Kirjoittaja Wolga » 07 Kesä 2016, 14:13
Murina oli saada naisen huolestumaan, mutta kun hänet mukisematta päästettiin kapuamaan syliin – sivuttainhan siihen loppujen lopuksi joutui asettumaan, jalat toisen käsinojan puolella ja kädet toisen. Irvistyskään ei luvannut erityisen hyvää, mutta lopulta ilmeen hieman hellittäessä ei Thea voinut olla kuin helpottunut. Ei hän olisi enää jaksanut tapella, ei ollenkaan. Hän oli niitä ihmisiä, jotka tulistuivat nopeasti ja leppyivät lähes yhtä nopeasti, mikäli vihanpitoa ei ollut syytä jatkaa tai häntä ei oltu loukattu verisesti. Katseli alfaa, joka nyt vältteli hänen katsettaan tuijottamalla erityisen kiinnostuneena lattiaan istuimensa vieressä, eikä nainen voinut olla virnistämättä toisen sulkeutuneelle olemukselle. Vai, että oli hänellä käsissään mököttäjä. Eipä olisi arvannut. Sentään myönsi olevansa ärsyttävä.
”Totta”, myönsi itsekin toisen huomion, hän kyllä tiesi osaavansa olla kovinkin ärsyttävä ja kiero – myös ominaan pitäviä kohtaan. Toki Fergusta ei koskaan huijaisi, tai ajaisi vaaraan, mutta kyllähän muitakin keinoja kahleiden kalisutteluun oli, kuten vaikka patsaalle kiipeäminen. ”Olen pahoillani, että löin sinua”, hetken hiljaisuuden jälkeen lausui varovaisen anteeksipyyntönsä ja kallisti hiukan päätään, yrittäen etsiä miehen punaista katsetta vastaamaan omaansa. ”Mutta sinun täytyy ymmärtää, että tällainen minä olen, enkä lähtenyt kotoani siksi, että voisin asettua jonkun toisen valvovan silmän alle”, puhui vakaalla, matalalla äänellä, jonka oli tarkoitus upota miehenkin paksuun kalloon. ”Totta kai minä pidän itseni turvassa ja kunnossa, pidän meidän jyvämme kunnossa, niin sinun kuin itsenikin takia. Mutta sinun pitää antaa minun tehdä se omalla tavallani”, jatkoi tuohon samaan, vakaaseen sävyyn ja yritti hillitä pientä kiihtymystä joka sanojen myötä tuntui kuplivan sisällään. Oikeastaan hänen olisi tehnyt mieli huutaa, mutta todennäköisesti se olisi vain saanut Ferguksenkin yltymään uudestaan ja sitten heillä olisi ollut uusi kuorohuudanta käsillä. ”Etkä sinä voi sättiä Rafea minun päätöksistäni. Tiedäthän sinä, että hän nyt ei vain voi minulle mitään”, moitti hieman huvittuneella äänellä, Rafe-parka, toinen ei tosiaankaan mahtanut hänelle yhtään mitään. Olisi toki fyysisillä ominaisuuksillaan peitonnut hänet mennen tullen ja palatessa, mutta ei toinen halunnut mennä häneen koskemaan.
// Hahahahaha, kuninkaan uudet kasvot :DD No, sillä onkin tommonen hullu eukko, niin minkäs teet //