Kirjoittaja Wolga » 23 Touko 2016, 00:57
Tätä Thea oli pelännytkin. Tuota tarkkaavaista ilmettä ja sitä älyä, joka katseen takana pilkahteli. Ei toinen ollut mikään tavallinen tyhjäpäinen metsästäjä, tämän kaksi seuraajaa ehkä olivatkin, mutta korppi itse oli ihan eristä puusta. Seisahtui miehen esimerkkiä noudattaen ja kääntyi itsekin kohtaamaan tuon sinisen katseen, laski käsivartensa irti miehen käsikynkästä, kallisti päätään luodakseen illuusiota kiinnostumisesta ja edelleen siitä paljon halutusta viattomuudesta. Ikään kuin ei olisi ollut aivan varma, että mitä toinen oikein puheillaan tarkoitti. Vaikka kyllähän Thea tiesi, tai ainakin epäili, että tilanne hänen sen suden välillä oli päivänselvä myös tälle korpille. Katse joka pyyhkäisi naisen kaulaa, sai ikävät väreet juoksemaan maitokahvin värisellä iholla. Se tiesi, sen täytyi tietää. Ilme kuitenkin pysytteli mahdollisimman neutraalina ja rauhallisena aina toisen sanojen loppuun asti. Toki hienoista huolestumista aiheutti miehen epäillessä, että hänen perheensä oli paljon pahemmassa vaarassa kuin neito arvaisikaan. Eihän Thea, vaikka itsekäs olikin, halunnut perhettään asettaa tarpeettomaan vaaraan omien päätöstensä vuoksi. Ja silti hän ei halunnut uskoa toisen epäilysten pitävän paikkaansa, eihän Fergus varmasti mikään pulmunen ollut, murhaajakin epäilemättä, mutta että nousisiko toinen hänen perhettään vastaan hänen ylitseen? Ei, ei varmasti. Kyllähän toisen täytyi ymmärtää, että hänen perheeseensä ei ollut sopivaa koskea. Täytyihän? Synthin sanat jäivät ärsyttävästi kummittelemaan neidon mieleen, vaikka yrittikin ajaa niitä pois.
”Mistä epäilet, että minä en olisi vaarassa mutta perheeni on? Eiköhän se ymmärrä, että perheestäni on enemmän hyötyä elossa kuin kuolleena, jos se kerran on niin älykäs ja laskelmoiva”, silmät kaventuivat, kun Thea esitti tarkentavan kysymyksen. Hän todella halusi tietää, että miksi Synth otti aiheen esille näin. Mitä toinen tiesi, tai luuli tietävänsä.