Kirjoittaja Mori » 13 Tammi 2016, 11:40
Vaikka tässä oltiinkin toisen ehdotukseen sekä tarjoukseen suostuttu ja tarjouduttu vieläpä pienempään osaan saalista, osasi toinen käyttäytyä kuin tuo olisi itse ylempänä häneen nähden. Saattoi olla, että toinen oli elänyt enemmän ja kokeknut enemmän. Tuohan oli kaksijalkainen ja kaksijalkaisilla oli etu maan päällä. Silti Alvaralla oli myös omat etunsa. Hän oli pitkä 185 senttinen ja toista melkeimpä kymmenen senttiä pitempi, jos ongelmia tulisi, hän ei jäisi alakynteen taistelemaan. Hänellä oli pituus etuna sekä se, että hän oli käynyt sotilaan koulutuksen, hän tiesi miten ammatitaitoisesti tapettiin, mutta joskus sitä ei jaksanut tehdä siistiä työtä vaan halusi sotkea ja isosti. Olihan Alvara elänyt jo yhdeksänkymment' vuotta ja kokemusta näistä sekalaisista töistä oli, mutta meri oli aina koti ja turva kaksijalkaisten maailmalta. Hän ei silti katsonut toisen naisen piikittelyä ja ilkeää hymyä kovin kunnioittavasti. Eihän tässä oltu muutenkaan tunnenttu kuin vartti tunti tai jotain sinne päin.
Toisen kertoessa, ettei kaikkeen kannata uskoa sai naisen naurahtamaan ivalliseen tapaan. "Kulta pieni, tyhmänäkö sinä pidät minua?" Hän heitti lauseen leikkisästi toiselle ja sivuutti sen jälkeen toisen lauseen kokonaan. Aika tuli pian ilmi, tietysti likaiset hommat piti hoitaa yöllä. Oli kai suurikin riski hyökätä ryöstämään mitään päiväsaikaa, kun vartiointikin oli hyvin kovaa. Tietysti Alvara muisti erään kenraalin sanat, jos hänet saataisiin kiinni, ei hän ehkä pääsisi enää niin helpolla, mutta ei se pelottanut. Hän oli katala nainen, hän petti toisia toisten selän takana ja esittäytyi heidän silmien edessää viattomana.
Toinen viittoi mukaansa, johon merenneito lähti mukaan. Asteli rauhallisesti, pää korkealla ja lihakset jännityneinä, mutta samalla ikaan kuin rentoina. Hänen elekielensä oli selkeä, hän tietenkään antanut minkään epämiellyttävän eleen näkyä, mutta hän viestitti, että oli oikein tyytynyt siihenkin osaan mikä hänelle annettiin, jos kyse oli rahasta. Hän teki kaiken rahasta.
Toinen esittäytyi lopulta susisilmäksi. Alvara katsoi toista uudelleen ja haisteli tämän hajua. "Jaa! Sen takia haisitkin niin paljon eläimeltä?" Hän sanoi muka vitsikkäästi ja virnisti toiselle, mutta siinä virneessä oli aia se iän ikuinen vivahde viekkaudesta. "Vuiorostani esittäydyn Thamiksi." Alvara esittäytyi, hän mietti, että oli parempi esittäytyä sukunimellä, kerta haltioiden kenraalikin tunsi sen nimen. Saattoipa olla, että he vielä joku päivä tapaisivat ja nainen nyhtäii siltä kenraalilta rahaa.
Toinen totesi viimein, että hän oli nahkasuojan velkaa ja merenneidon silmät lipuivat toisen umaan. Huomaamattomasti ja rauhallisesti Alvara nojautui toiseen ja sipaisi toisen umaa hymyillen. Kyllä hän ymmärsi vitsin, mutta siihen oli aina niin kiva tarttua. "Tietysti, pitäähän sitä jollakin suojata omaa kehoaan, vai mitä?" Hän kysyi ja nojautui pois päin toisesta.
Susisilmä ilmoitti, että he menisivät opuhumaan asioista hänen huoneeseensa. Kertoi hänen saavan loput rahoista ja rauhaa saisivat ylimääräisiltä kuuntelioilta. "Toki, näytä vain tietä, tulen aivan kannaoilasi." Alvara totesi ja liikkui toisen vierellä rauhassa ja katseli ympärilleen keltaisilla silmillään. Hänen ei tarvinnut suojata päätään keltään, niin kuin tämä onneton, joka oli saanut peräänsä varmasti palkkamurhaajia. Hän itse ei ollut niin kuuluisa tai sitten hän oli vain hoitanut vihamiehet pois. Häntä nauratti ja ehkä nainen vähän hihittelikin itsekseen, kun ajatteli mitä oli tehnyt niille kaikille miehille. Erästä hän oli pitänyt työpaikkansa kellarikerroksessa omistajan tietämättä ja antanut tuon kuolla sinne hitaasti nälkään. Toisen hän oli hukuttanut ja kolmannen tappanut petiin.