Kevät kukkia

Keväisin pohjoisemmat joet vyöryvät vuolaina, lumien sulaessa ja valuessa jokeen. Joki on arvaamaton ja välillä virtaa rauhallisesti, yltyen kuitenkin yllättäen pauhaavaksi koskeksi. Jokien ylitse kulkee yleensä kivisiä siltoja, joita jotkut rosvojoukot pitävät erittäin tarkasti silmällä...

Valvoja: Crimson

Kevät kukkia

ViestiKirjoittaja Aksutar » 22 Touko 2016, 16:36

Nuka

Kevät oli saapunut Cryptiin, jopa pohjoiseen. Kesän jo kolkutellessa ovella, oli lumet sulaneet ja lämpötilat nousseet, siinä missä luonto heräsi eloon. Nuka piti keväästä ja kesästä. Silloin oli paljon värejä, pohjoisessakin, eikä vain valkeaa hankea silmän kantamattomiin. Vaikkakin pakkasöinä tähtitaivas oli kauniimpi, mitä kesäisin, mutta kesän auringonlaskun maalatessa taivaan oranssiksi, ei sitä tähtiä kyllä kaivannutkaan.
Tänään nuori tamma oli lähtenyt hieman kauemmas leiristä, jossa kesävalmistelut olivat jo täydessä tohinassa. Lauma oli siirtynyt jo luoteeseen metsään, jättäen tunturit tuttuun tapaan taakseen. Olisihan leirissä täten riittänyt tekemistä Nukallekin, mutta tyttö oli halunnut käydä katsomassa ansansa. Ties mitä pienriistaa oli jälleen hänen viritelmiinsä jäänyt, lisäksi Nuka halusi löytää kukkia, jotta voisi koristella kotojurttaa.

Matkaan kentauri oli lähtenyt aamupäivästä, suunnaten kohti läheistä jokea. Joki tulvi yli äyräidensä näin keväällä, muuttaen virtauksen lähes koskimaiseksi kuohuksi. Joen varteen hän oli viritellyt muutaman ansan pienriistaa varten pari päivää sitten. Ylleen vaaleaverikkö oli pistänyt löysän, luonnonvalkean pitkähihaisen ja tuon päälle tummanahkaisen liivin, joka paksuutensa ansiosta toimi lähes kuin korsetti, tukien ryhtiä. Mukaan oli tietenkin otettu jousi ja nuolia, sekä laukkuja, joissa saattoi saaliin ja muut löytämänsä aarteet kantaa. Laukut oli viritelty alaruumiin puoleen pehmein vöin, tyhjien laukkujen leväten täten tamman kyljillä. Hiuksensa Nuka oli epätavanomaisesti jättänyt auki, luonnonkiharaisten, ilmavanpaksujen kutrien heiluen tuulessa tamman ravaillessa nopeaan tahtiin metsän mättäillä.

Myös Pikisulka oli lähtenyt mukaan, Harakan lehahdellessa sinne tänne, seuraillen "emäntäänsä" pitkin metsää, välillä pysähtyen oksille istumaan ja ihmettelemään, Nukan tarkastellessa ansojaan. Tällä kertaa mitään ei tuntunut jääneen ansoihin, mikä totta kai harmitti, mutta ei voinut mitään. Lähemmäs jokea päästessään löysi kentauri yhden jäniksen ansasta, mutta seuraavasta saalis oli viety. Ei se sinällään ollut ihme, keväällä pedot tuntuivat olevan nälkäisempiä ja aktiivisempia, joten sinällään ansat olisi pitänyt tarkistaa päivittäin, sikäli mikäli saalistaan ei halunnut hukkasille antaa.
Ansoja tarkastellessaan, huomasi Nuka virran toisella puolen tutunnäköisiä yrttejä. Niitä tarvittiin aina leirissä, lisäksi kauempana näytti olevan valkovuokkoja metsän siimeksessä. Sekös tyttöä houkutteli, mutta virtaa ei tuosta vain ylitetty. Se oli liian voimakas, varsinkin Nukan kaltaiselle hennolle ja "pienelle" tammalle. Isänsä olisi tuosta varmaan helposti kahlannut yli, mutta Nukan kohdalla asia oli eri.

Hetken Nuka puntaroi tilannetta ja ravaili edes takaisin joen vartta, kunnes saapui kohtaan, jossa joessa näkyi olevan paljon pinnalle asti yltäviä suuria kiviä. Ehkä tässä oli ollut silta joskus, siltä se ainakin näytti, mutta jokin oli sen tuhonnut. Virtaus ei myöskään kovin voimakkaalta näyttänyt, joten Nuka päätti kokeilla onneaan - eiväthän kivet nyt niin liukkaita voineet olla?
Joen pientareelta Nuka lähti hyppelemään kiviä pitkin, jahka rohkeutta oli hetken kerännyt. Hän piti kiirettä, loikkien nopeasti, mutta varmasti kiviltä toisille. Muutaman kerran tamma meinasi horjahtaa ja kavio livetä, mutta nopea ja notkea kentauri pääsi kuin pääsikin toiselle puolelle - se oli ollut jopa hauskaa, oikeastaan!
Se hetkellinen riemu loppui kuitenkin kuin seinään, Nukan laskeutuessa toiselle puolelle jokea ja vajoten saman tien muutaman sentin alemmas. Maa alla petti, vajoten alemmas. Ruohoisen maan alla oli ilmeisesti pieni sortuma, jonka johdosta maa ei kestänyt kentaurin painoa. Yllätyksestä Nuka kiljahti, mutta sai pian huomata, ettei hätä sen suurempi ollut.

Hän oli yhä kuivalla maalla ja ehjänä, vaikka jalat alta olivat pettäneetkin. Tyttö kokosi itsensä ja koitti ylös nousta, jolloin hän huomasi seuraavan ongelman. Toinen takajalka oli tippumisen myötä luiskahtanut suurempien kivien väliin. Nyt kun tuon tajusi, alkoi kipu yllättäen säteillä kehoon. Kyyneleet kirposivat heti kipuherkän tytön silmiin, Nukan melkein käyden parkumaan ääneen. Aluksi hän koitti varovaisesti jalkaansa vetää rosoisten kivien välistä pois, siinä kuitenkaan onnistumatta. Kivien reunat painoivat ja viilsivät ikävästi jalkaan, eikä vähällä voimankäytöllä jalka tuntunut minnekään liikkuvan.
Tovin niiskuteltuaan ja itseään jälleen keräiltyään, koitti Nuka uudemman kerran jalkaansa vapauttaa, tällä kertaa voimaa käyttäen. Hän koitti tempoa jalkaa irti, turhaan. Hän ei myöskään päässyt kunnolla kääntymään kivien puoleen, jotta olisi voinut koittaa niitä siirtää, samalla kun jalkaansa olisi vapauttanut - sitä paitsi, ei häneltä taitanut löytyä voimaa moisten lohkareiden liikuttamiseen...

Pikisulka laskeutui Nukan vierelle raakkumaan, hypellen ja ihmetellen tilannetta.
"Voi Pikisulka, mitä minä nyt teen?", tyttö nyyhkytti turhautuneena klaaninsa kielellä, koittaen voimiaan jälleen keräten, "Voisit lentää leiriin ja hakea apua? Kyllä he puuttumiseni huomaavat viimeistään illalla, mutta...".
Ääneen pohtiminen loppui kuin seinään, Nukan kuullen joen kohinan yli ääniä puskista. Katse kiinnittyi heti puskien puoleen, jossa liikkui jokin. Kentauri jähmettyi paikoilleen, toivoen ettei se joku tai jokin häntä huomaisi, mutta turhahan sellainen toive oli. Puskista kävi astelemaan esiin puuma. Nuori yksilö, joka näytti aliravitulta ja nälkäiseltä. Ja se ei todellakaan vaikuttanut hyvältä. Nuka veti heti esiin jousensa tärisevin käsin, jännittäen nuolen ja ampuen kohden kissapetoa. Se väisti ja loikki kauemmas, kuitenkin palaten paikalle. Se oli nähnyt kentaurin ahdingon ja todennäköisesti juuttuneen jalkansa verenhaju houkutteli petoa paikalle. Tämähän tästä vielä puuttui!

Hätääntyneenä Nuka jännitti jousensa uudestaan ja uudestaan, koittaen osua kissapetoon - turhaan. Se oli liian vikkelä ja varovainen, lisäksi se tuntui tietävän, että jos vain odotti ja antoi Nukan ampua kaikki nuolensa, olisi tyttö puolustuskyvytön. Myös Nuka sen tiedosti ja sen sijaan että viimeisiä nuoliaan olisi ampunut, piti hän ne viinissään - viimekädessä niitä voisi koittaa käyttää lähiaseena. Sen sijaan Nuka nappasi suurempia kiviä ympäriltään ja koitti niitä heitellen ajaa puumaa tiehensä. Se ei kuitenkaan luovuttanut...
"Isä!", Hätääntynyt tyttö kävi kiljumaan, turhaan, ei kukaan heidän klaanistaan ollut lähimaillakaan, lisäksi joen kohina peitti alleen avunhuudot, ainakin pidemmällä kantamalla. Nuka jatkoi kivien viskomista, samalla kun koitti itseään riuhtoa irti. Myös Pikisulka koitti auttaa, käyden "hyökkäämään" puuman kimppuun. Se lensi ja kaarteli kissapedon lähettyvillä, aina sopivan kulman tullen syöksähtäen puumaa päin, nokkien tuota ja koittaen ärsyttää kissan tiehensä. Siitäkään peto ei näyttänyt olevan moksiskaan, vaikka välillä sen huomio kiinnittyikin lintuun, pedon koittaen napata harakan kynsiinsä...


// Vahdin ja herra nallen jos tänne saisin niin kiitos .3. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kevät kukkia

ViestiKirjoittaja Vahti » 22 Touko 2016, 22:37

Karhuntakku oli äreä, hyvin äreä. Tavallista äreämpi oikeastaan.
Vain kolme päivää sitten hän oli herännyt talviunilta talviluolastaan Kleth vuorilla, minne hän vetäytyi lähes joka vuosi. Ja joka vuosi hän oli yhtä äreä tähän aikaan.
Se oli se kun piti herätä. Kun tultiin vähitellen tietoiseksi siitä että talvi on mennyt, kevät ja kesä keskenään vallaten Cryptiä takaisin itselleen. Mutta Karhuntakku ei halunnut herätä. Herääminen tarkoitti sitä että hänellä olisi jäätävä huussihätä, hän oli heikkona talven viemistä läskeistä ja lihaksista, hänen mahansa kurisi tyhjyyttä ja niin edelleen. Hän halusi aina jatkaa nukkumista, edes vielä pari viikkoa, jatkaa uinumista tunnottomassa pilviunessaan missä mikään maallinen ongelma ei häntä painaisi.
Toki, hänellä oli ruoka- ja juomavarasto luolassaan. Mutta se ei täyttänyt häntä, ei koskaan vaikka kuinka hän yrittäisi varata ajoissa ja paljon ruokaa sinne.
Vaikka pakkanen pitääkin ruuat hyvin tallessa, kevään lämpö yleensä ehtii tuhota suurimman osan ennen kuin Karhuntakku ehtii herätä.
...
Mutta tänä vuonna hänellä oli oikeasti hyvä syy herätä, kerätä mahdollisimman paljon voimia että hän voisi palata kotipesäänsä. Sillä kun hän pääsisi sinne, saisi itsensä parempaan kuntoon sekä kerättyä tarvittavia mukaan, hän menisi haltioiden kaupunkiin.
Koska Elodie oli siellä. Hänen pieni, soma ja viaton karitsaisensa jota karhumies rakasti enemmän kuin mitään muuta tässä maailamssa. Ja hän oli luvannut. Luvannut Ellielle että heti kun hän heräisi talviuniltaan, hän tulisi Elodien luokse.
SilläjokuSAAMARINKELJUHÄNTÄHEIKKILIPERTILIJÄ oli hänen tyttöään piiritellyt ilman hänen lupaansa.
Joku Persian tai Persius, joku ylevä hienostelija nimi.
Mokoma oli iskenyt silmänsä Elodieen ja Elodie viattomana oli hullaantunut tyyppiin. Tahtoi... Tahtoi NAIMSIIN pirulaisen kanssa.
Oi kyllä, Karhuntakku tekisi matkaa haltia kaupunkiin, etsisi kaksikon käsiinsä ja näyttäisi sille hyväkkeelle ettei Elodieen koskettu niin vain. Ehei. Karhuntakku tiesi että kaksijaloilla oli eläinten tapaan sääntönsä ja muut mitä tuli paritteluun ja kumppanien hakemiseen.
Ja Perian oli juuri rikkonut kaikki Karhuntakun säännöt...

Mutta niin, takaisin asiaan!
Karhuntakku oli siis äreä ja päättäväinen. Talvi oli verottanut yleensä raavaan miehen olemusta ja kokoa, tämän ollen laihempi ja heikompi kuin mitä ennen nukkumista. Tämän hiukset ja parta olivat kasvaneet, näyttäen kuin harakan pesältä hänen kasvonpiirteensä juuri ja juuri pilkistäen punertavan karvan seasta.
Ylleen vetäneenä turkkiviitan ja reppunsa selästään roikkuen suuri mies kahloi kukoistukseen heränneen kasvillisuuden läpi, nuristen ja äristen ihan että saisi jotenkin purettua ärtyisyyttään.
Sitten hän kuuli jostain hätäistä parkuntaa.
Nuori, itkuinen ääni.
Ensimmäisenä tuli mieleen Elodie kun tämä kutsui häntä apuun. Ja se oli tuo ensimmäinen ajatus, mikä sai Karhuntakun ampaisemaan pitkillä koivillaan kuulemansa äänen suuntaan epäröimättä. Riuhtoen eteen tulevia oksia pois tieltään, hypähtäen kivien ylitse, hampaansa irveessä ja katseensa kova, murhanhimoinen.
Ja kuka hemmetissä luulee kiusaavansa hänen pikkuistaan!?

Kun hän näki liikettä edessään, kasvillisuuden takana, tietäen että täältä se huuto oli tullut, Karhuntakku hyppäsi paikalle. Hän kiinnitti oitis huomionsa puumaan, ja karjaisi. Ei niin kuin mies vaan kuin vihainen, suuri karhu mikä hän todellisuudessa oli. Hänen jalkansa olivat ottaneet vaistomaisesti leveämmän, tukevamman asennon ja hänen puoli nyrkkiin puristuneet kätensä sivuillaan uhkaavina.

#...xD Tuli jotenkin mieleen hullu puliukko haastamassa riitaa puuman kanssa.#
Vahti
 

Re: Kevät kukkia

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Touko 2016, 11:49

Puuma kierteli ja kaarteli koko ajan lähemmäksi, välillä perääntyen pari askelta kun meinasi kivestä saada päin näköään, mutta ei se aikonut luovuttaa. Selvästi se ei ollut syönyt pitkään toviin ja halusi jo jotain murkinaa mahansa painoksi ja nyt kun tilaisuus ruokailla oli tullut, ei mokoma katti aikonut paikalta paeta. Sille jumiin jäänyt kentauri oli juhla-ateria ja kaupan päälle tuon harakka vielä, sikäli mikäli vikkelän linnunperkeleen kiinni olisi saanut.
Aterioimaan puuma ei kuitenkaan koskaan ehättänyt, kun paikalle saapui odottamaton kolmas osapuoli. Siinä missä kissapetokin tuota hulluna karjuvaa miestä säikähti, oli Nuka saada sydänkohtauksen. Eläimiin hän oli tottunut, eläimien suhteen hän osasi pitää puolensa ja reagoida rationaalisesti - mutta kun paikalle pyrähti kaksijalkainen, meni nuori tamma täysin lukkoon. Tuo ihminen kaiken lisäksi kuulosti oudolta, pelottavalta. Kuin karhulta. Mutta eihän tuo karhu ollut? Vaikka karvainen olikin...

Miehen saavuttua kuvioihin sai puuma kuitenkin muuta ajateltavaa. Sen häntä vispasi puolelta toiselle vihaisena, kissapedon sähisten ja mouruten uhkaavasti nyt kohden miestä. Se selvästi puntaroi tilannetta, ottaako riski yhteenotossa vai luovuttaako suosiolla? Puuma haistoi, ettei kyseessä ollut ihan tuiki tavallinen ihminen ja sen takia se selvästi epäröi, kunnes lopulta nälkä ja epätoivo ajoivat sen hyökkäämään. Kaikki tai ei mitään.
Nuka saattoi vain shokissa seurata sivusta, kuinka nuori kissapeto lähti kovinkin harkitsemattomasti hyökkäämään kohden tunkeilijaa, selvästi aikeina ajaa tuo mokoma pois hänen saaliinsa luota. Siinä vaiheessa Nuka ei edes osannut reagoida, tytön vain tuijottaen tilannetta kädet suun edessä järkyttyneenä, samalla kun Pikisulka jatkoi kissan härnäämistä - tosin puuma ei nyt harakasta välittänyt, sillä oli tähtäimessä yhteenotto tuon miehen kanssa....



// :-----------DDD Voi ei, äkänen Karhuntakku <3 Also musta tuntuu et Perian kuolee vielä ku kesä koittaa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kevät kukkia

ViestiKirjoittaja Vahti » 28 Touko 2016, 00:18

#Voi ei, ei Perian kuole jos Karhusta se riippuu. Karhu haluaa että Perian jää henkiin ja katuu, syvästi, loppuelämänsä. ^^#

Sinänsä Karhuntakku ymmärsi jossain mielessään että se, joka oli vaarassa joutua tämän pikkukisun ruuaksi, ei ollut Elodie. Se oli mahdotonta, Elodie oli haltiakaupungissa, kaukana täältä turvassa haltiakuninkaan linnassa. Ellie ei hankkiutuisi vaaraan, tämä oli fiksu fauni.
Mutta silti tunnetasolla nuori ja tytölle kuuluva ääni oitis linkittyi petomiehen mielessä Elodieen, oli kyseessä oikeasti kuka tahansa muu.
Ja vaikka se ei nyt olisi Elodie niin enää ei voinut perääntyä tai keskittyä muuhun. Puuma aikoi ottaa haasteen vastaan minkä Karhuntakku oli äänekkäästi ilmaan huutanut.

He kaksi, karhumies ja puuma, olivat nälkiintyneitä petoja. Ja nälkä on hyvä motivoija, pakottaen kehosta ne vihoviimeisetkin energiat mitä tarvittiin selviytymiseen. Jättämään kaiken ylimääräisen ajattelun ja epäröinnin sivuun kun näkö tunnelisointuu, kiinittyy yhteen kohteeseen. Sydän hakaten rintaa vasten pumpaten andrenaliinia ja verta sekoittumaan suonissa polttiaineeksi syöksymään epätoivoiseen yritykseen elää.
Puuma hyökkäsi suoraan, sen häntä viuhuen pitämässä joustavan kehon tasapainossa ja vauhdissa kuin ammuttu nuoli kohti karvaista miestä. Karhuntakku repäisi repun selästään maahan, se olisi vain haitaksi. Viittakin lipesi pois yltä kun uudelleen karjaiseva petomies syöksyi itsekin kohti vastustajaansa.

Se tapahtui jälleen. Täysin Karhuntakun huomaamatta ja tajuamatta, mutta se tapahtui jälleen aivan kuten silloin haltiakupungissa kun Elodie oli ollut vaarassa.
Karhuntakku muuttui, kaksijalkaisesta miehestä suureksi -vaikkakin nälkiintyneeksi- karhuksi vaatteet repeytyen yltä. Vaistomaisesti hän pudottautui myös etujalkojensa vetämäksi, ja kohottaen ne sitten eteen ottamaan kissapedon murskaavaan halaukseen. Suuret hampaat tavoitellen puuman kaulaa repiäkseen niskanivelet pois sijoiltaan.
Vahti
 

Re: Kevät kukkia

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Touko 2016, 19:29

Tietenkään Nuka ei ollut uskoa silmiään, kun tuo kaksijalkainen kävi muuttumaan karhuksi sillä samalla sekunnilla, kun puuma kävi hyökkäämään. Olihan Nuka kuullut muodonmuuttajista - nähnytkin pari muotoaan muuttavaa lohikäärmettä - mutta oli se aina uusi kokemus saada tuollaista todistaa. Se että ihminen oli nyt nelijalkaiseksi pedoksi muuttunut, ei kuitenkaan parantanut tytön mieltä yhtään. Nyt hänellä pyöri kaksi todennäköisesti nälkäistä petoa lähettyvillä, oliko se sitten vain ajan ja mittelön kysymys kuka pääsisi saaliiseen käsiksi?
Myös Pikisulka sitä tilannetta yllättyi, lehahtaen tiehensä sillä sekunnilla ja kadoten puiden oksistoon seuraamaan tilannetta, rauhoittuen omasta säikähdyksestään hetken. Kissapeto puolestaan oli niin päättäväisenä hyökkäämässä, ettei edes tajunnut mitä edessään tapahtui, ennen kuin oli liian myöhäistä.

Sen sijaan että puuma olisi ehtinyt perääntyä tai harkita kahdesti, kävisikö sittenkään karhun kimppuun, kävi se mätkähtämään vasten suurempaansa. Silti kovin päättäväisenä kissapeto koitti raapia ja purra vastustajaansa, älyämättä jääneensä ansaan tuon murskaavaan halaukseen. Ja ennen kuin nälän sokaisema puuma olisi edes ehättänyt koittaa päästä pois vastustajansa otteesta, kohtasi se karun loppunsa karhun tehdessä selvää nuoresta pedosta. Puuma veltostui toisen otteessa täysin, jalan ehkä nykien vielä hetken, ennen kuin mokoma ei enää mitään elonmerkkejä näyttänyt.

Nuka tuijotti karhua ja kuollutta puumaa hetken järkyttyneenä, kykenemättä liikahtamaankaan. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, että pelokkaalla nuorella kesti hetken edes päästä takaisin tilanteen tasalle! Hän oli hämmentynyt, tietämättä mitä tästä tilanteesta nyt varsinaisesti edes ajatella. Lopulta se pelko ja itsesuojeluvaisto kuitenkin palasivat takaisin ja Nuka nappasi käteensä jälleen kiven ja sen suuremmin ajattelematta viskasi sen päin karhua.



// KARHUNTAKKU ON NYT NÄTISTI TAI EI SAA KUTSUA HÄIHIN! EI NÄÄ ELODIEE YLISÖPÖSSÄ MEKOSSA. hitto kun koko ajan meinaan kirjottaa Elodie Nukan sijasta.... //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kevät kukkia

ViestiKirjoittaja Vahti » 31 Touko 2016, 00:29

#o-o Karhuntakku on kiltisti. Vähän ehkä nykii sarvista mutta muuten kiltisti, I swear! I mean, he swears!#

Suuri peto piti tappamaansa vastustajaa vielä hetken aikaa otteessaan, parantaen hampaittensa otetta niskasta ilmassa kuuluen luiden rusahtelua ja lihan napsahtelua. Karhu huohotti viheltäen kuononsa kautta ennen kuin syvään huokaisten päästi etutassuillaan ja hampaillaan irti kissapedosta, antaen sen pudota maahan raskaan tömähdyksen kera.
Karhuntakku itsekin pudottautui maahan, tömähtäen takapuolelleen nuollen verta huuliltaan ja katsellen saalistaan. Tai olisi katsellut, kun se yhtäkkiä sai uuden häiriötekijän mikä teki jopa kipeää. Kivi oli iskeytynyt suurpedon keskikehoa vasten, kylkiin joita ei ollut paksu rasvakerros suojelemassa kuten ennen talvea. Joten, luonnollisesti oli karhumiehen reaktio ärähtää, korvat takana ja hampaat esillä. Sen katse iskeytyen...
Kentauriin. Varsaan, mikä näytti olevan peloissaan.
"Mitä hem-!?" hän alkoi lähes kirota säikähtänäälle pikkuiselle, mutta huomasi oman äänensä. Ja katsahtaen alas näki karvaiset, suuret pedontassunsa. Karhun etutassut. Heh, hän... Hän oli muuttunut! Hän oli jälleen oma itsensä! Hän oli jälleen oma itsensä, hän on karhu!
Karhulta pääsi hörähdys, mikä etäisesti muistutti naurua kun suurpeto kohotti kasvonsa taivasta kohti ja sen olkapäät tärisivät.
Se oli tapahtunut taas, hänen huomaamattaan, hänestä oli tullut oma itsensä!
Vahti
 

Re: Kevät kukkia

ViestiKirjoittaja Aksutar » 31 Touko 2016, 01:20

Ehkä kiven heitto ei ollutkaan hyvä idea, mutta sen Nuka älysi harkita vasta sen jälkeen kun mokoman oli viskannut. Jos hän kiveä ei olisi heittänyt, ehkä peto olisi keskittynyt omaan olemiseensa ja kenties ruokaillut juuri tappamallaan kissapedolla! Mutta ei, nyt Nuka tyhmyyttään meni sen huomion itseensä kääntämään ja totta kai hätkähti kiljahtaen, kuullessaan pedon ärähdyksen ja... puheen? Kai tuo puhui, ellei hän omiaan kuullut! Koko tilanne oli yhä pelottava ja absurdi nuorelle mielelle, eikä Nuka osannut edes sanoa minkä kielen sanoja oli kuullut! Varmaa oli, ettei tuo ainakaan heidän klaaninsa kieltä puhunut.

Kontio ei kuitenkaan käynyt hyökkäämään. Ei ainakaan heti. Sen sijaan tuo näytti tutkivan itseään, ennen kuin vilkaisi kohden taivasta? Mitä ihmettä mokoma teki? Karhun käytös oli todella outoa, ainakin Nukan mielestä. Tosin eihän hän kovin montaa karhua ollut päässyt näinkään läheltä katselemaan, mutta kyllä hän noista jotain tiesi! Ainakin sen verran, etteivät tavalliset karhut ihmisiksi osanneet muuttua - tai toisin päin.
Toinen kivi napattiin ja heitettiin nopeasti kohden kontiota, ennen kuin Nuka kävi jälleen vetämään jousensa esiin ja jännitti yhden viimeisistä nuolistaan, käyden tähtäämään karhua. Kuitenkaan ampumatta. Jokin kertoi, ettei ihan heti kannattanut päästää nuolta irti. Ehkä se pieni ääni päässä käski tammaa odottamaan ja antamaan toiselle mahdollisuuden selittää itsensä. Ehkä sekin oli virhe, antaa toiselle nyt aikaa lähteä hyökkäämään, mutta siitä virheestään Nuka saisi sitten maksaa jos huonosti kävisi.



// EI SAA SARVISTA! PERIAN HUUTAA! Tai no, kiljuu. Sitten tulee vihanen Elodie pelastamaan prinssinsä. eikun //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kevät kukkia

ViestiKirjoittaja Vahti » 01 Kesä 2016, 19:55

#Ja komeasti tulee kiljumaan xD#

Karhuntakku oli niin onnellinen karhuksi, omaksi itsekseen, muuttumisesta että hän unohti varsan läsnäolon. Mutta niin kuin ympärillä inisevä hyttynen muistutti toinen läsnäolostaan. Jälleen kivi heitettiin petoa päin ja eläimen murinan sekainen nauru lakkasi tämän kohdistaen huomionsa kentaurityttöön. Karhun korvat luimussa, suupielet painuneena alas ja silmät pistävästi tuijottaen oli petoeläimen olemus perin ärsyyntyneen oloinen.
Varsinkin kun seuraavaksi värisevä nuoli kohdistettiin häntä kohti.
Karhuntakku veti syvään, hyvin syvään ja hitaasti henkeä kuin olisi joutunut tekemisiin... Noh, lapsen kanssa joka ei vain osannut ymmärtää jotakin yksinkertaista.
Oikeasti, lapset... Elodie taisi olla ainoa fiksu tyttö pentujen joukossa.
"Laske se nuoli ennen kuin ammut itseäsi sillä", karhumies tuhahti kuononsa kautta, katsoen pelästynyttä kentaurivarsaa. Ehkä ihan ymmärrettävää miksi toinen niin peloissaan oli, mutta luulisi että toinen tajuaisi että karhu, joka pelasti eikä heti hyökännyt saattoi olla muutakin kuin vihollinen. Saaliseläimet, niin yksinkertaisia.
"Minä en syö sinua. Sitäpaitsi taidat olla... Wyriuksen pentuja vai mitä?" hän yritti nyt järkeillä lapsoselle, äänestään kyllä kuuluen selkeää murinaa mikä ei johtunut vain hänen petomuodostaan.
Karhuntakulla kun ei riittänyt ymmärrystä ja kärsivällisyyttä kuin vain harvoja kohtaan.
Paikaltaan muuttunut karhu ei ollut liikahtanutkaan vielä, sillä vaikka jousta pitelikin pelokas varsa, oli ase silti ase.
Vahti
 

Re: Kevät kukkia

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Kesä 2016, 21:19

Sen sijaan, että kontio olisi lähtenyt ärisemään ja murisemaan ja hyökkäämään, avasi mokoma lopulta turpansa ja kävi jälleen puhumaan. Nuka tuijotti karhua suurin, järkyttyneenepäilevin silmin, koittaen saada tuon puheesta nyt jotain selvää. Osasihan hän yleiskieltä, mutta näin paniikin keskellä sitä ei heti osannut sanoja kääntää itselleen järkevään malliin. Nuka joutuikin vetämään henkeään syvään ja rauhoittelemaan itseään, tajuttuaan ettei välitöntä vaaraa ollut... kai?

Kulmat kurtistuivat pienesti kontion mainitessa hänen isänsä nimen. Sen Nuka tunnisti kyllä, pellavapään käydessä kallistamaan päätään pienesti. Katse seurasi tarkasti karhua, joka ei mihinkään liikahtanut, samalla kun Nuka itse hengitystään koitti tasailla. Ilmeisesti tuo ei nyt ollut aikeissa häntä syödä - mutta mitään ei puhuttu tappamisesta! - ja halusi, että Nuka aseensa laski. Nopeasti tyttö vilkaisi jännitettyyn nuoleen, joka jo tärisi voimiensa rajoilla olevissa käsissä. Päätös piti tehdä äkkiä, ei Nuka kauaa jaksanut joustaan enää jännittää.

