Kukkoilija ja kerjäläinen

Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

Re: Kukkoilija ja kerjäläinen

ViestiKirjoittaja Wolga » 05 Tammi 2016, 18:42

Luonnonoikkuja, nainen hymähti toisen sanavalinnalle, kyllähän Thealla jo nyt oli pieni käsitys siitä, että toinen ei ehkä olisi ihan täysin tavallinen ihminen. Hän ei kuitenkaan voinut kysyä suoraan, sillä tiesi varsin hyvin että monet kulkijat närkästyivät liiasta uteliaisuudesta. Eikä uudesta tuttavuudesta voinut tietää kuinka herkästi närkästyminen muuttuisi ärtymykseksi ja ärtymys aggressioksi. Oli siis turvallisempi yrittää onkia haluamaansa tietoa hieman kauttarantain, jättää näin toiselle mahdollisuus perääntymiseen ja tällä tavalla suojata omaa nahkaansa. Hän tosiaan keskittyi niin kovin ratsulleen puhumiseen, että Edwardin synkempi ilme jäi häneltä huomaamatta tyystin – sehän olisikin jo itsessään vastannut hänen epäilyksiinsä. ”Lähes päivittäin kyllä”, nainen ilmehti kuin olisi yrittänyt laskea pelastamiaan miespoloja, ”en kyllä enää muista kuinka montaa olen auttanut, mutta kaikki on luvanneet ikuista uskollisuutta”, Thea iski silmäänsä lasketellessaan suvereenisti ihan silkkaa palturia suustaan. Oli hänellä ainakin hyvä mielikuvitus jos ei muuta. ”Olen erikoistunut metsäläisiin, teissä on jotain kiehtovan alkuperäistä”, äänessä oli pisteliäisyyttä, mutta sanoja ei selvästikään tarkoitettu todelliseksi loukkaukseksi. Lähinnä kiusoitteluksi.

”Siis tarkoitan ylhäisempiä juuria, usein kai se parempi veri on sitä ilkeämpää sekoitusta kuin huonompi, joka on yleensä per…”, Thea oli katsellut miehen toimia puolihuolimattomasti tamman kylkeen nojaillen aja puhellut hyvästä verestä äänensävyllä, joka kertoi asian olevan itsestäänselvyys hänenkaltaisilleen. Analyysi huonommasta verestä kuitenkin keskeytyi alkuunsa, kun näki kuinka Edward tarttui varmasti pulloon ja nosti sen pois nuotiosta. Naisen leuka loksahti auki hyvin epänaisellisesti ja kulmat kohosivat hämmennyksestä. ”Siis et ole tosissasi, tuohan on tulikuuma”, nainen älähti ja tunsi kihelmöintiä omissa sormissaan. Oli kyllä riittävän usein polttanut kätensä tietääkseen miltä se tuntui. Seurasi kuinka metsäläinen asteli joelle, jäähdytti pulloa hieman jonka jälkeen tarjosi sitä Theaa kohti. Nainen empi hetken, tuijotti nyt ensimmäistä kertaa tosissaan tuon sänkipartaisen miehen kasvoja ja silmiä. Miehessä oli jotain todella, todella outoa. Eihän kukaan voinut kestää noin hyvin lämpöä. Nainen tarttui varovaisesti pulloon, jonka pinta tuntui nyt miellyttävän lämpimältä. Kimo tepasteli hieman hermostuneena, mutta ei siirtynyt. Katseli vain suurilla silmillään kaksikkoa siroja korviaan pyöritellen.

Thea kääntyi kastelemaan ratsunsa lapaa lämmitetyllä vedellä, mietti mitä voisi sanoa miehelle jotta saisi toisen kertomaan oliko ihminen vai ei. ”No, jos pystyt työntämään kätesi melkein nuotioon ilmekään värähtämättä, niin tuskinpa noista klopeista on sinulle haittaa vaikka niitä pieni lauma tulisikin sinua etsimään”, hymähti edelleen epäuskoa äänessään. Aatelisnuorukaisethan kääntyisivät kannoillaan, jos näkisivät Edwardin käsittelevän nuotiossa ollutta pulloa noin reteesti. Valkoinen karva näytti totta tosiaan puhdistuvan, kun lämmintä vettä siihen valutettiin. Hymy hiipi Thean huulille, hän ehkä selviäisi tästä reissusta ilman sen suurempaa tilintekoa. Kyllähän hän pääsi kulkemaan, vaikka olisikin jäänyt kiinni jos vaikka minkälaisista tempuista, mutta oli aina yhtä tylsää keskustella vanhempiensa kanssa siitä kuinka hienon naisen tuli ja ei tullut käyttäytyä. Saatuaan ratsun puhdistettua, nainen kääntyi toisen puoleen. Silmissä pilkahteli uteliaisuus ja tarkassa katseessa oli nyt jotain sellaista, joka voisi antaa mielikuvaa jopa älykkyydestä. ”Mikä oikein olet?”, nainen kysyi, kun ei keksinyt miten asiansa olisi siistimmin ilmaissut.
Wolga
 

Re: Kukkoilija ja kerjäläinen

ViestiKirjoittaja Mori » 05 Tammi 2016, 19:54

Thean ilme näytti vääntäytyvän epäuskoon samalla kun tuo katselli hänen pitelemää pulloa. "Mitä?" Edward kysyi ja vilkaisi pulloa kädessään, kun nainen totesi pullon olevan tulikuuma. "Eikä ole. Ja olen tottunut, katsos kun näissä metsä hommissa nahka sormissa paksunee, niin kyllä sitä tottuu sietämään kuumasta tulevaa kipua." Edward totesi rauhoittelevasti, mutta selkeästikään hän ei saanut naisen ilmettä vääntymään takaisin peruslukemiin.
Edward kyllä tiesi, että saattoihan se näyttää oudolta, mutta hän oli myös miettinyt, että moni aatelinen ei tehnyt paljoakaan työtä, jolloin kivulle olivat herkempiä, kuin tavallinen kansa. Pienetkin ruhjeet saivat heidät itkemään toisin kuin alempiarvoiset. Orjista nyt puhumattakaan. Heidän kivun valittelu oli kielletty, joten hammasta purren sitä tehtiin myös työtä. Ei ihmissusi tyhmä ollut. Tai mahdollisesti oli, mistä hän tiesi, kuinka älykäs Thea oli.

Thean todetessa, että hän pystyisi työntämään kätensä tuleen ja yhtä lailla kykenisi heittämään aatelismiehet pusikkoon itkemään sai Edwardin naurahtamaan. "Nyt kyllä liiottelet." Hän totesi rauhallisesti. "En minä työnnä kättäni tuleen ja hullu olisikin, jos työntäisi." Hän pyöritteli silmiään ajatukselle työntämässä käsiään tuleen iloinen hymy kasvoillaan. "Eli he voivat tulla paikalle. Minun on silloin parempi vain lähteä pois. En kaipaa turhia tappeluja saatika sellaisilta, jotka eivät miekkaansa osaa oikein pidellä." Ed murahti ja sammutti nuotion. Hän heitti siihen lunta ja potki sitä hieman saappaillaan, kunnes tuhkaa ja hiillosta oli enää jäljellä.
Asia näytti ihmetyttävän kovasti naista, kerta tuo päätti loppujen lopuksi kysyä häneltä mikä hän oli. Edward katsoi Thea suoraan silmiin. "Harkitsetko todellakin tuollaisen kysymistä? Sellaisen kuin kuuman lasin käsittelyn jälkeen?" Hän kysyi ja kohotti kulmiaan. Hän ei antanut naiselle vihjeitä itsestään, ehkä hänestä pääsi muutamia outoja piirteitä, jotka herättivät naisessa epäilyjä, mutta mies ei aikonut selitellä olevansa ihmissusi toiselle. Voisi hän selittää että oli oikeasti muodonmuuttaja, mutta valheiden sepittely taas tuntui väärältä.

