Road to recovery || AKSU

(3) Keskellä Laurina aroja sijaitseva puolueeton kylä, joka on erikoistunut lohikäärmeiden kouluttamiseen. Briaria asuttaa sekainen joukko, josta ei voi sanoa enemmistöksi mitään. Kuitenkin, Briarista saapuvat lohikäärmeen ratsastajat. Briar pysyttelee kuitenkin puolueettomana sodan suhteen, joskin yksittäisiä asukkaita voi lahjoa puolelle tai toiselle. Briarissa asuva kansa on kuitenkin kovin ylpeää taidoistaan, sillä tiettävästi Briar on ainoa paikka, jossa osataan kouluttaa ja pyydystää elävänä lohikäärmeitä. Vankka ja kivinen kylä on raskaasti suojattu. Vierailijoita ei katsota hyvällä, oli kyseessä sitten ihmisten, haltioiden tai puolueettomien puolella oleva matkaaja. Briarin asukkaat ovat kovin ennakkoluuloisia matkalaisia kohtaan, mutta päästävät noita toki sisään. Kukapa sitä nyt lohikäärmeitä täynnä olevassa kylässä alkaisi riitaa haastaa asukkaiden kanssa?

Re: Road to recovery || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Touko 2016, 14:08

Darius Winder, Marduk



Darius naurahti pienesti Seyrin virnuillessa siitä, että lähettäisi jonkun eliitin perään katsomaan. Suotta sellaista järjesti, kyllä Darius uskoi pärjäävänsä. Kuten puolikäärme totesikin, ei pohjoisessa muutenkaan liikkunut nyt pahemmin ketään, aroillakin matkaajat käyttivät valmiiksi tampattuja teitä ja polkuja. Syndraella jos painattaisi menemään umpihangessa, niin tuskin sitä tulisi törmättyä kehenkään. Ehkä petoihin korkeintaan...
Katse kohosi tiestä Lorythasin puoleen, haltian kuullessa tuon haikeansävyisen kysymyksen. Jotenkin se lähtö tuntui taas hankalalta. Ei hän olisi halunnut lähteä vielä, tietäen kyllä minkälainen hullun mylly kaupungissa odotti. Ja nyt kun piti jättää vielä Iriador jälkeen... Ei tuntunut ollenkaan hyvältä lähteä.
"Älä huoli, pärjään kyllä. Onhan minulla Náro, se pitää minusta kyllä huolen", haltia vakuutteli, taputtaen samalla muutaman kerran syndraea kaulansyrjälle. Peto äännähti tyytyväisenä, se piti siitä, kun hänestä puhuttiin - varsinkin kun häntä kehuttiin!

Tosin se ilakointi loppui lyhyeen, Náron lyödessä jarrut kiinni. Peto ei suostunut liikkumaan askeltakaan eteenpäin, jääden vain tuijottamaan avoimesta portista aroja kohden. Se alkoi sähisemään. Hetken Darius katsoi ihmeissään ratsuaan, ennen kuin huomio kiinnittyi paikalle juoksevaan vartijaan.
"Se on seissyt tuolla jo tovin! - olimme juuri tulossa kertomaan sinulle...", tummatukkainen puoliverinen kertoi Seyrille, osoittaen aroille, jossa näkyi todellakin joku seisomassa. Tai... ennemminkin leijumassa.
Vanha, silmätön mies. Leijui kepeänä hankien yllä, kylmän tuulen puhaltaen vähän väliä valkeita haivenia sekaisin. Kun Darius viimein tunnisti tuon vanhuksen, jähmettyi myös haltia sijoilleen. Ajankiitäjän läsnäolo selitti syndraen kenkkuilun, ihme ettei koko kylän liskot olleet sekaisin! Tai ehkä ne olivat, mistä Darius tiesi mikä noille oli normaalia käytöstä ja mikä ei...
Heräsi tietenkin kysymys, mitä ajankiitäjä täällä teki? Halusiko tuo jotain? Vai odottiko mokoma jotakuta...?

"... en poistu ennen kuin tuo on lähtenyt", Darius tokaisi Lorythasille kovinkin suoraan. Hän ei halunnut olla missään tekemisissä Oraakkelin kanssa, hyvä ettei tuo viimekerralla heitä elävältä syönyt! Tuo vanhus ei pitänyt hänestä, eikä Darius aikonut ottaa mitään riskejä. Niin kauan kuin ihmisilluusioinen vanhin leijui sijoillaan, ei Darius aikonut poistua kylästä.




// ;;D;D;D;D;d;D;D;D;Dd;D;D Sarvipöllöt nyt. Marduk on vaan et ELKÄÄ HEITELKÖ MUO. Timi on hirvee hurmuri. Tuolla se hurmaa naakkoja pihalla nyt //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Road to recovery || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 03 Touko 2016, 14:31

Niin. Olihan Dariuksella Náro. Kenraalin kiivas ratsu kyllä pitäisi vaarat loitolla, ei kuka tahansa uskaltanutkaan tuollaista petoa lähestyä, joka saattoi hyvinkin pistää yksin kokonaisen ratsujoukon sekaisin.
Niin, ehkä uskon tuohon tämän kerran”, Seyr huokaisi, hieman lohdullisemman katseen laskien Winderin puoleen. Suotta hän mietti mitä kaikkea pahaa matkalla saattaisi käydä, sen sijaan että omassa mielessään jaksoi uskoa toisen selviävän kyllä omin voimin kotiin saakka.
Tosin nimenomaan kun ne vastaavat sattumat mielessä alkoivat pyöriä, jumitti syndrae paikoilleen ja juuri silloin yksi portinvartijoista juoksi heitä kohden. Lorythas seisahtui Náron tavoin aloilleen, kulmaansa kohottaen, kun mies selitti asiansa heille kovin hätäisesti.
”Mitä… ihmettä nyt taas”, Puolikäärme hymähti selkänsä suoristaen ja katsoen siitä avonaisesta portista aroille, kauempaa erottaen harvinaisen tutun hahmon hankien yllä leijuvan.

Se oli Archelaus. Oli sanomattakin selvää, että mokoma oli tullut Briaria kyttäämään. Tai ehkä juuri nimenomaan Dariusta. Tai Seyriä itse uuden ottelun nimissä. Hopeakäärme kyllä ei jaksanut alkaa vääntää tikkua ristiin vanhimman kanssa jälleen. Häntä ei suoraan sanottuna huvittanut olla huonoissa väleissä sellaisiin, joita itse piti suuressa arvossa, kuin koko maailman keisareina valtavine olemuksineen ja voimineen.
Dariuskin ilmoitti uuden kantansa lähtemisensä suhteen ääneen Seyrille, joka Náron viereltä ensimmäisenä lähti askeltamaan kaikessa hiljaisuudessaan eteenpäin. Askeltaen kylänsä porteista ulos, seisahtuen muutaman metrin päähän niiden ulkopuolelle aivan yksin. Tietenkin Briarin muureilla oli ihmettelemässä muitakin kuin vain Seyr ja lähtöään tekevä haltioiden eliitti, pienempien lohikäärmeiden vaikeroidessa jossain taustalla vanhimman läsnäoloa, mutta ainoa joka arojen puolelle kaikessa kunnioituksessaan uskalsi juuri nyt astua, oli Lorythas.

Mitä sinä haluat?”, oli yksiselitteinen kysymys, jonka Seyr lausahti lohikäärmeiden kielellä, kätensä nostaen puuskaan hihojensa suojiin. Tietäen kyllä, että vaikka välimatkaa hänellä ja Oraakkelilla olikin, kuulisi tuo kivinen luikero hänet vaikka unissaan toiselta puolen maailmaa.