Lopulta kentauri kuitenkin laski jousensa, pitäen kuitenkin nuolen ja jousen valmiina käsissään, sikäli mikäli tarve tulisi äkkiä niitä käyttää. Hetken Nuka vain tuijotti karhua, osaamatta päättää miten tilannetta nyt lähtisi purkamaan. Totta kai ujo ja yhä pienesti kyynelehtivä tyttö halusi vieraan kauas itsestään, mutta jos totta puhuttiin, hän tarvitsi apua... ja juuri tällä hetkellä tuo kummallinen puhuva ihmiskarhu oli ainoa avuntapainen, mitä tarjolla oli. Niinpä tyttö keräsi itsensä ja ne pienet rohkeudenrippeensä, ennen kuin suunsa kävi avaamaan.
"Isä ei... ole puhunut karhuista", Ota tuostakin lauseesta nyt selvää, mutta se oli ainoa asia mitä Nuka sai nyt muodostettua yleiskielellä. Tarkoittaen sitä, ettei isänsä todellakaan ollut kertonut puhuvista karhuista mitään. Mutta jostain tuo karhu ilmeisesti hänen isänsä tunsi? Ainakin nimellisesti.

"Ethän loukkaantunut?", Nuka kysyi seuraavaksi, puhuen selvästi pienellä aksentilla. Tietenkin hän oli pienesti huolissaan ystävällisen sielun hyvinvoinnista yhteenoton jäljiltä, vaikka eihän Puuma nyt kovin suurta vahinkoa ilmeisesti tehnyt...



// Kiljuu niin naisellisesti että Karhuntakku alkaa miettimään onko Elodie sittenkin avioitumassa toisen tytön kanssa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kevät kukkia

ViestiKirjoittaja Vahti » 05 Kesä 2016, 16:32

#Sitten tehdään sukupuolitarkistus! Eiku... Sitten Karhuntakku on vaan tyytyväinen kun likkojen kesken ei vahinkoja voi tapahtua... Eikun siis...#

Karhuntakku katseli pelokasta kentauripentua, tarkkaillen toisen reaktioita ja odottaen mitä toinen seuraavaksi tekisi. Toinen vaikutti vähän siltä ettei aivan ymmärtänyt mitä peto puheli, mikäli toisen pään asennot ja tuijotukset sitä tarkoittivat, mikä johti karhumiehen uuteen murinan ja huokauksen sekaiseen äänähdykseen. Kunhan toinen nyt edes laskisi mokoman keppiaseensa. Osasiko toinen edes sitä käyttää vai oliko penikka vain lähtenyt itsekseen leikkimään aseen kanssa?
Pitäisiköhän kehottaa Wyriusta pitämään tarkemmin silmällä pentujaan?
Toisaalta, mitä se hänelle kuului miten joku pentunsa kasvattaa. Paitsi silloin kun yksi niistä osoittaa häntä mahdollisesti tappavalla tai vakavasti loukkaannuttavalla aseella!

Viimein toinen laski aseensa ja Karhuntakku saatoi rentoutua edes hieman, katsahtaen sitä sylissään olevaa kisulia minkä pää -silmät pullottaen kuopissaan avoimina ja pää roikkuen kuin nuken pää kehostaan viimeisen langan varassa- lepäsi hänen toisella reidellään.
Murahtaen suurpeto tönäisi etukäpälällään pedon sylistään. Voisi ottaa sen mukaan, tai tässä nyt nahastaa, suolistaa ja leikellä se. Puuman turkkia kun ei joka päivä saanut myyntiin niin siitä voisi saada kivasti.
Saisi ostettua Elodielle jotain kivaa, tai ehkä paremminkin vain antaa kolikot faunille. Ei karhumies uskonut kykyihinsä valitaan mitään kivaa pikku faunille. Toki hän voisi ostaa tälle hyödyllistä, kuten veitsen, käsi- tai rannesuojukset, kypärän, jousen... Ellie ei vain ollut niitä tyttöjä. Viaton hupsu vain.

Ja sieltähän se tuli, osasi tuo pikkuinen puhua. Ja vieläpä jotenkunten yleiskieltä, liekö hermostuneisuudella vai taidottomuudella osansa toisen lauseissa.
No ainakaan tässä ei tarvinnut alkaa yrittämään kiivetä kielimuurta yli kun toisella oli koko ajan ase valmiina tulittamaan.
Tosin, toisen kysymys huvitti petoa mikä hörähti olkapäät nytkähtäen. Loukkaantunut? Mistä? Toisen pikkukivistä tai tästä kisulista?
"Älä sinä minusta kuule huolehdi", Karhuntakku tokaisi, ehkä vähän terävämmin kuin oli tarkoittanut. "Kerroppa itse mitä teet näin erossa laumastasi? Eikös tuollaisten pentujen pitäisi vielä olla emojensa vierellä eikä talssia metässä kisujen kiusattavana tähdäten aseilla joita ei osaa käyttää?"
Auts. No, Karhuntakku oli vasta talviunilta herännyt, nälkäinen, pitkä matka edessä ja tekemisessä varsan kanssa joka häntä aseella oli osoittanut. Karhumiehen mielestä se ainakin antoi hänelle oikeuden hieman läpsiä pentua ympäri korvia edes sanallisesti.
Hänhän oli toisen pelastanut, mokomakin penikka.
Vahti
 

Re: Kevät kukkia

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Kesä 2016, 21:40

Kuulemma tamman ei tarvinnut karhusta käydä huolehtimaan, tai niin tuo mokoma niin väitti. Olkoot, Nuka totta kai huolehtivaisena persoonana olisi halunnut itse varmistaa, ettei hätää ollut - mutta oli hän kyllä monesti saanut todistaa, että kannatti uskoa kun toiset sanoivat ettei syytä huoleen ollut.
Eipä Nuka saanut mitään siihen väliin sanottukaan, kun mokoma karvaturri kävi kyseenalaistamaan miksi tamma laumastaan oli erillään, mainiten myös hänen ikäisten kuuluvan vielä emojensa viereen ja kyseenalaistaen hänen jousenkäyttö taitojaan! Kuinka tuo kehtasi! Tai... ehkä siihen oli syynsäkin, ehkä ei, mutta kovin ilkeältä ne sanat kuulostivat - mutta eihän Nuka toiselle voinut suuttua, vaikka pala kurkkuun siitä nousikin! Hän oli yhä jumissa ja tarvitsi apua ja juurihan mokoma hänet oli pelastanut varmalta kuolemalta.

"Äiti on kuollut", Nuka kävi toteamaan napakasti, selvästi surkeana, katsellessaan karhua kulmiensa alta, "On vain isä".
"E-enkä itse päättänyt olla puuman ruokaa!", Tyttö jatkoi, "Ylitin joen ja maa sortui ja sitten kissa tuli ja sitten sinä ja Pikisulka koitti auttaa ja!", eipä tuon selityksestä varmaan ottanut ihan suoraa selkoa, tytön puhuen niin nopeasti ja selvällä pohjoisenkentaurien korostuksella, että joka sana ei ehkä mennyt toisille perille.
"Ja osaan käyttää jousta! Se vain liikkui nopeasti ja jousia oli vähän!", jousia vähän... Oikea termi olisi ollut nuolia oli vähän, mutta voiko siitä väärän sanan käyttämisestä varsinaisesti syyttää tyttöä, joka suurimman osan elämästään klaaninsa kielellä puhui.


// :---D Karhuntakku päättää et ok kaikki hyvin ootte tyttöjä ja sit tulee yhdeksän kuukauden päästä uudestaan kattoon elodiee ni siellä onkin vipeltämäs pari Elodie junioria ja Karhuntakku on silleen MITÄ RUTTOA //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kevät kukkia

ViestiKirjoittaja Vahti » 12 Kesä 2016, 01:27

#Ja sitten Perian kasturoidaan ettei toiste virhe tapahdu. Eiku...#

`Äiti on kuollut.´
...Karhuntakku alkoi, hieman vain, katua sanojaan. Karhumiehen korvat luimistuivat, tämän katsoen nyt vaiti ja kuono vain hieman mutrulla, kun varsa alkoi hänelle vauhkota. Siinä kiihtyessään alkoi tytön sanat sitten hieman sumentua, muuttua vieraskielisemmiksi ja sanat takellella ja hyppiä sinne tänne järjestyksistään. Ei karhumies kauheasti osannut kentaurien puhetta, vain sen mitä tarvittiin kaupantekoon, mutta kyllä hän tunnisti lapsen joka on menettänyt toisen vanhempansa, oli peloissaan ja itkuinen. Karhuntakulla oli pientä kokemusta itkevistä lapsista, oli itkun syynä hän tai jokin muu.

Kunhan toinen sai sitten suunsa tyhjäksi, sanottua mitä nyt halusi sanoa ja huutaa pedolle joka oli ilkeillyt, Karhuntakku huokaisi.
Kyllä hän olonsa hieman pahaksi tunsi, mennä nyt tölvimään sanoin pentua joka ei sitä kuitenkaan ihan ollut tarvinnut.
"Selvä, sinä päädyit ongelmiin vahingossa", peto huokaisi kuononsa kautta, ilma viheltäen sieraimien läpi. Hän katseli vielä hetken hiljaisena toista.
"Enää ei ole silti hätää, ymmärrätkö?" miespeto yritti puhua rauhallisesti ja selkeästi, tyynnytellä valkeaturkkista. "Joten rauhoituhan nyt, pentu. Minä en satuta sinua, eikä tämä kisukaan", hän yritti nyt jotenkin rauhoittaa varsaa, nojautuen taputtamaan kuollutta puumaa vierellään toisella etutassullaan.
"Oletko jumissa, haluatko apua?" hän oli haistavinaan verta, eikä se kuulunut tälle vierellään makaavalle kissimirrille.
Vahti
 

Re: Kevät kukkia

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Kesä 2016, 18:47

Taas ne kyyneleet meinasivat alkaa virtaamaan vuolaammin alas silmäkulmista, Nukan turhautuessa ja joutuessa miettimään kuollutta äitiään. Ei se ollut kivaa, kaiken lisäksi nyt kun ei enää tarvinnut henkensä edestä pelätä, alkoi se jumiin jäänyt jalka muistutella kivustaan ja kipu puolestaan kirvoittamaan lisää kyyneliä tytön silmiin. Nuka nyyhkyttikin muutamaan otteeseen tuijottaessaan karhua kulmiensa alta, siinä samalla nopeasti vähän väliä silmäkulmiaan pyyhkien hihaansa.
Karhu kävi kuitenkin vakuuttelemaan, ettei hätää nyt ollut. Kehotti tyttöä rauhoittumaan, mainiten, ettei aikonut satuttaa häntä - eikä tuo kissanperkelekään enää häntä voinut satuttaa. Nuka nyökyttelikin ymmärtäväisennapakasti karhun sanoille, samalla kun itseään koitti rauhoitella.

Karhu kyseli, oliko hän jumissa. Nuka kävi jälleen nyökkäämään päättäväisesti, vilkaisten takajalkansa puoleen.
"Maa sortui ja jäin kiinni", Nuka selitti, osoittaen takajalkansa puoleen, "Enkä saanut kiveä liikkumaan".
"V-voisitko ehkä auttaa?", Avun tai muunkaan pyytäminen vierailta ei yleensä ollut Nukan mieleen, ujouttaan kun tuo ei kehdannut pyytää itselleen mitään. Mutta nyt oli pakko voittaa se ujous ja kysyä apua, muuten hän jäisi tähän ja ties mikä peto seuraavaksi tulisi paikalle!


// :---DDD PERIAN KYLLÄ MIELELLÄÄN PITÄISI LIHAPULLANSA VAIKKA ONKIN VÄHÄN NEITI. Also Perian ei päästä Karhuntakkua häihin ennen kun se on käyny kylvyssä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kevät kukkia

ViestiKirjoittaja Vahti » 12 Kesä 2016, 20:14

#Kylvyssä!? Johan on karhukaiselle vaatimukset xD Karhuntakku ei niin vain mene kylpyyn, varsinkin kun Perian pyytää. Se vielä heittää kakkaa Perianin päälle! >XD#

...No voi nyt perskale. Kai oli Karhuntakku pehmentynyt tässä vuosien päästä, erään henkilön ansiosta, ettei petomies voinut sulkea itseään varsatytön itkulta. Se hipaisi hänen sydäntään, aiheuttaen epämukavan tuntemuksen hänen tietäen että hän oli osasyy tytön ikävään oloon. Toisen itkuisuus toi niin vahvasti mieleen Elodie, pienen karitsalapsosensa, ettei Karhuntakku voinut olla katsomatta tytön suuntaan apeana. Hemmetin pennut, aina vetämässä häntä naruista.

Vai oli toisen jalka jäänyt jumiin. Uroskarhu päästi tuhahduksen kuononsa kautta, alkaen nousta neljälle jalalleen siitä istumasta. Jo on varsalla temput kun itsensä jumiin jalastaan noin sai. Kyllä toisella pitäisi olla joku aikuinen vielä katsomassa perään. Emokin menetetty ja äsken olisi tytöltäkin henki lähtenyt. Kyllä karhumiehen pitäisi jotain Wyriukselle sanoa, ei tästä muuten mitään tulisi. Se olisi paha juttu Karhuntakun työasioillekin jos asiakas ei surun murtamana jaksaisi käydä kauppaa tai sopimuksia.
Suurpeto sitten oli kohonnut neljälle tassulleen, alkaen astelemaan toisen luokse löntystelevin askelin.
"Juu juu, autetaan", hän huokaisi, askeltaen.
Ja sitten murahtaen kun tuntui ikävä nytkähdys sisuksissaan. Peto jähmettyi paikalleen, pää painautuen alas ja vetäen katkonaisia henkäyksiä. Etäisesti tuttu kihelmöinti kävi läpi viileänä aaltona, kun turkki putosi suurina karvatuppoina päältä, Karhuntakun tajuten hetkelliseksi surukseen että hän palautui takaisin ihmismuotoonsa. Hän ei sitten vieläkään voinut jäädä omaksi itsekseen, perskuta.
Toisaalta, sitten hän ei varmaan Elodien luo olisi päässyt petomuodossaan...
Kuitenkin, hetkellisen tuskan lopputulos oli se että Karhuntakku makasi alastomana ihmismuodossaan kontillaan metsälattialla. Ehkä muutama vaaterepale vielä roikkui sinnikkäästi päällä mutta eihän ne paljoa peitelleet saatikka pysyneet päällä kun karvainen iso mies nousi hieman horjahtaen jaloilleen.

Jo'on ärsyttävää. Toivottavasti tästä ei tule tapaa että mennään muodosta toiseen varoittamatta. Saattaisi kuvitella mitä kaupungissa reagoitaisiin kun hän yhtäkkiä kesken Elodien halauksen muuttuisi pedoksi.
Muristen ja kiroten hampaittensa välistä kirouksia Karhuntakku rusautteli niveliään kun niitä siinä särki. Sitten kun hän tunsi olevansa ihan kunnossa muodonmuutoksen jälkeen hän siirsi huomionsa varsaan.
"...Et ole tainnut ennen tavata muodonmuuttajaa", hän enemmänkin totesi kuin kysyi, astellen tytön ja kiviröykkiön luokse. Hän tosin piti katseensa valppaina toisen jaloissa. Ei sitä tiennyt jos toinen potkaisisi, Karhuntakku kun käsitti kentaurit samanlaisiksi pillastujiksi kuin hepat jos vähäsen tuli jotain säikkyä eteen. Mutta niin, se kavio siellä kivien välissä oli.
"Miten ihmeessä sinä sait sen tuonne", karvainen perse paljaa oleva ukko mutisi enemmän itsekseen, asettui kyykkyyn ja alkoi tutkia murikoita.
Vahti
 

Re: Kevät kukkia

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Kesä 2016, 22:37

Kyllä karhu auttamaan suostui. Hyvä! Vaikkakin, jotenkin Nukan pitäisi korvata tämä sitten karhulle. Hyvistä teoista piti aina palkita, joskin niistä ei koskaan pitänyt odottaa palkintoa. Hyvät teot piti tulla luonnostaan, vapaasta tahdosta, ei palkkion toivossa. Näin Nukalle oli opetettu.
Katse seuraili, kuinka karhu lähemmäksi lähti tulemaan. Pikisulkakin läheiseltä oksalta tarkkaili tilannetta, selvästi varautuneena. Mutta ilmeisesti lintu tiesi milloin joku uhkasi ystäväänsä ja milloin joku aikoi auttaa, muutenhan mokoma olisi jo käynyt nokkimaan karhua.
Yllättäen peto kävi jähmettymään alas ja sai ilmeisesti jonkinlaisen... kohtauksen? Nuka veti terävästi henkeä tuon todistaessaan, seuraillen kuinka turkki karhun yltä varisi kuin havut kuivasta kuusesta, pedon vaihtaen muotoaan siihen samaiseen ihmismieheen, joka alunperin oli paikalle saapunut. Tosin, tällä kertaa mies oli huomattavasti kepeämmissä kuteissa.

Nuka tuijotti tuota näkyä hetken hämillään, kunnes katse häpeillen kääntyi pois ilkosillaan olevasta miehestä. Eiväthän kentaurit alastomuutta käsitelleet samalla tavalla, mitä kaksijalkaiset humanoidit, mutta kyllä Nuka tiesi milloin joku oli häveliäästi pukeutunut ja milloin ei! Totta kai poskille nousi pieni puna, toisen, nyrkkiin puristuneen käden nousten tytön suuta peittämään hetkeksi. Toisaalta, alastomuushan oli vain luonnollista, olihan karhu äskenkin ollut alasti... vaikka turkki kaiken oli peittänytkin.
"En ole", Päätään pudisteleva tyttö vastasi toisen kysellessä muodonmuuttajasta - olihan hän kyllä lohikäärmeitä, jotka muotoaan muuttivat, nähnyt, mutta se nyt ei tullut mieleen. Katse kääntyi takaisin miehen puoleen, Nukan kuitenkin harvinaisen tiiviisti pitäen katseensa toisen kasvoissa.

"S-sitä mekin mietimme", Nuka vastasi miehelle, tuon ihmetellen ääneen miten tamma koipensa tuonne oli saanut, Kai se vauhdilla oli sinne sujahtanut maan sortuessa ja toisen kiven painuen perästä tiukemmin vasten raajaa. Kai se oli onni onnettomuudessa, ettei kivi sentään ollut käynyt murskaamaan koipea täysin!
"L-leirissä on vaatteita... jos haluat", Nuka kävi ehdottamaan, antaen miehen rauhassa katsella koipensa irti siitä kivien välistä.
"Nuka", tyttö lisäsi yllättäen, "Nuka on nimeni... e-entä sinun?".



// Perian pesee sen vaikka itte, jos siitä se on kiinni! LIKAISENA EI HÄIHIN TULLA! Nätin puvukin saa ylleen! Ei saa heitellä kakkaa, Karhuntakku et nyt rupea apinaksi! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Joet ja vesistöt

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron