Taivaan herra ja maan neiti

Haltioiden kylä, kokonaisuudessaan. Kylä on monikerroksinen ja valoisa, ennen kaikkea luontoon sopiva. Talot ovat väriltään vaaleita, arkkitehtuuriltaan kauniita ja elegantteja. Joissakin taloissa on käytetty samaa, valkoista marmoria mitä itse aroilla sijaitsevassa linnassa. Kasvillisuutta kylässä on paljon, lähes joka nurkalta löytää seinäköynnöksiä, koristepuita ja pensaita. Kylä on täysin piilossa metsässä, sitä verhoaa lumous jonka läpi ei voi nähdä, ellei tiedä mitä pitäisi katsoa. Vain ne, jotka kylässä asuvat, löytävät sinne.
Kylä sisältää niin asunnot, kuin puodit ja torit. Toreja haltioilla ei ole niin paljoa, mitä ihmisillä, mutta kauppoja ja putiikkeja sitäkin enemmän. Majataloja on siellä täällä, osa tasokkaampia mitä toiset.

Öisin kylän kauniita katuja valaisee satunnaisesti ympäriinsä leijailevat maagiset valopallot. Päivisin auringonvaloa valoa tihkuu latvustojen lomasta. Kylää ei ympäröi muurit, eikä aidat. Haltiat luottavat täysin jo vuosisatoja toimineeseen maagiseen illuusioon, jonka ansiosta ihmiset eivät voi löytää tänne.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Ay » 07 Joulu 2008, 23:39

Kotkat taivaalla ärsytti jonkun verran naista. Jos menemme taivaalle, niin noihan voisi, kuitenkin hyökätä päälle. Vai voisiko ne hyökätä niin pahasti, että tipun alas. Safilye mietti.
Todella mukavaa oli ratsastaa Oropherin selässä. Huomatessaan aukion Safilye uskoi, että uros alkaisi juoksemaan nousuun. Niin hän otti tukevamman asennon ja otteen, ettei tippuisi kyydistä. Tippuminen alas se ei olisi kivaa laisinkaan. Nopeasti he oli jälleen taivaallalla. Aluksi Safilye piti silmiänsä kiinni, mutta tällä kertaa hän avasi silmänsä nopeammin. Tuuli takertui naisen hiuksiin.
" Toivottavasti ne eivät tule häiritsemään lentoamme. " Safilye sanoi Oropherille.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Ithildin » 08 Joulu 2008, 21:45

Kotkat saivat Oropherin hermostumaan hiukan. hän kuitenkin uskoi että tämän koko pitäisi linnut kauempana. Ei kuitenkaan kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa. Heti kun Oropher pääsi normaalille lentokorkeudelleen, alkoivat kotkat piirittämään. "Viheliäiset otukset... Pidä kiinni Safilye" uros sanoi ja kaarsi jyrkästi vasemmalle. Kotkat jäivät jälkeen, mutta seurasivat silti perässä. Katsahtaen välillä taakseen aarnikotka iski ilmaa siivillään kerta toisensa jälkeen ja kohosi korkeammalle. Yksi kotka hyökkäsi sivulta kohti näitä. Uros ehti huomata sen ajoissa ja yhdellä etujalkansa sivalluksella kotka oli kuollut ja putosi elottomana kohti maan kamaraa. "Anteeksi kun joudut tällaiseen tilanteeseen... Eivät ne yleensä tällälailla käyttäydy" Oroph sanoi ja väisti yhtä kotkaa. Valitettavasti monet suurimmista petolinnuista tietävät muiden eläinten/olentojen herkimmät kohdat ja pian uroksen jalat ja vatsapuoli oli täynnä pieniä vertavuotavia haavoja. Siinä vaiheessa Oropher raivostui. Sen silmissä paloi vimmastunut katse. "Sulje silmäsi jos et tahdo nähdä..." tämä ilmoitti ja syöksyi sitten kotkia kohti. hurjasti kirkaisten tämä nappasi yhden kotkista nokkaansa, ja yhden kumpaankin etujalkaansa. Päästäessään irti petolinnut olivat kuolleita ja putosivat nopealla vauhdilla alaspäin. Toistettuaan tämän muutaman kerran, jäljelle jääneet muutama lintua liisivät kirkuen pois paikalta.
Ithildin
 

ViestiKirjoittaja Ay » 09 Joulu 2008, 18:45

Matkustaminen korkeassa korkeudessa oli aluksi mukavaa, mutta nyt, kun kotkat olivat niin lennon mukavuus ei ollut mukavaa. oropherin sanottuaan pidä tiukasti kiinni. Safilye tiukensi otettaan huomattavasti. Silmät menivät kiinni.
" Ehkä meidän pitäisi vaihtaa paikkaa, jos niillä on pesä lähestöllä. " Huudahti Safilye.
Pesän lähettyvyys oli ainoa mikä tuli hänelle mieleen. Hän piti koko ajan silmiänsä kiinni. Verta hän ei nähnyt, mutta haistoisen voimaakkaan. Veri tuli Oropherista. Veri sai hänen oikeansa muodonsa rynnimään ulos päin, mutta hän piti tiukasti kiinni, että pysyisi ihmis muodossaansa.
" Voitko lentää, vaikka olet verellä? " Nainen kysyi.

//Lyhyt//
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Ithildin » 10 Joulu 2008, 19:02

Ärähtäen Oropher katsoi vielä lintujen perään. "Olen pahoillani että näin pääsi käymään, mutta en ala tanssimaan "pikkulintujen" pillin mukaan. Jos alan miettimään missä pesii mitäkin lintuja, en saisi olla missään rauhassa. Meidän on vain pakko tottua toisiimme, vaikka tällaisia tilanteita sillointällöin tuleekin eteen" Uros lähti liitämään kauemmaksi. "Äh, eivät tällaiset pikku naarmut tunnu missään, mutta eihän sinulle käynyt kuinkaan?" Oroph kysyi aidosti huolissaan toiselta.

//niin ikään lyhyt...//
Ithildin
 

ViestiKirjoittaja Ay » 10 Joulu 2008, 22:07

Pienesti hän hymähteli Oropherin sanomille.
" Eihän pienmmät linnut uskaltaisi haastaa näin isoa lentäjää. " Safilye vastasi.
Nainen meni makuulteen aarnikotkan selkää vasten, kun hän tunsi itsesnä hyvin turvalliseksi. Oropher antoi hänen tuntemaan turvaliisuutta pitkään aikaan ihan, kuin hän olisi Timin kanssa lenkillä.
" Kiitos kysymästä. Olen ihan kunnossa. " Safilye vastasi.
Hänen mielestää havat näyttivät pahoilta, mutta hän ei viittinyt kysyä uudestaan sitä. Mentyään makulteen tuuli ei paljoakaan takertanut hänen hiuksistaansa.
" Miten kauan sinä oikein jaksat lentää? " Safilye kysyi.
Kysymyksellä oli tarkoitus, koska hän halusi olla taivaalla siihen sasti Oropher jaksoi lentää.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Ithildin » 11 Joulu 2008, 16:52

Oroph olisi hymyillyt jos olisi voinut kun toinen kävi makaamaan tämän selkää vasten. Uros yritti lentää mahdollisimman vakaasti. Toisen kysymys huvitti Oropheria ja tämä vastasi: "Tässä kunnossa ehkä vuorokauden tai kaksi. Normaalisti pystyisin ehkä kolmesta neljään vuorokauteen, mutta en ole syönyt hetkeen ja pitemmän päälle nuo haavat kyllä vaativat veronsa"

Kaukana edessä siisi vuoristo. "Minä asustelen yleensä tuolla" aarnikotkauros sanoi katsellen vuoria. "Haluatko vielä lentää? Vai onko sinulla jokin paikka mielessä minne tahtoisit?" uros kysyi kohoten termiikin avulla korkeammalle. Ohitse lensi kurkia. Naurahtaen Oroph päästi lintumaisen äänen nokastaan. Kurjet vastasivat ääntelyyn ja kaarsivat sitten kohti etelää. "Kurjet ovat mukavaa väkeä..." tämä sanoi ja liiteli hiukan alemmas.
Ithildin
 

ViestiKirjoittaja Ay » 11 Joulu 2008, 21:13

Maatessaan sulkien pehmeydessäänsä.
" Siinä tapauksessa yhden päivän saan ehkä lentää selässäsi. Voidaan laskeutua, jos tunnet itsesi huontovoisisesti. " Safilye sanoi.
Safilye oli todella iloinen ja turvallinen tunne. Katseet olivat eteen ja lähellä samassa korkeudessa, kuin Oropherillä. Maisemat olivat todella kauniita naisen silmillä. Hän yllättyi Oropher sanovan, että se asustaa tuolla vuorille. Itse oikein ollut vuoristo asukas vaan metsä.
" Jos saanen lentää selässäsi niin olen mielummin täälä. Eikä ole mitään suunitelmia. " Safilye sanoi.
Metsästä tuli nuoli todelta läheltä heitä ja Safilyen tasapaino oli menetti tasapainon. Tasapainon mentyään nainen tippui Oropherin selästä. Automaattisesti hän kiljui ja yritteli käsillään tarrautua uudestaan aarnikotkasta kiinni. Vaikka naisen mielestä näytti ihan tyhmälytä. Nuoleja satoi uudemman kerran.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Ithildin » 12 Joulu 2008, 14:32

//sain nyt sellaisen käsityksen että Safilye todella tippui Oropherin selästä. Korjaa jos olen väärässä//

Oroph naurahti. "Miten vain, jos sinä vain jaksat istua niin kauan" Onnellisena uros laskeutui hiukan ja liiteli sitten jälleen eteenpäin. Tämän tarkat korvat kuulivat jonkun suhahtavan kohti. Aarnikotka ei kuitenkaan ollut tarpeeksi nopea. Safilye putosi kiljuen tämän selästä ja päästäen nokastaan hätääntyneen kirkaisun tämä syöksyi naisen perään. Painaen siipensä kylkiään vasten orus syöksyi alaspäin. Hänellä oli paino puolellaan, sillä mitä painavampi, sitä nopeammin putoaa.

Nuolia satoi uudelleen metsästä ja muutama upposi Oropherin arkaan vatsapuoleen. Lähes äänettömästi vinkaisten Oroph yritti päästä Safilyen alle ja saada tuon kiinni. kynsillään hän ei toiseen uskaltanut tarttua, eihän hän tahtonut aiheuttaa toiselle pahoja vammoja. Mitkä tai ketkä niitä nuolia oikein ampuivat, oliko Oroph kenties jättänyt jotain huomioimatta? Jospa hän oli mennyt lähelle ihmisten aluetta? Ei, se ei voinut olla totta, sillä Oroph tunsi hyvin tämän alueen ja niin kauan kun hän muisti, oli se ollut haltioiden asuttamaa.
Ithildin
 

ViestiKirjoittaja Ay » 12 Joulu 2008, 18:06

//Ei ole mitään korjattavaa//

Putoaminen tuntui todella pitkäaikaiselta. Oropherin kiinni ottaminen oli vaikea, koska hän tippui alas päin ilman mitään estoja. Safilye ei enään kiljaissut, koska hän hyväksyi kuoleman, jos hän nyt kuolee. Hymy huulillaan ei ollut enään aitoa, vaan pakotetuu. Nopeasti metsän latvat näkyivät. Nuoleita ammuttiin tietyn välein ja tietyssä muodossa. Mikä teki vaikeaksi puolustaa taivaalla. Safilye vaihtoi ilmassaan asentoaansa tulisi pää edellä metsään. Kokeilen tai muuten ei tule yhtään mitään. Safilye sanoi mielessäänsä.
Metsän renoissa nopeasti hopeinen vivahde tuli. Vivahde oli todella alle sekunnin kestävä. Hohdon mentyään kuului oksien rätinää metsän siimeksestä. Pieni ulvahdus ääni kuului. Nuolien ampuminen taivaalle loppui. Auts se sattui kunnolla, mutta ainakin kaikki luut ovat ehjänä. Safilye puhui itselleen mielessäänsä.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Ithildin » 12 Joulu 2008, 23:35

//Hyvä ^^//

"En saa häntä kiinni... Hän murskautuu" uros ajatteli hätääntyneenä kun yritti vielä saada tuon kiinni. Oksien lähestyessä kovaa vauhtia Oroph tiesi ettei ehtisi enää kääntyä ajoissa. Hän ei voinut muuta kuin muuttaa suuntaansa niin ettei putoaisi suoraan Safilyen päälle. Puristaen silmänsä kiinni otus rymisi lehvistön lävitse ja iskeytyi maahan pää edellä. Maa tärähti 200 kiloisen otuksen painon alla ja perään sateli katkenneita oksia. Aarnikotka oli nähnyt pudotessaan kirkkaan välähdyksen, mutta ei ollut kiinnittänyt siihen huomiota, sillä hän oli pelännyt. Hän todella oli pelännyt henkensä edestä. Ensimmäistä kertaa elämässään... Nyt uros ei tiennyt oliko hän hengissä. Ei tuntenut kehoaan, ei nähnyt mitään, eikä kuullut yhtikäs mitään.

Vaikkei Oroph itse sitä tiedostanutkaan, hän makasi oikealla kyljellään tajuttomana pää vuotaen verta ja toinen etujalka vääntyneenä luonnottomaan asentoon. Päänsä hän oli iskenyt johonkin ja jalka oli murtunut otuksen yrittäessä ottaa jaloillaan vastaan.
Ithildin
 

ViestiKirjoittaja Ay » 13 Joulu 2008, 14:59

Safilye tunsi, kun hänen allaansa maa tärisi todella paljon. Itse ei oikein pysynnyt neljässä jalassa. Tärinän loputtuaan ruskeat silmät katsoivat taivaalle. Hän ei oikein tiennyt minne Oropher oli oikein kadonnut. Nopeasti hän alkoi astella neljällä jalalla eteen päin. Nenä nuuski voimakkaasti missä löytyisi ystävänsä. Valkoinen turkki ei oikein antanut suojaa tällaisessa maastossa, mutta paljoakaan se ei haitannut juoksiaa. Hän vaistosi jotain muutakin tässä metsässä. Kuitenkaan se haju Safilye ei antanut haitat häntä vaan antoi hajuaistinsa Oropherin luokse. Nenänsä toimi aina oikein ja suhteelisen nopeasti hän löysi Oropherin luokse. Susi juoksi uroksen viereen ja alkoi nuolemaan ystävänsä kasvoja. Kasvoja hetken nuoltuaan hän alkoi nuolla haavoja puhtaaksi. Safilye ei muuten pelännyt, mutta pelkäisi sitä, että Oropherin herättyään aarnikotka voisi pelästyä pahasti ja tappaa hänet suojellessaan itseäänsä pedon syöjältä, joka eleli maan kamarassa. Sudella olisi paha tilanne, jos aarnikotka alkaisi puolustamaan itseäänsä.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Ithildin » 13 Joulu 2008, 18:55

"Tässäkö tämä nyt oli? Olenko kuollut?" Oroph ajatteli ja yritti saada otteen ruumiistaan. Käydessään sisällään kamppailua tajuttomuutta vastaan, alkoi uros pikkuhiljaa tuntemaan ja haistamaan. Mitään hän ei kuitenkaan nähnyt eikä kuullut. Palatessaan kunnolla tajuihinsa kipu iski tähän kuin salama kirkkaalta taivaalta. Toista etujalkaa särki kuin se olisi revitty irti ja päässä tykytti. Aarnikotka tiedosti myös jonkin läsnäolon ja sen, että tuo joku nuoli tämän haavoja. Avatessaan silmänsä otus tajusi ettei edelleenkään näe mitään. Myös painostava hiljaisuus ympärillä todisti sen ettei hän edes kuullut. Sitten Oroph haisti haavojaan nuolevan otuksen. "Susi!" Aarnikotka päästi nokastaan sähisevän äänen ja kirkaisun ja yritti nousta. Etujalka ei kuitenkaan kestänyt ja uroksen päässä huimasi, ja tämä joutui painumaan takaisin mahalleen.

Susi ei tietenkään voisi täysikasvuiselle ja terveelle aarnikotkalle mitään, mutta Oroph oli loukkaantunut ja tiesi sen hyvin itsekkin. Ja saattoihan olla että ympärillä oli enemmänkin susia, joita Oropher ei vain huomannut. Toinen etujalka oli kuitenkin kunnossa, ja yhdellä huitaisulla otus saisi helposti yhden suden hengiltä. Hengittäen kiivaasti uros odotti hetkeä iskeä.
Ithildin
 

ViestiKirjoittaja Ay » 13 Joulu 2008, 21:31

Susi avahtui aarnikotkan liikeisiin ja asteli kauemmaksi toisesta. Pompatessaan kauemmaksi Safilye makoili pepullaan ja nojasi käsiisnä. Ilme oli kauhuissaan, mutta hyvinkin iloinen, että toinen heräsi.
" Huomenta. " Aluksi ja kiltillä äänen sävyllä Safilye sanoi.
Hän kontasi lähelle aarnikotkaa ja katsoi huolellisesti.
" Olet loukaantunut. Sinun olisi parasta muuttua haltian muodon näköisäksi, että pystyisin kantamaan sinut kylälle. " Safilye sanoi.
Nainen uskoi, että mies ei uskoisi hänen pystyvän kantamaan häntä. Se oli taas toinen asia, että suostuisiko Oropher siihen. Muutenkin heidän täytyisi olla nopeita, kun metsässä saattaisi olla jotakin muuta epämieluisaa.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Ithildin » 14 Joulu 2008, 14:14

Oropher kuuli kyllä Safilyen äänen, muttei edelleenkään nähnyt tuota. Hitaasti otus yritti jälleen päästä ylös tuloksetta. Päässä huimasi eivätkä jalat kantaneet. "Huomenta..." uros murahti ja alistui ille tosiasialle ettei pääsisi ylös omin avuin. Toisen sanat siitä että tämän täytyisi muuttua, jotta Safilye pystyisi kantamaan tämän kylään, ihmetyttivät aarnikotkaa. Hän ei uskonut toisen jaksavan. Eikä hän ollut itsekkään varma pystyikö hän muuttumaan.

Oroph kuunteli korva tarkkana ympäristöään ja yritti sitten saada mielessään olevasta voimasta otteen jotta pystyisi muuttumaan. Otus alkoi hohtamaan kirkasta valoa ja kutistumaan kohoten ilmaan. Hitaasti tämän ulkomuoto alkoi muuttumaan. Nokka suli pois ja jalat muuttuivat ihmisen käsiksi ja jaloiksi. Turkki ja sulat sulivat ihoon ja tilalle jäi vain päivettynyt iho. Sikiöasennossa ilmassa leijuvan Orophin kasvot muuttuivat ihmismäisiksi ja viimeisenä ilmestyivät ruskehtavat housut ja viitta. Vaikka Oropher tiesi hyvin olevansa alasti suurimman osan muuttumisesta, tämä ei hävennyt. Täysin normaali asiahan se oli. Kun tämän jalat koskettivat maata ja kirkas valonhohto katosi, kaatui mies kyljelleen maahan. Se verimäärä jonka hän oli menettänyt, ei aarnikotkalle ollut vaarallista, mutta ihmiselle kyllä. Mies oli puolitajuton ja päässä oleva haava vuosi yhä. Jos Oropher ei saisi apua nopeasti hän voisi pahimmassa tapauksessa jopa kuolla. Tajutessaan sen, että ihmishahmo oli hänelle riskialttiimpi, tahtoi Oroph palata omaan hahmoonsa. Hän oli kuitenkin liian väsynyt ja heikko pystyäkseen siihen. "Pattitilanne... Olen jämähtänyt tähän hahmooni ja jos en kolmen tunnin sisällä pääse takaisin omaan hahmooni, jumitun ihmiseksi loppu iäkseni. Jos nyt ylipäätään edes selviän..."
Ithildin
 

ViestiKirjoittaja Ay » 15 Joulu 2008, 12:46

Uroksen sanomaan huomantenta Safilye silitteli miehen poskian ja hymyili. Hymy oli kasvoissaan hänestä näki miten huolestunut hän oli toisesta. Hän ei voinnut uskoa, että Oropher suostui hänen ehdotukseen. Hieman kauempana hän odotti rauhassa, kun Oropher muuttui ihmiseksi. Kauempana oli turvallisempaa, kun toinen muuttui, kun ei tiennyt mitä tapahuu toisen muuttumisessa. Muutettuaan Safilye meni lähemmäksi toista. Nainen asetti miehen selkäänsä. Pienen hypähdyksen teki ja hopeinen välähdys tuli. Oropher istui valkoisen naaraan suden selässä. Nopeasti Safilye lähti juoksemaan kohti kylää. Kieli roikkui läähätäen juoksun aikana. Juoksu oli tasaista ja nopeaa. Mutkissa Safilye oli erityisen varovainen, ettei tiputtaisi haavoittuvaa miestä.

Alle puolessa tunnissa hän oli pässyt kylään takaisin. Aluksi haltiat väistivät peloissaan sutta, jolla oli ihminen selässä. Tarkemmin katsottuna mies ei ollut ihminen. Safilye pysähtyi helllästi vasta lääkärin oven edessä. Hellästi hän pysähtyi, koska mies lentäisi seinään, kun kaula pää oli lyhyt. Valkoinen susi ulvoi surullisen ulvahduksen. Ovi avattiin aluksi oli vaikea havaita, että susi oli oven edessä, mutta nopeasti vanhan lääkärin näkö huomasi miehen lisäksi suden. Susi asteli sisään ja pisti Oropherin lääkäri sänkyyn. Lääkäri passitti heti avustaajansa apuunsa ja yhdessä ne alkoivat hoitaa miestä. Haavat paikattiin nopeasti ja annetiin energiaa miehelle. Energiaa annettiin, kun ei tiedetty oli mies oikeassa hahmossaan, kun kylällä oli muitakin henkilöitä, jotka voivat muutta haltia/ihmisen näköiseski. Safilye meni istumaan kauemmaksi, että lääkäri ja apulainen pystyivät hoitamaan Oropherin. Pois näkyvältä hän ei kuitenkaan mennyt.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

EdellinenSeuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron