Kirjoittaja Mori » 02 Marras 2015, 21:07
Izenik nyökkäsi vain pienesti toisen sanoille, mutta tuon uteluille mies lähes veti suoran viiva. "Kun sanon autan, se tarkoittaa sitä. En ole niin mutkikas kuin ihmiset..." kyllä mies oli mutkikas, ehkä mutkikkaampi kuin ihmiset, mutta hän ei omaan tapaansa osannut ilmaista sitä oikealla tavalla. Ivorin kertoessa metsästämisestä ja hänen sopivan koonsa myötä. Izenik nyökkäsi uudestaan. Siinä samalla demonikoira oli valmis halkaisemaan lohikäärmen masun auki ja pyysi suurta ämpäriä. Izenikille se ei ollut ongelma, mutta hän mielummin työnsi sen kuin kantoi, kerta se ei ollut hänen kokoiselleen suunnitellu, saatika tehty pelkkien peurojen sisuksia varten. Ämpärin perille saatuaan hän jäi katselemaan lohikäärmeen siistimistä, sen enempöä häiritsemättä, mutta Ivor keskeytti kesken kaiken. Tuo katsahti ovelle, johon Izenikin katse suuntasi lopulta nähdessään Rithin.
Ivor kysyikin poikaa, saaden tuon värähtämään. Tuijottamaan sinisillä silmillään ohi kolmimetrisen miehen suoraan matkakumppaniinsa. Ivor kehotti Rithiä takaisin nukkumaan, mutta tuo liikahtanut paikallaan. Tämä tuijotti vain Izenikiä, joka katsointakaisin, niillä välinpitämättömillä silmillään. Kasvot eivät tehneet minkäänlaista ilmettä saatika puhetta selittämisestä ei syntynyt. Se sai Rithin kasvot vääntymään vihasta.
"Valehtelija! Sinä silpot häntä! Sinä valehtelet minulle! Vihaan sinua!" Rith huusi korkealta, kerta murrosiän äänenmurros ei vielä ole koskettanut pojan äänihuulia. Lohikäärmeen poika pamautti oven kiinni ja lähti oitis pakenemaan paikalta. Hän ei halunnut olla selaisten kanssa, jotka aikoivat teurastaa lohikäärmettä ruuaksi.
Izenik oli suhtautunut koko tapahtumaan raudan kylmästi. Hän kuitenkin oven pamauksen jälkeen liikahti. "En pyydä apuasi, mutta minusta tuntuu, että on parempi josmpyudän sinua mukaani. En tiedä minkä kokoisia otuksia tuolta voi tulla. Rith on muutenkin vaarassa kokemattomana lohikäärmeenä." Izenik sanoi, eilä aikaillut. Kuului räsähtävä ääni, kun hänen kehonsa räsähti sirpleiksi. Niiden liike ei ollut aavemaisen levollista, vaan ennemmänkin aggressiivista. Sirpaleet syöksyivät ali oven alle kolmessa sekunnissa ja lähtivät hakemaan poikaa.
Izenik kokosi itsensä pian takaisin kasaan ja katseli ympärilleen. Hän huokaisi vain kerran, nähdäkseen valkeat hiukset kauempana. "Rith." Izenik sanoi, mutta huomasi pojan kääntävän tuiman ilmeensä mieheen, muuttuen lohikäärmemuotoonsa. Valkea lohikäärme avasi kitaansa ja syöksi laaksoon valkeaa sumua. Poika ei halunnut tulla löydetyksi. Tuo oli vihainen ja syvällä sisällään tunsi olevansa petetty.
Izenik tunsi taas monen tahoisi tunnetiloja ja tunteita. Ne kaikki tuntuivat yhtä aikaa niinnsekavalta, että hänen suunsa vain vähän nyki. Hän ei nähnyt mitään, eikä kuullut kuin maan tärinää ja töminää.
Rith syöksi vielä sumua, kun jokin yllätti lohikäärmeen. Jokin, joka lensi. Se tärähti maahan kovaa ja niin, että maa tärähti. Roth pelästyi nähdessään lähellään paljon isomman, suuremman lohikäärmeen. Tuon viininpunaiset suomut hohtivat pimeässä ja kultaiset silmät tihrustivat nuorempaansa. Lohikäärme oli ehkä kooltaan kaksikymmentä metrinen, eli paljon isompi mitä Rith. Valkea lohikäärme tunsi halua perääntyä ja päästä pakoon, mutta oman sumunsa tähden se oli kovin hankalaa. Alistumisen merkki otettiin merkkinä aloitukselle, jolloin suurempi karjaisi ja avasi kitansa syöksyen kuumaa tulta.
Izenik näki punaista, hän lähti juoksemaan. Hän juoksi kovaa, mutta ei huohottamatta eikä väsymättä. Hän kuuli pienemmän huutoa ja punaista sumussa. Kun sumu hälveni hieman, hän saattoi nähdä tapahtuma ketjun siitä, kuinka Rith syöksi sumuaan sammuttaakseen edes hieman tulipaloa, mitä hänen ympärilleen oli ilmestynyt. Izenik ei odotellut, hän juoksi Rithin luo, läpi tulen. "Muuttu nyt!" mies käski, jolloin lohikäärme empi, mutta muuttui pieneksi pojaksi, jonka Izenik otti kiinni ja pyörähti kuin piruetin heittäen pojan yli tulen. "Ota kiinni Ivor!" mies huusi.