Toki Edward huomasi sen uteliaan pilkkeen naisen katseessa, mutta hän ei näyttänyt kovin ilahtuneelta toisen kysymyksestä. "Myönnän." Hän sanoi lopulta. "En ole tavallinen ihminen, mutta rotuni ei sinun korvillesi tarkoitettu." Hän ilmoitti ja se sai myös olla viesti siitä, ettei vastausta rodusta tullut naiselle, vaikka tuo yrittäisikin keksiä. Ei hän myöntäisi eikä kieltäisi mitään. "Lisäksi tässä ihmisten lähettyvillä ei edes kannat alkaa puhua roduista ja siitä olenko ihminen vai en. Saatan joutua hirteen ja sitähän neiti ei varmaan tullut ajatelleeksi." Mies tuumasi nyt taas se sama lempeä hymy kasvoillaan.
"Haluan sitä paitsi pitää pääni, elämä kun on lyhyt." Hän mutisi itsekeen ja katseli, että vyöllä oli kaikki mitä tarvittiin, niin hän voisi jatkaa matkaansa, ehkä viedä jäniksen turkin vaihtoon ja hiippailla taas omaan rauhaansa. Naisen sanojen mukaidesti erakoitumaan.
Mori
 

Re: Kukkoilija ja kerjäläinen

ViestiKirjoittaja Wolga » 06 Tammi 2016, 13:30

”Kyllä, tiedätkös, en minä mikään tyhmä ole”, lausui viekas sävy äänessään. Kuuma lasi ei toki ollut ainoa, joka häntä ihmetytti. Olihan hän nähnyt kuinka mies oli vetäissyt miekkansa yhdellä nykäisyllä maasta, vaikka mitä ilmeisemmin muut eivät olleet sitä saaneet irti. Eikä nuo aatelismiehet, vaikka ehkä olivatkin vässyköitä, olleet todellisuudessa mitään aivan hentoisia miehen alkuja. Toki myös toisen rauhallisuus tuntui jotenkin uskomattomalta, ihmisillä oli kovin usein hieman huono temperamentti ja sietokyky, erityisesti miehillä tuntui olevan. Ja kun Edward viimein myönsi, että hän ei ollut ihan puhtaasti ihminen, mutta kieltäytyi avaamasta rotuaan sen enempää, ei Thea kyseenalaistanut toista. Olihan hän oppinut, että joskus olisi parempi olla vain hiljaa. Ihan jo oman nahkansa takia. Eikä aatelisneitoa loppujenlopuksi miehen rotu kiinnostanut, vaan lähinnä vain se että oliko toinen ihan täysin ihminen vai ei. Edward ei myöskään näyttänyt erityisen ilahtuneelta uteluista.

Thea silitti pitkin vedoin ratsunsa valkoista kaulaa, se alkoi käydä yhä levottomammaksi ja selvästi kaipasi jo siirtymistä hieman väljemmille vesille. ”Okei muru, mennään ihan pian”, nainen leperteli eläimelle, joka käänteli suippoja korviaan hermostuneena. Jäi kuitenkin vielä kuuntelemaan metsäläisen sanat siitä, kuinka hirttoköysi voisi odottaa hyvinkin nopeasti jos täällä ryhtyi huutelemaan omasta ihmisyydestään tai epäihmisyydestä. Päätä nyökättiin myöntymisen merkiksi, se oli kyllä totta, oli Theakin tietoinen siitä että harvat hyväksyivät omasta rodustaan poikkeavia – ja jos häneenkin, kahden erityyppisen ihmisen risteymään suhtauduttiin varauksella, saattoi vain kuvitella kuinka ihmisrodusta poikkeaviin suhtauduttiin. ”Niin, ehkä on parempi että emme keskustele aiheesta enempää. Ja elämä tosiaan on lyhyt, se pitäisi elää juuri niin kuin itse sen tahtoo”, hymähti päätään nyökytellen. Se, että eli salassa maailmalta. Tai ainakin joutui peittämään oman todellisen rotunsa, tuntui jotenkin tukahduttavalta ajatukselta. Toisaalta, mikäpä hän oli toisen valintoja moittimaan, kun ei edes tiennyt mitä lajia toinen loppujenlopuksi edustikaan.

Käkkärätukka talutti ratsunsa hieman etäämmäs purosta ja miehestä ennen kuin nousi tammansa selkään. Liikkeet tulivat selkärangasta ja selkään nouseminen suoritettiin hyvin ketterästi, turhia aikailematta. Olihan hän tehnyt saman jo satoja kertoja ennenkin, nyt tammalla oli kaikenlisäksi satula selässään joka helpotti kyytiin pääsyä huomattavasti. ”Oli hauska tutustua Edward, ehkä vielä kohtaamme”, toivoi kohteliaaseen, mutta ei välttämättä erityisen vilpittömään tyyliin. Thea ei juuri kaivannut uusia tuttavuuksia, etenkään kun selvästi näytti ettei tästä miehestä voisi hyötyä mitenkään erityisesti. Nainen ei jäänyt odottamaan toisen vastausta, kun jo kehotti ratsunsa raviin ja suuntasi heidät kohti tuttuja polkuja, varmasti palvelijat olivat jo lämmittäneet hänelle päivittäisen lämpimän kylpynsä valmiiksi. Naisen varpaat kihelmöi mielihyvästä, hänen ajatellessaan lämmintä kylpyä.

Oli kai mennyt muutamia päiviä ilman, että käkkäräpää oli lähtenyt metsään. Oli ollut niin paljon kaikkea muuta, yhdet juhlat joihin naisen oli ollut välttämätöntä osallistua ja sitten muutamat istunnot isän ja tämän lakimiesystävien kanssa. Nyt hän kuitenkin tarpoi, tällä kertaa ihan jalan, metsässä. Piileskeli runkojen takana ja vilkuili olkansa yli nauraen. Eihän sitä tiennyt, jos vaikka isänsä oli lähettänyt etsintäpartion hänen peräänsä. No, eihän se ollut sellaisia lähettänyt, mutta neidosta oli hauska leikitellä ajatuksella – se teki metsässä liikkumisesta paljon kutkuttavampaa. Pian hän huomasi päässeensä samaisen puron varteen, jossa oli kohdannut tuon metsästäjän, Thea seisahti paikoilleen ja katseli ympärilleen. Missähän toinen nyt meni?
Wolga
 

Re: Kukkoilija ja kerjäläinen

ViestiKirjoittaja Mori » 06 Tammi 2016, 14:35

Aika lähdö olisi siis, kerta Thea rauhoitteli hevostaan, joka oli käynyt entistäkin levottommaksi. Hevoelle luvattiin kotiin paluuta. Edward vetäisi hiuksiaan kasvoiltaan ja hymyili Thealle, kun tuo totesi, ettei keskustelun jatkuminen olisi viisasta. Edward kohotti hieman kulmiaan toiselle, kun tämä vielä kommentoi, että elämä piti elää kuten tahdottiin. "Toki." Oli miehen lyhyt vastaus. Häntä ei suinkaan haitannut, jos elämästä otettaisiin ilo irti vaan se mikä otti elämästä ilon irti. Joko se oli hän tai hänen toinen puolensa.
Thea talutti hevostaan jonkin aikaa kauemmaksi, kunnes nousi sen selkään sulavasti ja toivotti miehelle hyvästit kaikessa arvossaan. Todeten vielä,mettä ehkä kohtalo voisi suoda toisenkin tilaisuuden heidän kohtaamiselleen. Edward hymähti siihen leppeästi. "Tietysti, jos neiti saallii sen tapahtuvan." Hän vastasi ja heilautti toiselle kättä, kun hevonen lähti liikkeelle. Hevonen kehotettiin raviin ja pian toinen olikin jo poissa. Edward taas lähti kävelemään eri suuntaan, kohti ihmisten kylän reunoja, jotta voisi vaihtaa jäniksen johonkin, joka olisi vaihtelua hänen lihan syönnilleen.

Muutama päivä kului. Mies oli vaihtanut jäniksen leipään ja syönyt sen lähes heti, sillä leipää ei oltu syöty pitkiin aikoihin. Nyt Edward kuitenkin liikuskeli metsässä. Hän oli suorittanut kaupankäynnin ja katsonut, ettei ihmisen muodolle ollut tarvetta, joten sutena hän liikkui. Ruskea turkki esti pakkasen puremat ihoa vasten, joten siinä muodossa mies pysyi. Hän oli kulkenut jonkin matkaa sinne tänne, kunnes oli tullut nälkä ja saalistaminen oli alkanut. Peuran susi oli bongannut lumisesta maisemasta, jonka johdosta se oli jäänyt väijymään. Peura oli kuitenkin huomannut saalistajansa ja lähtenyt karkkuun, joten susi oli lähtenyt perään.
Kylmän pakkasen takia kummankin eläimen hengitys näkyi ja kauas. Valkea höyry nousi molemmista suista ja lumo pöllysi, kun Edward jahtasi peuraa. Outoa oli kyllä, kuinka peura suuntasi kohti tiettyä tuttua paikkaa, josta myös tuli tuttu haju. Susi pysähtyi äkisti, hän oli vielä kaukana toisesti, mutta hän ei halunnut syöksyä naisen suuntaan sutena. Se olisi jo liikaa paljastuksia, joten mies muutti muotoaan, veti miekkansa ja säntäsi takaisin peuran perään. Paljasta ihoa vasten ilma oli vielä kylmempää. Peuralla oli lisäksi suurempi etumatka häneen verrattuna, joka sai miehen nirkuttamaan hampaitaan.

Juuri ennen kuin peura syäksyi puroa kohti, työnsi Edward miekkansa huotraan ja hidasti vauhtiaan. Kai sitä sitten piti luopua peura-ateriasta. Hän huohotti, kun peura ponkaisi ohi jonkun tumman hahmon ja pakeni aikojaan. Mies itse käveli nyt rauhallisemmin ja tuli sitten näkyvyys alueelle huomaten Thean, joka seisoskeli siinä. "Ai, tapaamme jälleen?" Mies kysyi pieni virne kasvoillaan, mutta se katosi pian pieneen hengästyneeseen huohotukseen. "Mitä sinä täällä, eikä hevostakaan mukana." Hän kysyi hymy huulillaan.
Mori
 

Re: Kukkoilija ja kerjäläinen

ViestiKirjoittaja Wolga » 08 Tammi 2016, 18:47

Ketään ei purolla näkynyt, joten Thea otti itsekseen naureskellen tanssiotteen ilmasta ja pyörähti ensimmäisen kerran. Talvisen auringon kultaiset säteet kimaltelivat lähes mustassa käkkäräpehkossa, jota ei tällä kertaa oltu pakotettu lakin sisään. Nainen hyräili jotain tanssiaisista tuttua kappaletta ja pyörähteli kuin paraskin tanssijatar kuvitellun tanssittajan käsivarsilla, huopikkaita muistuttaviin kenkiin verhotut varpaat potkiskelivat välillä lunta ilmaan ja aatelisneito muka vastaili kysymyksiin, joita mielikuvitus kavaljeeri hänelle esitti. Hullua, ehkä, mutta neitosesta oli valtavan miellyttävää päästää vilkas mielikuvituksensa valloilleen ilman, että sai osakseen paheksuvia katseita. Eipä toki nuo katseet häntä juuri häirinneet, mutta olihan se aina vapauttavampaa esiintyä vastaanottavaiselle yleisölle, joka tässä tapauksessa oli hän itse ja jokunen taivaalla kaarteleva lintu.

Tanssi kuitenkin loppui, kun lähistöltä kuului kahahdus. Thea hätkähti ja työnsi kätensä pitkän talvitakkinsa taskuihin, ei kuitenkaan osannut lähteä ääntä karkuun – mikäpä täällä tutussa metsässä häntä tulisi vahingoittamaan. Ensin näkösälle syöksähti peura, joka sai naisen hypähtämään säikähtäneenä askeleen kohti tulosuuntaa. Hyvin pian peuran perässä huohottava mies. Ja mikä mies toinen olikaan, tämä samainen metsäläinen kuin aiemminkin. Thean kulmat kohosivat, kun katseli arvioiden hengästynyttä – olikohan toinen juossut tuon vikkeläkinttuisen eläimen perässä? ”Näköjään”, hymähti vastaukseksi ja vilkaisi vielä peuran menosuuntaan hieman hämillisenä, ”juoksitko sinä tuon perässä”, puhui Edwardin päälle ja naurahti sitten, kohautti olkiaan kepeänä pahoittelun eleenä. ”Joskus tekee hyvää olla liikkeellä ihan omin jaloin, eikö?”, vastasi kysymykseen kysymyksellä, tarkkaillen tiivisti tuota kummallista ihmisen näköistä olentoa. Edward oli jo aiemmin osoittautunut aivan hyväntahtoiseksi, kenties luotettavaksikin – vaikka tuntui olevan immuuni aatelisneidon charmille. Niinpä Thea päätti jäädä toisen seuraan, halusi mies sitä tai ei.

”En kyllä muista nimeäsi”, kiusoitteli silmiään pyöräytellen, ”Edington, Edi, Ee…”, heitteli nimiä ilmaan, yrittäen keksiä omasta mielestään mahdollisimman tylsiä nimiä. Kyllähän Thea miehen nimen muisti, vieläpä oikein hyvin.
Wolga
 

Re: Kukkoilija ja kerjäläinen

ViestiKirjoittaja Mori » 08 Tammi 2016, 19:55

Thea vaikutti ehkä vähemmän innostuneelta hänen näkemisestään tai sitten tuon sanat vain saivat sen aikaan. Edward hymähti siihen hyvän tuulisesti. Thea päätti kysyä oliko hän juossut peuran perässä ja siihen mies kohautti olkiaan. "Ehkä, ehkä en. Saat kuule ihan itse päättää." Hän totesi ja putsasi hieman vaatteitaan ja raapi niskaansa. Pieni pään ravistus ja olo oli taas ihan hyvä, vaikka muodonmuutos ei koskaan ollut kaunisnäky, ei se tehnyt hänelle minkäänlaisia sivuvaikutuksia. "Pitäähän siitä jotenkin metsästää, ei ole aina aikaa kyhätä kaiken maailman vempaimia eläinten kiinni ottoon. Ihan niin kuin sanoit, joskus on kivaa olla ihan omin jaloin." Vaikkei Edward kyllä muuta kuin kävellyt.
Thea päätti aloittaa tilanteen kiusoittelemalla hänen nimensä unohtamisesta. Väänsi hänen nimestään oikeita helmiä, joita miehen oli pakko vain kuunnella hymy suin. "Eeeei. Lämmittää. Kyllä, se alkaa E:llä." Ed kommentoi toisen arvailuhin hänen nimestään. Hän otti nyt osaa tähän leikkiin taas kerran. "Niin mikäs taas olikaan neidin nimi? Minä kun olen niin huono muistamaan nimiä. Olikohan se joku Minerva, vaiko Kanerva vaiko Theresa kenties?" Edward kysyi ja haki nimeä, jotka olivat kenties olleet hänen kylästään tuntemia ihmisiä, jotka hän oli... Noh ei siitä nyt puhuttu.

"Thea taisi se sittenkin olla, vai olenko väärässä?" Edward lopulta kysyi hymy suullaan ja vilkaisi ympärillen. "Ei taida olla ratsi tällä kertaa mukana?" Hän kysyi ja nappasi kaasta tylsistyneenä jonkun oksan, jota paukutteli tylsistyneenä puuta vasten. Hetken oksaa paukutellessaan hän käännähti yllättäen naista päin ja näytti firnistävän leveästi. "Haluatko kokeilla jotakin? Ihan vain niin kuin kokeilua. En pakota sinua mihinkään tietenkään, mutta minulla oli vähän niin kuin metsästys kesken, jos haluat liittyä seuraan, olet tervetullut," hän antoi naiselle kutsunsa ja odotti kärsivällisesti vastausta. Ei häntähaitannut jos nainen ei mukaan haluaisi. Ei metsästäminen ollut mukavaa, jos ei ollut tottunut tappamaan eläimiä.
Edward ajatteli, jos nainen olisi millään lailla kiinnostunut opetteleman vaikka jonoin ihan perus ansan tekemistä, jonka he voisivat virittää. Saisi Theakin jotakin kokemusta tavallisen kansan elämästä.
Mori
 

Re: Kukkoilija ja kerjäläinen

ViestiKirjoittaja Wolga » 29 Tammi 2016, 00:46

Thea virnisti päätään puistellen, kun mies yhtyi tähän lapselliseen leikittelyyn. Epäkohteliaaseen sellaiseen, mutta toinen ei selvästikään ollut niin hienoksi kasvatettu että leikillinen nimen unohtuminen saisi toista oikeasti ärsyyntymään. Tämä oli virkistävä huomio, sillä niin useat aatelismiehet eivät tykänneet hänen tyylistään – vaikka kai yrittivät ärtymystään peitellä naisen edessä. ”Olette aivan oikeassa Edward”, myönsi, kun toinen viimein suostui muistamaan hänen nimensä. Sitä ennen aatelinen oli ehtinyt ilmeillä miehen kauheampaakin kauheammille vaihtoehdoille, kuka halusi nimetä tyttärensä vaikkapa Kanervaksi? Ajatus oli puistdfattava, vaikka toisaalta, olihan se maanläheinen tietysti. Mutta silti. Kovin rahvas ja mitäänsanomaton, sellainen nimi joka annettiin työhevoselle – tai ehkä lehmälle. Ajatus kanerva nimisestä naudasta sai naisen kihertämään niin, että ei heti vastannut miehen kyselyyn ratsusta. ”Joskus tekee hyvää liikkua ihan omin jaloin”, perusteli ja siirsi katseensa metsäläisestä maisemaan heidän ympärillään. Hän toden totta rakasti näitä metsiä, niitä villejä ajatuksia ja leikkejä joita hän näiden puiden katveessa oli elätellyt koko pienen ikänsä. Oikeastaan oli aika surullista, että hänen todelliset seikkailunsa olivat jääneet kovin vähäisiksi, vaikka hän jos kuka olisi sellaisia ansainnut. Tai oikeastaan hän seikkailuja enemmän näki itsensä seisomassa barrikadeilla tuulen hulmutessa mekon helmoissa, voitokkaana ja villinä – vietyään ensin tasa-arvon aatteen läpi. Aika lennokasta.

Ehdotus yllätti aatelisen täysin, ei hän ollut odottanut kuulevansa moista toisen suusta. ”Totta kai”, kuuli itsensä lausuvan ennen kuin oli kerinnyt ajatella asiaa sen pidemmälle. Tietysti hän halusi lähteä metsästämään. Ehkä voisi tehdä jotain muutakin? Ajatus sai aatelisen suupielet jälleen nytkähtämään, no tämä yksilö ei kyllä vaikuttanut erityisen innostuneelta – oikeastaan aika virkistävää, yleensä ihmiset eivät halunneet tutustua häneen vain tutustumisen ilosta. Aina niillä oli jotain muuta mielessä, eikä se oikeastaan Theaa haitannut sillä sitä kautta hän sai aina vallan. Kun eväsi vain sen, mitä kukanenkin hänestä halusi. Helppoa kuin heinän teko, yleensä, mutta tämä otus tuntui olevan immuuni hänelle. Thea kohautti olkiaan. Virkistävää, todella virkistävää. ”No, mihin mennään?”, kysyi sitten malttamattomana ja hypähti malttamattomana pienen askeleen miestä kohden.



// Tsori,tsori, vähän meinannut olla inspiskato Thean suhteen, mutta jospa se tästä lähtisi irtoamaan :) Aina hankala päästä uuteen hahmoon sisälle kunnolla, ja ärsyttää kun en osaa pelata sitä yhtään niin kuin olin ajatellut :'D
Wolga
 

Re: Kukkoilija ja kerjäläinen

ViestiKirjoittaja Mori » 29 Tammi 2016, 15:01

Thea oli innokas lähtemään mukaan metsästykseen. Se sai miehen nyökkäämään hymy huulillaan. "Sepä hyvä kuulla", hän totesi. Nainen oikeastaan alkoi miltein pursua intoa koko asiaa kohti. Tämä kysyi jo malttamattoma mihin he menisivät. Edward hymähti hyvän tuulisena. "Metsään", hän näsäviisasteli, mutta heilautti huolettomasti kättään toiselle. "Tule perässä, mennään vähän syvemmälle metsään, niin meillä on paremmat mahdollisuudet saada jotain kiinnikin", hän totesi ja lähti näyttämään tietä. Kauaa ei kestänyt, mutta se riippui aivan siitä miten yksilö tulkitsi jonkin metsä polun kävelyn ajan. Kauan tai ei Edward arveli, että pienen puron viereen ja sen lähettyvissä olevalle nuorelle puulle voisi virittää pienen ansan. Helpon ja kivuttoman jopa eläimelle. Nappaisi vain eläimen jalasta kiinni ja roikottaisi sitten pää alaspäin. Edward katseli hetken ympäristöä ja nyökkäsi naiselle. "Tähän on hyvä tehdä pikkuinen ansa, oletko valmis?" mies kysyi katsoen toista vihreillä silmillään.
"Ensin tarvitsemme köyttä tai narun tapaista ainesta. Minä en kanna köyttä mukanani, joten teemme sen itse, vai mitä?" hän kysy hymy nykiessä poskien pieltä. Hän ohjeisti miten jokin naruntapainen asia valmistettiin luonnon antimista ja antoi naisen tehdä narun. Toki hänen oli varmistettava, että se olisi tarpeeksi vahva ja kestävä. Mies katseli naisen sormien työtä ja teki samalla omaa naruaan siinä, jotta toinen voisi tarvittaessa katsoa mallia tai kysyä kysyttävänsä.

Kun narut oltiin saatu valmiiksi. Edwrad opetti kuinka tehtiin oikea oppinen ansa lenkki ja siihen kuuluva solmu. Solmun täytyi antaa narun liikkua, jotta saaliin saaminen olsii mahdollista. Hän näytti miten solmu tehtiin ja näytti miten lenkki sitten mahdollisesti toimisi. Hän antoi käden olla saalis ja laittoi sen lenkin sisään ja veti lopusta narusta, lenkin kutistuessa hänen kätensä ympärille. "Ymmärsitkö?" Edward kysyi ja katseli rauhallisesti kuinka nainen mahdollisesti teki ja toimi oman narunsa kanssa. Hän veti sillä aikaa narun kätensä ympäriltä ja avasi sen taas suureksi. Hän asetti sen maahan ja sanoi, että he asettaisivat nyt ansan.
Yksinkertainenhan se oli, mutta Edward ei ajatelut aloittaa mistään kovin vaikeasta ja metsästyksessä tarvittiin kärsivällisyyttä. "Aseta lenkkki maahan ja loppu naru menee sitten oksan yli ja sinä pidät loppu päätä kädessäsi, kun esimerkiksi jänis tulee, vedät narusta", hän selitti ja näytti miten ansa asettettiin paikoilleen. Toki hän olisi voinut työstää ansaa, mutta hän ei halunnut Thean tylsistyvän kokonaan. Lisäksi hän haistoi lähistöllä olevia jäniksiä, jotka tuntuivat olevan ihmispelottomia, joten ne olisi varmaan helpompi saalis, eikä aikaa menisi niin kauaa, että he turhaan odottelisivat.

//Ei mitään, mulla on täällä itellänikin vähän tekemistä, ettei pieni odottelu haittaa. Sehän se, ku uuden hahmon saa. Mulla se on vaan niin, et pelaan ja pian hahmo on jo osa mua tai ei XD Mutta kyllä se sieltä tulee pikku hiljaa
Mori
 

Re: Kukkoilija ja kerjäläinen

ViestiKirjoittaja Wolga » 23 Helmi 2016, 17:01

Thean täytyi myöntää itselleen, että oli positiivisesti yllättynyt kuinka hyvin tuo metsäläinen otti hänet vastaan – ja kuinka miellyttävänkin kuvan kykeni itsestään antamaan. Toki ylhäisöneitonen kuvitteli, että toista voisi viedä kuin pässiä narussa, jos vain osasi vetää oikeista naruista. Mutta sehän oli vain tavallista, tämä neitonenhan kyllä osasi talutella miehiä mielensä mukaan. Tai ainakin niitä, jotka olivat alttiita hänen viehätysvoimalleen ja manipulointi taidoilleen. Toisen näsäviisastelu sai nenän nyrpistymään ja huulet rypistymään, olkiakin kohautettiin turhautumisen merkkinä mutta sen enempää moiseen sanailuun hän ei suostunut ottamaan osaa. Sitä paitsi, oli aika hauskaa, että joku uskalsi häntä kiusoitella tuollaisella tavalla – pitää häntä ehkä hieman tyhmänäkin. Tai vähintäänkin saman arvoisena. Nämä ajatukset pyöriskelivät naisen mielessä aina pienelle purolle asti, jonka äärelle he sitten pysähtyivät. Vastasi miehen kysymykseen nyökkäämällä ja valoisalla hymyllä, ansa kuulosti hyvältä sillä hän ei ollut aivan varma olisiko halunnut muulla tavalla metsästääkään.

”Ajattelin, että olisin katsonut vain vierestä kun sinä teet”, virnisti, kun toinen alkoikin ohjeistaa häntä ansanarun tekemiseen. Sen enempää hän ei kuitenkaan niskoitellut, vaan keräsi tarvittavat ja istuutui viileältä tuntuvaan maahan. Ansalangan näpertely sai heinosto-ladyn tuhahtelemaan ja turhautumaan hetkittäin, leukaperät kiristyivät ja rentoutuivat ärtymisen ja onnistumisen tunteiden vaihdellessa hänen mielessään. Välillä lankaa valmistui kuin vettä vain ja välillä hän joutui monta kertaa turvautumaan Edwardin tarjoamaan apuun – mikä oli suorastaan sietämätöntä. Hänhän oli sentään joskus, pakotettuna, harrastanut kirjo-ompeleitakin. Kyllähän hänen nyt yksi ansalanka pitäisi osata tehdä ihan kuin vettä vain. Lopulta hänenkin narunsa valmistui, jota tuo metsästäjä oli varmasti omansa tekemisen jälkeen jo hetken joutunut odottamaan, ja Thea nosti katseensa miehen vihertäviin silmiin joissa näytti pilkahtelevan ystävällisyys – mutta ehkä myös jotain muutakin, jotain sellaista josta hän ei vielä osannut sanoa mitään.

Ohjeistuksen jälkeen hän asetteli narunsa kuten ohjeet oli annettukin, varsin yksinkertaista totta tosiaan. Ei mitään turhia krumeluureja, ei ollenkaan, vain naru ja vähän peittämistä. Loppu olisi hänen omasta reaktionopeudestaan kiinni, siihen neitonen kyllä luotti.
”No Herra Metsästäjä”, aloitti ja kurottautui tökkäämään miestä etusormellaan rintakehään, ”entä sitten, kai meidän täytyy mennä johonkin piiloonkin että saalis uskaltaa hiipiä paikalle?”, osasihan hänkin viisastella. Katseli mahdollisia piiloja, pusikkoa heidän ympärillään kyllä oli silmän kantamattomiin joten piiloutumisen ei pitäisi olla erityisen vaativa suoritus. Tosin, puska vieraan miehen ja kahden ansalanganpään kanssa tuntui hieman vaaralliselta ajatukselta. ”Mistä tiedän, että tämä ei ole sinun joku nokkela juoni päästä jalkojeni väliin?”, kysyi kulmiaan kohottaen ja vaikka yritti pitää äänensä kepeänä ja kiusoittelevana, saattoi pientä kireyttä kuulla loppusoinnuissa.


// Vähän tämä vastaustahti ollut nyt heikkoa, mutta täällä vihdoin :D
Wolga
 

Re: Kukkoilija ja kerjäläinen

ViestiKirjoittaja Mori » 24 Helmi 2016, 11:44

Thea oli suoriutunut työstään hyvällä tasolla, näin ensi alkajaksi. Edward nyökytteli rauhallisesti, kun toinen ansaansa viritti ja lopulta nainen kääntyi ja aloitti nimittämällä häntä herra metsästäjäksi. Tuo vieläpä tökki häntä eturintaamn, johon Ed fain kohotti kysyvänä kulmian "Niin, arvon aatelisneiti?" hän tokaisi hymy huulillaan. Thea kysyi mitä sitten ja jatkoi lausettaan piiloitumisesta, jotta saalis uskaltaisi tulla esiin. Edwrad nyökkäsi. Hän vilkaisi ympärilleen ja vilkaisi naiseen, joka niin kovin valppaana katsoi niitä monia puska vaihtoehtoja.
Edward oli ilmoittamassa, että he menisivät puuta lähelle olevaan pusikon taakse istumaan ja odottamaan, kun Thea avasi suunsa ja kysyi että mistä tämä tiesi, etteikö mies aikoisi vain naisen jalkojen väliin. Siitä Edin kasvot tuntuivat menettävän hymynsä ja kovettuvan kovaksi kuin kivi. Ehkä ilme kertoi naiselle, miten tämä saattoikaan ajatella tuollaista hänestä tai itsestään? Toisaalta oli hyvä, että nainen kysyi turvallisuutensa vuoksi, ei Ed sitä katsonut pahalla. Silti, ehkä hiukan hän otti sanoja itseensä. Hän ei halunnut tehdä sellaista ja lisäksi, hänellä oli jo joku, jonka kanssa olla.

Mies karisti hieman kurkkuaan ja katsoi Theaa suoraan silmiin. Nainen oli saattanut tarkoittaa sanomisellaan vitsiä, mutta se ei ollut vitsi Edwardille. Hän oli mies, jolla oli kunniansa ja kunnioitus naisia ja näiden yksityisyyttä kohtaan. Hän ei koskenut näihin eikä kehenkään muuhun. "Luota minuun, minä en missään nimessä koskisi sinuun", Ed totesi vakavasti. "Lisäksi, minulla on eräs, jolle elämäni jo kuuluu, niin miksi edes ajattelisin sellaista?" hän kysyi tällä kertaa lempeä hymy kasvoillaan.
Sen jälkeen asiasta ei sen pitemmittä puheiyta keskusteltu vaan siirryttiin suosiolla puun taakse ja jäätiin odottamaan. Hiljaisuus oli rauhallista ei niinkään painostavaa kuin olisi luullut. Äkisti muutaman metrin päässä liikkui muutama kasvi tai oksa ja pian kaksi paria kanin korvia ilmeistyi paikalle. Perässä tuli neljä lisää. Ne loikkivat hitaasti, etsien ruokaa itselleen ja mussuttaen minkä ehtivät. Ed vilkaisi Theaan ja sitten kaneihin, hän piteli omasta narustaan rauhallisesti.

Kanit lähejivät pikku hiljaa ansoja Edward mietti, ettei ollut ideaa vetää ennen Theaa, koska muuten muut kanit lähtisivät pakoon. Hän päätti odottaa niin kauan, kunnes Thea itse vetöisi narusta ja saisi kanin kiinni, kyllähän ihmissuden reaktio kyvyllä kykenisi toisenkin saamaan kiinni.
Mori
 

Re: Kukkoilija ja kerjäläinen

ViestiKirjoittaja Wolga » 29 Maalis 2016, 22:21

Käkkärätukkainen nirppanokka kohotti yllättyneenä kulmaansa nähdessään tuttavansa reaktion hänen kysymykseensä, olihan hän ajatellutkin että tämä metsäläinen oli ainakin melko kunniallinen ja sanojen johtaminen rivoon vitsailuun olisi yllättänyt aatelisneitoa kovasti. Näin vakavamielinen, jopa loukkaantunut reagointi oli kuitenkin täysin odottamatonta. Ennemmin olisi kuvitellut saavansa vastaukseksi hymähdyksen ja olkien kohautuksen, mutta ei, ei suinkaan. Vai on joku tämän miehen sydämen jo vienyt, ilmankos toinen ei ollut osoittanut hänelle mitään miehistä kiinnostusta – sääli, sillä metsäläinen olisi ollut hyvä lisä ihailijakaartiin. Ja moisista metsässä selviytymisominaisuuksista voisi olla joskus vaikka hyötyäkin. Jokin toisen ilmeessä ja vakavuudessa sai hänet kuitenkin ymmärtämään, että tämän rakkauden väliin tuskin kannattaisi kovin aktiivisesti pyrkiä, joten peikkotukka päätteli hyötyvänsä jotain muuta kautta miehestä. Kyllähän ystävääkin voisi käyttää hyväksi, tai sellaista tarpeeksi kilttiä ystävää ei tarvitsisi edes käyttää hyväksi vaan sellainen tarjoutuisi siihen itsekin. Nyt täytyi vain selvittää, että minkälainen ystävä tämä metsäläinen voisi hänelle olla. Leveä hymy piirtyi Thean huulille, sovittelevana ja nolonakin. ”Anteeksi, anteeksi. Minulla nyt vain ei ole erityisen hyviä kokemuksia miehistä”, kohautti olkaansa valheensa tueksi. Ehkä tähän mieheen pelaisi neito pulassa –kortti, ties vaikka suostuisi opettamaan hänelle muutakin kuin metsästystä.

Hiljaisuus tosiaan oli oikein siedettävää Edin seurassa, lähes kotoisaa. Välillä vilkaisi miestä nähdäkseen, mitä hänen seuraavaksi oletettiin tekevän. Lopulta jäniksen tosiaan saapuivat ja lähestyivät pitkät korvat äänien perässä liikahdellen, niiden viiksikarvat vapisivat suloisen huvittavina samalla kun nenänpää liikahteli epäluuloisen nuuhkimisen vuoksi. Ja kohta joku noista poloista päätyisi ruokkimaan heidän kupujaan. Tai ainakin metsäläisen, sillä hän tuskin voisi viedä metsästämäänsä poloista kotiinsa ilman että se aiheuttaisi kovasti hammasten kiristelyjä. Ei naisen, hänenkään, ollut soveliasta viritellä ansalankoja pitkin metsiä ja vielä saada saalistakin. Muutaman kerran Thea missasi mahdollisuutensa, mutta lopulta rohkaistui ja nykäisi, ei erityisen sulavasti, narustaan. Ihme ja kumma jänis-polo jäi ansaan roikkumaan samalla kun sen lauma pyrähti karkuun, eikä käkkärätukka voinut piilottaa voitokasta hymyään kääntäessään katseensa Ediin. ”Suorastaan luonnon lahjakkuus, vai mitä?”, virnisti ja olisi tuulettanut jos olisi uskaltanut päästää narunpäästä irti, pitkäkorvahan oli vielä elossa joten jos hän löysäisi, sekin loikkisi saavuttamattomiin. ”Olisitko uskonut?”, nainen hihkui täynnä lapsenomaista intoa, ollen jälleen se Thea joka hän kaiken vehkeilyn ja elämänsä suunnittelun alla olikin. ”Mitä sitten?”, kysymys muodostui yhtä nopeasti huulille kuin aivoihinkin, tosiaan, joutuisikohan hän ottamaan tuolta eläimeltä hengen? Ajatus puistatti naista.


//Anteeksi tuhannesti, että on vastaaminen kestänyt näin kauheasti!!
Wolga
 

Re: Kukkoilija ja kerjäläinen

ViestiKirjoittaja Mori » 30 Maalis 2016, 14:34

Thea pahoitteli tapahtunut tai sanomaansa. "Ei sinun sitä tarvitse pahoitella, kunhat et sano tuollaisia kenelle tahansa..." Edward pyysi ja pienen hetken päästä heidän yllään oli taas hiljaisuus. Neidin vielä sanoessa, ettei hänellä ollut hyviä kokemuksia miehistä tai ihmissuden katsomaan uudemman kerran toiseen. Jos ei ollut, niin mitä toinen oikein sitten teki hänen kanssaan. Valeheiden lateleminen ei tuntunut oikein luontevalta, mutta mies antoi asian olla. Hän ei ollut toisen isä tai veli, joten ei ollut hänen tehtävänsä sanoa mitä piti päästää ulos suustaan.
Hiljaisuus palkittiin, kun Thea pääsi vihdoin tosi toimiin. Edward tuijotti jäniksiä hiljaisuudessa ja hän näki sivusilmällä vain kuinka Thea rohkaistui vetämään narusta, samassa hetkessä mieskin veti omastaan ja sai loukkuun toisen epäonnisen jänön. Nainen hänen vierellään alkoi jännityksen purkautuessa ulos huutamaan voiton huutojaan. Ihmissusi sillä aikaa roikotti jänöä narussa ja veti sen lopulta käsiinsä, jossa se rimpuili epätoivoisena. Hetken se yritti, mutta hätääntyneenä sen voimat tuntuivat loppuvan ja se jäi vain paniikissa vitkuttelemaan viiksiään. Naisen kehuessa itseään sanoen luononlahjakuudeksi sai miehen vain pärskähtämään suuri hymy kasvoillaan. "Toki, jos niin haluat", hän sanoi ja katsoi jänistä, joka vipelsi ilmassa toinen koipi ylhäällä. Thea keskeytti hänen ajatuksen kulkunsa kysyessä olisiko hän uskonut siihen, että hän olisi pystynyt asiaan. "Tietysti uskoin, mutta kaikki tietysti riippui kuinka nopea olit reagoimaan", hän totesi realistiseen sävyyn ja teki pienen luunapin naisen otsaan. "Älä roikoto jänöäsi tuossa liian pitkään, se käy jo kiduttamiseksi. Parempi että otat sen syliin ja pidät siitä kiinni", Edward neuvoi ja näytti oman jänönsä kohdalla.

Mitä sitten oli kysymys. Edward katsoi naiseen ja hymyili tälle pehmeästi. "Jos vain pidät sitä sylissäsi hetken ja minä teen likaisemmat hommat, vai mit?" hän tuumasi. Miehen toinen käsi tarttui miekkaan ja tuo vilkaisi naista. "Et välttämättä halua katsoa..." hän sanoi ja meni hieman kauemmaksi. Hän asetti jäniksen maahan ja painoi sen selkärangan alas, ettei se pystynyt pakenemaan. Sen suuret silmät tuijottivat Edwardia. Sen nenä väpätti ja käden alla mies saattoi tuntea sen kiihtyneen hengityksen ja pamppailevan sydämen. Miekka kohosi hänen kädessään rauhallisesti ja pieniesti mies rapsutti jänistä päälaelta ja pyysi anteeksi siltä. Sen jälkeen miekka viilsi siististi jäniksen pään irti. Ennen kuin suurempaa sotkua tulisi mies heitti otti ansanarusta kiinni, joka oli vielä jäniksen jalassa. Hän sitoi sen läheiseen oksaan ja antoi jäniksen lötkön vartalon vuotaa verta, jotta se kuivuisi. Edward vilkaisi Thean ja laski katseensa tämän sylissä olevaan jänikseen. "Halutko että teen sen, vai halutko päästää sen vapaaksi? Minulle on aivan sama, saan muutenkin paljon helpommin metsästettyä isompia eläimiä, joten jäniksen turkki ei ole niinkään arvokasta", hän sanoi ja katsoi käsiään. Ne eivät olleet veressä, onneksi. Hän katsoi maassa lojuvaa kuolemaa katsovaa jäniksen päättä.
Mies iski miekkansa maahan ja kaivoi pienen kuopan, jonne kippasi jäniksen pään ja hetken päästä tuon neljä tassua sekä sisälmykset. Hän hautasi ne ja asetti pienen kiven siihen päälle. Sen jälkeen sanaa sanomatta hän irroitti nahan lihasta ja puhdisti sen. "Jos haluat voit syödä kanssani. Tosin, ymmärrän kyllä, jos ei tee mieli", Edward sanoi lempeästi ja katsoi ympärilleen, jos vaikka vettä olisi käsien pesuun.

//Ei mitään! Mulla on tässä ollut muutenkin näit YO kokeita, jotka justiinsa loppui, ettei mitään stressiä :D
Mori
 

Re: Kukkoilija ja kerjäläinen

ViestiKirjoittaja Wolga » 17 Huhti 2016, 21:44

Luunappi napsahti hellänä, mutta jotenkin vaativana, otsaan ja palautti käkkärätukan takaisin maanpinnalle. Toisen sanat olivat täyttä totta ja katse kääntyikin ansalangassa räpiköivään pitkäkorvaan. Eläin näytti surulliselle siinä sätkiessään ja pyrkiessään karkuun, saattoi ehkä arvata ettei tämä elonpolku enää kauaa kestäisi. Thea katseli kuinka Ed otti oman saaliinsa syliin hellästi, selvästi eläintä ja sen uhrausta kunnioittaen. Ensimmäinen kosketus saaliiseen sai eläimen sätkimään entistäkin enemmän ja siitä hyvän otteen saaminen tuotti hieman hankaluuksia, pitkäkorva olisi kai ennemmin roikkunut ansassaan kuin alistunut ihmisen syliin. Aatelisneito onnistui kuitenkin kiepauttamaan eläimen käsivarrelleen, melkein kainaloon, toisella kädellä tarttui pehmeään niskaan jotta eläin ei räpiköisi. Nyökkäsi Edille tämän puheisiin vastaukseksi, totta kai hän halusi katsoa vaikka toinen epäilikin muuta. Otti muutaman askeleen miehen perään, samalla oman eväänsä sametin pehmeää turkkia sormenpäillään rapsutellen. Kun miekka välähti kirkkaana, tuli Thea toisiin ajatuksiin ja käänsi näylle selkänsä. Jänistä puristettiin tiukemmin vartaloaan vasten.

Sen hetken, mitä metsästäjällä kesti saada saalis hengiltä, kerkesi käkkäräpää miettiä omaa jänistään. Sen pitkiä korvia, hulluna hakkaavaa sydäntä ja väriseviä viiksiä. Se oli jähmettynyt kauhusta paikoilleen hänen syliinsä, voimakas hengitys liikutteli kylkiä – jos se ei olisi ollut pakon sanelema reaktio, olisi eläin varmaan lopettanut hengittämisenkin. Metsänmiehen puhutellessa häntä jälleen, kääntyi Thea toista kohden. Katsahti elottomaan ja tahmeaa verta enää hiljokseen tippuvaan raatoon, joka vielä hetki sitten oli ollut elävä, ja kurtisti kulmiaan. ”Ehkäpä tämä on vähän neitiä, mutta kyllähän tämä on varmaan tälle päivää saanut ihan tarpeeksi jännitystä”, ja koska toinen oli kysynyt hänen mielipidettään, ei nainen jäänyt odottamaan vastausta kun kyykistyi eläin sylissään ja ihmeen näppärästi irrotti ansalangan sen takajalan ympäriltä. Hetken aikaa pitkäkorva näytti miettivän mitä tekisi, mutta sitten tajusi vapautensa ja sinkosi heidän luotaan niin lujaa, että hiekka pölähti. Theaa nauratti, eläin parka.

Tällä välin Ed oli työstänyt saalistaan ja kääntyessään tätä kohti, saattoi hän todeta että lihojen irrotus oli käynnissä. Tässä metsäläisessä oli jotain todella miellyttävää, ehkä se oli toisen tapa puhua. Tai sitten jonkinlainen herkkyys, joka miehestä oli aistittavissa. Jotain sellaista, jota oli hankala vastustaa – sellaista joka kutsui olemaan ystäviä. Ikään kuin mies ei voisi tehdä pahaa kärpäsellekään, vaikka juuri hetki sitten päästikin pitkäkorvan päiviltä. Thea ymmärsi, että tätä hän ei ehkä edes haluaisi käyttää hyväkseen, vaikka epäilemättä siitäkin olisi jo hyötyä että tunsi jonkun joka osasi liikkua metsässä ja hankki sieltä elantonsakin. ”Jäisin mielelläni kanssasi syömään”, vastasi hetken pohdinnan jälkeen ja hymyili. Se oli totta, hän ei halunnut vielä palata kotiin. Siispä, ilman erillistä kehotusta, nainen lähti etsimään syttöjä ja oksia joista voisi nuotion aloittaa. Palattuaan sylillisen kanssa, hän seisahtui paikoilleen. ”Oletko kauan elänyt metsästä?”, kysyi ja polvistui asettelemaan sytykkeitä maahan.
Wolga
 

Re: Kukkoilija ja kerjäläinen

ViestiKirjoittaja Mori » 19 Huhti 2016, 19:20

Thea teki niin kuin Edward oli olettanut. Tuo päästi jäniksen menemään, ehkä se olisi parasta. Nainen oli muutenkin tehnyt ehkä liian läheistä tuttavuutta jäniksen hengityksen ja sydämen tykytyksen kanssa. Edward ei halunnut naisen miettivän asioita liikaa, kuten kuolemaa. Antakaa jonkun edes olla tässä maailmassa vielä huoleton ja puhdas. Puhdas sillä tavalla, ettie tuo tiennyt niin kauheista asioista. Nainen varmasti juoksisi pois, jos hän kertoisi olevansa ihmisusi. Mitä toinen hänestäkin oli kuullut aatelisten piireissä. Rodusta, joka ei muuta tehnytkään kuin tappanut.
Jäniksen meno katsellessa mies oli alkanut keräämään hieman risuja kasaan. Ensin hän oli varmistanut, ettei maa ollut liian kuivaa, mutta märkä kevät ei tehnyt maasta onneksi liian kuivaa. Hän ei halunnut aiheuttaa mitään metsäpaloa. Yllättäen Thea myöntyi hänen tarjoukseensa illalistamisesta hänen kanssaan. Se sai pienen virneen miehen kasvoille. "En voi tarjota mitään aatelisten ruokamakuja hivelevää, mutta koitan parhaani", hän sanoi vitsikkäästi kerätessään puita lähiöstä. Thea lähti tekemään samoin ja toi pian hyvän pinon alkunuotion viereen. Hän itse oli tuonnut hieman järeämpiä ja päätti aloittaa tulen teon.

Tuli aloitti hitaasti, mutta nousi uskaltaen ja reippaana kohti taivasta. Edward asetteli lihoja keppeihin ja työnsi ne maahan, jotta ne pysyisivät pystyssä kunnolla, hän lisäsi myös tuon keppiä vasten. Siinä samalla puuhastellessaan nainen päätti kysyä kauanko hän oli elänyt metsässä. Edward pysähtyi askareissaan ikään kuin havahtuen siihen, milloin hän jätti taakseen tyhjän kylänsä? Mies katsoi ehkä hieman haikeana pieneen tuleen ja kääntyi sitten hymy suin naiseen päin. "Ehkä kaksivuotta, en ole varma. En laske päiviä..." hän totesi ja hymähti pienesti. "Metsä on kotini, en oikeastaan elä sivilisaation lähellä juurikin siksi, etten ole teikäläisiä", hän totesi ja asetti pari isompaa keppiä nuotioon.
Hän istui siinä hievahtamatta ja hieroi sänkeään. Edward laski katseensa käsiinsä. Hän mietti haluisiko kertoa omasta menneisyydestään. Hän ei halunnut pelotella eikä pelästyttää. Ehkä eniten pelko siitä, että nainen pelkäisi häntä, satutti häntä eniten. Hän tiesi olevansa karmiva ja hirviö. Ystäviä, joita hänellä oli sanoivat häntä kuitenkin hienoimmaksi mieheksi mitä oli. Hän ei kuitenkaan tiennyt kuinka paljon pystyi luottamaan heidän arviokykyynsä. Hän pyrki elämään tavalla, joka ehkä peittäisi hänen menneisyyttään, mutta hän ei koskaan pääsisi siitä irti.
Mori
 

Re: Kukkoilija ja kerjäläinen

ViestiKirjoittaja Wolga » 20 Huhti 2016, 19:39

Neito ei kommentoinut miehen vaatimatonta lausahdusta siitä, että hänen kokkaustaitonsa tuskin tarjoaisivat mitään tajunnanräjäyttävää aateliselle. Eihän sitä voinut tietää, sillä eihän hän ollut koskaan syönyt nuotiolla paistettua jänistä – ainakaan metsäläisen valmistamana. Ehkä odotukset eivät olleet kovinkaan korkealla ruuan makunystyröitä hivelevistä sävyistä, mutta sitäkin enemmän odotti tunnetta mikä siitä tulisi. Se voisi olla jotain sellaista, mitä hän ei ollut koskaan aiemmin kokenut – jotain, jonka ottaisi omaan repertuaariinsa ja ehkä veisi jonkun sopivan aatelisnuorukaisen piknikille oikean tulen äärelle. Aatelismiehetkään, varsinkaan ne kaikkein rikkaimmat, eivät varmasti olleet ikinä itse paistaneet nuotiolla mitään. Ehkä olivat katsoneet kuinka aseenkantajat, tai muut käskystä tanssimaan palkatut olivat rakentaneet nuotion ja valmistaneet siinä juuri metsästetyn kauriin potkan. Theaa nauratti ajatus siitä, kuinka hän tipauttaisi monta miestä järkytyksestä perseelleen tehdessään omin pikkukätösin nuotion.

Olivathan he todenneet jo aiemmin, että tämä metsäläinen ei ollut hänenkaltaisensa. Tai ainakaan kokonaan ei ollut. Thea ei kuitenkaan ollut kyennyt saamaan selville sitä mikä toinen oikeastaan sitten oli, hetkittäin jopa unohti ajatella miehen erilaisuutta. Ed vaikutti kuitenkin varsin normaalilta, ehkä normaalia hitusen hyväntahtoisemmalta ja turvalliselta seuralta – ei ollenkaan niin pahantahtoiselta kuin mitä ihmislajista poikkeavista annettiin ymmärtää. Olisi hankalaa kuvitella tätä ystävällistä miestä pahaksi, hyvä että saattoi nähdä toisen tappamassa saalistaan. No, ehkä hän sen pystyi kuvittelemaankin sillä kauppasihan toinen turkkeja ja tarvitsi itsekin lihaa pysyäkseen hengissä ja hyvissä voimissa.

”Kaipaatko koskaan ihmisiä, tai elämää ympärillesi?”, Thea kysyi hetken jälkeen. Vaikka hän rakastikin kulkea metsässä ja elää vain itselleen, oli pakko myöntää että yksinäisyys oli ajatuksena kylmäävä. Etenkin hänenlaiselleen, joka oli tottunut jatkuvaan elämään ympärillään, tottunut kuuntelemaan sääntöjä ja nalkutusta – vain siksi, että hetken päästä voisi rikkoa niitä ja antaa lisää napinan aiheita. Ei aatelinen voisi elää ilman sitä, siksihän tämä kaikki oli niin hauskaa.
Wolga
 

EdellinenSeuraava

Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron