Kirjoittaja Crimson » 15 Marras 2016, 00:39
Locienin vaivautuessa viimein häiritsemään paremmin Dariusta, ehätti Delathos livahtaa tilanteesta syrjempään, sinne minne Haukansilmä oli maininnut Iriadorin jättäneensä. Ja sieltä huoneesta pakkasherra löysikin nuukahtaneenoloisen nuorukaisen, joka tänne ylös nousevan savun tähden yskähteli ja oli kasvonsa kääntänyt hihaansa vasten. Del kävi polvistumaan äkkiä nuoremman vierelle, laskien sen maskin kasvoiltaan ja vaihtaen sen Iriadorille. Se suojaisi edes vähäsen – Iriador vaikutti valmiiksi niin poissaolevalta, minkä takia Delathoksesta oli parempi nyt suoda toiselle kaikki se mahdollinen apu, kuin alkaa nuukailla minkään suhteen. Hän kyllä selviäisi, punapäästä hän ei niinkään varma enää ollut…
”Vien sinut ulos, halusit sitä sitten tai et”, Delathos tuhahti nuoremmalle, nopeasti mustan takkinsa livuttaen yltään ja heitti sen liekeiltä suojaamaan Iriadoria, ennen kuin kuuraparta alkoi harkita toisen nostamista lattialta ylös syliinsä.
Sillä samalla hetkellä kuumana hehkuva lattia päästi myös varoittavan rätinän, liekkien puskien lankkujen välistä ykskaks siihen samaiseen huoneeseen, tummahipiäisen ajaen kuuman tulen tieltä hetkeksi syrjään.
Del iski Caradhrasin lattiaa vasten, paksun jääkerroksen vahvistaen rakenteita heidän ympärillään ja allaan, samalla sammutellen liekkejä tieltään. Kylmä jää olisi kuitenkin vain hetkellinen lohtu, se sulaisi todella äkkiä ylemmäs nousevan kuumuuden tieltä – mutta se piti kuitenkin lattian sen hetken kasassa, että Delathos ehti poimia aseensa takaisin matkaan ja nostaa Iriadorin käsivarsilleen. Piti päästä äkkiä pois täältä, toivottavasti myös Winder oli sen ymmärtänyt missä lie palavaa rakennusta sitten parhaillaan riehuikaan. Huoneesta ulos astahtaessa Delathos kuitenkin tajusi, että alas oli näemmä ihan turhaa yrittää enää tuota kautta. Joten ei kai auttanut kuin alkaa improvisoida reittiä pihalle hiljalleen hiiltyvästä rakennuksesta, vaikka se ikkunasta alas hypähtäminen ei kyllä hirveän varteenotettavalta juuri nyt kuulostanut, kun Delillä oli korkeahaltia kannossa.
Vain hetken tummahipiä puri hampaitaan yhteen, takaisin siihen kylmään huoneeseen palaten. Heidän oli pakko yrittää lasien lävitse, katkoisi sitten kumpi tahansa heistä alas tiputuksesta vaikka koipensa. Tummahipiäinen kävikin maagisella kädellään lyömään ikkunalasin palasiksi yhdellä terävällä lyönnillä, koputellen vielä äkkiseltään suurempia teräviä säröjä nurin ennen kuin ulos vilkaisi. Tiputus ei näyttänyt vieläkään mukavalta, mutta ei tässä ollut vaihtoehtoja – ei enää sen jälkeen, kun liekit rysäyttivät vierestä viimeisetkin jäänkappaleet rätisten tiehensä, terävien jääpalojen repien lisää naarmuja pitkin Delathosin kasvuja siinä missä taisipa Iriadorkin ottaa niistä osumaa. Mutta sitä oli turha jäädä murehtimaan nyt, kuuraparran heilauttaen itsensä siitä ikkunasta vastentahtoisesti kauemmas ulos, tiputuksen viedessä jalat alta ja Iriadorin tipahtaessa sylistä maahan hiljaa parahtaen.
Toisaalla Locien oli Winderin kera lennähtänyt palavan rakennuksen taakse, vanhan kenraalin nousten maasta ketterästi kierähtäen ylös yhä. Mutta siinä missä Dariuskin, yski punapää savunkatkua keuhkoistaan ja puuskutti hengästyneenä äskeisen ottelun jäljiltä haavoistaan välittämättä varsinaisesti. Sen lisäksi ikkunan läpi lennähtäessään ensimmäisenä, oli lasi repinyt sinne tänne vertavuotavia, syviäkin haavoja, jotka nyt vuosivat selkäpuolelta, kaulalta ja takaraivolta, ja värjäsivät kehoa suojaavia paloja välistä punaisiksi. Helpolla heistä kumpikaan ei ollut päässyt, mutta ei tämä vieläkään ollut ohitse.
Sydanur veti syvään henkeä, kadoten jälleen näkymättömiin ja olemassaolonsa kätkien täysin sen takana roihuavan talon päästämiin ääniin, kuitenkin yhtä nopeasti hyökäten jälleen Dariukseen kiinni. Tällä kertaa Locien käytti enemmän harhakuviaan saattaen heittää edestään yhden sellaisen päin kohdetta, sitten vasta itse perässä kohden syöksähtäen. Ja yhtä nopeana tahtinsa pitäen mitä aikaisemminkin.
Ei pitänyt antaa Winderille liikaa aikaa hengähtää, vanhemman käydessä repimään nyt kunnolla Dariuksen suojausta tuon yltä, ennen kuin kunnolla uudemman kerran yrittäisi maahan niitata.
Palavaa majataloa oli jäänyt kauemmas ihmettelemään taho jos toinenkin. Kuumuus hehkui roihuavasta talosta pitkälle, eikä ketään varsinaisesti kiinnostanut lähteä yrittämään syrjäisempää talopahasta lähemmäs, vaikka sieltä erikoinen haju leijailikin tarkkanenäisimpien yönlapsien nenään. Myös Kadzait kiersi hermostuneena vähän kauempana roihuavaa taloa silmäillen, mutta kissapedon lisäksi lähemmäs oli saapunut myös toinen nelikoipinen otus.
Lorythas oli kuullut Dariuksen kutsuvan. Ensin vain kerran ja ajatellut vain kuvittelevansa seurankaipuussaan omiaan, kunnes ne kutsut olivat toistuneet. Kuumeisena sarvipää oli naputellut tuolinkaidetta hermostuneena pitkän tovin, epäilyksen hiipien mieleen, ja lopulta vaistojen ajaen sarvipäisen kesken kokouksen mitään sanomatta pihamaalle ja Briarista eteenpäin sinne, minne petomainen vaisto nelisiipeä lähti johdattamaan vauhdilla. Yli arojen. Ohitse kaikkien mahdollisten paikkojen, josta Darius olisi häntä voinut kutsua. Lähemmäs Mor vuoria, joka sai valkean serpentin huolestumaan entisestäänkin siitä, minne kummallinen haju tuntui häntä vievän. Pian Vaern oli löytänyt itsensä ottamassa yhteen jonkun nuoremman liskopedon kanssa, jonka mielestä isompi uros oli tunkeutunut ohi kulkiessaan sen reviirille. Ei sitä ottelua ollut kestänyt kuin hetken, pienemmän mustan käärmeen iskiessä näpäkästi päälle ja polleasti ajaen valkean tapauksen kauemmas omilta nurkiltaan purren ja kynsien niin että höyhenet pöllysivät, Lorythaksen antaessa sille kyllä yhtälailla turpaansa, ennen kuin alemmas lähti rinnettä myöten laskeutumaan ketterästi hypähdellen niin kiirenvilkkaa kuin vain saattoi. Ei Seyr ollut tänne tullut riehumaan lohikäärmeiden tai kenenkään muun kanssa – hän oli tullut tänne pedon vaistojensa varassa kuullessaan ratsastajansa kutsuvan häntä.
Ja yhtälailla Seyr siihen kutsuun kävi viimein vastaamaan miettiessään oliko edes lähimailla Pimeään paikkaan saavuttuaan, värisevän jousisoitinmaisen ujelluksen kantautuen koko hämärän kaupungin ylitse. Serpentti haistoi jostan kauempaa savun ja tuoreet liekit. Ja myös veren. Olisiko pitänyt suoriltaan seurata paikalle? Pimeä paikka oli Seyrille täysin vieras, vaikkei nelisiipistä tainnut juurikaan uhata täällä mikään muu kuin ne rinteiden rääkyvät käärmeet, joilta hänkin oli jo takkiinsa ehättänyt ottaa. Uudelleen serpentti kutsui kauempaa matalalta puhaltaen kantavaa ääntään värisemään kauemmas, toivoen että Winder siihen vastaisi vielä…
//Voi nyt :------DDDDDD Mehevää. Lämmintä ja pehmeää. HYI. ET NYT SITÄ MUNAVANUA DISSAA ::DDD::D:DD Kato yks munavanu tuli paikalle ujeltaan. Missä on Dari. Panettaa. Eiku täh//