Kirjoittaja Crimson » 09 Marras 2016, 01:59
Theo pääsi kuin pääsikin sokean seuraksi naaraspeuran selkään, joka kanssamatkustajilleen hörähti matalalta. Eipä kaksi ratsastajaa tuntunut sille missään varsinaisesti, mutta se tiesi jo etukäteen ettei niin lujaa mahdollisesti pääsisi kirmaamaan tavaroihin ja ratsastajiin nähden – saati sitten tarpeisiinsa ylipäätään. Hyvästit oli kuitenkin jätetty, Iriadorin suoden Nashiralle luvan lähteä liikkeelle siinä missä Lorythas vilkutti heidän peräänsä. Kyllä nuorukaiset keskenään pärjäisivät, ei hänen tarvinnut huolehtia ikävissään toisten perään vaan nyt olisi aikaa keskittyä taas omiin puuhiin. Käydä kartanolla siistimässä vähän paikkoja aluksi ja sen jälkeen Puolikäärme voisi lähetellä viestiliskot matkaan kirjeineen.
Kruunupäinen askelsikin kaulansa pystyssä, arvokkaasti Briarin porteista lasteineen arojen puolelle, jossa se otti tutun suunnan suoriltaan kohden kaupunkia. Iriadorin ei liiemmin mitään tarvinnut tehdä, kuin neuvoa telepattisesti Nashiraa sinne minne haluttiin menevän. Eipä tämä reitti ollut kaksikolle mikään uusi ja erikoinen, vaan he olivat kulkeneet epävirallisia reittejä pohjoiseen Dariuksen, siinä missä ihan Kuiskauksenkin kanssa. Theo näytti kuitenkin olevan ihmeissään siitä, mikseivät he tietä pitkin matkanneet, joka sai sokean katsomaan toista sivusilmällä olkansa ylitse.
”Se kiertää mutkitellen ja poikkeaa vähän muuallekin ohessa, sitä paitsi tietä käyttävät yleensä myös muut ihan sotilassaattueista, kauppiaihin ja maantierosvoihin”, Iriador selitti matkaseuralleen, ”Joten kierrän vähän kauempaa yleisiä teitä, ihan siitäkin syystä, että tämän pitäisi olla lyhyempi ja suorempi reitti kaupungille”. Kuin myös siitä, että hänellä oli Theo matkassa. Sehän tästä nyt vielä olisi puuttunut, jos olisi pitänyt alkaa vihollisten tai lainsuojattomien kanssa pelleilemään – punapäisen ratsu kun ei hirveästi varmaan enää arvailun varaan jättänyt, hänet yhdistettiin helposti haltioiden eliittijoukkoon jo pelkästään siksi, että punapää oli niissä pitempään palvellut.
Matka jatkui kuitenkin aina eteenpäin välillä iloisesti jutustellen, välillä täydessä hiljaisuudessa. Nashira askelsi eteenpäin kevyttä ravia, kuitenkin hidastaen aavistuksen jos mäkiä ylöspäin täytyi kavuta. Mikään ei sarvikruunuista peuralohikäärmettä näyttänyt hidastavan, eikä yksikään este ollut sille mitenkään vaikea tai liian haastava. Ei ainakaan ennen, kunnes se yllättäen alkoi puuskuttaa omituisesti, mikä kiinnitti sokean huomion ratsunsa puoleen paremmin.
Se oli alituiseen laskenut päätään vain alemmas ja alemmas, lähestulkoon näyttäen jo siltä, että roikotti sitä vain alaspäin tai yrittäen maasta jotain itselleen kuroa. Iriador rapsutteli kärsimättömänä, aavistuksen jopa huolissaan sinisilmäisen pedon niskakarvoja, miettien mikä mahtoi toveria sillä tavoin uuvuttaa. Ei heidän tahtinsa ollut mitenkään erikoinen. Ja hän oli lähes jokaisena päivänä tuonut naaraan kirmaamaan aroille, kun he Briarissa olivat olleet – kunto siltä ei ainakaan voinut kesken loppua, siitä Iriador oli varma. Yrittikö Nashira kenties tällä tavoin kiukutella vastaan sitä, että he olivat lähteneet Briarista? Jos he vain olisivat olleet lähempänä kaupunkia, olisi hän voinut kenties lähettää Theon juoksemaan apua sieltä… mutta eivät he olleet lähellä edes puoliväliä koko himputin matkasta, vaikka Briar oli jäänyt taakse jo ajat sitten. Matkaa olisi vielä vaikka kuinka jäljellä, ympärillä oli pelkkää syksyistä aroa heinineen ja kivikkoineen heidän lisäkseen. Tuulikin kävi täällä huomattavasti lujempaa, kun lähistöllä ei ollut kuin mäkiä suojana, joilta viima puhalsi kylmänä alas.
Lopulta Nashira kuitenkin seisahtui sijoilleen ollessaan kulkenut jo tovin hitain askelin omaa tahtiaan eteenpäin. Siinä vaiheessa Iriador ei enää uskonut rapsutuksiensa kannustavan ratsuaan liikkeelle edes metrin vertaa… ehkä heidän pitäisi vain… pitää tauko. Eikä sitäkään tarvinnut edes ääneen ehdottaa, Nashiran lähtiessä polvistumaan etukoiviltaan jo alas maahan, joka sai punapään hätkähtämään yllättävää kulmaa ja tarttumaan paremmin satulan reunasta kiinni.
”Hyppää tuolle puolen”, Iriador neuvoi nopeasti tummatukkaiselle seuralaiselleen vasemmalle osoittaen, itse suoristaessaan selkäänsä ja yrittäen pysyä peuran selässä sen aikaa että Theo pääsisi alas.
//MÄ TUUUUUUUUUUUUN. Isket varpaat mun kinttuihin niin ne on sitten aamulla yön jälkeen sellasia grillinakkeja, kun oon paahtanu ne pilalle. Meidän aivot on oikeesti pelkkää limalöllöö. Timiltä ei kysytä pyllyjutuista, ai kamala (DDDDD Timi on oikeesti se römpsäsensei//