Kirjoittaja Mori » 25 Syys 2016, 19:50
Kalmalla oli niin paljon kysyttävää ja apua huutavaa hätää, että Edwardin teki melkein pahaa katsella sitä keskustelua vierestä. Hän vain laski katseensa alas maahan ja tuijotti tyhjää. Hän mietti, mietti niin paljon, ettei edes tajunnut Rafaelin ampuneen naarashirven ja raahanneen sen heidän luokseen. Toisaalta Kalman äkkinäinen liikahtaminen sai ihmissuden hieman säpsähtämään ja katsomaan ystäväänsä, joka juoksi hakemaan naaraan jalkaa itselleen. Lopulta Kalma sai jalan lonkkineen ja meni järsimään sitä. Edward jäi tuijottamaan ystäväänsä haikeana, hän halusi niin pyytää anteeksi, repiä sydämensä irti ja tarjota se vaikka kuolevalla kehollaan toiselle. Rafael oli kuitenkin musertanut sellaiset tarut hänen edestään, eikä hänellä ollut keinoa pelastaa Kalmaa millään tavalla. Hän inhosi ja vihasi yhä enemmän ja hänestä tuntui rinnassa kuin hänet olisi kirjaimellisesti revitty kahti. Pakosta hänen sisällään kuohui. Kuohui niin, että hänen kettinkeihin kahlittu petonsa revittiin hänen tiedottomuudesta tietoisuuteen ja asetettiin istumaan häntä vastapäätä kuin tuo olisi jokin järkevä olentokin.
Rafael katsoi yllättyneenä kuinka vastasyntynyt haki osan saalista ja vain rikkoa kävi jäystämään jalkaa omalle paikalleen. Puoliverinen vain rupesi siihen nauramaan hilepänä ja heitti sitten hirven rauhallisesti maahan. Hän ei kuitenkaan antanut sen kauaa olla maassa vaan nosti hirven helposti ylös takajalasta, joka sillä oli vielä jäljellä. Sitoi sen siitä puun korkeaan oksaan ja rupesi vain taidokkaasti nylkemään sitä. Hän ei käynyt niin sanotusti eläimellisellä tavalla syömään kuten Kalma oli tehnyt. Hän oli kuitenkin puolikas enkeli, niin kai sitä nyt piti vähän käytöstapoja olla. Hän leikkasi, tyhjensi ja valutti eläimen veren. Hän siivosi jälkensä huolellisesti ja vielä varmisti, ettei ympäristössä haissut veri. Hän kävi heivaamassa jätteet pois ja paloitteli sen jälkeen lihan. Hän tekisi osasta kuiva lihaa itselleen. Rafael leikkasi palan Edwardille ja tarjosi sitä nuoremmalleen. "Ota, et varmastikkaan ole syönyt kuten ystäväsikään", Rafael totesi ja tyrkkäsi hyvän palan lihaa Edwardin käteen. Sitä paitsi nuorempi näytti hieman kalpealta ja huonosti nukkuneelta. Kyllä Rafael sen ymmärsi, hän ei itse kokenut viettiä tappaa ketään vain viettiä jahdata jotain ja se joku oli vampyyrit.
Edward sai lihan käsiin, hän kiitti hiljaisena ja rupesi vain mitään sanomatta puremaan raakaa lihaa. Rafael sillä aikaa kääntyi nälkäisen suuntaan. Hän tarjosi tuolle vielä uutta palaa, kerta tuolle näytti menevän hyvillä mielin. "Ei hätää, kyllä löydät velhosi tai jonkun joka osaa auttaa ja jos tuntuu pelottavalta, että menet ja satutat jotakuta, voin toki ehdottautua vapaaehtoiseksi lapsenvaihdiksiksi, mutta en takaa, että pidät seurastani", Rafael totesi ehkä vitsaillen, ehkä vähän totuuden mukaisesti. "Jostain syystä moni ei pidä seurastani", hän totesi muka pohtien mistä se mahtoi johtua. Hän taputti Kalmaa selkään ja virnisti tälle. "Noh, nyt tiedät milloin kannattaa alkaa riisua vaatteita, voin toki vahtia sinua kaukaa. Minun ei ole vaikeaa jäljittää juurikaan ketään missä nuo ikinä liikkuvatkaan. Voin myös kulkea perässäsi, en tietenkään aivan pepussasi kiinni, mutta muutaman kilometrin, niin et tunne itseäsi aivan ahdistuneeksi, mutta turvalliseksi", hän totesi ja vilkaisi sitten Edwardiin. "Sillä en usko, että hän voi auttaa sinua täydenkuun aikaa, hänkin vain sekoaa niin kuin viime yönä", Rafael totesi lempeästi muottoillen asia.
Edward nojautui äkisti pappiin. "Sekosinko minä?" hän kysyi kulmat kurtussa ja mietti että siksiköhän hän ei muistanut yöstä juuri hölkäsen pölyä. "En minä yleensä menetä itseäni täydenkuun aikaan..." Edward totesi toiselle, joka vain kohautti kulmiaan ja hörähti asialle. "Et vai? Eivätkö kaikki ihmissudet menetä?" Rafael kysyi, mutta hänen äänessään kuului se mielenkiinto. "Minulla se esiintyy toisena persoonana, ymmärrätkö?" Rafael nyökkäsui ymmärtäneensä ja vain virnisti. "Noh, sittenhän olet vaarallisempi kuin ihmissudet itse", hän totesi, johon Edward nyökkäsi arasti. "Tiedän... Minun olisi pitänyt surmata itseni heti ensimmäisenä yönä kun synnyin... Olisi pitänyt... Olisi", Rafael laski kätensä miehen olalle hellästi.
"Ei ole hätää, vaikka oletkin tehnyt pahoja asioita, et se ol kuitenkaan ollut sinä. Se on ollut sinun petosi, joka on vian lainannut kehoasi, mutta älä syyttele siitä itseäsi. Et ole tehnyt mitään väärää omasta tahdostasi", hän sanoi rauhoittelevan pappimaiseen sävyyn nuoremmalleen.