I like treats and bones //Crimson

Suuria ja pieniä, koreita ja hieman vaatimattomampia. Saleja löytyy jokaiseen käyttötarkoitukseen, kaiken kokoisia ja näköisiä.

Valvoja: Crimson

I like treats and bones //Crimson

ViestiKirjoittaja cardea » 02 Marras 2016, 22:58

Nessa istui onnessaan takassa ja mutusti hiiliä. Hän mökötti palvelijoille, sillä nämä olivat taas vieneet hänen huoneestaan aarteen ja ne eivät pitäneet siitä, kun Nessa söi hiiliä. Tämä johtui siitä, että muodonmuuttajan vaatteet olivat noessa ja tämän jälkeen kaikki mihin hän ikinä koskikaan. Nessa oli tunkenut päänsä piippuun hetkeksi ja saanut sieltä hiuksiinsa lisää mustaa. Oikeastaan naisen koko naama oli musta tässä vaiheessa. Hänen vaatteensa olivat olleet vihreät ja oikein kauniit, mutta nyt niissä oli käden jälkiä ja nokitahroja lisäksi. Hiukset olivat vielä kiinni kahdella letillä, sillä niissä oli pienet tiu'ut ja Nessa ravisteli päätään laulaessaan. Tosin laulu välillä muuttui vain hyrinäksi kun uusi herkkupala löysi tiensä olennon huulille. "Nessa pitää hiilestä ja hiili pitää nessasta", hän hyräili lohikäärmeiden unohdetulla kielellä jatkaen sitten kauan sitten kuulemaansa laulua, jossa laulettiin kuinka mukavaa oli lentää.

Lintuna oleminen oli Nessasta hankalaa, sillä hän ei ollut kovinkaan hyvä lentäjä ja lintujen luut olivat liian hauraita. Joskus kauan kauan sitten hän oli ollut lohikäärme ja oleskellut sellaisena pitkään, kunnes kyllästynyt ja siirtynyt seuraavaan olentoon. Vuodet olivat sulautuneet niin, että eilinen olisi voinut hyvin tapahtua sata vuotta sitten. Nessan kun ei aina tarvinnut välittää ajoista. Hän oli kuninkaan lemmikki ja huippu tärkeä vakooja. "Minä olen Nessa..." hän lauleli ja piirteli kuvioita sormillaan takan ympärillä olevaan mustaan marmoriin. "Nessa tykkää kuninkaasta ja herkuista", hän hyräili sävelmän väliin ja lipaisi marmoria.

Lohikäärmeen ääni vaati hieman erilaisia äänihuulia ollakseen autenttinen, jotenka Nessa oli muuttanut omiaan. Tämä teko oli johtanut syvempään ääneen, mikä kuulosti oudolta niin pienestä ruumiista. Tosin Nessa jaksoi hätkäyttää aina uusilla tempauksillaan ja muodoillaan. Hän rakasti leikkiä hippaa vartioiden kanssa ja tutkia. Hän rakasti erityisesti syömistä. Uudet maut olivat aina niin kiehtovia ja vanhat tutut lohdullisia. Kuten hiili. Se maistui aina erilaiselta puun mukana, mutta hän söi tulta, joka oli sammunut ja se tuntui hyvältä.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: I like treats and bones //Crimson

ViestiKirjoittaja Crimson » 03 Marras 2016, 01:03

Atrevaux


Ah, vapaapäivät!
Vaikka vanhalle faunille jokainen päivä oli omalla tavallaan vapaapäivä, kun aikaansa sai kuluttaa sisätiloissa, eikä tarvinnut suotta hovin ulkopuolelle lähteä naamioitumaan. Mutta sen sijaan, että Atrevaux olisi huoneeseensa lukittautunut märehtimään muistiinpanojensa ääreen, oli pukinkoipinen päättänyt hieman virkistää muistiaan kuljeskelemalla tuttujen salien välillä omaksi ilokseen. Ihan sellaisena omana itsenään, jona faunia ei turhan usein linnan käytävillä nähtykään! Yhtenä hetkenä sarvipään saattoi löytää nauttimasta lasillisen viiniä yhdestä huoneesta, ja sitten taas toisesta arvostelemasta siivoojien epähuolimattomuuksia tai kaivelemassa kirjahyllystä jotain mielenkiintoista omaan valmiiksi täyteen hyllykköönsä. Vaikkei hänellä mitään varsinaista tekemistä ja tarkoitusta vaeltelulleen ollut, oli se oikeastaan aika rentouttavaa polkea sorkillaan pehmeitä mattoja pitkin käytävillä ja erinäisissä huoneissa pitkästä aikaa ilman minkäänlaista kiirettä tai huolenhäivää.

Sitä tavallisesti vakavaa ja kylmääkin ilmettä koristi myös rentoutuneenpuoleinen hymy, eikä Atrevaux nähnyt vaivaa kulmiaan kurtistaakseen jokaiselle vastaantulijalle tai mielestään turhanpäiväiselle – ja rumalle – taululle, jotka hänen kulkuaan seurasivat. Mikä sinällään oli erikoista, ettei siitä huolimatta kukaan uskaltanut punaiseen kaapuunsa verhoutuneelle velholle mitään todeta tai edes tervehtiä hovin sarvipäistä asukkia. Sanomattakin oli selvää painua seinää vasten ja kulkea pää painuksissa ohitse, kun turhankin leppoisaksi heittäytynyt kenraali asteli vastaan selkänsä suorana ja olemuksensa arvokkaana. Jälkeenpäin oli hyvä vielä tarkistaa, ettei vahingossakaan perässä laahautuvan helman päälle ollut astunut, ennen kuin vastaantulijan matka jatkui kaikessa hiljaisuudessa ohitse, askelten kiihtyen aina seuraavalle nurkalle asti, jottei Parebris ehättäisi mitään kommentoida noille omasta puolestaan. Turhaan, sillä faunihan ei aikoisi arvokasta aikaansa tuhlata mihinkään tyhmään lörpöttelyyn kenenkään sellaisen kanssa, joka häntä ei edes aikonut tervehtiä!
Paitsi siinä vaiheessa se sanojen vaihto käväisikin mielessä, kun muutama nyrpeämpi palvelijatar marssi häntä vastaan, vähällä ollen törmätä yhteen faunin kanssa. Vain tällä kertaa pukinkoipinen suostui väistämään itse syrjään. Suostui kohottamaan ihmeissään toista kulmaansa äänekkäiden valittajien kipittäessä ohitse, toisen niistä yritellen lepytellä pariaan parhaansa mukaan, joka vaahtosi jostain nokihirviöstä takassa. Sotkisi vielä paikat. Aiheuttaisi lisää työtä. Ja kehtasi vielä jotain laulellakin iloisena!
Mistä lienikään kyse niin Atrevauxesta tuntui siltä, että hänen pitäisi käydä sitä ”hirviötä” vilkaisemassa.

Lähistöltä totta vie kuului hyräilyä, nyt kun fauni osasi siihen kiinnittää huomionsa ajattelultaan. Ääntä ei ollut vaikeaa seuratakaan, sarvipäisen löytäessä pian hyräilyjen lähteen, joka tyytyväisenä tummassa tulipesässään nökötti vanhoilla hiilillä herkutellen - ihan kuin ne olisivat olleet kattauspöydän parhaimpia leivonnaisia! Ja hieman harvinaisemmin kielin lauleskellen, sorkkajalkaisen ymmärtäen niistä kyllä jokaisen äänteen ja ilmauksen – mikä pisti vanhan eliitin miettimään asiaa uudelta kannalta.
Taasko Aran oli kerännyt linnaan uuden lohikäärmeen? Tuollainen tulipesään sijoittautuminen ja hiilien mutustelu olisi voinut kai olla liskojen tapana, eikö? Lämpimään paikkaan hakeutuminen. Tulen jäänteiden syöminen. Kylläpä se ajatus tuntui oudolta jälkikäteen pohdittuna, vaikka olihan Parebris yhtälailla todistanut kellarin kultasilmäisen aikanaan rouskuttaneen jääpaloja ilokseen!
Mutta syystä tai toisesta Atrevaux ei aistinut otuksesta kuitenkaan liskopedoille tyypillistä maagista auraa tai hajua, jonka oli kyllä oppinut Oraakkelin seurassa ollessaan erottamaan liskoverisistä. Tai sitten tämä nokinen sankari vain osasi piilottaa hajunsa oveluuttaan.

Oli miten oli, asteli fauni pujopartaansa magiankorventamalla, hiilenmustalla kädellään haroen muina miehinä huoneeseen peremmälle. Hänen vihertävänä hohtava katse seuraili hyräilevää otusta ymmärtäväisenä, vaikkei Atrevauxella ollut vielä yhtä ainoata vihiä siitä mitä toinen mahtoi olemuksellaan – niin ulkoisella kuin sisäiselläänkin – edustaa. Mutta siksi fauni paikalle oli hakeutunut. Hän voisi hieman seurailla tämän tapauksen perään tällä kertaa. Ja rauhallisesti istui tulipesän äärelle, siitä sopivan kauas sijoitetulle nojatuolille, joka kookkaan olennon alla narahti kuin olisi ehkä rikki aikonut särähtää hetkenä minä hyvänsä ja tipauttaa kantamansa lattialle nurin.
Onkohan tuollainen nyt ihan viisasta”, möreä ääni puhutteli noesta sotkeutunutta tapausta, Atrevauxen pitäen huolen siitä että puhui samalla lohikäärmeiden kielellä olennon kanssa, ”Hiilien syöminen siis – saat vielä vatsanväänteitä”.



//Täällä ollaan .w.//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: I like treats and bones //Crimson

ViestiKirjoittaja cardea » 03 Marras 2016, 02:56

Jos Nessalta olisi kysytty, hän olisi syönyt mieluummin leivonnaisia. Hän rakasti oikein kuohkeita kakkusia ja namuja, joita kuningas kantoi mukanaan vain hänelle! Tosin eihän hän tiennyt oliko niitä tuolla aina mukana. Muuten kuningas olisi tuskin päässyt mihinkään ilman Nessaa. Hiilet olivat kuitenkin myös erittäin hyviä, koska ne kiukuttivat palvelijoita, jotka olivat tuhmia. Kilteille Nessa ei ikinä niin tehnyt. 

Olento sai seuraa isosta olennosta, jolla oli sarvet. Nessa hyräili ja katseli, käänteli päätään ja kierähti pesässä selälleen, mutta pian mimikoi toisen asentoa tuolilla. Hän myös toisti tuolin päästämän äänen karmivalla tarkkuudella laulunsa välissä. Tosin hän lopetti kun hänelle puhuttiin. Osittain siksi, että hän halusi tutkia uutta tuttavuuttaan. ”Mikä?” Nessa tiedusteli uteliaana ja vastasi samalla kielellä kuin hänelle puhuttiin. ”Enkä saa. Nessan maha ei tule ikinä kipeäksi. Hiilet ovat hyviä, voit maistaakkin”, hän totesi tonkien syvälle takkaan ja tuoden esiin hyvin hauraan näköisen palan. ”Ne tuntuvat hauskoilta suussa”, hän lisäsi ja ojensi herkkua kohti tulijaa. ”Minulla on vielä paljon, joten sinä voit saada tämän”, olento totesi ja notkeasti nousi seisomaan pitäen toisessa kädessään omaa palaansa, joka tosin katosi nopeasti.

Kun Nessa sai nielaistua omansa, hän hymyili leveästi, jolloin paljastuivat hohtavan valkeat hampaat mustassa suussa. ”Minä ajattelin ensin syödä puutarhassa, mutta siellä on kiva palvelija. Tässä kerroksessa on tuhma. Se vei Nessan aarteen pois”, olento kurtisti kulmiaan hetken, näyttäen mököttävältä ja uhmakkaalta. Oli ehkä outoa, kuinka hän kyllä ymmärsi millä kiusata palvelijoita, mutta toisinaan ei ymmärtänyt palvelijoiden vaihtelevan paikkoja. Hän olisi sen varmasti hoksannut, jos olisi vain pohtinut asiaa kauemmin kuin viisi sekunttia. 

"Ja Aranilla on varmaan kiire. Ovi oli kiinni. Enkä minä aina kerro. Silloin vain, kun ne eivät lopeta", Nessa jatkoi tuumivasti ja nyökytteli päätään astellen lähemmäs ja palaten täysin siihen hetkeen. "Sinulla on komeat sarvet", hän totesi ja kurkotti koskemaan niitä nokisilla räpylöillään.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: I like treats and bones //Crimson

ViestiKirjoittaja Crimson » 03 Marras 2016, 17:55

Pässinsarvinen nojasi tuolinsa selkämykseen tiiviisti, sipaisten kädellään kaapunsa reunaa laskeutumaan niiden kummallisten koipiensa peitoksi siististi. Samalla se nokinen sankari päätti pesästään puhutella sarvipäätä takaisin, uteliaana ollessa heti kyseenalaistamassa sitä, kuinka hiili oli vain hyvää eikä siitä mitään vatsanpuruja saisi. Atrevaux taisi olla tilanteessa se ainoa, joka toisin ajatteli – mutta kenties se sitten oli pelkkä kuvitelma, ehkä tämä Nessaksi nimittäytynyt otus ei todellakaan vatsaansa sekoittaisi, jos sinne muutaman hiilen popsisi. Joskin muutama… faunista näytti paremman silmäyksen jälkeen enemmän siltä, että lyhyenlännäksi haltiaksi ulkoisesti tekeytynyt neitokainen olisi ehättänyt popsia hiiltyneitä puunpalasia enemmänkin kuin vain muutaman kappaleen.
Hän otti vastaan myös Nessan tarjoaman hiilipalan tummaksi palaneitten sormiensa väliin. Toisin kuin Atrevaux olisi ehkä tavallisesti tehnyt, musertanut heiveröisen palasen ja sirotellut ilmaan, nosti fauni palasen huuliensa korkeudelle indikoiden täten syövänsä kyllä Nessan tarjoaman herkun. Tyttönen kun vaikutti hieman yksinkertaiselta, vähän kuten lapsilla oli tapana. Kenties kieltäytyminen herkuista olisi jopa suututtanut Nessan!
Mutta ennen kuin se hiili suuhun ehätti, muuttui se vain tummaksi makeisrakeeksi maagin käsissä, joka oli huomattavasti helpompi niellä alas kuin korventunut pala puuta.

Jokin aarre Nessalta oli viety ja otus siitä palvelijoita sätti terävänä – kuulosti vain entistä enemmän siltä, että nainen olisi voinut olla lohikäärme. Sellainen simppeli tapaus! Se selittäisikin miksi Nessa linnassa oli ja näytti vielä olemassaolostaan täällä nauttivan kielimällä tuhmista palvelijoista ihan itse monarkille toisinaan. Se sai Parebriksen naurahtamaan makeasti, vaikka ilme vakavoitui olennon kurkottaessa hänen sarviaan kohden, ”Komeat ja komeat… olehan sievästi niiden kanssa”, pässinpuolikas mörähti jatkaen puhumista sillä yhteisellä kielellä, jolla Nessa oli täällä lauleskellut, ja hänelle myös vastannut. Siitä pujopartainen ei kamalasti välittänyt, jos joku sarviaan kosketti, vanhan kenraalin jopa nojaten päätään aavistuksen kauemmas haltiasta ja tuon nokisista käpälistä. Vaikka eipä hän kauas päässytkään tuolilla istuessaan… antaen loppujen lopuksi uteliaalle Nessalle tilaisuuden osoittaa, että osaisi olla nätisti, eikä sarvista kiskoisi niin kuin toisilla oli tapana.

Vai vietiin sinulta aarre - varsin hävytöntä käytöstä siltä, joka omaisuuteesi on mennyt kajoamaan. Minä olisin antanut sille selkään”, Atrevaux puhui lähinnä omasta puolestaan leveästi hymyillen. Hän oli kyllä läksyttänyt palvelijaa, jos toistakin, mikäli kukaan oli erehtynyt edes kommentoimaan, kuinka hänen mallikas kammarinsa haisi piipunkäryistä pahalle. Osasihan fauni itsekin tuulettaa huoneensa, silloin kun tiesi sitä tarvitsevansa, mutta silti niillä pölyhuiskujaan heiluttavilla typeryksillä oli tarve käydä varovaisesti huomauttamassa joka päivä asiasta Atrevauxelle. Tai peräti käydä salaa avaamassa kenraalin huoneen ikkuna, kun fauni itse oli poissa.
Minkälainen aarre sinulta on viety? Voiko sen hakea takaisin?”, vanhaherra tiedusteli.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: I like treats and bones //Crimson

ViestiKirjoittaja cardea » 03 Marras 2016, 20:11

Nessa oli tyytyväinen kun hänen uusi tuttavuutensa hyväksyi hiilen. Hän hyrisi tyytyväisenä ja tapitti miehen reaktiota omaan lempi ruokaansa. Maku ei ehkä ollut paras, mutta sotku kyllä. Toinen nielaisi sen ja ei ainakaan näyttänyt pahoinvoivalta. Nessa saatoi siis jakaneensa jälleen omastaan, vaikka hiilet eivät edes olleet hänen. Hän oli vain onnekas, kun oli löytänyt ne ennen siivoajia.

”Eiei… Ne ovat niin isot. Nessallakin on ollut joskus valtavat sarvet”, hän kertoi tavoitellessaan haluamaansa. Hänen onnekseen hän saikin koskea sarviin ja varovaisesti koetteli pintaa. Ne olivat niin isot. Hän myös varovasti lipaisi yhtä ja hyrisi tyytyväisenä. ”Minä pidän sarvista. Ne ovat näkyvää luuta ja Nessa rakastaa luita”, olento kertoi ja perääntyi. Hän koetteli omaa päätään hymyillen, mutta tähän päähän ei kannattanut sarvia kasvattaa. Se olisi lisäksi todella hankalaa taas laskea miten sarvet pitäisi sitten korvata.

”Mh, vietiin. Enkä minä tässä muodossa anna selkään. Hampaatkin ovat vähän liian tylpät. Siksi minä sotken. Käärmeenä mi”, Nessa sanoi ja mätkähti lattialle ja teki kuperkeikan, nousten jaloilleen kissan notkeudella. ”Ne veivät herkkuja ja sitten luita, vaikka Aran sanoo, ettei niihin saisi muut koskea. Se oli hieno kettu. Ne ovat varmaan jätekuilussa, mutta kun sinne menee muitakin on sitä vaikeaa löytää. Pitäisi hakea uusi kettu”, Nessa tuumi ja kosketti sitten suippoa korvaansa. ”Ehkä minä voin siksi aikaa vaihtaa hiukseni…” Hän tuumi sekä käänteli päätään nähden vilaukselta leteistään. ”Tosin Nessa tarvitsee kettua töihin. Niillä on hyvät korvat ja tarkka nenä”, hän jatkoi huoneessa liikkumista jatkuvasti. ”Minä en ole kovin hyvä lentäjä”, hän myönsi ja kiersi vieraan tuolia haistellen. ”Mutta sinun laisia luita minulla ei ole vielä ollut… Mutta niihin on sattunut”, Nessa sanoi ja katsoi lommoa sarvessa surullisen näköisenä. ”Aran tosin sanoo, etten saisi viedä hoviväen luita luvatta enää. Se aiheuttaa liikaa hämmennystä ja mielipahaa. Enkä minä oikeastaan halua olla paha. Minä olen vain tuhma joskus. Silloin minua pitää rangaista,mutta en minä siitä pidä. Tosin Aran antaa minulle namusia ja luita, niin ei se haittaa”, hän tuumi ja hinasi takapuolensa aivan kaavun vierelle. ”Oletko sinä Aranin ystävä?” Hän kysyi kiinnostuneena ja käänsi päätään. Linnassa ei ainakaan pitäisi olla muita kuin kuninkaan ystäviä, jos Nessalta kysyttiin.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: I like treats and bones //Crimson

ViestiKirjoittaja Crimson » 04 Marras 2016, 15:29

Nätistihän otus pärjäsi, faunin rentouttaessa jopa niskansa takaisin suoraksi, kun sieltä ei sitä perinteistä kiskaisua tullutkaan. Vaan sen sijaan Nessa kertoi joskus omanneen sarvet myös, siveli faunin kantamia sitten varovaisesti ja sivusilmällä Atrevaux oli erottavinaan toisen nuolaisevankin niitä. Hyi olkoon! Oli kyseessä sitten joku omanlaisensa fetissi, palvontariitti, vai meinasiko toinen käydä nyt hampain nakertamaan hänen sarviaan kuin mikäkin koira – kertoihan Nessa rakastavansa luita – niin oli tuo hieman epäsovelias tapa toisia vain nuoleskella. Ja näkihän sen pukinkoipisen kasvoiltakin miehen silmien laajentuessa aavistuksen ja hänen päästäessään hämmästelevän möreän hymähdyksen suustaan. Raottaen jo huuliansakin sanoakseen tuohon jotain, mutta eihän kenraali mitään ehättänyt todeta Nessan jo selventäessä, miksi siellä tulipesässä oli aikaisemmin ollut sotkemassa.
Kaikki johtui siitä viedystä aarteesta, eikä notkeanketterästä haltianeitokaisesti ollut antamaan kenellekään selkäänsä kuulemma. Ei edes sille osapuolelle, joka hänen herkkunsa ja luunsa oli vienyt. Ja ketun, hienon sellaisen vieläpä kuulemma. Hienon tuhkaisen jäljen tuo ainakin jätti myös lattialle kuperkeikan heittäessään, jota faunin vehreät silmät katsoivat ihastellen. Siitäpähän saisivat. Vähän lisää tekemistä palvelijoille, niin kenties nuo joutaisivat pysymään kauempana Parebriksen huoneesta täällä pyykätessään paikkoja kiireisinä!
Uutta kettua on kyllä vaikeaa löytää lähimailta, enkä usko että Hänen majesteetistaan alkaen kukaan arvostaa, jos turkistarhaajien luota mitään käyt ryöväämään luvatta”, Atrevaux huomautti tuolle suustaan varsin sutjakkaalle otukselle.

Jälleen uusi matalampi mörähdys karkasi pukinsorkkaisen suusta, kenraalin katsellen Nessaa kulmansa koholla sotkuiset tapauksen harmitellessaan hänen sarveaan. No, tekevälle sattui – vaikkakin sen sijaan että fauni mitään olisi alkanut harmittelemaan haltialle takaisin, mietti Parebris ennemmin mikä tapaus Nessa oikein oli. Erikoinen, jotenkin lapsekkaan utelias. Ja mikä ihme oli tuo valtava intohimo luihin?! Koska Nessa puhui Aranista niin avoimesti, saattoi ainakin olettaa, että otus oli ollut täällä pidempäänkin sotkemassa paikkoja ja no, keräilemässä luita – harmi ettei Atrevaux ollut tietoinen tästä tapauksesta enempää kuin sen, mitä hän tämän kerran myötä oli jo havainnut.

Vihreänä hohtavat silmät tarkkailivat Nessaa, seisahtuen katselemaan lyhyenlännän tapauksen leteillä olevia noesta ja tuhkasta sotkuisensävyisiä hiuksia, kun haltia kyseli mahtoiko pässinpää olla Aranin ystäviä.
Taidanpa hyvin ollakin, palvelen Arania yhtenä hänen eliittikenraalinaan ja olen tuntenut Hänen armonsa ihan pienestä pennusta saakka, tämän korkuisesta näin”, fauni kumartui sen verran että saattoi kädellään lattiaan nähden näyttää, minkä mittainen taapero monarkki joskus oli ollut. Sellainen ihan pieni. Yhtä rasittava ja rääkyvä mitä kaikki pennut tuppasivat aina joskus olemaan…
Olen Atrevaux – ja oletan, että sinun nimesi lienee olevan Nessa, olet sen niin useasti jo ehättänyt ääneen todeta”, hän tuumi muutaman kerran naurahtaen ja partaansa sukien. Tuntui pitkästä aikaa suorastaan mukavalta virkistää muistia lohikäärmeiden kielen suhteen rennon keskustelun ohessa, hän kun ei ollut Oraakkeliin törmännyt viimeiseen pitkään toviin ja päässyt rupattelemaan lainkaan vierailla kielillä, mikä tietenkin oli harmi.
Taidan olla jo niin vanha, etten ihan jokaisen läsnäoloa täällä enää huomaakaan. Onko Nessa asunut linnassa jo pitkäänkin?”, selkäänsä vasten tuolin nojaa taas paremmin painava fauni tiedusteli haltialta, niihin pieniin kelloihin Nessan lettien päässä huomionsa kiinnittäen, ”Taidat ihan tosissaan tykätä luista? Kuulostaa melko erikoiselta intohimolta”.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: I like treats and bones //Crimson

ViestiKirjoittaja cardea » 04 Marras 2016, 15:57

Nessalle fyysiset rajat eivät tarkoittaneet mitään ja hän mielellään maistoi muita. Hän tiesi miltä Arankin maistui. Ei hän tietenkään purrut kuningasta, mutta lipaisi toisinaan. Erityisesti käärmeenä hän piti siitä, että lipaisu oli niin helppoa. Maut myös kertoivat Nessalle paljon. Hänhän tutki ympäristöään makujen kautta mieluiten. Eikä hän tainnut koskaan tulla täydeksi ja ähky oli täysin typerä asia. Kyllähän Nessa oli purrut vaikka ketä, sillä kun hän suuttui hän unohti aikalailla sen, että osaisi käyttää joitain aseita. Hän kulki linnassa aina aseetta, sillä niin joutui vähemmän ongelmiinkin.

”En minä niitä vie. En minä halua tarha eläintä. Enkä oikein tykkää saaliseläimistäkään”, Nessa totesi, kuin asia olisi päivänselvä. ”Tosin… Villikettu on hankala. Osaan minä ampua jousella ja muuta, mutta kun… En minä oikein halua. On paljon helpompaa, jos se on kuollut jo johinkin muuhun”, olento selitti ja keskittyi sitten taas uuteen tuttavuuteensa sekä tuon sarveen. Hänestä toinen päästi hassun äänen toisinaan ja Nessa mimikoi sitä virnistäen sitten leveästi, jatkaen sitten puuhailuaan. Tulevaisuudessa hän saisi muutaman palvelijan pomppaamaan ilmaan sillä äänellä!

Istuessaan maassa Nessa sai todella taivuttaa päätään nähdäkseen kasvot. ”Ei Aran ole ollut pentu. Haltioita ja ihmisiä yleensä sanotaan lapsiksi. Tosin minäkin unohdan sen välillä”, olento totesi, sillä hän oli usein tehnyt saman virheen. ”Atrevaux… Selvä. Minä pidän Nessa nimestä, on minulla ollut muitakin ja kukaan ei oikein osaa sanoa sitä, mikä minun oikea nimeni on. Teillä ei ole ruumista siihen, jotenka tänään ja niin kauan kuin täällä olen, olen Nessa”, hän selitti Atrevauxille kellahtaen välillä selälleen kuin kilpikonna ja taas takaisin. ”Olen. Minä olen ollut… kauan. En tiedä. En välitä juurikaan ajasta. Aran sanoi, että siitä on seitsämänkymmentä vuotta, joten kai se niin on. Ei sillä ole oikein enää merkitystä kun Nessa on ollut jo kauan. Kauemmin kuin Aran tai linna tai… Minä olen ollut kauan”, Nessa totesi ja käänteli käsiään ja näyttäen hetken surkealta. Kunnon ravistelu kuitenkin auttoi ja hän ja luiden ajattelu sai hänet paremmalle tuulelle.

”Minä en voisi olla oikein ilman luita. Nämä ovat minun lempi luut täällä”, Nessa sanoi ja taputti sen hetkistä vartaloaan: ”Kun näillä voi puhua. Sitten tykkään olla käärme… Minä tykkään olla syöjä, en syötävä. Tosin en lintukaan, koska lentäminen on tosi hankalaa. Joskus Aran antaa minulle luut ja sitten minä olen se, joka oli niissä ennen. Siinä Nessa on todella hyvä ja siksi olen tärkeä. Siksi minä saankin täällä olla vain Nessa eikä minun täydy olla mitään muuta”. Nessa oli selkeästi tästä hyvin iloinen ja hymyili. ”Minä olen ollut joskus ihminen ja joskus haltia muulloinkin, mutta jos Nessa teki jotain väärin, minua satutettiin. Sitten minä vain otin uudet luut. Joskus rakennankin omat, mutta se on todella hankalaa. Parempi ottaa valmiit. Tosin joskus Aran antaa minulle rikkinäisiä ja siitä en pidä”, hän kertoi ja venytteli hieman. ”Mutta koska Nessa on ainutlaatuinen olen Aranin tärkeä Vakooja”, Nessa röyhisti rintaansa ja näytti hyvin tärkeältä, kunnes reki takaperin kuperkeikan ja huomasi jotain tuolin alla jääden tapittamaan sitä kiinnostuneena.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: I like treats and bones //Crimson

ViestiKirjoittaja Crimson » 08 Joulu 2016, 14:56

Puhetta Nessan suusta ei vieläkään jäänyt uupumaan, toisen vastaillen hänelle sitä mukaan mitä eliitti ehätti puhumaan. Kaikenlaista. Vähän niitä ja näitä, mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita vanha pujoparta yritti painaa mieleensä. Kauan otus oli täällä myös sanojensa mukaan ollut – seitsemänkymmentä vuotta peräti, vaikka ilmeisesti puheistaan päätellen oli ollut olemassa kuitenkin paljon, paljon kauemmin! Mutta kuinka kauan? Kenties vain aika itsessään tiesi ja piti salaisuudet Nessasta itsellään ahneesti, kuten aina.
Tietenkin pässinsarvista kiinnosti myös tuo ihmeellinen viehätys luihin. Nessa ei voinut olla ilman luita – tarkoittiko se, että olento oli kenties jonkinsortin muodonmuuttaja? Siltä se alkoi kuulostaa, hiilensotkeman haltian alkaessa luetella muitakin otuksia ja periaatetta luitten ympärille kiertymiseen – selväksi kuitenkin kävi, että Nessa viihtyi tässä nykyisessä hahmossaan nimenomaan linnalla, kyetessään niiden kera myös keskustelemaan muiden kanssa.

Vaikuttavaa, vaikuttavaa”, fauni päivitteli hymisten haltialle, tuon kertoessa kuuluvansa Aranin vakoojiin. No, ihan mistä tahansa turhanpäiväisestä tuttavasta ei tässä sitten ollutkaan kyse, vaikka selvästi Nessalla oli omat kummalliset oikkunsa ja tapansa – toisen nyt kylmiltään heittäen hänen edessään takaperinkuperkeikankin ja siitä maahan jääden. Se sai Argenteuksen kohottamaan toista kulmaansa ja nojautumaan eteenpäin tarkistamaan, ettei toinen nyt sentään niskojaan olisi tuolla tavalla taiteillessaan taittanut.
Jotain se oli jäänyt katselemaan näemmä, ei Nessalla mitään hätää vaikuttanut olevan innostuneisuutensa keskellä. Joskin, oliko tuollaisen olennon satuttaminen sitten kuinka monimutkainen prosessi ylipäätään? Saattoiko se taittaa niskansa tuosta vain, mutta kasata itsensä sitten heti jälkeen taas ehjäksi?
Sinä siis olet eräänlainen muodonmuuttaja. Sinä otat toisten hahmoja noiden luut ottamalla haltuusi”, kenraali päivitteli mietteliäänä kuulemaansa, ollen varma ettei ollut tällaisesta kuullut koskaan aiemmin, ”Kuulostaa mielenkiintoiselta”. Ei mistään kirjoista luettuna, ei Ajankiitäjän suusta, eikä henkilökohtaisella kokemuksellaan. Ei Atrevaux ainakaan ollut kirjoittanut mistään vastaavasta koskaan ylös – hän muisti tismalleen, mitä muistikirjoissaan luki! Ainoastaan monien satojen vuosien takaisia muistiinpanojaan hän joutui toisinaan selaamaan ja muistelemaan lävitse. Muuten hänen muistinsa oli pettämätön ja täsmällinen.

Mutta osaanpa minäkin toisiksi tekeytyä”, Atrevaux kerskui määrätietoinen ja ylpeä hymy kasvoillaan, ”Toisin kuin sinä, minä vain käytän magiaa ja ympäröivää energiaani siihen”.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: I like treats and bones //Crimson

ViestiKirjoittaja cardea » 16 Tammi 2017, 00:43

Nessa piti todella paljon sarvipäästä. Tuo jutteli hänelle kivasti ja maistuikin hyvältä. Vähän lampaalta, mutta Nessa piti lampaista. Ne olivat todella pehmeitä ja makoisia, mutta hiili oli onneksi Nessasta parempaa ja linna oli täynnä herkkuja. ”En eräänlainen vaan olen. Enkä minä ota niitä haltuuni. Ne ovat minun kun eihän kuollut niitä tarvitse ja Nessa on elossa”, Olento totesi kurkottaen kätensä sohvan alle. ”Niin kai”, Nessa sanoi omalle kiinnostavuudelleen ja veti kätensä pois. Hän oli kasvattanut pitkät kynnet ja piteli niiden päässä namusta. Olento nappasi sen suuhunsa ja antoi kynsien vetäytyä takaisin. Nessa hymyili ja nassutti toffeemaista karkkia välittämättä pienistä pölypalleroista. Hän käänteli päätään ja siristi silmiään, kun kuuli Argentauksen osaavan myös muuttua.



”Onko se sellainen illuusio? Niitä osaa aika moni, mutta ne eivät huijaa Nessaa. Eivät kamalan hyvin ainakaan, koska Nessa maistaa ja haistaa. Nyt minä tiedän miltä sinä maistut ja et sinä varmaan makua vaihda”, Nessa tuumasi ja nousi seisomaan ja lipaisten kielellään pari hiusta suuhunsa. Hän narskutti niitä hampaidensa välissä ja käveli aivan Argentauksen eteen. ”Tosin… Ehkä… Ehkä…”, Nessa tuijotti miestä käännelleen päätään ja virnistäen sitten: ”näytätkö sinä jo? Koska et näytä erilaiselta? Pitääkö sinunkin ensin luopua tuosta, että voit olla uusi?” Nessa osoitti miehen kehoa kiinnostuneena. ”Sinä voit maistaa Nessan ihoa ja joskus lipaista vaikka kun olen käärme. Sitten sinä voit sanoa, maistunko minä samalta. Ei puremista tosin, koska minä puren takaisin”, olento tarjosi kättään virnistäen leveästi ja sitten varovasti koski partaa. Hän päästi hyvin paljon kikatusta kuulostavan äänen ja koski uudelleen, mutta tarjosi kättään sitten kiltisti. Hänestä olisi mahtavaa tietää, maistuiko hän nyt Nessalta vai haltijalta. Tosin Nessa sulki hetkeksi silmänsä ja hänellä oli sitten myös parta! Ihan samanlainen kuin Argentauksella ja toinen käsi nousi sukimaan sitä. Karvat olivat puskeutuneet ihosta läpi valkoisina ja olennon toinen käsi leikki karvoilla ja sitten tavoitteli Argentauksen ja taas omiaan. ”Tämä on kiva”, Nessa tuumasi kiskoen omaansa. ”Tosin… Naisilla ei ole yleensä partaa, paitsi ihan pieni, mutta siitä ei saa sanoa”, olento kuiskasi viimeisen ja naputti ylähuultaan.



Nessa oli onnellisesti unohtanut hetkeksi halunsa nähdä, mutta se muistui lähes yhtä nopeasti, kuin oli unohtunutkin. ”Ovatko nuo sinun oikeat, oikeat, luusi? Pitikö sinunkin ottaa uudet kun halusit? Antoiko Aran ne sinulle, koska jos ne ovat hyvät, minä olen ehkä vähän kateellinen. Koska Nessa on erityinen ja yleensä saa valita ihan itse, mutta joskus Arankin valitsee”, Olento kyseli ja katseli sarvia. ”Minun pitää laskea, kuinka paljon minun pääni voi kannattaa tuollaisia. Ehkä minä teen sellaiset. Tosin… Noista voi jäädä kiinni ja Nessa on jo aika usein vähän pulassa”, Olento jutteli itselleen ja taputteli pääkalloaan pohtivasti. Kovin isoja sarvia hän ei voisi tehdä…
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35


Paluu Salit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron