Aberec
Vampyyrin antama kuvailu siitä, miltä kaikki näytti hänen silmiinsä verenhimon vallassa, kuulosti haltian korvaan huolettavalta. Hän ei ollut aiemmin tullut ajatelleeksi, miten eläimelliseksi verenhimo saattoi tehdä jotkin lajit. Tytön kuvailu kuulosti miehen mielestä hieman samankaltaiselta siihen nähden, mitä hän oli kuullut ihmissusista: silloin kun keho ottaisi pedon muodon, ei henkilö enää erottaisi vihollista ystävästä, vaan tappaisi silmittömästi kaiken. Vampyyri oli tietenkin hieman hienovaraisempi laji - tappoi juodakseen eikä vain huvikseen, ainakin yleensä - ja se ajatus lohdutti Aberecia hieman. Olihan heillä turvanaan nyt muutama fasaaninraato. Velorina kysyikin linnuista kuultuaan, saisiko juoda niiden verta jo nyt. Haltia näytti epäröivän, sillä hän ei tiennyt, riittäisikö linnuista sitten tarpeeksi pitkäksi aikaa juotavaa, vaikka voisihan hän hätätapauksessa yrittää lähteä etsimään lisää riistaa aseineen sateisesta metsästä. Miestä vain huoletti, mahtoivatko eläimet liikkua näin rankalla sateella. Sitten hänelle vasta kiire tulisikin, jos vampyyrityttö joisi kaikki veret jo nyt, eikä sade lakkaisikaan.
"Toki, jos sinusta tuntuu siltä, että tarvitset sitä jo nyt", haltia päätti sitten kuitenkin myöntyä ja arveli, että Velorina osaisi kyllä säännöstellä omaa juomistaan. Silti hän lisäsi vielä: "Käytäthän niitä säästeliäästi, sillä ulkona ei välttämättä ole hyvään toviin lisää verta käytettäväksi."
Aber nosti säkin syliinsä, poimi sieltä yhden velton fasaanin ja ojensi sen sitten voipuneen vampyyrin syliin, odottaen sitten, että tyttö joisi siitä, jotta voisi laittaa linnun takaisin pussiinsa. Velorina näytti vallan viattomalta nojaillessaan kylmän nihkeän luolaman seinään, eikä Aberec millään voinut kuvitella hänestä olevan vaaraa. Lisäksi tyttö oli haavoittunut, vaikka haltia olikin ymmärtänyt, että vampyyrit pystyivät parantamaan haavansa toisinaan uskomattoman nopeastikin; se teki heistä vaikeasti tapettavia. Haltian nahka sen sijaan... se ei paikkaisi itseään. Parempi siis näin päin.
"Tuntuuko yhtään paremmalta?" mies kysyi, kun Velorina oli juonut linnusta haluamansa määrän verta.
"Mihin minä vien sinut sen jälkeen, kun sade lakkaa? En usko, että voin päästää sinua palaamaan kotiin yksin", Aber rohkaistui sitten toteamaan vaikka olikin edelleen epävarma siitä, miten tämä päivä tulisi sujumaan. Kuinkahan vahva tyttö oli haavoittuneena? Riittäisikö, jos hän sitoisi tytön raajat toisiinsa ja suun eteen jonkun riepuriekaleen, mikäli pahin skenaario kävisi toteen? Aberec ei kehdannut toistaiseksi ehdottaa moista, sillä tyttö olisi varmasti kokenut sen vähintäänkin ahdistavana, ja ehkä sopimattomanakin, vaikkei haltialla ollut muuta mielessään kuin kotiovelle selviäminen. Hänellä ei ollut hajuakaan missä vampyyri asui, mutta hän saisi tämän varmasti saatettua tarpeeksi lähelle niin, että olisi varma, ettei tyttö joutuisi enää hankaluuksiin. Vaikka hän olikin rodultaan hankala tapaus, koki Aber nyt olevansa hänestä vastuussa, kun retki kerran oli jo alkanut. Hän oli pitänyt huolta myös haltioiden halveksimasta hobitista ja piilotellut häntä kotonaan, ja toisaalta hän oli myös auttanut ihmisten kuninkaan hovivelhon takaisin kylänsä liepeille sen jälkeen, kun oli löytänyt tämän lähes hukkuneena joesta. Kumpikin seikkailu oli ollut tapahtumarikas ja vaarallinen, mutta niille oli haltiamiehen sydämessä lämmin paikka. Eikä hän aikonut kieltäytyä tästäkään käänteestä.
//Tuntuu nololta kiittää viesti toisensa jälkeen hirmu pitkistä odotusväleistä, mutta olen niiiin kiitollinen kärsivällisestä peliseurasta ♥ Nyt on tosiaan kokeet ohi taas tältäerää :p