Acar
Acar ei suuremmin valittanut ikinä vuodenajoista. Hän sopeutui vain tilanteisiin, mutta nyt jopa suuren liskon piti myöntää, ettei saalistaminen ollut yhtä helppoa talvella. Eläimiä oli vähän, ja nekin yleensä pieniä. Vastoin yleistä periaatettaan, alfauros oli hetkellisesti jättänyt laumansa, ja lähtenyt etsimään hieman pidemmältä jotain saalistettavaa. Tietysti haltioilla, kuten ihmisilläkin, oli kotieläimiä, kuten hevosia, mutta niihin Acar ei koskenut. Haltiat olivat hänenen liittolaisiaan, ja oli kuinka vaistojensa varassa tahansa, Acar ei veisi mitään haltioille kuuluvaa. Hänen laumallaan oli tarpeeksi ongelmia ja vihollisia, ilman että myös haltiat alkaisivat jahtaamaan heitä. Ihmisten karjaa Acar mielellään ryösti, mutta nyt siitä oli pidettävä hieman taukoa, etteivät maanviljelijät päässeet jyvälle, kuka heidän lehmiään ja lampaita vei.
Kuitenkin, villit eläimet olivat onneksi kaikille vapaata riistaa. Acar kohottautui takajaloilleen ja nuuhki ilmaa, yrittäen aistia jotain, mutta tuuli ei ainakaan toistaiseksi tuonut mitään kiinnostavia hajuja. Alfauros jatkoi matkaansa. Onneksi sentään ei ollut kylmä. Acarilla oli säänkestävä, talvisen valkea ulkomuoto, joten hänellä ei olisi sen suhteen hätää. Kenties kannattaisi hetkeksi jäädä vaanimaan. Arot olivat suojattomia, ja uros erottui helposti, ellei hän ollut ovela, joten vahvoilla etukäpälillään Acar kaivoi lumeen syvän kuopan, ja asettui hetkeksi siihen. Hän voisi samalla säästää energiaa ja vaania mahdollisesti ohi kulkevia olentoja. Mutta tänne hän ei kyllä laumaansa toisi, vaikka ravinto reviiriltä ehtyisikin. Täällä sitä oli vielä vähemmän. Oli kuitenkin aikaista, aurinko oli vielä ylhäällä, joten ei tässä ainakaan kiire ollut. Acar pärjäsi pitkään ilman ruokaa, joten hänellä oli varaa piilotella tässä hetken aikaa. Mutta jos asiat kääntyisivät huonommaksi, alfauros jatkaisi matkaa jonnekin muualle.