//Sarvipöllöt iskee jälleen. Marduk heittää Orubeetä ja Shyvaa kivellä silleen ny perkele. Sen siitä saa kun on tommonen herramies Timi. Iskeekö Timin hurmailut naakkoihin?//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Road to recovery || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Touko 2016, 14:52

Archelaus ei ollut liikahtanut mihinkään sijoiltaan toviin. Vanha kaikkitietävä vain leijui paikoillaan, kädet selkänsä takana, odottaen. Vaikka ei olisi tuntenutkaan tuota vanhusta, oli valkohapsen näkeminen tuolla tavoin hankien yllä jopa karua, ainakin Dariuksen mielestä. Häntä ahdisti suuresti ja se ahdistus vain kasvoi, kun Lorythas lähti liikkeelle kohden vanhusta.
"Lory älä...", Darius lähes kuiskasi kyläpäällikön perään, mutta ei sen suuremmin tuota lähtenyt estelemään. Tuskin Lorythas häntä edes olisi kuunnellut, vaikka haltia olisi vaatinut tuota pysymään kaukana vanhuksesta. Ja no, olihan se kai tavallaan Seyrin vastuu käydä vanhinta puhuttelemaan näin kyläpäällikkönä. Eliitti olisi halunnut lähteä Lorythaksen seuraksi, mutta ei saanut itseään liikkeelle, vaikka kuinka koitti pakottaa.

Archelaus ei reagoinut mitenkään Lorythasin lähestyessä, eikä edes silloin, kun puolikäärme suunsa avasi. Seurasi ikuisuudelta tuntuva hiljainen hetki, kunnes vanhus viimein liikahti, kohottaen kasvonsa Seyrin suuntaan. Ihan kuin tuo olisi unesta herännyt... Tosin mistä sitä tiesi, jos mokoma siinä sijoillaan oli torkkunut.
Hitaasti vanhus lähti leijumaan lähemmäksi, aina ihan kasvotusten Seyrin kanssa. Kaavun helma veti lumeen kevyet jäljet, vanhuksen leijuen juuri sillä korkeudella, että oli kutakuinkin hopeakäärmeen mittainen. Ei sen korkeammalla, ei sen matalammalla. Tasavertaisena.

"En ainakaan sinua", Kuului lopulta vastaus, vanhuksen puuskahtaen pehmeän rauhallisesti, silti kuivahkosti lohikäärmeiden kielellä.
"Eikö Aamutähtesi kehtaa tulla tervehtimään", Archelaus jatkoi, kallistaen päätään sen verran että saattoi Dariuksen "nähdä" Seyrin ohitse. Haltian huomatessa tuon kurkistelun, kävi eliitti painautumaan paremmin vasten ratsuaan, joka kovin päättäväisenä vieressä puhisi uhoaan.
"En kyllä hänenkään takia tullut - vaikka minulla onkin hänelle sanottavaa. Tulin, koska minulla on jotain Mir Valdorenille".



// BÖLLÖI. Marduk heittää Shyvaa Orubeella silleen "PIÄ KATKARABUS". Naakat ei oikein tykkää Timin hurmailuista. Ne on tyhmiä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Road to recovery || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 03 Touko 2016, 15:30

Puolikäärmeen turkoosi katse tuijotti tuota hallavaharjaista perkelettä kauempana, joka hänen sanojensa myötä lähti viimein lipumaan lähemmäs. Seyr nosti leukaansa alitajuisesti ylemmäs, kuitenkin rauhassa paikoillaan vain seisten ja odottaen, josko vanhin päättäisi ilmoittaa millä asioilla tuo liikkui näin pohjoisessa. Tietenkin Oraakkelilla piti olla syy siihen miksi tuo täälläpäin liikkui, ei Marduk turhaan tiettävästi liikehtinyt missään, vaikka omaksi ilokseen kivimurikka olisikin saattanut pistää aroillekin maaten vaikka seuraavaksi vuosituhanneksi.
Valkeaharjainen vanhus leijaili pitkävartisen Hopeakäärmeen korkeudella, seisahtuen kasvotusten nuoremman uroksen eteen omassa inhottavassa olemuksessaan. Osasi mokoma ollakin karun näköinen, Lorythas ei keksinyt yhtä ainoata syytä miksei Archelaus olisi itselleen kehitellyt jotain siedettevämmän näköistä olomuotoa – mutta toisaalta. Toisaalta mikäpä Seyr oli muiden ulkonäköä arvostelemaan. Olkoot Oraakkelikin niin vastenmielinen itsensä kuin tuo mieli, ei se ollut hänen asiansa päättää miltä muut halusivat näyttää, ellei miellyttämisestä nimenomaisesti ollut kyse ja omanlaistensa halujen täyttämisestä. Silloinhan tilanne olisi ollut täysin eri.

Kuivahkosti Oraakkeli kuitenkin ilmoitti, ettei ollut aroille saapunut Vaernin takia. Puolikäärme kallisti päätään pienoisesti, hiljaa odottaen että vanhempi jatkaisi. Ja niinhän tuo jatkoi, kyläpäällikön katseen seuratessa kuinka tuo silmätön otus hänen ohitseen kävi kurkistamaan.
Viime kertaisen jälkeen? – ei, enpä usko, että hän on halukas tervehtimään sinua”, Lorythas totesi rauhalliseen ääneen, yhä Oraakkelia silmäillen ja seuraillen tuon tekemisiä. Mikäli vanhimman aikeet olisivat olleet pahoja, olisi tuo jo toiminut. Varoittamatta ja yllättäen, miksipä Archelausin olisi tarvinnut kenellekään menemisistään kertoa ja tekemisiään selitellä, ellei tuo sitten mielinyt muita härnätä sillä tiedolla. Mutta Seyr olisi aistinut sellaisen jo kaukaa. Kuten vanhin sen pian ääneen ilmoittikin, oli tuolla jotain Iriadorille.
Seyr suoristi niskansa. Mitä annettavaa vanhimmalla saattoi muka olla sokealle nuorukaiselle?

”Ja mitähän se mahtaa olla, jos saan luvan tiedustella?”, Lorythas kysyikin pian yleiskielelle vaihtaen, yhä kuulostaen ja näyttäen rauhalliselta itseltään, ohimennen pienen käsimerkin antaen takanaan varmasti yhä kyttääville vartijoille ja Briarin väelle. Sen käsimerkin huomatessaan väkijoukko lähtikin hajaantumaan yksi toisensa perään takaisin tyypillisiin puuhiinsa, kyläpäällikön viestittäessä noille ettei suurempaa haloota tarvinnut tämän kulkijan suhteen nostaa erikoisuudestaan huolimatta.
”Hän nukkuu yhä, voit yhtä hyvin toimittaa asiasi minun kauttani – vaikken kyllä epäile sitäkään, ettetkö voisi odotella täällä tylsyyteesi siihen saakka, että Mir Valdoren herää”, Seyr hymähti, puolittain kääntyen vanhuksen tieltä Winderiin puolestaan katsahtaen, joka ratsunsa kanssa porteilla yhä jumitti, ”Mutta älä kuvittele minun viihdyttävän sinua sillä välin, tai pitäväni sinulle seuraa. En ole narri, vaikka sellaisena useimmat vahingossa minua pitävätkin”.
Naarastasi lukuun ottamatta”, Puolikäärme kiusallaan virnisti, toivoen kuitenkin ettei Pandemona vastaavasta kommentista itsekin päättänyt nyt paikalle pölähtää kumppaniaan kiusaamaan.


