Kirjoittaja Mori » 27 Tammi 2016, 11:18
Shael päätti koputtaa lopulta huoneen oveen kuullessaan ääntä, eikä sellaista ääntä, joka olisi estänyt hänen astumisensa sisään huoneeseen. Hän oli kuullut sanoja oven stakaa. Sanoja viemisestä ja vitsailusta. Shael oli miettinyt miesten pelkoa. Ei hän aikoisi viedä Liluthia Jackiltä, ennen kuin oikeasti oli harkinnut mitä tekisi. Toisaalta asia oli niin, että tällä hetkellä nainen jäisi Jackille, sillä tuo selkeästi välitti ja rakasti miestä. Shael sen lisäksi näki, jos jotain tapahtuisi miehelle tai Jack päättäisi satuttaa jotakuta. Noita raotti ovea ja avasi sen rauhallisesti. "Hyvää huomenta vaiko iltaa", hän sanoi huvittuneen oloisena. "Ruoka on alhaalla valmista, joten tuli pyytämään teitä siirtymään pöydän ääreen, jos teille ruoka masituu?" Shael kysyi hymy suin. Hän asteli miekan luopkse. "Ei varmaan haittaa, jos en kattanut sinulle?" hän kysyi pieni virne kasvoillaan, mutta kääntyi sitten vuoteella makaavaan kaksikkoon. "Ottakaa omaa rauhanna ruuan kanssa ja sen jälkeen haluan puhua Liluthin kanssa. Kahden", noita ilmoitti, muttei osoittanut sanoillaan uhkaa vain pyyntöä.
"Se ei ole mikään kuullustelu, joten älä pelkää. Haluan vain tietää miten teillä on mennyt siellä", Shael kertoi Liluthille, joka mahdollisesti pelästyi kuulustelun tapaisia keskustelua. Sillä nuorempi haltia tuntui olevan niin säikky ja tuntui hakevan turvaa miehistä, ikään kuin apua omaan puhumiseensa.
Shael antoi kaiken rauhan kolmikolle hinautua alas ruoka pöytään. Ruokapöydässä syötiin täyttävästi ja hyvin, keskustelua Shael ei pitänyt, ellei häneltä jotain kysytty. Hän ei kuuitenkaan pitänyt ilmapiiriä mitenkään kireänä, hän soi pientä keskustelua tietysti kolmikon suunnalla ja kuunteli heitä sivusta. Oli niin pitkä aika, kun hän oli viimeksi näin syönyt. Monen eri henkiklön kanssa ja lisäksi vieläpä se toi hänen mieleensä vielä ne hyvät ajat perheestä. Perheen läheisyydestä. Ystävistä ja hauskasta elämästä. Sitten kaikki oli jättäneet hänet. Ei hän ollut katkera, mutta kolme tärkeästä henkilöstä oli kuollut ja lapsi oli muuttanut mantereelle. Hän oli yksin ja toisaalta ei ollut. Hän eli vihassaan, jota kuitenkin oli mahdollisesti lievitetty kiitos Jackin. Hän eli niin kuin eli, mutta kuolemaan oli vielä niin pitkä matka.
Shael pesi astiat aterioimisen jälkeen, jonka jälkeen hän saapui oleskeluhuoneeseen, johon oli pyytänyt Liluthin, miehet olivat saaneet mennä takaisin huoneeseen. Jack sitä paitsi vielä tarvitsi lepoa ja unta. Noita istui vastapäätä nuorta haltiaa. "Hei Liluth. Emme ole ehtineet esittäytyä olenkaan", hän sanoi naurahtaen lempeästi. "Olen Shael. Haluaisin kuulla sinun elämästäsi. Enä nyt tarkoita sitä elämää, mitä elät juuri tällä hetkellä Jackin kanssa vaan sitä, mitä ennen teit häntä", Shael kysyi rohkaisten nuorempaansa puhumaan. "Sinun ei tarvitse pelätä. Minä en rankaise sinua enkä Jackiä. En ole yhtä äkkipikainen kuin se pikkuinen poika", nainen totesi hieman vitsaillen, mutta vakavoitui kuitenkin. Hän katsoi toista äidillisesti. Hän kuutenli toista tarkkana ja oli kärsivällinen, jos tarinassa tulisi hetkiä, jolloin nainen empisi. Kysymykset jätettiin loppua kohden.