Tietysti Thanatos tiesi, ettei Kalma vahingoittaisi Edwardia, mutta se oli myös ehkä yksi tapa vahingoittaa häntä. Edward ja hän olivat toki kaksi eri persoonaa, mutta he olivat sidoksissa toisiinsa, olivat aina olleet. He eivät olleet kaksi eri sielua yhdessä kehossa. Se olisikin ollut helppoa Kalmalle, jos tuo olisi ollut yhtään viisaampi. Kalma väisti hänen hyökkäyksensä ja hymyili muka luullen jo voittaneensa taistelun. Riivaaminen tai ei, Thanatos hymyili vain takaisin, varsinkin siinä vaiheesa, kun Edward katosin hänen otteistaan. Ennen kuin Thanatoskin katosi, Kalman tietämättä, Edwardin mukana. Tuo ehti hymähtää ja sanoa piskiä typeryyden ruummillistumaksi.
Rafael nosti rillejään kasvoillaan. Hän näki selkeän koiran muotoisen, hieman varjomaisen tai savumaisen hahmon, joka kantoi suussaan jotain. Tuo katosi pian omaan kehoonsa ja pappi ajatteli jo, että koira oli päättänyt palata takaisin omaan kehoonsa. Oli aikakin herätä, pelknä kehon lämpimänä pito ei oikein onnistunut, kun sitä pitäisi alkaa pian elvyttämään, jotta se pysyi hengissä. Toisiin aatoksiin pappi kuitenkin tuli, kun Edwardin keho näytti kalpenevan. "Veitkö sinä nyt hänen sielunsa??" Rafael älähti yllättyneenä ja ravisteli peittoon käärittyä Kalmaa. "Aaargh!" mies sanoi virneen kera ja otti Edwardin kehon Kalman viereen. Hän mietti, että pian hän ei voisi katsella tätä enää vierestä. Pappi sitä paitsi ei pitänyt kovin paljoa manaamisen tekemisistä ja harrasti sitä niin vähän, että voisi sanoa, ettei hän edes tehnyt sellaista, mutta sellaista hän oli kuitenkin kokeillut, muutaman kerran, kun hyvää pappia piti leikkiä. Pieni hymy kasvoillaan Rafael odottaisi hetken ennen kuin tekisi mitään.
Kalman päästyä takaisin omaan kehoonsa, tuo lähti huhuilemaan Edwardia. Tuo oli paniikin tapaisessa tilassa ja pyysi ystäväänsä heräämään koomastaan, jossa tuo tuntui lilluvan. Sitten noihin vihreisiin silmiin ilmestyi eloa. "Kalma?" Edward kysyi ja katsoi äkisti ympärilleen. Se ei ollut hänen sisällään enää. "M-missä me olemme?" Edward kysyi äkisti nousten istumaan ja vain huomatakseen missä hän istui. Pienesti mies nielaisi, mutta ei sanonut mitään, vaan katsoi Kalmaa. Hänen kasvoillaan oli vain silkka järkytys. "Minä kielsin sinua! Et olisi saanut riivata minua tai edes tulla sisälleni! Ymmärrätkö mitä olet-!" Edward huusi ja tarttui Kalmaan paniikin omaisesti. "...Tehnyt", Thanatos lopetti Edwardin lauseen ja hymyili kierosti Kalmalle. Käsi tuotiin koiran kasvoille ja se hellällä tavalla sipaisi tuota. "Voi Kalma, Kalma, Kalma. Et vain ymmärrä, ettei meitä voi erottaa", Thanatos kuiskasi koiran korvaan ja hyppäsi taaemmaksi hetkessä, jotta toinen ei haukkaisi häneltä kasvoja irti. Tosin Kalma vain vahingoittaisi Edwardin sieluja ja siinä samalla antaisi voimaa Thanatokselle vallata sielu itselleen kokonaan.
Kun hän hyppäsi taaemmas, miehen keho katosi mustan aineen vallatessa kehon ja kooon kasvaessa. Thanatos otti ihmissuden muotonsa, joka oli niinkin iso kuin Edwardin sisällä. Ihmissusi nauroi taas pieneksi käyneelle rääpälleelle, mutta naurun takaa kuului ääniä, huutoja. "Sinun pitää heittää minut ulos! Heti!" se oli Edwardin ääni, joka pyysi toista heittämään sielunsa pois ennen kuin jotain tapahtuisi Kalmalle.
Äkisti kuitenkin jokin jyrähti ja koko verisen sekä pimeän tilan valtasi kirkas valo, niin kirkas, että se sokaisi kaiken. Kun valo katosi oli myös Thanatos kadonnut Kalman sisältä. Rafael oli vetänyt Edwardin sielun ulos Kalmasta ja työnsi sen takaisin Edwardiin. Sitten pappi vain yksin kertaisesti paineli ihmissuden rintaa ja antoi muutaman puhalluksen suuhun, elvyyttääkseen toisen mahdolliselta kuolemalta. Edwardin alkaessa yksimään ja kierähtämään kyljelleen, pappi lopetti. Hän oli juuri tulossa kohti Kalmaa, tehdäkseen aivan saman asian, mutta tuo näytti jo itse elvyyttävän itseään, jotan pappi päätti olla koskematta.