//JAAKKOBÖLLÖI. Nyt ne katkarabut ::D:D:D:D:DD Kohta on euroviisut. Onks. ONKS KATKARABUI?!?!?! Tyhmät naakat. Eivät tajua hyvän päälle selvästikään//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Road to recovery || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Touko 2016, 17:08

Pitkä, kumiseva hymähdys kumpusi ilmaan puolikäärmeen huomautuksen myötä. Kyllähän Winderillä syynsä oli pelätä ja hyvä, että tuo viimein sen pelkonsa myös näytti. Sietäisikin oppia nöyryyttä mokoma. Kuten sietäisi myös Seyrkin, jos siitä lähdettiin. Koko valtakunta samantien - tosin jos Ajankiitäjä halusi koko Cryptille opetuksen antaa, ei tätä mannerta enää kohta olisikaan.
Kasvot kääntyivät paremmin Seyrin puoleen tuon jatkaessa keskustelua yleiskielellä, samalla kun kyläläisiään kävi käsimerkin voimin hätyyttelemään touhuihinsa. Kertaakaan Marduk ei keskeyttänyt nuorempaansa joka leukojaan louskutti, mutta hopeaverisen mainitessa Pandemonan, nousi vanhuksen rujoille kasvoille mitä pahaenteisin virne. Voi kunpa Seyr vain tietäisi, missä rakas Taivaanturmelija nyt olikaan.
"Sinusta ei olisi viihdyttämään minua muutenkaan, Vaern", Vanhus tuhahti, vaihtaen itsekin yleiskieleen, "Eikä kyllä kumppanianikaan - olet vain pelinappula, siinä missä kaikki muutkin".

Puheidensa lomasta vanhus kävi vetämään kätensä esiin selän takaa, käyden ojentamaan mustan, puisen korurasian sarvipäisen puoleen.
"Mir Valdorenille. Taivaantuulten valtiattarelta", Archelaus hymisi, "Nyt ole kiltti nappula, ja toimita lahja perille, Du'ul. Ja katso, että punarubiini saa myös puolisoni terveiset".
"Ja mitä tulee sinuun, Aamutähti", Vanhus korotti ääntään ja vilkaisi jälleen Lorythaksen ohitse Dariukseen, joka ei ollut taaskaan kovin mielissään siitä, että Ajankiitäjä häntä tuolla lempinimellä puhutteli, "Seuraa tuulenvirettä".
Mitä ikinä hallavaharja tuolla tarkoittikaan, ei Darius käynyt mitään siihen vastaamaan. Tuijotti vain käärmekaksikkoa porteilla, hievahtamatta minnekään. Sanojensa myötä Archelaus vielä kerran katsahti virnuillen Seyrin puoleen, ennen kuin hitaasti kääntyi ympäri ja lähti lipumaan kauemmas, lopulta kadoten kuin tuhka tuuleen.

Haukansilmä katsoi hetken vanhuksen perään, kunnes uskalsi viimein liikkua. Nopein askelin kirien Lorythaksen luokse, Náron tullen nyt nätisti vierellä. Se oli yhä varuillaan, mutta kerta peto uskalsi liikkua, ei välitöntä vaaraa liennyt.
"Mitä hän halusi?", Darius kysyi, samalla nopeasti katsastaen Lorythasin päästä varpaisiin, varmistaen että tuo näin päällisin puolin oli kunnossa. Eihän Archelaus näyttänyt mitään tehneen, mutta ei noista liskoista koskaan tiennyt!



// KAKKARABUI. Kohta ois euroviisut nii ;D;D;D;D; EI OO KATKARABUI NYT! Naakat ei ymmärrä. Naakat on ihan tyhmii //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Road to recovery || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 03 Touko 2016, 17:41

Hopeaverinen pyöräytti silmiä päässään, antaen vanhuksen siinä edessään mielikseen uhota ja virnettä kasvoillaan kantaa. Seyrillä oli muutakin tekemistä kuin kuunnella Oraakkelin marinoita, häntä ei kiinnostanut pitikö tuo karu olento häntä pelinappula – jollainen hän todennäköisesti noille isoille lieroille olikin, kuten kaikki muutkin – vaan ennemmin keskittyi omaan elämäänsä ja kyläänsä. Suotta sitä tulevaa alkoi miettimään ja mielensä pahoittamaan, tärkeintä oli tämä hetki, tässä ja nyt.
Tarkka katse seuraili kuinka Archelaus otti kätensä esiin, pidellen mustaa korurasiaa käsissään, jonka tuo puoliverisen suuntaan ojensi. Tietenkin Lorythas käpälänsä ojensi ottamaan vastaan sen lahjan, joka Mardukin sanojen mukaan oli Iriadorille. Seyr kohotti kulmaansa, pintapuolisesti sitä rasiaa nopeasti tutkaillen ja pohtien mitä sen sisällä mahtoikaan olla.
Kuten toivot”, Vaern kuitenkin lopulta hymähti rauhallisella äänellä, katseensa nostaen puhuessaan vanhukseen, joka jo Dariusta jälleen härnäsi. Näennäisesti Winder ei siitä huomiosta näyttänyt olevan kamalan innoissaan…
Syystä tai toisesta, Archelaus kehotti kenraalia seuraamaan tuulenvirettä. Mitä tuo ikinä sillä meinasikaan, oli vanhin pian niiden sanojensa myötä tiessään. Vai että sellainen visiitti tällä kertaa.

Lorythas tuijotti hämmentyneenä suuntaan, minne Oraakkeli oli kadonnut, havahtuen kuitenkin siihen, kun vierelle ehättänyt haukankatseinen tiedusteli mitä vanhus oli Vaernilta halunnut. Turkoosi silmäpari tuijotti vielä hetken aroille, kääntyen lopulta Dariuksen puoleen Seyrin ollessa yhä kovin ymmällään tapahtuneesta.
Hän… antoi minulle tämän”, Hopeakäärme totesi hitaasti, katseen laskien siihen mustaan rasiaan, jota hän piteli yhä käsissään. Varovaisesti kyläpäällikkö sitä rasiaa raotti, odottaen että sieltä olisi voinut jokin loitsu tai vastaavakin räjähtää samantien päin näköä – mutta ei. Sen sijaan hennon kannen alta paljastui kaunis, valkein jalokivin, kuin kristallein koristeltu maagisenoloinen kaulakoru, jonka Lory nosti kynsiensä varassa rasiasta näytille. Se näytti kutakuinkin samalta, mitä Winderin omistama, Shyvanalta saatu koru joka esti ajatuksenlukemisen – vaikka eihän Lorythas sen korun ominaisuuksista ollutkaan tietoinen.
Tietenkin se pieni lohikäärmeille ominainen himo sitä korua kohtaan nousi samantien Seyrin silmiin, Puolikäärmeen ihaillessa hopeista, niin siroa ketjua ja toisistaan erillään lepääviä, maagisesti muodostelmassa leijuvia kiviä. Mutta samalla puoliverinen kyllä tiedosti, ettei se koru kuulunut hänelle, se oli lahja jollekulle toiselle ja hän tulisi sen antamaan sen oikealle omistajalle myöhemmin.
Oraakkeli sanoi sen olevan lahja Iriadorille, Shyvanalta”, Lorythas selvensi, viimein malttaen katseensa siitä korusta siirtää Dariukseen, ”Mutta mistä syystä, sitä hän ei kertonut. Onko sinulla aavistus siitä mikä tämä on?”, Seyr tiedusteli ystävältään kysyvällä äänensävyllä. Liekö Dariuskaan tiesi, mikä koira tähän kaikkeen oli haudattuna, mutta kysymällä kai sekin selviäisi pian. Olisihan se ollut mukava kertoa myös Iriadorille, mitä varten tuon uutta korua olisi kaulassaan pidettävä…


