Noel havahtui todellisuuteen, katseen noustessa Constantineen, joka hänelle jälleen kovin suoraan lähti suutaan availemaan. Temppeliherra suoristi selkäänsä ja niskansa, katsellen jälleen aavistuksen nyrpeänä Fritziä, joka hänelle vauhkosi salaisuuksista ja eliitinpaikasta. Henry saisi tietää, kun sen aika oli. Toistaiseksi asia tulisi pysymään salassa määräämättömän ajan, ja jos Constantine kehtaisi mennä itse raottamaan asiaa nuorelle kuninkaalle, pistäisi Noel mokoman isottelijan kärvistelemään nahoissaan!
Katse seurasi terävänä, kuinka kolossi kävi poimimaan nyrkkirautaa pois kädestään – näemmä isompikaan ei ollut täysin vammoitta selvinnyt, vaikka parempi olisi tietenkin ollut, ettei heistä kummankaan olisi tarvinnut haavoja nahkaansa ottaa. Mutta näin tällä kertaa, Constantine oli itse harkitsemattoman siirtonsa tehnyt, josta tuo kovakallo saisi syyttää vain itseään loppu peleissä.
”Sinä pidät turpasi kiinni asiasta, etkä mene mainitsemaan tästä sanalla kenellekään!”, Noel ärähti jälleen, sijoiltaan askeleet Constantinen eteen ottaen ja jääden harvinaisen määrätietoisena isompaansa tuijottamaan. Käyden vallan spontaanisti tarttumaan Fritzin kauluksesta kiinni, vaikkei aikomuksenaan ollut riitaa enää kenenkään kanssa haastaakaan. Mutta hän halusi, että sanansa menisivät perille tuolle kovakalloiselle tomppelille, vaikka ne pitäisi sinetöidä pisteellä, nyrkillä naamaan iskemällä.
”En voi luottaa siihen, ettei tieto leviäisi Henryn kautta muualle. Hän on vielä liian naiivi ymmärtääkseen millaisten voimien kanssa pelleilee jo tälläkin hetkellä, enkä tarvitse lisää huomiota puoleeni keneltäkään tällä hetkellä”, temppeliherra murisi hiljaisemmalla äänellä, tuijottaen varoittavasti Constantinea silmiin. Siinä samalla tietenkään tajuamatta, kuinka silmänsä taas alati tyhjänvalkeina alkoivat hohtaa ja äänensä kumista oudosti.
”Sinä pysyt hiljaa, aivan kuten Lily on tehnyt salaisuudet säilyttääkseen”, Artania totesi ykskantaan, siitä paidankauluksesta kiskaisten, lopulta kuitenkin Constantinesta irti päästäen. Noelia alkoi raivostuttaa koko tilanne entistä enemmän, jonka varmasti ulospäin näkikin, kun se purppura utu lähti taas seuraamaan miestä liikkeissään temppeliherran viimein tarraten siihen pulloon hukuttaakseen sen vihansa toistaiseksi väkevällä juomalla. Ei hänen olisi pitänyt Lilystäkään puhua. Vaikka tässähän sitä olisi ollut enemmän kuin loistava tilaisuus avautua. Kertoa Blackista, Taivaanmaalaajasta, valittaa Winderistä ja siitä kuinka eläminen satutti vuosi vuoden perään entistä enemmän, Lilystä sitten puhumattakaan. Ei Noel halunnut jälkipolvea… ei tällä tavoin. Hän ei halunnut olla se, joka seuraisi iättömänä vierestä perheensä kuolevan ympäriltään. Hän olisi kaikinpuolin huono isä…
Pullo laskettiin takaisin, terävästi tosin, viinihyllykön reunalle, Noelin jättäen juoman omaan arvoonsa siihen, vaikka olisikin voinut jäädä tänne tyhjäpäiseksi itsensä ryyppäämään. Constantine suututti häntä juuri nyt niin vietävästi, ettei loppua sille kytevälle vihalle tuntunut näkyvän juuri nyt. Sen näki siitä varoittavasta katseesta, temppeliherran mulkoillen virkaveljelleen näreissään, katseen valuessa lopulta taas siihen vietävään miekkaan joka lattian rajassa yhä aavemaisesti hohtaen lepäsi.
//Timi sinä piru. JOS TIMI VIE MUN FEMMET, NIIN MÄ VIEN SITTEN TIMIN! Daichi on ultimate bitch, sitä ei kyllä siinä lajissa voi kukaan voittaa//