Olen sinulle velkaa || Wolga K-18

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Olen sinulle velkaa || Wolga K-18

ViestiKirjoittaja Janni » 25 Huhti 2016, 11:47

Fergus Verikuu

Loppukevät kesän alku, mitä rattoisinta aikaa metsästää. Ensimmäiset saalieläimet olivat saaneet jälkikasvua, jotka olivat mitä parhaimpia ja helpoimpia saalistus kohteita. Niihin ei tarvittu montaa saalistajaa kaatamaan, toki kyllähän harmaaniska oli yksin kaatanut urospeuran, mutta oli hän siihen apua saanut. Apua jolla hän ei ollut vaivannut päätään pitkään aikaan ja sen taisi huomata siitä, että Fergus oli ajautunut uudemman kerran sille samaiselle metsäalueelle, missä oli siihen ihmisnaiseen törmännyt. Hyvin ajattelematonta.
Susi vain kulki vainun perässä, ei hänellä ollut aikaa miettiä missä oikein kulki, eikä hän muutenkaan välittänyt neidon pelastajien varoituksista.

Fergus oli liikkeellä parin laumalaisensa kanssa, Rafen ja Lorelain, mutta he olivat erkaantuneet omille teilleen, jotta saalista saataisin enemmän ja nopeammin. He tapaisivat illan tullen piilopaikassa.
Harmaaniska jolkotteli eteenpäin kuono vasten vehreää maata. Kesä oli todellakin tuloillaan. Jäljistä ja tuoksuita päätellen, jossain lähellä kulki hirvi emo poikasensa kanssa. Oli aika kääntyä pientä kevättuulta vasten, jotta pedon tuoksu pelottelisi saalista pakoon. Kauempaa kantautuvien äänien perusteella, Fergus saattoi painautua maata vasten ja lähte kulkemaan hiljaa sankan pensaikon suojin. Hänen täytyi vain päästä hyvän näköetäisyyden päähän. Hiljaa hyvä tulee.

//Wolga ahoi! o/ //
Viimeksi muokannut Janni päivämäärä 02 Touko 2016, 08:48, muokattu yhteensä 2 kertaa
Janni
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga

ViestiKirjoittaja Wolga » 25 Huhti 2016, 12:53

Thea ei ollut unohtanut kohtaamista, ei ollut unohtanut punoa roppakaupalla ilkeitä juonia joita ei kuitenkaan koskaan tulisi toteuttamaan. Häntä oltiin onnistuttu vedättämään, häntä joka piti itseään melkoisen nokkelana ja hyvänä pelaamaan pelejä. Ja kaikenlisäksi vedätys ei ollut vain onnistunut, vaan Thea oli jopa ollut valmis antamaan toveruudelle mahdollisuuden – ilman kynsiä ja hampaita. Joten, ei, ei hän ollut unohtanut vaikka yrittikin kovasti päättää, ettei se elukka ansainnut saada hetkeäkään hänen ajatuksissaan. Oli kuitenkin mennyt aikaa ennen kuin oli innostunut lähtemään jälleen metsään. Se paskiainen oli vienyt häneltä metsässä vaeltamisen ilonkin. No, ei nyt ihan, mutta Thea oli ollut liian nyreissään lähteäkseen, sekä itsesäälissä ja kurjuudessa kieriskely oli antanut hänelle paljon huomiota ja huolenpitoa. Joten, mikäpä siinä täysihoidolla ollessa.

Nyt oli viimein päätynyt ratsastamaan tuttuun metsäänsä, houkutellut ratsun tuon joen ylitse ja siellä he nyt olivat, nainen ja hevonen, laajentamassa reviiriään. Oli oikeastaan mukava huomata, että metsässä oleilu puhalsi sisälle jälleen uutta puhtia ja hetken päästä nainen viilettikin täyttä laukkaa pitkin hyvää metsäpolkua. Kauaa ei mennyt, kun vastaan tuli melkoisen matalalla roikkuva oksa jota aatelinen joutui väistämään painumalla lähemmäs hevosen kaulaa. Tämä sai ratsun kiihdyttämään laukkansa neliin ja Thean nauramaan ääneen. Harmi vain, että nauruun repeäminen sai tuon pahaisen oksan unohtumaan ja selän nousemaan hivenen suorempaan. Muuta ei tarvinnut, kun se typerä oksa onnistui takertumaan takkiin ja repäisemään naisen kyydistä kuin kuminauhan. Kopsahtipa siinä rytäkässä pääkin ikävästi ja niskassa tuntui epämiellyttävältä, kai sekin heilahti jotenkin. Häntä tötteröllä äkkinäistä painon vähenemistä ja neidon kiljaisua säikähtänyt tamma paineli pusikot rytkyen näkymättömiin. Thea räpiköi saadakseen itsensä irrotettua oksasta, mutta oksa oli repäissyt itselleen paikan hartiaan – onneksi sentään vain tuohon takkiin eikä naiseen itseensä. Tiputtautuminen ei tuntunut hyvältä ratkaisulta, pudotustakin oli ihan mukavasti ja hän ei pystyisi hoitamaan tilannetta hallitusti vaan todennäköisesti mätkähtäisi naamalleen. Thea kirosi ääneen koko maailmaa ja yritti kammeta itseään kohti oksaa, joka narahteli hieman epäilyttävästi naisen liikkeiden johdosta. Jos vain pääsisi kunnolla kiinni tuohon oksaan, voisi riisua takkinsa ja tippua hallitusti jaloilleen. Jos vain.


