Kirjoittaja Mori » 12 Joulu 2016, 18:12
Kalma ei ollut vahingoittunut ja se helpotti myös Edwardin mieltä. Hän piteli nukkuvaaa lasta käsissään ja katseli kuinka Kalma sai kauheat säikyt siitä, kuinka pappi vain meni sokeaa läpsimään selkään. Kalma oli kuitenkin ehtinyt kysyä kuka tämä lapsi tässä oli. Edward laski katseensa nukkuvaan ja vähän tuskaisena nosti katseensa. "Hän on se ainut eloon jäänyt siitä kylästä", hän totesi ja nousi sitten seisomaan, kerta kaikki tässä jo seisoivat. Hän mietti hetken, ennen kuin jatkoi. "Tyttö ei halunnut erota minusta minut nähdessään, enkä tiedä mitä tehdä... Pelkään niin itseni kuin hänen puolesta, mutta en näytä syöneen häntä vielä", hän totesi jotenkin julman kuuloisella tavalla.
Kalma kysyi myös, että tämän pedolla oli siis monta alfaa. Rafael naurahti tähän. "Kyllä, kolmekin, jos se yksi laumanjohtaja otetaan mukaan. Petosi taitaa kuitenkin eniten olla käskyn alainen ystäväsi pedolle, kerta olet häneltä kirouksesi saanut", hän totesi. Kalman todetessa kuinka hölmö tuon peto oli huvittui pappi kovasti. "Ei se ole hölmö, mutta ehkä hieman naiivi ja koiramainen sudeksi. Et ole hölmö, mutta hyvin alistuvaa tyyppiä ja riehakas", hän totesi sänkeään hiplaten. Sitä paitsi Kalma kysyi, että hänenhän piti opettaa sitä, toki Rafaelilla oli se mielessä, mutta yö oli ollut ensinäkin liian lyhyt, jotta hän olisi voinut kouluttaa sitä. "Se oli vasta ensimmäinen oppituntisi siihen nähden, että sait minusta uuden alfan. Tietysti meillä oli pitkä prosessi, jossa alistin sinut, miten muuten olisin saanut sinun petosi tottelemaan itseäni?" hän kysyi virne kasvoillaan. Pieni naurukin pääsi.
Kalma myös pyysi, että siirryttäisiin ehkä vähän varjoisampaan paikkaan, jossa mies voisi nähdäkin jotain. Rafael myöntyi heti ja tarttui ensin hellästi Kalmaan ja nosti tuon syliinsä nauraen. "Et pääse tuolla näöllä mihinkään, joten minä kannan", hän vitsaili ja viittoi Edwardia mukaansa. Edward tuli Kalman vierelle. "Ei lapsi palellu, olen varmistanut, että hänellä on tarpeeksi vaatteita päällä..." hän totesi pienesti.
Rafael johdatti heidät luolaan, jossa oli hämärää ja auringon kirkas valo ei häirinnyt silmiä. Rafael oli jo luolan suulla kyllä laskenut Kalman alas, olihan tämä ehkä vähän kunniaa loukkaavaa, mutta pappi tykkäsi hieman vitsailla toisten kustannuksella, ei tietenkään pahalla tavalla. "Kas niin, käyn metsästämässä meille hieman aamiasta, jolloin te voitte jakaa kaiken mukavan toisillenne", hän sanoi hymyillen ja heilautti sitten molemille kättään karaten paikalta. Huoleton todellakin. Rafaelin mentyä, Edward käänsi päänsä lapseen vielä kerran ja kohensi tuon asentoa sylissään ja sitten tapitti Kalmaa.
"Kuinka olet pärjännyt?", hän kysyi vähän epävarmana siihen, miten toisella oikeastaan meni nykyään. Kalma toki kykeni vihaamaan loppuelämänsä häntä ja niin pois päin, ei sellaista vain unohdettu. "Minulla menee näin, kuten varmaan huomaat", hän totesi vähän kuivasti hymyillen. Ei Edward juurikaan ollut tehnyt mitään. Hän oli lähtenyt eilis iltana pois Nakamin ja hänen rakentamasta talosta, sillä täysikuu ja hänen petonsa oli jotenkin yliaktiivinen viimeaikoina. Sitten myös se, että lapsi oli itse vapaaehtoisesti lähtenyt hänen peräänsä ja vaikka hän oli kuinka yrittänyt pitää tytön kuin henkisen muutoksensa poissa tieltä olivat kummatkin sitten tulleet mukaan ja tässä he nyt olivat.
Edward säpsähti pienesti korvissaan kuiskivaa ääntä ja hän peitti nopeasti toisen korvansa ja kyyristyi pienesti lasta kohden, kunnes rentoutui ja suoristautui uudestaan pystyyn. "Aijoin pitää hänet", hän totesi ja tarkoitti tietysti lasta. "Hän ei ollut kovin onnellinen orpokodissa ja hän ei lakkaa kulkemasta perässäni", hän totesi ehkä vähän epätoivon sävyä äänessään.