Kirjoittaja Crimson » 18 Joulu 2015, 02:03
Iriador, Lorythas
Lorythas oli kuulemma jossain kokouksessa, mikä tietenkin oli ihan järkeenkäypä vastaus punaiselta naaraalta. Olihan kyläpäälliköllä omat menonsa, omat tehtävänsä ja viransa, johon varmasti liittyi yhtä jos toistakin tekemistä - joista Iriador ei tosin sen enempää ollut tutustunut. Mutta ehkä he voisivat täällä sen aikaa odottaa, että Lorythas saisi kokouksensa päättymään ja sen jälkeen lähettää sanan tuolle siitä, että haltiat halusivat Seyrin puheille.
Ennen kuin Iriador ehätti suutansa avata, siirtyi se katse tarkkailemaan suuntaa, josta askeleet lähestyivät heidän pöytäänsä kohden. Ja tuttu ääni paljasti tuon lähemmäs tulleen kenraaliksi, jolle punapäinen soi lämpimän hymyn, ennen kuin palasi sormiaan tavoittelevan karvakasansa puoleen. Varovasti ujuttaen kätensä Alin koppaan ja sen kylkeä rapsutellen, siitä aina kehräävän nartun leukaa nousten paijaamaan. Tietenkin Iriador kuunteli mitä Pumpkin ja Winder vieressä keskustelivat, pikkuliskon päätyessä siihen ideaan lopulta että kävisi hätyyttelemässä Hopeakäärmettä liikkelle, tapaamaan parivaljakkoa, joka vartavasten Briariin oli kyläpäällikköä tapaamaan tullut. Sen pidemmittä mutinoitta lehahti Saga matkoihinsa, jättäen Iriadorin ja Dariuksen lämpimästi roihuavan takan äärelle sijoitetulle pöydälle kaksin.
“Kuulostatkin niin käheältä, että saisit luvan hukkua villaan”, Iriador hymähti, tuoden ilmi sen että oli kyllä huomannut kumppaninsa räkäisyyden, “Mutta ehkä se tee auttaa näin alkuunsa. Voin etsiä sinulle muutamia yrttejä jotka tuohon räkäisyyteen auttavat, jahka pääsen laukkujani purkamaan paremmin”. Pianpa pöytään kiikutettiin teepannua ja kuppeja, sekä jotain pientä sokean haltian pienelle matkalaiselle, josta korkeahaltia ensimmäisenä kävi huolehtimaan. Nostaen vesikipon kissalle tarjolle koriin ja niitä kalapaloja murskaten sormillaan sen verran, että Alin olisi niitä helpompi käydä mutustamaan, mikäli nälkäinen oli. Pitäisihän sille muutakin purtavaa myöhemmin keksiä, ellei katti ottaisi tiluksia jo omakseen ja itse kävisi lähitienoilta oman ruokansa pyytämään.
Toisaalla Lorythas oli käynyt pitempää kokousta muutamien kyläläisten kanssa. Nuo olivat lähinnä kylän muita vanhimpia, tai muuten päätösvaltaa omaavia joko ihan taloudellisiin tai sotilaallisiin asioihin. Eivät he oikeastaan muusta kuin talventulosta olleet keskustelleet. Sen tuomista haasteista, nykyisistä varoista ja varastoista, sekä korjaustarpeessa olevista seikoista, joita piti tärkeysjärjestykseen laittaa ennen paksun lumen ja lujien pakkasten tuloa. Tietenkin keskustelu poikkesi toistuvasti myös tämän vuoden viimeisten poikueiden tekoon ja uusien lohikäärmeiden pyytämiseen, mutta tärkeimpänä erityisesti kyläpäällikkö piti sitä, että he valmistautuisivat kylmän kauden tuloon huolella, kuten tähänkin saakka oltiin suunnitelmallisesti tehty ja talvesta huoletta selvitty.
Puolikäärme pyöritteli lusikkaa teekupissaa, kuunnellen toistaiseksi vierestä muiden keskustelua, kunnes se kävi yllättäen hiljenemään. Terävästi se turkoosinahohtava silmäpari nousi aukeavan oven puoleen ja sieltä sisään tepastelevan punasuomuisen puoleen, ilmeenkään kuitenkaan värähtämättä puoliverisen kasvoilla. Tuo oli lähinnä tottunut jo Sagan yllättäviin keskeytyksiin tilanteessa kuin tilanteessa, kuten taisivat olla kaikki muutkin. Tietenkin se omalla tavallaan herätti pientä närkästystä yhdessä jos toisessakin, mutta ei kukaan osannut olla naaraalle kunnolla vihainen tuon nokkavasta tavasta käydä aina välillä jostain huomauttamaan. Ja jos joku olisikin vihainen ollut, olisi se varmasti myös kuulunut…
Lorythas pysyi kuitenkin hiljaa, katseen valuessa uupuneena sen oman terästetyn kuppinsa sisällön puoleen. Siinä missä muutama muu yritti vielä keskustelua jatkaa, kuitenkaan kykenemättä siltä pöllämystyneisyydeltään siihen, kun Pumpkin kävi liskojen kielellä rohisemaan Seyrille.
Sillä samalla sekunnilla kun punasuomuinen mainitsi hänen Aamutähtensä olevan kylässä, nousi Puoliverisen katse terävämmin, yllättyneenä pikkunaaraan puoleen. Ihan tuollaisia uutisia hän ei ollut Anahitalta odottanut, vaan ennemminkin jotain naljailua siitä kuinka pitkään joukkio vielä aikoi persettään kuluttaa täällä vain nyhjäten.
Mutta ei.
Saga kertoi lyhyesti Dariuksen ja Iriadorin olevan Briarissa. Surkeassa kunnossa, ilman virka-asuja ja ainakin Winder oli vaikuttanut sairaalta. Se nosti heti ensimmäisenä huolen hopeaverisen mieleen, sen kyllä nähden myös hiljaisen kyläpäällikön kasvoilta, sydämen tuntuessa jättävän muutaman lyönnin välistä kun sitä lähti pidemmälle ajattelemaan. Oliko jotain sattunut?! Miksi ylipäätään tuttavansa täällä olivat, ilman että olivat Seyrille mitään ilmoittaneet?! Ei se ollut lainkaan noiden tapaista, kun mahdollisista vierailuista oltiin aikataulun puutteissa tähänkin asti sovittu kirjeitse suunnitelmallisen tarkasti – ja sitten nuo yhtäkkiä vain olivat täällä! Oliko Lorythakselta mahdollisesti jäänyt jokin kirjeistä saamatta… vai halusiko Pumpkin vain pilailla hänen kustannuksellaan jälleen?
Äkisti sarvipäinen nousi pöydän äärestä, tuoliltaan seisomaan, käsiään pitäen pöydän kantta vasten ja katsoen eteensä hämillään siitä yllättävästä eleestään.
“Mene vain, tuskin tässä mitään uutta enää olisi tullutkaan perinteiseen nähden”, pöydän ääressä istuva vanhempi, harmaantunut parrakas mies, Olvir, naurahti oman tuoppinsa ääreltä, ollen selvästi nauttinut kokouksen eteenpäin kuluessa enemmänkin kuin pelkän yhden tuopillisen olutta. Mies oli lähinnä yksi vanhimmista kylän kaupankävijöistä, vanha seppä, entinen merenkävijä, jolle tuntui mikä tahansa alkoholipitoinen kelpaavan keskustelua jouduttamaan. Aikoinaan tuo oli tainnut tulla lohikäärmekylälle myymään harvinaisempien hydrakäärmeiden munia ja lopulta jäänyt tänne vanhoja päiviään viettämään. Lorythas piti kokeneen miehen mielipiteitä ja kokemusta arvossa, tietenkin hieman nolostuneena itse vain miehelle hymyillen tuon äänekkäästä huomautuksesta, pahakseen sitä kuitenkaan pistämättä.
“Kirjaa ylös loput ja pyydä jotakuta tuomaan ne talolleni. Minä… käyn selvittämässä mitä tulokkaat meistä haluavat”, Lorythas hymyili, kiskaisten vielä lämpimän teensä vielä kitaansa pöydän ääressä ollessaan.
“Kirjataan, kirjataan, kriteereitä ja arvioituja menoeriä myöten. Alahan mennä siitä ennen kuin Neri kyllästyy vieraittesi kaitsemiseen puolestasi”, vanha ukko hoputti hörähtäen, Lorythaksen kumartaen pienesti muille kokoukseen osallistuneille, ennen kuin niin rauhallisesti avarasta tilasta, suuren pöydän äärestä kävi poistumaan.
Sen jälkeen se tahti tuntui kirivän kahta kauheammaksi, silkan huolestuneisuuden ajaessa Puolikäärmeen lähes juoksemaan kokoustaloilta ulos. Kohden Leiskuvan kidan majataloa, jossa haltiat Sagan mukaan häntä odottivat. Kyläpäälliköllä oli yllään mustavalkea, kaksisävyinen paksumpi talvikaapunsa, jonka helma laahasi pitkin lumista tietä. Jonka laajoihin hihansuihin Lorythas oli pitkäkyntiset näppinsä painanut, jotteivät ne kylmää itseensä ottaisi näin pihalla ollessa, vaikkei puoliverisellä mikään kylmä varsinaisesti koskaan ollutkaan. Ripeät askeleet kuljettivat Hopeakäärmeen aina kokoustalolta majatalolle, jonka pihalle sarvipäinen vasta pysähtyi vetämään henkeä nähdessään Iriadorin sarvikruunuisen ja Dariuksen syndraen pihamaalle sidottuina. Hyväkuntoisina. Joskin syystä tai toisesta Nashira kantoi poikkeavan suurta määrää tavaroita selässään, vaikka siihen Lory ei osannutkaan kiinnittää juuri nyt huomiotaan. Mutta ratsujen läsnäolo täällä oikeasti tarkoitti sitä, että Darius ja Iriador olisi paikalla – Saga ei ollut vain kiusannut häntä huvikseen.
Sarvipäinen keskittyi vetämään henkeään säikähdykseltään. Tasailemaan sitä otsalleen puhjennutta hikeä ja nojailemaan vain majatalon seinään, keräämään ehkä hitusen siinä ohessa myös sitä rohkeutta käydä siitä ovesta sisään astumaan. Ei hän halunnut vaikuttaa niin poissa tolaltaan olevalta…
//Mä synnyin granaatti kädessä. Kaljuna ja vihasena. Eikun. OPETA MUO. Mä opetan joooooo, mun pitää tehä sulle mokkapaloja sä oot jääny niin paljosta paitsi homo kun et oo mokkapaloja syöny… tosin ne on niin makeita, et niitä syö just sen kerran ja sen jälkeen ei tee mieli niitä taas seuraavaan ikuisuuteen. Se katkarabu juttu oli ko suoraa kirjotettu meitä varten siihen kässäriin, oltais oltu vähän enemmän kännis niin ois oltu siltä naurupyrähykseltä kilpaa oksentamassa vielä (DDD//