//KAKKAVIISUT. Eihän niihin oo jumalauta enää ko viikko. MUTTA ÄITI TAHDON KAKERABUI! NYT! Timin pitää vähän opettaa naakkoja. Kohta sulla on hirvee temppusirkus siä takapihallas//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Road to recovery || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Touko 2016, 18:12

Hetken jännittyneenä Darius odotti, että Lorythas hänelle vastaisi - kunnes hopeakäärme viimein totesi Ajankiitäjän antaneen hänelle puisen korurasian. Darius vilkaisi rasian puoleen kysyvästi, ihmetellen yhtä lailla mistä moinen johtui. Varovaisesti Lorythas kävi sen rasian avaamaan, paljastaen kannen alta kauniin, valkean jalokivikorun, joka muistutti erehdyttävästi samanlaista, mikä Dariuksella oli. Totta kai Haukansilmä osasi yhdistää tuon yhdennäköisyyden omaan koruunsa ja osasi jo arvailla, mikä moinen koru oli olevinaan, kun Lorythas kävi mainitsemaan korun olevan lahja Iriadorille itse Taivaanturmelijalta. Jokseenkin helpottunut huokaus karkasi haltian suusta, tuon hymyillen samalla pienesti. Shyvana oli liian hyvä heille, miksi ihmeessä Taivaanmaalaaja heitä näin hyvänä piti?

"Se... Kai estää ajatusten lukemisen...", Darius kävi vastaamaan Seyrin kysymykseen, samalla käyden availemaan kaulaliinaa kaulaltaan ja veti pari ylintä nappia takistaan ja paidastaan auki, ottaen esiin sen oman korunsa joka kaulalla roikkui, "Hän antoi tämän minulle jo aikaisemmin. En tiedä miksi ja en usko että lahjat hänenkaltaisilta tulee ilmaiseksi, mutta tämän avulla Aran ei voi lukea enää ajatuksiani", haltia kertoi, käyden lopulta piilottamaan korunsa takaisin vaatekerraston alle, kun pakkanen kävi ilkeästi puremaan jo ihoon.
"Hän kyllä mainitsi aikaisemmin samanlaisen antamisesta Iriadorille... Mutta että näin pian ja tässä yhteydessä, sitä en odottanut. Enkä todellakaan tiedä miksi Ajankiitäjä sen toimitti, eikä Shyvana itse. Minulle hän toi korun ihan itse - kesken kaiken Aranin raivokohtauksen. Se hullu oli jälleen pieksemässä minua hengiltä kera Argenteuksen ja... Shyvana tuli väliin...".
"En tiedä miksi"
, Haltia toisti itseään, ympärille harhailleen katseen kohdistuen takaisin Lorythakseen, "Enkä tiedä, haluanko edes tietää syytä...".



// KAKKEVIISUT. Viikko voi herran jestas NIIN NOPEESTIKO NE TULEE APUA. KAKERABUJA PÖYTÄÄN JA VIISUILEMAAN. Hirvee naakkasirkus tossa. Alan periin esityksistä rahaa ja sitten musta tulee rikas //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Road to recovery || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 04 Touko 2016, 12:01

Seyrin silmät laajenivat auki enemmän, sarvipäisen ihmetellessä sitä mitä Darius oli juuri sanonut. Koru esti ajatusten lukemisen, ja mitä ilmeisimmin myös Winderillä oli vastaavanlainen koru ja nopeasti katsottuna kenraalin kaulassa pitämä koru näytti tämän valkea jalokivisen parilta. Tietenkin tämä kuulosti vallan erikoiselta, yhden vanhimmista antaessa lahjoja tyhjästä toisille ja oli ehättänyt jo Haukansilmääkin suojella, kuten tummatukkainen kyläpäällikölle juuri kävi kertaamaan.
Lorythas ei ollut koskaan kuullut vastaavasta. Ei hän kovin usein muutenkaan saanut kuulla vanhimmista muunlaisia uskomuksia, kuin ikäviä, vaikka oli niitä muunlaisiakin Seyrin omien uskomusten mukaan. Ei Shyvanaa turhaan pidetty lohikäärmeiden äitinä, ei tuo ilmaiseksi jakanut lahjojaan muille, kuullut toivomuksia kerran sadassa vuodessa – ehkä – ja ollut etenkin talonpoikien suosiossa, ollessaan sään jumalana pidetty hahmo – mutta sillä kaikella oli karukin puolensa, harva noista varmaan naaraskäärmettä tiesi sielujenkeräilijäksi. Mitä ikinä Pandemona Dariukselta halusikin, taisi olla vain parempi olla miettimättä syytä suojelulle ja lahjoille, sekä jo pelkästään silkalle ystävällisyydelle.

Ehkä on parempi, että olet hänelle vain kiitollinen kaikesta siitä mitä kerroit”, Puolikäärme hymyili, ”Sen sijaan, että miettisit pääsi puhki mokomalla. Pidä mielessäsi, ettei maanpäällä liiku kovinkaan montaa tarinaa siitä, että Tuulenkantaja olisi meistä ketään koskaan puoltanut”.
Vanhin naaraista on kuitenkin sinun puolellasi, syystä tai toisesta. Pitäisin itse sitä lahjoista suurimpana”, Seyr vielä jatkoi rohkaisten, haluamatta itse uskoa, että Shyvanan aikeet olisivat pahoja. Vaikka pelinappuloitahan he kaikki täällä olivat, kuten Oraakkelikin oli juuri muistuttanut kaiken varalta – niin pitkään kuin Pandemona olisi hiljaa auttamisensa syistä, ei niistä ollut parasta myöskään kysellä.

Annan korun Iriadorille, jahka hän vain herää. Ehkä voimme kokeilla konkreettisesti, estääkö se ajatusten lukemisen tai… etsiä jonkun lumottuihin koruihin erikoistuneen korusepän, joka osaisi kertoa siitä meille enemmän”, sarvipäinen totesi hartioitaan kohauttaen, samalla asetellen käsissään pitämänsä korun takaisin siihen tummaan rasiaan ja sulki sen kannen kiinni. Katse nousi takaisin Dariukseen, kun Seyr oli saanut tumman korurasian piilotettua kaapunsa taskuun talteen, sen tutun kaihoisuuden noustessa puoliverisen kasvoille. Ja sen pitempään miettimättä Lorythas kävi kiertämään kätensä Haukansilmän hartialle, vetäen haltian kevyeen halaukseen.
Pidäthän itsestäsi huolen…”, Puolikäärme huokaisi syvään, pistäen taas Haukansilmän hajun muistiinsa paremmin kun lähellä toisen hiuksia saattoi olla, ”Me pärjäämme täällä kyllä, olen vain huolissani siitä… siitä että jäät yksin, nyt kun… Iriador on täällä”.


//Ne tulee ihan liian nopeasti. Jos tiedät mitä tarkoitan ;;DD;D;D;D;DDDD Deli aina muistuttelee Darille kuin pitää satsaa staminaan :------DDD KAKERABUIIIIIIIIIIIi. Kakerabusushi ois kyl aika jees. Mä tulisin ihaileen teidän naakkasirkusta ja jäisin sinne asumaan//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Road to recovery || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Touko 2016, 14:00

Kiitollinen Darius todellakin oli, mutta hän ei vain tiennyt mitä olisi tulevalta pitänyt odottaa. Tiettävästi vanhimmat eivät kovin jaloja ja hyväntahtoisia olleet, eivätkä todellakaan auttaneet ketään hyvää hyvyyttään. Kenraali oli koittanut pitää tulevan ajattelun sivummalla, mutta väkisinkin sitä tuli miettineeksi vähän väliä, mitä naaras mahtoi haluta. Lorythaksen sanoihin haltia ei kuitenkaan käynyt mitään lisäämään, nyökkäsi vain pienesti ja jättäen asian omaan arvoonsa. Ei hänellä ollut halua tai energiaa juuri nyt murehtia vanhimpien suunnitelmia.
Hopeakäärme aikoi antaa korun Iriadorille jahka nuorin heräisi, pohtien myös korusepällä käyntiä liittyen helyn mahdollisiin voimiin. Jälleen haltia nyökkäsi pienesti, ehättämättä edes miettiä mitä olisi asiaan vielä lisännyt, kun Lorythas kävi kätensä hänen ympärille kiertämään. Totta kai se hämmensi hetkeksi haltian, joka kuitenkin hymähtäen sulki silmänsä hetkeksi ja painautui paremmin sarvipäistä vasten, samalla nostaen vapaan kätensä tuota halaamaan. Lorythas teki lähtemisestä vain vaikeampaa.

"Yritän", haltia hymähti hiljaa Seyrin kehottaessa haltiaa pitämään itsestään huolen. Se saattoi olla helpommin sanottu kuin tehty, sikäli mikäli siniverinen päättäisi vaikeaksi jälleen ruveta. Tosin Dariuksen tietojen mukaan Aran oli vierailulla kreiviparin luona jonkin aikaa, joten kuninkaasta tuskin olisi haittaa näin heti ensikättelyssä, kun linnalle palaisi. Onneksi.
"Pyrin tulemaan vierailulle mahdollisimman pian taas", Darius jatkoi, samalla kun Náro lähti tunkemaan päätään haltian ja puoliverisen väliin, pedon tahtoessa yhtälailla huomiota ja hellyyttä! Kenraali nappasi ratsuaan kuonolle, samalla kun kävi perääntymään Lorythaksen luota viimein.
"Katsothan, että se kissa on vielä elossa, ennen kuin Iriador herää?", Haukansilmä jatkoi, samalla kun otti ja loikkasi Náron ratsaille viimein, siinä hetken hyvää asentoa hakien ja suitsia kasaillen otteeseensa, "Sehän tästä puuttuisi, että katti henkensä olisi heittänyt sen pikkuliskon käsissä..", Darius hymähti, laskien katseensa vielä Loryn puoleen, Náron siinä sijoillaan jo levottomana askeltaen.

"Nähdään", Darius lopulta tokaisi kovinkin jäykästi ja nopeasti, ennen kuin antoi syndraelle luvan lähteä liikkeelle - ei hän ollut hyvä hyvästeissä, joten tällainen sai nyt luvan kelvata. Turhaan tätä enää pitkittämään, lähtö oli jo muutenkin hankala...



// NONYT TAAS CRIM :DDDD Dari Delille staminat näyttää. Nimittäin juoksemalla sitä pakoon nii et Deliltä loppuu staminat eka. SUSHIA KIITOS KYLLÄ. Tuu kattoon mun mahtavaa naakkasirkusta - joko aloit kattoon AHS freak showta?!?!? //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Road to recovery || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 04 Touko 2016, 14:41

Puolikäärme ei olisi millään halunnut päästää Dariusta lähtemään, mutta hän kyllä ymmärsi samalla, että kenraalin piti palata omaa virkaansa toimittamaan toisaalle jälleen. Vaikka tuskin tuosta oli kuumeessa paperitöitä enempää suorittamaan, mutta silti…
Winder lupasi tulla vierailulle pian taas. Sitä sopi toivoa, tuolle oli aina sija valmiina Briarissa. Jos ei muualla, niin Lorythaksen luona, joka mielellään näitä ystäviään luonaan kestitsi. Haikeana, mutta ilmeensä lohdullisempaan hymyyn korjanneena, Lorythas siitä halauksesta irrottautui Náron käydessä heidän väliinsä änkeämään, kyläpäällikön seuraillen että Darius jaksoi ratsunsa selkään itsensä kavuta. Seyrin naurahtaessa pian, kun Haukansilmä muistutti häntä Iriadorin lemmikistä, joka Sagan ja Lokenen vahdittavaksi oli jätetty ihmettelemään.
Katson katson, eiköhän Pumpkin ole pitänyt siitä hyvää huolta. En usko että siitä olisi Iriadorin luottamusta pettämään”, puoliverinen hymisi varmana. Kyllä hänkin Sagaan luotti. Vaikka olihan se pikkuperkele toisinaan moinen hankala äkäpussi ja syy menettää hermonsa.

Näkemisiin, ja turvallista matkaa”, sarvipäinen toivotti Dariukselle, jääden vain hetkeksi seuraamaan kenraalin perään, ennen kuin takaisin kylän porteista askelsi sisään luottavaisin mielin. Teki aina pahaa jättää jäähyväiset… vaikka niiden jälkeen saattoikin alkaa suunnitella jo seuraavaa tapaamista, oli se sitten ennemmin tai myöhemmin.


---


Sillä välin toisaalla, haltioiden kaupunkia kohden taivalsi myös toinen henkilö. Nimittäin Shyvana. Ei karunkauniissa, valtavassa olomuodossaan lohikäärmeenä, vaan pienenä, paljasjalkaisena naisena. Hyvin kiukkuisena naisena.
Kylmä pisteli jalkoja, siinä missä talviasuaan pukeva läpikuultava mekko ei kamalasti päällä lämmittänyt, ja se paksu ja painava, valkea viitta tuntui niin tuskaisen painavalta raahata harteilla. Mitä oli tapahtunut, jotta Tuulenkantajan tuolla tavoin hytisemästä saattoi aroilta löytää? Sitä lieni parhainta kysyä itse Oraakkelilta, joka oli mukamas nokkavalle naaraalleen päättänyt asettaa pienen haasteen ja kaulaan asetetulla, leveällä, kristallein koristellulla hopeapannalla päättänyt taannuttaa myrskytuulen ja laittaa tuon elämään tavallisen kuolevaisen elämää. Hylännyt sitten aroille kulkemaan hankeen itsekseen, ennen kuin oli Shyvanan nimissä lähtenyt toimittamaan lahjaa Briariin – mokomakin!
Shyvanan piti päästä takaisin Mor vuorille. Se oli hänen haasteensa. Päästä niille perkeleen vuorille, jotta Ajankiitäjä poistattaisi lumouksen Taivaanturmelijalta, jonka siihen saakka oli määrä kulkea tavallisen kansan keskuudessa kuolevaisena kuten muutkin. Selvitä kuten kuka tahansa arkeen tottunut. Vaikka eihän se ruma ukko olisi antanut hänen vain kuolla. Se olisi liian suuri isku Mardukille, joka menettäisi paremman puoliskonsa uhraamalla vain omia voimiaan. Puhumattakaan siitä, että Orubeen ”herääminen” ei olisi ollut sille vanhalle äyskäröijälle omalla tavallaan haaste ja harmi, jos tuo olisi nyt tilaisuutensa käyttänyt hyväkseen kun Shyvana oli poissa, eikä Archelausta puoltamassa.

Nyt tuo tuuhean valkean pehkonsa omistava, hento ja siro olento kuitenkin tarpoi hangessa eteenpäin kohden lähintä kaupunkia, josta hän apua saattaisi hyvässä lykyssä saada. Kasvoillaan Shyvanalla oli harvinaisen tuima ilme, siihen vilkaissut olisi varmaan saattanut kuolla suorilta jaloiltaan pystyyn, sikäli mikäli vanhin naaras olisi voimansa yhä omannut. Mutta ei hän kyennyt magiaansa käyttämään. Hän oli vain surkea ja onneton, pieni ja hyödytön – paitsi kielenkannoiltaan kovinkin sukkela perkele, se oli tullut kylmässä huomattua, kun naaras kirosi alati menemään eteenpäin kulkiessaan välillä ties milläkin kielellä. Välillä jopa turhautuneisuuttaan karjaisten lujaan ääneen – eipä siinä käynyt varmasti pedoillakaan mieli lähestyä valkeahapsista neitoa, vaikka helppo saalis lihansyöjälle tuo kulkija varmaan olisikin ollut.
Se kivimurikka kyllä saisi tästä kuulla kunniansa, että hänet vain tänne aroille jätti. Pandemonahan ei luovuttaisi, jos siitä lähdettiin – naaraalla oli keinonsa palata, vaikka se muutaman mustaksi jäätyneen varpaan tai sormen, miksei jopa raajankin maksaisi.


//NO MUTKUN ::D:D:D:DDDD Katotaanko. Deliltä ei lopu staminat koskaan. Dari kiipee puuhun ja Deli jää sit kämppään siihen juurelle silleen kyl sunkin pitää sieltä alas vielä tulla. OMNOMNOM nyt vaan tekee mieli oikeesti sushii. SIRKUKSISTA MIELEEN. Katoin mä viis jaksoa, sit tilasin hbo nordicin ja sinne katosin samantien game of thronesin maailmaan. Hups//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Road to recovery || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Touko 2016, 15:10

Jahka kauemmas Briarista oli päässyt, antoi Darius Náron jälleen revitellä, pedon enemmän kuin mielissään lähtien korkeita hankia puskemaan puhki hurjassa vauhdissa. Se nautti kun sai energiaansa purkaa ja yleensä Dariuskin piti siitä vauhdista ja huumasta, minkä se toi mukanaan, mutta juuri nyt puolikuntoisena kasvoja vasten piiskaava kylmä viima ei tuntunut ollenkaan mukavalta. Sentään matka taittui nopeasti ja pian haltioiden kaupunki jo näkyi kumpujen takaa - tosin niin näkyi jotain muutakin.
Dariuksen onneksi he eivät olleet törmänneet kehenkään tai mihinkään matkalla, mutta nyt he olivat lähellä kirjaimellisesti törmätä aroilla kahlaavaan naiseen, tuon ilmestyessä eteen kukkulan takaa. Normaalisti haltia ei olisi välittänyt vaikka Náro jonkun tuntemattoman ohimennen olisi jyrännyt, mutta nyt kenraali ehti juuri ja juuri tunnistamaan tuon kulkijan ja ohjista kiskaisten käänsi nopeasti syndraen suuntaa. Peto vältti yhteentörmäyksen, vaikkakin äkkikäännöksen johdosta lumi pöllysi naisen päälle.

Syndrae jatkoi matkaa kaartaen ympyrään, palaten kenraalin ohjastamana takaisin aroilla tarpovan naisen luokse, vauhtiaan hidastaen ja hidastan ja lopulta pysähtyen valkohapsisen naisen vierelle.
".... Yliparantaja?", Hämillään oleva haltia sai lopulta kysyttyä haltiakielellä, tarkkaillen tuota pientä naikkosta hangessa - kyllä tuo Shyvanalta näytti... pienemmältä vain mitä normaalisti... Mutta mitä hittoa tuo täällä keskellä hankia teki kahlaamassa humanoidina?! Oliko tuo sitten vanhimman naaraan tapa pitää hauskaa vai oliko tälle jokin muu selitys, se selviäisi kai kohta - sikäli mikäli kyseessä tosiaan oli Shyvana. Saattoihan olla niin, että tämä nainen olikin vain joku, joka muistutti erehdyttävästi itse Yliparantajan humanoidimuotoa. Tosin millainen sattuma sekin olisi.
"Mitä te täällä teette...?", Kenraali jaksoi, loikaten alas syndraen selästä, tarkkaillen yhä yliparantajaa ihmeissään, "te... palelette?".




// Dari kusee sieltä puusta Delin niskaan saatana :DDD NYT TEKEE MIELI SUSSIII KYLLÄ. Mul on vaan nuudeleita T_T Hupsista :---D Mul on enää kolme jaksoo kattomatta siitä ja ai saatana ku ne hienosti teki juttui kahden tuottarin välillä ja äiti kun se jäbä joka juo konjakkia tuttipullosta :DD Se ei oo aran, se on Limdur //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Road to recovery || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 04 Touko 2016, 23:03

Eihän Shyvana pistänyt niitä lähestyviä, ravailevia askelia huomioon kuin jostain kaukaa, unohtuen jälleen omiin ajatuksiinsa kiroamaan Archelausia meren pimeimpään kolkkaan. Vasta siinä vaiheessa, kun vahinko oli jo melkein ehättänyt sattua, käännähti lyhyenläntä nainen tympääntyneen oloisena ympäri, katseen kohdaten sen valtavan otuksen joka päälle oli aikeissa jyrätä. Kädet nousivat suojaamaan alitajuisesti kasvoja, joille nousi säikähtänyt ilme ja jalat ottivat muutaman nopeamman harppovan askeleen poispäin tuosta pedosta – mutta eihän se mokoma loppujen lopuksi pahki ajanutkaan. Kurvasi vain äkkipikaisesti kaartaen toisaalle, nostattaen melkoisen lumipölyn Shyvanaa päin, joka sai valkeatukkaisen viimein horjahtamaan, käsien upoten kyynäriä myöten kylmään lumeen.

Pandemona kirosi jälleen ääneen kammetessaan itseään takaisin pystyyn. Varsin närkästynyt mulkaisu suunnattiin ratsukkoon – vasta nyt parantaja osasi tunnistaa tuon henkilön, kun aikaa oli katsoa hetki pidempään. Omalla tavallaan se näky oli jollain tapaa mieluisa, mutta tuollainen sisääntulo kumosi samantien sen millisekunteja kestäneen onnellisuudentunteen, hyytävän katseen vain tuijottaessa kenraalin puoleen, ennen kuin hymähdyksen myötä kääntyi takaisin kaupunkia kohti.
Mitään Shyvana ei myöskään Winderille vastannut, jatkaen sitä hidasta tarpomistaan eteenpäin, tunkien näppejään sen paksun turkisviittansa alle vastakkaisia kylkiä vasten. Vasta kun Darius laskeutui ratsunsa selästä alas häntä puhuttelemaan, käännähti Yliparantaja tuon pösilön puoleen, joka hänen tekemisistään kyseli ja mietti, mahtoiko toinen palella.
Ai minäkö? Palelisin?! Ehei en tietenkään!”, erittäin epäuskoinen ääni kähisi kiukkua pihisten, Shyvanan ottaessa askeleen reippaasti itseään pidempää kohden. Kuroen kädellään kiinni tuon moukan kaulahuivista, ja sisukkaasti repi siitä Haukansilmän kasvoja alemmas.
Kokeilepa itse ja pistä lumella tanssien muuta metri eteenpäin paljain jaloin, senkin saapas!”, Pandemona rääkäisi viimeiset sanansa haastavasti tuijottaessaan haltiaa silmiin, päästäen kenraalista kuitenkin otteensa ja jatkoi jälleen matkaansa eteenpäin. Mieluummin sitä liikkeessä pysyi, kuin jäi paikoilleen palelemaan.

Olet sinäkin yksi idiootti muiden joukossa, aivan kuten kaikki muutkin vähäjärkiset älypäät jotka eivät hetkeä pidemmälle osaa tekemisiään miettiä tai mitään mistään päätellä”, Shyvana alkoi yllättäen paasata lohikäärmeidenkielellä puhuen, kuulostaen vain niin kovin äkäiseltä yrittäessään yhä taivaltaa eteenpäin. Vaikka tosiasiassa se kylmyys alkoikin lannistaa häntä jo aloilleen, vaikkei Taivaanturmelija sitä itselleen käynytkään myöntämään missään välissä. Ei etenkään sen myötä, kun tuo kävi nuhaisena aivastamaan ja viittansa sisäpintaan pyyhkäisemään nenänsä pieltä.
Se katala luikero, kateellinen kivimurikka”, Yliparantaja jatkoi rähinäänsä lohikäärmekielellä, äänensäkin vähän väliä pihissen vain pelkkää tyhjää, kun kylmä kuivasi kurkun kipeäksi. Siinä samassa Pandemona jälleen kävi horjahtelemaan, lopulta polvilleen kaatuen vain hankeen muristen kuin mikäkin pieni hirviö. Shyvana iski pian kätensäkin hankeen lumen niiden ympäriltä vain ilmaan pöllähtäen, kun haastava katse kohdistui niin kaukana näkyviin Mor vuoriin.
TULE HAKEMAAN MINUT POIS TÄÄLTÄ!”.


//Deli sytyttää puun palamaan sen jälkeen perkele (DDD Meil ei oo ees nuudeleit >: Senkin ahne möhkö, VIELÄ MÄKIN SAAN TÄN LOPPUUN HNNNNNGH. Voi ei Limdur <3 Limdurilla on vähän kalliimpi maku. Limdur on se keisari uusissa vaatteissa//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Road to recovery || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Touko 2016, 23:33

Kulma kävi kohoamaan kysyvästi, kenraalin seuraillessa naisen tarpomista hangessa, ennen kuin mokoma viimein päätti vastauksen antaa. Kieltämättä silmäpuoli hätkähti pienesti, kun raivotar lähemmäs harppoi. Sitä oletti jo lentävänsä seuraavat kymmenen metriä taakse päin hienossa kaaressa tai tulevansa jäädytetyksi elävältä, mutta ei. Sen sijaan mokoma vain tarrasi kiinni eliitin kaulaliinasta ja kiskoi alemmas. Ynähtäen Darius kumartuikin nätisti kasvotusten Pandemonan kanssa, tuijottaen tuota hämillään, kun tuo häntä kävi saappaaksi räyhäämisensä ohesta haukkumaan.
Mitä ihmettä oli meneillään? Miksei Shyvana voimiaan käyttänyt - tuo oli piru vie lohikäärme, miksei nainen lentänyt jos lumessa tarpominen noin kamalaa oli! Tai tuulena lehahtanut vain tiehensä? Jotain oli selvästi sattunut, kerta Yliparantaja ei voimiaan käyttänyt. Oliko tuo kahlittu kuolevaiseksi sitten? Darius oli kuullut kyllä lumotuista koruista ja kirouksista, mitkä estivät taruolentoja tai maageja käyttämästä voimiaan, mutta itse ei vielä ollut moiseen koskaan törmännyt... Paitsi ehkä nyt? Ainakin Shyvanan kaulassa näytti jokin koru olevan. Mutta kuka tuollaista tekisi - tai ylipäätään edes pystyisi tekemään - vanhimmalle naaraalle?

Pää oli täynnä kysymyksiä, haltian vain katsellen hölmistyneenä Shyvanan perään, naisen jatkaessa epätoivoisesti tarpomistaan kohden horisontissa näkyvää kaupunkia. Sinnekö tuo oli suuntaamassa?
Nopeasti Darius vilkaisi Náron puoleen, joka näytti kovinkin huvittuneelta tilanteesta. Normaalisti syndrae olisi pelännyt tai vähintäänkin uhitellut vanhimmille - tai lohikäärmeille ylipäätään.. - mutta nyt tuo vain katseli melodisesti ujeltaen naaraan perään, joka lohikäärmeiden kielellä jotain hangessa kirosi. Kai Náron käytös sitten kieli siitä, ettei tuo pitänyt Yliparantajaa tällä hetkellä minkäänlaisena vaarana?
Jahka jonkinlaisesta hämmennyksestään oli selvinnyt, kävi Darius kahlaamaan Shyvanan perään. Samalla riisuen paksun kangasviittansa ja laski sen heti ensitöikseen Shyvanan hartioille, tuon vierelle kumartuessa.
"Anteeksi", Haltia kävi pahoittelemaan etukäteen seuraavia toimiaan, ennen kuin viitan asettelun jälkeen kävi sen suuremmin lupia kyselemättä tai aikeitaan selittämättä nostamaan pienen naisen käsivarsilleen. Parempi tuo oli saada pois hangesta mahdollisimman pian, piti Yliparantaja siitä tai ei.
Askel vei takaisin Náron luo joka nätisti sijoillaan odotteli - kerrankin - Dariuksen käyden nostamaan yllättävänkin kevyen naisen istumaan ratsaille nätisti sivuttain, kuten neitojen kuuluikin - tai no, tuossa asustuksessa sivuttain istuminen lieni se paras tapa istua. Sentään tuo saisi nyt lämpöä myös Nárothesta.
"En tiedä mitä on tapahtunut...", Darius aloitti, käyden kaivamaan satulalaukusta esiin varavaatteiden seasta villasukat, "Enkä tiedä haluatko sitä edes kertoa tähän väliin, mutta sinut pitää saada lämpimään", haltia jatkoi samalla kun puhtaat sukat kävi Shyvanan jalkoihin pujottamaan.
Sen jälkeen Darius otti ja hyppäsi itse jalustimen avulla ratsaille, istumaan Shyvanan taakse. Haltia piti kuitenkin sen kunnioittavan hajuraon Yliparantajaan, vaikka varmasti lämmin syli kelpaisi lumessa tarpomisen jälkeen muutenkin... Silti, Darius ei välttämättä halunnut liian lähelle naarasta, ties vaikka tuon uros tulisi vihaisena paikalle. Ja siitä mieleen, miksi ihmeessä Archelaus ei edes ollut paikalla?

"Kaupunkiinko olit menossa...?", Haltia kyseli varovaisesti, samalla kun Nároa rauhalliseen käyntiin kannusti.



// No perse... Dari hyppää Delin niskaan sit. NUUDELEI PITÄÄ OLLA AINA. Katso se loppuun jooo. Olin ahne, mut oon odottanu sitä niin kauan että huh. Limdur on se mulkero joka luulee et rahalla saa :---D //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Road to recovery || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 05 Touko 2016, 22:34

Terävä katse käännähti Winderin puoleen tuon pyydellessä häneltä jotain anteeksi. Eikä kauaa tarvinnut miettiä mitä, ei Shyvana ehättänyt edes suutaan avata kuin yllättyneeseen älähdykseen Dariuksen poimiessa hänet lumihangesta syliinsä. Kädet kiersivät äkkiä hakemaan tukea miehestä, eihän Yliparantaja nyt alas halunnut tipahtaa, mutta käpälät myös irtosivat hyvin pian sen jälkeen, kun kenraali oli saanut neidon ratsunsa selkään. Shyvana kiersi omaa valkeaa viittaansa kehonsa suojaksi, toisella kädellään takertuen myös Dariuksen hänelle antamaan, jota pieni kämmen puristi tiukasti toisen hartian puolelta.
Eihän vanhin mitenkään käynyt reagoimaan kenraalin ihmetellessä mitä naaraalle oli tapahtunut. Korkeintaan nyrpisti nokkaansa ja katsoi poispäin haltiasta, joka hänelle villaisia sukkia lumesta kihelmöiviin jalkoihin puki. Olivatpa kovin tyylittömät pukineet – vaikka pitiväthän ne lämpimänä, kyllä Shyvana sen tiesi ja ymmärsikin, mutta jos itse olisi saanut valita, olisi hän valinnut jotain tyylikkäämpää jalkojensa peitoksi. Vaikka saapikkaat noiden peitoksi. Mutta että toisen pedon selässä istuminen, sehän tässä vasta alentavaa olikin!

Matka lähti jatkumaan rauhallista tahtia eteenpäin, silmäpuolenkin päästessä syndraen selkään Yliparantajan jälkeen. Kohti kaupunkia he kulkivat, mutta sen sijaan että Shyvana menosuuntaan olisi katsonut, tuijottivat vaaleat, jäiset silmät jonnekin horisonttiin arvostellen, samalla kun Darius tiedusteli oliko Pandemona ollut kaupunkiin matkalla.
Olisin mennyt Briariin samantien”, Tuulenkantaja aloitti hymähtäen, vieläkään Winderiin katsomatta, ”Mutta sinne on pidempi matka, etenkin jalan jos aikoisin teitä pitkin kulkea, enkä hankiin hukkua”.
Pikku vilu mitään haittaa”, nainen jaksoi vähätellä, vaikka se ”pikku vilu” hentoisiin luihin ja ytimiin alkoi ottaa näin kuolevaisena humanoidina, kun ei itseään magialla saattanut suojata.
Täällähän tekin painatte kuin vanhat tekijät, joten miksi en minäkin sitten. Ihan helppo juttu”, taisi olla helpommin sanottu kuin tehty. Eihän Shyvana tiennyt lainkaan, kuinka pääsisi takaisin vuorille itse. Ei kukaan uskoisi häntä vanhimmaksi, vaikka siitä kailottamaankin menisi. Yliparantaja oli harvinaisen yksin, ellei Archelaus päättänyt kumppaninsa taakkaa helpottaa – mutta tuskin se vuorensa valtias mitään tekisi, ellei Shyvana oikeasti ollut henkeään syystä tai toisesta oikeasti heittämässä. Hänen kaltaisensa olisi helppoa riistaa orjakauppiaille, bordellien omistajille tai sellaisille, jotka halusivat kauniista, sirosta neidosta jotain muuta hyötyä. Ei hänellä ollut kuolevaisten seassa kuin muutama luotettu, jotka häntä auttaa saattaisivat, joista… yksi nyt sattui olemaan Darius… oli onni onnettomuudessa että Yliparantaja oli tuohon sopivasti törmännyt. Kaiketi Winder oli tulossa Briarista, syystä tai toisesta yksin, tuskin tuo muuten olisi aroilla rällästänyt menemään täysin omissa oloissaan noin käheän kuuloisena.


//Dari senkin kapina otus. Deli antaa piiskaa pyllylle jos ei malteta olla kunnolla ;;DD;D;D;DD KATSON LOPPUUN JOOOOOOOOO. Viidettä kautta jo odotellessa, koska lady gaga. Limdur sinä kurja kakkiainen, PAPPA BETALAR//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Road to recovery || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 06 Touko 2016, 14:32

Haltia hymähti terävästi Shyvanan mainitessa, että olisi mennyt Briariin saman tien ellei matka lohikäärmekylään olisi ollut pidempi. Sikäli mikäli Dariuksella olisi ollut aikaa, hän olisi kääntänyt Náron ympäri ja karauttanut takaisin Briariin Yliparantajan mieliksi. Mutta nyt eliitillä ei ollut aikaa eikä kyllä energiaakaan uudelleen tuota matkaa taittaa - tiedä sitten olisiko Nárostakaan edes takaisin ravailemaan.
Hetkeen Haukansilmä ei sanonut mitään sironpieneen illuusioonsa vangitulle Yliparantajalle, pohtien lähinnä tilannetta omassa päässään - eikä hän kyllä keksinyt mitään järkevää sanottavaa naisen kiukutteluihin, ties vaikka olisi saanut nyrkistä päin näköä jos olisi käynyt faktoja Yliparantajalle latomaan siitä, ettei tuolla oikeastaan ollut tällaiseen säähän sopivaa asustusta yllään, jotta pakkasessa olisi heidän tavoin pärjännyt. Nárokaan ei pitänyt mitään kiirettä, äskeisen liihottamisen sijasta syndrae jatkoi matkaa nätisti kävellen, selvästi odottaen isännältään jonkinlaista päätöstä tilanteeseen.

"Vien sinut tuville", Haltia aloitti lopulta, laskien katseensa varovaisesti Shyvanan puoleen, "Aran ei ole linnalla, joten hän ei läsnäolostasi tule tietämään - ellei joku jälkikäteen kerro...".
"Minulla ei ole aikaa viedä sinua Briariin nyt, enkä tiedä kestäisitkö sitä matkaa tuossa kunnossa. Mikäli haluat, että autan sinut Briariin, saat luvan odottaa, että minulla on aikaa siihen. Silti, tulet nyt kanssani kuiskauksen tuville - sinut pitää saada lämpimään ja turvaan, mielellään myös piiloon muilta"
, Eihän hänen olisi pitänyt kertoa yhtään mitään suunnitelmistaan Shyvanalle, mutta se tuli jokseenkin itsestään - kenraalina hän oli tottunut kertomaan suunnitelmista ja suunnitelman muutoksista heti ääneen kanssa olijoille, että kaikille oli selvää se, mitä tulisi tapahtumaan seuraavaksi.
"Mutta sinun pitää myös tuvilla pysyä piilossa. Herättää vähän huomiota", Kenraali jatkoi, samalla kun kannusi Nároa nopeampaan askeleeseen, "En ole vuorien välikohtauksen jälkeen vieläkään puhunut miehilleni asiasta kunnolla... Ja jos totta puhutaan, kaikki eivät niin kovin suopeasti suhtaudu teihin nyt...".
Jos Taivaanturmelija toden totta oli kahlittuna kuolevaiseen muotoonsa, ei Darius tiennyt kuinka moni oli valmis tuon naisen nirhaamaan heti sillä sekunnilla. Shyvana vaikutti kovinkin puolustuskyvyttömältä, joten varmasti taho tai toinen halusi ottaa tuosta hyödyn irti - tavalla tai toisella...
Ja vaikka sitä ei ääneen nyt sanonutkaan, tunsi Darius heti jonkinlaista tarvetta suojella Yliparantajaa. Olihan tuokin hänet pelastanut ja tehnyt Haltian eteen enemmän kuin voisi koskaan pyytää - puhumattakaan sitten siitä, mitä Taivaanmaalaaja oli tehnyt Seyrin hyväksi. Naaras oli oikukas, mutta silti Darius oli tuolle velkaa.

"Archelaus kävi Briarin porteilla...", Darius tokaisi hyvin varovaisesti, "miksei... hän sinua auta?".




// EI SAA PIISKAA PYLLYLLE TAI MUUTEN ISKEE DROP KICK IRI JA SMACKDOWN LORY. ja sitten Deli on kuollu ja Heikki on ihan et no vittu. KATSO. Mul on vähän mixed feelings siitä vitosesta mut kai seki on pakko kattoo. Limdur on vähän tommonen. Limdur ja Anton haluaa jo tavata Paten ja Ossin! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Briar

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron