Wrong target

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Re: Wrong target

ViestiKirjoittaja Janni » 18 Loka 2015, 11:11

Ryusin yritys pelästyttää Rimedur onnistui ja toinen hypäsi pois piilostaan, sännäten liskon ohi, joka päästi murahduksen kääntyessä toisen perään. Puolilohikäärmeen keho ei ollut tarkoitettu täysin neliraajoin kulkemiseen, mutta kun tämä pääsi juoksemaan nelinraajoin, antoivat kädet hyvin jaloille apua ja kun lisko vauhtiin pääsi, joutuisi tätä pakoon juoksemaan lujaa. Tosin Rimedur näytti ketterältä, joten tuskin tuolla kovin vaikeaa olisi juosta häntä pakoon.

Rimedur pakeni puunrunkoa pitkin ylös, jonka luokse Ryus tietenkin kiiruhti. Puolilohikäärme nousi kahdelle jalalle ja tarrasi rungosta kynsillään kiinni.
Ei hän kiivetä aikonut, hän vain tönäisi puuta voimalla, yrittäen puun vavahduksella sekoittaa Rimedurin tasapainon. Jos toinen loikkaisi toiseen puuhun seuraisi Ryus tuota maata pitkin.
Nyt kun lisko oli jäljittänyt Rimudurin, ei hän vähällä antaisi toisen paeta taas piiloon.
Janni
 

Re: Wrong target

ViestiKirjoittaja Forte » 18 Loka 2015, 11:55

Hetken Rimedur ajatteli olevansa turvassa, saatuaan otteen puunrungosta ja kavutessaan ketterästi oksistoon. Mutta turvallisuuden tunne jäi lyhyeksi, Ryusin seuratessa ja iskiessä voimalla runkoa päin. Kyseinen puu ei ollut jyvekä tammi, joka olisi luultavasti kestänyt iskun hievahtamatta, vaan kapearunkoisempi havupuu. Isku vavahdutti koko puuta, ja hyvistä kynsistä ja lihaksista huolimatta, sai Rimedurin rasapainon heittelemään ja otteen lipsumaan. Ainoastaan nopeasti ohuemman oksan ympärille kiertyvä häntä esti puoliveristä menettämästä täysin otettaan turvallisesta rungosta.

Rimedur äännähti hieman, sähisi kuin stressaantunut kissa, etsiessään pakotietä. Maahan hän ei voisi hypätä, koska siellä odotti Ryus, ja ylös päin oli turha kavuta, koska sieltä ei päässyt mihinkään. Rimedur pysytteli hetken aikaa tiukasti oksallaan, Ryusin ulottumattomissa, ja tarkkaili kilpakumppaniaan. Seuraava puu oli liian kaukana, jotta sinne voisi hypätä oksalta oksalle, joten Rimedur joutuisi vaihtamaan taktiikkaansa. Hänen olisi pakko laskeutua. Rimedurin idea oli uhkarohkea, mutta se voisi antaa hänelle etumatkaa. Nimittäin puoliverinen hyppäsi irti rungosta, aikeena pudottautua Ryusin päälle. Hän ei jäisi taistelemaan, vaan ainoastaan häiritsisi saalistajaansa sen verran, että voisi paeta.
Forte
 

Re: Wrong target

ViestiKirjoittaja Janni » 18 Loka 2015, 12:06

Ryus oli saanut häirityksi Rimeduria, mutta tuo ei kuitenkaan pudonnut puusta ja vaikka lisko ravisteli puuta lisää, oli toinen jo varautunut moiseen, eikä se auttanut häntä sen enempää.
Rimedur ei kuitenkaan hievahtanut paikaltaan hetkeen. Ryus jo pohti lähtisikö kiipeämään puunrunkoa ylös.
Sitä puolilohikäärmeen ei kuitenkaan tarvinnut tehdä, kun toinen päätti tiputtautua puusta alas. Se tuli liskolle yllätyksenä, eikä tämä ehtinyt valmistautua tarttumaan Rimeduriin, kun tuon jalat iskivät häntä rintakehään.

Isku oli sen verran voimakas, että lisko kaatui selkä edellä maahan, mutta nyt kun yllätys oli pyyhkiytynyt ohitse, yritti puolilohikäärme tarrata käsillään Rimeduria jaloista, tuon yrittäessä jatkaa pakomatkaansa maata pitkin.
Janni
 

Re: Wrong target

ViestiKirjoittaja Forte » 18 Loka 2015, 12:22

Nähtävästi Ryus ei osannut odottaa hyökkäystä äskeisen pakomatkan jälkeen, ja Rimedur sai siitä loistavan yllätyksen edun puolelleen. Hänen jalkansa osuivat Ryusia rintakehään, ja isku sai puolilohikäärmeen menettämään tasapainonsa ja kaatumaan maahan. Rimedur kaatui mukana Ryusin päälle, sillä hänelle itselleenkin oli tullut yllätyksenä, että suunnitelma oli toiminut. Mutta koottuaan ajatuksensa, ja saatuaan hetkeksi Ryusin saaliin asemaan, Rimedur nousi ja yritti uudelleen pakoon, vaikka hänellä olisikin ehkä ollut tilaisuus päättää peli.

Mutta Rimedur taisi aliarvioida, miten nopeasti Ryus toipui yllättävästä iskusta, sillä juuri ollessaan lähdössä, Rimedur tunsi voimakkaan otteen nilkassaan ja kaatui vatsalleen maahan. Ensimmäinen reaktio oli päästä nopeasti takaisin jaloilleen, mutta Ryus oli saanut kiinni hänen toisesta jalastaan. Aivan kuin olisi karhunrautoihin astunut.
Forte
 

Re: Wrong target

ViestiKirjoittaja Janni » 18 Loka 2015, 12:44

Ote oli tarpeeksi tiukka ettei Rimedur päässyt pakoon. Ryus kierähsi ympäri nousten nelinkontin, toki toisen rimpuilu teki tilanteesta hieman vaikean.
Lisko yritti vetää Rimeduria lähemmäs, jotta niin sanotusti päästäisi saaliin hengiltään.

Samalla puolilohikäärme nousi seisomaan, vetäen Rimeduria ylöspäin, yrittäen roikottaa tuota nilkasta niin kuin sika terurastajalla.
Tämä kuitenkin saattoi olla oiva tilaisuus Rimedurille käyttää kynsiään, tuon kädet kun olivat vapaana, mutta lisko ei tiennyt kuinka taipuisa toinen mahtoi olla ja muutenkin tämä oli jo valmiin näköinen iskemään kyntensä ikävään paikkaan.
Janni
 

Re: Wrong target

ViestiKirjoittaja Forte » 18 Loka 2015, 13:03

Rimedur yritti kimurrella irti otteesta, mikä varmaan näytti melko typerältä, mutta Ryusin ote oli luja, ja mahdollisesti Rimedur vain murtaisi nilkkansa, jos rimpuilisi enempää. Oli yllättävää, että Ryus jaksoi nostaa hänet kokonaan ilmaan, Rimedur ei olettanut hänen oleva niin vahva. Hänellä ei olisi mahdollisuuttakaan päästä irti tiukasta otteesta, ja vielä pää alaspäin.

Se ei tosin estänyt yrittämästä, halu selviytyä oli sen verran suuri. Rimedur oli notkea, ja hänen taipuisa selkärankansa mahdollisti kummallisetkin liikkeet. Lisäksi, hänen toinen jalkansa ja kätensä olivat edelleen vapaat, joten teoriassa, pako olisi edelleen mahdollinen. Hän voisi potkaista toisella jalalla Ryusia naamaan tai iskeä kynnet vatsaan, mikä yleensä oli lähestulkoon kaikilla olennoilla haavoittuva kohta. Mutta se tosiaan tarkoitti, että Rimedur joutuisi satuttamaan Ryusia, eikä hän tosiaan halunnut tehdä niin. Joten Rimedur nosti, niin sanotusti, kädet ylös ja veti kyntensä sisään, luovuttamisen merkiksi. Hän mieluummin suostui saaliiksi, kuin oikeasti satuttaisi Ryusia.
Forte
 

Re: Wrong target

ViestiKirjoittaja Janni » 18 Loka 2015, 14:33

Toki Rimedurin kannattelu teki kovaa työtä liskon lihaksille, mutta pysyi tuo jonkin aikaa irti maasta.
Toinen varmasti olisi ollut nopeampi ja potkaissut Ryusia naamaa ja iskenyt kynsillä vatsaan, mutta toinen ei sitä tehnyt. Sen sijaan Rimedur veti kyntensä sisään ja roikkui luovuttamisen merkiksi. Sitä Ryus ei kuitenkaan huomannut, vaan oli aikeissa iskeä kyntensä toisen lihaan.

Jokin kuitenkin pysäytti puolilohikäärmeen äkkinäisen liikkeen, aivan kuin tämä olisi napsahtanut ulos transsista. Lisko tuijotti kynsiään, jotka olivat turhankin lähellä Rimedurin kylkeä. Lisko päästi pelokkaan henkäyksen, laskien toisen kiireesti maahan.
"Ah... Anteeksi... minä miltein..." Lisko sopersi perääntyen kauemmas. "En tarkoittanut... minä... anteeksi."
Janni
 

Re: Wrong target

ViestiKirjoittaja Forte » 18 Loka 2015, 15:16

Koska Rimedur oli luovuttanut, hän oletti Ryusin päästävän irti ja he voisivat ehkä pelata toisen erän, sillä peli oli kieltämättä ollut hauskaa ja jännittävää. Rimedur meinasi kysyä, pääsisikö hän jo alas, kun havahtui Ryusin silmiin. Ne näyttivät villeiltä, ja Ryusin kynnet olivat vaarallisen lähellä Rimedurin herkkää kylkeä. Nopea, paniikinomainen tunne kävi läpi puoliverisen kehon. Oliko peli mennyt liian rajuksi, ja Ryus aikoi todella satuttaa häntä? Täytyisikö Rimedurin todella satuttaa uutta ystäväänsä, jotta pääsisi pakoon?
"Ryus..!"
Rimedur huudahti puolilohikäärmeen nimeä, yrittäen saada hänet taas järkiinsä.

Oli se sitten Rimedurin ääni tai ihan jokin muu, puoliverinen huomasi hänen katseensa muuttuvan. Kynnet pysähtyivät, vaikka olivat edelleen pelottavan lähellä kyljen ihoa, ja koko Ryusin olemus näytti muuttuvan. Ihan kuin hän olisi pelästynyt omaa käytöstään. Heti, kun Rimedur tunsi taas maata jalkojensa alla, tämä loikkasi kauemmas puolilohikäärmeestä. Kynnet olivat taas paljastuneet, ja koko puoliverisen keho viestitti puolustautumisesta ja varautuneisuudesta. Hän katsoi hiljaisena Ryusia. Rimedurin ajatukset olivat ristiriitaiset, ja hän halusi hetken koota niitä, ennen kuin tekisi johtopäätöksiä tai sanoisi mitään. Ryus pyysi häneltä anteeksi käytöstään, ainakin yritti, ja vaikutti oikeasti katuvalta.
"Sinä tosiaan meinasit satuttaa minua, etkö meinannutkin..?"
Rimedur kysyi varovasti, vetäen samalla kyntensä takaisin sisään. Kysymys oli aika pitkälti retorinen, Rimedur oli tosiaan hetken pelännyt henkensä puolesta, mutta nähdessään Ryusin nyt puolestaan pelokkaana teostaan, Rimedur tuli hieman lähemmäs, kädenmitan päähän Ryusista.
"Mitä oikein päässäsi liikkui?"
Se ei ollut ilkeä, pilkallinen lause, vaan aito, utelias kysymys. Rimedur halusi tietää, mistä oikein oli kyse.
Forte
 

Re: Wrong target

ViestiKirjoittaja Janni » 18 Loka 2015, 16:24

Ryusin katse nousi entistä pelokkaamman näköisena Rimeduriin tuon kysyessä, oliko lisko todella meinannut satuttaa tuota. Sen ääneen kuuleminen oli hirveää. "En tarkoittanut sitä... Se vain... voi luoja." Lisko näytti miltei panikoivan ajatellessaan tapahtunutta.

Toisen tullessa lähemmäs otti Ryus askeleen taemas, selvästi peläten tekevänsä jotain, vaikka se tuskin oli enää todennäköistä.
"En tiedä mi-mitä ajattelin... Minä vain, saalistin... niin kuin aina." Ryus vastasi toisen kysymykseen, joka itseasiassa selitti miksi lisko oli käyttäytynyt sillä tavalla.
"En o-ole ennen leikkinyt metsästystä, ehkä siksi..." Ryusin katse painui maahan . "Olen... puoliksi peto."
Janni
 

Re: Wrong target

ViestiKirjoittaja Forte » 18 Loka 2015, 16:44

Ainakin Ryus oli rehellinen, edelleen järkyttynyt, mutta rehellinen. Hän tosiaan oli meinannut satuttaa Rimeduria, ja perääntyi, Rimedurin yrittäessä lähemmäs. Jos Ryus todella haluaisi hänelle pahaa, mikään ei estäisi. Ryus oli isompi ja vahvempi, joten hän voisi luultavasti repiä Rimedurin kahtia ilman sen suurempaa vaivannäköä, mutta sen sijaan hän perääntyi. Ei tämä ollut olento, joka halusi satuttaa muita ilkeyttään. Rimedur tarkkaili nyt puolilohikäärmettä hyvin valppaana ja mietteliäänä, ennen kuin hieman nosti käsiään tyynnyttelevästi.
"Hei, rauhoitu. Olen kunnossa, kuten huomaat."
Rimedur ojensi hieman kättään ja uskaltautui uudelleen lähemmäs, koskettaakseen Ryusia ja osoittaakseen, ettei ollut vihainen.
"Ymmärrän kyllä. Jahdin ja saalistuksen jännitys..ne saavat helposti minutkin valtaansa. Olen..tai, oikeastaan olin..aika samanlainen. Vaistot saivat minusta ylivallan, kun ensimmäisen kerran pelasin, ja olin vähällä tappaa toisen veljistäni, kun sain hänet kiinni. Mutten tehnyt niin, kuten et sinäkään."
Rimedur kosketti varovasti Ryusin olkapäätä sormenpäillään.
"Se, että on peto, ei tee kenestäkään pahaa. Osasit lopettaa ajoissa, mikä tekee sinusta inhimillisen."
Kenties, Ryus ei ollut vain koskaan saanut tilaisuutta pelkästään leikkiä, vaan metsästys oli aina päättynyt tappoon. Rimedur pystyi ymmärtämään sen, hän oli joskus läpikäynyt saman, mutta oli oppinut vetämään rajan eläimellisen käytöksen ja inhimillisen ajattelun välille. Tuskin hän olisi koskaan niin tehnyt, ellei olisi oppinut yhdessä perheensä kanssa.
Forte
 

Re: Wrong target

ViestiKirjoittaja Janni » 18 Loka 2015, 17:35

Rimedur yritti rauhoitella Ryusia sanoillaan, mitään ei ollut käynyt, kaikki oli hyvin. Lisko päästi pelokkaan äänähdyksen Rimedurin lähestyessä uudemman kerran ja koskettaessa häntä. Ei lisko toisen kosketusta pelännyt, enneminkin hän pelkäsi itseään.
Rimedur kuitenkin todisti, ettei puolilohikäärmeessä ollut mitään vikaa. Itseasiassa tuo oli aikoinaan tehnyt samaisen tempun omalle veljelleen, mutta mitään pahaa ei ollut sattunut.
Se vain oli osa puolieläimen elämää, oli opittava pitämään tasapaino sisäisen eläimen ja inhimillisyyden välillä.

"Anteeksi silti... Olisin voinut satutta sinua pahasti, en tiedä mitä olisin tehnyt." Ryus pahoitteli vielä uudemman kerran, kohottaen katsettaan uuteen ystäväänsä. "Olet oikeassa, mutta en voi olla silti tuntematta oloani hirveäksi, koska koko sen ajan minulla... oli hauskaa."
Janni
 

Re: Wrong target

ViestiKirjoittaja Forte » 18 Loka 2015, 18:06

Rimedur ei ollut varmaan koskaan nähnyt jonkun pelkäävän häntä niin paljon. Tai no, suoranaisesti Ryus ei pelännyt häntä, vaan itseään, mutta se heijastui Rimedurin yritykseen todistaa puolilohikäärmeelle, ettei hän ollut vihainen. Rimedur kuitenkin uskaltautui nostamaan myös toisen kätensä Ryusin olkapäälle, yrittäen saada ystävänsä rauhoittumaan.
"Tiedän, että olisit. Muttet satuttanut, ja se on pääasia."
Mahdollisesti, jos tilanne olisi käynyt uhkaavaksi, Rimedur olisi tietysti myös satuttanut Ryusia, ja oli mahdollista, että hän olisi päässyt puolilohikäärmettä pakoon. Onneksi niin pitkälle asiat eivät olleet menneet, ja molemmat olivat kunnossa.

Rimedur hymyili vähän, Ryusin vielä pahoitellessa sanojaan.
"Se, että tunnet olosi hirveäksi, ainakin kertoo, että kadut tekoasi, ja katumus kertoo myötätunnosta. Sellainen, joka pystyy satuttamaan toista tuntematta minkäänlaista katumusta, on hirviö ja peto."
Rimedur yritti järkevöidä tilannetta Ryusille, ettei tämä syyttäisi enempää itseään tapahtumasta. Sitä paitsi, se oli nyt ollutta ja mennyttä, turha oli enää murehtia.
"Totta, se oli kyllä hauskaa. Paitsi tuo loppu siis, mutta muuten, olet hyvä saalistuskumppani."
Rimedur naurahti hiljaa, mutta alkoi epäillä, tarkoittiko Ryus myös hauskanpidolla sitä, kun hän melkein repi Rimedurin kyljen auki? Ei varmana. Ei se voinut olla hänestä hauskaa. Eihän?
Forte
 

Re: Wrong target

ViestiKirjoittaja Janni » 18 Loka 2015, 21:20

Ryus ei ollut itsekkään aivan varma mitä oli sanomallaan tarkoittanut. Hän vain muisti tunteneensa hauskuutta aina siihen asti, kun oli napsahtanut takisin todellisuuteen ja oli tajunnut mitä oli miltei tehnyt. Siitä ei ottanut täysin selkoa, eikä lisko uskaltanut kertoa sitä Rimedurille.
Puolilohikäärme nyökytteli toisen lohduttaviin sanoihin, kyllä toinen sai hänen olonsa paremmaksi. Hänellä oli tunteet, joten hän ei ollut peto.

"Kiitos." Ryus kiitti toisen lohdutuksesta ja ei näyttänyt enää pelkäävän, vaikka Rimedur piti molempia käsiään tämän harteilla. "En kuitenkaan uskalla pelata toista erää." Lisko myönsi hymähtäen.
Se oli ollut hauskaa niin kauan kun se oli kestänyt, mutta tilanne oli ollut todella vaarallinen. Mistä hän tietäisi, jos hän ei napsahtaisi takaisin todellisuuteen seuraavalla kerralla?
Janni
 

Re: Wrong target

ViestiKirjoittaja Forte » 18 Loka 2015, 22:28

Ryus ei tarkentanut sen kummemmin, missä kohtaa peliä hauskanpito oli kadonnut, mutta Rimedur toivoi, että se oli ollut uhkatilanteen aikana. Mutta vaikkei se olisikaan, Rimedur ei suuremmin pelännyt Ryusin seurassa. Toki, hän oli potentiaalisesti vaarallinen, mutta puoliverinen ei hetkeäkään uskonut, että hän todella satuttaisi ketään. Kenties se oli positiivinen asenne maailmaa kohtaan ja ajatus siitä, että kaikissa oli jotain hyvää. Kunhan Ryusin olo hieman parantui, Rimedur hymyili rohkaisevasti.
"Ei peliä nyt tähän voi jättää, muuten siitä jää huono kokemus, eikä se ole hyvä asia. Toinen erä. Minulla on täysi luottamus sinuun, ettet napsahda samalla tavalla, kuin äsken."
Rimedur ei itse osannut ratsastaa, mutta hän oli kuullut, että jos tippui hevosen selästä, piti nousta vain takaisin, koska muuten saattoi jäädä pelkäämään putoamista. Eikä se ollut hyvä asia. Oli kokemus miten paha tahansa, jos sen jätti siihen, samanlainen tilanne pysyi aina mielen sopukoissa pahana.
"Jos veljeni uskaltavat edelleen pelata minun kanssani, kyllä minäkin uskallan sinun."
Rimedur hyppäsi taas vähän matkaa kauemmas, katsoen sitten taakseen, olisiko Ryus vielä valmis leikkiin.
Forte
 

Re: Wrong target

ViestiKirjoittaja Janni » 18 Loka 2015, 22:44

Rimedur ei tahtonut jättää leikkiä siihen, tuo tahtoi toisen erän. Puoliverinen luotti häneen, ettei moinen toistuisi, liskolla itsellään ei olut niin paljon luottamusta enää itseensä.
Ryus näytti epävarmalta, potien tilannetta, mutta Rimedur lisäsi vain pökkyä pesään ja vakuutti, etti ollut mitään pelättävää.
"Hyvä on... Mutta olen varovaisempi tällä kertaa." Ryus lopulta vastasi.

"Onko minun vuoroni olla saalis ja sinä jäljität?" Puolilohikäärme kysyi. Ehkä jos hän eläytyisi enemmän saaliiksi, hän ei olisi niin agressiivinen?
Ajatus toi turvan tunnetta, sekä kyllä hän aikoi varoa eläimillisiä vaistojaan, ne eivät tällä kertaa saisi ottaa liikaa valtaa. Toki se huonontaisi Ryusin suoriutumista.
Janni
 

EdellinenSeuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron