Kirjoittaja Agna » 13 Kesä 2016, 19:15
Aberec
Tummat pilvet kehystivät taivaankaistaletta, joka pilkotti puiden lomasta. Metsä oli nielaissut metsästämään lähteneen haltiamiehen kuin pahaisen muurahaisen, mutta mies piti siitä. Rauhasta ja hiljaisuudesta - siitä, että hän oli täysin luontoäidin armoilla, valmiina ottamaan vastaan vain sen minkä tämä hänelle soisi, ja toivottavasti se jokin olisi tänään lihaisaa. Aberec oli täyttänyt lihavarastonsa viimeaikoina lähinnä linnuilla ja jäniksillä, sillä ihmisten ja haltioiden liikehdinnän yleistyttyä kylien ja kaupunkien välillä jokaisen metsästäjän oli juostava syvemmälle metsään löytääkseen haluamansa saaliin. Syvältä metsästä oli hankalaa ja raskasta kantaa kotiin mitään sylikokoista suurempaa, ja vaikka miehellä oli nytkin selässään vanhasta ja parkkiintuneesta kankaasta ommeltu saalissäkki, ei se mahduttanut sisäänsä esimerkiksi peuraa. Vasan se kyllä kantaisi, mutta sellaisen löytäminen oli vaikeaa, ja toisinaan vasan löytäessään ei hellämielinen Aberec hennonnut ampua sitä, varsinkaan jos sen emä oli lähettyvillä. Tänään hänelle kuitenkin kävisi mikä vain, kunhan se mahtuisi säkkiin eikä sisältäisi matoja. Nuorukainen kohensi nuoliviineä selässään. Marjakuusesta tehty taipuisa ja vanttera jousi lepäsi hänen oikeassa kädessään samalla, kun saappaat tallasivat tottuneesti ympäristöä. Jokainen askel osui juuri niille sijoilleen, kuin oli tarkoitus. Juuret ja liukkaat kivet taipuivat haltian kevyiden jalkojen tahtoon ja vuosien metsässä tarpominen teki liikkumisesta sulavaa ja vaivatonta. Askel oli pitkä ja vauhdikas ja nuori mies tarkkaili maailmaa vaaleiden hiustensa lomasta. Lyhyimmät suortuvat oli kiinnitetty niskaan kiinnikkeen avulla, sillä silmille valuessaan ne haittasivat näkemistä. Välillä katse silmäsi tuimasti taivasta, sillä mies pelkäsi, että sieltä lankeaisi hänen päälleen sade.
Vei joitain tunteja saada hyvälle kantamamatkalle kaksi jänistä ja pullea fasaani. Ne löysivät paikkansa Aberin säkistä, eikä ammuttuja nuolia tuhlattu, vaan ne kerättiin takaisin, pyyhkäistiin taskuun taiteltuun riepuun ja sujautettiin takaisin viineen. Nuolten sulat olivat harmaanruskeita, siis mahdollisimman huomiotaherättämättömiä ja maastonvärisiä, joskin nuolten varsi oli melko tummaa puuta. Haltia heilautti säkin olalleen; se oli kiinnitetty hänen rintakehänsä päältä kuin vyö, ja nuoliviine myötäili säkkiä sen vieressä. Äkillinen oksien rahina ja kahina sai nuorukaisen kuitenkin yhtäkkiä varuilleen ja hän pyörähti istumaan paksua havupuuta vasten niin, että ääni jäi hänen selkänsä taakse. Ihmisiäkö? Lehdekkäät ja vehreät pensaat tarjosivat hyvän kurkistelusuojan äänen suuntaan niin, ettei saapuja ainakaan heti huomaisi haltiaa. Mies arpoi hetken pysyisikö valmiina karkaamiseen vai taisteluun, ja päätti sitten vetää nuolen viinestä. Hän asetti sen lepäämään jousta pitelevän käden päälle, muttei jännittänyt lankaa.
Tulija ei kuitenkaan huomannut vihreisiin vaatteisiin pukeutunutta nuorta haltiaa, vaan paineli kymmenisen metrin päästä hyvää vauhtia ohi hattuunsa ja viittaansa kietoutuneena. Heti perässä seurasi ratsailla toinen, vantterampi ja aggressiivisempi olento, mies, ihminen. Ensimmäisestä Aberec ei voinut olla varma - joko nainen tai nuorempi henkilö - mutta asetelma näytti kyseenalaiselta yhtä kaikki. Jahtaava yksilö huusi kirojaan pakenevan perään ja varsijousen nasahdukset keskeyttivät välillä metsässä muuten vallinneen hiljaisuuden. Varsijousi on hankala ase käyttää metsästäessä, Aber ajatteli kulmat kurtistettuina. Sen lataaminen vie aivan liikaa aikaa. Varsijousta käyttävän miehen täytyi olla lihaksikas, sillä lataaminen ei hidastanut häntä siitäkään huolimatta, että hän istui hevosen selässä. Niin nopeaa lataaminen ei ollut, etteikö pakenija olisi saanut aina reippaasti etumatkaa kun mies joutui hidastamaan hevostaan saadakseen kammettua uuden vasaman jouselleen. Aberec huomasi seuraavansa ratsukkoa nähdäkseen, mihin tilanne oli eskaloitumassa. Hän ei pitänyt näkemästään, ja ihmiset olivat tunnetusti liian hätäisiä tuomitsemaan jahtaamiaan henkilöitä. Lisäksi pakenija oli ollut varsin nopea, mikä saattaisi tarkoittaa, että hän oli ollut haltia.
Takaa-ajoleikki jatkui kohti kalliota, joka ei voinut sijaita kuin kilometrin etäisyydellä heistä kolmesta, sillä Aber oli huomannut sen välillä siintävän vierellään kävellessään metsässä. Hän tunsi tämän kallion, se sisälsi monia käytäviä ja pystysuoria seinämiä, mutta myös äkkijyrkkiä tiputuksia. Haltia huomasi jo kaukaa takaa-ajettavan juoksevan kohti kahden kallioseinämän tukkimaa reittiä, josta ainoa matka eteenpäin johtaisi kielekkeelle. Siispä hänen oli käytettävä kiertoreittiä päästäkseen samaan paikkaan, mutta hieman ylemmälle, toisen kallioseinämän kapealle tasanteelle. Se onnistui kallioseinämässä olevasta käytävästä, johon tosin oli kammettava itsensä puun oksalla seisten. Jousi oli jo löytänyt tiensä miehen olalle viinen ja saalissäkin seuraksi, jotta kiipeäminen olisi helpompaa. Mies veti henkeä ja rutisti itsensä sisään kalliokolosta, ja heti sisäänkäynnin jälkeen käytävä muuttui helppokulkuisemmaksi. Jalkajousen nasahdus kuului käytävään asti ja se kannusti haltiaa juoksemaan eteenpäin nopeammin. Kivinen käytävä oli pimeä, kylmä ja kostea, mutta käytävän päässä siintävä valo ohjasi metsästäjän oikeaan suuntaan samalla kun hän etsi käsillään tukea seinämistä. Aberec kuuli takaa-ajettavan äänen ja tunnisti sen naisen ääneksi. Hän saapui ulkoilmaan hieman parivaljakon oikealle puolelle kymmenen jalkaa heidän yläpuolelleen, kapealle kalliotasanteelle, juuri parahiksi todistaakseen kuinka jalkajousen vasama osui tytön jalkaan ja sai tämän kiljumaan kivusta. Äkillisestä tilanteesta hämmentyneenä nuorukainen tapaili jousen pois olaltaan ja veti nuolen viinestä. Hänen kämmenensä olivat kallioseinämien kosteudesta liukkaat, mutta ote nuolesta oli varma. Mies oli hylännyt nyt jalkajousensa ja lähestyi jonkin lähitappeluaseen, luultavasti puukon kanssa maahan valahtanutta tyttöä. Haltia päästi suustaan napakan älähdyksen pysäyttääkseen miehen, ja kuten toivottua, mies oli hämmentynyt siitä, että heidän seurassaan oli kolmaskin osapuoli. Tuo kääntyminen ja seisahtuminen tarjosi haltialle suoran ampumalinjan asetta pitelevään käteen, ja ennenkuin ohikiitävä hetki oli ohi, oli haltian harmaasulkainen nuoli lävistänyt olkavarren ja saanut miehen kierähtämään kyljelleen kivusta huutaen. Tuntematta epäilystä Aberec veti toisen nuolen viinestään, jännitti jousen korvansa viereen ja kuunteli kuinka humahduksen saattelema nuoli lävisti miehen selän ja jätti tämän makaamaan maahan. Miehen suusta kuulunut korahdus saattoi kieliä kuolemasta, mutta haltia ei voinut olla asiasta vielä varma. Hän vilkaisi maahan kumoutunutta, haavoittunutta pakenijaa ja päätti sitten, ettei tämä ollut vaarallinen. Jousi palasi takaisin olalle jotta haltia sai ripustauduttua kielekkeen reunalle käsiensä varaan, mistä hän pystyi tiputtautumaan helpommin maahan. Kierähdyksen kautta hän nousi jaloilleen ja suuntasi ensimmäisenä viittaan ja huppuun sonnustautuneen varsijousimiehen luo. Veren hajusta vauhkoontunut hevonen oli jo jättänyt heidät ja laukannut tiehensä, ja sen ratsastajan vaatteiden selkämys oli punainen ja märkä. Haltia painoi vakavana saappaansa nuolen viereen miehen selän päälle ja nykäisi sen irti selkänahasta. Käteen osunut nuoli oli tuhoutunut miehen kaatuessa, joten se sai jäädä niille sijoilleen. Aberec ei pyyhkinyt nuolta vielä siltä varalta, että miehen jahtaama tyttö aiheuttaisi hänelle hankaluuksia. Sen sijaan hän käänsi ihmisen ympäri. Raollaan olevat, sameat silmät eivät vielä itsessään taanneet kuolemaa, joten Aber kokeili kämmenselällään vieläkö mies hengitti. Niin ei ollut. Hieman epäuskoisena ja pettyneenä tapahtuneeseen haltia peitti miehen silmät tämän hupulla ja suoristautui sitten. Hänen ei olisi tarvinnut sekaantua tällaiseen, mutta hänen oikeudentajunsa ei antanut tämäntapaisten vääryyksien tapahtua. Hän ei ollut sanonut pelastetulleen vielä mitään, mutta mitatessaan häntä nyt katseellaan mies pystyi todeta, että tämä oli vielä lapsi. Ehkä viisitoistakesäinen. Tytön kasvot olivat piilossa hatun varjossa, joten haltian oli tultava lähemmäksi - nuoli yhä varmassa puristuksessaan.
"Oletko tajuissasi? Pystytkö puhumaan?" hän kysyi kyykistyessään varovasti noin metrin päähän tytöstä, silmät tällä hetkellä polven alla törröttävään vasamaan kiinnittyneenä. Hirveän ja kivuliaan näköinen haava. Mahtaisiko raukka enää koskaan kävellä? Pitäisikö hänen kantaa tyttö pois metsästä?
"Miksi hän jahtasi sinua?" Aberec kysyi ja vilkaisi sitten tytön kasvoja. Tavoittaessaan tytön katseen nuorukainen epäröi ensin hetken tulkiten näkemäänsä ja kavahti sitten pystyyn. Hän oli melko varma siitä, että tunnisti tuollaiset silmät ja kalpean ihon. Vampyyri? Se olisi selittänyt tytön nopean liikkumisen. Aber kääntyi sydän pamppaillen ympäri ja hoksasi sitten kuolleen miehen nyrkkiin puristuneen vaarnan, mikä osoitti hänen epäilyksensä oikeaksi. Haltia jäi seisomaan niille sijoilleen, sillä ei tiennyt, miten olisi reagoinut.
"Mitä sinä olet tehnyt?" hän kysyi puoliksi itseltään ja puoliksi tytöltä, pohtien nyt oliko hän pahentanut tilannetta vai helpottanut sitä, ja toisaalta hän halusi myös tietää, mikä oli ajanut vampyyrinmetsästäjän tämän yksilön kintereille.
//HUH! Vihdoin täällä, ja kylläpäs olin kaivannut tällä jätkällä pelaamista :D <3