Kirjoittaja Aksutar » 19 Touko 2016, 20:12
Ardashir nyökytteli Isolden tuumiessa jokaisella olevan sisäisen äänen, joka antaisi jonkinlaisen suunnan. Näin hänkin uskoi ja se tuntui käyvän järkeensä. Oliko kaikilla se ääni sitten niin kirjaimellinen, mitä hänellä oli ollut, sitä enkeli ei taas tiennyt. Mutta saattoihan niinkin olla. Ehkä se oli niin arkinen asia toisille, ettei siitä puhuttu? Hän ei todellakaan tiennyt.
Huulia käytiin mutristamaan kera pahoittelevan ilmeen, siivekkään samalla nyökäten Isolden puheisiin. Tottahan se oli, että kaikki kuvittelivat olevansa oikeassa. Joskin, Ardashirin silmissä kaikki olivat oikeassa oman uskonsa suhteen. Niin kauan kuin eivät tehneet uskostaan toisille pakollista tai tunteneet tarvetta satuttaa toisia uskonsa nimissä - tai käyttää uskoaan syynä satuttaa toisia... - oli kaikki hyvin. Olihan sekin vaikeasti tulkittavaa aluetta, mutta Ardashir uskoi olevansa oikeassa, silloin kun uskonsa nimissä väärää tekevän henkilön näki. Se tosin oli vain hänen uskonsa, ihan hyvin hän saattoi olla se väärintekijä tässä!
Kysyvä katse seuraili, kuinka Isolde perheestään kertoi ja käsiään katseli. Ardashir olisi halunnut tietää lisää noidan tilanteesta, mutta ei nähnyt soveliaaksi kysellä siitä. Ei hänen tehtävä ollut udella toisten menneisyyksiä. Noita kertoisi itse, jos haluaisi. Kyllä Ardashir kuuntelisi, voisi jopa tukea tarjota, jos toinen kyynelehtimään alkaisi.
Päätä käytiin vuorostaan pudistamaan, Isolden tiedustellessa, eikö hän vääristänyt uskontoa kun ei kristinuskoon taipunut. Hetken nelisiipi mietti, mitä vastaisi ja miten asian selittäisi, niin ettei puhuisi puutaheinää omalta osaltaan. Siinä samalla niitä siipiään venytellen ja levitellen, kullattujen sulkien havisten hiljaa liikkeiden mukana.
"Jokaisella omansa", nelisiipi lopulta vastasi, kyeten jo hieman paremmin puhettaan kontrolloimaan, "Ei yhtä oikeaa, ei yhtään väärää. On vain... uskoaan väärin... käyttäviä", sinällään se turhautti miestä itseäänkin, ettei osannut asiaa kunnolla muotoilla sanoiksi. Ehkä vielä joskus hän siihenkin kykenisi.
"Niin kauan, kuin yksi on... rehellinen itselleen ja... hyvä kanssaeläjille. Kun tietää.... että on tehnyt oikein ja sen... tuntee", puhuessaan nelisiipi nosti kätensä rintakehälleen ja painoi sormenpäitä vasten ihoaan, "täällä... On kaikki... hyvin".
Eihän se ehkä koko totuus ollut, mitä enkeli takaa ajoi, mutta tähän väliin hän uskoi saaneensa pointtinsa ainakin jotenkuten perille.
"Isolde.... Hyvä. Jalo", Mies lisäsi vielä nyökyttäen, äänensä muuttuen lähes hunajaisenpehmeäksi hänen mainitessa noidan nimen, "Ja perheensä väärässä... jos muuta väittävät..."