//Täältä tullaan :D//
Wolga
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga

ViestiKirjoittaja Janni » 25 Huhti 2016, 13:20

Hirviemo väräytti korvaansa ja kohotti päänsä kuulessaan jotain. Fergus jähmettyi, ei hän ollut tehnyt ääntä, mutta jokin muu oli. Kauempaa kuului kavioiden töminää ja se oli tarpeeksi saada hirvi poikasen kanssa ottamaan sorkat allensa. Fergus murahti, yrittäen hypätä piilostaan saaliin perään, mutta jokin rynnisti tielle täyttä kyytiä. Fergus ennätti juuri pois hevosen alta, joka jatkoi vain matkaansa paniikissa, tuskin tuo oli sutta edes huomannut.
Fergus jäi vain tuijottamaan kaviojalan perään, joka oli hänen illallisensa pelästyttänyt. Ärtynyt murahdus tältä pääsi, mutta jokin muu sai jälleen hänen huomionsa. Jostain kauempaa kantautui eriskummallista ääntä, kuin myös puun hiljaista narinaa. Päätään kallistaen Fergus lähti astelemaan äänen suuntaan, ehkä hän löytäisi jotain hirven korvikkeeksi.

Sitä ehkä tavallaan susi löysi, mutta mieleen palaavat muistot taisivat kadottaa Ferguksen ruokahalun, ainakin tämän saaliin kohdalla. Tuttu käkkäräpää roikkui kiroillen puunoksasta, se oikeastaan oli huvittava näky, mutta Fergus ei ollut aivan varma oliko niin ilahtunut toisen näkemisestä. Hän seisoi vielä pusikon suojissa, joten hän voisi hyvin poistua paikalta vähin äänin, mutta jokin käski häntä auttamaan tuota ihmisnaista, vaikka hän tiesi saavansa myrskyn jälleen niskaansa.
Tassuilla olisi kuitenkin hankala saada neito alas, joten pakko kai tässä oli muuttaa muotoaan ja käyttää siinä samalla vanha kunnon savuke. Hetki siinä vain keski kun Fergus oli jo sytyttelemässä savukettaan, onneksi nainen ei näyttänyt olevan niin hengenhädässä että siihen ei olisi ollut aikaa.

"Onko tämä jokin tovereittesi syötti?" Fergus ilmoitti läsnäolonsa vitsikkäällä kysymyksellä, samalla kun harppoi pensaan läpi näkyville, tuijotellen Thean yrityksiä kiivetä oksalle, joka näytti varsin vaikealta. "No ainakin se herättää mielnkiintoni." Mies ei tiennyt ollakko kuinka ystävällinen tai yrittäisikö pahoitella viime kertaista, se jotenkin tuntui turhalta, neito varmasti oli edelleen vihainen, mutta ainahan sitä saattoi yrittää.
Janni
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga

ViestiKirjoittaja Wolga » 25 Huhti 2016, 13:40

Ensimmäisten savukiehkuroiden noustessa tuosta yrttisavukkeesta, nousi tuo makean savuinen tuoksu myös riittävän ylös ja tuulenvireen mukana oksassa roikkuvan naisenkin sieraimiin. Räpiköinti jähmettyi ja leukaperät kiristyivät, ei voi olla totta. Että juuri nyt tuon pahanilmanlinnun piti pölähtää paikalle. Juuri nyt, kun hän roikkui siinä oksassa avuttomana ratsastushousuissaan, ratsu hävinneenä johonkin ja kaikenlisäksi ihan tyystin yksinään. Voi hemmetti. ”Saattaa olla”, ärähti ja yritti taistella vielä suuremmalla innolla päästäkseen oksalle ja pelastaakseen tilanteen jotenkin. Ei ollut vaihtoehto pyytää miestä avuksi, eikä sen puoleen ollut vaihtoehto tipahtaa tuon jalkoihin naamalleen. ”Niin, josko voisit uudelleen kiristää rahaa hengestäni”, rähisi ja yritti peittää hengästymisensä. Thea melkein sai kammettua itsensä oksalle, kun se päästi pahaa enteilevän rasahduksen ja notkahti aavistuksen alaspäin, nainen jähmettyi ja jäi edelleen roikkumaan epämukavaan asentoonsa paikoilleen. Kirosi hiljaa kuin pahinkin merimies.

”Joten on varmaan parempi, että lähdet nyt laputtamaan siitä susijuttuihisi, minua tullaan kyllä hakemaan ilman sinun suosiollista apua”, murisi ja ryhtyi, nyt paljon varovaisemmin tavoittelemaan vapautumista pinteestään. Voi helkkari vieköön, ei tämän nyt ollenkaan pitänyt mennä näin. Ei ollenkaan. Thea vältti katsomasta tuota sätkäänsä polttelevaa, yritti vakuuttaa itselleen että toinen oli vain joku kangastus jonka oli kehitellyt, koska päänsä oli kaiketi saanut jonkinlaisen kolauksen. Ei mitään todellista. Ja äkkiäkös tuo, vaikka todellinen olisikin, häipyisi kun tajuaisi joutumaan pyyteettömästi auttamaan. Apua hän ei ainakaan pyytäisi, selviäisi kyllä itsekin ihan hyvin. Ja jos ei saisi oksasta otetta, saattaisi aina päästää takkinsa auki ja tiputtaa itsensä maahan – ei se kauaa kirpaisisi vaikka huonosti laskeutuisikin. Kai.

Käsivarret muuttuivat hetkihetkeltä väsyneemmiksi, vaikka kiipeilikin toisinaan puissa, joutui harvemmin tällä tavalla roikkumaan ja yrittämään kammeta itseään ylöspäin pelkillä käsillään. ”Vieläkö siinä toljotat?”, purki turhautumistaan Fergukseen sumeilematta.
Wolga
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga

ViestiKirjoittaja Janni » 25 Huhti 2016, 13:59

Thea sitten ei ollut yhtään hyvillään jälleen näkemisestä, ymmärrettäväähän tuo taisi olla. Ei tuo apuakaan halunnut, hätisteli vain. Harmillisesti neito kuitenkin näytti tarvitsevan auttavaa kättä, jos tahtoi alas puusta ilman kolhuja, ehkä Ferguksen oli parasta auttaa, vaikkei se yhtikäs mitään toiselle korvaisi.
"Mutta eikiös sinua lähdetä etsimään vasta illan tullen, joudut aika kauan siinä kiikkumaan ja noh siihen mennessä taitaisit olla turvallasi jo maassa." Fergus kommentoi, naisen asenne ei suonut miehelle halua olla mukava takaisin. Ei hän niin ilkeillyt, enemmänkin härnäsi, vaikkakin Thealla taisi olla täysi oikeus äristä hänelle.

Hymähtäen Fegus sivuutti naisen turhautuneet tuhahduksen ja puristi sätkänsä huuliensa väliin tiukemmin. Samalla mies asteli lähemmäs ja kumartui Thean alle ja tarttui tuota nilkoista asettaen naisen kengänpohjat harteilleen seisomaan. Fergus suoristautui takaisin täyteen pituuteensa, kohottaen nyt toisen paremmin oksan tasolle, jossa tuo roikkui. Nyt Thea saattoi helposti irroittaa itsensä, samalla kun vain nojasi oksaan, laittamatta siihen ylimääräistä painoa joka rasauttaisi oksan poikki. "Voin kopata sinut myös jos haluat." Fergus ilmoitti, puhallellen savua ulos sieraimistaan samalla kun odotteli, pitäen edelleen kiinni toisen nilkoista varmuuden vuoksi.
Janni
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga

ViestiKirjoittaja Wolga » 25 Huhti 2016, 14:26

”Jos tulet lähemmäs niin potkaisen”, uhkasi ja teki muutaman säälittävän keinahtamiseleen miestä kohden, mutta oksan varoitteleva narina sai Thean toisiin ajatuksiin. Ferguksen asettuessa hänen jalkojensa alle ja tarttuessa nilkkoihin, ei potkiminen enää olisi ollut oikeastaan mahdollistakaan. Tai ainakaan siinä määrin, että olisi kannattanut siihen edes ryhtyä. Ehkä voisi läksyttää miestä sitten, kun pääsisi takaisin maahan. Sieltä käsin se olisi muutenkin helpompaa. Suoristi omat jalkansa nyt, asento tuntui tukevalta ja totta tosiaan lisäpituudesta oli hyötyä ja pääsikin irrottamaan itseään irti tuosta pahaisesta oksasta. Operaatio käynnistyi sillä, että ujutti takin pois päältään ja koska olisi kurjaa jättää hyvää nahkatakkia puuhun roikkumaan, irrotteli vielä senkin mukaansa. Vilkaisi sitten alaspäin Fergukseen, jolla ei näyttänyt olevan mitään hätää hänen allaan. Kuinka hermoja riistävän raivostuttavaa, toisen olisi pitänyt joko karjua hänelle naama punaisena tai sitten luikkia häntä koipiensa välissä karkuun, ei vain olla kuin mikään ei voisi hetkauttaa. Thea jupisi kirouksia puoliääneen.

”No kyllä minä pääsen täältä ilman kopitteluakin”, ilmoitti itsevarmana ja ryhtyi varoen taivuttamaan polviaan, jotta voisi laskeutua hartioilta hieman hallitummin ja ottaa tukea vaikka miehen hiuksista. Ajatus tukistamisesta tuntui muutenkin hyvältä, sen mies totta totisesti ansaitsisi. Onnistui kapuamaan jotenkin, enemmän kai pieneltä apinalta kuin ihmiseltä näyttäen alas, hukan harteilta ja lopulta tukeva maa vastasi jalkoihin. Eikä hän onnistunut Fergustakaan tukistamaan, tai muuten satuttamaan vaikka mielensä olisi kovasti tehnyt. Nainen työnsi kätensä housujen taskuihin ja painoi päänsä maahan, potkiskeli polun pintaa kenkänsä kärjellä ja tunsi olonsa pöljäilystä kiinni jääneeksi lapseksi. Eihän enää voisi avoimesti olla vihamielinen, kun oli kerran saanut apuakin, mutta eihän hän oikeastaan kiittääkään olisi halunnut sillä tämähän oli vähintä, mitä tuo huijari saattoi tehdä kaiken jälkeen. Nainen nuolaisi alahuultaan vaivautuneena. ”Mihin ne rahat meni?”, nosti katseensa miehen kasvoihin ja kurtisti kulmiaan, ääni oli muuttunut hieman vähemmän raivoisaksi mutta ei sitä vielä lämpimäksi saattanut kuvailla. Mutta ehkä, ehkä jos sille rahalle oli ollut todellista tarvetta, hän voisi hyväksyä teon. Vaikka se, että oli tullut noin totaalisen huijatuksi kirveli edelleen hänen mielessään.

”Näitkö missään yksinäistä kopukkaa? Tiemme saavat nyt erota, sinä lähdet jonnekin tuonne”, puhui saatuaan vastauksen, tai vastaamasta kieltäytymisen, jälkeen ja viisoi kädellään jonnekin vahvistaakseen sitä, että heidän tulisi nyt erkaantua. ”Ja minä lähden tuonne”, osoitti suuntaa, johon oli nähnyt tammansa painelevan. Ehkä hän voisi nähdä vielä maassa kavionjäljet ja kenties eläin ei ollut edes lähtenyt kauas.
Wolga
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga

ViestiKirjoittaja Janni » 25 Huhti 2016, 14:45

Fergus antoi Thealle aikansa kavuta omiaan alas ja hyvin tuo näytti onnistuvan. Mies päästi toisen jaloista irti kunnes se oli luotettavaa, mutta piti kätensä lähellä, jos toinen nyt menisi horjahtamaan. Neito pääsi kuin pääsikin alas ilman naarmua. Mies kääntyi katsomaan toista, puistellen olkapäitään, jos niille oli varissut hiekkaa toisen kengistä. Nainen ei kuitenkaan vaikuttanut kiitollisilta taikka tyytyväiseltä, noh ei mies kiitosta edes odottanut. Sen sijään Thea kysyi miehen huijaamista rahoista. "Ihmissusi laumaa ei pidetä pystyssä ilman rahaa, olemme kyllä petoja, mutta se ei riitä tässä kaksijalkaisten johtamassa maassa." Fergus kertoi totuuden, ei siinä mitään harmia olisi jos hän sen neidolle kertoisi.

Sen kummemmin jäämättä juttelemaan nainen vain tahtoi tietää oliko hän nähnyt hevosta ja aikoikin sitten jatkaa matkaa eri suuntiin, oikeastaan käski miestä jatkamaan erisuuntaan. Hymähdys Fergukselta vain pääsi. "Se kopukka pelotteli illalliseni matkoihinsa." Mies totesi, napaten lyhyeksi käyvän savukkeensa sormiensa väliin. "Eikä se enää siinä suunnassa ole, tuuli kertoo, että se on matkalla jokea kohti." Fergus ilmoitti Thean perään, joka oli aikeissa lähteä seuraamaan kavion jälkiä, mutta mies itse haisti tuulen mukana kulkevan hevosen hajun. "Mutta se taitaa ehtiä jo muualle, kun joelle pääset." Tämä lisäsi.
Janni
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga

ViestiKirjoittaja Wolga » 25 Huhti 2016, 15:05

Tieto miehen laumasta oli kyllä liikauttanut jotain, tehnyt teosta jollain tasolla hyväksyttävän – ehkä nuo muut olivat riippuvaisia miehen läsnäolosta ja kyllähän raha toi turvaa jokaiselle, joka sitä omisti. Ihmissudet, ainakaan tuollaiset Ferguksen näköiset ja oloiset, tuskin saivat kovin helposti työtä. Thea ei kuitenkaan kommentoinut ajatuksiaan ääneen vaan käänsi huokaisten selkänsä ja oli tosiaan jo lähdössä astelemaan hevosen menosuuntaan päin, kun miehen sanat pysäyttivät hänet. Jälleen. Ehkä hänen pitäisi kerrankin vain pitää päänsä ja olla kuuntelematta hukkaa, mistä saattaisi olla edes varma puhuiko mies totta. Joki, no, joelta hän kyllä voisi kävellä ilman hevostakin kotiin, että ehkäpä tämän kerran voisi kokeilla puhuiko mies totta vai oliko kehittänyt jonkun suunnitelman.

Nainen kääntyi ja pureskeli alahuultaan mietteliäänä, antoi katseensa tarkastella tuttuja ja silti niin tuntemattomia kasvoja, voiko tähän mieheen luottaa tämänkään vertaa. ”No mikä ettei Herrani, voitteko laittaa kaulaani myös pannan ja hihnan, kun kerran näin nöyräksi olet minut tehnyt”, jupisi ja asteli Ferguksen lähelle, ”Herra on hyvä ja näyttää sitten tietä, että tämä pässi löytää paikalle”, ehdotti kirpeällä äänellä. Mikään muu ei ollut yhtä ärsyttävää kuin olla väärässä, tai joutua luottamaan sellaiseen joka oli jo aiemmin osoittautunut epäluotettavaksi. Muita vaihtoehtoja hänellä ei kuitenkaan tainnut olla, ellei halunnut kierrellä aamuun asti metsässä hevosta etsimässä. Hetkeen nainen ei puhunut enää mitään, tuijotti vain nyreänä eteenpäin ja pysyi päätöksessään olla huomioimatta hukkaa vierellään. Lopulta uteliaisuus pakotti hänet jatkamaan aiemmasta rahojen tarpeesta. ”Oletkos joku juoksupoika siinä laumassa?”, kysyi kulmaansa kohottaen, vaikka oli jo aika varma olevansa väärässä. Tuskin tämä mies pelkkä juoksupoika oli.

Etäämpänä ratsu oli puskenut joen yli saatuaan sieraimiinsa tuttua tuoksua, se oli havainnut saman tallin laumatovereita vähän matkan päässä ja vedestä kuivalle maalle päästyään lähtikin hörähdellen kohti tuttuja lajitovereita. Lajitovereita oli tarkalleen ottaen kahdeksan ja niiden selässä istui aatelismiehistä ja lomailevista sotilaista koostuva metsästysjoukko, joka oli lähtenyt pitämään hauskaa nuolien ja ansojen kanssa. Totta kai Neiti Auvrayn hevonen tunnistettiin ja sen ilmestyminen ilman ratsastajaa sai vipinää miesten kinttuihin, toisaalta myös kirvoitti nurinaa kurittomasta naisesta joka ei sitten oppinut millään. Matkassa oli myös Ralf ja heidän serkkupoikansa, miehet ryhtyivätkin tarinoimaan naisen viimeisimmästä kommelluksesta ihmissuden kanssa samalla, kun kannustivat omia ratsujaan kohti suuntaa, josta tuo tamma oli saapunut.
Wolga
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga

ViestiKirjoittaja Janni » 25 Huhti 2016, 15:23

Fergus kohotti kulmaansa, kun Thea näytti kimpaantuvan hänen vinkistään. "Minä vain yritin auttaa, ei tarvitse hermostua." Fegus tuhahti, naisen talsiessa takaisin hänen eteensä ja tuntui vaativan häntä näyttämään tietä. Hän olisi ehkä kieltäytynyt moisen asenteen takia, mutta itsetunto tuntui kolkuttelevan takaraivoa ja sanovan että Thealla oli täysi oikeus käytökseensä.
"Jos sen verran luotat minuun, samapa tuo." Mies hymähti, lähtien suuntaamaan joen suuntaan. Sätkä lensi kaaressa maahan ja tallottiin saapaan alle. "Tosin olet enemmän lammas kuin pässi kuontalosi kanssa." Fergus vielä hymähti.

Hetken hiljaisuudessa mies sai toista johdattaa, mutta jokin pisti naisen utelemaan hänen virastaan. Sehän sai oikein naurahtamaan. "Olet selväsiti vieläkin vihainen, kun alennat minua noi. Harmiksesi voin kertoa, että olen alfa, johtaja, pää pahis näin sinun asenteellasi." Susimies selitti, nostaen hieman päätänsä ja nuuhki ilmaa. Oikeaan suuntaan he olivat menossa.
"Toivottavasti perheesi ei ole köyhyyden partaalla takiani." Fergus vielä kommentoi, vilkaisten Theaa rinnallaan. Pitäisikö hänen pyytää anteeksi? Ei hän sellainen mies yleensä ollut, mutta se tuntui ehkä oikealta tässä tilanteessa.
Janni
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga

ViestiKirjoittaja Wolga » 25 Huhti 2016, 15:43

”Minun pitäisi lyödä sinua tuosta hyvästä”, mutisi, kun mies kutsui häntä lampaaksi. Vaikka no, lampaalta hänestä oikeastaan tuntui. Miten olikin saattanut itsensä jälleen kerran tähän asetelmaan, että oli tämän samaisen miehen johdateltavissa, kuinka tyhmä hänen täytyikään olla? Huokaisi kohtaloonsa alistuneena. Matka tosiaan jatkui hiljaisena siihen asti, että hän jälleen avasi sanaisen arkkunsa ja sai vastauksensa. Jotain tuollaista hän oli kai odottanutkin. ”Vai alfa ihan, uuuuu, ihan tässä polvet veltostuu”, puhui silmiään pyöräyttäen ja vilkaisi toista syrjäsilmällä. Hän ei voinut sille mitään, että Ferguksen kanssa oli hauska vääntää kättä ja hän nyt sattui olemaan huono mököttäjä – ei ollut ollenkaan riittävän hiljainen siihen hommaan. Vihainen toki oli edelleen, tai ainakin nyreä ja ärtynyt. Tai ainakin pakotti itsensä olemaan, sillä hän ei todellakaan voisi koskaan antaa miehelle anteeksi hänen huijaamistaan. Tai sitä suudelmaa, mikähän sekin oli ollut vaikka toinen oli varmasti tiennyt, ettei se voinut johtaa mihinkään. Ja hän oli ollut kaikenlisäksi vain kauppatavaraa.

”Mmm…”, päästi mietteliään äännähdyksen vastaukseksi Ferguksen sanoille. Eihän se ollut tehnyt kuin pienen loven heidän kuukauden käyttövaroihin, tarkoitti yksiä illallisia vähemmän. Oikeastaan isänsä oli ollut ihan tyytyväinen siihen, että oli säästynyt edes yhdeltä illalliselta – ja toki tyytyväisyyttä oli lisännyt se, että rakas ottotytär oli pysytellyt kotona ihmeen säyseästi monta monituista päivää. Mies oli kai maksanut hukalle mielellään vaikka vähän lisääkin. Ajatus sai Thean hymähtämään huvittuneena. Ehkä tämä oli köyhän ja rikkaan ero, että toinen kuvitteli hänen olevansa pahoillaan menetetystä rahasta vaikka todellisuudessa hän oli pahoillaan siitä, ettei ollut ymmärtänyt varoa tätä susimiestä. ”Olemme syöneet puuroa ja vettä”, lausahti ja kohautti olkiaan välinpitämättömästi, tällä kertaa tosin antoi näkyä sanojensa valheellisuuden. ”Fergus, minä olen aatelinen. Tai ainakin puoliksi. Tuollainen summa rahaa… Olisit vain pyytänyt enemmän”, nainen lausahti, tarkoituksenaan kai hieman ärsyttää ja näpäyttääkin. Esittää, että toisen huijaamaksi tuleminen ei ollut ollenkaan niin iso juttu. Vaikka totuuden varmasti näki naisen kasvoilta.

”Sitä en käsitä, että miksi ihmeessä suutelit minua vaikka tiesit etsintäpartion olevan paikalla pian”, kohotti kulmaansa uteliaana, hän tosiaan halusi tietää. Jos mies olisi suudellut häntä aiemmin, tai ilmaissut halunsa suudella, olisi se saattanut johtaa johonkin pientä pussailua kiehtovampaan. ”Halusitko viimeistellä onnistuneen huijauksesi, vai?”, kysyi, eikä pystynyt peittämään sanoissa kuultavaa kireyttä. Samalla, kun kaksikko asteli kohti jokea, ylitti seurue sen juuri ja olivat saavuttamassa heitä hieman sivusta.
Wolga
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga

ViestiKirjoittaja Janni » 25 Huhti 2016, 16:18

Theasta alkoi hiljakseen kuulua sitä tuttua härnäävää kiusoittelua, oliko toinen leppymässä hänelle? Sitä ei kuitenkaan vielä uskallettu kysyä, kuitenkin vain sytyttäisi neidon vihan uudestaan.
Puurolla ja vedellä toinen oli joutunut elämään, mutta pieni vilkaisu naisen ilmeeseen kertoi ettei se ollut aivan totta. Oikeastaan Thea oli aatelinen, mies olisi voinut pyytää enemmän. Kyllä hän oli tiedostanut toisen varakkuuden, mutta aatelinen. "Vai että aatelinen, uuuuu, ihan tässä polvet veltostuu." Mies härnäsi takaisin, alkoihan tämä tilanne lämpeämään.

Tosin Then kysymys suudelman suhteen, pisti Ferguksen pohtimaan. Niin miksi hän oli neitoa halunnut suudella juuri sillä hetkellä? "Olin hillinnyt itseäni sen koko ajan, olen utelias susi, mutta en halunnut pilata suunnitelmaani typerillä haluillani ja se hetki oli otollisin. Tiesin että suutut minulle, joten kokeilin onneani." Mies lopulta vastasi. "Mutta vaikket maistunut suklaiselta... en kuitenkaan ollut pettynyt." Tämä lisäsi.
Keskustelu ei ennättänyt kauaa sen enempää edetä kun Fergus nappasi korviinsa kavioiden äänen. Se ei tosin ollut yksinäinen hevonen. "Oletko varma, ettet ollut syötti?" Fergus kysyi tiirailen äänen suuntaan, muttei uskonut että naisella oli tekemistä mahdolliseen harmiin mihin hän oli joutumassa.
Janni
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga

ViestiKirjoittaja Wolga » 25 Huhti 2016, 16:45

Thea irvisteli, kun Fergus päätti käyttää hänen aikaisempaa lausahdustaan vastatakseen takaisin. ”Typerys”, mutisi niskojaan nakellen, mutta ei osannut enää olla ihan niin vakava kuin vain muutamia hetkiä aikaisemmin. Ehkä jopa hän voisi päästä yli siitä ärtymyksestä, jonka toisen huijaamaksi joutuminen oli tuottanut. Ehkä. Se veisi kyllä paljon aikaa ja lepyttelyä, mutta olisi kenties mahdollista. Kulmat kohosivat yllättyneenä, oli ehkä odottanut hieman enemmän jotain siirappia ja vähintään ihastumisen tunteiden tunnustamista ja mitä saikaan. Puolivillaista kehua hänen suutelutaidoistaan. Thea ratkesi nauruun ja kohotti kätensä kohti taivasta, ”voi miksi, miksi minulle käy näin? Suuri Alfa ei nauttinutkaan suudelmastani vaikka se ei pettymys ollutkaan”, esitti ja nyyhkäisi vielä perään, loi katseensa miehen silmiin. Tai silmään tarkemmin sanottuna, toinenhan oli lapun alla piilossa. Pudisti päätään ja aikoi kommentoida vielä jotenkin, kun miehen seuraavat sanat saivat hänet toisiin aatoksiin. Hänen olisi tehnyt mieli sanoa, että kyllähän vain, syöttipä hyvinkin mutta jokin esti. Hän ei halunnut joutua pelkäämään metsässä, epäilemättä se onnistuisi suututtamaan miehen. Jos olisi langettanut tälle ansan, joka voisi pahimmillaan johtaa jopa kuolemaan. Ei Theakaan niin julma ollut.

”Kyllä vain, ajattelivat että nostavat minut killumaan oksalle ja odottavat, että sinä kenties saavut vielä paikalle”, hymähti ja nosti kämmenensä lantiolleen ja nojasi painoa vasemmalle jalalle, katseli Fergusta hetken ääneti. ”Kun hain ratsuani, oli tallista kadonnut ainakin kuusi hevosta. En minä tiedä mitä ne on lähteneet tekemään, mutta et edes sinä pärjää niin monelle miehelle”, äänessä pilkahteli kevyt huoli, kyllähän hän tiesi mitä ihmissusista heillä ajateltiin. Etenkin nyt, kun hänetkin moinen oli ottanut vangikseen ja vaatinut maksua naisen palauttamisesta. Vaikka, ei Theasta ollut missään vaiheessa tuntunut, että olisi ollut vanki. ”Mene”, pyysi ja osoitteli kädellään heidän tulosuuntaansa. Ratsukot olivat nyt jo niin lähellä, että miehet olivat kuulleet naisen naurunremakan ja osanneet levittäytyä laajemmalle alueelle. Ratsujen satuloissa roikkui vahvoja köysiä saaliiden sitomiseen ja kuljettamiseen, jokaisella metsästysseurueen jäsenellä oli myös asiaan kuuluvat varusteet. Sen Theakin näki, kun ensimmäinen ratsukko ilmestyi hänen näköpiiriinsä taluttaen toisessa kädessään naisen ratsua. ”Ralf, älä tee mitään typerää. Hän vain piti minulle seuraa ja saatteli joelle, että pääsen turvallisesti kotiin. Tipuin hevosen selästä”, puhui ja katseli kuinka veljensä kasvoilla kävi epäusko tuon silmäillessä neidon rikkoutunutta, käsivarrella lepäävää takkia ja rimpuilusta takkuuntunutta tukkaa.

”Thea, miksi suojelet sitä? Se on peto, se syö sinun kaltaisiasi typeriä tyttöjä. Miksi olet noin naiivi?”, hiukan sivummalta, Thean vasemmalta puolelta esiin ratsastava serkkupoika kysyi. ”Sitä paitsi, se on jo kerran tehnyt vääryyttä sinua ja perhettäsi kohtaan, joten ei ole mitään syytä olla toimittamatta sitä oikeuden eteen”, serkku jatkoi ja loi haastavan katseen ihmissuteen. Nuoret miehet eivät kaiketi älynneet edes pelätä sen voimaa. Loputkin kahdeksasta nuorukaisesta ilmestyivät näkyviin, kaikki selvästi halukkaina mittelemään voimiaan hukan kanssa.


//voit vapaasti pelata noilla npc-tyyppeillä //
Wolga
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga

ViestiKirjoittaja Janni » 25 Huhti 2016, 18:41

Oli hyvä kuulla Thean nauravan, vaikkakin se oli silkan härnäämisen takia, mutta nauru oli aina naurua. Sitä iloa ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun Ferguksen kuulemat äänet lähestyivät, nainen itsekin taisi tietää mistä oli kyse, mutta tietenkin tuon täytyi sitä ennen hieman härnätä.
"Haa haa tuo ei nyt paljoa auta." Fergus murahti, kuusi miestä, se oli aivan liikaa yhdelle sudelle. Nainenkin sen tiesi ja kehottikin miestä menemään. Fergus katsahti toista yllättyneenä, Theahan yritti huolehtia hänestä. Naiset, niin mutkikkaita osuksia, hankala pysyä noiden tunteiden perässä missä mentiin.
Fergus kuitenkin virnisti tutulla tavallaan, nähden parhaimmaksi muuttaa muotoa, näin mahdollisuudet paranisivat. Se kuitenkin vei mieheltä pari kallista sekuntia ja ensimmäinen ratsukko jo ilmestyi pusikosta ja kiiruhti heitä kohti. Fergus laskeutui neljälle tassulleen, aikoen ottaa Thean kehoituksesta vaarin, mutta toinen ratsukko ennätti kiertää sulkemaan tien. Susi tuijotti miehiä muristen hiljaa, mutta kuunteli samalla kuinka nainen yritti häntä puolustaa. No johan nyt oli, oliko oksa kolauttanut tuota päätä? Ei siinä kuitenkaa mitään valitettavaa ollut.

Thean sanat kuitenkin tuntuivat olevan yhtä tyhjän kanssa. Nämä narrit ilmeisesti eivät päättäisi suden päiviä tässä ja heti vaan aikoivat raahata oikeuden eteen. Mikä naurettava keksintö se olikaan, kyllä hän tiesi mikä lopputulos olisi, hänet mestattaisiin. Miksi ei vain yrittää hoitaa asiaa tässä ja nyt? Ehkä nämä kaksijalkaiset vain nauttivat siitä, että pirulainen vangittiin ja kidutettiin, kunnes lopulta tapettaisiin yleisön edessä.
Pari muutakin ratsukkoa saapui myös paikalle, luoden nyt kokonaisen ympyrän Thean ja Ferguksen ympärille. Fergus ei voinut muuta kuin pysyä valppaana, jos hän tekisi yhdenkään liikkeen saisi hän terävästä aseesta selkäänsä.

//Okei ja muuten onks niillä hopea aseita vai tavallisii? Kyl tavallisetki aseet tekee vahinkoa :D //
Janni
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga

ViestiKirjoittaja Wolga » 25 Huhti 2016, 19:45

Thea seisoi siinä, veljensä ja hukan välissä, kävi sanatonta sotaa Ralfin kanssa joka ei aikonut tällä kertaa totella siskoaan. Samalla heidän ympärillään oleva rinki hiljalleen tiivistyi, vaikka ratsut korskahtelivat hermostuneina ja selvästi ne olisivat mieluummin paenneet kuin lähestyneet tuota suurta sutta. ”Ei se ole sen arvoista Ralf, mennään kaikki kotiin nyt ja jätetään tuo rauhaan. Minä olen nähnyt mihin se pystyy, älä mene tappamaan itseäsi sen kynsiin. En haluaisi elää ilman toista veljeä”, koetti vielä vedota järkevänä pitämäänsä nuorukaiseen. ”Ja sano noille hännystelijöillesi, että heidänkin olisi sopivaa palata kotiin”, vilkaisi serkkuaan ja muita nuorukaisia heidän ympärillään. Hänen sanansa saivat aikaan mutinaa, joku epäili että tyttö oli satuttanut päänsä. Joku ehdotti, että ehkä tuo susi kiristi tätä jotenkin, halusi hyötyä. Thea tiesi, että häntä ei kuunneltaisi ja ainoa todellinen mahdollisuus hänellä olisi vasta kaupungissa auttaa tuota miestä. Tosin, se tarkoittaisi myös loppuelämää lukkojen takana ja vähintäänkin pakko-avioliittoa. Ajatus sai naisen ilmeen synkkenemään. Oliko tuo kiero huijari sen arvoinen?

Nainen loi vielä vilkaisun suteen selkänsä takana ja asteli sitten veljensä vierelle, painoi kätensä toisen polvelle ja otti kasvoilleen pehmoisimman ilmeensä, sen mikä oli tarkoitettu vain omalle perheelle. ”Ralf, älä sinä osallistu tähän. Ole kiltti”, aneli ja hetken empimisen jälkeen tuo nuorukainen laskikin vaalean kätensä siskonsa kämmenselälle ja hymyili vakavaa hymyään. ”Se on minun tehtäväni, minun pitää suojella perhettäni ja sinua erityisesti kun et osaa näemmä itse itsestäsi huolehtia. Nouse nyt tuon hevosen selkään ja pysy kaukana”, nuorukainen puhui vakaalla äänellä, samalla kun muut tiivistivät ympyrää hukan ympärillä. Thea nykäisi kätensä pois miehen polvelta ja kohotti leukaansa. ”Se tappaa sinut”, lausui vakaalla äänellä, vaikka ajatus veljensä menettämisestä saikin äänen hieman värähtämään. Tyytyi kuitenkin kohtaloonsa ja nousi tammansa selkään, toivoi koko sydämestään että Fergus antautuisi kiltisti eikä tappaisi näitä nuoria miehiä. Jos tappaisi, niin Thea ei ollut varma voisiko enää auttaa tuota – auttaisiko miestä sitten enää mikään.

”Noniin, hukka, ryhdytäänpä tanssimaan”, joku nuorukaisesta totesi ja kaiveli hopea säikeillä vahvistettua narua käsiinsä, samalla kun muut olivat valmiita estämään sen jokaisen liikkeen. Theallekin selvisi, että eivät nämä olleet lähteneet normaalille metsästysreissulle ollenkaan. Nehän olivat lähteneet susijahtiin. Nainen puri hampaansa yhteen ja puristi ohjia kädessään. Katseli kuinka narua heilautettiin ilmassa, aikomuksena kaiketi saada se kiertymään hukan kaulan, tai jonkun muun ympärille.


//Kaiketi tavallisia muuten, mutta tuo hopealla vahvistettu naruhan niillä voisi ollakin matkassa //
Wolga
 

Re: Olen sinulle velkaa || Wolga

ViestiKirjoittaja Janni » 25 Huhti 2016, 20:38

Fergus nostatti niskakarvansa pystyyn, muristen nyt kuuluvammin, kun Thean sanat eivät tuottaneet tulosta. Ei hän voinut naista syyttää, miehet olivat tehneet päätöksensä ja oli turhaa yrittää puhua noille. Ja noh hänhän tässä oli rikollinen, rikollisia rankaistiin.
Thean ei auttanut muuta kuin alistua ja astua syrjään. Fergus tuijotti neidon perään, tuntien olonsa jotenkin hylätyksi, mutta kyllä hän myös ymmärsti. Tämä oli yksin hänen ongelmansa ja se täytyi jotenkin ratkaista.
Rinki tiukentui ja aseita vedettiin esiin valmiiksi, mutta köydet olivat ensimmäisinä esillä. Yhden miehen kommentin myötä, ärähti susi nyt vihaisesti tehden äkäisin liikkeen lähintä hevosta kohti, joka ryhtyi ottamaan askelia taakseen nostellen etukavioitaan. Se tosin oli vain yksi hevonen ja sen ratsastaja hetkellisesti pois pelistä, kun muut saivat syyn hyökätä. Fergus oli toivonut saavansa hevosen perääntymään tarpeeksi, jotta pääsisi livahtamaan ringistä ulos. Sen sijaan pitkä keihäs sohaisi sutta kohti, joka väisti, mutta sai ikavästi miekasta piston kylkeensä. Fergus ärähti pyörien nyt paikallaan, ettei saisi muistakin aseista osakseen.

Köydessä oleva silmukka lähestyi yllättäen, saaden Ferguksen nappaamaan sIitä kiinni, ryhtyen repimään sitä, jos vaikka saisi vedetyksi miehen alas ratsaitaan. Kauaa harmaaniska ei sitä kyennyt tekemään, kun tunsi köyden pureutuvan hampaiden väliin ja koskettaessa ikeniä ja kieltä tuntui köysi poltavan. Se oli tarpeeksi saada Fergus päästämään irti. Köydessä oli hopeaa! Hetkellinen paniikki näytti välähtävän ainoassa punaisessa silmässä.
Nyt kun uros välteli köyden kosketusta, eikä aikonut tarttua siihen uudestaan, oli miesten helppo ujuttaa silmukan suden kaulaan. Toinen pääsi etujalan ympärille, Ferguksen noustessa takajaloilleen. Susi pyristeli, yritti päästä eroon köydestä, joka puristautui kaulan ympärille ja kun se pääsi turkin lomaan ja kosketti ihoa, poltava tunne pisti suden huutamaan. Se vikisi vihaisesti ja murisi, mutta pyristely tuntui vain silmukan tiukentuvan.
"Tee tästä helpompaa itsellesi ja muutu! Ehkä et kuristu!" Yksi miehistä ehdotti pilkkaavaan sävyyn, joka oli Ferguksen harmiksi totta. Köysi puristui hiljakseen syvemmälle ja hän varmasti tukehtuisi, ehkä jopa kuolisi olihan köydessä hopeaa. Muuttuminen antaisi hänelle tilaa hengittää, mutta samalla hän olisi tätäkin heikompi miehiä vastaan.
Käysi kuristui jälleen ja jalassa oleva nykäisi sudelta jalat alta. Ulina oli muuttunut käheksi rohinaksi, hänen oli pakko muuttua. Pyristely lakkasi ja turkki lähti vetäytymään. Hiljalleen kuristuskin kaulan ympäriltä hölleni, suden kaulan muuttuessa inhimillisen kapeaksi. Fergus haukkoi henkeään, yrittäen nousta ylös, mutta keho oli niin tappiolla. Kaulan iholla saattoi nahdä ärhäkkään punaisen jäljen köydestä, joka miehen harmiksi kiristyi jölleen. Fergus ei voinut muuta kuin huutaa ja yrittää repiä silmukkaa käsillään irti, mutta se ei auttanut mitään.
Janni
 

Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron