Jaaha, no nyt tunnelmaa ja jännitystä venyteltiin oikein kunnolla, kuin tämä tosiaan olisi elämän ja kuoleman kysymys, ja toiselle heistä oltaisiin langettamassa teloitustuomio. Oliko tämä nyt se hetki, kun pitäisi ottaa kanssakilpailijaa kädestä ja odottaa jännittyneenä tulosta? No, ehkä oli parempi, että molemmat pitäisivät vain kätensä ominaan, ja odottaisivat, mitä tuleman pitää. Kenties hovineidoilla tosiaan oli niin tylsää aika-ajoin, että vähäinenkin draama kelpasi piristämään päivää? Vaikka mikäli Darion yhtään kuunteli maalauksia tilaavia asiakkaitaan, hovin elämä saattoi silloin tällöin olla hyvinkin täynnä draamaa ja suhdekoukeroita. Tosin ne tietty saattaisivat olla pelkkiä tyhjiä juoruja, joissa ei ollut sen enempää tietoa kuin totuuttakaan. Joka tapauksessa, oli selvää, että tästä hetkestä otettiin kaikki ilo irti.
Ja lopulta voittaja ilmoitettiin. Olihan se aina vähän kurjaa hävitä, mutta ei kai tässä nyt niin tosissaan asiaa tarvinnut ottaa. Darion menettäisi sen hienon harppunsa, josta koko kuvio oli lähtenyt liikkeelle, mutta ehkä se oli aika pieni paha loppujen lopuksi. Ja Perian oli voittanut, oletettavasti, reilulla pelillä, sitä puolidemoni kykeni arvostamaan.
"Onnittelut, se todella oli hieno kappale. Saat pitää sen harpun, kuten sovittiin."Darion hymyili Perianille, ja yhtyi suosiota osoittaviin taputuksiin. No, kaiketi tämä oli nyt tässä. Perian jäisi olemaan "lemmikein" ja Darion lähtisi kotiin. Aika antikliimaksista, kun mietti, mutta ei kai tässä sen suurempaa voinutkaan odottaa, ja ehkä parempi näin. Darion saisi olla vain iloinen, ettei hänelle häviön myötä tapahtunut mitään tämän suurempaa ja ikävämpää. Kuningatar näytti olevan myös ihmeissään siitä, mikä alun perin heidät kaksi ajoi tähän outoon kamppailuun, ja oletettavasti Perian saisi siitä loistavan tarinan kerrottavaksi jälkikäteen. Sikäli mikäli se ei hirveästi muuttuisi matkalla ja värittyisi aivan toisenlaiseksi mitä alun perin oli ollut. Vaikka toisaalta, sillähän tavalla myytit ja legendat syntyivät.
Perianille osoitettujen suosionosoitusten jälkeen Darion vielä käänsi katseensa kuningattareen, kuullessaan nimensä mainittavan. Hän oletti saavansa kiitokset ja luvan poistua, mutta pyyntö jäädä kieltämättä pyyhkäisi jalat alta. Kuvainnollisesti. Mitä? Oliko haltiakuningatar tosissaan? Toki, olihan Darion leikitellyt ajatuksella, että voittaisi ja saisi töitä palatsista, mutta se oli ollut vain ajatusleikkiä. Ei mitään, mitä pitäisi ottaa tosissaan. Puolidemoni oli tavallista pidempään hiljaa, ettei sanoisi mitään typerää, ja kokosi ajatuksiaan. Mitä edes kehtaisi vastata? Toki, olihan tämä valtavan suuri kohteliaisuus ja tarttumisen arvoinen tilaisuus, mutta ei Darionilla ollut havaintoakaan, mitä käytännössä tämä pyyntö vaatisi. Darion piirsi kauniita kuvia ja soitti kivasti, siihen se jäi. Ei hänellä ollut tietoa, mitkä asiat palatsissa olisivat oikein ja mitkä väärin. Toki, hän osasi käyttäytyä, mutta turha hienostelu meni yli ajatusten.
"Teidän Korkeutenne.."Darion aloitti ja selvitti hieman kurkkuaan, ennen kuin jatkoi.
"Tämä on suuri kunnia, mutten tiedä, sovinko näin hienoon paikkaan. Soitan ja maalaan hyvin mielelläni, ja henkilökohtaisesti teen taidetta missä vain, mutta minulla ei ole tietoa eikä taitoa palatsinne muista tavoista."Tietysti, suora kieltäytyminen olisi sekä vaarallista että typerää. Eikä Darion välttämättä halunnut kieltäytyä tarjouksesta saada nimeään taiteilijana esille, mutta hänen pitäisi olla varovainen sen suhteen, miten sen saavuttaisi.
"Tarvitsen ehkä hieman aikaa sopeutua ensin, ennen kuin voisin tarjota musiikillista iloa."//
Se kun Ivy tajuaa olevansa myöhässä. Kyllä minä vielä joskus alan ottamaan tosissani tämän foorumi perustajia ja moderaattoreita. //