Kevät kukkia

Keväisin pohjoisemmat joet vyöryvät vuolaina, lumien sulaessa ja valuessa jokeen. Joki on arvaamaton ja välillä virtaa rauhallisesti, yltyen kuitenkin yllättäen pauhaavaksi koskeksi. Jokien ylitse kulkee yleensä kivisiä siltoja, joita jotkut rosvojoukot pitävät erittäin tarkasti silmällä...

Valvoja: Crimson

Re: Kevät kukkia

ViestiKirjoittaja Vahti » 13 Kesä 2016, 01:08

#>XDD Tulee niin tämä kohtaus mieleen. Perian tarttee sitten haarniskan jos ite yrittää pestä petomiestä. Ja kyllä Karhuntakku vähän apina on, karvainen ja kaikkea, nytkin heiluu alastomana kuin ei mitään.#

Karhuntakku tuhahti. Ei hän itse tiennyt mitään muodonmuuttajien paljoudesta, mutta kyllä hän uskoi että muodonmuuttajat eivät olleet harvinaisia täällä. Toisaalta pentuhan toinen oli niin tuskin kannatti odottaa että toinen mitään tiesi laumansa ulkopuolisesta elämästä.

Siinä katsellessaan ja miettiessään mites hän saisi nämä kivet erilleen toisissaan ja siten varsan vapaaksi, karhumies laittoi merkille toisen käytöksen. Se oli paljon... Katseeltaan välttelempi ja toisen sanat änkyttäviä. Mitä, oliko hänen muodonmuutoksensa noin yllättävä ollut? Olihan toinen hänet ihmisestä karhuksi muuttuvan joten luulisi että toinen jo tajuaisi yhdistää kaksi asiaa keskenään.
Vasta kun tyttö kertoi leirissä olevan vaatteita, petomiehen kohottaen toista kulmaa terävästi, valkeni karhumiehelle mikäs toisen ongelma nyt oli: hänen alastomuutensa.
Karhumies ei ymmärtänyt: metsäneläimille alastomuus ja vaatetus eivät yleensä olleet mitään tärkeitä asioita, ei niin kuin kylissä tai kaupungeissa asustaville kaksijaloille. Elodiekin ei mennyt änkyttäväksi vähästä vaatetuksesta. Ja kentaurit itsekin olivat koko ajan puolialastomia periaatteessa.
Petomies huokaisi uudestaan, hän teki sitä usein kun häntä ärsytti tai vaivasi jokin ja sitä nyt tapahtui paljon.

Toinen esittäytyi Nukaksi, mihin mies murahti epämääräisesti kun kohosi seisomaan ja lähti astelemaan kohti ennen tappelua hylkäämiä tavaroitaan.
Ei hän nyt pennun oloa halunnut tukalaksi tehdä, lisäksi hänen piti löytää sopiva väline kivien välin suurentamiseen.
"...Minä olen Karhuntakku", mies lopulta esittäytyi takaisin, kyykistyneenä reppunsa eteen vetäen sieltä housut esille. Ne saisivat nyt kelvata, hänellä ei muutenkaan kylmä ollut ja varsa piti nyt saada sieltä perhanana kivikosta pois.
"Enkä minä vaatteita tartte", hän vielä lisäsi, alkaen kiertämään pienen aukeaman reunoja ja katsellen maata sekä puita.
Löytäen sopivan paksuisen ja pituisen oksan hypähti mies tarraten siihen oksaan kaksin käsin. Kuusen oksa taipui petomiehen jalat päästen takaisin maankamaralle. Karhuntakku ärisi ja kirosi siinä repiessään natisevaa oksaa irti rungosta, sen sitten napsahtaen poikki juurestaan että muodonmuuttajan piti ottaa pari askeltan taaemmas.
No niin, väline löytyi.
"Koitetaanpas nyt saada sinut irti sieltä", hän puheli astellessaan takaisin pennun luo, vilkaisten toiseen raskaiden kulmakarvojen alta. Puoliksi iskien ja työntäen hän ujutti paksun kuusenoksan kahden kiven väliin, kentaurivarsan jalan yläpuolelle. Ja käyttäen näin vipuvoimaa hyväkseen suuri mies alkoi vääntämään, pakottaen kivien rakoa leveämmäksi.
"No ni, vedä vedä!" mies komensi ponnistaessaan, työntäen oksaa sivuun kaksin käsin.
Vahti
 

Re: Kevät kukkia

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Kesä 2016, 23:38

Karhuntakku toisen nimi kuulemma oli. Se kuulostin hassulta, ennemminkin lisänimeltä tai titteliltä, kuin itse kutsumanimeltä. Olihan hänen isänsäkin lisänimi Hurjatuuli ja siskonsa Raakile. Nuka ei vielä moisia nimiä omannut, ei hän ollut tehnyt elämässään vielä mitään merkittävää tai painunut jostain muiden mieleen. Mutta kyllä sekin koittaisi, kun hän vielä jonkun nimen saisi!
Sitä ei kuitenkaan nyt käyty miettimään, Nukan vain hymähtäen ja nyökäten, kun Karhuntakku ilmoitti ettei vaatteita tarvinnut. Samalla mies nousi ylös ja kävi kamppeidensa seasta etsimään housut, jotka jalkaansa veti. Kai se olisi pitänyt arvata, että miehellä kenties vaihtovaatteita mukana oli, mutta ei sitä koskaan tiennyt! ja jos totta puhuttiin, ehkä vain hyvä, että tuolla oli omat kuteet. Kentaurit kun eivät housuja käyttäneet, joten tuon mallisille kulkijoille ei varsinaisesti löytynyt heti vaatteenpartta antaa heidän leiristään.

Katse seuraili, kuinka housut nyt jalassaan mies lähti selvästi etsimään jotain. Ja se jokin oli vankka, paksuhko oksa suoraan puusta. Hetken Nuka ihmetteli mihin tuota tarvittiin, mutta ymmärsi kyllä jutun juonen kun Karhuntakku takaisin askelsi. Jälleen kentauri nyökkäsi, myöntävästi hymähtäen, ollen valmiina toimimaan tämän suunnitelman puitteissa. Tarkasti hän seuraili kuinka kepakko asetettiin oikeaan paikkaan, jonka jälkeen mies kävi vääntämään vipuvarrella lohkareita toisistaan irti.
Heti kun Nuka tunsi paineen jalalla hellittävän ja kykenevänsä vetämään koipensa pois raosta, teki hän myös niin. Tamma ponkaisi ylös ja loikki heti kauemmas kivikosta, ontuen kuitenkin haavoittunutta jalkaansa jonkin verran. Sattuihan siihen, mutta kyllä sillä kävelemään pystyi. Piti vain leiriin päästessä hoitaa haava ja toivoa, ettei se tulehtumaan kävisi.

Jahka jalkansa oli testannut, kääntyi Nuka takaisin kohden Karhuntakkua.
"Kiitos", haavoittunutta takajalkaansa lepuuttava tamma tokaisi, pienesti kumartaen sanojensa myötä.
"Meillä ei ole mitään millä kiittää avusta. Ei mukana siis", Tyttö jatkoi, samalla kun Pikisulka kävi lennähtämään puun oksalta emäntänsä olalle raakkumaan kovinkin iloisena.
"Mutta jos haluat, voin tarjota aterian leirillä", Nuka jatkoi, "Tai antaa saaliini sinulle - yksi jänis vain ansassa tänään".



// EI LUOJA :---D Noin se varmaan meniskin. Perian siellä kypärä päässä pitkävartisella harjalla sorkkii sitten Karhuntakkua puhtaaks. Karhuntakku senkin paviaani, ei mitään käytöstapoja. Housut jalkaan heti! Meinasin et vastaan vasta huomenna tänne kun kello alkaa olla noin, mutta Janni pyysi - hoputti - muo nätisti vastaamaan tänne et päästään kolminpeleihin 8)) //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kevät kukkia

ViestiKirjoittaja Vahti » 15 Kesä 2016, 00:40

#Karhuntakku ei housuja jalkaan vedä vaan esittelee takapuoltaan ylpeänä! Ja voi siuu raukkaa ^^''''#

Heti kun varsa oli kavioineen irti päässyt ja kauempana, Karhuntakku hitaasti peruutti pidellen katkaistusta okasta edelleen kaksin käsin. Sillä jos hän olisi siitä noin vain päästänyt kesken väännön niin oksa olisi voinut lentää voimalla ihan mihin sattuu. Vaikkapa päin häntä tai sitten kentaurityttöä, mutta eiköhän tässä riittänyt että pentu oli jo valmiiksi loukkaantunut.
Kun oksa ei tuntunut enää niin jännittyneeltä päästi petomies siitä irti, kepin jääden törröttämään kahden kivin väliin tukevasti. Karhuntakku kääntyi katsomaan tyttöstä, katsoen toisen jalkaa hetken ennen kuin kohotti huomionsa takaisin toisen kasvoihin. Ei hän ollut hyvä arvioimaan kaksijalkaisten -tai kaksijalkaismaisten- ikäluokkia mutta ehkä tyttö oli Elodien ikäinen tai nuorempi, ainakin fyysisellä tasolla. Niin nuoria... Ajatus siitä että faunityttö menisi naimisiin lähiaikoina nousi jälleen mielenpintaan ja karvainen ukko tunsi ärtymystä. Perian perhana, hänen pikkuistaan vokotteli varmaan nytkin ja pyöritteli Elodien mieltä miten tahtoi!

Kentaurilikan kiitokset vetivät Karhuntakun takaiin nykyisyyteen, miehen epäinhimmilisen väriset silmät mulkoillen nuorta. Ja sitten harakkaa mikä lehahti tytön olalle. Tytöt ja näiden eläinkumppanit... Elodiella sentään ei ollut moista, vielä. Perian varmastikin oli jo hankkinut tajuamatta minkälainen vaiva ja vastuu pikku otuista huolehtiminen oli. Ja sitten kun poikasia vietiin emojensa nisiltä tai pesistään vain että joku saisi itselleen jonkin syyn tuntea olonsa paremmaksi.
Ja kyllä, karhumies oli ärtynyt ja ei, sillä ei ollut mitään tekemistä tämän kentauritytön kanssa. Hän ei ollut niin pikkusieluinen että syytti äreästä mielestään ketä tahansa viatonta.
Hänellä oli kyllä mielessään hyvin sopiva kohde ja tällä hetkellä hänen suurin päänvaivansa!

Karhuntakku, nuristen epäselvyyksiä, ei vastannut oitis tytön tarjoukseen ruuasta saatikka jäniksestä. Mies asteli tämän ja linnun ohitse repulleen, vetäen turkkisviitan yllen ja napaten reppunsa. Hän alkoi astella puuman luokse.
"Eiköhän tästä katista ole saaliiksi kerrakseen", hän lopulta tokaisi, kyykistyi puuman eteen ja alkoi kaivella reppuaan. Sitten murahtaen. Tietenkin häneltä puuttui suolistamiseen ja nahastamiseen tarvittavat välineet. No ei hän kyllä ollut suunnitellut hakevansa turkkiksia tällä talviunireissullaan, ei edes paluumatkalla, mutta nyt vain sattui näin. Eikä hän halunnut jättää hyvää turkista luonnon otettavaksi kun sitä saattoi käyttää hyödyksi jotenkin.
Pedon keltaiset silmät vilkaisivat olan yli kentauri tyttöön.
"Hei", hän tokaisi: "Laumasi on varmaan kylineen tässä lähellä?"
Jos hän ei saisi turkista mukaan niin ottakoot kentaurit sen. Se voisi edesauttaa bisneksiä tulevaisuudessa hänen hyväkseen. Mutta nälkä hänellä kyllä oli perhana vieköön.
"Jos kavioltasi kykenet niin mennään vain kylääsi", mies enemmänkin komensi kuin pyysi, nousten ylös ja heittäen repun selkäänsä. "Taidan loppujen lopuksi vastaanottaa ruoka tarjouksesi."
Jäniskin kyllä nyt kelpaisi alkupalaksi, oli paljon rasvaa ja lihaa menetetty talviunilla, mutta kyllä Karhuntakulla hieman käytöstapoja oli eikä alkanut ahneeksi.

#...Pakko myöntää, alussa hieman huolestuin että Karhuntakku ei ole enää se äreä mörkö miksi hänet aluksi loin vaan Elodien kautta hänestä olisi tullut ihan halinalle... Mutta kyllä nallukalla vielä asennetta on, jopa lapsia kohtaan. ^w^#
Vahti
 

Re: Kevät kukkia

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Kesä 2016, 11:13

Itsekseen ärisevä ja ähisevä mies ei käynyt vastaamaan mitään kiitoksiin tai tarjouksiin, kävellen vain Nukan ohitse repulleen ja siitä taas puuman luo. Vasta tuolloin Karhuntakku ilmoitti aikeistaan syödä puuma, mikä totta kai sai kentaurin kohottamaan kulmiaan pienesti. Harvoin petoeläimiä ruuaksi pistettiin, mutta eipä sitä kauhean nirsoksi kannattanut ruveta. Eipä Nukalla mitään sitä suunnitelmaa vastaan ollut, hänen puolestaan mies sai puuman pitää ja tehdä sen kanssa mitä halusi - tuohan sen puuman oli kaatanutkin. Joten, seuraillessaan Karhuntakun toimia, otti Nuka pari askelta jo poispäin, kunnes petomaisin silmin mies häneen mulkaisi. Askel pysähtyi niille sijoille, miehen kysellessä, oliko heidän leirinsä tässä lähettyvillä. Nuka nyökkäsi, olihan se kävelymatkan päässä - ainakin näin kentaurin mittojen mukaan. Kaksijalkaiselta sinne saattoi kestää pidempikin aika, mutta kyllä he alle tunnissa takaisin leirillä olisivat.

"Uskon kyllä pärjääväni", Nuka vastasi Karhuntakulle, joka leirille nyt suostui tulemaan, sikäli mikäli tamman koipi vain kestäisi. Kyllä se kesti, ainakin leirille asti. Saattoihan se käydä sattumaan askel askeleelta enemmän, mutta sitten Nuka vain purisi hammasta ja nyyhkyttäisi menemään.
"Lähdetään sitten", Nuka kehotti, kääntyen nyt kunnolla menosuuntaan, jääden kuitenkin odottamaan että mies lähtisi hänen kanssaan samaan aikaan liikkeelle.
Liikkeelle käytyä Nuka lähti johdattamaan Karhuntakkua kohden leiriä. Heidän piti totta kai ylittää se joki uudemman kerran, mutta sen sijaan että siitä samasta kohdasta, mistä Nuka juuri oli hyppinyt yli, etsi tyttö suosiolla paremman paikan ylitykselle. Alavirtaan kun mentiin, löytyi lopulta sopiva ylityspaikka. Vesi virtasi siinä hitaammin ja joen ylle oli kaatunut paksuhko puunrunko. Nuka ei kyllä kavioidensa kanssa puunrunkoa pitkin kyennyt kävelemään, joten kentauri tyytyi kahlaamaan yli, pysytellen puunrungon vierellä. Eihän hän osannut uida, joten Nukan oli pakko pitää puunrungosta kiinni. Onneksi joki ei siitä kohdasta turhan syväkään ollut. Omalla tavallaan se olikin jopa virkistävää käydä pulahtamassa kylmässä virrassa, mutta ei sitä mielellään uudestaan tekisi!

Toisella puolella jokea matka jatkui peremmälle metsään. Nuka pysytteli kutakuinkin hiljaa, korkeintaan välillä neuvoen mihin suuntaan he seuraavaksi menisivät. Mitä pidemmälle matka jatkui, sitä selvemmin Nuka alkoi haavoittunutta jalkaansa nilkuttamaan. Sentään metsämaa oli pehmeää ja antoi myöten askeleella, joten kävely ei ollut niin tuskaista mitä olisi voinut.
Noin puolen tunnin matkaamisen jälkeen he saapuivat suuremmalle metsäaukealle, jonne Suleykaar kesäleiriään oli pystytellyt. Leirissä oli vilskettä ja vilinää, jokaisen tehden ahkerasti osansa heimon hyväksi. Osa oli kuitenkin poistunut metsälle ja varmistamaan maastoja, joten koko heimon voimin kentaurit eivät olleet paikalla...

"Suurella tulella pitäisi olla ateriaa valmiina", Nuka kävi viimein selittämään, samalla kun opasti Karhuntakun peremmälle leiriin. Totta kai kaksijalkainen mies sai mitä epäilevimpiä ja ihmetteleviä katseita ja sikäli mikäli tuo ei Nukan seurassa olisi liikkunut, olisi mokomaa varmaan jo uhkailtukin. Totta kai tuttujen ihmettelevät katseet saivat myös Nukan jokseenkin kiusaantuneeksi ja kaiketi se olisi vain ajan kysymys, kunnes joku tulisi paremmin kyselemään mitä hittoa pikkutyttö teki ihmisen kanssa.



// Karhuntakku nousee korkeimmalle tunturille ja huutaa "HERE LOOK AT MY ASS" koko Cryptille. Sitten joku pikku Elodie kipittää tuomaan sille housut. Ja älä nyt ku mäkin jo oon ihan hypenä siitä tulevasta pelistä joten mielellään tänne vastailee 8) Ja NIIII kyllä takulta vielä asennetta löytyy. Elodie on se soft spot kato //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kevät kukkia

ViestiKirjoittaja Vahti » 15 Kesä 2016, 15:46

#Pikku Elodie parka, ei ole parhainta isikarhua itelleen saanut. xD Nooo, en voi kieltää ettenkö ole erityistä sceneä pyöritellyt päässäni uudestaan ja uudestaan... Elodien on parasta olla jättämättä "miehiä" kaksin. Ja kyllä Elodie on se soft spot. Vaikka en malta odottaa kun Karhumies itselleen sen toisenkin löytää... *le gasp*#

Karhuntakku ei koko matkan aikana itsekään mitään puhellut kentauripennulle. Ei ollut mitään syytä eikä pikkuinen -tai pikkuinen ja pikkuinen, ei toinen mikään karhunpentu ollut kooltaan- halunnut hänelle puhella. Hyvä vaan, karhumies oli nälkäinen, vielä väsynyt ja hän taisi alkaa saada päänsärkyä. Hän ei voinut olla huolehtimatta kun hänen päähänsä koko ajan tuli takaisin ja takaisin ajatus siitä että Elodie odottaisi häntä sen luikun kanssa. Kunhan Ellie vain pitäisi lupauksensa eikä tekisi mitään... Noh, tyhmää Perianin manipuloimana. Ei petomies tyttöään tyhmänä pitänyt, ehei, Ellie suuttuisi hänelle jos kuulisi hänen ajatuksensa, mutta Elodie on hyväsydäminen pikkuinen joka ei halunnut loukata ketään.
Kunpa toinen vain olisi tässä talven aikana oppinut välttelemään kaikkia vaaroja linnassa. Niin kuin väistelisi käärmeitä käärmepesässä, kuten Karhuntakku oli yrittänyt pikkuiselleen selittää.

Joen kohdalla Karhuntakku ei vain jäänyt seisomaan itsekseen odottaakseen lapsen etsivän hänelle tietä ylittää joki, hän liikkui toisen lähellä ja katseli sopivaa paikkaa ylittää. Kaatunut puunrunko oli oiva sellaiseen, miehen tasapainoitellen ja painaen varpaan kyntensä puun liukkaaseen kaarnaan saadakseen parempaa tuntumaa. Pari kertaa hän meinasi horjahtaa, suorittaen loppu matkan rungosta nelinkontin. Murahdellen kuin mikäkin karhu ikään, tai siis...

Osan loppumatkasta leirille Karhuntakku tosin huomasi että varsa alkoi jalkaansa nilkuttaa, miehen vilkuillen toisen kaviosta tytön kasvoihin sivusilmällä. Että jos kipu kävisi toiselle liian kauheaksi... Ei karhumiehellä loputtomia voimia ollut, mutta hän saattaisi turvata tytön odottamaan kun hän hakisi leiristä apua. Tosin, mitä hän muisti viime kerroista kun oli tehnyt kauppaa kentaurien kanssa, näiden luottamus kaksijalkaisiin oli aika pohjamudissa. Se oli kai ollut petomiehen selkeät petopiirteet jotka olivat estäneet aina keihäiden ja nuolien lävistämisen.
Pentu kuitenkin kesti ihan leirille asti. Sinänsä vaikuttavaa.
Ja jälleen sitä kuuluisaa kentaurien ystävällisyyttä kaksijalkaisia kohtaan. Sinänsä karhumies ei syyttänyt heitä, astellen leiriin Nukan mukana välittämättä tuijotuksista. Hänen oli nälkä, hän saattoi jo haistaa ruuan tytön mainitsemasta suuresta tuulesta.
"Hei, Nuka", hän haki toisen huomiota, katsoen tyttöön vähemmän ärtyneenä. "Onko Haler vielä elossa?"
Se vanha kentaurimies jolla oli harjas ja parta kuin yhtä, kasvaneina niin että piti laittaa solmuille ettei niihin laukatessaan kompastunut.
Vahti
 

Re: Kevät kukkia

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Kesä 2016, 18:11

Huomio kääntyi paremmin Karhuntakun puoleen, tuon käydessä kyselemään oliko Haler vielä elossa. Hetken Nuka joutui miettimällä miettimään, ketä petomies varsinaisesti tarkoitti - he kun kovin usein kutsuivat toisiaan lisänimillä. Lopulta pellavapäinen kuitenkin pudisti päätään, samalla kun kaksikko suuren tulen luo saapui.
"Moni meni kolme kesää sitten", Nuka kertoi, "Ihmiset tappoivat", Sen paremmin Nuka ei osannut yleiskielellä selittää tilannetta, eikä oikeastaan halunnut. Hänen ikäiselleen kolme vuotta ei ollut kovin pitkä, teki yhä kipeää muistella sitä yötä kun ihmiset ja kääpiöt olivat hyökänneet ja verottaneet heidän heimoaan hurjasti.
"Sen takia siirryimme vuorilta. Liian lähellä vihollisia", Nuka vielä lisäsi - varmasti Karhuntakku oli tiennyt heidän ennen majailleen lähempänä Klethiä, jos tuo osasi Wyriuksen ja Halerin nimetä... tai sitten tuo oli noihin törmännyt, kun orit olivat kauppamatkoilla?

"Miksi kysyt?", Tamma lopulta uteli, samalla kun viittoi Karhuntakkua istahtamaan maahan levitetylle lampaantaljalle, joilla kentaurit yleensä makoilivat kun "istuivat" tulen äärellä. Samalla Nuka kävi itse riisumaan laukkunsa selästään, asettamaan ne viereisen istumapaikan lähelle. Taljoja oli muutama maassa ja niiden keskellä kohosi matalahko, puinen pöytätaso, jottei aivan maasta käsin tarvinnut syödä. Näitä "pöytäryhmiä" oli muutama suuren tulen äärellä. Tuli puolestaan ei varsinaisesti niin suuri ollut, mitä sanat saattoivat kertoa. Normaalia hieman suurempi tulisija oli kyhäilyt kivistä leirin keskelle, joka toimi tapaamispaikkana ja illanviettojen kohteena. Tulta pidettiin yllä vuorokaudet läpeensä ja yleensä sitä hyödynnettiin näin kesän tullen enemmän - kukaan ei viitsinyt jurttaansa erikseen tulta sytyttää, kun kesäisin oli muutenkin niin lämmin.

"Haluatko muhennosta? Sitä olisi valmiina - voin kyllä lämmittää sinulle myös jotain lihapitoisempaa?", Nuka ei varmaksi osannut sanoa, millaisesta ruuasta ihmiset tai muodonmuuttajat varsinaisesti pitivät. Heillä oli tapana heti aamusta suurempi padallinen keittää lihamuhennosta, josta riitti pitkin päivää ruokaa heimolaisille, jotka töitä muuten paiskivat ja eivät itse jaksaneet tai ehättäneet ruokaa tehdä päivän aikana. Siitä kyllä riittäisi Karhuntakullekin.



// No mut kato pitäähän isukilla persoonaa olla! Tosin Perian on erimieltä. Musta vähän tuntuu et Elodie ei voi ees poistua kaksikon seurasta ilman, et Perian on sen mukaan livahtamassa - sehän ei yksin Karhuntakun kanssa jää jos turpaan meinaa tulla (DD Ja voi ei. Kyllä Karhumies joskus vielä sen toisen löytää //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kevät kukkia

ViestiKirjoittaja Vahti » 15 Kesä 2016, 22:22

#xDD Shotgun-wedding. Isikarhu haulikon kanssa laittamassa Perianin kantamaan vastuunsa Elodiestä. Ain't nobody screwing my girl around! Ja toivotaan että löytää. Vaikka joku pirttihirmu joka laittaa ärisevän ukon paikoilleen itkettämästä lapsia ympäri Cryptiä. xD#

Karhuntakku melkein pysähtyi, tasainen kävelynsä häiriintyen kun tyttö alkoi jo pudistella päätään tuon ilmeen kera. Sitten toinen varmisti petomiehen aavistuksen, sanoi että Haler oli kuollut, ja alkoi sitten selostaa yksityiskohtia. Karhumies ei tosin enää kuunnellut vaan jatkoi kävelyä, nieleskellen kasvot kivettyneinä turvalliseen äreään ilmeeseen.
Hän ei ollut kiinnostunut selityksistä tai milloin, ehkä häntä hieman kiinnosti tietää kuka mutta ei sen enempää! Perhanan-! Hemmetti Haler! Mokomakin koivekas poniraato! Ja hemmetin kaksijalat, menkööt kaikki panemaan itseään seipäillä perseeseen!
...Olikohan Halerilla... Mitään viestiä Marshilta? Miten nyt Karhuntakku tietäisi, oliko tämä pentuineen missä ja missä kunnossa? Hemmetti Haler...

"En miksikään", hän murahti terävästi, välittämättä siitä että loukkasiko nyt likkavarsan tunteita vai ei. Hänen piti keskittyä olla välittämättä siitä sarvettoman hirven kuolemasta.
Karhumies enemmän lysähti kuin istahti tytön viittoittamalle taljalle, koukistaen toisen polven ja kyynärpää siinä leväten nojasi ohimoaan käsivarteensa. Hän oli oikeastaan menettänyt ruokahalunsa, mutta tiesi että hänen piti syödä, kun varsa uteli häneltä. Petomies ei jaksanut katsoa toiseen.
"Mitä ikinä onkaan niin sitä", hän vastasi äänestään yhtäkkiä kadonneena se tuttu äreys ja terävyys. Jos Halerlla oli viestä Marshilta, olisiko- Ei, tuskin. Jos ihmisten isku oli ollut yllättävä, mikä tahansa viesti oli varmaan kadonnut kentaurimiehen kanssa. Ainoa yhteys serkkuun oli kadonnut sen ponin myötä, mahtavaa.
Ainakaan ukko ei päässyt enää ylpeilemään karhumiehelle parrastaan, että Karhuntakulla menisi vielä vuosia että pääsisi lähellekään samoja mittoja. Mokomakin näyttelyponi, ihan kuten Livertelijä.
Pitäisi kertoa varmaan veljellekin tästä, kun näkisi. Tai ehkä lähettää lintu koska Karhuntakkua ei kiinnostanut lohdutella itkevää karhua. Se vasta oli surkea näky.
Vahti
 

Re: Kevät kukkia

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Kesä 2016, 23:16

Eipä Nuka saanut selitystä sille, miksi karhu oli Halerin perään kysellyt. Oli syy mikä tahansa, se jäi nyt pimentoon ja jos totta puhuttiin, ei Nukaa kiinnostanut. Jokaisella heillä oli omat ystävänsä ja yhteytensä, ei klaanin elämä rajoittunut vain omiensa pariin. Totta kai se Karhuntakun hiljaisuus pisti miettimään, oliko kyseessä ollut hyväkin ystävä, mutta ei tamma kehdannut kysellä. Kyllä mies olisi kertonut, jos olisi halunnut!
Ruokansakaan suhteen vieraalla ei ollut paljon sanottavaa. Sen pahemmitta puheitta Nuka nyökkäsikin hymähtäen tuon sanoille ja kävi noutamassa suuren kulhollisen lihapataa vieraalle. Sen mukaan napattiin ruokateltasta ruisleipää ja juustoa, sekä kannullinen vuohenmaitoa. Nämä kaikki asetettiin puiselle tarjottimelle, ennen kuin Nuka nilkuttaen palasi Karhuntakun luo.

"tässä", Tyttö hymyili, vaikka selvästi miestä ei ollut hetkeen hymyilyttänytkään. Ehkä tuo suri tietoa ystävänsä kuolemasta tai ehkä tuo oli kiukkuinen nälkäänsä - kyllä Nuka tiesi montakin henkilöä, jotka olivat kiukkuisia nälkäisenä!
Jahka tarjottimen oli asettanut Karhuntakun eteen tasolle, kävi Nuka istahtamaan viereiselle taljalle ja tarkemmin nyt katselemaan jalkaansa. Toivottavasti se kuntoon tulisi, joskin jos hänen jalkansa lopullisesti nilkuttavaan kuntoon jäisi, sittenhän hän olisi kuin isä. Nuka hymähti itsekseen ajatukselle, ennen kuin käänsi katseensa Karhuntakun puoleen. Vaikka ujo oli, tunsi Nuka pakottavaa tarvetta pysytellä miehen seurana ja "emäntänä". Olihan tuo jo tehnyt selväksi, ettei pahaa aikonut, joten mitään pelättävää ei ollut.

Tamma oli avaamassa suunsa, kun yllättäen kuuli tutun äänen toistavan nimeään. Melet ravasi paikalle, isosiskonsa oli kuullut Nukan saapuneen haavoittuneena takaisin leiriin kera ihmisen. Joten tietenkin äidinroolia omaksunut Melet oli huolestunut nuorimman sisaren puolesta ja hylännyt tehtävänsä, jotta tuon kunnon saattoi varmistaa.
"Mitä tapahtui?!", Olikin Meletin ensimmäinen kysymys, klaanin kielellä, vanhemman tamman ihmetellessä Karhuntakun päälle. Parantamiseen erikoistunut tamma näyttikin siltä, että saattaisi potkaista Karhuntakkua päin näköä sillä sekunnilla. Mutta ennen kuin sellainen kauhukuva ehätti tapahtua, kävi Nuka selittämään tilanteen. Klaaninsa kielellä hän selitti, kuinka oli ollut ansoja tarkastamassa ja jäänyt jumiin, kuinka Karhuntakku oli hänet pelastanut pulasta ja puuman kynsistä. Vakuutellen, ettei Karhuntakku ollut häntä satuttanut ja ettei tuota pitänyt tuomita ulkonäkönsä tähden! Melet ei tietenkään ollut uskoa puheita karhusta, joka ihmiseksi muuttui, mutta olihan niitä muodonmuuttajia tosiaan olemassa...

"Jaa", Melet lopulta tokaisi, samalla kun istahti sisarensa viereen ja kävi tuon takajalkaa katsomaan, nostaen kuitenkin katseensa takaisin kaksijalkaiseen.
"Ettet vain olisi ihmisten vakooja?", Totta kai sitä heti ensimmäisenä epäili ja Nukan tuntien tuo saattoi tulkita täysin väärin henkilöt, jotka häntä auttoivat.



// VOI EI! PERIAN OIS NIIN KUSI PUNTISSA KYLLÄ. Muuten voisin heti ehdottaa sulle jotain mun hahmoista Karhuntakun rakkaudeksi, mutta ainoot sinkkunaiset mitä mulla on, niin on Hecate ja Nimue. Toinen on tyhmä metsänhenki ja toinen taas ikäloppu velhotar joten 8| MAYBE SOMEONE ELSE //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kevät kukkia

ViestiKirjoittaja Vahti » 16 Kesä 2016, 01:03

#>XDD Anteeksi, jotenkin ikäaloppu velhotar... I don't, I'm not age racist hey. xD Mutta juu, ymmärrän. Ja muutenkin se on aina vähän riskaabelia hahmojen parituksessa. Varsinkin kun joku vain luo hahmon siksi että saisi parittaa sen jonkun toiselle hahmolle. God that can be nasty and akward. ^^''#

Karhuntakku oli uppoutunut jonnekin mielensä uumeniin kun varsa palasi ruuan kanssa. Nälkä onneksi alkoi taas muistuttaa itsestään joten petomies hieman harhaantui synkistä ajatuksistaan kuolemasta ja ystävien menettämisestä. Epämääräinen, jopa pehmeä vaikkeikaan lempeä, murahdus irtaantui Karhuntakun huulilta tämän katsahtaen Nukaan kuin vasta heränneenä, sitten huomaten ruuan.
Nyökäten kiitoksensa karhumies kääntyi paikallaan pöydän ääreen, murtaen ison palasen leivästä ja sitten tunkien sen suuhunsa. Jäystäen sitä huolellisesti kaikessa hiljaisuudessa juuri mihinkään kiinnittämättä huomiotaan. Hän ei oikein ollut nyt juttutuulella.
Sitä tosin varsa ei tainnut tajuta, ukon vilkaisten kulmiensa alta kun tunsi toisen katseen itsessään. Hän melkein murahti töykeän kysymyksen ilmoille kun toinen kentauri tyttö tuli paikalle. Tosin tämä oli vanhempi, mutta silti karvaisen karhumiehen silmissä edelleen pentu.

Karhuntakku nielaisi pureskelemansa leivän palan, katsoen ilmeettömästi kulmien alta tätä kentauri tyttöä joka jostain perkeleen syystä mulkoili häntä ja näytti siltä kuin haluaisi nylkeä hänet. Mitä? Mitä hittoa hän muka teki? Istui jonkun korkea-arvoisen taljalla? Kitise pikkuiselle utaretamma, sillä Karhuntakku ei välittänyt sontaakaan. Toinen näytti hyysäävän Nukan ympärillä kuin mikäkin äiti, varmaan sitten sisko.
Nuka kuitenkin näytti olevan selittelemässä, varmaankin miksi pentu oli loukkaantunut ja karhumies mukana. Hyvä, saipahan maksettua takaisin sen että Karhuntakku oli auttanut...
Karhumies oli juuri ottamassa suuria kulauksia soppakulhosta, saaden osan ruuasta parralleen ja rinnalleen nälkäisenä hörppiessään, kun kuuli tämän tuntemattoman kentauri puhuvan hänelle. Sellaiseen nuorten typerään viisastelu tapaan. Karhuntakku päätti ettei sanoisi mitään Wyriukselle pentujensa kasvattamisesta. Kärsikööt sitten kun nämä "kullannuput" kasvaisivat kurittomiksi tolloiksi.
Laskien tyhjän kulhon pöydälle ja nuolaisten huuliaan keltaiset silmät asettuivat tähän Nukan sukulaiseen.
"Neuvo aikuiselta, pentu: älä ärsytä nälkäistä karhua äläkä yritä olla nenäkäs vanhemmallesi. Sellaisesta saa vain läpsäisyn palkkioksi, kunnes aikuistut", hän murahti hampaittensa välistä, murtaen uuden palan leivästä. Hemmetti hän inhosi kakaroita, kaikki hemmoteltuja. Paitsi Elodie, Elodie oli fiksu tyttö. Ei puhunut vastaan, paitsi silloin tällöin ja silloin tyttö oli oikeassa, tai yrittänyt olla röyhkeä.
Vahti
 

Re: Kevät kukkia

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Kesä 2016, 01:26

Sen hetken vanhempi sisarista keskittyi Nukan koipeen, katsoen sitä kuntoon. Eipä se verta vuotanut ja haavatkin olivat lähinnä pinnallisia, vähän salvaa viikon ajan ja lepoa, kyllä se siitä. Ei siihen parantajantaitoja tarvinnut kuluttaa, niitä kannatti säästää vakavampiin tapauksiin. Nahkaisesta satulalaukustaan Melet kävi kaivamaan kuitenkin esiin pullon puhdistusainetta ja rätin, jolla siskonsa haavan katsoisi puhtaaksi. Alkoholia sisältävä aine kyllä katsoisi pöpöt tiehensä, vaikka kirvelisihän se. Siitä varoitettiinkin Nukaa, joka kävi sijoillaan nyökkäämään ja valmistautumaan mahdolliseen piinaan.

Ennen kuin se piina kuitenkaan alkoi, nousi Nukan hämmentynyt katse Karhuntakkuun, joka nyt kovin kärkkäästi kävi "neuvomaan" Meletiä. Olihan tuon sanoissa kai perääkin, Nukan mielestä, mutta siskonsa tuntien tuo ei todennäköisesti ollut samaa mieltä nuorimman kanssa. Nuka ei katsonutkaan asiakseen sanoa mitään, kun Melet jo kävi töidensä ohesta naurahtamaan miehen sanoille.
"Ah, te miehet. Luulette että ikä tuo kaiken kokemuksen ja että naiset eivät koskaan tulisi samanlaista viisautta saavuttamaan", Parantaja naureskeli, touhujensa ohesta vain vilkaisten nopeasti kaksijalkaiseen. Kyllä hänkin tätä peliä osasi pelata. Sorrutaan sitten oletuksiin ja ennakkoluuloihin, katsotaan kenen hermo ensimmäisenä pettäisi.
"Viimeksi kun näimme kaltaisiasi kaksijalkaisia leirimme lähellä, menetimme puolet. Rakkaita lapsia, vanhempia, kumppaneita. Ystäviä, perhettä. Joten jos pidät varautuneisuuttamme nenäkkyytenä, olet pahasti erehtynyt", Melet jatkoi, käyden nyt laskemaan puhdistusaineessa uitetun rätin Nukan haavalle. Nuka oli kiljaista ääneen ja kiskaista jalkansa takaisin itselleen, mutta tyytyi vain puremaan hammasta ja pienesti sijoillaan liikahtelemaan. Silti, kyynel jos toinenkin kirposi nuoren tamman silmäkulmiin siitä hyvästä.

"Joten anna tulla, läpsäise ja katsotaan sitten, kun vanhimmat ja soturit paikalle ravaavat sinut tallomaan kuoliaaksi", Melet nosti katseensa taas Karhuntakkuun, "Muussa tapauksessa suosittelen jättämään tyhjänpäiväisen isottelun ja olemaan kiitollinen siitä, että edes yksi klaanissamme sinuun luottaa", nyökkäys suotiin Nukan suuntaan. Niin kauan kuin Nuka olisi Karhuntakkua puoltamassa, ei tuota varmasti satutettaisi. Eihän Melet tietoinen ollut siitä, että tämä ihmismäinen olento tunsi heidän isänsä jotain kautta ja siten varmaan muitakin klaanista. Silti, Melet oli sitä mieltä, että jos muukalainen heidän kodissaan kävisi liikaa suutaan soittamaan, saisi tuo vähintäänkin juosta leiristä pois pää kolmantena jalkana! Pohjoisen naiset eivät tuollaista murinaa katselleet kaksijalkaisilta karvakoivilta.



// No Nimue muutenkin on vähän tommonen että sitä ei heti kyllä hurmata joten jos ajattelee, että kivisydäminen eukko ja Karhuntakun kaltanen örisiä pitäis yhteen saattaa nii siinä saattais mennä "hetki". Ja onhan meillä se Aleiga ja Consta paritus vielä vasta tulilla! Että jos siihen keskityttäis ennemmin mitä uusiin :---D //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kevät kukkia

ViestiKirjoittaja Vahti » 16 Kesä 2016, 16:16

#Enemmänkin se olisi varmaan Pahatar ja hänen äreä Kätyrinsä -suhde. xD Ja kyllä. Aleiga ja Consta on sen verran vaativia että lisää pareja ei tällä hetkellä kannata edes etsiä. xDD#

Karhuntakku ei ollut varma olisiko hänen pitänyt murahtaa vai naurahtaa. Kentauritytön isottelu, tai varmaan sitä "takaisin näpäytykseksi" piti kutsua, oli niin irrallinen petomiehelle joka pureskeli leipäpalaa suussaan. Kuunnellen tämän Nukan isosiskon puhetta kulma koholla hyvinkin skeptisesti. Olisihan se pitänyt arvata, tai nähdä jo kaukaa, että tämä hieman vanhempi kentaurityttö kuvitteli olevansa niitä "naisia jotka kuvittelevat olevansa vahvoja".
Heti kun tilanne menisi todelliseksi toinen varmaankin alkaisi itkeä ja hakea apua kuin kuka tahansa kaksijalkainen narttu.
Nuka oikeastaan vaikutti koko ajan fiksummalta Karhuntakun mielessä, tyttö sentään ei ylimääräisiä hyssytellyt, vaikka selkeästi teki kipeää kun isosisko jalkaa hoiti.

Karhuntakku antoi kentauritytön puhua turpansa tyhjäksi, hänen syöden ja juoden siinä kaikessa rauhassa.
Myös sekin vaikutti karhumiestä ottamasta tytön sanoja tosissaan, että toinen piti häntä kaksijalkaisena. Mutta kun hän ei ollut, mokoma tollo poni. Hän oli karhu joka osasi ihmisten kieltä ja muuttua ihmiseksi, aivan sama vaikka hän käveli kahdella jalalla. Mutta uskokoot mitä näki, pentu kun oli. Näytteli maitohampaitaan tietämättä mitä niillä tehdä vaikka purtavaa asetettaisiin leukojen väliin.
"Ei vain yksi", Karhuntakku tokaisi pyyhkäistessään maitoa parraltaan, vaivaantumatta enää huomioimaan uhittelevaa tyttöä. "Olet kyllä selkeästi Wyriuksen pentu, yhtä lailla härkäpäinen", hän kommentoitsi, sitten hymähti. "Nuka", hän katsahti nuorempaan kentauriin: "Kerro sitten isällesi siitä puumasta, tai jos hän ei nyt ole lähimailla niin jollekulle toiselle. Sääli heittää hyvää turkkia hukkaan. Kerro että Karhuntakku lahjoitti sen seuraavaa kauppakertaa ajatellen."
Vanhemman tytön hän jättikin sen enempää huomioimatta. Jos lapselle antaa liikaa huomiota niin sehän luulee olevansa vielä prinsessa tai jotain, eikä osaa käyttää saamaansa huomiota oikein.
Mutta petomies alkoi tuntea että tämä syöty riitti toistaiseksi. Vatsa oli tainnut pienentyä talven aikana eikä huolinut niin paljon kuin yleensä kun oli kulunut vähän aikaa talviunista heräämisestä. Hän ottaisi loppu juuston ja leivän mukaansa, reppuun sujauttaisi, kulauttaen viimeiset pisarat maidosta suuhunsa. Oli aika jatkaa matkaa kotikololle ja sieltä Elodien luokse.

Karhuntakku alkoi nousta, poimien uutta täytettä omaavan repun taljalta.
Vahti
 

Re: Kevät kukkia

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Kesä 2016, 11:27

Nuka sinällään pyöritteli silmiään sijoillaan, katsomatta tarpeelliseksi puuttua keskusteluun. Hänhän oli "nuori ja naiivi", ei hän "tiennyt" mistään mitä aikuiset puhuivat. Sinällään nuorin piti tarpeettomana siskonsa kiukkua, mutta toisaalta, oli tuollaisesta asenteesta ollut hyötyäkin. Eihän sitä sopinut sokeasti kehenkään luottaa, joten tietenkään Melet ei aikonut Karhuntakkuun luottaa tässä ja nyt, vaikka siskonsa oli mitä kertonut. Nuka puolestaan luotti omalla tavallaan outoon nalleen. Eihän hän tuolle henkeään uskoisi suojeltavaksi, mutta olihan mokoma hänet jo kertaalleen pelastanut ja auttanut pinteestä. Ei Karhuntakku siis ainakaan tieten tahtoen syvällä sisimmissään ollut paha. Eihän?

Melet kyllä pärskähti ääneen ja nakkeli niskojaan, kun mies niin aikuismaisesti päätti olla hänelle enää vastaamatta. Olkoot, ei hän tuolta vastauksia lähtenyt vaatimaan, jos mokoma ei kerta ollut sanavalmis vaan ennemmin käveli pois sotkusta, jonka itse itselleen aiheutti. Mokomakin kaksijalkainen idiootti.
Nukan katse kohosi Karhuntakun puoleen, tuon hänen nimeään jälleen toistaen. Mies kehotti nuorinta kertomaan isälleen kaadetusta puumasta, pyytäen häntä myös Kertomaan Hurjatuulelle turkin olevan lahja Karhuntakulta. Nuka nyökkäsi pienesti tälle suunnitelmalle, hyvältähän se vain kuulosti. Tosin ei Meletistä, joka sijoiltaan nousi kun siskonsa koiven oli saanut katsottua.
"Minä kerron", Nuka tokaisi vielä ääneen, seuraillen kuinka Karhuntakku sijoiltaan lähti nousemaan.
"Lähdetkö?", oli ehkä typerä kysymys tähän väliin, mutta siltä miehen touhut ainakin näyttivät. Toisaalta, mitä tuo pidempään täällä olisi? Olihan tuo jo syönyt ja saanut "palkintonsa" avusta.


// No sellanen se lähinnä saattaiskin olla :---D Mutta joo, AleigaConsta on nyt se mitä eka kannattaa lähtee tappeleen eteenpäin niin saadaan nekin vielä samaan sänkyyn. eikun siis rakastuun //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kevät kukkia

ViestiKirjoittaja Vahti » 19 Kesä 2016, 13:05

#Rakastuu, sänkyyn, it's all the saaaame... No ei ehkä Nardurin ja Aranin kohdalla, Nardur rakastaisi haltiaa selibaatissakin, but still the saaaaame!#

Karhumies vilkaisi kysyvään Nukaan, ukon mennen sitten hetkellisesti hieman... Hiljaiseksi, kuin olisi ensiksi aikonut murahtaa tavalliseen tapaansa jotain töykeä sävyistä mutta sitten jokin vastakkainen asetus asettui sanojen tielle vieden mielen uusille raiteille. Karhuntakku oikeastaan jopa hymyili, pienesti ja lempeästi, katsoessaan alta kulmien kentaurivarsaa.
Vasen käsi piteli reppua selässä, joten se oli oikeanpuoleinen joka kohosi rapsuttamaan... Melkeinpä ujoksi -Karhuntakku ja ujo eivät kyllä toimineet yhdessä- kutsuttavan miehen partaa kun tämä katseli muualle.
"Tuota, kyllä. Minun täytyy... Lupasin pennulleni että palaan hänen luokseen mahdollisimman pian, kun herään talviunilta." Niin hän oli luvannut, ja heti kun hän pääsisi kotikoloonsa keräämään hieman enemmän voimia, saamaan lahjan Elodielle, ehkä hieman siistiytyen ja ottaen paremmat vaatteet niin, tuota, niin. Hän lähtisi oitis tyttönsä luokse matkaamaan.
Ja sen linnakäärmemiekkosen.
Jostain kumman syystä, ehkä koska ajatteli niin hellämielisesti pientä karitsaisensaansa, karhumies puhui ilahtuneeseen sävyyn kentauritytölle ensimmäistä kertaa. Ja jopa hymyili.
"Hän katsos menee naimisiin tämän yhden linnan palvelijan kanssa, joten minun täytyy olla paikalla repimässä se kutalemainenylimielinensontiaismainenkehdonryöstäjä palasiksi ennen kuin Ellieni lupaa mitään hätiköityä sille."
Hän sanoi pehmeästi hymisten kuin olisi puhunut vastasyntyyneestä pienokaisestaan ylpeänä jollekin vieraalle.
"Joten kyllä minä nyt lähden. Koita sinä pentu olla loukkaamatta itseäsi ja leikkimästä villikisujen kanssa", hän huikkaisi kääntyessään, kohottaen vapaata kättään hyvästiksi ja alkaen sitten ottamaan suunnakseen leiristä ulos menemisen. Oli vielä paljon matkaa ja tehtävää ja niin vähän aikaa. Ainakin hänellä olisi aikaa keksiä kaikkea sen Perseuksen pään menoksi.

#Valmis? Ehkä? Ja Perian juokse!#
Vahti
 

Re: Kevät kukkia

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Kesä 2016, 14:26

Nuka kävi kampeamaan itsensä ylös, siinä samalla kun pää pienesti kallellaan ihmetteli sitä yllättävää ujoutta, joka miehen näytti vallanneen. Tytön koipi kuitenkin tuntui kestävän ja toimivan yhä, joten Melet nyökkäsi Nukalle ja vielä viimeisen kerran katsahti tuhahtaen Karhuntakun puoleen, ennen kuin lähti poistumaan paikalta. Ei häntä tarvittu tässä ja hänellä kyllä riitti tekemistä muuallakin leirissä.
Karhuntakku kävi kertomaan, että hänen piti nyt lähteä, kun oli pennulleen luvannut palaavansa jahka talviunilta heräisi. Kuulemma tämä pentu oli menossa naimisiin, joten Karhuntakun piti mennä "repimään" joku ilmeisesti siitä hyvästä? Mitä ikinä tuo varsinaisesti tarkoittikaan, ei Nuka ottanut tilanteesta selvää, saatikka ymmärtänyt yleiskieltä niin hyvin, että olisi voinut selkeästi tulkita tilannetta.

"Odota", Nuka huudahti nopeasti Karhuntakulle, joka matkaan oli jo käymässä, jahka villikisuista oli varoitellut, "ihan pieni hetki", Tyttö lisäsi, lähtien sitten nelistämään paikalta pois, nopeasti käväisemään kotijurtallaan. Onneksi se jurtta ei turhan kaukana sijainnut, joten alta aikayksikön oli nuori tamma palannut Karhuntakun luo - vaikka siihen jalkaan yhä sattuikin kun sen päälle painoa varasi. Silti, kipuun tottui kun tarpeeksi sattui.
"Hänelle. Pennulle", Nuka ilmoitti pysähtyessään Karhuntakun eteen, ojentaen tuolle kaksi nahkanyöristä rannekorua, jotka itse oli tehnyt. Nyöreihin oli pujotettu muutama maalattu puuhelmi, jotka oli koristeltu kaiverruksin - niistä heti osasi tunnistaa korujen olevan Suleykaar heimon kädentyötä - ja niiden lisäksi koruissa roikkui pehmeitä, puhtaanvalkoisia untuvahöyheniä.
"Lahjaksi. Kiitokseksi", Tyttö lisäsi vielä, olihan Karhuntakku pelastanut hänen henkensä - ja puumantaljan lahjoittanut heille - joten ihan hyvin Nuka voisi tuolle vielä antaa kunnon lahjan. Ja kerta tuolla tytär oli, varmasti näistä jotain iloa kyseiselle henkilölle oli.


// Aran ja Nardur on ihan oma sarjansa, niitä ei voi verrata terveeseen parisuhteeseen. Ja joo eiköhän se ollu tässä, yes no maybe? //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kevät kukkia

ViestiKirjoittaja Vahti » 19 Kesä 2016, 15:40

#Yes baby yeees~ Kiitos pelistä#

Karhuntakun hetkittäinen lempeys alkoi nopeasti hiipua ja menettää vaikutustaan kun pentu vielä halusi häneltä jotakin, huutaen hänen peräänsä pyytäen odottamaan. Karhumiehen suupielet valahtivat alas, tämän vilkaisten olkansa yli varsaan joka lähti itse menemään omille teilleen. Häntä kuitenkin pyysi odottamaan "hetken". Mitä nyt vielä? Hän oli pelastanut toisen, kaksi kertaa vieläpä, saattanu kylään... Mitä vielä Nuka hänestä halusi?
Eikö hän juuri äsken selittänyt tytölle että hänellä oli kiire pentuaan näkemään?

Ainakaan petomies ei kauaa joutunut odottelemaan kädet puuskassa ja kulmat varjostaen silmiään.
Se mukavasti paikalleen asettunut äreys, kuin lihava kissa aurinkolaikulle, kuitenkin sai hämmentyä kun Nuka tarjosi hänelle lahjoja. Tai oikeastaan lahjoja Elodielle, kuten Nuka itsekin totesi. Hyvä, Karhuntakku ei itse ollut korujen perään, hän mieluumin arvosti esineitä joista oli hyötyä. Tosin... Näitä koruja suurella kämmenellään katsellen tunnisti muodonmuuttaja korujen olevan tunnistettavasti tämän kentauri klaanin tekosia. Hetkittäinen, nopea ajatus käväisi miehen mielessä. Niin keveä ja puhdas kuin koruista roikkuvat höyhenet.
Eiköhän näistä olisi hyötyä Elodielle, tai ainakin turvaksi...
Karhuntakku hymähti lempeästi, keltaiset silmät katsahtaen kentaurityttöön. Toinen suupieli kohosi.
"Kiitos, Nuka", mies nyökkäsi toiselle. "Uskon että hän tulee pitämään näistä."
Varmasti. Elodie ei ollut hemmoteltu vaan sorkkansa maassa pitävä. Tämä varmasti osaisi arvostaa taitoa, ahkeruutta ja työtä mitä näihin koruihin oli mennyt. Hetken hieman mitään sanomattomana katsoen Nukaa petomies lopulta nyökkäsi murahtaen hyvästinsä ja kääntyi, alkaen astelemaan nyt pois leiristä. Hän laittaisi myöhemmin nämä saamansa korut reppuunsa, mutta nyt, hän taitaisi katsella niitä ajankuluksi.
Vahti
 

EdellinenSeuraava

Paluu Joet ja vesistöt

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron