Theo, Kali
Pikkuhaukka vain pyöritteli silmiään päässään tuhahduksen kera, tummahipiän negatiivisten kommenttien myötä. Kyllä se oli tullut jo selväksi, että Delathos oli elämän ikuinen pessimisti eikä osannut olla mukava, ellei itse sille päälle – humalassa – sattunut. Joten tietenkään Theo ei odottanut mokomalta mitään sen ystävällisempää kommenttia, enkelinpennun vain haudaten kasvojaan paremmin korkean kaulaliinansa suojiin. Mutta, tökeröistä kommenteistaan huolimatta Delathos päätti paremmin valottaa tilannetta, kertoen heidän olevan ilmeisesti matkalla kuurapartaisen vakiosepän luokse. Vakiosepän, jonka luona kapteeni oli luvannut vierailla jo viime visiittinsä jäljiltä. Kuulemma Delathos oli täällä viimeksi käynyt Dariuksen kanssa, silloin kun eliittikenraalin oli päästävä rakkaansa pelastamaan Pimeästä paikasta. Sen tapahtuman Theo kyllä muisti, turhankin hyvin, ja kiitti yhä kaikkia mahdollisia, ylempiä tahoja siitä, että kaikki olivat siitä yhteenotosta selvinneet hengissä.
"En kasvanut samoissa piireissä, mitä hän", Theo tuiskaisi Delathosille, kun he saapuivat jonkinlaisen pajan pihamaalle,
"Niin kauan kuin seppäsi ei ole minua herjaamassa, en minäkään häntä kaltoin kohtele, oli sitten ihminen, haltia tai vaikka vuorenpeikko".
"Ja tiedän sen kyllä!", Theo jatkoi, Kadzaitin pysähdyttyä,
"En ole typerä, vaikka niin varmasti uskot. Älä sinä minusta huolehdi", selkänsä taakse Delathokseen vilkaisten pikkuhaukka tuiskaisi, hypäten sitten alas kissapedon selästä. Pari askelta hän ehti ottamaan kauemmas Kadzaitista, kun pajan ovi avautui ja sisältä ryntäsi kokonainen lauma koiria pihalle, osa haukkuen kuin viimeistä päivää, osa taas hissukseen lähestyen. Mutta mitään uhkaavaa noissa ei ollut, mokomien heiluttaen häntiään ja hyppien innostuksesta, nähdessään tutun tummahipiäisen vieraan...
Etenevästä raskaudestaan huolimatta Kali oli jatkanut töitään, jotenkin se leipä oli ansaittava. Tänäänkin hän oli paiskinut töitä niin pitkään ja raskaasti, kuin vain kykeni. Pitkän päivän myötä seppä oli viimein luopunut työskentelystä, jättäen ahjonsa hiljalleen hiipumaan ja siirtynyt keittiön puolelle valmistamaan lihapataa, siinä samalla myös kaikki seitsemän koiraansa ruokkien. Tovin hän oli saanut keskittyä sitten oman ruokansa laittamiseen, kunnes piskit olivat ikkunan ääreen sännänneet ja alkaneet ääntä pitämään. Se tiesi vieraita ja kerta Mitra oli suorastaan vinkunut ulos katsellessaan, tiesi seppä että kyseessä oli joku tuttu. Raskain askelin rastapäinen oli ikkunan ääreen tullut, itsekseen virnuillut, nähdessään kuka paikalle saapui. Pakkasperkele viimein päätti vierailla, mikä sinällään oli yllätys – Kali kun oli ehtinyt olettaa, että mokoma oli ottanut jalat alleen hänen raskautensa myötä. Mutta ei, uskollisesti valkohapsi palasi, kera uuden vieraan näemmä.
Niinpä Kali oli vetäissyt niskaansa raskaan turkistakin ja avannut tupansa oven, päästäen koirat tervehtimään vieraita, samalla itse astellen asuntonsa kuistille, tuon kaiteeseen nojailemaan.
"Päätit sitten vihdoin tulla käymään!", vihertukka huudahti koirien äänten yli, katsellen kuinka piskinsä vanhaa tuttua tervehtivät – tietoisesti tuon valtavaa ratsua vältellen – ja uuteen tuttavuuteen tutustuivat varovaisesti, mutta uteliaasti nuuhkien.
"Minä kun luulin ettei sinua enää näkyisi näillä main, raskauden myötä", Kali jatkoi, samalla kun lähti kävelemään vieraitaan vastaan, koirien pörräten heidän ympärillä, "Mutta sitten muistin, että tuskin löydät ketään muuta miekkaasi miellyttämään", nainen hymisi harvinaisen vihjailevalla äänellä, vilkaisten sitten nuoren haltian puoleen, joka Delathoksen mukana oli tullut.
"Ja taas vieraita, etkö yksin uskalla tulla?".
Theo totta kai oli innoissaan koirista, jotka häntä olivat tulleet tervehtimään ja antoi noiden nuuhkia itseään kaikessa rauhassa, tarjoten myös käsiään katsottavaksi ja ääneen mokomia tervehti. Rakeista katse kuitenkin kääntyi sepän puoleen, joka toden totta ihmisnainen näytti olevan. Puhutellen Delathosta kovinkin tuttavallisesti. Ei siinä jäänyt huomaamatta myöskään naisen raskaus, saatikka sitten rastapäisen puheet raskauden suhteen.
"hah! Sinustako on tulossa isä?", yleiskielellä kohteliaisuussyistä puhuen, osin jopa huvittuneena, Theodluin vilkaisi Delathoksen puoleen, tietämättä olisiko siitä tiedosta nyt pitänyt olla iloinen vai huvittunut.
//
THERE HE IS //