Nessa käänsi päätään sivuttain, katsahtaen Scyllaan kysyvänä. Niin, tiellä. Vähän niin kuin Caer ja Hyra päättivät juuri nyt olla erittäin tiellä tunkemalla ahnaita päitään kalaa kohden, Aneritten vain antaen molemmille sokkona pienet maistiaiset.
Raivottaren positiivisuus jokaiseen asiaan oli jotenkin ihailtavaa Nessan mielestä. Hän kun aina jäi murehtimaan pienintäkin seikkaa, joka harmaannutti sitten mielen, kuten nyt oli nähty – Scylla sen sijaan jaksoi nauraa ja vääntää asiasta kuin asiasta omalla tavallaan hauskaa. Se hernekeppijuttukin sai Aneritten naurahtamaan varovaisesti ääneen – huvittuneena tosin, ei mitenkään vaivautuneena tai jännittyneenä.
Porukka oli kuitenkin lähdössä aamulla liikkeelle, ja Scylla antoi Tummalinnulle aikaa miettiä siihen saakka lähtisikö ripakinttu heidän matkaansa vai ei. Nessaya nyökkäsi muutaman kerran isommalleen myöntyväisesti – hän miettisi, piti vain käydä hakemassa tavarat tästä läheltä sitten vielä illan aikana tai varhain aamusta mukaan, jos Ane päättäisi lähteä näiden jättiläismäisten ihmisten mukana sinne etelään. Houkuttelihan se yhä, mutta se joukossa kulkeminen oli eri juttu…
Etelään vaelluksesta puhe kuitenkin kääntyi Nessayan pikkuliskoihin, jotka nahistelivat vuoronperään isotellen jostain kärähtäneestä kalan kuoresta keskenään emäntänsä edessä.
”Ostin ne eräältä mieheltä, joka luuli niitten munia arvokkaiksi kiviksi – haudoin niitä taskussa ja repunpohjalla ja olen huolehtinut niistä sitten kuoriutumisen myötä. Orpoja poikia. Ilmeisesti pesästä varastettuja”, Aneritte selitti rauhalliseen ääneen, välistä ruokaansa popsien ja siitä vesileilistäkin kulauksen ottaen. Hymyillen seuraten pikkuliskojen mahtailua, kun ne rinta rottingilla ja siipensä levitettyinä kuin tanssahtelivat sen kalankuoren edessä, ihan kuin se olisi ollut joku isokin saalis ja palkinto.
”Löytyy niitä äkäisiä täältäkin, nämä nyt vain sattuvat olemaan tällaisia pieniä penteleitä – tuo vähän lihaksikkaampi on nimeltään Caer ja pienempi sitten taas Hyra”, Nessa esitteli kaksikon, jotka kävivät nimensä kuullessaan kiirehtimään Aneritten luo. Hyra kiipesi Tummalinnun olalle tarkkailemaan Scyllaa ja Caer polleana uskaltautui tuota jättiläisnaista jopa lähemmäs.
”Tuolla vuorien toisella puolella on sellainen… lohikäärmekylä”, Nessa henkäisi, epäröiden taas selvästi sanoissaan kun se tietty paikka maailmasta tuli puheeksi, ”Siellä on tällaisia koulutettuja tapauksia lisää, mutta runsaasti isompia. Niitä opetetaan ihan ratsuiksi ja suojelijoiksi, ja väkeä koulutetaan lohikäärmeratsastajiksi”
”Briar… Olen sieltä kotoisin ja… olen yksi niistä ratsastajista”, Ane hymyili heikosti ja kääntyi katsomaan paremmin Scyllan puoleen. Mitäpä menetettävää siinä oli jos hän jollekin kertoisi, liekö kolossinainen edes ottanut Tummalinnun sanoja todesta.
//Tuun sinne nii hikoilet ko possu aavikolla sen jälkeen. Frani vielä jalkoihin sitten ja päitsi toiseen kylkeen, pidetään sut lämpimänä. No Frani on kyl aika matokuningatar, kuravellimassu//