"Tjaah, olen taas aikaisessa", totesi Bartholoemus laimeasti ääneen itsekseen, kun hän saapui puutarhan talviselle lammelle. Paikalla oli vain viitisen henkilöä, ilmeisesti kaikki olivat toimitsijoita; hoviväkeä, joka oli tämän rusettiluistelun linnan väen iloksi kyhännyt. Bart huikkasi reippaan tervehdyksen heille, ja sai yhtä reippaan tervehdysten kuoron vastaansa. "Tulkaa ottamaan kuumaa juotavaa herra Hillgore", eräs toimitsijoista kehoitti iloisesti ja viittilöi Bartholomeusta tulemaan luokseen. " Te olette ajoissa, muut luistelijat saapunevat vasta vartin päästä", toimitsija selitti edelleen iloisesti. "Niin, niin, taidan olla, kuuluu tapoihini",totesi Bart, ja teki työtä käskettyä. Kuuma juoma kelpaisi oikein hyvin. Erityisesti jos siihen oli lorautettu vähän miestä väkevämpää terästykseksi.
Bartilla oli yllään valkea maastoon sopivaksi kuvioitu talvipuku; housut ja takki. Rento, mutta sotilaallinen kuitenkin. Olallaan hän roikutti vanhoja luistimiaan. Oli aikaa siitä, kun hän oli niitä viimeksi käyttänyt, mutta taito oli oletettavasti yhä talella. Tosin, Bart oli luistellut enimmäkseen lapsena pelaten jääurheilulajeja ja sotilasurallaan hän oli suorittanut tehtäviä ja taittanut taivalta luistimet jalassa. Parilustelulta hän oli tähänastisessa elämässään onnistunut vielä välttymään, mutta olihan tämänkin päivän tultava.
Elle Palomer ja pikkutyttö, jonka adoptioprosessin Leilana ja Bartholomeus olivat käynnistäneet, olivat kutsuneet Bartin tähän linnan talviseen rusettiluisteluun. Oikeastaan he olivat kutsuneet Bartin vaimoineen, mutta Leilanan ja tyttöjen matka oli viivästynyt, ja hän olisi takaisin hmisten kaupungissa aikaisintaan ensi viikolla, jos vielä silloinkaan. Toinen hänen saattomehistään oli näyttänyt vilustumisen oireita, eikä puolikuntoisena ollut yhtään hyvää syytä lähteä taittamaan taivalta. Eritoten, koska matka oli vaaroja täynnä, ja hänen vaimonsa tarvitsi kykenevät apumiehet matkaansa.
Bartholomeus oli ensin aikoinut kieltäytyä Leilanan poissaoloon vedoten, mutta tullut sitten siihen tulokseen, että moinen tervehenkinen ja kevyt hömppä miellyttävässä seurassa tekisi hänelle pelkästään hyvää viimeaikaisten, melko valonarkojenkin puuhailuiden jälkeen. Ja ehkä hän saisi tällä tavoin työnnettyä Ylvan mielestään edes hetkiseksi taka-alalle. Hän oli jälleen antanut pikusormensa naiselle, ja nyt tämä piinasi häntä, ja oli viedä muassaan koko käden. Missään nimessä naista ei voinut siitä syyttää, Bartholomeus katsoi olevansa itse vastuussa omista teoistaan, ja oli ollut erittäin halukas lähtemään mukaan kaikkeen tuohon, mihin nyt sitten olikaan tullut sotkeutuneeksi.