Kirjoittaja Mori » 31 Joulu 2015, 12:47
Violetti silmä tuntui liikkuvan vääjämättä. Se vavahteli, tuijotti eri pisteisiin ikään kuin ei osannut valita mitä mustaa kohtaa velhossa katsoisi, kun tuon liekit katosivat. Toinen nauroi ja kysyi oliko hän luovuttanut jo nyt. Chloros avasi kätensä, ikään kuin kumartaen toiselle ja maskinsa suojissa hymyili leveästi. "Toki, jos hera niin tahtoo." Hän sanoi hieman ivallisesti, tietysti hän voisi repiä itsensä katki tässä kohtaa. Seiväs oli muutenkin lävistänyt hänen suolistonsa, joten ei sillä ollut niin väliä. Toisaalta jompukumpi tai molemmat munuaiset saattoivat lähteä mukana, joka hankaloitti asiaa. Ei hän tyhmä ollut, mutta asia vain oli niin, että riskejä piti ajatella, vaikka kuinka mielen vikainen oli.
Velho totesi, että olisi seuraavaksi langettanut kirouksen. Leikkinyt hänellä, kuten hän oli leikkinyt saaliillaan ja toisella. Chloros nauroi, hän oli huvittunut koko jutusta. Kirouksen selkään saaminen tuntui typerltä. Mikään, mikä aiheuttaisi tuskaa tavalliselle tallaajalle, oli hänelle vain naurua ja huvittunutta leikkiä. Jos hänet kirottiin siihenkin, ettei hän kyennyt syömään enää mitään niin siihenkin hän vain nauraisi. Antaisi Liviuksen syödä itsensä ja he olisivat kaikki kolme taas yhdessä. Heidät oli kerran erotettu ja pian he olisivat taas yksi ja sama. Velho käveli lähmäksi ja tuon ryppyiset kasvot ja kaljuus hahmottuivat paremmin Chloroksen verkkokalvolle. Tämä totesi, ettei kannattanut aina huvitella liikaa. Niin kai, kerta vanha ja viisas sanoi niin.
Velho toi ilmi, että halusi hänestä kontaktin. Chloros pyrskähti ja nauroi taas. "Minusta?" Hän kysyi ivallisesti ja risti kätensä vasten seivästä ja tuijotti toista. Selkeästi toinen tarvitsi itselleen jonkun, joka tekisi likaiset työt tämän puolesta. "Ja miksi luulet, että suostuisin?" Chloros kysyi ja venytteli, kuin seivästä ei olisikaan. Toinen kertoi, ettei status antanut myöden tälläisten likaisten asioiden tekemiseen sekä tämän piti pitää maine puhtaana. Viherpää tuhahti. Maine puhtaana, niin varmaan. Lopun asian Chloros antoi hieman tulla ja mennä miten huvitti, mutta se mitä hän saisi vastapalvelukseksi olisi se, että saisi pitää elämänsä ja jotakin palkaa.
Outoa oli, että velho kutsui häntä taitelijaksi, mikä se ikinä olikaan. Chloros oli hiljaa ja sulki hetken päästä silmänsä, jolloin tikkaukset asettuivat taas paikoilleen ja silmä paransi itsensä nopeasti ennalleen. Velho vetosi nerouteen ja yhteistyöhön. Sanoen, että heillä olisi enemmän hauskaa, kuin niillä, johon se hauskuus kohdistuisi. Siinä samalla seiväs katosi ja sen kadotessa Chloros otti vielä nopeasti katoavasta seipäästä vauhtia ja laskeutui pienen ilma piruetin avulla jaloilleen. Vatsan alueella tapahtui nopeasti, kun luut ja liha vetivät toisiaan puoleen. Suolistokin veti itsensä yhteen ja kaikki oli taas kuin ei olisi tapahtunut mitään.
Suhteiden sitominen oli jotain, jota viherpää ei pitänyt tarpeellisena. Toisaalta mieltymys siihen, kuinka suuri velho kutsui heitä oli mielekästä. Kyllä, Chloros oli totisesti itse nero. Elämänsä ja kuolemansa hallitsija, joka leikki muiden elämillä. Hän mietti sokea tuijotti toista liikkahtamatta. Hän mietti mitä hyötyi ja mitä halusi. Livius oli aina sanonut, että suhteiden sitominen oli hyvä asia, koska sen avulla hyötyisi paljon ja yhteistyökumppanit saatettiin aina pettää jos haluttiin. Perään ehkä tulisi hieman ruokaa vain.
Chloros kalisti hieman päätään ja sen jälkeen hän tuntui siltä, kuin olisi kuollut pystyyn. Vain pieni silmän räpäytyt sai hänet näyttämään aina välillä elolliselta. Ennen kuin mies avasi suunsa hän otti askelia kohti velhoa ja seisahtui metrin päähän tästä, ellei toinen olisi sitte päättänyt hypätä lepakoksi puuhun taas vaihteeksi. "Kuinka kiehtovaa." Mies ilmaisia sarkastisesti ajatuksiaan. "Yhteistyötä." Hän mutisi ja naurahti siihen, mutta ojensi verestä kuivuneen kätensä toisen luo. Valmiina kättelemään tai katkaisemaan velhon heikon käden. "Miksikäs ei... Jos kerta välttämättä haluat minut leireihisi..." Chloros totesi ja hänen äänensä kuulosti lähes täysjärkiseltä, joka kuitenkin vaihtui pieneen kuiskaamiseen, jonka perimmäinen syvä äännähtely toi ilmi, ettei mies koskaan ollut vakaa mieleltään. "Mitä vaadin palkakseni, luulisi olevan herralle hyvinkin helppoa. Minä otan saalista sen osan, mitä et tarvitse ja jos asia tapahtuu ihmisten ilmoille sinä peität sen." Chloros totesi hymähtäen huvittuneena. Toisin sanoen, hän otti velholle sen mitä tuo halusi ja sai loput mitä uhrista jäi. Ei se ollut hänelle mikään ongelma.
//O YEAH! En kyllä malta odottaa sitä, jos kerran jo sait joitakin doodleit kasaan XD