Ice to meet you

(3) Keskellä Laurina aroja sijaitseva puolueeton kylä, joka on erikoistunut lohikäärmeiden kouluttamiseen. Briaria asuttaa sekainen joukko, josta ei voi sanoa enemmistöksi mitään. Kuitenkin, Briarista saapuvat lohikäärmeen ratsastajat. Briar pysyttelee kuitenkin puolueettomana sodan suhteen, joskin yksittäisiä asukkaita voi lahjoa puolelle tai toiselle. Briarissa asuva kansa on kuitenkin kovin ylpeää taidoistaan, sillä tiettävästi Briar on ainoa paikka, jossa osataan kouluttaa ja pyydystää elävänä lohikäärmeitä. Vankka ja kivinen kylä on raskaasti suojattu. Vierailijoita ei katsota hyvällä, oli kyseessä sitten ihmisten, haltioiden tai puolueettomien puolella oleva matkaaja. Briarin asukkaat ovat kovin ennakkoluuloisia matkalaisia kohtaan, mutta päästävät noita toki sisään. Kukapa sitä nyt lohikäärmeitä täynnä olevassa kylässä alkaisi riitaa haastaa asukkaiden kanssa?

Re: Ice to meet you

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Syys 2016, 22:31

Kovasti Seyr vakuutteli olevansa kunnossa ja tällä kertaa Ardashir kyllä tuota uskoikin. Mutta silti, kyläpäällikkö vaikutti hätääntyneeltä ja ärtyneeltä, mikä tuskin oli yllätys tässä tilanteessa. Nätisti enkeli kuitenkin seurasi Lorythasia, tuon käydessä häntä kiskomaan kauemmas - kyllä Ardashir ymmärsi ettei hänestä taistelussa ollut apua ja hän vain kuolisi, joko väliaikaisesti tai lopullisesti, riippuen siitä kummassa muodossaan väliin aikoi mennä! Oli hyvä tietää omat rajansa ja tämä taistelu oli todellakin yli hänen rajojensa...
Mutta, Seyrin käskiessä enkeliä juoksemaan pois paikalta, kävi Ardashir vain napakasti pudistamaan päätään, jääden niille sijoilleen, kun Lorythas taisteluun lähti ryntäämään. Tietenkin Leto olisi halunnut auttaa, mutta ei hän voinut mitään. Ei nyt, mutta ehkä myöhemmin. Niinpä nelisiipinen enkeli jäi vain paikoilleen seisomaan ja katselemaan järkyttyneen huolestuneena tätä yhteenottoa, toivoen ettei kenellekään ystävälle kävisi pahasti...

Saga pääsi kuin pääsikin kohteeseensa ja kun jätin silmän luo laskeutui, ei punainen serpetti myöskään voimiaan säästellyt. Se puhalsi tulta kidastaan, jonka hampaat iski suoraan valtavan lohikäärmeen toiseen silmämunaan, siinä samalla kynsien ja suorastaan kaivautuen syvemmälle ja syvemmälle. Saga ei lopettanut, kunnes oli aivan varma että oli toden totta sokeuttanut jätin ainakin toispuoleisesti. Suunnitelmana oli myös käydä toisen silmän kimppuun, mutta sinne Saga ei koskaan ehättänyt, kun tummasuomuinen kävi käpälällään päätään haromaan. Silloin Saga lennähti kauemmas, kuunnellen kuinka toinen uhkauksiaan lateli.
Sigurd puolestaan virnisti pienesti kun vihollinen toisen silmänsä menetti. Hän tyytyi rooliinsa harhauttajana ja pysytteli kauempana itse jätin päästä, jonka kimppuun tuo karvainen naaras ja siskonsa oli käynyt. Haavoittuneen uroksen huomio kuitenkin kiinnittyi nelisiipiseen urokseen, joka nyt uudemman kerran kävi taisteluun liittymään - tällä kertaa kuitenkin näyttäen suuremmalta mitä viimeksi... Pystyikö tuo sitten kontrolloimaan kokoaan? Ehkä, ilmeisesti, mutta ei sillä nyt väliä, kun kerta saatiin mukaan joku joka pystyi vastaamaan tummasuomuisen massaan omalla koollaan! Joten siinä missä valkea naaraskin, kävi Sigurd vetäytymään kauemmas, antaen tilaa kahdelle jättiläiselle ottaa yhteen kunnolla. Myös Saga seurasi valkeaa kaksikkoa, lentäen niin nopeasti mitä nyt kykenikään. Sagan saavuttaessa Lokenen, kävi Sigurd uudemman kerran tipahtamaan alas ilmasta ja rysähti maahan uupumuksesta, sillä samalla hetkellä kun Kaksi jättiläistä kävivät ottamaan yhteen. Pumpkin katsoi järkyttyneenä hetken tuhoa, jonka jäälohikäärme sai aikaan Vaernille, mutta sen sijaan että olisi edes harkinnut väliin menemistä, lensi pikkulisko maahan tipahtaneen veljensä luo.
"Sigurd muuta muotoasi, ihmiseksi, ehkä voin kantaa sinut pois!", Saga hätääntyneenä ehätti haavoittuneelle veljelleen, joka maassa makasi. Sigurd vain naurahti kuivasti sille ehdotukselle.
"Sinä et nostaisi maasta edes lammasta", Siniharja hymähti uupuneena, "Sitä paitsi, jos kaikki ei sujukaan meidän eduksi, voin yhä tarjota itseäni uhriksi... Minut hän halusi alunperin, en voi sallia jo toisenkin ulkopuolisen osapuolen uhraavan turvallisuutensa takiani, vain siksi, ettei Haltioidenkuningas osaa antaa menneiden olla...".
Saga ei tiennyt mistä Sigurd varsinaisesti puhui, mutta pikkunaaras kävi veljelleen vihaisesti sähähtämään. Hän halusi Sigurdin turvaan, mutta tuo ei halunnut lähteä, typerä kun oli. Saga oli jo yhden sisaruksistaan menettänyt Cryptissä tapaamisen jälkeen, ei hän halunnut menettää Sigurdiakin!

"Lokene!", Saga kutsui ystäväänsä, hän ei aikonut antaa asian olla, "Voitko viedä veljeni turvaan, tai edes kauemmas?!".



// <33 Timikin oli ihan död sen jälkeen, vaikka haluskin nannaa ja kaikkee hyvää ennen ku suostu nukkuun. Sariki lähetti kuvan kuin Pipa sammu keskelle lattiaa ku pääsi kotiin :---D KAIKKI OLI TYYTYVÄISIÄ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ice to meet you

ViestiKirjoittaja Crimson » 24 Syys 2016, 23:27

Hyi kuinka kylmältä se päin puhallettu viima ja jäiset, nahkat kappaleiksi repivät jääkalikat tuntuivat, mutta silti Vaern seisoi värähtämättäkään paikoillaan myräkän tiellä kuin muuri konsanaan. Vaalean sarvikruunuisen katse tarkkaili alakanttiin Dagniria, joka tuijotti tuota väliin tulijaa syöksemisensä lomasta. Mutta sen katse laskeutui myös tarkkailemaan myös sinertävänä hohtavia kaulanpieliä ja kurkkua Seyrin yrittäessä omalla tulellaan suojata itseään siltä kylmältä parhaimmalla näkemällään tavalla.

Hetkeksi suuri valkea kruunupää vain jähmettyi alas sijoilleen, lihakset täristen ja mielessä velloen ensimmäisenä pelko siitä, että itse kävisi tähän kaatumaan. Kylmä kyllä teki tehtävänsä lihasten täristessä luihin ja ytimiin asti ulottuvasta kohmeesta. Rinnuksen paksummat suomut olivat täynnä lähinnä naarmuja, mutta pehmeämpi joustinpanssari oli yltä päältä hopeiseen vereen tahriutunut harjaksia myöten, ja siivet näyttivät paikoitellen repaleisilta kuin parhainkin leipäjuusto. Se kipu oli sietämätön, Vaernin siipien kirjaimellisesti vain romahtaessa alas ja pään painuessa alas, kun silmäpuolinen jäälisko päästi vielä tuiskutuksensa päätteeksi karjaisun ennen kuin leukansa kiinni painoi. Kultasilmä tarkkaili toista jättiliskoa nyt kun tuo paikalleen oli hyytynyt – jotain tuttuahan tuossa oli, ja hetken pohdinnan päätteeksi Dagnir osasi yhdistää tuon mokoman Vaerniksi, joka aikaisemmin oli pelkkä sintti muiden tavoin ollut. Kuinka se noin isoksi yhtäkkiä oli kasvanut?!
Oli miten oli, kohotti valkea kruunupää turpaansa ylemmäs viimein nähdäkseen Myrkurin virnistelevän turvan. Ei Puolikäärme aistinut kenenkään kuolleen, joten lieni toistaiseksi vain myönnyttävä siihen ajatusmalliin, että muut olivat ehättäneet jäämyrskyn tieltä turvaan. Palo valkeaharjaksisen valmiiksi kirkkaissa silmissä voimistui entisestään, nelisiipisen käydessä nopeiden askelien myöten hyökkäämään vuorostaan mustanahkaisen kimppuun, siitä alakantista ponkaisten sinistä tulta syösten Dagnirin kaulaan kiinni. Siitä käynnistyi jättiliskojen erittäin aggressiivinen, äänekäs ja itseään säästelemätön kamppailu, noiden käydessä kynsin ja hampain toisiinsa kiinni, oman petoviettinsä ajamina valmiina repimään kilpailevan uroksen pieniksi kappaleiksi toisten edessä mahtinsa osoittaakseen.

Lokene silmäsi hetken alemmas nelisiipisen taakse suojaan hakeutuen kuinka lumi vain pöllysi kaikkialle muuten niin kesäisillä aroilla. Viimein se ymmärsi Vaernin tulleen väliin heitä suojaamaan, naaraan leukojen loksahtaessa auki silkasta ihmetyksestä, mutta myös järkyttyneisyydestä kun tiedosti millaiseen paikkaan veljensä oli itsensä pistänyt. Toisekseen, kuinka iso tuo nyt oli…!
Nimensä kuullessaan karvaläjä kuitenkin lehahti lähemmäs Sagaa ja tuon velikultaa, jotka maassa olivat. Tuntui varsin erikoiselta laskeutua maahan, kun tanner tömisi karjunnan ja isompien askelien alla, ihan kuin maa olisi voinut vain ratketa heidän altaan millä hetkellä hyvänsä. Pumpkin pyysi Lokenea viemään haavoittuneen toverinsa turvaan – ja tietenkin Sagan sana oli Lokenelle kuin kiveen kirjoitettu laki!
Mennään pois tieltä”, naaras totesi lempeällä äänellä haavoittuneelle serpentille, se yritti tietenkin pysyä rauhallisena kaikesta huolimatta ja uskoa että Lorythas pärjäisi, vaikka ääni päässä käski samaan aikaan mennä veljensä avuksi kaatamaan tuon hirviön. Mutta sen piti auttaa myös Sagaa, ja sen Lokene voisi tehdä ihan hyvin ensin, ennen kuin yrittäisin Vaernin avuksi jälleen, ”Vaern hoitaa meidät pois täältä – mennään lähemmäs tuota tummahipiäistä, se oli Seyrin seurassa aikaisemmin", Lokene vielä toisti, valmiina avittamaan siniharjaa ylös maasta tai mahdollisesti vain raahaamaan tuon niskasta hieman kauemmas noiden jättipetojen luota. Tietenkin valkea naaras oli myös huomannut tummahipiäisen miekkosen hieman etäämmällä, joka paikalle oli pölähtänyt samaan aikaan mitä Lorythas. Kannattihan vieras pitää myös turvassa, siihen varmasti serpentti kolmikko pystyisi vielä vaikka tilanne muuten niin epätoivoiselta näytti ja vaikutti!


//Voi ei <3 NIIN TYYTYVÄISIÄ DOGGOJA. Tääl toi yks plösöö yhä pitkin ja poikin lattiaa kun niin kovasti väsyttää. MEIDÄN PITÄÄ MENNÄ SINNE DOGGOPARKKIIN JUOKSEEN TAAS ASAP//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Ice to meet you

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Syys 2016, 23:53

Sitten se alkoi. Saga ja Sigurd eivät voineet kuin katsoa kauhusta, kuinka suuri liskokaksikko lähti ottamaan yhteen. Tanner tömisi niin äänistä kuin askelistakin, eikä todellakaan tuntunut turvalliselta olla näin lähellä - jossain kymmenen kilometrin päässä ehkä olisi ollut hyvä oleskella, mielellään kyllä kauempanakin! Se oli vaikuttava näky, sitä ei käynyt kieltäminen, mutta samalla se oli rumaa ja raakaa. Sagan päässä velloi tuhat kysymystä tilanteen suhteen, kuin myös sen suhteen, kuinka Vaern nyt noin isoksi itsensä oli saanut. Mutta nyt ei ollut aika kysymysten, sille tulisi kyllä hetki sitten myöhemmin.
Sigurd kiinnitti huomionsa valkeaan naaraaseen - Lokeneen siis, kuten Saga tuota oli kutsunut. Se kehotti heitä perääntymään tummahipiäisen humanoidin luokse. Sigurd mietti asiaa hetken, kurkustaan kumisten värähtelevän hyminän, ennen kuin kampesi itsensä ylös maasta hyväksyvin elkein. Ehkä oli parempi hieman kauemmas perääntyä, ettei ihan jalkoihin jäänyt.
"No jos sinä niin sanot", Siniharja kumisi, samalla kun lähti varovaisesti liitämään matalalla kohden sitä ihmistä.

"Pidä sinä huolta minun veljestäni"
, Saga kävi kurisemaan Lokenelle nopeasti, "Minä pidän huolta sinun".
Virnistyksen kera pienin lohikäärmeistä nousi korkealle ilmaan ja lähti uudemman kerran kaartamaan tummasuomuisen takapuolelle.

Ardashir katsoi varautuneesti, kun siniharjainen lisko lähemmäksi lipui. Hyvä vain, että pienemmät perääntyivät taistelusta, vaikkakin se kaikista pienin näemmä päätti ottaa vielä jotenkin osaa asiaan. Sigurd kävi muutaman liitävän loikkauksen myötä jälleen laskeutumaan alas aroille, pistäen pitkin pituuttaan maaten, huohottaen. Enkeli katsoi hetken aikaa siniharjaista petoa arvioiden, kunnes käveli varovaisesti lähemmäs toista. Sigurd seurasi koko ajan varautuneena katseellaan tuota ihmistä, kerta ei tiennyt varsinaisesti mitä toinen halusi. Mutta, tuskin tuo vihollinen oli, kerta Briarin kyläpäällikön mukana oli tullut?
Varovaisesti Ardashir pysähtyi siniharjan kaulan vierelle, asettaen kätensä tuon suomuille. Hitaasti enkeli lähti silittelemään valkeita suomuja, samalla kun siirsi itseensä ne suurimmat kivut ja ruhjeet. Tai ainakin yritti, hetken hän sai sitä operaatiota jatkaa rauhassa, kunnes Sigurd tunsi sen oudon tunteen haavoissaan ja sähähtäen nousi ylös ja perääntyi humanoidin luota. Osin haavat olivat jo menneet umpeen ja se oli tuntunut niin oudon vaaralliselta siniharjan mielestä, ettei tuo halunnut yhtään sen enempää olla siinä humanoidin kosketuksen alla. Ardashir ei tietenkään pyrkinyt lähemmäs perääntyvää, varoittavasti ärisevää liskoa, vaan katsoi pahoittelevasti tuon perään, samalla kun Sigurd kävi uudemman kerran maahan makaamaan...

Sagaa ei todellakaan huomannut, kun kitukasvuinen perkele liihotti menemään taivaalla kahden jätin yllä. Jahka punasuomu oli päässyt vihollisen taakse, kävi naaras uuteen hyökkäykseen. Saga kirjaimellisesti laskeutui valtavan liskon päälaelle, toivoen siinä samalla että Vaern huomaisi hänet eikä omia hyökkäyksiään suuntaisi pikkuliskoa kohden. Tummasuomuinen tuskin edes tunsi Sagan painoa omalla päällään, kun pieni lisko kävi kipittämään pitkin mokoman päälakea aina sille toiselle, ainoalle näköelimelle. Saga pysähtyi toisen kulman ylle ja lopulta kurkisti tummasuomuisen näkökenttään.
"Nyt näet minut!", Saga rääkäisi samalla kun kitansa avasi, syösten tulta suoraan vihollisen ainoaan silmään, käyden heti perään jälleen kirjaimellisesti kaivautumaan siihen näköelimeen, "JA NYT ET!", Punasuomu karjui nauraen, samalla kun toisen silmää raateli silkaksi mössöksi. Ja jahka jälleen oli varma, ettei siitä silmästä ollut enää näkemään yhtään mitään, lennähti Saga nopeasti pois kahden suuren pedon taistelusta.



// HAPPY DOGGO! JA NIIN PITÄÄ JOOO! Pitää vaan sopii semmonen päivä/aika et Sari ja Pipakin pääsee messiin 8) Mut ofc me voidaan kahdestaan siel käydä ennen sitäkin ;D;D;D;D Josko Timii sit kiinnostais Frankin eikä vaan ne hajut //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ice to meet you

ViestiKirjoittaja Crimson » 25 Syys 2016, 02:18

Lokene päästi lyhyen hymähtävän kurinan Sagan veljelle, joka lähti liitämään sinne minne karvaläjä oli kehottanutkin. Mutta ennen kuin valkea naaras ehätti lähteä seuraamaan haavoittuneen perässä, käännähti sen katse terävästi Pumpkinin puoleen. Pidä sinä huoli minun veljestäni, minä pidän huolta sinun. Suurempi naaras päästi suustaan hätäisen kujerruksen, kääntyen pikkuisen ystävänsä puoleen joka jo liihotti isompien taistoa kohden.
Saga!”, karvakasa otti muutaman askeleen kohti taistelua ja oli jo aikomaisillaan ponkaista Sagan perään, mutta lähemmäs hyökkäyksen tieltä perääntyvä Vaern sai naaraan miettimään suuntaansa uudemman kerran. Lokene lähti vastahakoisesti jolkottelemaan Sigurdin perään, toivoen vain että ystävänsä osaisi olla varovainen, mitä tuolla sitten ikinä olikaan mielessä.

Puolikäärme sen sijaan oli täysin petoviettinsä viemä. Sen silmissä näkyi ainoastaan haastava musta uros, joka hyökkäsi yhtälailla kokoistaan vastaan. Dagnir oli rakenteeltaan kestävä ja jykevämpi länsimaalaisena, kuin sironpuoleinen, serpenttirakenteinen Lorythas. Voima, ja taisipa käärmemäinen nokkeluus olla enemmän tummanahkaisen puolella, sillä Lorythas ei ollu todellakaan tottunut taistelemaan kenenkään kanssa lohikäärmemuodossaan. Eikä varsinkaan tämän kokoisena! Liikkeet tuntuivat yllättäen niin paljon kömpelömmiltä ja hitaammilta, vaikka tämän mittaisesta kehosta sai riistettyä enemmän voimaa kuin siitä tavanomaisesta, jota Hopeakäärme tähän saakka oli käyttänyt. Tällaisessa tilanteessa siitä lienikin olevan enemmän hyötyä, vaikka muuten petona otteleminen oli Seyrille niin kovin uusi asia, joka lähinnä alitajunnan kautta toimi.
Pian sinisilmäisen katseeseen osui kuitenkin tuttu hahmo. Sarvikruunuinen veti päätään aavistuksen taemmas ja sen suupielet kääntyivät osin virneeseen, Lorythaksen erottaessa Sagan kipittävän mustasuomuisen päälaella minkä kerkesi. Vaernilla oli jo aavistus siitä mitä pikkuinen aikoi, joten uros otti tehtäväkseen pitää Dagnirin huomion itsessään siihen saakka, että Pumpkin saisi tehtävänsä suoritettua.
Valkea uros lähtikin yksinkertaisesti kiertämään silmäpuolta siltä puolen, jolta tuon toinen silmä oli jo puhkottu. Dagnir joutui väkisin kääntämään päätänsä yhä enemmän vinoon nähdäkseen seurata haastajaansa, mutta ennen kuin se ehätti jälleen uuteen hyökkäykseen alkaa, kävi näkökentän sumentamaan outo läntti – ja se läntti vieläpä puhui.

Myrkur nosti kaulansa suoraksi, käyden vimmatusti heiluttamaan päätään heittääkseen tuon mokoman tiehensä turvaltaan. Mutta liian myöhään, Sagan käydessä jo kaivautumaan jättiläismäisen otuksen toiseen silmään räkättäen kuin pahainen harakka.
Dagnir päästi matalan, raivoisan karjahduksen, Kultasilmän iskien kirjaimellisesti päänsä vain vasten maata voimalla, toivoen että siinä samalla onnistuisi liiskaamaan tuon tihulaisen joka nyt hänen toisenkin silmänsä oli vienyt. Mikä lienikään pienen penteleen kohtalo, ei se jäänyt Dagniria mietityttämään hetkeä pidempään, kun lisko päästi suustaan jyrähtelevän naurun – hän oli muutenkin sokea päivänvalossa, tämä ei muuttaisi taistelusta mitään! Tottuneen oloisena, kuin silti Vaernin nähden Dagnir kävikin uudemman kerran rynnistämään vaaleaa urosta kohden, joka ei todellakaan vastaavanlaista tarkkaavaisuutta ollut odottanut enää vanhemmalta urokselta. Mustasuomuinen saikin hampaansa uppoamaan Vaernin kaulanpieleen, harmaan veren sotkien selvästi mustat suupielet allensa – muttei Puolikäärmekään toimettomaksi jäänyt, omat neulahampaansa purren valtavalla voimalla Dagnirin harjasten sekaan niskanahkaan. Kultasilmä vei kuitenkin pitemmän korren jälleen, koittaen kohota siivilleen ja kaataen siromman osapuolen allensa niin että armottoman sankka pölypilvi vain nousi kaksikon rymistessä maahan kilpaa toisiaan repimään.
Lorythas altavastaajana otti selvästikin otteluita kokeneemmalta iskua enemmän kuin tarpeeksi, pistäen kuitenkin hanttiin yhtälailla ja repien panssaroitua mustasuomuista minkä kerkesi. Takajalat hakkasivat vasten Dagnirin pehmeämpää vatsaa, etukoipien pitäen länsimaisen pedon kynnet kaukana omasta nahasta, samalla, kun urokset toistensa leukoja purren väänsivät päitään miten sattui mitä ihmeellisimpiin asentoihin.
Viimeisenä tekonaan Dagnir piiskasi piikikkäällä hännällä Vaernia kylkeen, massiivisen kokoisten luukappaleiden vain poratessa siitä vauhdista lihaan kiinni, ja syvälle. Sellomainen jylinä värisytti maata nelisiiven lähtiessä repimään itseään entistä voimakkaammin jääliskon alta, sylkien paksun laavamaisen massan Myrkurin turvalle, joka lähti polttamaan siltä harjaa samantien päästä sinertävän tulen vain rätisten ja kipinöiden kuninkaan liskon valkeissa harjaksissa. Sen turvin nelisiipinen serpentti lähti luikertelemaan hankalasti kuin mikäkin mato kaksinkerroin Dagnirin alta paremmin ylös, leukansa poraten aivan tumman uroksen kurkunpieleen kiinni, josta Vaern pakotti toisen raahautumaan mukanaan samalla yrittäen saada jääliskon häntää kyljestään irti.

Seurasi armoton näytös, kun puoliverinen pakotti toista kompuroimaan mukanaan turpa kohden taivasta suunnattuna, Dagnirin vain ärjyen raivosta, kun tunsi nahkansa hiiltyvän päänharjalta. Tietenkin se alkoi hohkaa kylmää, mutta ei siitä ollut liekkejä kukistamaan, jotka valmiiksi villeinä paloivat. Dagnirin olisi tehnyt mieli vain hakata päätään maata vasten jos se olisi tulen sammuttanut, mutta tuo valkea pentele ei siihen tilaisuutta antanut. Vaikka yhä taistossa pärjäsikin, alkoi mustasuomuinen hiljalleen hyytyä olttelun takia, kyläpäällikönkin roikkuessa neulamaisin hampain kiinni kaulassa henkiteitä painamassa umpeen. Ja sitten, Dagnirin jääpuikoista niin huolella repeytyneistä siivistä huolimatta, Vaern nosti kaksikon vain joitain metrejä ylemmäs, serpentin puskien omalla ja alleen jääneen vihollisensa painoa hyväksi käyttäen Myrkurin pamahtamaan niskoilleen mäkistä maastoa vasten. Viimein se kyljessä yhä roikkuva piikikäs häntä otti irrotakseen Seyrin kyljestä, vaativasti suorana notkahtaen maata vasten, mustan käärmeen jäädessä vaikeroimaan sijoilleen lamaantuneena. Sen oma paino oli kääntynyt itseään vastaan, ei Dagnir olettanut siron serpentin jaksavan kohottaa itseään sentin vertaa maasta ylös! Mäkiseen maahan rysähtäminen oli iskenyt siltä kaularangan sijoiltaan, joka sai liskopedon vain kurisemaan omituisesti sijoillaan, kun se ei pystynyt kunnolla enää vastaan laittamaan. Vaern sen sijaan jatkoi sitä brutaalinnäköistä repimistä ja raastamista petopuolen sokaisemana, sotkeutuen vain ennestäänkin haastajansa verestä, mustaa ruhoa kiskoen allaan eteenpäin maata vasten kuin mitäkin saalista konsanaan. Lopulta vain pysähtyen ja leukoja yhteen jälleen lujasti purren koitti tukehduttaa vihollisensa siihen paikkaan pölypilven keskelle.

Koko ottelu näytti Lokenenkin mielestä niin raa'alta, ettei naaras ollut enää toviin seurannut isompien liskojen perään... peläten tietenkin sitä pahinta jatkuvasti paikallaan väristen.


//Koirut juokseen, termospullo kahvii mukaan niin voidaan päristä itte penkillä sit porukalla. KAIKKI MESSIIN, voi ei kun pipa oli niin pörhönen. Rakastuin <3 Timii kiinnostaa vaan hajut. Franiiki kiinnostaa kaikki mikä Timii kiinnostaa, koska Timi on sen poikaystävä. Pakko miellyttää kato//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Ice to meet you

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Syys 2016, 02:46

Oli sinällään ihme, että Saga pääsi pois yhteenotosta sen suuremmitta ruhjeitta. Totta kai taistelu vei oman veronsa, mutta kyllä pikkuliskolla vielä energiaa riitti vaikka mihin! Mutta tällä hetkellä sitä energiaa käytettiin vain kauemmas liitelyyn. Saga kohosi korkealle ilmaan, jääden kiertelemään ja kaartelemaan taistelevien kolossien ympärille, katsoen josko sattuisi tilaisuus, missä hän voisi auttaa. Tuskin sellaista tuli, nyt kun tummasuomuinen oli täysin sokea, mutta ainahan sitä saattoi toivoa.
Kauaa se kaksikon yhteenotto ei kuitenkaan jatkunut, vaikka jättiläisten liikkeet tuntuivatkin niin hitailta ja jäykiltä. Kun Vaern oli saanut kunnon otteen, ei toisella näyttänyt enää olevan mitään mahdollisuuksia, ei enää sen jälkeen, kun mokoman niskan näyttivät menevän sijoiltaan. Se taistelu oli kovin brutaalia ja säälimätöntä, mutta mitä muuta saattoi odottaa lohikäärmeiltä? Kyllä Saga tiesi, kuinka raadollista heidän elämänsä oli - varsinkin näin naaraana - joten sinällään kahden uroksen taistelu ei näyttänyt hirveältä hänen silmiinsä... Mutta jos ei taas ollut tottunut näkemään tällaista yhteenottoa liskojen välillä, oli siinä oma järkytyksensä tietenkin.

Ardashir oli jättänyt Sigurdin rauhaan, ja kääntynyt seuraamaan, kuinka kaksi suurta liskoa otti yhteen niin kovin brutaalisti. Rumaa, säälimätöntä ja eläimellistä. Niillä sanoilla tuota olisi voinut kuvata, mutta sinällään enkeli myös ymmärsi tämän yhteenoton raakuuden. Mitenkäs muutenkaan pedot välejään selvittelisivät? Tietenkin mokomilla oli kyky diplomatiaan, mutta loppupeleissä Ardashir uskoi petopuolen voittavan, ja välit selviteltiin sillä tyylillä. Eihän häneenkään puhe auttanut yleensä, jos enkeli tosimuotonsa otti ja päätti, että kohde oli tuhottava.
Kaikkien onneksi alakynnessä oleva Seyr näytti kuitenkin vievän voiton, mutta millä hinnalla? Tuo ei todellakaan näyttänyt olevan hyvässä hapessa ja tarvitsi varmasti jo enemmän parantajaa, mitä siniharjainen, joka maasta käsin taistelua seurasi. Kyllä Sigurd haavoistaan selviäisi, ei hän suuresti edes vuotanut, mutta kipu pisti "tauolla" olleen liskon lamaantumaan. Ottihan se egoon, mutta tässä tilanteessa oli parempi vain nöyrtyä ja myöntää tappionsa, hyväksyä apu ja jälkikäteen myös kiittää siitä. Totta kai se teki pahaa, olihan Sigurd jo velkaa Metsän Oikeudelle hengestään ja nyt sitten Briarille - tai ainakin ilmeisesti tuon kyläpäällikölle.

Taistelua seurannut Ardashir käännähti äkisti Lokenen puoleen, avaten viimein suunsa.
"Voin auttaa häntä", Epätasainen, moniääninen ääni kävi kaikumaan ilmoille, Ardashirin puhuessa lohikäärmeiden kielellä valkealle naaraalle, "Voin parantaa hänen haavansa, auttaa häntä. Pelastaa hänet, jos ei ole liian myöhäistä. Voitko viedä minut hänen luo, kun on turvallista?", Enkeli kysyi, koittaen sitä ääntään kontrolloida, mutta kovin turhalta se tuntui. Ääni meni matalalle ja korkealle, monen äänen kuoroon ja välillä yhdeksi, välillä silkkaa huutoa ja välillä lähes kuiskausta. Mutta nyt ei ollut aika harjoitella äänen kontrollointia, kun oli tosi kyseessä. Enkeli vain toivoi, ettei valkea naaras hänen ääntään pelästynyt.
Sigurd kyllä pelästyi, tai lähinnä hämmästyi. Ei hän ollut olettanut ihmisestä lähtevän moista ääntä! Totta kai hän aisti sen auran toisen ympärillä, mutta siniharja oli olettanut tummahipiän olevan vain ihmismaagi...



// omg jooo, pitää vaan muistaa ottaa koirille kans juotavaa ni sit voi siel puistos päristä vähän pidempäänkin! Pitää vaan toivoo et mitään uroksii ei tuu paikalle, muuten Timi vetää berserkin (D JA PIPA ON NIIN PIENI JA PEHMEÄ JA SULOINEN <3 Fran senkin lutke, ei saa vanhoja miehiä vikitellä niiku Lily ;D;D;D //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ice to meet you

ViestiKirjoittaja Crimson » 25 Syys 2016, 03:43

Äänet valkean naaraan takana alkoivat hiljalleen laantua. Sieltä kuului vain outoa kurinaa ja veljen säröiset karjahdukset, jotka nostattivat Lokenen niskakarvat pystyyn. Olihan naaras ollut usein mukana verisissäkin otteluissa, mutta tällainen oli sille ihan uutta. Lorythas oli aina niin rauhaa rakastava. Oli mieluummin diplomaattinen ja rationaalinen, mutta nyt se peto oli pistänyt niin ranttaliksi, ettei edes sisar viitsinyt seurata Vaernin perään joka mitä ilmeisimmin oli tekemässä siitä mustasta kolossista lopun. Oikein sille isottelijalle, jos Lokenelta kysyttiin! Siltikin ilmassa tuoksuva veri pisti päätä sekaisin, eikä naaras erityisemmin tiennyt mitä tästä olisi pitänyt ajatella.
Ihmeellinen ääni läheltä sai patsastelevan karvakasan kuitenkin säpsähtämään, lähes hypähtämään ilmaan, karvaturrin lähtiessä kiireenvilkkaa vain talsimaan eteenpäin päätään käännellen etsien äänen lähdettä. Ja se taisi olla tuo tummahipiäinen mies, jolle vaistomaisesti Lokene kävi vilauttamaan hampaitaan ja murisemaan matalalta, ennen kuin ymmärsi ettei toinen varmaan pahaa aikonut. Tuo puhui heidän kieltäänkin, ainoastaan se ääni pisti naaraan miettimään kaksikertaa luottaisiko hän muukalaisen sanoihin, vai jättäisikö toisen kokonaan omaan arvoonsa.
Mies sanoi voivansa parantaa haavoja. Naaras seisahtui viimein aloilleen ja kallisti päätänsä kysyvästi, kuunnellen kuitenkin mitä tummahipiäisellä oli sanottavanaan. Siihen ääneenkin tottui äkkiä, kuulihan sitä lohikäärmekylässä välillä ties millaista mölinää ja rääkymistä – erikoisen äänen muukalainen kyllä omisti, mutta ei siitä sen enempää ollut alkua lukuun ottamatta säikäyttämään enempää.

Muukalainen pyysi Lokenea viemään hänet Lorythaksen luo. Siinä vaiheessa valkea naaras viimein vilkaisi kolossien puoleen, tarkemmin hetken silmäillen Vaernia, joka ei todellakaan ollut ottelusta selvinnyt vammoitta. Veren ja hiilen sekaista sotkua oli kaikkialla, kruunupäisen ollessa kumartuneena mustan liskon yllä selvästi vain odottamassa, että sokeaksi lyöty titaani vetäisi viimeisen hengenvetonsa ja veltostuisi kuolleena maahan.
Du’ul”, Lokene kävi kuiskaamaan hiirenhiljaa, hän oli kuullut siitä nimestä puhuttavan Lorythaksen kohdalla ja viimein naaras taisi ymmärtää mistä syystä Taivaantuulten valtiatar oli sen nimityksen puoliveriselle antanut.
Pää kiepsahti uudemman kerran tummahipiäisen puoleen, Lokenen tepastellen lähemmäs tätä… äänekästä miekkosta, ”Kiipeä kyytiin niin mennään lähemmäs”, naaras kehotti selkäänsä vilkaisten. Eihän sillä ollut selässä satulaansa, eikä Lokene varsinaisesti pitänyt siitä kun vieraat nousivat selkään ratsaille – mutta kaipa hän nyt tämän kerran voisi poikkeuksen tehdä. Lorythaksen tähden, veljensä tarvitsisi apua tai kangistuisi mustanahkaisen tavoin vielä verenhukkaan ja vammoihinsa maahan tätä menoa. Vaikka verinen taistelu olikin ohitse, olisi tietysti mukavaa vielä sen päätteeksi että heistä jokainen palaisi takaisin kotiin elossa…

Hengästynyt nelisiipinen puri viimeisin voiminsa toisen kaulaa kiinni, ollen siitä voimasta ehättänyt purra paksun suomukerroksen ja nahkan tieltään ruttuun. Valkean serpenttimäisen liskon keho värisi, pedon joutuen jopa hakemaan horjuvin askelin paremmin tukea maasta, siinä missä tasapainoa yrittivät tuoda myös harvinaisen huonoon kuntoon revityt siivet. Vaern oli voittanut taas mahdottomalta tuntuneen taistelun, ja siitä huolimatta että verenmaku kielenpäällä houkutteli jatkamaan tätä verilöylyä, yritti Lorythas palata paremmin tilanteen herraksi ja saada itsensä rauhoittumaan. Raivoon sekoittui niin hämmennystä kuin pelkoakin – ei pelkästään siitä syystä, että ensimmäisenä mielessä tietenkin velloi kysymys siitä olivathan muut kunnossa, vaan myös siksi, että oma olemuksensa pelotti jälleen Seyriä. Jos lohikäärmeverensä voisi ottaa näinkin kolossaalisen olomuodon… - Lorythas ei halunnut ajatella mihin kaikkeen olisi edes kykenevä, hän ei halunnut menettää itseään sille katkeralle puolelleen ikimaailmassa! Eikä hän enää ikinä tulisi turvautumaan tähän illuusioon, jos se olisi kykenevä tuottamaan tällaista tuhoa ja kasvaisi pakkautuneen pahanolon myötä tällaiseen mittakaavaan. Voi kunpa Hopeakäärme olisi voinut vain käpertyä tutun kenraalin vierelle, jonka läsnäolo häntä niin kovasti aina tuntui rauhoittavan…
Lopulta Vaern päästi tummasta liskosta irti suupielet tummanpunaista verta valuen, kohottaen päätään ylemmäs ruhosta, joka hiljaa ja liikkumatta paikoillaan makasi runnottuna ja revittynä. Sarvikruunuinen ei halunnut katsoa hetkeä pidempään aroille tunkeutuneeseen petoon, joka näin oli surmansa nyt saanut. Sen sijaan Vaern kohotti päätänsä katsoakseen taivaalle, josta se erotti Sagan liitelevän korkeammalla. Humisten valtava pää laskeutui aavistuksen alemmas ja kirkkaat, viirumaiset valot siirtyivät seuraamaan miten Lokene tuli Leton kera lähemmäs ontuvaa kruunupäätä, joka kirjaimellisesti laahusti siivet maata vasten vain velttoina pyyhkien Dagnirin yltä hieman kauemmas. Ja kauempana makasi Sagan toveri, jonka vuoksi tänne alun perin punainen paholainen oli syöksähtänytkin ja melkoisen ketjun saanut sillä aikaan…

Eikä tarvinnut kauaa odotella, kun askeliltaan myös valkea sarvipää kävi horjumaan ja tanner tömisten kävi väkisin rojohtamaan maahan kyljelleen. Kutistuen ja kutistuen pölypilven keskellä, ennen kuin jäljelle jäi vain maahan tuhkaisiin, repaleisiin vaatteisiinsa sonnustautunut kyläpäällikkö kyljelleen makaamaan. Puremia ja hopeista verta vuotavia haavoja oli ihan kirjaimellisesti kaikkialla, oikealla lantion korkeudella lihassa olivat yhä muodonmuutoksesta tähän kehoon suhteutuneet syvät vammat, jotka mokomat kolossipedon hännän piikit olivat siihen poranneet. Myös Dagnirin tummaa verta oli sotkeutunut sinne tänne, Seyrin pyyhkien laiskasti suupieliään siitä paksusta nesteestä, Puolikäärmeen käden notkahtaen sitten vain maata vasten. Vaikka olo olikin voitokas, oli se voitto silti maksanut Seyriltä kaikki tuon voimat, eikä kyläpäällikkö jaksanut kuin makaa sijoillaan uupuneena, hengästyneenä ja täristen yhä sekaisin olevan mielensä tähden.


//Vettä joo – Frani oli niin näännyksissä ainaki sen juoksentelun jälkeen et vesipullo messiin ois ollu aika kätsy idea alunperinki :DD:D:DD PIPA OLI MAAILMAN SULOISIN JA PEHMEIN TAHDON OMAN PIPAN <3 Fran on se Lily ja Timi on se Noel just, VÄRITKI MENEE MELKEEN PASSELISTI JOS FRANI OIS VÄHÄN ENEMMÄN PUNASEMPI//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Ice to meet you

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Syys 2016, 15:41

Ardashir ei hätkähtänytkään, kun valkea naaras hänelle hampaita näytellen kävi murisemaan. Olihan tuo ymmärrettävä reaktio, mutta enkeli vain toivoi, että karvakasa ymmärtäisi tilanteen ja auttaisi enkelin kyläpäällikön luo, jahka taistelu nyt olisi ohi. Tai no, kyllä se aikalailla jo ohi oli, Seyr oli saanut otteen tummasta lohikäärmeestä eikä näemmä irti päästänyt, ennen kuin vihollinen ei enää hengittänyt. Surullistahan se oli, enkeli ei pitänyt kuolemasta tai sen näkemisestä, mutta tässä tapauksessa se oli joko tummasuomuinen tai he...
Enkeli katseli hetken kolossaalisia liskoja, siinä missä valkea naaraskin, ennen kuin tuo lopulta antoi luvan nousta selkäänsä. Ardashir nyökkäsi ja mitään mukisematta varovaisesti kiipesi toisen selkään, pitäen tiukasti kiinni naaraan pehmeästä turkista, kun tuo viimein lähemmäs lähti liihottamaan.

Taistelun laantuessa kävi Saga laskeutumaan alemmas, suunnaten kohti veljeään. Sigurd makasi maassa pää koholla, tarkkaillen tilannetta, joka alkoi jo rauhoittua. Hyvä vain, että se oli näin nopeasti ohi ja hyvä, että se päättyi näin. Joskin, nelisiipinen uros oli ottanut todella pahasti osumaa ja siniharja vain toivoi, että tuo selviäisi elossa niistä, eikä verenhukkaan tuupertuisi. Ei tässä näin pitänyt käydä ja Sigurd oli kaikesta niin pahoillaan. Hänen pitäisi keksiä tapa kiittää tuntemattomia, mutta sen aika ei ollut nyt. Siniharjan huomio kiinnittyi sisareensa, joka paikalle laskeutui ja lähti kovin tomerana, huolissaan, tutkimaan veljensä haavoja. Eivät ne pahoja olleet, kyllä hän toipuisi niistä, jahka saisi vain levätä. Sisaruskaksikko jäi seuraamaan sivummalta, kuinka voitokas nelisiipi viimein päästi irti kuolleesta vihollisesta ja raahautui tuosta kauemmas, samalla muuttaen olomuotoaan pienemmäksi ja lopulta ilmeisesti takaisin humanoidiksi.

Ardashir laskeutui nopeasti alas valkean naaraan selästä, kun he pääsivät lähelle Lorythasia. Valtava nelisiipi otti ja rojahti maahan tanner tömisten, käyden sitten myös valtavasta muodostaan luopumaan, vaihtaen sen siihen tutumpaan sarvipäiseen humanoidiin. Enkeli kiirehti harppovin askelin maassa makaavan kyläpäällikön luokse, tipahtaen tuon vierelle polvilleen. Ardashir ei edes kysynyt lupia tai varoittanut sarvipäätä, vaan viivyttelemättä nosti toisen varovaisesti osin syliinsä, lempeän lämpimään halaukseen. Hän painoi Lorythasin vasten itseään kunnolla, painaen samalla päänsä vasten Lorythasin päänsyrjää. Siinä halauksessaan enkeli kävi viimein parantamaan Seyriä. Hitaasti tuon haavat lähtivät umpeutumaan ja mitä pidemmälle paraneminen eteni, siirtyivät haavat ja ruhjeet sitä mukaan Seyrin kehosta Ardashirin kehoon. Enkeli alkoi yhtälailla vuotamaan verta, samoista paikoista mistä hopeakäärmekin, siinä missä haavat kyläpäällikön kehosta katosivat, tai ainakin umpeutuivat ja jättivät jälkeensä vain arpia tai pintanaarmuja. Täysin Ardashir ei haavoja itseensä siirtänyt, ettei itse kävisi verenhukkaan kuolemaan. Vain sen verran, ettei Seyr ollut enää välittömässä vaarassa ja Ardashir itse kykeni haavansa parantamaan siihen malliin, ettei verta vuotanut myöskään. Enkeli ei myöskään antanut kyläpäällikön irtautua halauksesta, sillä hän halusi auttaa ja varmistaa, että toinen selviäisi.

Jahka Ardashir oli varma, ettei Lorythas ollut enää haavojensa takia kuolemassa, hellitti enkeli otettaan sarvipäästä sen verran, että toisen kasvot saattoi nähdä. Enkeli hymyili, koittaen lempeäniloisen hymynsä taakse kätkeä sen kivun, jota kehoonsa siirtyneet haavat toivat. Mutta kaikki oli nyt hyvin. Seyr selviäisi, vaikka oli varmasti uupunut ja kenties tokkurainen yhteenoton jäljiltä.
"Hänet pitää saada nopeasti kylään parantajille", Paikalle lennähtänyt Saga ilmoitti ensitöikseen, käyden sitten paremmin katsomaan tilannetta ja ihmettelemään, miten Seyrin haavat eivät enää vuotaneet ja miten kyläpäällikön tummahipiäinen ystävä nyt osumaa oli ottanut?
"Vai, oletko sinä parantaja?", Saga ihmetteli, tunkien kuonoaan lähemmäs mieskaksikkoa, siinä missä Sigurd saapui myös paikalle varovaisenrauhallisesti lentäen.
Ardashir kävi vain nyökkäämään Sagalle, uskaltamatta taaskaan suutaan avata. Sehän tästä puuttuisi, että hän kävisi mieskuoron voimalla nyt huutamaan päin puolikuntoisen Seyrin kasvoja!
"Oli miten oli, hänen pitää päästä lepäämään... eikä peseytyminenkään liene pahitteeksi", Sigurd kommentoi.
"Lokene, voit varmaan lentää heidät takaisin kylään?", Saga ehdotti, vilkaisten valkeaan serpenttiin ja sitten kohti kylää. Ihme ettei kylästä oltu tultu jo hätiin, mutta kai sieltä kohta porukkaa alkaisi lappaa paikalle jos he eivät palaisi, nyt kun yhteenotto oli ohitse...



// VETTÄ FRANINAATEILLE! PIPA OLI SEMMONEN BALLERO. TAHTOISIN VAIN BAIJJATA. Ja nyt sit taas :DDDDD Fran onkin yhtä kärkkäästi koko ajan Timiä häirittemäs niiku Lily häirittee Noelia //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ice to meet you

ViestiKirjoittaja Crimson » 25 Syys 2016, 16:46

Voi kuinka vain paikoillaan makaaminen onnistuikin tuntumaan yllättäen niin hyvältä, Lorythaksen yrittäessä kipujensa keskeltä tasailla hengitystään. Olisi tehnyt mieli nukahtaa hetkeksi, kerätä voimia ja yrittää sitten uudelleen ylös – mutta toistaiseksi kolossaalisten petojen tamppaamassa sotkuisessa maassa vain oli helpompaa pysytellä paikoillaan. Ainakin siihen saakka, kun Puolikäärme aisti jonkun tulevan lähemmäs – ja se joku oli Leto.
Lorythas yritti takoa sotkuisille kasvoilleen hymyn, raottaen silmiään sen verran että saattoi nähdä kuriirin olevan päällisin puolin kunnossa. Hyvä niin, Seyrin olisi tehnyt muuten mieli hakata päätään vasten seinää. Myös viereen astellut Lokene vaikutti olevan haavoittumaton – siitä Lorythas osasi todennäköisesti olla tällä hetkellä eniten kiitollinen…

Puolikäärmeen yllätykseksi Leto kuitenkin kävi nostamaan hänet syliinsä. Lory sähähti kehonsa vihlovia kipuja, kasvoillaan uupunut ja aneleva ilme. Hän halusi vain takaisin alas – vaikka toisaalta… Leton syli tuntui sillä hetkellä jopa yllättävän lämpimältä ja mukavalta, eikä puoliverinen yllättäen halunnutkaan työntää itseään siitä irti vaan ennemmin painautua vielä hitusen enemmän toista vasten. Tunne oli niin omituinen, eikä Lorythas aluksi edes huomannut Leton parantavan hänen haavojaan, ennen kuin oma katse valui siihen lantiolle iskettyyn haavaan, johon yksin jätettynä hopeaverinen olisi varmaan onnistunut jopa kuolemaan verenhukan tähden.
Haavahan umpeutui, jättäen jälkeensä raapaisunkaltaisen jäljen, joka pienesti reunoistaan tiputti verta vielä vaaleaa ihoa vasten, ” ”Ä-älä…”, sarvikruunuinen sai sanotuksi, yrittäen jopa hetken työntää Letoa kauemmas itsestään - tuloksetta. Kipukin hälveni aavistuksen, sarvikruunuisen nostaen väsyneen katseensa paremmin Letoon, jonka hän epäili olevan tämän kaiken takana. Ainakin siltä se näytti, aivan kuin tummahipiäinen olisi siirtänyt hänen haavojaan itseensä… tuo… vuosi nyt yhtälailla verta, mitä hänkin. Ja laiska hipaisu Leton lantiolle riitti kertomaan, minne oma hätä oli osin kadonnut.
”Mikä… sinä olet…?”, Vaern kuiskasi väristen Letolle sen ensimmäisen kysymyksen, jota Lorythas oli ehtinyt jo tovin päässään pyöritellä vastauksia löytämättä. Ehkä se tuli niin suoraan tokkuraisuutensa tähden, Seyrin ollessa kutakuinkin valmis vain heittämään tajuntansakin jo tämän kaiken tähden siksi aikaa pois, että olisi saanut voimiaan kerättyä edes hitusen. Osin jopa surullisenpaheksuvasti Puolikäärme vain tuijotti, miten tummahipiäinen kaikesta huolimatta jaksoi yhä hymyilläkin hänelle tuolla lempeänrauhallisella tavalla. Vielä senkin jälkeen, mitä Puolikäärme oli kaikkien edessä tehnyt…
Ei Lorythas huomannut sillä hetkellä enää ketään muita ympärillään. Häntä vain uuvutti niin kamalasti…

Vain, jos sinä selviät veljesi kanssa sen hetken kaksin”, Lokene kävi tuhahtamaan Sagalle, astellen pikkuliskon puoleen ja varovaisesti tuota kuonollaan tökki tarkastaakseen, että Pumpkin oli kunnossa. Pikkuinen oli tehnyt niin hienon työn jälleen kerran, että Lokene alkoi jo suunnitella kuinka omasta puolestaan ystävänsä palkitsisi urotyöstään!
Valkea naaras vilkaisi vielä valtavan mustan ruhon puoleen. Kyläläiset tulisivat kyllä hakemaan siitä omansa pois – panssarimaista nahkaa, hampaita ja luita, niistähän tekisi myöhemmin vaikka mitä! Ja varmasti myös lihaa ja rasvaa otettaisiin talteen… kaiken varalta…
Sigurdhan voi tulla kylään myös”, karvakasa kurisi ystävällisesti urokseen katseensa kohottaen, ”Pääset lepäämään, tulet Sagan ja minun kanssa sinne, niin toiset eivät kyseenalaista. Helpottaisihan varmaan… jos pystyt muuttumaan humanoidiksi”, Lokene ehdotteli, ”Mutta sitä ennen vien Loryn ja hänen ystävänsä toipumaan kotiin”.

Lokene poimikin veljensä ja tuon tummahipiäisen outoäänisen selkäänsä, luottaen siihen että Seyrin ystävä osaisi katsoa että toinen myös selässä pysyisi. Ei naaras uskaltanut korkealle lentää, se pysytteli lähinnä matalalla liitämässä kaiken varalta, Briaria kohden suunnaten, josta muutamat olivat jo käärmeittensä kanssa lähtemässä lentoon ihmettelemään mitä oikein oli tapahtunut. Lorythaksen ja Lokenen nähdessään useimmat tietenkin säikähtivät kyläpäällikön heittäneen yhteenotossa henkensä – kyllä jokainen tunnisti nykyisin sen nelisiipisen, mutteivät olleet nähneet sitä vastaavasti niin isona, kuin nyt toiset, jotka kolossien ottelua olivat muurille ja kylän ulkopuolelle ehtineet seuraamaan.
Kyläpäällikön valkea ratsu uskoikin haavoittuneen, tajuttomaksi vajonneen sarvikruunuisen ja Leton kyläläisten huomaan porteille päästyään – pitihän sen vielä mennä vastaan Sagaa ja Sigurdia. Vaikka Saga olikin Briarissa monelle tuttu, oli tuo siniharja kuitenkin tuntematon tapaus, joka varmaan ensimmäisenä olisi haluttu ketjuun tai häkkii pistää, jos tänne itsekseen olisi tullut. Lokenen oli parempi olla mukana, sen seuralaisia ei kukaan häätäisi pois tai saisi todennäköisesti turpaansa joko naaraalta itseltään, tai myöhemmin kuulla perästä asiasta itse Seyriltä.

---
Taisi kulua kuitenkin useampi tunti, Puolikäärmeen tuhistessa ja ähistessä unissaan nähdessään painajaisia torkkumisensa ohessa. Välillä vaikutti jopa siltä kuin Seyr olisi ollut pelkässä puoliunessa, miehen mutistessa välillä unissaan outoja asioita ja lauseenparsia, välillä jopa räpsäyttäen silmiään auki tai muuten sätkähtäen vällyjensä välissä ennen kuin syvemmälle peittojen alle painui. Kartanolle saakka sarvikruunuinen oli kuitenkin kannettu, omaan leveään vuoteeseensa lepäämään. Myös Iriador oli tullut huolestuneena kaksikkoa vastaan aikaisemmin, avittaen omalta osaltaan kyläpäällikön kanssa, sekä vahvistanut myös sen että Leto oli kyllä heidän ystävänsä ja voisi tulla punapäisen kera katsomaan että Seyr pärjäisi. Ei nuorukainen tiennyt mitä taas oli ehättänyt varsinaisesti tapahtua, mutta ehkä Lorythas kertoisi sitten herättyään… varmaa oli kuitenkin, että punapää omanlaisestaan hädästä kärsi, tietäen kyllä ettei kyennyt ja osannut kyläpäällikköä auttaa sen enempää kuin oli jo tehnyt.

Hiljalleen Lorythas kuitenkin tajuttomuudestaan ja surkeista unistaan alkoi havahtua paremmin hereille ja tilanteen tasalle. Hankalasti ja raskaasti hengittäen Hopeinen kävikin yskäisemään aroilta hengittämäänsä pölyä keuhkoistaan peitonkulmalta, irvistäen, raottaen silmiään hitusen että saattoi tutun ja kotoisen seinän ja yöpöytänsä tavaroineen erottaa silmiensä edestä.
Kolotti aivan kamalasti. Lorythaksesta tuntui juuri siltä, kuin joku olisi juuri nakannut hänet alas vuorelta vierimään alas kuin mikäkin kivi. Olo oli yhä niin kovin voimaton, eikä sarvipäisestä olisi kyllä nousemaan tästä yksin seuraavaan toviin… eikä hän tainnut olla kykenevä tekemään toistaiseksi minkäänlaista fyysistä työtä.
Mutta hän oli näemmä kotona. Syystä tai toisesta, kenelle siitä lieni kiitos annettavan, selviäisi kai myöhemmin. Toistaiseksi Lorythas tyytyi vain heikosti hymyilemään peitonkulmalta päänsä paremmin tyynylle asetellen ja miettien, että tulisi tarvitsemaan seuraavan ikuisuuden kestävän loman tämän myötä.



//KAIKKIEN JANOISTEN SANKARI, FRANI GRANDI vai miten se meni. SEURAAVALLA KERRALLA PISTÄN PIPAN VAAN TASKUUN JA VIEN MUKANANI. No mut niinpä. Oikeesti Fran ja Timi on salaa lukenu meidän Lilynoel pelejä. Hävetkää//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Ice to meet you

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Syys 2016, 18:31

"Kyllä me pärjäämme, älä huoli", Saga virnisti Lokenelle, joka häntä kävi tarkastamaan. Ei Pumpkin ollut ottanut osumaa lainkaan, korkeintaan oli hengästynyt ja likainen siellä silmissä pyörimisen myötä. Olihan hän myös veressä, mutta se veri kuului tuolle kaatuneelle kolossille.
Sigurd kujersi matalalta valkean naaraan ehdotellessa, että siniharja tulisi myös lepäämään kylään heidän kanssaan. Kuulostihan se mukavalta, eikä Sigurdilla ollut mitään sitä suunnitelmaa vastaan.
"Kyllä minulla on humanoidimuoto... Se ei vain ehkä mene ihan ihmisestä, kuten siskoni", Lounatuuli hymisi, nyökäten samalla myöntävästi tälle alustavalle suunnitelmalle.
Lokene poimi matkaansa Ardashirin ja Lorythasin, lähtien edeltä lentämään kohden kylää. Enkeli piti huolen siitä, että Seyr pysyi kyydissä ja turvassa, sivuuttaen kaiken oman kipunsa ja heikotuksensa. Onnekseen haavansa lähtivät jo parantumaan, Ardashirin käyttäen voimiaan niiden parantamiseen, kuitenkin keskittyen enemmän siihen Lorythasista huolehtimiseen.

Saga ja Sigurd katsoivat hetken Lokenen perään, ennen kuin lähtivät yhtälailla matalalla liitäen hitaasti kohti kylää, lipuen lähemmäksi ennen kuin humanoideiksi aikoivat vaihtaa.
"Taisit tykästyä", Saga tokaisi yllättäen veljelleen, joka vilkaisi kitukasvuista sisartaan kysyvästi.
"Lokeneen", Pikkunaaras jatkoi, "Hän on kyllä sinkku! Mutta kyläpäällikkö on hänen veljensä, joten sinuna en ihan heti lähtisi teerenpelejä harrastamaan".
"Tulin tänne tapaamaan sinua",
Siniharja sähähti, "En etsimään kumppania".
"Harmi, kylä kun on täynnä nättejä naaraita"
, Saga lisäsi virnuillen, saaden veljensä vain pyörittelemään silmiä päässään, samalla kun matka jatkui kohden Briaria.


----


Kylään päästyä oli Ardashir auttanut omalta osaltaan Seyrin suhteen, jotta kyläpäällikkö saatiin puhtaana lepäämään omalle kartanolleen. Enkeli oli mennyt takaisin mykäksi itsekseen eikä täten käynyt kenellekään varsinaisesti raottamaan sitä, mitä aroilla oli tapahtunut. Tietenkin hän olisi halunnut kertoa, varsinkin Iriadorille joka heitä tuli auttamaan omalta osaamiseltaan, mutta ei hän uskaltanut suutaan avata. Jo aroilla se puhuminen oli ollut hankalaa ja lähes huutamista, joten ei hän nyt tähän väliin uskaltanut suutaan avata.
Lopulta hässäkkä ympärillä kuitenkin hälveni ja Seyr pääsi lepäämään rauhassa. Ardashir jäi lähinnä pyörimään kartanolle, käyden myös katsomassa miten mukana olleet serpentit voivat. Saga ja Sigurd olivat Lokenen johdolla päätyneet myös Briariin, viettäen aikaansa kartanon lähettyvillä humanoidimuodossa. Sisarukset olivat niin keskittyneitä kuulumisien vaihtamiseen, että Ardashir oli lopulta jättänyt nuo rauhaan ja suunnannut takaisin kartanolle. Odottaminen tuntui hirveän pitkältä, mutta ei tässä tilanteessa voinut muuta. Silti, koska enkelillä ei muutakaan tekemistä varsinaisesti ollut, vei askel lopulta Seyrin makuuhuoneelle. Oli helpompi olla, kun sai seurata kuinka kyläpäällikkö nukkui, kuin vain odotella käytävillä ja tuijottaa seiniä.

Pidemmän tovin Ardashir oli jo istuskellut risti-istunnossa Seyrin jalkopäässä, odotellen vain että tuo näyttäisi heräämisen merkkejä. Ardashir havahtui omista ajatuksistaan, kohottaen päätään pienesti ja kurkkien sarvipäisen puoleen, kun tuo viimein kävi heräilemään ja yskäisemään vällyjen välistä. Hymy kohosi tummahipiän kasvoille, Leton käyden lopulta nojautumaan eteenpäin ja nousemaan nelinkontin vuoteelle. Varovaisesti enkeli konttasi Seyrin ylle ja kävi laskemaan tuon peitonreunaa sen verran, että kyläpäällikön kasvot saattoi nähdä. Hän halusi tarkistaa, oliko toinen kunnossa näin herättyään, eikä tietenkään tullut taas ajatelleeksi mikä kenties oli soveliasta ja mikä ei. Leto kävikin varovaisesti sukimaan Seyrin hiuksia syrjemmälle, nähdäkseen tuon kasvot paremmin, samalla hymyillen siinä toisen yllä jälleen niin lempeänystävällisesti.



// FRANI GRANDI :DDDDDDDDDDDDDDDDDDD <3 Pipa taskuun ja juosten pakoon. Timi ja Fran onkin se Majestic-12 botti mikä meidän pelejä lukee!!!! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ice to meet you

ViestiKirjoittaja Crimson » 25 Syys 2016, 19:02

Puolikäärme oli juuri painamaisillaan silmänsä uudemman kerran kiinni, tuntien samalla tosin kuinka jalkopäässään yllättäen jokin liikahti. Jos se nyt oli Pumpkin, potkaisisi kyläpäällikkö mokoman lieron lattialle vuoteeltaan kuokkimasta. Hetkeksi se nyreä ilme kohosikin sarvikruunuisen kasvoille, miehen vaivalloisesti ehtiessä kohottautua sentin tai pari, kun samaan aikaan Leto vetäisi peitonreunaa pois Puolikäärmeen kasvojen tieltä.
Lorythas jäi nojailemaan toiseen käteensä puolimakaavaan asentoon, jonka oli taittanut tuomaan itselleen tukea, silmien laajentuessa kokonaan auki silkasta yllätyksestä nähdessään toisen… no, niin lähellä ja tällaisesta asetelmasta. Nousihan siitä heikko puna poskipäillekin, sarvipään sen verran raottaen suutaan kuin jotain olisi halunnut tähän väliin sanoa, mutta painoi kuitenkin huulensa takaisin suppuun ja ojensi leukaansa paremmin rintaa vasten Leton käydessä hänen platinaisia hiuksiaan sukimaan syrjään.
Ei Vaern oikeastaan tiennyt mitä hän olisi tummahipiäiselle todennut. Käskeäkö toista perääntymään takaisin sinne jalkopäähän; vaikkei Lory osannutkaan olla vastaavasta läheisyydestä pahoillaan paitsi omasta puolestaan. Siinä samalla Puolikäärme ehti kerrata niitä tapahtumia aroilla - sisäistäen kyllä jälleen, että oli Letolle velkaa kiitoksen sen kysymystulvan sijaan, mitä Seyrin olisi tehnytkin mieli vain suoriltaan heittää toisen harteille.

Puoliverisen lumoava, turkoosinsinertävä katse otti kuitenkin noustakseen uudemman kerran Leton samansävyisiä silmiä tarkkailemaan. Sarvikruunuinen hymyili yhtä lailla tuolle lempeästi takaisin, muutaman kerran siinä samalla suu kiinni heikosti vielä yskäisten ja hataran savupilven puhaltaen sieraimistaan nousemaan kohden kattoa.

”Täälläkö olet odottanut koko ajan?”, Lorythas henkäisi, pienesti irvistäen valuen samalla takaisin varovasti makuulleen – ei se käteen nojailu hirveän hyvältä tuntunut, painonsa saaden vain raajan tärisemään alla vielä toistaiseksi. Toinen käsi nousi pyyhkäisemään silmiä, kaiken tuntuessa vielä niin epätodelliselta ja oudolta, saaden jopa Puolikäärmeen miettimään uneksiko hän kuitenkin yhä jostain eikä lainkaan hereillä ollutkaan.
”Tarvitsen tauon kaikesta”, platinatukkainen naurahti heikosti, ”Ihan kaikesta”.



//Franista tulis uus hyvä mainoskasvo, takuulla! SIINÄPÄHÄN JUOKSETTE SI PERÄS, MÄ HYPPÄÄN FRANIN SELKÄÄN JA KIIDETÄÄN HORISONTTIIN TUHATTA JA SATAA! No mut niinpä, oikeesti ne omistaa ne kaikki botit joita täällä pyörii!//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Ice to meet you

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Syys 2016, 19:27

Hymy sen kun vain levisi tummahipiäisen kasvoilla, kun Seyr näytti olevan kunnossa. Totta kai tuo oli vielä hellänä ja varmasti uupunut, mutta muuten toinen näytti olevan kunnossa. Kunnon lepoa tuo kyllä kaipasi, se oli varma. Ardashir kävi kyllä huomaamaan sen heleän punan sarvipäisen poskilla, ymmärtämättä kuitenkaan mistä moinen johtui - mutta puna poskilla oli vain hyvä merkki, eikö? Poskista se katse nousi kuitenkin Seyrin silmiin hetkeksi. Toisen katse sai enkelin yllättäen tuntemaan olonsa jokseenkin oudoksi. Lämmin, uusi tunne kävi nousemaan rintaan Ardashirin huomaamattaan nojautuen entistä lähemmäksi Lorythasin kasvoja, tuijottaen intensiivisesti sarvipäisen lumoavaa katsetta sen pienen hetken. Katsekontakti lopulta herpaantui, Leton kääntäessä katseensa niihin pieniin savupilviin, jotka puolikäärme sieraimistaan kävi puhaltamaan. Se näytti hassulta ja oudolta, harvoin sitä näki humanoidien moista tekevän.

Leto nyökkäsi sarvipäisen kysymykseen, tuon tiedustellessa oliko hän täällä odottanut koko ajan. No, eihän se totta ollut, mutta suurimman osan ajasta kyllä. Nyökkäyksen jälkeen enkeli kävi viimein perääntymään ja vetäytymään sarvipäisen yltä, nousten sängyltä sen verran, että käveli sivupöydällä olleen vesikannun luo. Kannusta hän kaatoi juomapikariin vettä, siinä samalla naurahtaen pienesti sarvipäisen ilmoittaessa tarvitsevansa tauon ihan kaikesta. Varmasti pieni paussi arjesta kelpasikin äskeisen yhteenoton jälkeen. Ja eihän Leto tiennyt, kuinka raskas kyläpäällikön rooli oli, mutta varmasti siitäkin tittelistä oli välillä mukava saada lomaa?
Enkeli käveli juomapikarin kera takaisin sängyn luo, käyden ojentamaan pikaria Seyrin puoleen. Sarvipäinen oli yskinyt niin kovin kuivasti, joten Leto oli arvaillut että vesi kyllä kelpaisi kuivaan kurkkuun.



// Fran lisäis myyntiä yli 1000%, mää ainakin ostaisin mehua jos on Franin pärstä kyljessä. ME TULLAAN TIMIN SELÄSSÄ PERÄSTÄ KUULE tosin jäädään joka viides metri haisteleen hajuja joten taidatte päästä pakoon... Ja perkeleen bottilordit! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ice to meet you

ViestiKirjoittaja Crimson » 25 Syys 2016, 20:38

Lorythas tarvitsi omaa aikaansa juuri nyt valtavasti. Tai siltä se tuntui. Oli tapahtunut jälleen niin paljon lyhyen aikavälin sisällä, eikä sarvipäinen tiennyt mitä siitä pitäisi jälleen ajatella. Lisäksi häntä pelotti oma tilanteensa, petoveren tuomat oikut lähinnä, joihin Iriadorkin oli onnistunut törmäämään vierailuaikansa lomasta useamman kerran. Eihän Seyr mitään ollut nuoremmalle tehnyt, satuttanut tai mitään, punapäisen lähinnä poistuen kartanolta toisaalle keksimään tekemistä, jos Lorythas oli alkanut oudosti käyttäytyä.
Vaern myös tiesi toisten kylässä epäilevän sarvipäisen kykyä jatkaa kylän johtajana. Eihän sitä kukaan Lorythakselle ollut kasvotusten myöntänyt, mutta tarkoin korvin sitä kuuli välillä asioita, jotka eivät omille korville kuuluneet. Kyllä Seyr tiesi olevansa ailahtelevainen – jopa tavallista enemmän nykyisin aikaisempaan verrattuna – ja haltioiden eliittijoukkojen vierailut ja noiden kanssa kaveraaminen nostattivat omanlaisensa hälyn joka kerta…
Lorythas oli myös varma siitä, että Briarissa olisi vakoojia, taholta tai toiselta. Seuraamassa Seyriä ja muita, levittelemässä salaisia tietoja sellaisille joille ne eivät kuulleet. Mutta oliko sekään ”varmuus” vainoharhaisuutta enempää? Sitäpä saattoi vain Seyrin tapauksessa arvailla…

Käsi kokeili omaa kaulanpieltä. Siinä oli siisti rivi hampaittenjälkiä, samoin niskan puolella, mihin musta lisko oli purrut aikaisemmin. Pieniä haavoja tuntui olevan vähän joka puolella muutenkin, toista hartiaa ja vasenta rannetta ja kämmentä peitti Iriadorin niihin sitomat siteet. Lantiotakin vihloi, koko kroppa tuntui olevan tulessa taistelun jäljiltä, mutta muuten olo oli oikeastaan ihan hyvä sekaisin olevia ajatuksia lukuun ottamatta. Lorythas pisti myös merkille että hän oli täysin yläosattomissa. Jaloissa olivat vain koristekirjaillut valkeat, silkkiset haaremihousut – ehkä sekin oli onni onnettomuudessa, sillä kesäiset kelit olivat puoliveriselle valmiiksi tarpeeksi tukalia...

Puolikäärmeen katse kohosi uudemman kerran Letoon, miehen astellessa juomapikarin kera takaisin vuoteen ääreen. Sarvipäinen vilkaisi pikarin puoleen, ennen kuin lähti uudemman kerran yrittämään kunnolla sijoiltaan ylös. Istumaan jalkansa ristiin vetäen vuoteelle, peittojen yhä jääden suurinta osaa Puolikäärmeen jaloista kuitenkin peittämään.
”Kiitos”, Lorythas tuhahti, kättään ojentaen ottaen vastaan Leton tarjoaman vesipikarin, josta kyläpäällikkö oitis kävi ottamaan pitkän kulauksen. Tekihän se hyvää. Pölystä ja karjumisesta karhea kurkku äänen tavoin kävi ottamaan puhtaamman sävyn, hopeaverinen hymyillessä pienesti siitä hyvänolontunteesta, kun sai kurkkunsa selvemmäksi.
”Kiitos…”, Puolikäärme aloitti vaisusti, pikarissa pienesti heiluvasta vedestä aran katseen nostaen Letoon, ”Kiitos myös siitä, että autoit… siellä aroilla…”, Lorythas sepusti, tietämättä vieläkään oikein mistä olisi alkanut, mutta sarvipäinen toivoi tummahipiäisen ymmärtävän mitä hän ajoi lausumallaan takaa.
”Miten… oikein teit sen? Siirsit haavani itseesi… mutta miten…? Miksi…”, kysyvä katse valui omaan syliin, mahtoikohan Seyr oikeasti olla vielä unessa, "... Mikä oikein olet?".



//Frani Grandi trippimehujen nimeks tulis sit pärinämehu. PAREE TULLA ÄKKIÄ TAI JÄÄTTE JÄLKEEN! Timi löytää jonku oikeen hyvän narttuhajun niin se on sitä mieltä, et jäädään tähän haisteleen tyttöhajuja seuraavaan iltapäivään asti. BOTTILORDIT TIMI JA FRAN. Pipa voi olla niitten maskotti joka tanssii vaaleenpunasessa tutussa sit//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Ice to meet you

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Syys 2016, 21:06

Leto hymyili jälleen, Lorythasin ottaessa lasin vastaan kiittäen. Siinä missä Lorythas oli käynyt nousemaan paremmin istumaan, kävi Ardashir istahtamaan takaisin sinne jalkopäähän, ristien jalkansa jälleen ja jäi tuijottamaan vastapäätä istuvaa kyläpäällikköä hymyillen. Hitaasti se hymy kuitenkin laantui pienemmäksi ja pian olemattomaksi, Seyrin vaisuuden ja vaivautuneisuuden myötä. Kyllä hän tiesi mitä tuolla mielessä oli kiittelyiden lisäksi, eikä aikaakaan kun Lorythas kävi sen aroilla lausuman kysymyksensä toistamaan. Mikä Leto oikein oli?
Enkeli katsahti muualle, näyttäen kovinkin vaivautuneelta kysymyksen myötä. Kyllä hän oli selityksen velkaa Lorythasille, eikä totuutta enää oikeastaan kannattanutkaan salailla. Oli käynyt jo harvinaisen selväksi, ettei tumahipiäinen hujoppi ollut ihan tavallinen ihminen.

Ardashir ei kuitenkaan uskaltanut vieläkään suutaan avata. Sen sijaan mies katsahti kulmiensa alta Seyriin, kuin nuhteluita saanut koira konsanaan, ennen kuin kävi riisumaan paitansa. Eihän hän voinut antaa paidan repeytyä rikki siipiensä tieltä, tämän paidan hän oli saanut Ednan äidiltä ja vaikka se olikin nyt likainen ja osin verinenkin, ei Ardashir sitä halunnut sentään rikkoa.
Jahka paitansa oli riisunut, antoi enkeli neljän, tumman siipensä puskea esille illuusiostaan. Ne levittäytyivät kaikessa komeudessaan esille, tummahipiän levitellen ja venytellen niitä hetken, ennen kuin veti siivet lähemmäksi selkäänsä. Kultasävyiset sulat havisivat hiljaisessa huoneessa, enkelin tuijottaen yhä toisaalle aivan kuin olisi yhä häpeissään ollut, mutta lopulta hän kohotti katseensa kunnolla Lorythasin puoleen. Hän toivoi, että jo siivistä Lorythas osasi arvailla mikä hän oli - mutta toisaalta eihän hän itsekään ollut täysin varma, mikä oli.. Enkeliksi häntä oli kutsuttu, joten kai hän jonkinlainen enkeli oli?

Mutta kyllä hänen piti tilannetta selittääkin. Puhuminen vain pelotti yhä Ardashiria, mutta lopulta tuo päätti edes yrittää. Varovaisesti hän raottikin suutaan, vetäen henkeä muutaman kerran rauhallisesti ja syvään, ennen kuin aloitti puhumaan.
"Se on... kyky", Ainakin viisi eri ääntä kuului enkelin suusta, osa voimakkaampana, osa lähes kuiskaavana, mutta vielä yksikään ääni ei ollut huutanut, "Autan... Aina kun voin".
"Edna ei tiedä", Sieltä se ensimmäinen huuto tuli, Ardashirin nostaen kätensä heti hätääntyneenä suunsa eteen ja katsahti muualle. Ehkä häntä jopa hävetti jollain tasolla, kun ei vieläkään ollut oppinut kontrolloimaan ääntään illuusiossaan. Olisi ollut niin paljon helpompaa, jos hän osaisi sen - ei tarvitsisi enää mykkää esittää.



// Pärinämehut :D:D: Noni nyt! G2G FAST no nii, iltalenkilläkin seisoin varmaan kymmenen minuuttia sen vierel ku se tutki kaikella hartaudella hajuja yhdessä kohtaa. JA KYLLÄ! Pipasta maskotti, siitä ei muuhun ole //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ice to meet you

ViestiKirjoittaja Crimson » 25 Syys 2016, 21:53

Siinä missä Lorythas tunsi olonsa vaivautuneeksi, taisi Puolikäärmeen kysymys herätellä samanlaisia tuntemuksia myös Letossa tällä hetkellä. Sarvipäinen katsoi pää aavistuksen kallelleen valuen, kuinka tummahipiäinen katsoi häntä niin arasti hetken, ennen kuin paitaansa lähti riisumaan. Tietenkin hän seurasi tuota toimitusta miettien, näkyisikö toisen yläruumiissa mahdollisesti jotain merkkejä vastauksena Seyrin esittämään kysymykseen – vaikka hetkittäin Lorythaksesta tuntui että tuijotti toisen paljasta kehoa hieman turhankin intensiivisesti. Ja sitten kun ne tummasulkaiset siivet työntyivät esiin Leton selästä, ei Lorythas voinut olla henkäisemättä ääneen, hämmästyneen ilmeen noustessa koristamaan sarvikruunuisen kasvoja, ryhdinkin suoristuen, kun Vaern tuota toimitusta ihaili.
Kuinka kauniit ne siivet olivatkaan. Sulat kiiltävät, kullansävyssä hohtavat. Sen hetken Lorythas oli keskittynyt täysin vain ihastelemaan toisen siipipareja lempeänisällisen hymyn kohotessa puoliverisen kasvoille, vaikka ehkä hienoinen kateudenkipinä jossain alitajunnassa sillä hetkellä lähti rätisemään kun mietti, että hänellä voisi myös yhä olla tuollaiset omaa selkäänsä koristamassa. Mutta sen sijaan siellä oli vain jäljellä karunnäköiset arvet…

Lohikäärme Leto ei ollut. Sellaisen Lorythas olisi itse aistinut, joten jäljelle ei varsinaisesti jäänyt kamalasti vaihtoehtoja. Tietenkin siivellisiä humanoidirotuja oli varmasti lukuisia, mutta kun laski yhteen koreat siipiparit sekä parantavan voiman, Leton tavan hymyillä alati niin rauhallisesti…
Syystä tai toisesta Lorythas halusi epäillä, että Leto olisi… ihan oikeasti… enkelikö?!

Puolikäärmeen katse vavahti toisen siipiä ihailemasta hakemaan jonkinlaista katsekontaktia Letolta, tuon avatessa suunsa. Ja se ääni oli ihan kaikkea muuta kuin, kuin Seyr oli osannut odottaa, kyläpäällikön silminnähden jälleen yllättyessä ja säpsähtäessä sijoillaan. Taisi siinä muutama sydämenlyöntikin jäädä välistä, Lorythaksen kohottaessa toista kulmaansa tuosta kuoromaisesta puheäänestä - samalla tietenkin kuunnellen kuinka tummahipiäinen kertoi ilmeisesti sen omanlaisensa parantamisen lahjansa olevan eräänlainen kyky. Ja erikoinen kyky se olikin, jos Lorylta kysyttiin…
Kun Leto puolestaan jälleen jatkoi puhumistaan, oli se puheääni vähällä lyödä Lorythaksen korvat lukkoon. Sarvipäinen kavahti takakenoon, Letonkin nostaen kätensä suunsa eteen. Vaikutti kuin… toinen olisi hävennyt, eikä olisi osannut kontrolloida ääntään. Siitäkö tässä oli kokoajan ollut kyse? Siksikö Leto tavallisesti oli mykkä, eikä puhunut kuin kirjoittamalla paperille?!
Sarvipäinen silmäsi rauhallisesti tummahipiäistä siipiniekkaa, kurottautuen laskemaan vesipikarin kädestään sängyn vierellä olevalle yöpöydälle. Sen jälkeen Puolikäärme hivuttautui varovaisesti lähemmäs tätä erikoista tuttavaansa, jääden aivan tuon vierelle istumaan hymyillen ja nostaen kätensä poimimaan nätisti Leton suun edessä pitämänsä käden alas.
”Ei se haittaa”, Vaern hymyili, sanansa lausuen omalla kuiskaavankaikuvalla äänellään, joka ennemmin sen valkean nelisiiven suuhun kuului mitä Lorythaksen omaan, ”Pidän… äänestäsi”. Eikä se ollut mikään valhe tai yritys lohduttaa toista. Lorythaksella vain oli… omanlaisensa tapa pitää erikoisista piirteistä muissa… Leton ääni sattui kuulumaan niihin piirteisiin, vaikka niin kovin erilainen ja ihmeellinen olikin.
”Taidan arvata miksi olet ollut tähän saakka niin hiljaa”, sarvikruunuinen naurahti, tuntien ymmärtävänsä nyt paremmin Letoa kun tuo suunsa oli saanut auki, ja raottanut Briarin kyläpäällikön aavistuksen enemmän mitä edes Ednalle oli tehnyt.



//Oikeesti Franin kasvot menee ES purkkiin ja siitä tulee hirvee jonnekoire. Voi Timi herranjumala. MUTKUN TYTTÖHAJUJA. Kai sä jo heitit sen kylmään suihkuun jäähtyyn ::DD:D:D:DD Meidän pitää alkaa piirtään hirvei timifranpipa strippei kyl//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Ice to meet you

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Syys 2016, 22:29

Ardashir koitti säikähdystään tasailla ja nieleskellä, aivan kuin se olisi auttanut pitämään äänet kurissa. Tuskin, mutta jotain hänen piti yrittää, ettei taas huutamaan kävisi vahingossa. Sehän tästä puuttuisi, että ääni karkaisi täysin käsistä ja pahimmillaan kuurouttaisi Seyrin, jos Ardashir ei itseään saanut kuriin!
Enkeli kohotti katseensa lähemmäs siirtyneeseen Seyriin, joka nyt kävi hänen kätensä poimimaan pois siitä suun edestä. Osin kumarassa istuva enkeli katsoi jälleen varovaisesti kulmiensa alta sarvipäistä, katseen muuttuen kuitenkin kysyväksi kun Lorythas erilaisella äänellä kävi puhumaan. Se tuntui jokseenkin rohkaisevammalta, kuulla erikoinen ääni jonkun muunkin suusta... Mutta Seyrin ääni oli nätti ja hillitty, toisin kuin hänen huutava mieskuoronsa. Voi kunpa hänkin osaisi ääntään noin helposti kontrolloida. Tosin, osasyy tähän puhevaikeuteen oli se, ettei Ardashir harjoitellut puhumista. Eihän hän ikinä oppisi ääntään hallitsemaan, jos ei edes yrittänyt...

Hymyillen Ardashir katsahti uudemman kerran toisaalle, kun sarvikruunu kävi ilmoittamaan pitävänsä enkelin äänestä. Harvoin sitä kehuja sai moisesta mölystä, joten tuollainen kommentti pisti enkelin hieman hämilleen, mutta samalla myös nolostuneeksi.
"Helpompi olla hiljaa kuin yrittää selittää", Ardashir avasi jälleen suunsa vastaten kyläpäällikön tokaisuun, samalla myös itse naurahtaen. Se pieni alkujännitys alkoi jo hälventyä, varsinkin kun Seyr osoitti moista hyväksyntää sen erikoisen äänen suhteen.
"Voin parantaa nuo", Selkäänsä suoristava ja siipiään oikova enkeli tokaisi, nostaen samalla toisen kätensä jälleen kovinkin häpeilemättömästi Lorythasin puoleen, koskien kevyesti silitellen toisen kaulaa joka ruhjeilla oli taistelun jäljiltä. Tuskin niistä ruhjeista haittaa oli, mutta jos Lorythas halusi eroon niistä rumista jäljistä, voisi enkeli auttaa siinä.
Seyrin kaulaa kosketellessa huomasi Ardashir sen suuremman arven, joka kaulalta lähti kohden selkää.
"Se ei tullut taistelusta...?", Enkeli kysyi, varovaisesti liu'uttaen sormiaan sen arven yli.



// :----DDD No ainakin Fran pärisee ihan ku ES huuruis olevat jonnet. Ja emmä vielä heittäny mut lähellä kyl on :DD Nyt se tosin rauhottu ja löhöö sohvalla vielä kun voi, sinne ei oo sit asiaa ku isä tulee. Ja todellakin. Hirveet sarjakuvat vaan käyntiin! DOGGOJA. DOGGO SARJIKSIA NYT KU MÄÄ HYPETÄNKIN SITÄ YHTÄ DOGGOSARJISTA //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Briar

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron