Kiristyvää

Jos ja kun saat luvan astua kuninkaan saliin, on näky komea. Suurten, jykevien ovien takaa avautuu mahtipontinen, koristeellinen sali. Keskellä salia kulkee punainen matto, joka johtaa suoraan valtaistuinkorokkeen eteen. Koroke itse on noin kymmenen rappusen kivinen kokonaisuus, jonka ylimmällä tasanteella on koristeellinen, vankka valtaistuin. Kuninkaan istuimen vierestä löytyy paikka tuon puolisolle oikealta puolelta ja vasemmalta puolelta vielä yksi kuninkaallinen paikka. Kaksi muuta istuinta ovat hienoja, koristeellisia, mutta eivät niin mahtipontisia mitä itse päävaltaistuin. Valtaistuin koroke on salin peräseinällä. Seinä on koristeltu seinäkankaalla, johon on kirjailtu suuri, ihmisten vaakuna, sekä Scarlingtonin suvun vaakuna.

Salista löytyy penkkirivejä itse punaisen maton molemmin puolin, mikäli salissa joskus suurempaa tapahtumaa järjestetään. Salin oikealla seinällä on suuria ikkunoita ja vasemmalla seinällä löytyy muutama ovi sivuhuoneisiin, jotka sisältävät pienen, yksityisen ruokailutilan, strategiahuoneen, jossa asiaan kuuluvat henkilöt voivat keskustella valtakunnan tilanteesta kera karttojen, sekä pieni oleskelutila.

Valvoja: Crimson

Kiristyvää

ViestiKirjoittaja Lörri » 18 Elo 2015, 12:35

Bartholomeus

Päivä oli aurinkoinen, ja miellyttävä tuulenviri oli hyväillyt ratsastajaa koko rauhallisessa käynnissä taitetun matkan ajan. Bartholomeus oli lähtenyt liikkeelle hyvissä ajoin. Eliittikenraali oli pukeutunut hienosti ja asiaankuuuvasti. Uudessa räätälöidyssä tummanvihreässä sotilastakissa killuivat kaikki hänen arvonsa tunnukset. Miekkansa hän oli huoltanut ja kiillottanut koristeellista kahvaa myöten eilen illalla, ja se roikkui nyt uudenuutukaisessa huotrassaan hänen lanteillaan, nojaten tyköistuviin, pehmyttä nahkaa oleviin ratsastushousuihin. Saappaatkin kiilsivät huolellisen vahaamisen jäljiltä. Samaten kiilsivät myös hänen ratsunsa; Hurmoksen varusteet, vaikka oria ei oltukaan puettu paraati varustesiin, olivat nämäkin upeat ja arvokkaan näköiset. Kutsu kuninkaan luo oli asia, jonka Bartholomeus arvosti niin korkealle, ettei olisi suostunut saapumaan moiseen vähemmän kuin juhlavasti varustautuneena.
Bartholomeus oli hieman huolestunut siitä, mitä tapaaminen pitäisi sisällään. Albinus oli viime aikoina käyttäytynyt monin tavoin arveluttavasti, ja Henry oli aivan oikeassa varautuessaan piispan tapaamiseen eliittikenraalin läsnäololla. Bartholomeus oli luonnollisesti paras valinta, hän kun oli Albinuksen veli, joten arvostaan tarkka piispa jättäisi loukkaantumatta hänen läsnä olostaan. Bartholomeuksella myös todennäköisesti oli eliittikenraaleista paras käsitys kirkon ja kuninkgashuoneen väleistä ja muutenkin siitä, mitä kirkon piirissä tapahtui, sillä hänen poikansa - setänsä mukaan nimetty Albinus IV-oli piispan opipoika ja kertoi isälleen asioista, joita kirkon piirissä tapahtui.

Kun eliittikenraali oli jättänyt hevosensa tallipalvelijan huostaan, hän asteli rauhallisesti linnan pihalla, ja katseli nautinnollisesti ympärilleen. Bart kieltäytyi avuliaan palvelijan tarjouksesta saattaa hänet linnaan, sillä ei ollut mikään kiire, ja Bart kävi mielestään aivan liian harvoin kuninkaanlinnalla nykypäivänä. Ihmisten ja askareiden seurailu oli miellyttävää puuhaa. Hiukan hän odotteli, josko hänen vejensäkin olisi saapuvilla samaan aikaan, mutta pihamaalla ei vielä näkynyt ketään linnan palvelijain lisäksi. Bart oletti, että Henry kyllä ymmärtäisi lähettää jonkun vastaanottamaan arvon piispaa, sillä sellainen olisi Albinukselle tärkeää, ja edesauttaisi vastaanoton sujumista. Bart ei moisista käytöskukkasista piitannut, ja osin siitä syystä hän mielellään saapuikin hieman etuajassa, jotta saisi kulkea omassa rauhassaan ilman turhantärkeää patsastelua. Bart huokaisi kevyesti. Linnaan saapuessaan hän ei voisi moiselta kumartelulta ja krumeluurilta välttyä. Kai se oli sitten vain otettava vastaan, hän mietti, ja lähti astelemaan määrätietoisesti kohti kuninkaansalia, luoden vielä huvittuneen katseen pikkupoikiin, jotka yrittivät napata kiinni pientä porsasta, joka oli jostain päässyt kipittämään pitkin linnan pihaa.

Albinus

Albinus oli erittäin mielissään, kun hän upeista vaunuistaan ulos astuessa saattoi saada välittömästi silmiinsä ihanaisen prinsessa Lilyn hahmon. Piispa puhkesi tervehtimään prinsessaa hersyvin ylistyksin, ja samalla Albinus rykäisi tuimasti palvelijalleen, jotta tämä ymmärtäisi tarttua kannattelemaan piispankaavun liepeitä hänen lähtiessään astelemaan kohti tätä ihanaista valtiatarta. Tämä uusi palvelija oli kyllä kertakaikkisen kiitettävä kätevyydessään ja ammattitaidossaan. Sitä ei toki sopinut miehelle millään tavoin mainita, ettei ylpistyisi ja menisi pilalle, mutta tätä palvelijaa Albinus ei ollut joutunut vielä ruoskituttamaan kertaakaan, ja hän oli suuresti mieltynyt tähän Jeremiahiin.
Albinus asteli Lilyn luo yhä kohteliaasti naista ylistäen ja ojensi tälle kummankin kätensä tarttuakseen prinsessan omiin, jotta voisi kumartua suutelemaan niitä. Katsomatta sivulleen hän ojensi käyrän piispansauvansa palvelijalleen, ja tunnollisesti tämä oli juuri siinä missä pitikin napatakseen sen kannateltavakseen jotta hänen herransa saisi kätensä vapaaksi toviksi aikaa. " Minä en voi sanoin kuvata miten olen kiitollinen taannoisesta yhteydenotostanne, prinsessa Lily. Moinen huolestuttava ilveily kuningashuoneen ja tuollaisten henkipattojen, kuten Tulen Veljeskunnan, välillä, on kertakaikkisesti pistettävä päätökseen!"

Jeremiah

Nyt oli ensimmäinen todellinen tilaisuus Jeremiahille päästä tämän puisevan piispan perseennuolijana kiinni sellaiseen mitä hän hakikin. Jeremiah oli vehkeilyt itsensä piispan henkilökohtaiseksi palvelijaksi jokin aika sitten, ja hänen vakaa tarkoituksensa oli kalastaa käsiinsä tietoja ihmisten puolen suunnitelmista ja kaikenlaisista kuvioista, sillä kuningas Aran palkitsisi moiset tiedot varmastikin runsaskätisesti. Jeremiah ei ollut tavannut Arania, tai sopinut mitään kenenkään muunkaan kanssa, mutta hänellä oli hyvä syy olettaa, että tästä tulisi kannattava kauppa. Ja vaikkei haltioiden kanssa diiliä jostain syystä syntyisikään, hän varmasti hyötyisi sitten jollain muulla tavoin hankkimistaan sisäpiirin tiedoista.
Jeremiah oli myös varma, että Aran tiesi hänen olevan se kauppias ja karavaanari, joka hoiteli tärkeää osaa kuljetuksista ja kaupoista, joiden myötä haltiat saivat kauppatavaransa ja asiat sujuivat. Näin ollen hän ei epäröinyt Aranin vain puristavan tietoja hänestä ulos ja jättävän sitten tyhjin käsin, sillä Jeremiah oli haltioille hyödyllinen kapistus.
Ja tämä piispan ja kuninkaan välinen tapaaminen, jossa keskusteltaisiin jostain kirkon ja kuningashuoneen välisistä ristiriidoista oli aivan äärimmäisen hykerryttävä tapahtuma...sisäiset ristiriidat...mistä muusta vihollispuoli niin kovin nauttisikaan saada kuulla?!
Lörri
 

Re: Kiristyvää

ViestiKirjoittaja Aksutar » 07 Syys 2015, 10:59

Henry, Lily


Monarkki ei edes muistanut, milloin viimeksi olisi ollut näin ahdistunut päivän tapaamisista. Jos totta puhuttiin, ei Henry olisi edes halunnut tavata piispaa - minkäänlaisissa merkeissä! Tuo oli vanha, ilkeä ja jakoi sen saman ärsyttävän uskonkiihkon ja taruolentovastaisuuden mitä muukin vanhempi kansa. Sen ominaisuuden Henry olisi halunnut kitkeä pois valtakunnasta, eivät he koskaan tulisi saamaan rauhaa mikäli moinen ajattelutapa vallitsi kansan keskuudessa. Ja he eivät todellakaan tulisi tätä sotaa voittamaan, jos taruolentoja ei otettu joukkoihin auttamaan taistelussa ylimielisiä haltioita vastaan. Joskin, tietenkin Henry olisi ennemmin hankkinut sen rauhan puhumalla ja neuvottelemalla, mutta tuntien haltiakuningas Aranin, moinen ei nyt ollut vaihtoehto...
Arvokkaasti edustusasuun pukeutunut kuningas matkasi linnan ylemmistä kerroksista kohden kuninkaan salia, jossa ottaisi vastaan piispan. Enää nuorukainen ei liikkunut kainalosauvojen kera, saatuaan vihdoista viimein sen kauan odotetun puujalkansa. Siihen oli ollut totuttelemista, mutta nyt muutaman kuukauden jälkeen oli sen ja kävelykepin kanssa liikkuminen alkanut sujua - ainakin näin sisätiloissa. Olihan nuoren miehen kulku huomattavasti jäykempää mitä kahdella jalalla olisi ollut, mutta näin nopealla silmäyksellä ei tuota puista jalkaa edes huomannut puujalaksi vaatteiden alta. Helposti olisi voinut luulla, että kuningas olisi vain nilkkansa nyrjäyttänyt ja sen takia käytti kävelykeppiä.

Edetessään rauhalliseen tahtiin käytävillä, ei Henry puhunut mitään vanavedessä seuraaville palvelijoille, jotka kuningasta saattoivat. Nuorukainen oli omissa ajatuksissaan, miettien yhä oliko tämä tapaaminen sittenkään hyvä idea. Jos totta puhuttiin, ei tätä tapaamista taitaisi edes olla, sikäli mikäli sisarensa olisi osannut pitää suunsa kiinni, eikä kantelisi kaikesta itse piispalle. Mutta, ei Henry Lilylle ollut vihainen. Vain hieman näreissään, vaikkei antanut sen näkyä päälle päin.
Matkatessa maahan tuijottanut katse kävi kuitenkin kohoamaan risteävän käytävän puoleen askeleet kuullessa. Vanhin eliittikenraaleista oli saapumassa paikalle, kuten luvattuna.
"Bartholomeus. Mukavaa nähdä että olet ajoissa paikalla", Viimein siniverinen avasi suunsa puhutellen eliittiään, nyt kun kuuloetäisyydelle oli päässyt. Hetken kuningas odotti paikoillaan, jotta vanhempi mies rinnalle ehätti, ennen kuin matka kohden kuninkaan salia jatkui näin kahden.
"Sisareni on vastassa veljeäsi", Henry jatkoi, puhuen lähinnä varmaan itsekseen ääneen. Nuorimies vaikutti niin kovin hermostuneelta ja poissaolevalta.
"Vaikka jos totta puhutaan, niin mielelläni jättäisin tämän tapaamisen väliin..."

---

Kuten oli veljelleen luvannut, oli nuorempi Haraldin lapsista odottamassa arvovierasta. Nyt kun ei enää ollut raskaana synnytettyään terveen tyttölapsen, saattoi Lily hyvinkin jälleen osallistua enemmän hovin tapahtumiin - ja niin myös aikoi tehdä. Veljensä tempaukset taruolentojen ja epäilyttävien liittolaisten kanssa eivät miellyttäneet nuorempaa siniveristä kamalasti. Lily kuitenkin uskoi, että piispa jos joku saisi puhuttua järkeä Henrylle! Piispasta kun huokui se sama arvovalta ja luonne, mitä heidän isästään aikanaan. Ehkä kuningas tulisi tolkkuihinsa ja näkisi, kuinka vaarallisia pelejä pelaili.

Punaiseen mekkoon pukeutunut prinsessa kävi hymyilemään jo kaukaa, piispan käydessä tervehtimään ylistyksin nuorempaa siniveristä. Vanhaa miestä oli aina yhtä mukava tavata - näin jos Lilyltä kysyttiin. Pienesti piispalle käytiin niiaamaan tuon ottaessa siniverisen kädet omiinsa. Siihen uuteen palvelijaan ei kiinnitetty mitään huomiota, kuten yleensä. Ei ollut Lilyn asia palvelijoita tervehtiä toi noihin edes katsettaan kääntää.
"Ette uskokaan kuinka kiitollinen minä olen teidän saapumisestanne, Arvon Piispa", Hymyillen siniverinen vastasi vanhalle kirkonherralle, "On jo korkea aika, että joku saisi tolkkua veljeni päähän - uskon sen jonkun olevan te".
"Hänen Majesteettinsa odottaa meitä jo varmasti. Suokaa minulle kunnia saattaa teidät hänen luokseen", Nuori nainen jatkoi, viittoen linnalle, kuninkaansalin suuntaan.



// AAAAA Anteeks kesti vähän vastata mutta kun derp ANYWAY HERE WE ARE //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kiristyvää

ViestiKirjoittaja Lörri » 08 Syys 2015, 14:11

Bart

Bartholomeuksen kasvoille levisi hänelle tyypillinen lempeän nallekarhumainen hymy, kun hän näki Henryn saapuvan. Kuningas ei enää kulkenut kainalosauvojen varassa, vaan kahden jalan ja kävelykepin kantamana. Täysin sujuvaa hänen kulkunsa ei toki ollut, mutta huomattava parannus aiempaan oli tapahtunut. Ja jalka, tekojalkakin, oli parempi kuin ei jalkaa ollenkaan. " Aina ajoissa, ylhäisyys!" Huikkasi Bart leikkimielisesti Henrylle ja koppasi käden otsalleen, kumartaen kuitenkin sen jälkeen päätään, kuten asiaan kuului. " Minä huomaan ilokseni, että kuljet nyt ilman kainalosauvoja, ja jalkakin on saanut korvikkeen." Bartholomeus mainitsi, haluten osoittaa tyytyväisyytensä asiain uuteen tilaan.
" Erinomaista, erinomaista." Bartholomeus vastasi, kun kuuli, että prinsessa Lily oli Albinusta vastassa. " Sellainen on piispalle varmasti miellyttävä vastaanotto." Hetkisen Bart kulki hiljaa kuninkaan rinnalla, sovittaen askeleensa tämän rytmin mukaan ja mietti mitä vastaisi nuorelle miehelle kun tämä ilmaisi että mieluummin jättäisi koko tapaamisen väliin. " Melkeinpä tekisi mieleni sanoa, että niin minäkin." Bartholomeus aloitti sitten virnistäen Henrylle, joka oli selkeästi hermostunut tästä tilanteesta." Mutta kuitenkin niin kovin mielelläni tapaan nuorta kuningastani, ja on mahdollista, että tästä tapaamisesta on vain hyötyä, ja Albinus saadaan rauhoittumaan. Kirkon ja kuningashuoneen välinen juopa lopettaa ehkä kasvamisensa, ainakin se olisi tässä asetettava tavoitteeksi. Piispalle saattaa riittää, että hänet otetaan huomioon ja hän kokee olevansa arvostettu. Sellainen painaa hänen puntarissaan aika lailla." Bartholomeus halusi korostaa kahden viimeisen lauseensa sisältöä Henrylle, sillä pahinta mitä tässä kohdassa saattoi tehdä, oli saada Albius tuntemaan itsensä aiempaa loukatummaksi, ja oikeanlaisella kohtelulla hänen veljensä olisi imarreltu ja kiukku ja hapatus haihtuisi hänen mielestään ainakin sen verran ettei tämä ryhtyisi mihinkään radikaaliin toimintaan.

Albinus, Jeremiah

Albinus ojensi piispallisen käsivartensa prinsessalle ja lähti astelemaan linnaa kohti piispanhiippa arvokkaasti ilmaa halkoin. " Arvatenkin kuningas ottaa meidät vastaan Kuninkaansalissa?" Albinus kysyi luoden vetisen katseensa sävähdyttävän kauniiseen Lilyyn. Hän piti sellaista ilman muuta arvolleen kuuluvana kohteluna, mutta tästä pölkkypäisestä nuorukaisesta ei voinut varmaksi mennä sanomaan.
" Me olemme täsä nyt yhdessä koko kansakunnan asialla. Koko ajan enenevässä määrin minun luokseni tulee ihmisiä ja kantautuu huhupuheita. Taruolennoista ja ties mistä puolhaltioista, jotka häiritsevät tavallisten herrapelkäävien kansalaisten elämää, ja kuulinpa sen jälkeen kun olin saanut lähettämäsi sanan, samaa veljeskuntaa koskevia huhuja ja kysymyksi myöskin aivan tavallisen kansan riveistä. Luojan kiitos prinsessa Lily, että meillä on teidät! On oikein sanoa että nyt on jo korkea aika. Viimeinen aika! Paratkoon, me olemme hyvin epävakaassa turvallisuustilanteessa, ja se mitä armollinen veljenne toimittaa, hajaannuttaa kansakuntaa ja luo pelkoa ja epävarmuutta, vaikka tarvitsisimme yhtenäisyyttä ja lujaa uskoa jumalaan!"
Albinuksen kiivastus sai hänet hieman hengästymään puheensa loppua kohden ja nopeasti Jeremiah ilmestyi hänen vierelleen puhtoisen nenäliinan kanssa, jotta arvon piispa voisi pyyhkiä suupieliinsä ilmestyneet sylkiroiskeet pois. Piispa pani tämän merkille kiitollisena ja hyvillään. Kun Jeremiah sitten täysin eleettä palasi paikalleen piispan taakse kaapua kantamaan, Albinus oli vielä tyytyväisempi hänen suoritukseensa. Jeremiah kuunteli tarkasti joka sanan prinsessan ja piispan puheesta, ja painoi ne hyvään talteen terävän ja kieron mielensä sopukoihin. Tämä kaikki oli vähintäänkin erittäin mielenkiintoista. Jeremiah ei sen enempää ruvennut analysoimaan asioita joita kuuli, sillä siinä kävisi helposti niin että asiat vääristyisivät ja päätelmät sekoittuisivat tosiasioihin. Hänen tehtävänäsä oli vain tallentaa tieto ja siirtää se sitten sellaisille, jotka niitä päätelmiä asioista haluaisivat tehdä. Toki hän harrastaisi sitä itsekin, mutta vasta sitten kun sen aika olisi.
Lörri
 

Re: Kiristyvää

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Syys 2015, 12:22

"Et uskokaan kuinka vapauttavaa oli päästä niistä eroon!", Henry naurahti dramaattisesti henkäisten, silkkaa vitsailuaan, "Ja hienon korvikkeen sainkin. Uskomattoman näyttävää käsityötä ja mekanismi, jolla jalka taipuu, on jotain harvinaisen mielenkiintoista. Sinällään jopa sääli, että se pitää näin kankaiden alle kätekä", nuorempi jatkoi askeleen lomasta kopauttaen puista jalkaansa muutaman kerran tummapuisella kävelykepillään. Jalassa kun oli jonkinlainen pallonivel, jolla sen saattoi taivuttaa eri asentoihin. Täten kuningas ei näyttänyt niin tönköltä esimerkiksi istuessaan, vaan sain koipensa koukkuun kuten toisenkin. Vaatihan se sitä, että jalan asetteli käsin asentoon - ei tuo nyt mikään itsestään liikkuva kapistus ollut - mutta se oli pieni vaiva nähtynä siihen, että pitäisi vielä kainalosauvojen kanssa kulkea. Silti, ei Henry voinut kävelykepistään luopua, hän tuskin tulisi koskaan kävelemään ilman sitä. Puinen jalka tarvitsi sen verran muutakin tukea seurakseen, ettei kuninkaasta ollut kävelemään ilman keppiään.
Bartholomeuskaan ei kuulostanut kovin innostuneelta tästä tapaamisesta, mutta pakko se oli hoitaa pois alta. Ei Henry voinut loputtomiin piispaa pakoilla - kuinka lapsellista se nyt olisi ollut? Mutta, siinä missä Henry nyt suostui piispaa tulemaan vastaan tämän asian suhteen, saisi se vanha kurppakin vähän katsoa mitä sanoi kuninkaalle. Ajat muuttuivat ja piispa eli jossain täysin absurdissa menneisyydessä, jota Henry ei todellakaan halunnut enää tässä valtakunnassa toistaa.

"Ja juuri tuon takia halusin sinut paikalle", Kuningas hymähti heidän saapuessa kuninkaan saliin, matkan jatkuen salin halki aina valtaistuimelle, "Sinä jos joku tiedät miten veljesi kanssa ehkä kannattaisi toimia... En haluaisi suututtaa häntä - saatikka loukata - vaikka en voi sanoa pitäväni hänen näkökannastaan valtakunnan suhteen...".
Henry kävi istahtamaan alas valtaistuimelle, jahka ylös valtaistuinkorokkeelle oli päässyt. Jalka käytiin taivuttamaan istuma-asentoon Henryn samalla vetäen syvään henkeä, pyrkien pitämään itsensä rauhallisena. Tästä nyt ei sitten hetkeen poistuttaisi, vaikka olo kävisi kuinka kurjaksi...


--


Siniverinen kävi nyökkäämään myöntävästi hymähtäen piispan tiedustellessa, ottiko kuningas heidät vastaan kuninkaansalissa. Tietenkin, Lily ei olisi antanut Henryn ottaa heitä vastaan missään muualla! Totta kai piispan kanssa käytävä virallinen tapaaminen piti hoitaa arvolle sopivassa salissa. Salissa, jossa piispa oli edesmennyttä kuningasta yhtälailla tavannut - tosin mieluisimmissa merkeissä, mitä tällä kertaa.
Piispan vauhkoamista Lily seurasi hiljaa nyökkäillen viereltä. Lily ei ehkä noin kiivasmielisesti ollut tilanteen suhteen Henryä läksyttämässä, mutta oli se silti hyvä, että joku takoisi veljeensä järkeä! Nuorempi sisaruksista ei yksinkertaisesti ymmärtänyt, mitä Henryn päässä enää liikkui - hänen tietenkin epäillen Roswellilla olevan näppinsä pelissä. Ties mitä se demoni oli pojalle uskotellut.
"En tiedä mitä hänen päässään nykyään liikkuu - lienevätkö edes omia ajatuksiaan...", Lily kävi lopulta tokaisemaan seuraillessaan sivusilmällä piispan avustajan toimia, kiinnittämättä tuohon kuitenkaan sen enempää huomiota.

"Olette varmaan tietoinen, että veljenne on myös paikalla?", Lily jatkoi, kaksikon saapuessa käytävälle joka kuninkaan salille vei.



// alkjfaw sori kesto taas anteeks. Heitä vaan Lily ja Albinus tonne saliin jos haluut seuraavas viestis mä en viel viittiny >: //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kiristyvää

ViestiKirjoittaja Lörri » 13 Loka 2015, 18:48

BART
Bartholomeus hyrähti ystävällisesti kuninkaalle tämän puhuessa ja hän katseli hyvin suurella mielenkiinnolla kankaan peittämää tekojalkaa. " Totta puhuakseni minä tutustuisin oikein mielelläni tuohon uuteen jalkaasi lähemminkin...kiinnostaa, että miten se toimii ja miten se on tehty. Olettaen nyt ei kuitenkaan ole tälläiseen sopia aika, joten minun on ehkä varattava kuninkaallien audienssi aivan vain tätä tapahtumaa silmällä pitäin?" Hän sanoi ollen edelleen yhtä ystävällistä hyrinää ja hymyä. Bartholomeuksella oli selkeä halu saada tunnelmaa ja painetta edessä olevasta kohtaamisesta hieman kevennettyä.

ALBINUS & JERKKU

Piispa nyökkäili kasvot huolestunneen kurttuisessa ilmeessä, kun Lily jätti ilmaan leijumaan lauseen, että kenen lie ajatuksia kuninkaan pää olikaan täynnä. NIIN! Sen pahalaisen velhon...se jos mikä oli asia joka Albinusta vavisutti sydänjuuria myöden. Moinen magian kanssa pelleilijä hyvin suuressa osassa tämän valtakunna asiain hoitamista!
" Ah, en ollut varma, että veljeni Bartholomeus on kutsuttu paikalle, mutta osasin odottaa että asia on näin." Albinus vastasi prinsessan tiedustellessa oliko hän perillä eliittikenraalin läsnäolosta. Syitä Bartholomeuksen läsnäoloon hän saattoi vain arvailla, eikä osannut sanoa, olisik se lopulta hänelle itselleen eduksi, haitaksi, vai aivan saman tekevää. He eivät mitenkään sydämellisesti rakastaneet toisiaan Bartholomeuksen kanssa..heidän välillään oli viileää kohteliaisuutta ja usollisuutta ja kunnioitusta, jota saman perheen vesojen välillä tuli ainakin olla, ellei muuta. Bartholomeus oli osoittanut Albinukselle hyvinkin konkreettisesti arvostavansa häntä ja hänen asemaansa ja kunnioittavansa yhteisiä sukuperinteitä luovuttamalla nuoremman poikansa - Albinuksen niin ikään- hänen oppipojakseen.

Jeremiah tunsi elimistönsä aivan kiihtyvän, kun hän asteli piispan ja prinsessan perässä suuren ja komeaan kuninkaansaliin piispan laahusta kannatellen. Hän ei ollut milloinkaan aiemmin käynyt tässä salissa, ja asiantila oli hänt jonkinverran joskus harmittanutkin, mutta nyt se korjaantui. Jeremiah koetti hoitaa hommansa ja olla kuin ei olisikaan, vaikka mieli olisi tehnyt katsella tarkasti ympärilleen tämän kaiken keskellä. Samalla hän lokereoi päähänsä kaiken tiedon, kuten nyt senkin, että prinsessa Lily ja ilmeisesti piispa myös epäilivät että oliko kuningas vain jonkun tahon sätkynukke tässä kuviossa lopultakin. Jeremiah epäili että kyseessä oli Henryn hovielho, josta hän oli kuullut puhuttavan, muttei osannut olla asiasta varma. Se varmaankin selkenisi hänelle vielä.
Lörri
 

Re: Kiristyvää

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Loka 2015, 19:29

Henry kävi hymähtämään pienesti Bartholomeuksen tuodessa esiin mielenkiintonsa siniverisen puista jalkaa kohtaan.
"Näytän kyllä oikein mielelläni sitä paremmin sinulle, jahka sopiva hetki koittaa", nuorempi mies naurahti, kädellään samalla taputellen pienesti puista raajaa kankaiden läpi, "Mutta ei nyt. Tuskin tänään ollenkaan. Katsotaan sitten, milloin meille molemmille liikenee vapaa-aikaa moiselle - tai ylipäätään illanistujaisiin".
Sen enempää Henry ei sanoja enää kenraalinsa kanssa vaihtanut, kun itse arvovieras jo saapui saattajineen saliin...

Lily nyökkäsi Albinuksen kertoessa osanneensa odottaa veljensä läsnäoloa tapaamisessa. Mistä moinen sitten johtui, sitä Lily ei tiennyt, mutta sinällään siniverinen oli huojentunut, ettei piispa näyttänyt pistävän pahakseen vaikka veljensä paikalla oli. Eihän prinsessa tiennyt piispan ja eliittikenraalin väleistä varsinaisesti mitään, mutta sentään nuo näyttivät toistensa seuraa sietävän ja se lieni tärkeintä.
Askel vei sirosti piispan rinnalla aina valtaistuin saliin asti, kunnes nuorempi siniverinen kävi pysähtymään ja niiasi pienesti veljelleen, kuten tapoihin kuului. Sen jälkeen askel vei sivummalle, seuraamaan tilannetta vierestä. Henry oli elänyt siinä uskossa, että Lily poistuisi paikalta jahka arvovieraan olisi paikalle saattanut, ei tuota täällä tarvittu, mutta siskonsa ei näyttänyt tekevän elettäkään poistuakseen paikalta. Jahka olikin tervehtinyt saapuvaa vierasta kunnioittavasti päätään nyökäten, vilkaisi Henry merkittävästi siskonsa puoleen. Lily vain hymyili toispuoleisesti veljelleen, tietäen, ettei tuosta olisi häätämään prinsessaa pois paikalta - ellei sitten itse Piispa sitä vaatinut.

Monarkin katse kääntyi kuitenkin siskostaan takaisin piiskaan kovinkin pian. Se ahdistus rinnassa kasvoi entisestään nyt kun tuo vanha piruntorjuja siinä edessä seisoi, aina niin yhtä uhkaavana mitä ennenkin. Henry ei edes ymmärtänyt, miten vanha piispa näin pelottavaksi itsensä sai siniverisen silmissä.
"Pahoitteluni, Arvon Pyhyytenne, etten ole kyennyt järjestämään tapaamista välillemme tämän aikaisemmin - pahoitteluni myös siitä, etten valtaistuimelta nouse teidän Arvonne edessä, mutta tällä jalalla ylös pomppiminen olisi kovin nöyryyttävää ja vaivalloista", Henry aloitti kaikesta paniikistaan huolimatta kuulostaen yllättävänkin rauhalliselta - sekä harmikseen huomaamattaan ehkä turhan koppavalta, vaikka se ei todellakaan tarkoitus ollut, "Mutta ymmärrättehän, että olemme molemmat hyvin kiireisiä miehiä - varsinkin näinä aikoina".
Henry kyllä kunnioitti piispaa omalla tavallaan, oli suorastaan ihailtavaa että joku kykeni noin uskolleen heittäytymään. Harmi vain, että vanhuksen näkökanta maailmaan uskonsa kanssa oli kovin... negatiivinen, näin Henryn tulkinnan mukaisesti. Hän kunnioitti miestä, mutta ei todellakaan pitänyt Albinuksesta.
"Kuten varmaan huomaat, Kenraali Hillgore on tänään seurassamme. Toivon ettei hänen läsnäolonsa haittaa teitä - aivan kuten palvelijanne seura ei tule minua haittaamaan", nuori siniverinen jatkoi nyökäten pienesti tuon tuntemattoman miehen puoleen, joka piispan laahusta oli kantanut.
"Ja oletan myös, ettei teitä häiritse arvon sisareni läsnäolo", Jälleen se terävähkö katse kääntyi Lilyn puoleen, joka vain hymyili tutun nätisti paikoillaan, pienesti nyökäten kun veljensä hänestä puhui - täten ilmaisten ollen valmis poistumaan mikäli piispa niin halusi.

"Taidamme kuitenkin kaikki tietää miksi tämä tapaaminen viimein koitti", Siniverinen vakavoitui, katseen palatessa vanhimpaan mieheen, "Olen valmis kuuntelemaan teitä".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kiristyvää

ViestiKirjoittaja Lörri » 15 Loka 2015, 21:15

BART
Bartholomeus oli ottanut seisomapaikan hieman Henryn valtaistuimesta takaviistoon. Hän oli selkeästi näkyvillä, ei millään muotoa istuimen takana, mutta niin lähellä kuitenkin, että ylettäisi koskettamaan kuningasta tarvittaessa tai kumartumaan sanomaan jokusen sanan tämän korvaan. Sitten piispa ja prinsessa Lily jo saapuivatkin suurista ovista saliin. Bartholomeuksen teki mieli hymyillä leveästi nähdessään suurenmoisen kauniin prinsessan, mutta hän tyytyi pitämään kasvoillaan vain hyväntuulisen perusilmeensä ja kumarsi Ladylle arvokkaasti aivan täydellisen ja kimurantin hovikumarruksen. Veljelleen hän tyytyi taittamaan päätään vain pienesti. Albinus olisi pitänyt hänen enempiä kumartelujaan vain irvailuna ja halventamisena. Muutoinkin piispa useasti oli tullut moittineeksi Bartholomuesta turhasta iloluonteisuudesta ja asioiden keveästi ottamisesta, vaikka ainakaan jälkimmäisestä eliittikenraalia voi tuskin mennä oikeutetusti osoittelemaan.

ALBINUS & JEREMIAH

Albinus odotti että Lily oli tervehtinyt veljeään ja poistunut paikalta. Hän oli hyvillään siitä, että tämä nähtävästi päätti jäädä paikanpäälle kuulemaan mitä sanottiin. Saattoi hyvinkin olla, että prinsessa olisi hänen ainoa liittolaisensa, ja että liittolaiselle tulisi käyttöä jo hyvinkin pian. Ei heidän välillään oltu mitään sovittu, mutta piispa laski ajatuksissaan paljonkin sen varaan.
Lilyn mentyä Albinus kumarsi syvään kuninkaalle. " Tervehdys, teidän ylhäisyytenne." Hän lausui arvokkaalla äänellään, ja jäi katselemaan vetistävillä silmillään suoraan tämän kasvoihin.
" Pahoittelunne on hyväkytty, teidän armonne. Ymmärrän hyvin juuri näiden aikojen hankaluuden ja kuten tiedämme, sen vuoksi täällä tänään olenkin. Kenraali Hillgore ja prinsessa Lily voivat minun puolestani olla paikalla, en näe siinä asiassa mitään hankaluutta. Ja lupaan ettei palvelijastani tule koitumaan minkäänlaista haittaa." Albinus aloitti puhumisen siirtämättä katsettaan nuoren kuninkaansa kasvoista. Hän otti piispansauvastaan paremmin tukea ja alkoi taasen puhua." Minä olen muunmuassa hyvin huolissani tahoista, joiden kanssa te toimitte yhteistyössä. Tulen veljeskunta!" Viimeinen lause oli kipakka, halveksivakin, huudahdus. " En ole varma, ymmärrättekö te täysin minkä kanssa olette tekemisissä?" Tämän Albinus haluaisi tietää, sillä jos tuo poika oli vain polullaan harhautunut nuoruuttaan, hyväuskoisuuttaan ja pelkkää tietämättömyyttään, asia olisi aivan toinen, kuin se, että tämä olisi tietoista halveksuntaa ja halveeraamista Jumalan huonetta kohtaan. " Valtakuntanne kirkko; minun kirkkoni; on heidät joukostaan erottanut, ja joukkio koostuu henkipatoista ja on epäpyhäksi julistettu. Sellaisen joukkion kanssa veljeily on paitsi äärimmäisen vaarallista ja typerää, myös hyvin loukkaavaa kirkkoa ja kirkkoon kuuluvia alamaisianne kohtaan." Nyt Albinus suoristi ryhtinsä ja jäi odottamaan kuninkaan vastausta.

Jeremiah oli ehtinyt epäillä, miten kävisi? Poistettaisiinko keskustelusta kaikki ylimääräiset korvat, vai sallittaisiinko hänen läsnäolonsa palvelijan muodossa? Näin ollen hän oli hyvin tyytyväinen kuninkaan ja piispan päättäessä että tapaaminen ei olisi aivan niin yksityisluontoinen, jotta Jeremiahin olisi täytynyt poistua paikalta ja muuntautua rotaksi, jotta olisi voinut korvailla mitä sanottiin. Tämä olisi ollut paljon hankalampaa sillä tavalla. Kuninkaan alkaessa puhua Jeremiah vei käden hienon pukunsa taskuun, ja käsi tavoitti sieltä pikkuisen esineen. Se oli tavallinen merisimpukka, johon oli langetettu loitsu. Simpukka voisi tallettaa sisäänsä kaiken mitä sen ympärillä kuului, ja tuota voitaisiin sitten toistaa ja kuunnella myöhemmin. Rottamies lausui hyvin hiljaa huuliaan liikuttamatta haltiakielisen taikasanan, jolla taika aktivoitui, ja keskittyi itsekin kuuntelemaan ja seuraamaan tilannetta.
Lörri
 

Re: Kiristyvää

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Loka 2015, 23:27

Vaikka sitä ei varsinaisesti nähnyt, hengitti Henry normaalia raskaammin. Syvään ja rauhallisesti, se tuntui jokseenkin rauhoittavan oloa ja pidättelevän sitä suurta tarvetta vain poistua paikalta. Ei se ollut normaalia, potea nyt näin suuria ahdistuksen tunteita aina epämieluisien tai sosiaalisten tilanteiden johdosta. Sitä saattoi jopa kutsua jo jonkinlaiseksi kohtaukseksi, sen Henry oli ymmärtänyt - mutta miksi sitä sitten kutsuisi, se oli eri asia. Tuntui vain siltä, että hän kuolisi, jos jäisi paikan päälle mikäli tuollainen "kohtaus" iskisi. Ja voi kuinka se vei myös voimia, nuori mies olikin ollut kovin uupuneen näköinen viimeaikoina - oikeastaan siitä asti kun kuninkaaksi joutui.
Vaikka ajatukset koittivatkin karata teille tietämättömille Henryn kehitellessä pientä paniikkia päässään, kuunteli kuningas silti maltillisesti Piispan asian. Antoi tuon tuoda oman huolensa tilanteesta esille, Henryn koittaen hymyillä pienesti vanhan miehen puheita kuunnellessaan - vaikka ei voinut sanoa pitävänsä tuon mielipiteestä.

Monarkin katse kävi kaventumaan piispan mainitessa Tulen Veljeskunnan. Se katse kääntyi jälleen Lilyn puoleen, kuninkaan suoden sisarelleen pitkäntuomitsevan vilkaisun, johon prinsessa vain vastasi kovinkin maireasti, hillitysti hymyillen. Kyllä Henry arvasi Lilyn kertoneen veljeskunnasta piispalle, kuka muukaan. Totta kai Henry yritti ymmärtää siskonsa kannan ja huolen - tuo kun oli isän kuoleman jälkeen muuttunut yllättävänkin taruolentovastaiseksi - mutta toisinaan Henryn puolesta Lily olisi saanut keskittyä vain pitsin nypläämiseen ja pitää nokkansa pois valtakunnan asioista.
"Veljeskunta tuli tarjoamaan meille apuaan. Meillä kun on yhteisiä vihollisia ja he ovat vannoneet uskollisuutta kuningashuoneelle", Henry vastasi kääntäessään katseensa piiskan puoleen.

"Kirkon ja veljeskunnan välit eivät vaikuta siihen, keneltä otamme apua vastaan. Näinä aikoina meillä ei yksinkertaisesti ole varaa kieltäytyä liittolaisista - edustivatpa he sitten mitä uskontoa tai rotua tahansa. Pyrimme rauhaan, emme pitkittämään tätä yhteydenottoa Haltioiden kanssa tai luomaan yhtään enempää uusia konflikteja tahojen tai toisten kanssa", Nuori monarkki jatkoi, koittaen parhaansa mukaan kuulostaa rauhalliselta, "Ymmärrän huolesi, mutta vakuutan, ettei Veljeskunnasta ole meille vaaraa. Nyt ei ole oikea aika alkaa suolaamaan vanhoja haavoja. Tiedän täysin hyvin minkä kanssa olen tekemisissä, kuten jokaisen hovini jäsenen suhteen voin teille vakuuttaa. Pidätte ehkä minua nuorena ja typeränä - kuten moni muukin - mutta minä tiedän mitä olen tekemässä. Intressini ovat vain kansani ja valtakunnan hyvinvointi ja mitä nopeammin tämä sota päättyisi, sitä nopeammin pääsemme myös paremmin rakentamaan ja korjaamaan vahinkoja".

"Tarkoitukseni ei koskaan ollut loukata teitä tai kirkkoanne. Mutta katsoin parhaaksi hyväksyä sen avun, jota meille tarjotaan ilman vastavaatimuksia. Niin isänikin olisi tehnyt", Siniverinen lisäsi, hiljentyen viimein sanoissaan. Hän todellakin uskoi isänsä olevan tässä asiassa samaa mieltä itsensä kanssa - nyt ei ollut varaa kieltäytyä tarjotusta avusta, jos tämä pattitilanne haluttiin ratkaista suuntaan tai toiseen.
Lily oli asiasta tietenkin erimieltä, mutta ei mitään ääneen sanonut, vaikka kovin tekikin mieli. Hänen mielestään heidän ei todellakaan pitäisi "friikkien" kanssa veljeillä, varsinkaan veljeskunnan kaltaisten pettureiden. Puhumattakaan siitä demonista, joka hovissa liikkui! Tosin, moinen kärkäs ajattelu oli kovin tekopyhää nuoremmalta siniveriseltä, joka velhon kanssa naimisissa oli... Ja samalla vehtasi veljensä eliitin kanssa. Ja käytti hyväkseen friikkejä, jotka hänen alaisuuteensa halusivat tiensä anoa.
Mutta noistahan asioista ei tarvinnut Piispalle kertoa.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kiristyvää

ViestiKirjoittaja Lörri » 20 Loka 2015, 17:58

Bartholomeus katseli päätään kääntämättä nuorta kuningastaan hyvin tarkkaavaisesti, kun Albinus alkoi puhua. Kukaan ei saattanut huomata että eliittikenraali tarkkaili Henryn reaktioita. Hän ymmärsi miten raskasta ja epämiellyttävää tälläinen kuninkaalle oli. Hän tiesi, että mies kärsi jonkinlaisesta paniikkiin ja lukkoon menemis ongelmasta. Olisi erittäin tärkää pysytellä tilanteen tasalla ja hoitaa se jotenkin kunnialisesti jos nsellainen kohtaus pääsisi päälle pukkaamaan. Bartholomeus ei soisi Albinuksen saavan tietää että Henryllä tälläinen ongelma mukanaan kulki. Toistaiseksi kunigas näyti kuitenkin pystyvän hallitsemaan itsensä ja tilanteen hienosti. Samaten piispa näytti osaavan käyttäytyä asiallisesti.

Albinus huomasi miten Henryn -ei niin hyväksyvä- katse siirtyi Lilyyn puhuttaessa Tulen veljeskunnasta. Piispan suu vetäytyi viiruksi. Ja viiruna se pysyi myös kun kuningas vastasi hänelle. "Veljeskunta tuli tarjoamaan meille apuaan. Meillä kun on yhteisiä vihollisia ja he ovat vannoneet uskollisuutta kuningashuoneelle". Tässä kohdassa Albinus alkoi puuskuttaa, mutta piti velä suunsa kiinni. Keskustelu oli käytävä, ja kuninkaan päälle ei puhuttaisi. Olkoonkin minkälainen tolvana tahansa. Kuitenkin, mitä edemmäs Henry puheessaan eteni, sen vaikeammaksi piispalle kävi hillitä itsensä. Vain töin tuskin hänen onnistui odottaa niin kauan kun kuningas puhui, ja onnistuipa vielä odottaa kohtelias tovi sen jälkeenkin. Sitten hän alkoi jyristä.
" Kun te jätätte kieltäytymättä liittolaisista, te olette vaarassa menettää suuren osan niistä, joita teillä jo on. Minun nähdäkseni rauhaan on myös erittäin vaikea milloinkaan päätyä, mikäli te hajoitatte omat rivinne ja kylvätte eripuraa ja kaunaa toimintatapojanne ja kuningashuonetta kohtaan. Tästä liitostanne tuon Veljeskunnan kanssa on ollut seurauksena se, että kirkko ja ihmiset joille se paljon merkitsee; sinun oma kansasi, ovat hyvin loukkaantuneita; oli se sitten tarkoituksenne tai ei! Kirkko kokee, että te ette arvosta sitä ja seurakuntalaisia lainkaan! Hyysäätte kaikenlaista perkeleellistä sakkia ennemmin kuin omaa kansaanne! Te voitte sanoa mitä vain, mutta tekonne osoittavat muuta! Niiden tulisi kulkea yhtä matkaa ja samaan suuntaan! Eikä todellakaan ole kyse vanhoista haavoista, vaan hyvin tuoreista, arpeutumattomista, jotka te typeryyttänne revitte auki! Minusta on järjenvastaista että siitä valtiomiehestä, joka isänne oli, on siinnyt noin näköalaton vesa! Isänne ei olisi milloinkaan toiminut yhtä taitamattomasti, vailla minkäänlaista ymmärrystä asioista, ja uhannut valtakuntansa sisäistä rauhaa ja turvallisuutta!On suorastaan rienaavaa puhua noin alentavasti edesmenneistä! Silloin, kun on yhteinen ulkoinen uhka, mikään ei ole tärkeämpää kuin pitää omat rivit yhtenäisenä ja kasvattaa luottamusta ja veljeyttä!" Puheensa päätökseksi piispa iski sauvansa salin lattiaan niin että kumahti, ja hänen kasvoillaan oli hyvin tuikea ilme. Hän jatkoi vielä muutaman lauseen, kohottaen ankaran ja tuomitsevan katseensa tähän onnettoman surkeaan kuninkaaseen. " Minä totisesti toivon kansanne ja seurakuntalaisteni parhaaksi, että te rukoilette Jumalalta ymmärrystä ja myöskin anteeksiantoa virheistä, joita olette tehneet ja vahingosta jota olette aiheuttaneet! Sillöä tieten tahtoen te olette sen aiheuttaneet, välinpitämättömyyttänne, kun kerran ilmaisette, että teillä on täysi tieto siitä, mitä olette tekemässä!"
Lörri
 

Re: Kiristyvää

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Loka 2015, 19:37

Henry oli hyvin pitkälti rauhallinen mies. Mutta joskus, kun joku oikeaan kohtaan osasi tikkunsa tökätä, menetti myös Henry malttinsa. Juuri nyt piispa oli vaarallisen lähellä saada Henryn suuttumaan, sen kaiken ahdistuksen käyden kärjistymään pakokauhun sijaan silkaksi raivoksi. Kuin tyhmä ja kapeakatseinen piispa osasikaan olla - syyttäisikö siitä sitten tuon ikää vai uskon aivopesua.
"Te tämän kansan olette jakaneet! Te ja kirkkonne", Henry kävi yllättäen korottamaan ääntään siinä missä piispakin näytti hermonsa menettävän, "Te ja teidän taruolentovainonne - puhumattakaan vuosien takaisesta joukkoteurastuksesta. Te kohdistatte vihanne aivan vääriin kohteisiin! He eivät ole vihollisiamme, he haluavat auttaa, siinä missä hekin kärsivät tästä sodasta ja haluavat sen vain loppuvan. Vainoatte viattomia ja "vääräuskoisia" kuin he olisivat se suurin uhka koko maailmassa, vaikka vihollisemme istuu keskellä aroja valtaamassa yhä uusia alueita ja nauramassa meille, kun saatamme itsemme toisiamme vastaan vain sen takia, että te ette pysty hyväksymään toisten erilaisuutta".

"Isäni toimi väärin ja hän myös itse tiesi sen. Jos olisitte puhuneet hänelle ennen hänen kuolemaansa, olisitte kyllä kuulleet kuinka hän katui Verisiä tekoja ja sitä, kuinka sokeasti oli isänsä jalanjäljissä mennyt. Ylistätte isääni ja edeltäjiäni, mutta unohdat, että he sen liiton Veljeskunnan kanssa sopivat - en minä. Minä otin vain vastaan avun, jota meille tarjotaan vaikeina aikoina, kansalaisilta, jotka ovat henkeen ja vereen meidän puolellamme ja elävät samojen uskonnonoppien alla, kuten tekin", Vaikka ääntään oli korottanut, puhui nuori kuningas yllättävänkin rauhallisesti, "En tiedä mikä teidän tavoitteenne tulevan suhteen on, mutta minä unelmoin rauhasta, valtakunnassa jossa kansakunnat voivat elää rinta rinnan vihaamatta toisiaan eroavaisuuksien tähden. Emme ole Cryptissä yksin. Emmekä koskaan tule olemaan. Meidän on aika hyväksyä se tosiasia ja oppia elämään rinta rinnan niiden kanssa, jotka ovat meitä valmiita auttamaan rauhan saavuttamisessa".

"En tiedä mitä kaikkea olette hovistani kuullut kerrottavan - saatikka liittolaisistamme", Jälleen se katse käväisi puheiden lomasta Lilyssä, joka Henryn puheiden myötä oli muuttunut vakavaksi, selvästi pidätellen nyt itseään ettei olisi veljelleen alkanut huutamaan, "Mutta minä tiedän, kehen voin luottaa ja kehen en. Ja juuri nyt alan epäillä teitä, piispa hyvä, onko teillä etusijalla kansamme hyvinvointi - vai oman uskonne asema".
Katse jäi haastavasti tuijottamaan piispaa, kuninkaan vetäen syvään henkeä. Sydän hakkasi rinnassa normaalia kiivaammin, tuntuen siltä että mokoma hyppäisi kohta rintakehästä ulos ja hyppisi tiehensä. Myös se pala oli jälleen kurkussa, eikä henki tuntunut kulkevan kunnolla. Mutta nuo paniikkia indikoivat tuntemukset katosivat sen uhmakkaan suuttumuksen alle.

Lilyn olisi tehnyt mieli marssia Henryn luo ja lyödä tuota avokämmenellä päin kasvoja. Kuinka tuo kehtasi puhua piispalle noin? Tajusiko Henry yhtään, mitä edes puhui?! Ja kaikki ne puheet isästä! Voi kuinka Lily olisi halunnut huutaa veljensä olevan väärässä, mutta silti, hän kykeni hillitsemään itsensä. Ainakin vielä. Toisin kuin veljensä, näemmä. Heillä ei ollut varaa suututtaa piispaa nyt!
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kiristyvää

ViestiKirjoittaja Lörri » 20 Loka 2015, 20:53

" Sinä Jumalaton henkipatto!" Ärjähti piispa ja ikään kuin syöksyi eteenpäin, kohti kuningasta, pysähtyen kuitenkin sauvansa varaan etukenoon asentoon. " Se erilaisuus, jota Jumala ei hyväksy, on lähtöisin pimeydestä ja saatanasta, sinä pahan mädättämä lapsi! Katso vain, mitä se on sinullekin tehnyt, ja millä kuninkaalliset aivosi liannut! Demoni! Alan olla varma näistä merkeistä mitä olen saanut, että sellainen sinuun on istutettu, ja Haraldin poika Henry on iäksi menetetty! Tästä asiasta saan syyttä vain itseäni. Minä olen hoitanut työni huonosti, jättänyt karitsani vartioimatta. Ja sinä edelleen jatkat isäsi ja isäisi suvun herjaamista! Selkääsi sinä tarvitsisit, oikein isän kädestä! Hän kuoli luotasi liian pian...ei ole sinun vikasi että kasvoit kieroon. Niin voi käydä kun poika jää ilman isäänsä. Eritoten kuninkaan poika. Unelmoi vain rauhasta, sillä sellaiseksi se jää, ellet lopeta saastaista riekkumistasi ties minkälaisten pakanallisen ja epäpyhän aineksen kanssa! Herrani Jumalani! Sinulla on ihan oma demonikin, jonka kanssa voit demonisia leikkejäsi leikkiä, mutta Herra Jumalan puoleen en ole nähnyt sinun kääntyneen aikoihin..siitä on kauan kun Hän on saanut kansakuntamme johtajaa koskettaa! Minä en enää epäile sinua poika hyvä. Sinä olet asettanut etusijalle pimeyden voimat, ja halusi peuhata paholaisen kanssa. Mutta tulet huomaamaan että minä en anna sinun myydä kansan kuolemattomia sieluja sellaiselle touhulle! Tulen viimeiseen asti taistelemaan sitä vastaan!" Piispa oli tarkoituksella tiputtanu teitittelyn puheestaan, sillä hän ei enää voinut löytää itsestään hitustakaan kunnioitusta tätä ihmisen irvikuvaa kohtaan. Albinus oli paasatessaan nostanut sauvansa käsiensä varaan päänsä päälle, ja heilutteli sitä pauhaamisensa rytmissä ylös ja alas. Olisi aivan hyvin voinut kuvitella tulta ja tulikiviä sinkoavan piispansauvasta ilmaan Albinuksen pyhästä vihasta.

Bartholomeus totesi, että tämä oli mennyt kertakaikkiaan liian pitkälle. Albinushan avoimesti uhosi käyvänsä kuninkgasta vastaan! Tämä oli menossa hyvin vaaralliseksi. Bartholomeus oli osannut odottaa tästä melkoisen kipakkasävyistä keskustelua, mutta tämä ehdottomasti ylitti kaikki hänen pahimmatkin pelkonsa siitä mihin tilanteeseen tämä voisi päätyä. Eliittikenraali asteli äärimmäisen rauhallisesti...jokaista rauhallista askeltaan ja olemuksensa vakautta korostaen näiden kahden rettelöitsijän väliin. Hän asettui likemmäs Henryä, sillä Albinus oli mennyt selkeästi sen rajan yli, että hänelle olisi voinut puhua järkeä. Kuninkaan kanssa se saattaisi vielä onnistua. Lisäksi Albinus huitoi sauvallaan siihen malliin ja sellaisessa mielentilassa, että ei olisi ihme jos hän olisi alkanut mätkiä sillä saadessaan jonkun sopivalle osuma etäisyydelle. Bartholomeus levitti kätensä niin leveälle kun hän vain karhunsylinsä auki sai.
" Arvon herrat Cryptin kuningas Henry ja piispa Albinus!" Hän jyrähti kumealla ja käskevällä, mutta ääääärimmäisen rauhallisella kenraalin äänellään.
" Tämä on mennyt liian pitkälle ja nyt on lopetettava. Tähän paikkaan." Rauhoittava ja kunnioitettava nallekarhu katsoi vuoroin kumpaakin rähjääjää. Ensin hän katsoi Henryyn, ja koetti katseellaan vakuuttaa tämän, kuten niin monet sotamiehet ennen tätä, että nyt oli aika rauhoittua. Albinus rähisi hänen takanaan kun hän oli keskittynyt kuninkaaseen. Lopulta Bartholomeus kääntyi katsomaan samalla tavoin Albinusta, ja piispan sauva laskeutui korkeuksista, hänen vaahtoava suunsa meni kiinni ja hän otti jopa askelen taaksepäin, näyttäen nyt seisovan aivan normaalissa asennossa eikä enää kuningasta kohti hyökkäävässä etukenossa. Bart huokaisi helpotuksesta. Se vielä oli puuttunut ettei piispa käynyt fyysisesti kuninkaan kimppuun! Aivan täysin Bartholomeus ei kuitenkaan ollut Albinuksen tilaan tyytyväinen, sillä tämän silmiin oli jäänyt kytemään jokin..noihin vetisiin lätäköihin, niiden pohjamutiin. Ja kokemuksesta Bartholomeus tiesi, että sieltä vielä yeensä sitten pärskähti yli, tämä suvantovaihe oli vain väliaikaista.

Jeremiah oli riemuissaan! Tämä kaikki! Kaikki mit oli sanottu täällä salissa tänä iltana..aivan upeaa! Tälläisestä maksettaisiin aivan mielettömästi! Jeremiah ei edes ollut kyennyt pidättelemään innostuneita hihkaisujaan piispan ja kuninkaan louskuttaessa toisilleen leukojaan, mutta moista ei kukaan ollut huomannut, sillä meteli oli kova, ja kukapa sitä huomiota kiinnittäisi palvelijoihin, jotka olivat kuin ilmaa, kuin seinäpaperit tai matot lattiassa.

// Sands ole hyvä! //
Lörri
 

Re: Kiristyvää

ViestiKirjoittaja Sands » 21 Loka 2015, 04:48

Roswell oli myöhässä. Kokous oli jo alkanut – ja vaikka hänen ei ollut tarkoituksenakaan nököttää kuninkaan rinnalla alusta saakka, olisi hän valehdellut, jos olisi muka väittänyt tuntevansa olonsa aivan rauhalliseksi kävellessään käytävää pitkin kohti salia. Olihan hän nähnyt Henryn aikaisemmin... Piispan tapaaminen ei voinut olla kovinkaan helppoa, mutta kuningas oli silti sen halunnut tehdä ilman neuvonantajaansa. Ja ymmärsihän hän itsekin sen. Piispa olisi luultavasti kääntynyt jo ovella ympäri demonin nähdessään ja lähtenyt tiehensä ilman keskustelua kovin loukkaantuneena, ja sitähän he eivät halunneet. Sillä ei oltaisi saatu mitään aikaiseksi. Mutta jos arvon piispa oli jo niin sanotusti nalkissa huoneessa kuninkaan kanssa, kun sarvipää paikalle putkahtaisi... No, ehkäpä tuo olisi hieman avoimempi moisen olemassaoloon. Ehkä. Juuri ja juuri...

Ja vaikka Henryä hermostuttikin, kaikki oli varmasti mennyt hyvin tähän asti. Olihan tuolla sentään kenraali Hillgore vierellään, ja vaikkei Roswell voinut sanoa tuntevansa miehen mitenkään erityisen hyvin, kuningas kyllä näytti tuohon luottavan. Se oli demonille tarpeeksi. Eiköhän kenraali kyennyt pitämään pojan kasassa ja turvassa – tai ainakin hän halusi niin uskoa.

Mutta silti neuvonantaja ei voinut täysin työntää sitä hermostuneisuutta sivuun, vaikka tuo niin varmoin askelin astelikin pää pystyssä. Seinät ja jykevät ovet pitivät kyllä salin äänet sisällään, joten oli hankala sanoa, tapahtuiko sisällä mitään huolestuttavaa. Ja se oli hyvä se, ainakin yhdestä syystä: olihan salin ympärillä pörräämässä ainakin jokunen palvelija niin kovin huomaamattomasti, kaikoten paikalta vähin äänin demonin kenkienkopinan lähestyessä ja varoittaessa tuon läsnäolosta. Kenelläkään ei näyttänyt siinä tilanteessa olevan korvaa vasten ovea, joten luultavasti puheet sisältä eivät kantautuneet kenenkään ulkopuolisen korviin.

Roswell nosti nyrkkinsä ovelle koputtaakseen, mutta pikainen ja kovempi ääni sisältä sai tuon pysähtymään. Hän ei saanut sanoista selvää, mutta äänensävy oli ymmärrettävää, saaden vanhemman miehen kurtistamaan kulmiaan. Kesken kaiken ei ollut hyvä sännätä huoneeseen, mutta olikohan sinne hyvä mennä missään vaiheessa? Demonin läsnäolo ei varmasti rauhoittanut ketään muuta, kuin... No, ehkäpä kuningasta. Ja jos hän voisi auttaa Henryä pysymään vahvana? Ehkä se yritys oli sen arvoinen.

Suoristaen ryhtiään, sarvipää koputti napakasti pari kertaa oveen äänten hiljennettyä, ennen kuin avasi sen ja astui sisälle. Ovi sulkeutui perässä hellästi naksahtaen, demonin käydessä kumartamaan syvään nuorelle kuninkaalle, katseen pysytellessä maassa rauhallisen tovin, ennen kuin se nostettiin. Muitakin oli huoneessa, joille piti kumarrella sen tärkeimmän henkilön jälkeen. Itse piispa, prinsessa Lily, kenraali... Mutta keltaisten silmien katse kävi pysähtymään hetkeksi tuntemattomaan mieheen piispan läheisyydessä, katsellen toisen kasvoja. Ilmeisesti piispa oli tuonut oman seuralaisensa, palvelijan. Roswell ei voinut olla aivan varma, sillä tunne sisällä oli hyvin pieni, mutta... Mies ei tainnut olla täysiverinen ihminen. Toinen ei tuntunut samalta, mutta se ero oli todellakin hyvin pieni. Tiesiköhän toinen sitä edes itse? ...Taisi olla parempi olla sanomatta mitään. Sillähän saisi helpostikin jonkun elämän pilattua, eikä demoni sitä halunnut.

"Pahoitteluni, Teidän Majesteettinne. Olen myöhässä," miehen silmät sulkeutuivat rauhallisesti ja katse hakeutui takaisin Henryyn. Hetken tuo poikaa katselikin kysyvänä kuin varmistaakseen toisen olotilan, ennen kuin jatkoi.
"Laskemisessa meni enemmän aikaa, kuin uskoin. Mutta ottaen olosuhteet huomioon, rahatilanne on... Hyvä. En usko, että se voisi olla paljon parempi tässä tilanteessa, Teidän Majesteettinne," Roswell selitti, äänensä rauhallinen, mutta kantava. Ehkäpä Henry halusi vähän parempia uutisia tähän väliin, sota kun kävi kalliiksi. Olihan hänellä toki enemmänkin sanottavaa, mutta nyt ei ollut aika puhua siitä. Katseensa demoni piti pojassa, odottaen tuolta jotain merkkiä. Hän jäisi tietenkin, niin kuin suunnitelma oli, mutta jos kuningas oli päättänyt suunnitelmastaan poiketa... No, sana riitti. Eihän hän tiennyt, mikä tilanne tällä hetkellä oikeastaan oli.



((Pyörin.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Kiristyvää

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Loka 2015, 11:57

Henkipatto. Henry ei voinut olla naurahtamatta huvittuneesti, pientä ivaa äänessään. Turhautti niin julmetusti nyt, kuinka vanhalle aasille saisi taottua järkeä päähän? Miksi, oi miksi piispan piti olla juuri tuollainen vanhoillinen uskonkiihko? Tässä ei ollut enää mitään järkeä! Totta kai Henry ymmärsi sinällään Albinuksen - ja jopa Lilyn - kannan tilanteen suhteen, mutta nuo menivät ja tuomitsivat erilaisuuden siltä seisomalta, yrittämättä edes ymmärtää toisia. Mutta he selvästi pelkäsivät. Pelkäsivät jotain, mitä eivät ymmärtäneet. Eivätkä edes halunneet ymmärtää, sillä hyökkääminen tuntematonta kohtaan oli helpompaa, kuin katseensa avartaminen ja ennen kaikkea se virheidensä myöntäminen.
"Toisin kuin isäni, minä vien loppuun sen minkä aloitin!", Nuori monarkki tiuskaisi piispalle, "Unelmani rauhasta ei jää vain sellaiseksi. Minä tuon sen tähän valtakuntaan - suosiolla tai väkisin. Ja kun tavoitteeni olen saavuttanut, tule sen jälkeen minut tuomitsemaan".
Enempää Henry ei ehättänyt jatkamaan - ei kyllä varsinaisesti olisi halunnutkaan - kun Bartholomeus päätti puuttua tilanteeseen ja rauhoitella sitä kiistaa, joka nyt kukkaan oli puhkeamassa. Ehkä hyvä vain, Henry tuskin olisi rauhoittunut ennen kuin se kohtaus olisi iskenyt ja kuningas menettänyt todellisuudentajunsa täysin, siinä missä Albinus oli lähellä saada sydänkohtauksen - tai siltä se ainakin näytti. Myös Lily oli käynyt lähestymään tilannetta, astellen lähemmäs piispaa. Katse nauliintuneena varoittavasti Henryyn, joka kyllä siskoaan seuraili sivusilmällä. Kai sekin oli vain ajan kysymys koska prinsessa suunsa avaisi ja Henry uskalsi jo veikata että toinen siniverinen ei ainakaan veljensä kannalla seisoisi näissä asioissa.

Henry vastasi siihen eliittikenraalinsa katseeseen, nyökäten tuolle pienesti merkiksi siitä, että ymmärsi tilanteen ja yritti rauhoittua. Tosin nyt jos tämä raivo laantuisi, se paniikki kasvaisi ja ahdistuskohtaus iskisi. Eihän Henry sitä itse tiennyt, mutta koki silti paremmaksi pitää kärttyisyyden yllä syystä tai toisesta, ainakin vielä.
Kuningas veti syvään henkeä ja suoristi ryhtiään. Selvästi tuo oli avaamassa jälleen suunsa, kun ovelta kävikin kuulumaan koputus. Hetkeksi jopa Henry unohti kenen piti paikalle myös saapua, mutta jahka näki tuon sarvipäisen neuvonantajan, hymähti hän pienesti. Ehkä oli hyvä että Roswell tosiaan saapui hieman myöhässä, ties vaikka piispa olisikin kääntynyt heti kynnyksellä ympäri jos tämä paljon puhuttu demoni olisi heti alkuunsa valtaistuinsalissa lymyillyt.
"Henry et kai...!", Lily sähähti henkensä alta nähdessään Roswellin saapuvan paikalle, siniverisen katseen kääntyen nopeasti toiseen. Kuinka typeräksi Henry saattoi heittäytyä?! Kutsua nyt demoni mukaan tapaamiseen piispan kanssa! Halusiko Henry aloittaa sodan kirkon ja kuningashuoneen välillä?! Tollo!
Henry hymähti pienesti siskolleen kallistaen päätään samalla, näyttäen jopa turhankin huvittuneelta siskonsa reaktioon. Eihän tässä mitään hauskaa ollut, mutta jostain syystä se ivallisenhuvittunut, kärttyinen luonne oli nyt se päälle puskevin Henryllä. Hän oli niin lopen kyllästynyt siskonsakin toilailuihin, selvästi Lily tässä selkäänsä kaipasi - isä oli lellinyt prinsessansa pilalle, jos Henryltä kysyttiin.

Monarkki seurasi katseellaan kuinka Roswell lähemmäksi käveli, suoden tuolle pienen nyökkäyksen tervehdykseksi, nuoren miehen yrittäen nostattaa pientä hymyä kasvoilleen tutun ja turvallisen ystävän nähdessään. Henry pisti merkille sen demonin suoman pidemmän katsauksen piispan palvelijan puoleen, mutta ei tarttunut siihen nyt mitenkään. Kenties tuntematon kasvo vain kiehtoi sarvipäistä, siinä missä muut huoneessa olijat olivat tunnistettavissa.
Jälleen Henry hymähti nyökäten Roswellin pahoitellessa olevansa myöhässä. Katse koitti parhaimman mukaan pysyä demonissa, Henryn ollen selvästi ahdistunut tilanteesta - ja oliko se nyt yllätyskään. Demonin sanat kuunneltiin tarkkaan, ehkä se pieni hyvänluontoinen uutinen olikin tervetullut tähän väliin, kun itse kukin kiihtymyksestään rauhoittui - tai sitten kiihtyi entistä enemmän.

"Hienoa", Lyhyt, ytimekäs vastaus suotiin Roswellille, kuninkaan käyden viittomaan pienin elkein Roswellia tulemaan vierelleen, jossa neuvonantajan kuuluisikin seistä.
"Arvon piispa ei olekaan vielä tavannut sinua, Roswell - etkä sinä taida olla tavannut häntä?", Henry jatkoi, kuulostaen yhä närkästyneeltä vaikka demonille puhuikin. Siitä äänestä saattoi kuitenkin huomata jo pientä värinää, mikäli yhtään Henryä osasi tulkita.
"Piispa Hillgore, tässä on luotettu neuvonantajani, ystäväni, Roswell. Se demoni josta teillekin varmasti on paljon puhuttu - pahaa, epäilemättä", Jälleen kerran, se katse kääntyi Lilyn puoleen. Kyllä Henry tiesi miten siskonsa oli alkanut suhtautumaan Roswelliin, vaikka demoni ei ollut antanut mitään syytä vihata itseään. Ei ainakaan Henryn tietääkseen. Silti, syystä tai toisesta, Lily ei tuntunut pitävän enää yhtään sarvipäisen läsnäolosta hovissa.

Lily oli Roswellin saapumisen myötä askeltanut aivan piispan vierelle, aivan kuin turvaa tuosta hakien. Ihan kuin Roswell olisi ollut suurikin uhka. Ja olihan tästä viereltä helpompi piispaa auttaa, ties vaikka vanhalta mieheltä lähtisi jalat alta epäpyhän perkeleen nähdessään. Tuomalla Roswellin paikalle Henry vain antoi itsestään uhkaavan kuvan, eikö veljensä sitä tajunnut?



// Vyöryt. voi ei Jerkku. Voi ei Roswell. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kiristyvää

ViestiKirjoittaja Lörri » 22 Loka 2015, 06:03

Bartholomeus käänsi nopeasti päätään kun salin ovilta kuului koputus ja ne aukaistiin. Henry ei ollut maininnut että vielä muitakin oli tapaamiseen tulossa, joten Bart oli hitusen yllättynyt. Nähtyään, kuka tämä tulija sitten oli, hän oli aika paljon enemmän kuin hitusen yllättynyt, mutta se ei näkynyt millään tavoin ulospäin, vaan hän tervehti kohteliaasti nyökäten tätä kuninkaansa neuvonantajaa. Bartholomeus ei piitannut siitä mikä tämä mies oli olentojaan, jos hän oli kuninkaan luotettu, niin sitten oli, vaikka olisi ollut mikä manan henki. Mutta nyt oli pojalle kyllä sattunut kaksi erittäin pahaa arviointi virhettä. Yksi; lähestulkoon mikään ei voisi raivostuttaa ja loukata piispaa enää enempää kuin demonin läsnäolo tapaamisessa...eikö Henry ymmärtänyt, vai oliko tämä tahallista ja tarkoituksellista piispan raivostuttamista? Eikö edesw Roswell ollut tajunnut asiaa? Kaksi; Roswellin ilmestyminen paikalle oli sen luonteinen asia, että Bartholomeuksen olisi ehdottomasti pitänyt saada tietää siitä etukäteen voidakseen toimia tapaamisessa siinä roolissa mikä hänelle oli annettu. Oli ilmi selvää, että hänen oli jossain kohtaa puhuteltava Henryä hyvin vakavasti. Nyt siihen ei kuitenkaan ollut aikaa, sillä Bartholomeuksen olisi otettava Albinuksesta koppi, ettei tämä pääsisi käymään keneenkään käsiksi. Tällä hetkellä piisa näytti jähmettyneen järkytyksestä aloilleen, kasvot kalman kalpeiksi valahtaneen. Hetkisen ajatus veljensä sydämenkin pettämisestä vilahti Bartholomeuksen päässä hänen lähtiessään astumaan Albinusta kohden. " Kuningas Henry." Bart sanoi vakavasti, taakseen katsomatta, lähestyessään piispaa." Nyt taisi sattua vakavanpuoleinen arviointivirhe."

Albinus tunsi, miten veri pakeni hänen kasvoiltaan ja rintaa alkoi puristaa..hengittäminen alkoi tuntua hyvin hyvin työläältä. Siinä. Siinä se nyt oli. Kuninkaan ikioma paholainen. Demoni. Albinus tunsi jollain lailla olevansa erossa omasta itsestään ja omista tunteistaan kun hänelle tämä asia todelliseksi valkeni. Kuningas oli kutsunut demoninsa hänen kanssaan samaan tapaamiseen! Siinä. siinä se nyt tuli. Sarvineen ja silmineen, jotka näyttivät siltä että välittivät saastaa ja Jumalatonta mustaa magiaa ja paholaisen huuruja suoraa helvetistä. Piispa tunsi jokusen hyvin pitkältä tuntuvan tovin olevansa vankina omassa ruumissaan kykenemättä tekemään yhtään mitään. Hän saattoi vain havainnoida tätä synnin täyttämään kuninkaansalia ja sen tapahtumia muttei tehä mitään, ei sanoa mitään; hän ei hallinut edes omaa vartaloaan. Henryn omahyväiset ja ilkeämieliset kasvot, prinsessa Lily, Bartholomeus...ja sitten tuntui kuin jokin piispan päässä olisi räjähtänyt!Hänen silmissään oli valkeaa, punaista ja mustaa, veri alkoi kohista hänen suonissaan ja hiki pukkasi pintaan, värjäten äsken aivan kalmankalpeat kasvot tulenpalavan punaisiksi. Sitten Albinus tarttui toisella kädellään kaulallaan lepäävään suureen ja koristeelliseen krusifiksiin, puristaen sitä kaikin voimin,. Toisessa kädessään hänellä oli piispansauvansa, ja hän alkoi edetä kohti vastaansa tulevaa Batrholomeusta kolauttaen jokaisella askeleella sauvansa salin lattiaan aiheuttaen vaikuttavan kumauksen. Albinuksen huulilta alkoi purkautua Isä meidän-rukous. Se tuli ensin hyvin hitaasti ja hiljaa, sitten kovempaa, lujempaa ja nopeampaa, eikä aikaakaan kun Albinus pääsi huutamaan sitä täyttä kurkkua salin seinien avustaessa häntä akustiikassa. Mantrallaan piispa kiihdytti itsensä psyykkisesti ja fyysisesti äärimmileen; hän sai siitä voimaa. Yllättäen hän syöksyi nuoren peuranvasan ketteryydellä veljensä ohi, ja ryntäsi kiviportaita ylös kohti kuningasta ja demonia kasvot raivon vääristämässä kouristuksessa ja vaahto suusta lentäen. Hän kuuli miten Bartholomeus huusi jotain, ja sitten hänen vauhtinsa hidastui veljen jotenkin tarttuessa häntä jaloista kiinni. Albinus ei enää päässyt rynnistämään eteenpäin käydäkseen noiden kahden kimppuun, sillä hän oli Bartholomeuksen taklaamana kaatumassa kiviportaille, mutta nousseen adrenaliininsa voimalla piispa teki erittäin taidokkaan rannelliikkeen oikealla kädellään; vei sauvansa taakse saadakseen heittoon voimaa, ja sitten esine sinkoutui voimalla suoraa päin Henryä, tarkoituksenaan osua häntä päähän. Samalla hän käytti vasenta kättään siihen että riuhtaisi raskaan krusifiksinsä kaulastaan ja heitti sen keskipakoisvoimalla lingoten kohti mädänhajuisen demonin hahmoa. Tämä kaikki tapahtui todella lyhyessä ajassa; muutamassa silmän räpäyksessä, mutta Albinus tunsi olevansa kuin jotenkin maagisesti hidastettu, ja ehti jo epäillä tuon epäpyhän otuksen saaneen hänet jotenkin valtaansa. Mädännäinen. Mätä! Piispan nenään demoni todella haisi mädäntyneeltä..se oli selkeä aistiharha, mutta Albinus ei sitä sellaiseksi kokenut. Sitten piispa mätkähti vasten kiviportaita ja ilmojen purkautuessa ulos hänen keuhkoistaan purkautui myös tuskan, mielipuolisuuden ja raivon vääristämä ja uudelleen muotoilema ääni, joka oli ehkä alkujaan ollut ihmisen mutta nyt purkautuessaan kuulosti joltain ulkoavaruuden eläinten metalliselta ja kirisevältä huudolta.

Jereamiah, joka yhä kuuliaisesti roikkui piispan kaavunliepeissä, värähti jo ennen kuin koputus ovelta kuului. Joku tuli sisään saliin. Rottamiehen olisi todella tehnyt mieli nostaa katseensa ja nähdä kuka tulija oli, sillä jotenkin tämä tuntui...tämä tuntui todellakin tulevan huoneeseen. Jeremiah päätti kuitenkin että nyt oli ehdottoman tärkeää pysytellä visusti palvelijan roolissa, ja palvelijoille ei oikein sopinut se että tuijoteltiin, milloin mikäkin herra ja hidalgo saleihin asteli. Hän suuntasi katseensa käsiinsä joiden oli tällä hetkellä helppo pidellä kaavun liepeistä kiinni, sillä piispa oli jollain tavalla jämähtänyt paikalleen. Jeremiah käsitti, että tulijan oli täytynyt vaikuttaa piispaan tällätavoin..ja sitten hän värähti tahtomattaan ja tunsi olonsa hetken aikaa erittäin painostetuksi ja tukalaksi. Huh. Tässä nyt siis oli se kuninkaan neuvonantaja; demoni, josta niin paljon teillä ja toreilla puhuttiin. Rosswell. Jeremiah ei ollut ollenkaan osannut valmistautua demonin läsnäoloon tänään..nyt tämä meni jännittäväksi. Hänen omissa suonissaan oli demonaalista verta vain hyvin laimeana seoksena, mutta saattaisipa tuo jopa hoksata sen, koska myös Jeremiah näin vahvat tuntemukset neuvonantajasta sai. Ja ellei hänen verensä häntä paljastaisi, sen voisi tehdä simpukka, joka oli maaginen esine, ja vielä erittäin aktiivinenkin sellainen tällä hetkellä, joten se oli kyllä hyvinkin aistittavissa. Jeremiah alkoi jo pähkiä erilaisia pakosuunnitelmia ja varavaihtoehtoja tilanteeseensa, mutta ei pätynyt mihinkään ratkaisuun vielä...tähänkin astinen informaatio riitti siihen että hän saisi käärityksi sievoisen summan omiin taskuihinsa, mutta kyllä summa olisi komeampi, jos hänellä olisi näyttää koko tämän hässäkän lopputulema ja ne asetelmat mitkä tähän kuvioon sitten jäävät kytemään.
Näitä miettien Jeremiah jäi aloilleen sekopäiseltä vaikuttavan ja hurjistuneen piispan lähtiessä sauvoineen astelemaan eteenpäin. Hän irrotti piispan liepeistä ja odotteli jännittyneenä mitä tuleman pitää..tämä oli erittäin mielenkiintoista seurattavaa nyt!
Lörri
 

Re: Kiristyvää

ViestiKirjoittaja Sands » 22 Loka 2015, 20:32

Roswell katseli nuorta kuningasta, nyökäten vastaukseksi. Toinen halusi hänen jäävän. Se ei ehkä ollut se parhain vaihtoehto, keltaisten silmien katseen vilkaistessa piispaa kohti. Mies oli mennyt kovin sanattomaksi, kasvojen muuttuessa uhkaavan valkoisiksi – toivottavasti tuo ei nyt sentään kuolla kupsahtaisi tähän tilanteeseen? Henry oli kuitenkin kuningas, eikä toisen käskyä – tai no, pyyntöä – noin vain voitu jättää huomioimatta. Neuvonantajana hän kyllä pystyi ehdottelemaan parempia vaihtoehtoja, mutta tässä tilanteessa oli paha alkaa niskuroimaan. Täytyihän hänen kunnioittaa kuningasta, ja kuninkaan täytyi näyttää, että demoni kyllä totteli häntä.

Ja... Tunsihan hän sen. Pojan äänensävyn. Helppoa puhuminen piispalle ei selvästikään ollut, aiempikin melu salista kieli siitä. Sanat olivat kireitä, ja vaikka hänet nyt virallisesti piispalle esiteltiinkin Henryn toimesta... Ei ilmassa ollut paljon tyytyväisyyttä tai iloa. Kuningas olisi mahdotonta hylätä – ja niin, sitähän se olisikin tässä tilanteessa. Hylkäämistä. Demonin katse muuttui huolestuneemmaksi sen hetkisen ajan, kun tuo poikaa katseli, ennen kuin otti neutraalimman ilmeen kasvoilleen ja kääntyi piispan suuntaan. Toisenkin kerran miehelle kumarrettiin syvään esittelyjen lomassa, mutta mitään Roswell ei sanonut. Ehkei hänen kannattanut suutaan avata, ties vaikka piispa pyörtyisi siitä...

Sarvipää käveli rauhallisin askelin lähemmäs kuningasta, jättäen piispan prinsessan ja kenraalin käsiin tähän hätään. Ehkäpä pieni välimatka teki hyvää, ja hänen paikkansa todellakin oli kuninkaan vierellä. Kumahdus takaa tosin sai demonin vilkaisemaan yli olkansa, nähden piispan lähestymisen. Kesken matkaansa tuo ei kuitenkaan pysähtynyt, kenraali Hillgorehan oli heidän välissään, ja kauempana oli tietenkin parempi seisoskella. Tie loppui kuninkaan vierelle, Roswellin seisoessa selkä suorana ryhdikkäästi paikallaan. Katse kääntyi kuitenkin kuninkaan suuntaan, silmien kysellessä hiljaa toisen vointia. Samalla sitä myös pahoiteltiin, helpompaahan nämä tapaamiset olisivat, jos hän vain sattuisi olemaan ihminen. Mutta eiköhän sitä tästäkin selvitty jotenkin, pienen hymyn noustessa vanhoille, uurteisille kasvoille.

Puhe piispan suunnasta sai Roswellin kuitenkin kiinnittämään taas huomionsa tuohon, näyttäen kovinkin valppaalta. Hymy oli kadonnut, huulten ollessa mutrussa. Rukous kai se oli, sanojen aluksi sekoittuen toisiinsa, mutta... Äänentaso nousi, muuttuen raivokkaaksi huudoksi, jonka viesti oli kovinkin selvä. Refleksinomaisesti demoni kävi ottamaan jo askeleen lähemmäs kuningasta asettuakseen toisen suojaksi, vaikka, no, luultavasti piispa olisi ennemminkin hyökkäämässä hänen kimppuunsa, eikä kuninkaan. Silti keho suorastaan säntäsi Henryn eteen piispan syöksähtäessä lähemmäs aivan automaattisesti, valmiina suojelemaan. Kaikki tapahtui kuitenkin niin äkkiä. Eihän hänestä olisi oikeastaan ketään pysäyttämään, mutta kenraalista onneksi oli. Piispa pysähtyi kuin seinään, mutta ei ennen kuin...

Demoni ei oikein muuta ehtinyt tekemään, kuin huomaamaan, että piispan sauva oli lentämässä lähemmäs. Kipu jysähti leukaan, pakottaen miehen horjahtamaan taaksepäin pari askelta. Näkökin kävi yllättäen sumentumaan ja käymään turhankin kirkkaaksi. Itsensä Roswell löysi hetken päästä lattialta, takaraivo sarvineen vasten... No, ilmeisesti sitten kuninkaan valtaistuinta, silmien nopeasti vilkaistessa jalkaa vieressä. Jomottihan päätä, mutta leuasta sitä vasta sitä kipua säteilikin! Käsi liikahti yrittäessään nousta ylös hieromaan kipeää kohtaa, mutta jokin painava valui ylempää käsivarresta kankaan kautta iholle, saaden demonin säpsähtämään poltteesta.

Kultainen koru kalahti vasten lattiaa, sarvipään katseen tietenkin heti hakeutuessa automaattisesti kohti satuttavaa esinettä. Eihän se... Oikeastaan ihmetyttänyt. Ristit olivat aivan hyviä ammuksia demoneita vastaan. Se sauvakin oli lattialla makaamassa pienen matkan päässä. Leuka naksahti sitä avatessa, käden päästessä vihdoin sitä hieromaan. Sattuihan se, mutta ei se luultavasti rikki ollut. Iho oli kuitenkin hiertynyt pois, tumman tahnan aloittaessa hitaan valumisensa ja tahrien demonin sormet.

Pihahdus karkasi vanhuksen huulilta tuon vetäessä happea sisäänsä ja päästäessään sen ulos, ennen kuin pakotti itsensä jaloilleen hyvin varovaisesti. Vaatteita puisteltiin hieman sillä puhtaalla kädellä, keltaisten silmien katsoessa ensiksi piispan suuntaan, ennen kuin kääntyi katsomaan kuningasta. Olihan Roswell aina osannut varoa rouvia luutineen, mutta ilmeisesti piispa sauvoineen oli aivan yhtä vaarallinen vastus...
"Teidän Majesteettinne, enhän... Satuttanut Teitä kaatuessani?"
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Seuraava

Paluu Kuninkaan sali

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron