Kirjoittaja Mori » 30 Marras 2015, 20:31
Haul ilmestyi alakertaa, jossa Shael lojui hiljaisena, kuin pimeys itse. Hänen ainoat väriläikkänsä löytyivät hänen mustanpuanisista hiuksistaan, jotka tuntuivät liekehtivän maagisesti. Noita käänsi päänsä mieheh kysymykselle, hymähtäen. Kai sitä oli helpompaa puhua sielulle, kuin oikealle miehelle. Olihan miehelle fyysinen ruumis, mutta silti.
"Voi anteeksi, ajattelin vain, että tarvitsitte aikaa niellä piloille mennyt suunitelmanne." Shael vastasi kiusoittelevasti ja nojasi sohvan nojaan. Haul toi esille, mettä,tätä mietitytti hänen kirouksenaa ja kuinka Shael näki helposti sen läpi. Äkisti Shael vain alkoi nauramaan. "Se on vain luontainen kykyni. Minä teen ja puran kirouksia. Olen tehnyt monia ja purkanut monia. Sen avulla opin tunnistamaan eritasoiset ja sillä lailla. Lisäksi magian huomaaminen ja lukeminen ei ole minulle ongelma." Noita slisäsi rauhassa. Hän katseli kaikessa rauhassa, kun mies kysyi, okiko hän tuhoon tuomittu.
"Tarkoitatko tuhoon tuomitulla omaa kohtaloasi miekkana? Eikö ikuinen elämä miekkana miellytä?" Shael hymähti. Hän kuitenkin suoristi hieman selkäänsä. "Minä näen, että kirouksesi on vahvaa, mutta ei se ole vaikeaakaan purkaa, jos minulta kysytään.... Mutta en tiedä... Mahdollisesti sielusi vain vapautuisi ja menisi helvettiin tai taivaaseen, riippuen kuinka paljon kirous on syövyttänyt mieltäsi." Shael mutisi sohvalta, mutta tarkasteli Haulia jotenkin hyvin keskittynessti. "En osaa sanoa, mutta sen osaan sanoa, että et miekkamuodostasi pääse hevillä eroon, ellet halua sitä. Rauhaa sielullesi. Toisaalta, jos elämää halajaay jatka vain kiroustasi." Noita sanoi ja melkeinpä voisi sanoa, ettei hän antanut aivan suoranaista vastausta.
***
Aamu sarasti ja Shael oli ollut jo kauan hereillä, hän oli nostanut punaiset hiuksensa nutturalle ja pukenut ylleen vain mustan mekon ja sen yllä oli musta huivi. Hän näytti todellakin noidalta nyt. Hän oli tehnyt aamiaisen ja mietti halusiko Haul aamiaisen, hän oli toki varannut tuolle lautasellisen, mutta kai mies sen teki vain huvikseen.
Noita nousi ylös, tarttui tarjottimeen ja tuli sitten huoneeseen, enemmänkin vain paiskaten oven auki, kuin koputaen. Hän oli kuullut, mitä Jack oli vastannut. "Anteeksi vain, että olen tällainen eukko." Shael totesi ja laski tarttimen pöydälle. Hän hymyili hyvin, hnoh ei aitoa hymyä, mutta hymy se oli. "Ennen kuin menette minnekään, minulla on teille töitä. Se on vähintö mitä voitte tehdä sen jälkeen kun tulitte häsläämään tänne." Shael totesi kädet puskassa. Silloin hänen hymynsä muuttui aidoksi, lämpimäksi. "Minä odotan. Syökää ja sitten lähdemme." Hän totesi ja poistui huoneesta.
Ruokailu oli loppunut ja Shael lähti hakemaan miehiä. Hän tuli huoneeseen ja heitti Jackille tällä kertaa valkean paidan sekä viitan. "Pue päällesi. Menemme ulos." Hän ilmoitti ja odotti hetken, kunnes mies olisi pukenut ja sitten hoputti kaksikkoa alas ja ulos.
Ulkona ilma oli viileää, mutta Shael ei näyttänyt yhtäkään liikettä ollakseen kylmissään. Hän viittoi miehiä seuraamaan ja hän oli hyvin valppaana, jos kaksikko jonnekin aikoisi lähteä. Hän tiesi, että Jack tiesi rangaistuksen pelon.
Kaukaa kuului ääniä. Naurua ja iloista vilksettä. Shaelin kasvoille levisi äidillinen hymy. Hän vilkaisia miehiä. "No niin, hommamme on huolehtia lapsista sen aikaa, että heidän äitinsä asioivat kylämme torilla." Shael totesi ja joku pieni lapsi juoksi päin johtajatarta. Shael vilkaisi jalkoihinsa. "Hei Melian." Noita sanoi ja nosti pienen pojan syliinsä. Pojan perässä juoksi suuri juokko muita, eri ikäisiä lapsia. Heitä oli ainakin viitisen toista ellei kaksikymmentä. "Katsokaakin, ettei kukaan katoa." Shael totesi ja laski pojan sylistään takaisin maahan. Lapset temmelsivät lumessa ja heittelivät lumipalloja.
Yksi pieni tyttö pysähtyi Jackin eteen ja katsoi isoa miestä. Tuo katsoi miehen arpista kasvoa ja nosti kätensä ilmaan. Shael vilkaisi tyttöön, kun rakensi muutaman muun lapsen kanssa lumiukkoa. "Hän haluaa syliisi." Shael totesi rauhallisesti ja nyökkäsi miehelle vain, että oli okei nostaa lapsi syliin.
Pian lapset keksivöt lumisodan. He heittelivöt lumipalloja toistensa päälle, kunnes aloittivat spdan aikuisia vastaan. Shael sai ensimmäisen pallon olkaansa vasten, jolloin noita vain naurahti ja keräsi pienen määrän lunta ja mätkäisi sitä lasten perään.