Fragments of Fate

Pimeäpaikka on nimensä mukaisesti pimeä. Vuorokauden ympäri. Pimeäpaikka sijaitsee Mor vuoren varjoissa, pysytellen näin koko vuorokauden piilossa auringolta. Ja se on hyväksi, sillä tätä kaupunkia asuttaa yönkansa.
Kaupunki koostuu yhdestä, suuresta kadusta jonka molemmille puolille on noussut asuntoja, majataloja, kapakoita, putiikkeja. Tämä ei kuitenkaan ole jokamiehen pysähdyspaikka, sillä jos tavallinen kuolevainen tänne erehtyy, hän todennäköisesti tulee kuolemaan vierailunsa aikana.. tavalla tai toisella. Majatalot on suunniteltu yönlapsille, ottaen huomioon jokaisen synkän taruolentolajin tarpeet. Suurimmaksi osaksi tätä kaupunkia asuttavat vampyyrit, mutta toisena suurena rotuna on ihmissudet. Kaupunki on myös rikollisten ja varsinkin palkkamurhaajien suosiossa. Ihmisillä ja haltioilla ei ole asiaa tähän paikkaan, siitä pitävät huolen niin pimeänpaikan asukit, kuin myös vuorilla asustavat lohikäärmeet, jotka eivät siedä ihmisiä tai haltioita lähellä omaa reviiriään.

Valvoja: Crimson

Re: Fragments of Fate

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Marras 2016, 20:49

Sinällään Kali ei yllättynyt Delathosin reaktiosta. Ei hänkään lapsia halunnut, ei hän edes uskonut voivansa tulla raskaaksi, mutta tässä sitä oltiin. Kaikkien niiden vuosien jälkeen ja lukemattomien petikumppaneiden myötä, juuri käsipuoli oli onnistunut siinä, missä kukaan muu ei ollut edes tullut lähellekään.
"Hah! Viimeaikoina olen ollut niin työntouhussa, etten ole ehättänyt edes harkita moista. Sitä paitsi viimeisimmät olivat naisia ja yksi herrashenkilö, jolla oli erilaiset mieltymykset sen suhteen minne heppinsä tunkee", Räkäisesti seppä naurahti, käännähtäen paremmin Delathoksen puoleen ja ojensi tuolle miekkansa.
"Ja miksi ihmeessä luulet, että haluaisin siitä eroon?", Kali jatkoi virnuillen, "Sehän on lahja jumalilta, jos tällainen kuivankesänorava saa jälkikasvua!".

"Se on sinun, usko pois. Voimme jatkaa tätä väittelyä sitten kun äpärä päättää maailmaan putkahtaa, sikäli mikäli minä siitä elävänä selviän. Mutta, en vaadi sinulta mitään vastuuta lapsen suhteen - paitsi korkeintaan taloudellista tukea. Sinun ei tarvitse yrittää leikkiä isää, joten voit jatkaa rällästämistäsi pitkin poikin valtakuntaa kuten ennenkin", Seppä selitti, laskien sen monokkelin silmältään.
"Eipä minun alunperin pitänyt tästä edes sinulle mainita, mutta näin nyt kävi", Rastapäinen lisäsi, vilkaisten sitten silmäpuoleen joka hymähti halveksuvasti kaksikosta sivummalla, ennen kuin jatkoi, "Mutta, menkääs nyt siitä sitten, jos välttämättä haluatte hengellänne lähteä leikkimään sinne pimeyden ytimeen".

Darius oli jokseenkin arvannut, ettei Delathos halunnut ottaa vastuuta lapsesta - tosin mistä nainen nyt noin varma oli, että äpärä olisi juurikin kuuraparran? No, kai se selviäisi sitten jos lapsi ottaisi syntyäkseen.
"Potkaise sitä ja pääset lapsiongelmastasi saman tien eroon", Eliitti kävi osallistumaan keskusteluun sivummalta, ennen kuin lähti kävelemään ulko-ovelle. Hän halusi jo matkaan, eikä häntä täällä kyllä enää tarvittukaan - ja tuskin edes kaivattiinkaan - joten ihan hyvin hän voisi odottaa ulkona.
Kali katsoi silmäpuolisen perään hetken, sen enempää tuosta tuntemattomasta kyselemättä. Joku Delathoksen ystävä tai kenties kuuraparran palkannut miekkonen. Oli kuka tahansa, ei se Kalia kiinnostanut.



// Timi on tommonen. Ja voi ei :----DDD Oisit potkassu sitä sankaria. PAISUU JA LEVIÄÄ KAIKKIALLE FRAN. Kohta te ette mahu enää sen kans sängylle ja se tönii teidät alas. BAIJJAUSPULA ISKEE NIIN joten karvainen perse paikalle //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Fragments of Fate

ViestiKirjoittaja Crimson » 13 Marras 2016, 21:32

Kovasti Kali tuntui olevan varma siitä, että lapsi kuului tummahipiälle. Delathos ei saattanut kuin huokaista syvään ja hieroa ohimoitaan ajatuksesta – ei näin ollut pitänyt käydä. Kali oli hauras kuin läpimädän puun oksa. Vaikka tuolla oli työnsä puolesta lihaksia pärjätä sepäntöistä, ei Delathoksesta ollut uskomaan että naisen suhteen synnyttämisestä tulisi nättiä missään muodossa. Kuten seppäkin sen otti puheeksi. Eipä rastapäinen ollut vaatimassa hirveitä lapsen kasvatuksen suhteen sen isältä, lähinnä toivoen että Delathos kykenisi edes taloudellisesti helpottamaan Kalia äpärän synnyttyä. Kuuraparta ei kyennyt kuin nyökkäämään muutaman kerran yhä kovin hämillään ollessa asiasta. Se rahapuoli nyt ei koskaan ollut mikään ongelma, Delillä oli varoja jo suorastaan liikaa siihen nähden, kuinka hän elämäänsä eli!
Hetkeksi Delathos oli täysin vajonnut vain silmäilemään ajatuksissaan Caradhrasia, katseensa kuitenkin kirien Kalin hoputteluista Winderin puoleen, joka päätti syrjemmältä tilannetta kommentoida tyypilliseen tapaansa.
Minä potkaisen kohta sinua, päästäkseni sinusta eroon seuraavalla palavalla sekunnilla”, pakkasherra totesi jälleen äkäisenä Dariuksen perään, joka pajan puolelta pihalle lampsi päättäväisenä. Saisi luvan varoa suutaan tästä eteenpäin, tai silmäpuoli saisi kävellä perästä pian.

Hohtava katse seurasi kenraalin perään halveksivana, ennen kuin Delathos palautti lämpimämmän hymyn turvalleen ja käänsi vastahakoisena katseensa sieltä ovelta takaisin Kaliin.
”En aio vaivata tällä päätäni nyt pidempään, mietin sitten yksinäni nojatuolissa runkaten päivän päätteeksi mitä on taas tullut tehtyä”, haltia virnisti, kevyesti rastapäistä tapauttaen hartialle, ”Palaan takaisin myöhemmin - jos olen yhä elossa tämän reissun päätteeksi”.
”Ja tuon vaikka säkillisen kolikoita mukanani samalla tuhlattavaksi, niin saat täyttää koko pajasi jollain siirappisilla leivonnaisilla ja ahmia itsesi ähkyyn”, tummahipiäinen hymisi rauhalliseen sävyyn, kiinnitellen lumotun aseensakin siihen vyölle vielä roikkumaan muiden seuraksi.
”Kiitos taas avusta, koita pärjätä äpäräsi kanssa”. Tästä ehdittäisiin keskustella vielä myöhemmin lisää ilman turhia korvia ja ajatuksia, nyt kuitenkin Delathoksen päällimmäinen päätös oli saada hoidettua jo aloitettu keikka loppuun, eikä tummahipiäinen alkanut pitkittämään jälleen näkemisiä tämän enempää.
Kyllä Delathos palaisi, Kalikin varmasti sen tiesi, ja tiesi myös että tummahipiäinen korvaisi jokaisen niistä nyt lainatuista aseista ja sepän vaivannäöstä. Ja toisi jotain hyvää Kalille samalla vaikka kaupungista tullessaan samalla kertaa sitten. Siihen saakka tuon kalpeanaaman olisi hyvä koittaa olla saamatta keskenmenoa!


Kuuraparta kuitenkin askelsi pajan pihamaalle, varoittavasti mulkaisten kaikessa hiljaisuudessaan oven suljettuaan Dariusta, ”Saisit minun puolestani lähteä keskenäsi seikkailemaan tästä eteenpäin”. Kadzait kohotti tutun äänen kuullessaan päätänsä. Näemmä Kali oli sillekin ehättänyt jotain kiikuttaa, kun kissapedon suupielet jälleen punaisina osittain olivat ilmeisesti lihan rouskuttamisesta. No, jaksaisipa vanha naaraskin jolkottaa eteenpäin, kotona se saisi ruhtinaallisen aterian sitten ja kunnon levon. Ja paljon rapsutuksia ja hellyyttä.
Delathos kehotti kissaa tulemaan lähemmäs, Kadzaitin turkkiaan ravistellen ensiksi, askeltaessa sitten isäntänsä vierelle kehräämään.
Eihän tuosta pitkä matka enää ole, hyvinpä varmaan koipesi kantaisivat sinne saakka – joskin kuinka pian”, tummahipiä hymähti, kavuten valmiiksi satuloidun tiikerin selkään vaivatta, miettien ottaisiko Winderiä viimeisten puheittensa myötä edes kyytiinsä, vai pistäisikö oikeasti juoksemaan pitkällä perästä. Mutta silti Delathos teki taakseen jälleen tilaa kenraalille, tuolla oli tasan hetki aikaa hypätä kyytiin, ennen kuin matka jatkuisi sitä ikuista pimeyttä kohden, joka vuorten kupeessa lepäsi.



//Timi <3 NO SE HÄTKÄHTI JA MÄ VAAN OLIN ET KYLLÄ, SELVÄ, MENEN TÄSTÄ NÄIN KOPISTEN OHI, LEPÄÄ SINÄ EPÄMUKAVASTI SIINÄ PORTAILLA PITKIN POIKIN HAARAT LEVÄLLÄÄN JOO. No selvästi. Mut kato, sit mä voin tuuppaa Joonaksen alas pediltä, niin Frani voi siihen tulla viereen kölliin (DDD Karvanen perse… ei kyllä ne on ennemmin ne cockfeatherit you know ;;DD;D;D;DD//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Fragments of Fate

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Marras 2016, 22:08

"Älä suotta juu päätäsi tällä vaivaa - paitsi että jos se yhtään kohentaa suorituskykyä, niin hoe itsellesi ettet nyt voi kuolla kerta kakara on tulossa", Kali vitsaili virnuillen, kuitenkin nyökäten terävästi Delathosin ilmoittaessa palaavansa takaisin myöhemmin. Siihen Kali luottikin. Ainahan Delathos oli palannut, joskus pidemmänkin ajan päästä, mutta silti. Ei Kali sinällään osannut olla huolissaan kuurapartaisesta, varmasti tuo oli useampaankin otteeseen henkensä vaarantanut tässä viimetapaamisen jälkeen, vaikka tietenkin aina se pienen pieni ääni takaraivossa muistutti, ettei Delathoskaan sentään kuolematon ollut.
"Ole varovainen kuitenkin. Nähdään sitten kun palaat - toivottavasti ennen kuin äpärä meinaa maahan tunkea", Seppä hymähti kätensä nostaen puuskaan.
Nopeat, kaksikolle ominaiset hyvästit heitettiin ja Kali katseli hetken Delathoksen perään, ennen kuin essunsa riisui ja vetäytyi makuuhuoneen puolelle lepäilemään.

Darius odotteli pihalla, eikä siinä kauaa mennyt kun tummahipiä pajalta ulos asteli, totta kai yhtä näreänä mitä olisi voinut odottaakin. Darius piti suunsa kiinni, mulkoillen vain kulmiensa alta Delathosia. Hän ei olisi millään jaksanut nyt alkaa kuuraparran kanssa kränäämään - mutta toisaalta, itseäänhän hän tästä sai vain syyttää. Mitäs oli suunsa aukaissut, olisi vain ollut hiljaa ja pitänyt mielipiteensä itsellään.
Katse seurasi kuinka Delathos ratsaille nousi, jääden sitten odottamaan eliittiä. Hetken Darius mietti, sinällään olisi kyllä houkutellut vain jatkaa matkaa yksin, kuin kiukkupussin seurassa, mutta hän tarvitsi Delathosta. Ei hän yksin pärjäisi ja jos joku Pimeänpaikan tunsi, niin Delathos. Sitä paitsi, ratsain he olisivat nopeammin perillä ja todennäköisemmin saisivat Iriadorin pelastettua, sikäli mikäli korkeahaltia vielä hengissä olikaan...

Lopulta Darius kuitenkin askelsi Kadzaitin puoleen, pysähtyen kissapedon vierelle, pitäen katseensa visusti maassa, ehkä jopa jokseenkin kiusaantuneena.
".... Anteeksi", Oli ainoa sana minkä eliitti sai sanottua, eikä hänen tuskin tarvinnutkaan sen enempää itseään selitellä. Ehkä se anteeksipyyntö ei täysin vilpitön ollut, mutta ehkä se riitti puhdistamaan ilmaa edes hieman.
Kuitenkin eliitti nousi nätisti ratsaille, jonka jälkeen matka Pimeään paikkaan saattoi jatkua. Aikaa ei siihen tuhlattu, kaksikon lähtien liikkeelle samantien ja suunnaten vuorenjuurta pitkin kapeita polkuja kohden solaa, joka ikipimeydessä nukkui.

Mitä syvemmälle solaan matkattiin, sitä pimeämmäksi ympäristö muuttui. Aurinko ei enää tänne paistanut ja päivänvalo ei pahemmin auttanut. Oli hämärää, aivan kuin ilta joka juuri yöksi oli vaihtumassa. Pikkuhiljaa niistä pienistä poluista alkoi muodostua suurempi ja suurempi tie, joka johti suoraan solan perälle. Sieltä täältä rinteiltä kuului liskopetojen karjahduksia ja murinoita, Dariuksen totta kai pitäen silmällä kivikkoista rinnettä sen verran, ettei kukaan heidän niskaansa hyppäisi - saatikka itse oraakkeli heitä ollut taas väijymässä...
Pimeyden keskeltä avautui kuitenkin se kaupunki. Synkkä, kylmä ja lähes valoton. Ulkosalla ei näkynyt pahemmin lyhtyjä tai soihtuja, kaiken vähäisenkin valon kajastaen satunnaisista ikkunoista. Silti, sisävalaistuskin näytti olevan vähäistä. Ratsain saapunut kaksikko herätti huomiota. Ne vähäiset kadulla kulkijat käänsivät katseensa kissapedolla ratsastavan kaksikon puoleen. Mutta vaikka väkeä näytti olevan vähän kaduilla, tuntui silti siltä, että heitä tarkkaili enemmän kuin nuo muutamat silmäparit...



// :----DDD ET SIT HISSII VIITTINY KÄYTTÄ? Oisit kävelly sen päältä. JA NIIIN Joonas alas, Franille tilaa! NONNONNONNYT SITTEN NE MUNAUNTUVAT TAAS ;DDDDDDDDDDD:D:D:D ahhh tarviin FF aikaa//
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Fragments of Fate

ViestiKirjoittaja Crimson » 14 Marras 2016, 01:18

Sinäkö muka pahoillasi – älä naurata, hyppää kyytiin nyt ennen kuin muutan mieleni sinun suhteesi ja painelen hakemaan sulhosi sieltä loukosta yksin”, kuuraparta hymähti terävästi Winderin astellessa lähemmäs kissapetoa anteeksi pyydellen. Olisi vain ennemmin pysynyt hiljaa, mokomakin moukka.
Sen myötä matka kuitenkin jatkui Kalin pajalta eteenpäin kohden entistäkin kivisempiä polkuja. Kaikessa hiljaisuudessa. Ja vasta kun aamu oli ehättänyt ylipäätään valjeta kunnolla, tuntui kaikki hiljalleen hämärtyvän jälleen ympärillä sitä mukaan mitä lähemmäs yönvaltakuntaa saavuttiin. Delathos piti katseensa visusti edessäpäin, käyden kiskomaan maskin paremmin turpansa peitoksi, siinä samalla hupun heittäen niskastaan roikkumasta päänsä ylitse. Sen hupun alta ei juuri muuta näkynyt, kuin punertavana hohtava katse, ja pala maskin alareunaa, ennen kuin sekin punertavan viittakankaan alle kävi häviämään kaulukselta. Kuuraparta näytti juuri niin karulta palkkamiekalta kuin vain saattoi, ryhti suorana ja määrätietoisena saapuen sinne kolkkaan mantereelta, jonne harva uskalsi tämän lähemmäs askeltaa.

Lohikäärmeiden äänet kajahtelivat rinteitä myöten alemmas selvästi. Tuntui jopa kuin ne olisivat olleet turhan lähellä, vaikka toisin taisi olla, liskopetojen valvoessa ennemmin korkeampia rinteitä, jottei niiden reviirille kukaan tunkeutuisi. Pääsy kaupunkiin sinällään siis oli helppo, jollei vahvemmin ja vahvemmin laskeutuvaa pimeyttä käynyt karsastamaan mielessään.

Älä vain jää tuijottamaan ketään, parempi jos et edes katso niihin”, pakkasherra hymähti telepaattisesti Winderille, toivoen todellakin että kenraali tajusi katseensa pitää jossain muussa kuin niissä harvoissa, jotka vastaan sattuivat tulemaan. Samalla Delathos pyrki hiljalleen kääntämään Kadzaitia syrjempään ja syrjempään, lopulta puikahtaen isommalta tieltä ränsistyneiden ja tummien rakennusten välistä niiden taakse. Tietenkin teiltä katoaminen herätti kiinnostusta niissä, joilla ei ollut kaupunkiinkaan asiaa, näkymättömästä silmäparien tuijotellen vaivihkaa haltiakaksikon perään jotka eteenpäin määrätietoisesti huppupäisen johdolla suuntasivat. Naarastiikeri korkeintaan vilkuili niitä takaisin, ollen muuten harvinaisen rento koko tilanteen suhteen eteenpäin talsiessaan tasaisesti aina lähemmäs jo osin rakenteiltaan selvästi lahonnutta rakennusta kohti. Pysähtyen sitten kauemmas, kun isäntänsä niin pyysi ohjaksista hellästi vetäen.
Siinä se sitten oli. Se kobran poltetulla kuvalla varustettu kaksikerroksinen majatalonpahainen, jolle johtava tie oli taidettu jo ajat sitten repiä rikki ja maahan oli jätetty pelkät syvempien kivetyksien jäljet. Rakennus oli vähän kauempana yleisimmistä kaduista, isompien rakennusten jättäen sen täysin varjoonsa ja omaan arvoonsa niin sanotusti takapihalle mätänemään rauhassa. Se kyllä jouti poltettavaksi, olisi varmaan joutanut jo ajat sitten, joten sinällään Delathos ei ihmetellyt sen punapään valintaa tälle sankarilliselle yritykselleen hankkiutua heistä kaikista kerralla eroon.

Eikös puhe ollut siitä että sait kunnian saapua paikalle itseksesi?”, pakkasherra virnisti maskinsa takaa ivallisesti Winderille, ”Tuo arsenaalisi ei kyllä varmasti helpota tilannetta sitten yhtään”.



//NO EN KUN MÄ TESTASIN PAINOVOIMAA PORTAISSA JA VOITIN! Sit piti testaa sitä vielä liukkaalla kävellessä, korkkareilla… MUT SELVISIN SIITÄKIN. INDEED! Paitsi jos on syöty kakkaa. Sit ei oo kyl asiaa kakanpopsijoilla petiin. Päitsi on kyl ilonen ko joku siivoo instantisti sen laatikon mut… joo… MUTKUN MUNAUNTUVAT ::D:D:D:D Meen lähetteleen niitä sulle faikkariin taas//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Fragments of Fate

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Marras 2016, 11:58

Delathosin ei tarvinnut kahdesti käskeä eliittiä olemaan tuijottelematta ketään. Olihan se sinällään vaikeaa pitää katseensa kurissa, tiukasti pakkasherran selässä, mutta mieluummin hän sinne tuijotti mitäänsanomatonilme kasvoillaan, kuin otti sen riskin että mahdollisella katsekontaktilla jonkun kanssa riitaa vahingossa haastoi.
Kuuraparta onneksi tiesi minne mennä. Jos Darius tänne yksin olisi tullut, olisi hänellä varmasti kestänyt ties kuinka kauan löytää se oikea rakennus ylipäätään. Mutta, Delathokselle nämä olivat ilmeisesti tuttuja kulmia, mikä tietenkin pisti hieman miettimään asioita toiselta kantilta. Kun he viimein pysähtyivät, laskeutui Darius hetimiten alas ratsailta. Ränsistynyttä majataloa tarkkaillut katse kääntyi hitaasti Delathosin puoleen, tuon lähtiessä ivailemaan eliitille. Haukankatse ei sanonut mitään, vanhemman tuijottaen pidempäänsä vain apaattisesti hetken, ennen kuin se katse kääntyi takaisin majataloon, joka ei turhaa elonmerkkejä sisältään kajastanut.

"Voit lähteä", Darius tokaisi lopulta, "Teit jo osuutesi, mitä sinulta alunperin pyysin. Suotta sinä henkeäsi vaarantaisit tämän enempää".
Hänen todellakin oli pitänyt tulla yksin, tai niin se äpärä oli sanonut. Yksin tänne tuleminen ei kuitenkaan olisi silmäpuolelta onnistunut, mutta jos hän paikanpäälle yksin tulisi, kai se laskettaisiin ohjeiden noudattamiseksi? Jälleen se ahdistus rinnassa kasvoi. Ei sen takia, että Darius oman henkensä puolesta olisi pelännyt - vaikka ei se kuoleminen kyllä houkutellutkaan - mutta Iriadorin kohtalo alkoi jälleen huolestuttamaan. Myös se huonovointisuus palasi, eliittiä suorastaan heikotti, mutta pysyi silti omilla tolpillaan pystyssä. Nyt piti kuitenkin keskittyä, joten eliitti koitti parhaansa mukaan sivuuttaa sen pahoinvoinnin ja skarpata, askelten lähtiessä viemään rauhallisesti lähemmäs tuota majataloa.
"Lorythas", Yllättäen Darius tokaisi ääneen, joskin sen verran hiljaisesti ettei sitä tuskin edes Delathos lähellä kuullut, "Tulisit...".


// EI SAA UHMATA PAINOVOIMAA ME TIEDETÄÄN MITEN SIINÄ KÄY. SELVISIT TÄLLÄ KERTAA MUTTA SEURAAVAA KERTAA ODOTELLESSA. Kakanpopsija :'D Voi Fran nyt taas. Päitsi on iloinen kun häntä palvellaan. NYT NE KUKONSULAT PIILOON, KAIKKI KATTOO OUDOSTI LORY //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Fragments of Fate

ViestiKirjoittaja Crimson » 14 Marras 2016, 17:23

Delathos, Iriador


Taidan sitten laskea vähän kauempana sekunteja siihen, kuinka nopeasti onnistut pilaamaan kaiken keskenäsi ja tuo rytöpesä palaa maan tasalle kanssanne”, kuuraparta hymähti huppunsa alta Winderille, sen verran päätään kohottaen että saattoi kenraalin kulkua seurata, ”Pitäkää hauskaa edes”. Kadzait vaikutti enemmän kuin innokkaalta painelemaan Haukansilmän avuksi, Delathoksen kuitenkin pidellen kissapetoa aloillaan ja antaen sen vain malttamattomana kävellä edestakaisin ristiin, samalla kun naaras päästi matalaa murinaa täyttämään sen ympärille laskeutuneen jännittyneen hiljaisuuden. Ei tummahipiä Dariuksen kehotuksesta huolimatta minnekään suunnitellut vain lähtevänsä…


Terävä tuulenpuuskakin sai majatalon natisemaan liitoksissaan, ihme ettei tönö ollut jo romahtanut kasaan ajat sitten. Sisällä rakennelmassa oli kuitenkin todella hämärää. Sinne ei pahemmin mikään valonsäde loistanut, mutta itse sisällä, rakennuksen yläkerrasta kajasti omituinen kajo eräästä huoneesta paremmin ylös nousevalle rappukäytävälle saakka.
Suuremman ylätasanteen reunalla Locien oli tarkkailemassa hämyisestä ikkunasta majatalon etupuolelle, jonne odottamansa taho oli viimein saapunut. Winderillä näytti kuitenkin oleva toinenkin tuttu matkassa, joka muuttaisi pahimmillaan suunnitelmia, jos ulkopuolinen sotkeutuisi tilanteeseen lopulta mukaan…

Iriadorin ranteisiin kiinnitetyt metalliset kahleet oli vedetty kattoon saakka kiinni, nuorukaisen roikkuessa niiden varassa kädet päänsä yläpuolella yhdessä, jalat lähes koukussa lattialla – ei niissä ollut enää voimaa pitää punapäätä edes pystyssä. Pää painoksissa. Likaisena, hakattuna ja uupuneena tästä kaikesta, joka koetteli sokeaa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Panssarit oli riisuttu ja hävitetty jo ajat sitten, nuorukaisella ollen yllään enää löysänpuoleinen tumma paita, jonka oikea kylki oli kuitenkin ruoskittu pilalle. Veri oli tahmannut ja pilannut hauraan kankaan ja jättänyt repaleisten kaistaleiden väliin punertavia tahroja. Sitä samaa sotkua oli myös pitkin Iriadorin housuja ja saappaita, lattiasta puhumattakaan, siinä missä ranteita hiertävät kahleet olivat aiheuttaneet näkyviä nirhaumia monen sentin pituudelta.
Vaikka Iriador oli miten toivonutkin vain voivansa nyt päättää päivänsä tänne, oli nuorukainen silti hyvin varma siitä, että Darius ennemmin tai myöhemmin olisi tulossa paikanpäälle. Se harmitti. Iriador oli täällä omaa syytään – hän oli heikko ja huono, sitä isänsä oli hokenut pojalleen jo niin monta kertaa, että sokea oli lopulta tyytynyt vain olemaan hiljaa. Tyytynyt hiljaa olemaan ruoskittuna ja potkittuna, oikeastaan enää edes välittämättä kivusta, vaikka viileä ilma saikin haavat vihlomaan alati, eikä tuntunut yhtään hyvältä yrittää liikkua senttiäkään mihinkään suuntaan.

Sokea kuitenkin havahtui lähestyviin askeliin, raottaen silmiään aavistuksen auki ja parahti hiljaa yrittäessään turhaan vaihtaa asentoaan edes jotenkin paremmaksi. Määrätietoisista askelista päätellen kyseessä oli kuitenkin vanhempi Mir Valdoreneista, joka vierelle asteli ja kyykistyi alas, Iriadorin leukapielistä tarraten kiinni ja nosti nuoremman kasvoja ylemmäs. Sydanurin silmissä olivat oudot kissamaisenkapeat pupillit – mies näki niiden avulla hämärässä paremmin selvästi – jotka tarkastelivat hänelle ärtymyksestä vihaisesti irvistävän Iriadorin kasvoja.
Vävy saapui viimein paikalle”, vanhemman todeten rauhallisella äänellä, saaden Iriadorin katsomaan epätoivoisena muualle, ”Katsotaan kiinnostaako sinua sitten, kun revin hänet edessäsi palasiksi”. Sokea sähähti, yrittäen selvästi kohota jaloilleen että olisi voinut käsillään tarrata isästään kiinni, mutta koko yritys mitätöitiin Locienin tyrkätessä Iriadorin vain itsestään kauemmas. Metalli jäi repimään nuoremman ranteita, itse pääpahan marssiessa huoneen puolelta näkymättömäksi tekeytyen odottamaan kenraalin saapumista paikalle sille ylätasanteelle, jossa aikaisemminkin oli ulos kytännyt.



//MINÄHÄN UHMAAN! OLENHAN CRIMINAALI! Seuraavaa kertaa odotellessa indeed. Fran kunpa oppisit ettei kissanhiekkalaatikko oo snäkkiboksi. Oikeesti tää on taas Päitsin juonia, se itte aina yllyttää Frania siin laatikon reunalla silleen SYÖ, SYÖ, SYÖ, SYÖ. LORY KATTOO OUDOSTI TAKAISIN. HÄNEN UNTUVIAAN EI DISSATA//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Fragments of Fate

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Marras 2016, 17:42

Darius ei enää reagoinut Delathokseen. Tehkööt mitä teki, lähtekööt vaikka samantien pois paikalta jos siltä tuntui. Ei Darius olettanut kuurapartaisen auttavan millään tavalla, eikä hän täten tämän enempää avustuksia toiselta edes käynyt vaatimaan.
Sen sijaan se askel vei rauhallisentasaisesti lähemmäs majataloa, aina sisälle asti. Oli hiljaista, kolkkoa ja hämärää. Haukankatseella kesti hetki tottua tähän pimeyteen ja sen pienen hetken ajan Darius pysyi paikoillaan oven lähettyvillä, vetäen samalla keihään käteensä valmiiksi. Sentään talo ei ollut säkkipimeä, siinä tapauksessa Darius ei olisi nähnyt mitään.
Yläkerrasta kajasti valo, joten arvata saattoi, että sinne oli määrä eksyä. Darius katsoi kaikessa rauhassa ympärilleen, ennen kuin lähti varovaisesti, tyynen rauhallisesti askeltamaan eteenpäin. Hän oli varuillaan ja valmiina jokaisella askeleella, tarkkaillen ja kuunnellen ympäristöä kaiken varalta. Totta kai sitä saattoi odottaa väijytystä, tämä oli jo turhankin hiljaista ja epäilyttävää, joten sitä suuremmalla syyllä Darius oli valmiina.

Vanhat rappuset natisivat äänekkäästi Haukansilmäisen kävellessä ylös. Ei hän suotta yrittänyt olla hiljaa, aivan varmasti hänen saapumisensa oli jo huomattu ja suotta hän itseään olisi koittanut piilotella. Ulospäin eliitti vaikuttikin turhankin tyynenrauhalliselta ja määrätietoiselta tilanteen suhteen, mutta sisällä se ahdistus ja pelko kumppanin kohtalosta kasvoi entisestään. Pää piti kuitenkin pitää kylmänä, eikä Darius saisi antaa tunteilleen valtaa. Mutta oliko se sitten mahdollista, kun hän Iriadorin näkisi?

Oli. Ainakin ensisilmäyksellä. Darius saapui yläkerran tasanteelle ja pysähtyi sijoilleen taas. Läheiseen huoneeseen vilkaistessaan eliitti näki kumppaninsa, joka ei todellakaan kovin hyvässä hapessa ollut. Tunteet käskivät heittämään aseen kädestä ja syöksymään Iriadorin luo auttamaan nuorempaa, mutta järki käski pysymään sijoillaan ja tutkimaan tilannetta. Selvästi nuorempi oli syöttinä, mutta missä lieni tuon isä sitten?
"Oman henkeni ymmärrän", Eliittikenraali aloitti yllättäen ääneen, samalla kun askel lähti rauhallisesti viemään lähemmäs Iriadoria, hänen kuitenkin pitäen yhä silmällä ympäristöään, "Ja Iriadorin myös, joskaan en sinun taholtasi, kuka nyt omaa vertaan kävisi vuodattamaan".
"Mutta että Seyr? Miksi? Onko se henkilökohtaista? Vai yrititkö sen äpärän kautta vain pelotella?".
Askel pysähtyi Iriadorin lähettyville. Teki pahaa nähdä, millaisessa kunnossa nuorempi oli. Darius halusi vain viedä korkeahaltian pois täältä ja äkkiä. Hoitaa tuon kuntoon ja pitää lähellään, eikä enää ikinä päästää kauas itsestään.
"Et olisi saanut lähteä yksin...", Darius huomautti Iriadorille, lempeämmällä äänellä mitä äsken oli puhunut.




// CRIMINAALIT NYT. Mutta kun kissanhiekkalaatikko on lattialla niin kuin ruokakuppi, sen täytyy olla snäkkibaari. Ja niinpä, Päitsiä on oikeesti syyttäminen kaikesta. EI DISSATA UNTUVIA. DARI EI AINAKAAN DISSAA. VÄHÄN VOISI UNTUVIA SILKUTELLA //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Fragments of Fate

ViestiKirjoittaja Crimson » 14 Marras 2016, 18:58

Ei, ei, ei, ei. Iriador hoki sitä vain päässään sisäistäessään tilannetta paremmin, takaisin polvilleen hakeutuen sijoilleen puremaan hampaitaan yhteen. Sattui joka paikkaan. Hän ei voisi tehdä yhtään mitään näissä kahleissa kiinni ollessa. Hän roikkuisi tässä vain typeränä, eikä voisi edes nähdä mitä ympärillään tapahtuisi. Alkoi yllättäen myös pelottaa, kokonaisuuden saaden punatukan vain värisemään sijoiltaan ja miettimään, jos kaikki nyt loppuisikin yksinkertaisesti tähän.
Tutun äänen kuullessaan Iriador kuitenkin valpastui jälleen, kohottaen kasvojaan ja tuijotti sinne mistä sanat kaikuivat. Darius ei tiennyt mihin oli tullut. Tässä kävisi vielä huonosti heidän molempien suhteen. Vaikka sinällään ajatus siitä, että he pääsisivät täältä yhdessä olikin kaikista mahdollisista skenaarioista se lohdullisin, ei Iriador olisi silti halunnut päättää hänen, eikä Dariuksen elämää tänne. Ei tämän näin pitänyt loppua yksinkertaisesti…
Etkä sinä olisi saanut tulla tänne…”, Iriador tuhahti käheällä äänellä, selvästikään nuorempi ei ollut hetkeen saanut mitään kurkkunsa kostukkeeksi oman sylkensä lisäksi. Suu oli niin kuiva, kurkkua vihloen jo pelkkä kylmä ilma – voi kuinka sokea olisi antanut mitä vain saadakseen edes yhden kupillisen edes kuumaa vettä juotavakseen juuri nyt! Oli niin hirveä nälkäkin…
Hän tappaa meidät molemmat tänne… ole kiltti ja vain mene… Darius…”, sokea kuulosti niin säälittävältä kuin saattoi, painaen päänsä takaisin alas ja antoi hiusten valahtaa osin piilottamaan kasvojaan.

Hän tappaa meidät molemmat…”, Iriador kuiskasi lähinnä itsekseen silmänsä uudelleen kiinni painaen ja yrittäen vain kuunnella missä isänsä mahdollisesti kulkisi, ”Hänellä on jo suunnitelma meidän kaikkien varalle…”, nuori henkäisi entistäkin hiljempaa. Mitään ei kuulunut missään. Pelkkää rakennuksen natinaa, joka peitti hiljaisimmatkin askeleet alleen helposti. Iriador tiesi hyvin miten epäreilu tapa isällään oli taistella, mies saattaisi ihan ykskaks vain iskeä kiinni selästä, ihan mistä vain, ihan milloin vain. Tuo oli niin kamalan nopea... ja julma… ja laskelmoiva…
Iriador ei halunnut, että Dariuksen pitäisi ottaa yhteen Locienin kanssa. Ei siitä syystä, koska kyseessä oli oma isänsä, vaan koska hän pelkäsi Winderin voivan hävitä sen kamppailun, jos kaksikko aseet toisiaan vastaan nostaisi…

Käsittääkseni hänen olisi pitänyt kuolla jo ajat sitten”, ääni lausahti jostain hämärästä nurkasta, toiselta puolen huonetta, ”Seyrin kuolema saisi Briarin sekaisin”, ja sitten se ääni kuului vastakkaiselta seinältä.
Ja sitä kautta minun olisi helppo vierittää syy kyläpäällikön kuolemasta teidän niskoillenne, kun olisin värittänyt syypääksi siihen esikoiseni”, vanhemman punapäisen hahmo ilmestyi siihen huoneen ovelle, karmeihin nojaillen kätensä puuskassa. Se oli pelkkä häilyvä kuvajainen, kyllä sen olisi huomannut huononäköisempikin, mutta se näytti tismalleen Sydanurilta ja kooltaan oli lähemmäs Winderin mittainen.
Valtapeliä on helppo pelata siihen kykenevän ulkopuolisenkin – sotkin jo yhden kuningashuoneen, olen hajottanut jo paljon muutakin, ja tässä olisi oiva seuraava, kun rikkinäistä tapaanne hallita ja hajottaa on saanut seurata vierestä jo tovin”, kuvajainen naurahti Iriadorin puoleen katseensa laskien, ”Ja siitä kiitos lienee täysin Iriadorin – häntä piti vähän kouluttaa lisää, jotta ymmärsi paikkansa isompiensa edessä”.



//MUTKUN. No on aika snäkkibaari. Pitääkö siihen palkkaa joku portsarikatti vahtiin ettei ylimääräset kuonot mee hakeen herkkuja sieltä omine nokkineen. Päitsi senkin KATALA KETTU. NO DARIHAN JOO KOKEILIS UNTUVIA ENEMMÄN KO MIELELLÄÄN. Lory ois vaan et <///: //
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Fragments of Fate

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Marras 2016, 19:16

Sivusilmällä Darius vilkaisi sivusilmällä Iriadorin puoleen, tuon kyeten juuri ja juuri puhumaan kuivakarkealla äänellään. Kovasti nuorempi olisi halunnut Haukansilmäisen vain poistuvan, hokien että isänsä tappaisi heidät molemmat tänne. Ei Darius ollut menossa minnekään, vaikka tilaisuus tulisi. Hän ei jättäisi Iriadoria ja jos se oli heidän kohtalonsa sitten kuolla tänne yhdessä, olkoot niin. Mutta taisteluitta Darius ei aikonut luovuttaa. Totta kai se huolestutti, olihan Delathoskin jo ollut varma siitä että turpaan tulisi, joten liian kepein mielin Darius ei todellakaan tähän yhteenottoon ollut valmistautunut. Jos kaksi pätevää ja taidokasta sotilasta uskoviat häviöön, ei sitä kannattanut vihollista käydä aliarvioimaan.

Ääni hämärästä nurkasta sai Dariuksen nostamaan katseensa kyseiseen nurkkaan, kunnes se ääni kuuluikin seuraavan kerran toisaalta. Ketään ei näkynyt, ennen tuota ovenkarmiin nojailevaa ilmestystä. Jos olisi pitänyt arvata, olisi Darius veikannut isäkullan taistelevan kutakuinkin samalla tavalla, mitä Iriador - olihan tuo varmasti poikansa kouluttanutkin. Eli Dariuksella oli pieni etulyönti asema, hän tunsi Iriadorin taistelutekniikat perinpohjaisesti, joten jos niiden mukaan piti lähteä soveltamaan, ei hänen tarvinnut täysin tyhjänpäältä ponnistaa.

"Ja sinä haluat Briarin sekaisin, koska...?", Valtapelistä toinen puhui, ylpeillen kuinka jo yhden kuningashuoneen oli sotkenut, eikä se ollut ainoa saavutuksensa ja tämä seuraava olisi vain yksi muiden joukossa.
Kylmä katse jatkoi kuvajaisen tuijottamista, Dariuksen tiedostaen tuon olevan vain näköharha. Oikea kohde oli jossain, odottamassa, joten sivusilmällä Darius piti tarkasti silmällä huonetta. Olisihan se ollut helpompaa kahden silmän kera, mutta siitä oli myös hyötynsä - yleensä viholliset joilla oli yllätysasema, yrittivät iskeä siltä sokealta puolelta, joten siihen jos johonkin Darius osasi varautua.
"Oikeastaan, älä vastaa. Suotta minulle kerrot mitään, sillä tämän päivän jälkeen minä joko en ole niistä eteenpäin kertomassa tai sinä et ole niitä toteuttamassa", Eliitti hymähti, niskojaan nopeasti pyöräyttäen.
"Sinä tuskin halusit minua tänne muutenkaan vain keskustelemaan. Joten eiköhän aloiteta".



// Timi voi tulla portsariks. Timi kieltää ja tuomitsee, hyi kuka nyt kakkaa syö. PÄITSI ON SAATANA. Dari tulee vähän baijjaan untuvia ja virnuilee jos vähänkään puna nousee Loryn poskille //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Fragments of Fate

ViestiKirjoittaja Crimson » 14 Marras 2016, 19:49

Locien seurasi kuvajaisen läpi hieman kauempaa tilannetta näkymättömistä. Ketään muuta Winderin lisäksi ei ollut sisälle tullut jälkikäteen, joten lienikö tuon seuralainen sittenkin jättänyt kenraalin oman onnensa nojaan tänne. Ei sitä pihallakaan enää näkynyt nopean vilkaisun myötä, palkkamiekan joutuessa alati pitämään silmällä tilannetta niin lähellä olevan haastajansa tähden, joka mietti miksi hän Briarin halusi sekaisin. Ei vain Briaria, vaan joka ikisen puolueettoman kylän lisätäkseen kaaosta tällä mantereella!
Sitäpä silmäpuolinen ei näyttänyt kuitenkaan haluavan kuulla, sillä ilmeisesti oli valmis joko kuolemaan tänne tänään tai päästämään Locienin itse päiviltä. Sinällään ihan kunniallinen tavoite, jonka lopputuloksesta oli tähän hätään vaikea sanoa yhtään mitään, vaikka vanhemmalla oli mielikuva siitä, että he yhtälailla toistensa taistelutavoista tiesivät edes jotain. Sydanur vakoilun tähden, ja Darius puolestaan Iriadorin tähden.

Kuvajainen ovilta katosi Winderin heittäessä oman haasteensa kehään ja hoputtaessa jo ottelua alkavaksi. Mutta pian sama hahmo ilmestyi toisaalle. Nimittäin Iriadorin ja Haukansilmän taakse, Locienin iskiessä toisen Iriadorin mustateräisistä miekoista, sen lyhyemmän poikansa hartiaan, terää alaspäin painaen vaativasti. Sokea ei kuitenkaan enää jaksanut huutaa, hiljaa vain ynisten siitä kun lisää kipua täytyi sietää – Dariuksen piti vain lähteä, ja hän pääsisi turhasta elämästään irti nopeammin.

Oletit myös, että olet itse maalitauluna, vai mitä”, nyt todellisena viimein näkyville ilmestyttyään Sydanur totesi kylmällä äänenpainolla, vielä viimeisen sentin nitkuttaen sitä miekanterää alemmas. Iriadorista ei ainakaan olisi mihinkään enää, vaikka ketjuistaan irti pääsisin, hyvä jos vain samantien olisi päästänyt viimeisen henkäyksensä ja kuollut niille sijoilleen.
Lupasin kyllä jo pojalleni, että hankkiudun sinusta eroon ensin – mutta asiat muuttuvat”, sanojensa myötä Locien nappasi omalta vyöltään näppärästi seuraavan tikarin käteensä, toisella kädellään Iriadorista pidellen yhä kiinni, ”Et tullut paikalle yksin, kuten oli määrä”. Veitsen terä lipui sille nuoremman toiselle hartialle, miehen asettaen sen pystysuoraan kuten toiselle puolen painamansa miekan, valmiina painamaan mokoman yhtälailla alas. Harmaa katse pysyi silti herkeämättä Dariuksessa – yksikin virheliike, ja hän voisi tästä asetelmasta kiskoa Iriadorin kaulan auki asioita nopeuttaakseen.
Pitäisikö minun satuttaa häntä jonkin muunkin erheesi tähden vielä, jonka onnistuit yksinkertaisista ohjeistani huolimatta tekemään?”, Sydanur totesi kasvoiltaan pysytellen yhä vain vakavana, ”Sinä määräät nyt hänen kuolemansa tahdin. Se voi olla joko hidas…”.
…Tai erittäin nopea”, miehen vapaa käsi hipaisi nuoremman kaulaa, Iriadorin hätkähtäen ja yrittäen nojata siitä kosketuksesta kauemmas.



//TIMI JOO. No mut sit ei kyllä pääse päitsikään enää paskalle, jos siellä on Timi vartioimassa. Sit päitsi tarttee uuden snäkkibaarin johon kakkailla pipanoita. NO LORY PUNASTUU JO KUN DARIN NÄKEE. Tykkää vaan. Lory on ihan myyty//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Fragments of Fate

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Marras 2016, 20:24

Ei. Darius ei ollut olettanut Sydanurin käyvän Iriadorin kimppuun enää tässä tilanteessa. Nuorin kun ei ollut kenellekään uhka ja oli jo niin heikossa hapessa, ettei korkeahaltiasta olisi ollut mitään vastusta jos vapaaksi olisikin päässyt. Olisihan se tietenkin pitänyt arvata ja vahtia tarkemmin Iriadorin selustaakin. Nyt se oli kuitenkin liian myöhäistä, kun mies kävi mustateräisen miekan iskemään Iriadorin hartiaan. Heti sillä sekunnilla Darius oli pyörähtänyt ympäri ja nostanut keihäänsä kohden vanhinta, terän ollen vain muutaman sentin päässä palkkamiekan kasvoista. Mutta Darius ei hyökännyt, jähmettyen niille sijoilleen, kun Sydanurin toisen tikarin asetti vasten Iriadorin hartiaa, mainiten ettei Darius yksin olisi tullut. Totta kai tuon piti olla tietoinen Delathosin läsnäolosta, joskin se perkele ei ollut täällä enää. Ei ainakaan Dariuksen tietääkseen... Mutta ilmeisesti matkaseura oli jo liikaa sääntöjen rikkomista vanhan palkkamiekan mielestä.

"Vaihtoehtona oli joko opas tai jättää tulematta tänne", Rauhallisesti Darius totesi, vaikka sydän rinnassa hakkasi jo siihen malliin, että hyvä ettei ulos hypännyt, "Ja minulle jälkimmäinen ei ollut edes vaihtoehto".
"Ilman opasta olisit saanut odottaa täällä turhaan. Paikanpäälle tulin kuitenkin yksin, lähetin hänet pois",
Delathos ei tunnetusti ollut kauhean hyvä tottelemaan eliittinsä käskyjä, mutta ehkä tällä kertaa tuo tosiaan oli lähtenyt ja jättänyt Dariuksen yksin. Jos näin ei ollut, ei siitä Dariusta voinut syyttää - hän ei ollut pyytänyt kuurapartaa jäämään. Mutta eipä se vanhaa palkkamiekkaa tainnut liikuttaa, kuka oli käskenyt ja mitä. Jos joku Dariuksen avuksi tulisi ilman eliitin pyyntöä, katsoisi Sydanur sen varmasti "sääntöjen rikkomiseksi".

Yllättäen Darius kävi kaventamaan katsettaan, samalla kallistaen päätään pienesti ja laskien aseensa alas. Tuskin oli viisasta uhata miestä, jolla oli terä lähellä nuorimman kaulaa.
"Luulin sinua fiksuksi", Darius hymähti ohi aiheen, palaten aikaisempaan, "Pilasit suunnitelmasi jo siinä vaiheessa, kun lähetit sen äpärän viestiäsi viemään".
"Et tule koskaan pääsemään Vaernille asti kaaostasi levittämään. Poika tietää aikeistasi satuttaa Briarin kyläpäällikköä ja varmasti katsoo, että Lorythas on tietoinen aikeistasi, jos me emme palaakaan", Puolittaisen askeleen verran Darius astahti kauemmaksi, toivoen että oma perääntymisensä saisi palkkamiehen huomion pois Iriadorista.
"Joten, saat korkeintaan alkusuunnitelmasi toteutettua, mutta muuten homma on pilalla. Sana aikeistasi ehättää varmasti ennemmin Lorythasille, kuin sinä ehdit suunnitelmiasi toteuttaa. Lorythas osaa varautua, katsoa, ettei Iriadoria syytettäisi mistään. Sikäli mikäli se poika puhui totta aikeistaan ja itsestään", tarkoituksella Darius painotti, jopa hieman voimakkaammalla äänellä lausui Seyrin nimiä. Jos tuon puheet puolen vuoden takaa pitivät paikkansa, oli liskopuolen nimen hokemisesta hyötyä hänelle juuri nyt.

"Ellen sitten kerro sinulle, missä poika on. Saisit hänet käsiisi ennen, kuin hän edes ehtii tajuta tilannetta", Haukansilmä jatkoi, "Varmasti saisit hänen sijaintinsa selville yksinkin. Mutta kertomalla pääsisit nopeammin asiaan. Jätä Iriador viimeiseksi ja minä kerron sinulle. Sikäli mikäli minut muka voittaisit".


// :---D Timi on silleen "tää on nyt mun paskalaari, menkää pois". LORY SENKIN PUNASTELEVA HÖPPÄNÄ paljon baijjauksia Lorylle //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Fragments of Fate

ViestiKirjoittaja Crimson » 14 Marras 2016, 21:21

Yksilölle annetut haasteet on myös määrä toteuttaa yksin – sinä selvästi kuitenkin käytit hyväksesi toista tahoa, jonka läsnäolon jo ehätin todistaa, se lasketaan huijaamiseksi”, mies ehätti sanoa välistä, kaventaen katsettaan kuitenkin Winderin alkaessa puhua enemmän. Jokin sai Locienin epäilemään, että kenraali yritti jotain. Harhauttaako? Tai saada ajatuksia murenemaan, tehdä hänestä epätoivoisenkin sen pilalle menneen suunnitelman suhteen? Jokin tummatukkaisen perääntymisessä ja puheissa oli outoa, Locien ei vain keksinyt mikä.
Se tenavako? Eihän se osannut aroillakaan tehdä asian eteen yhtään mitään, vaan antoi minun kaikessa rauhassa viedä toverinsa”, palkkamiekka hymähti, vähän totuutta vääristellen tietenkin. Mutta miksi häntä kiinnostaisi? Hän rakasti juonittelua ja hitaasti toimimista, ei hänellä ollut kiire minnekään. Sitä paitsi salakuunnellessaan nuorikkoja ja Seyriä Briarissa Locien oli saanut sellaisen kuvan koko tilanteesta, että se nulikka joutaisi hirteen ennemmin tai myöhemmin kun kenraalin puheille pääsi. Liekö oikeastaan nuorukainen oli enää elossa – sitäkö Winder yritti hänelle rivien välistä vihjata, väittämällä kuitenkin samaan aikaan toista?

Pidän oikeastaan asenteestasi”, Sydanur totesi, yhtälailla aseensa pois Iriadorin likeltä nostaen ja astahtaen nuorimmasta kauemmas, ”Vaikka sanasi eivät riitä vakuuttamaan minua mistään, enkä olisi siitä ainoasta seikasta huolimatta valmis uskomaan sinulle sijaa sukuuni”.
Miksi uskoisin että se poika on enää edes elossa? Sinua mustamaalattiin Briarissa sillä tavalla, että olisit voinut teloittaa äpärän heti kun olit ensiksi kuullut, mitä sillä oli sinulle asiaa”, vanhempi punapää tuhahti yhä niin kivisiltä kasvoilta, joilla saattoi vierailla itseriittoinen hymy välillä korkeintaan. Mutta muita tunnetiloja Locien ei näyttänyt. Hän oli jo vuosien kovettama, rikoksensa hyväksynyt ja teki mitä halusi, sääli oli aina ollut kovin vieras käsite, mikä oli nostanut hänet alunperinkin korkeaan asemaan armeijan suhteen.
Yllättäen se muuten Winderiä seuraillut katse vilkaisi selvästi tuuman tai pari ohitse. Vaikka silmällä pitikin silmäpuolta, oli punapää silti kuulevinaan alhaalta jotain – eikä siitä lattialankkujen narahduksesta voinut enää kamalasti erehtyä. Joku oli alhaalla. Se kenraalin ”matkaopasko”?
Ja tuo oli toinen virheesi…”, määrätietoinen ääni lausahti, ennen kuin Sydanur otti jälleen kadotakseen huoneesta näkymättömiin.

Delathos oli todentotta palannut takaisin. Hän oli vienyt Kadzaitin vähän turvallisemmille nurkille, ja tullut sitten itse takaisin sille pahuksen majatalolle. Eihän hän voinut jättää esimiestään sinne yksin, idiootti olisi vain tapattanut itsensä ja kumppaninsa. Häntä tarvittiin nyt enemmänkin kuin vain pelkkänä oppaana, tai muuten Del saisi palata tuville jälkikäteen itsekseen kertomaan, kuinka Winder oli Iriadorin kera heittänyt henkensä Pimeään paikkaan. Ja se ei kamalasti ollut edes ajatuspohjalla houkuttanut.
Tummahipiä kuitenkin astui sisään taloon vailla minkäänlaisia aavistuksia siitä, mitä sisällä mahdollisesti jo tapahtui. Heti kun vankka ovi perässä sulkeutui ja valkeahapsi yritti huppunsa alta katsella ympärilleen, erotti hän kuitenkin tutut kasvot. Ei nyt sentään Winderin – olikohan se jo kuollut – vaan Sydanurin, Locienin, Iriadorin isän… millä nimellä tuota nyt olisi pitänyt kutsua.
Kas vanha kuoma, niin vanha, muttet siltikään ole päivääkään ikääntynyt viime näkemisestä”, kuuraparta virnisti maskinsa takaa, Locienin kuitenkaan reagoimatta virkaveljen sanoihin millään tavalla. Tai ainakaan muuten, paitsi paiskaamalla sytyttämänsä lyhdyn vasten lattiaa. Liekit nuolivat heti kuivaa puuta vasten ahnaasti, vaimealla paineaallolla joka lähinnä pölyä heitti joka suuntaan, Sydanurin heittäen ne lieskat huoneen reunoille jokaiseen suuntaan ympäriltään.
No tuo ei ollut kamalan kivasti tehty”.
Tulit Winderin mukana, vai mitä Zucair?”, punapää tuhahti viimeinkin miekat käsiinsä vetäen, ”Vai pitäisikö sanoa, Delathos? Yksi kapteeni sinne tai tänne kenraalin lisäksi, yrittäkää nyt sitten”.
Tuo riittää ihan hyväksi syyksi hankkiutua sinusta eroon – sitä paitsi puhuit juuri monikossa. Darius?!”, Delathos huudahti selvittääkseen, pihisikö siinä sorsanpoikasessa vielä henki jossain päin rakennusta.



//TIMI EI SAA AHNEHTIA. Itte ois kuitenki siellä herkuttelemassa sitten ja kakarat siirtyy vaan lootalta seuraavalle. Lory on vähän tommonen. Lory toimii baijjauksilla. UNTUVAT SIIS ESILLE. COCKFEATHERS//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Fragments of Fate

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Marras 2016, 22:06

Dariuksen onneksi vanha palkkamiekka kiinnostui kuin kiinnostuikin hänestä, jättäen Iriadorin keskustelun myötä rauhaan. Nyt jos Darius vain saisi pidettyä vanhemman huomion itsessään, niin hyvä. Eliitti näytti nyreämpää naamaa, kun Sydanur kertoi kuunnelleensa puheita Briarissa. Kuinka kauan tuo oli edes ollut Briarissa? Ja kuinka ihmeessä Sydanur oli saanut kuulla noinkin paljon tietoa heistä sitä kautta - hän tiesi Lorythasia kutsuttavan kruunatuksi ja tiesi, että Dariuksella oli lisänimenä aamutähti. Miten ihmeessä Sydanur oli siinä onnistunut?
"Poika on elossa vielä siltä varalta, että tarvitsisin lisää tietoja häneltä. Lähettisi kun unohti heti ensimmäisellä kerralla kertoa uhkauksiasi Vaernia kohtaan - ties vaikka olisi unohtanut jotain muutakin?", Eliitti kertoi, "Mutta heti kun hänestä ei ole enää hyötyä...".
Theon kohtalo oli vielä auki. Darius ei aikonut tällä hetkellä keskittyä sen rääpäleen tulevaisuuden miettimiseen, joten siitä ei enää puhuttu.

Eikä kyllä puhuttu mistään muustakaan, kun alhaalta kuului selvästi ääniä. Joku muukin oli saapunut paikalle, mikä nostatti eliitin niskakarvat pystyyn. Ei kai Delathos ollut sittenkin tullut perästä?! Juuri kun Darius oli saamassa vanhan palkkamiekan huomion, niin jonkun piti tulla häiritsemään! Ja totta kai Sydanur syytti siitä häntä! Darius ei ehättänyt mitään edes sanoa, kun vanhempi korkeahaltioista otti ja katosi. Darius valmistautui yhteenottoon, mutta sellaista ei koskaan tullut. Ilmeisesti isäkulta oli ottanut poistuakseen tilasta täysin? Ainakin alakerrasta alkoi kuulua enemmän ääniä, joten kaiketi Sydanur oli sinne huomionsa kääntänyt.
Darius otti tilanteesta hyödyn irti ja Syöksähti Iriadorin puoleen. Toisella kädellään eliitti nappasi kiinni siitä ketjusta, joka nuorempaa kannatteli, samalla kun maagisella keihäänterällään nopeasti, napakasti sivaltaen kävi kahleen katkaisemaan. Iriadorin hän laski varovaisesti alas kyljelleen.
"En vedä terää pois, ties vaikka vuotaisit kuiviin nopeammin", Eliitti kertoi, koittaen pitää värisevän äänensä kurissa, "Koita pysyä tajuissasi, yritän saada sinut täältä pois mahdollisimman nopeas--".

Tuttu ääni alhaalta huusi eliitin nimeä. Se oli Delathos, joka paikalle oli tullut. Ja... ilmassa leijaili savun katku. Nopeasti Darius tarttui Iriadoria käsien alta ja veti nuoremman nojaamaan vasten seinää, oven taakse, jottei tuota heti huoneeseen vilkaistessa huomaisi.
"Palaan pian, lupaan sen", Nopea, lohduttava suudelma laskettiin Iriadorin ohimolle, "Rakastan sinua".
Niin pahaa kuin se tekikin jättää Iriador hetkeksi yksin, nousi Darius ylös kyykystä ja kiirehti rappusten yläpäähän, samalla vetäen esiin jousensa, asettaen nuolen valmiiksi. Delathos tosiaan oli saapunut paikalle ja syystä tai toisesta alakerrassa paloi, tulen käydessä leviämään ilmiliekeiksi uskomattoman nopeasti pitkin kuivia puurakenteita.
Darius ei odottanut hetkeäkään, vaan heti kun Sydanurin nähdessään ampui tuota kohden jousella, heti uuden nuolen jännittäen ja ampuen - jatkaen tasan tarkkaan niin kauan, kunnes toisen kadottaisi näköpiiristään.
"Iriador on ylhäällä, ensimmäinen huone, avoin ovi - oven takana. Hae hänet ja vie pois täältä", Nopea, telepaattinen viesti kävi Delathosille, kenraalin hyväksymättä kieltävää vastausta kuuraparralta - kerta tänne oli tullut ja kaiken pilannut, sai tuo luvan nyt sitten auttaa ja totella mukisematta.



// TIMI ON AHNE. KAIKKI TIMILLE. En kyl tiiä söiskö toiki jotain kissan kakkoja mut toivon että ei :---D BAIJJAUSPENDELE! UNTUVAKIKULIA KAIVATAAN JO KUULE //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Fragments of Fate

ViestiKirjoittaja Crimson » 14 Marras 2016, 23:04

Hetken sokea ehätti hiljaisuuden tähden jo ajatella, että tämä oli tässä. Kun yllättäen joku kävi siihen ketjuun tarttumaan paremmin, mietti Iriador ensimmäisenä että koko talo viimein sortuisi alas! Mutta niin ei kuitenkaan ollut. Vaikka miten kohmeessa nuori olikin, kykeni hän silti haistamaan Winderin tutun hajun yhä – toinen oli tullut siihen ihan lähelle. Ja laski hänet alas niistä kahleista, joissa hän oli varmaan päivän jo roikkunut. Tietenkin kun niistä ketjuista irti pääsi ja joutui liikkumaan, tunsi Iriador jälleen kuinka haavat olemassaolostaan ilmoittivat. Vaikkeivat ne enää vuotaneetkaan, oli osa niistä kuitenkin tulehtuneita ja niin syvälle vereslihaan kaiverrettuja, ettei niihin kohdistuva liike lainkaan tuntunut hyvältä. Luitakin saattoi olla kaiken pieksennän jälkeen rikki… punapään oli vaikea mitään kuitenkaan kunnostaan sanoa, yrittäessään keskittyä vain siihen että vaikealta parahtelultaan pysyisi tajuissaan yhä.
Silmät aukesivat väsymyksestä huolimatta sen verran, että Iriador saattoi ne kohdistaa Dariukseen, joka vierellä puheli ja veti hänet seinää vasten. Syystä tai toisesta punapää erotti myös jostain alempaa savunkatkua… se ei tietenkään nostattanut toivoa lainkaan tähän kokonaisuuteen nähden Iriadorin kyllä ollessa tietoinen siitä, että Locienin oli tarkoitus rysäyttää koko ränsistynyt rakennus alas palamaan yhdeksi hiillokseksi.
Ole varovainen…”, Iriador kuiskasi rakkaansa perään, jonka askelten saattoi kuulla kaikkonevan huoneesta kauemmas. Punapää ei edes muistanut milloin olisi kokenut läsnäolonsa samanlaiseksi rasitteeksi muille…

Alakerrassa Delathos seisoi lähinnä sijoillaan, Caradhrasilla sammutellen liian likelle käyviä liekkejä, jäällä niitä peitellen etteivät omat vaatteensa olisi syttyneet tuleen kun kuumuus lähti korventamaan muuten ympärillä. Sydanur myös pysytteli paikoillaan. Liekö ukko edes hengitti, näytti suurinpiirtein siltä, että toinen olisi odottanut vihollisen iskevän ensiksi, ennen kuin minkäänlaista omaa siirtoaan aikoi minkään suhteen tehdä. Ja pianpa se aloite tulikin, tarkan kuulon erottaessa nuolien suhahtavan jouselta ilmaan.
Vanha kenraali siirtyi ensimmäisen tieltä pois. Ja sitten toisen. Teleportaten lopulta näkymättömiin, kauemmas niiltä portailta, joilta Winder häntä ilmeisesti yritti nuolilla tulittaa. Mutta siellä se itse piru seisoi hieman kauempana, kuuraparran kyllä pitäen miehen alati näköpiirissään kaiken varalta, samalla kun Dariuksen ohjeet telepaattisesti kuunteli. Iriador oli siis ylhäällä – punapää pitäisi saada sieltä pois ja vähän äkkiä, savu nousi seiniä myöten äkäiseen tahtiin kattoa kohden, siinä missä jos jokin ratkaiseva pala rakennuksesta ehättäisi korventua tarpeeksi heikoksi, romahduttaisi se kyllä varmaan palan yläkertaakin altaan maan tasalle.

En jättänytkään sinua yksin, ja heti olet siitä huolimatta kaiken mukavan itsellesi ahmimassa”, Del virnisti hupun päästään alas heittäen, jotta paremmin ympärilleen näkisi. Mitä sitä suotta itseään enää piilottelisi, kerta Locien oli jo tunnistanut hänet. Sentään se maski suojasi häntä turhalta savun hengittämiseltä, mutta toisin taisi olla Winderin ja Mir Valdorenin kohdalla.
No, parempi lieni jättää sitten vävy kiistelemään appensa kanssa ja kiirehtiä itse sinne ylös. Kuuraparta tuskin ehätti ottaa puolittaista askelta rappuja kohden, punapäisen rotan jälleen vaihtaessa sijaintiaan pakkasherran eteen, joka kuitenkin osasi aseensa tuoda suojaamaan niiltä nopeilta iskuilta, jotka kohden sivalsivat nopeasti ja lopulta tyrkkäsivät Delathoksen muutaman askeleen taaksepäin sijoiltaan. Ja sitä seurasi uusi nopea iskusarja selkäpuolelta, johon Delathos ehätti jopa pistää vastaan, maagisella sysäyksellä ajaen pitkälettisen miehen notkeasti perääntymään isommastaan kauemmas ja katoamaan taas näköpiiristä.
Hän roikkuu helposti useammassa kiinni yhtä aikaa… älä laske puolustusta missään välissä vaikka hän katoaisi”, tummahipiä huomautti telepaattisesti Winderille, poskeaan pyyhkäisten johon mokoma oli ehättänyt viiltää lähinnä pintanaarmun tarkalla huitomisellaan, ”Vaihdetaan paikkoja, katso nyt kumminkin ettet itseäsi tuleen heitä”, Delathos vielä totesi kenraalille.
Niiden sanojen myötä pakkasherra lähti varautuneena kapuamaan portaita ylös, palkkamiekan iskiessä kuitenkin samantien takaisin kuurapartaan kiinni ja yrittäen kiskaista kapteenin portailta alas. Heikko yrityshän se oli huomattavasti rakenteeltaan enemmän ketteryyteen ja notkeuteen perustavalta, joka olikin vähällä saada mojovan potkun kylkeensä, ellei olisi ehtinyt jo vuorostaan hyökätä aseineen Winderin kimppuun. Jos hän ei voinut estää Zucairia toimimasta nyt, voisi hän iskeä myöhemmin uudestaan – helpolla täältä ei kukaan lähtisi, siitä entinen ylikenraali oli kyllä pitämässä huolen Winderinkin suhteen, jääden lukemaan tilannetta ja odottamaan, että tummatukka tekisi aloitteen seuraavaan koitokseen.



//TIMI SENKIN AHNEHTIMUS DOGGOMUS. Mehevää on paske. Varsinkin jos on samantien turdailtu ja pääsee herkuttelemaan. T Fran, syön kakkaa vaan kun kukaan ei huomaa, ja sit hävettää. PENDELEET NYT. MUNAVANU INC IN NEXT PATCH. Saapuu paikalle rymisten ko rakettiryhmä//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Fragments of Fate

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Marras 2016, 23:35

Eipä eliitti osumaa saanut näin etäältä, eikä kyllä sitä ollut odottanutkaan. Toinen osasi magian avulla siirtyä minne halusi, vanhan palkkamiekan tarvitsi olla vain tietoinen hänen aikeistaan ja tuo osasi varoa. Pitäisi päästä lähelle - mutta se taisi olla helpommin sanottu kuin tehty, sikäli mikäli vanha korkeahaltia ei itse lähelle pyrkinyt.
Aluksi Sydanur näytti kiinnostuneen vain Delathosista, halusiko tuo kenties ylimääräisistä ensin eroon, ennen kuin pääkohteiden kanssa jatkaisi? Tyhmää sinällään, Darius ja Iriadorhan ehättäisivät liueta paikalta, sikäli mikäli tuo tosissaan Delathosin koittaisi kaataa ensin. Mutta ei Darius ollut lähdössä minnekään. Siinä missä hän ei aikonut Iriadoria jättää, ei hän myöskään Delathosta voinut hylätä. Tummahipiä oli tullut tänne vapaa-ehtoisesti auttamaan ja Darius aikoi varmistaa, että mikäli hän vielä olisi tolpillaan, pääsisivät Delathos ja Iriador turvaan.

Darius vain nyökkäsi Delathoksen telepaattiselle viestille, nopeasti jousensa pois laittaen ja vetäen esiin jälleen sen keihään - juuri ennen kuin rappusissa kapteenia häirinnyt Sydanur päätti Haukansilmäisen kimppuun siirtyä. Eliitti oli valmiina, lähtien ensimmäisenä torjumaan kokeneen palkkamiekan nopeanmääräntietoisia iskuja. Perääntyen hitaasti peremmälle yläkerran käytäville, mutta ei niin nopeasti, että olisi saattanut Sydanurin mielenkiinnon menettää. Sitä paitsi, talo oli tulessa ja tilanne hajoamassa käsiin, joten luulisi palkkamiekan olevan kiinnostunut Haukansilmän kaatamisesta nyt kun vielä mahdollisuus oli, sen sijaan että olisi ylimääräistä kapteenia tai puolikuollutta poikaansa lähtenyt havittelemaan?

Oli riskialtista perääntyä näin tuntemattomille käytäville, liekkien leviten nopeasti alakerrassa nuolemaan yläkerran lattioita. Ei siinä kauaa menisi, kun kuumuus ja savu myös tänne vaikuttaisivat ja pahimmillaan alakerta sortuisi hetkenä minä hyvänsä.
Eliitti keskittyi enimmäkseen väistelemiseen, koittaen välistä tietenkin hyökätä mikäli kykeni ja ehätti. Hänen onnekseen palkkamiekka todellakin otteli samankaltaiseen tapaan, mitä Iriador, joten Darius kykeni osin aavistelemaan ja ennakoimaan toisen liikkeitä - siinä missä Sydanur näytti myös olevan tietoinen eliitin liikeradoista. Ylipäätään kaksikko tuntui olevan aluksi tasaväkinen, mutta mitä pidemmälle taistelu eteni, sitä huonompaan asemaan Darius päätyi. Yhä useammin hän otti osumaa, sen sijaan että itse olisi osunut. Alhaalta tulviva häkäsavu ei myöskään helpottanut asiaa, kuumuudesta puhumattakaan. Rakennuksessa pysyminen alkoi olla jo vaarallista. Täältä piti päästä pois, mutta Darius ei todellakaan halunnut vain luikkia karkuun ja antaa Sydanurille mahdollisuutta paeta tai iskeä toisten kimppuun. Tämä loppuisi tähän, joko Sydanur seisoisi, tai sitten Darius.

Taistelu oli siirtynyt savuiseen, avoimeen aulasaliin, jossa viimein näkyi ikkunoita pitkän, ovientäyteisten käytävien sijasta. Eliitti ohjasi nopeatempoista yhteenottoa lähemmäs ikkunoita, odottaen sitä oikeaa hetkeä. Ja kun se tuli, teki Darius riskialttiin siirtonsa.
Sillä samalla sekunnilla kun palkkamiekka erehtyi Dariuksen ja ikkunan väliin, ponkaisi Eliitti vasten vanhempaansa, paiskautuen vasten tuon rintakehää ja kietaisi kätensä tuon ympärille, koittaen väistää suurimmalta osin Sydanurin aseet, ettei sentään niitä päin loikannut. Moinen oli yllättävä veto eliitiltä. Hänen painon ja vauhdin ansiosta kaksikko lennähti vasten osin hajonnutta ikkunaa ja siitä suoraan kylmänsynkälle takapihalle.
Pudotus oli kohtalainen, kun toisesta kerroksesta hypättiin ja se laskeutuminen sattui varmasti itse kutakin. Heti kun kaksikko tömähti maahan, päästi Darius irti ja kieri kauemmas, loikaten heti jaloilleen kun kykeni. Jalat olivat lähellä pettää alta silkasta uupumuksesta, Dariuksen kuitenkin pitäen itsensä kasassa, kohottaen aseensa ja valmistautuen jatkamaan ottelua nyt, kun oltiin turvallisesti pihalla. Hän oli kuitenkin hengästynyt, ottanut osumaa ja vähän väliä yskähteli savun johdosta. Liekit olivat levinneet jo alakerrasta yläkertaan ja ulkorakenteisiin, sytytellen pikkuhiljaa myös kattorakenteita. Palava rakennus hohkasi tukahduttavaa lämpöä kauas itsestään, eikä mokoman lähelle tehnyt tietenkään mieli jäädä lainkaan.



// KARJALAATTUS IDIUUTTUS. Mehevää on. Lämmintä turdia omnomonmn. VOI VITJAKKEEN MUNAVANU :D:D:D:D Vanut pysyy nyt poissa vaan //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Pimeäpaikka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron