Kirjoittaja Aksutar » 22 Touko 2016, 16:36
Nuka
Kevät oli saapunut Cryptiin, jopa pohjoiseen. Kesän jo kolkutellessa ovella, oli lumet sulaneet ja lämpötilat nousseet, siinä missä luonto heräsi eloon. Nuka piti keväästä ja kesästä. Silloin oli paljon värejä, pohjoisessakin, eikä vain valkeaa hankea silmän kantamattomiin. Vaikkakin pakkasöinä tähtitaivas oli kauniimpi, mitä kesäisin, mutta kesän auringonlaskun maalatessa taivaan oranssiksi, ei sitä tähtiä kyllä kaivannutkaan.
Tänään nuori tamma oli lähtenyt hieman kauemmas leiristä, jossa kesävalmistelut olivat jo täydessä tohinassa. Lauma oli siirtynyt jo luoteeseen metsään, jättäen tunturit tuttuun tapaan taakseen. Olisihan leirissä täten riittänyt tekemistä Nukallekin, mutta tyttö oli halunnut käydä katsomassa ansansa. Ties mitä pienriistaa oli jälleen hänen viritelmiinsä jäänyt, lisäksi Nuka halusi löytää kukkia, jotta voisi koristella kotojurttaa.
Matkaan kentauri oli lähtenyt aamupäivästä, suunnaten kohti läheistä jokea. Joki tulvi yli äyräidensä näin keväällä, muuttaen virtauksen lähes koskimaiseksi kuohuksi. Joen varteen hän oli viritellyt muutaman ansan pienriistaa varten pari päivää sitten. Ylleen vaaleaverikkö oli pistänyt löysän, luonnonvalkean pitkähihaisen ja tuon päälle tummanahkaisen liivin, joka paksuutensa ansiosta toimi lähes kuin korsetti, tukien ryhtiä. Mukaan oli tietenkin otettu jousi ja nuolia, sekä laukkuja, joissa saattoi saaliin ja muut löytämänsä aarteet kantaa. Laukut oli viritelty alaruumiin puoleen pehmein vöin, tyhjien laukkujen leväten täten tamman kyljillä. Hiuksensa Nuka oli epätavanomaisesti jättänyt auki, luonnonkiharaisten, ilmavanpaksujen kutrien heiluen tuulessa tamman ravaillessa nopeaan tahtiin metsän mättäillä.
Myös Pikisulka oli lähtenyt mukaan, Harakan lehahdellessa sinne tänne, seuraillen "emäntäänsä" pitkin metsää, välillä pysähtyen oksille istumaan ja ihmettelemään, Nukan tarkastellessa ansojaan. Tällä kertaa mitään ei tuntunut jääneen ansoihin, mikä totta kai harmitti, mutta ei voinut mitään. Lähemmäs jokea päästessään löysi kentauri yhden jäniksen ansasta, mutta seuraavasta saalis oli viety. Ei se sinällään ollut ihme, keväällä pedot tuntuivat olevan nälkäisempiä ja aktiivisempia, joten sinällään ansat olisi pitänyt tarkistaa päivittäin, sikäli mikäli saalistaan ei halunnut hukkasille antaa.
Ansoja tarkastellessaan, huomasi Nuka virran toisella puolen tutunnäköisiä yrttejä. Niitä tarvittiin aina leirissä, lisäksi kauempana näytti olevan valkovuokkoja metsän siimeksessä. Sekös tyttöä houkutteli, mutta virtaa ei tuosta vain ylitetty. Se oli liian voimakas, varsinkin Nukan kaltaiselle hennolle ja "pienelle" tammalle. Isänsä olisi tuosta varmaan helposti kahlannut yli, mutta Nukan kohdalla asia oli eri.
Hetken Nuka puntaroi tilannetta ja ravaili edes takaisin joen vartta, kunnes saapui kohtaan, jossa joessa näkyi olevan paljon pinnalle asti yltäviä suuria kiviä. Ehkä tässä oli ollut silta joskus, siltä se ainakin näytti, mutta jokin oli sen tuhonnut. Virtaus ei myöskään kovin voimakkaalta näyttänyt, joten Nuka päätti kokeilla onneaan - eiväthän kivet nyt niin liukkaita voineet olla?
Joen pientareelta Nuka lähti hyppelemään kiviä pitkin, jahka rohkeutta oli hetken kerännyt. Hän piti kiirettä, loikkien nopeasti, mutta varmasti kiviltä toisille. Muutaman kerran tamma meinasi horjahtaa ja kavio livetä, mutta nopea ja notkea kentauri pääsi kuin pääsikin toiselle puolelle - se oli ollut jopa hauskaa, oikeastaan!
Se hetkellinen riemu loppui kuitenkin kuin seinään, Nukan laskeutuessa toiselle puolelle jokea ja vajoten saman tien muutaman sentin alemmas. Maa alla petti, vajoten alemmas. Ruohoisen maan alla oli ilmeisesti pieni sortuma, jonka johdosta maa ei kestänyt kentaurin painoa. Yllätyksestä Nuka kiljahti, mutta sai pian huomata, ettei hätä sen suurempi ollut.
Hän oli yhä kuivalla maalla ja ehjänä, vaikka jalat alta olivat pettäneetkin. Tyttö kokosi itsensä ja koitti ylös nousta, jolloin hän huomasi seuraavan ongelman. Toinen takajalka oli tippumisen myötä luiskahtanut suurempien kivien väliin. Nyt kun tuon tajusi, alkoi kipu yllättäen säteillä kehoon. Kyyneleet kirposivat heti kipuherkän tytön silmiin, Nukan melkein käyden parkumaan ääneen. Aluksi hän koitti varovaisesti jalkaansa vetää rosoisten kivien välistä pois, siinä kuitenkaan onnistumatta. Kivien reunat painoivat ja viilsivät ikävästi jalkaan, eikä vähällä voimankäytöllä jalka tuntunut minnekään liikkuvan.
Tovin niiskuteltuaan ja itseään jälleen keräiltyään, koitti Nuka uudemman kerran jalkaansa vapauttaa, tällä kertaa voimaa käyttäen. Hän koitti tempoa jalkaa irti, turhaan. Hän ei myöskään päässyt kunnolla kääntymään kivien puoleen, jotta olisi voinut koittaa niitä siirtää, samalla kun jalkaansa olisi vapauttanut - sitä paitsi, ei häneltä taitanut löytyä voimaa moisten lohkareiden liikuttamiseen...
Pikisulka laskeutui Nukan vierelle raakkumaan, hypellen ja ihmetellen tilannetta.
"Voi Pikisulka, mitä minä nyt teen?", tyttö nyyhkytti turhautuneena klaaninsa kielellä, koittaen voimiaan jälleen keräten, "Voisit lentää leiriin ja hakea apua? Kyllä he puuttumiseni huomaavat viimeistään illalla, mutta...".
Ääneen pohtiminen loppui kuin seinään, Nukan kuullen joen kohinan yli ääniä puskista. Katse kiinnittyi heti puskien puoleen, jossa liikkui jokin. Kentauri jähmettyi paikoilleen, toivoen ettei se joku tai jokin häntä huomaisi, mutta turhahan sellainen toive oli. Puskista kävi astelemaan esiin puuma. Nuori yksilö, joka näytti aliravitulta ja nälkäiseltä. Ja se ei todellakaan vaikuttanut hyvältä. Nuka veti heti esiin jousensa tärisevin käsin, jännittäen nuolen ja ampuen kohden kissapetoa. Se väisti ja loikki kauemmas, kuitenkin palaten paikalle. Se oli nähnyt kentaurin ahdingon ja todennäköisesti juuttuneen jalkansa verenhaju houkutteli petoa paikalle. Tämähän tästä vielä puuttui!
Hätääntyneenä Nuka jännitti jousensa uudestaan ja uudestaan, koittaen osua kissapetoon - turhaan. Se oli liian vikkelä ja varovainen, lisäksi se tuntui tietävän, että jos vain odotti ja antoi Nukan ampua kaikki nuolensa, olisi tyttö puolustuskyvytön. Myös Nuka sen tiedosti ja sen sijaan että viimeisiä nuoliaan olisi ampunut, piti hän ne viinissään - viimekädessä niitä voisi koittaa käyttää lähiaseena. Sen sijaan Nuka nappasi suurempia kiviä ympäriltään ja koitti niitä heitellen ajaa puumaa tiehensä. Se ei kuitenkaan luovuttanut...
"Isä!", Hätääntynyt tyttö kävi kiljumaan, turhaan, ei kukaan heidän klaanistaan ollut lähimaillakaan, lisäksi joen kohina peitti alleen avunhuudot, ainakin pidemmällä kantamalla. Nuka jatkoi kivien viskomista, samalla kun koitti itseään riuhtoa irti. Myös Pikisulka koitti auttaa, käyden "hyökkäämään" puuman kimppuun. Se lensi ja kaarteli kissapedon lähettyvillä, aina sopivan kulman tullen syöksähtäen puumaa päin, nokkien tuota ja koittaen ärsyttää kissan tiehensä. Siitäkään peto ei näyttänyt olevan moksiskaan, vaikka välillä sen huomio kiinnittyikin lintuun, pedon koittaen napata harakan kynsiinsä...
// Vahdin ja herra nallen jos tänne saisin niin kiitos .3. //