Minulla on ikävä

Arot sijaitsevat valtakunnan länsiosassa, aueten heti Quinn metsän vieressä ja jatkuen pitkälle pohjoiseen Kleth vuorelle asti. Arot ovat kumpuilevaa ja välillä tasaantuvaa ruohomaata silmänkantamattomiin. Aroilta löytyy kuitenkin teitä, jokia ja jopa pieniä järviä, jotka rikkovat tämän ruohomeren yhtenäisyyttä silloin tällöin. Kaksi suurinta tietä kulkevat ihmisten kaupungista Nahor kylään ja toinen suurin tie taas ihmisten kaupungista arojen halki Kleth vuorelle. Kleth vuorelle kulkevaa tietä ei kuitenkaan käytetä kovin usein lohikäärmeiden pelossa.

Aroilla sijaitsee tätä nykyä myös Haltioiden kaupunki. Pohjoisemmasta löytyy myös kyliä, jotka uhkarohkeana pitävät majaansa aroilla.

Haltiat pitävät aroja erittäin tarkkaan silmällä kaupunkinsa tähden, joten on erittäin todennäköistä törmätä haltioiden sotilaspartioihin aroilla, varsinkin eteläosassa.

Valvoja: Crimson

Re: Minulla on ikävä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 22 Heinä 2017, 02:14

Shiloh todellakin oli odottanut. Kauan, kärsivällisesti ja nyt viimein etsimänsä kaksikko oli saapunut paikalle, jota hän oli tarkkaillut. Nopeasti enkeli oli selvittänyt Azuren taustoista sen verran, että tiesi missä tuon veli asui. Hän oli tuonut koiran tänne, varmistaakseen että kyseessä tosiaan oli Azuren veli. Ja hän oli osunut oikeaan. Siivetön oli ollut valmis kyttäämään tätä farmia vuosikymmenet, mutta sokea oli näemmä alkanut kaipaamaan veljeään nopeammin, mitä Sotiris oli osannut odottaa. Ei se häntä kyllä haitannut, mitä nopeammin hän pääsisi kostamaan, sen parempi. Ei hän aikonut antaa anteeksi, vaikka kaikki hänen koko olemuksessaan sitä huusi. Ei, hän uskoi, että hänen piti kostaa. Tämä oli koettelemus hänelle. Hänen piti tuhota paha. Ja tuolla se paha seisoi, kahdessa ruumiillistumassa, käsikädessä.

Sethos hymähti terävästi, Azuren pistäen vastaan hänen ehdotukselleen. Olihan se arvattavaa, mutta Sethos niin toivoi, että sokea olisi mennyt sisälle ja pysynyt turvassa edes hetken pidempään, mitä hän. Eihän Azure mitään tässä tilanteessa voinut! Eikä edes nähnyt! Tuo saattoi vain kuulla ja se jo oli paha asia, jos Sethosin piti käyttää ääntään taistelussa. Ei hän halunnut sokean vieläpä kuuroutuvan kaiken päälle!
Oli virhe tulla tänne. Tai ylipäätään pysyä täällä näin kauan. Mutta sitä Sethos ei ääneen sanonut, ei hän halunnut Azuren tuntevan syyllisyyttä tästä. Joka tapauksessa tämä oli väistämätön yhteenotto, kuten todettu. Painajaispaimen ei vain olettanut sen tulevan näin pian...

"Olen demoni, hän on enkeli", Sethos lopulta aloitti, puhutellen nyt Ceciliä suoraan, "Siksi uskonne on tärkeä. Jos muu ei auta, ehkä voitte koittaa sovitella siskosi hengestä hänen kanssaan. Miten ikinä se uskossanne toimiikaan, sattuneista syistä en ole tutustunut siihen", painajaispaimen jatkoi murahtaen, samalla kun enkeli kaukaisuudessa yllättäen oli siirtynyt lähemmäksi, silmänräpäyksessä, seisoen nyt vain muutamien metrien päässä maatilan rakennuksista.
"Talikkosi tuskin auttaa tässä tilanteessa... Joskin mistä minä tiedän, miten ihmiset pärjäävät pyhiä vastaan... et ainakaan vaikuta läpisyntiseltä idiootilta, ehkä siitä olisi jotain hyötyä", demoni jatkoi, vilkaisten enkelin puoleen, joka nyt oli siirtynyt jo rakennusten tälle puolen. Seisoen nyt kaikkien näkyvillä, tummanharmaan, hupullisen viittansa kera. Näyttäen rääsyiseltä kerjäläiseltä, kuten illuusiossaan yleensä.
Sethos otti varovaisen askeleen Azuren eteen, kun huomasi siivettömän lähemmäksi tulleen. Sokea olisi viimeinen henkilö, johon enkeli koskisi, jos demoni siitä sai päättää!
"Azure anna anteeksi, olen valehdellut sinulle yhdestä asiasta", Painajaispaimen tunsi tarvetta kertoa sokealle nyt, ties vaikka tämä olisi viimeinen hetki yhdessä. Siltä se kovasti tuntui, enkelin kasvaneen auran suorastaan painaen demonia alleen, "Nimeni ei ole Sethos. Ei alunperin", hän jatkoi, kumartuen sitten sokean korvanjuureen.

" Atsunkhor", kuiskattiin neidon korvaan, demonin päänsyrjän pienesti hieraisten sokean ohimoa, "Pysy piilossa".
Niiden sanojen myötä painajaispaimen suoristautui, irrottaen otteensa rakkaimpansa kädestä ja askeltaen kauemmaksi tuosta, merkittävästi vilkaisten Cecilin puoleen, toivoen isoveljen ymmärtävän siskonsa perään katsoa. Ja niine hyvineen demoni lähti hitaasti askeltamaan kohden odottavaa enkeliä, toivoen vievänsä tuon huomion itseensä ainakin näin aluksi.



// Shiloh on oikeesti se slenderman ja teleporttailee pelottavasti lähemmäs //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Minulla on ikävä

ViestiKirjoittaja Noitarinki » 23 Heinä 2017, 00:14

Viljelijä tunsi niskavillojensa nousevan pystyyn Sethosin puhuessa demoneista ja enkeleistä, mutta yritti parhaansa mukaan olla näyttämättä ylimääräisiä tunteita ulospäin kauhistellessaan itsekseen, mihin pikkusiskonsa olikaan sekaantunut. ’Avoin mieli, Cecil. Muista kuka tässä onkaan vakuuttanut tahtovansa vain hänen parastaan.’
Vaikkakin no, tieto siitä, että ulkona odotti vihainen, kostonhimoinen enkeli oli omiaan hermostuttamaan sekä perheenpäätä että sokeaa neitoa. Molemmat kuuntelivat vaitonaisena demonin valotusta aiheesta, ja nyt tässä vaiheessa Cecil viimein ymmärsi mitä tuo oli tarkoittanut kysellessään heidän uskostaan. “Aivan…”, mies nyökkäsi jäykähkösti, “toivokaamme kuitenkin, ettei tähän tarvitse turvautua.”

Azure kiinnitti huomionsa unensieppaajaan, suuri sydämensä kiristyi jo entisestään tuon tunnustaessa valehdelleensa. Nainen myönsi odottaneensa jotain kamalampaa kuin nimeä, mutta siitäkin huolimatta, kun Sethos - Atsunkhor - päästi irti hänen kädestään ja kävi astuman pois, lähemmäs varmaa yhteenottoa sen yhden henkilön kanssa, jonka kanssa Azure ei tuon halunnut enää sotivan, tuntui kaikki pelottavan lopulliselta.

Eikä hän tiennyt mitä sanoa.

Veli vastaanotti merkitsevän katseen demonilta ja todellakin toivoi, ettei tuo päätyisi tekemään mitään typerää. Hän itse tekisi kyllä parhaansa Azuresta huolehtimisesta, mutta hänkään ei osannut ennustaa, mitä tulisi tapahtumaan. Mies katsoi ladon ovella seisovaa sisartaan ja tuon pientä hahmoa, kuinka tuo sokeilla silmillään tuijotti rakastamansa miehen jälkeen.
Hitaasti maanviljelijä käveli siskonsa luokse vain halatakseen tuota toisen kerran saman illan aikana, toivoen tuovansa tuolle edes jotain pientä helpotusta oloonsa. “Tämä järjestyy vielä”, hän yritti kuulostaa vakuuttavalta sanoissaan, mutta ei hän itsekään ollut varma enää mistään.
Azure niiskaisi.

Cecil astui hieman kauemmas, siirtyi muutaman askeleen lähemmäs pihalla olevaa kaksikkoa, mutta pysytteli yhä lähellä siskoaan. Hän oli huolissaan. Hyvin.

//Slenderman Mörkö Shiloh :DDD vaiko Tracer?//
... Kaikkia kinosti.

Naava
Avatar
Noitarinki
Porvari
 
Viestit: 753
Liittynyt: 14 Heinä 2012, 17:28

Re: Minulla on ikävä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 23 Heinä 2017, 02:05

Sethos ei koskaan ollut pitänyt taistelemisesta saatikka sodasta ylipäätään. Mutta hän teki sitä, koska sotimalla toisen osapuolen nimessä, sai ainakin olla rauhassa kyseiseltä osapuolelta. Jotenkuten. Itseään painajaispaimen ei koskaan ollut puolustanut. Ennemmin hän otti iskut ja katuojassa haavojaan nuoli, luikkien sitten omille teilleen. Joten nyt, kun demoni itse, vapaa-ehtoisesti lähti asettumaan enkelin ja sokean välille, tuntui se omalla tavallaan oudolta Sethosille. Mutta silti se tuntui oikealta. Kerrankin, viimein, hänellä oli syy miksi asettua jonkun tielle. Hänellä oli joku, jota suojella. Olihan hänellä aikanaan myös ollut ja hän oli epäonnistunut suojelemisessaan edesmenneen rakkaansa suhteen. Mutta nyt hän ei aikonut epäonnistua. Hän joko kuolisi ja epäonnistuisi, ennemmin mitä antaisi enkelin koskeakaan Azureen.

Shiloh seisoi harvinaisen vakavana sijoillaan, katsellen kolmikkoa ladossa, kunnes demoni häntä lähti lähestymään. Enkeli hymähti laiskasti, päätään pienesti kallistaen, katsellen kuinka tuo tummanpuhuva paholainen lähemmäs uskaltautui. Yllättävänkin lähelle, enkelin auran – lankeemuksesta huolimatta – tehden selvästi pahaa demonille.
"Et taida välittää puhua asiasta", Sethos aloitti, puhuen monotonisella äänellään, kuitenkin sen verran kuuluvasti että Azure ja Cecil sen saattoivat kuulla. Shiloh ei vastannut ääneen, pudistaen kuitenkin päätään.
"Lupaat jättää maatilan asukkaat rauhaan?", enkelin hiljaisuudesta huolimatta Sethos jatkoi. Hetkeen Shiloh ei reagoinut, kunnes hitaasti nyökkäsi. Maatalon isäntä perheineen oli turvassa, sikäli mikäli eivät hänen tielleen asettuneet...
"Ja Azure?", oli Painajaispaimenen viimeinen kysymys, enkelin viimein avaten suunsa.

"Kuolee, kuten sinäkin", Enkeli puhui pelottavan rauhallisella, jopa lumoavalla äänellä. Ja sen vastauksen myötä enkeli muutti muotonsa, valkean valon välähtäen miehen ympärille. Pian huppupäinen rääsyläinen oli tiessään, heidän edessään seisten suuren, panssaroidun enkelin, aseineen kaikkineen... Mutta siipiä raukalla ei enää ollut.
Sethos perääntyi puolittaisen askeleen, sivusilmällä vilkaisten Azuren ja tuon veljen puoleen. Azure ei hänen tosimuotoaan ollut nähnyt, sattuneista syistä, mutta se että Cecil sen saisi todistaa, ei tuntunut kovin hyvältä demonin mielestä... Mutta, sellaisille ajatuksille ei ollut nyt sijaa, painajaispaimenen murahtaen enkelin painostavan auran kasvaessa, samalla luopuen illuusiostaan.

Eikä siinä pahemmin sanoja sitten vaihdettu, sysiruman demonin ja enkelin lähtiessä ottamaan yhteen. Painajaispaimen piti mitä rumimpia ääniä, kiljuen ja karjuen, petomaiselta olemukseltaan, pyrkien kaikesta polttavasta tuskasta huolimatta enkelin päälle. Shiloh puolestaan kilvellään pyrki torjumaan demonin hyökkäykset, miekallaan taas tehden vahinkoa toiseen. Hyvin pian kävi selväksi, että enkeli oli ottanut opikseen ja valmistautunut tähän. Päättäväinen, kylmäpäinen pyhimys keskittyi täysin kamppailuun ja siinä missä demoni näytti kykenevän vain petomaiseen, alkukantaiseen hyökkäämiseen kera erikoiskykyjensä, oli siivetön puolestaan laskelmoiva ja rauhallinen.
Kauaa se ei kestänyt. Taistelu oli yliluonnollisen nopeatempoista ja raakaa, sen hetken, kunnes Shiloh niskanpäälle pääsi ja lähti hyökkäämään. Enkeli kirjaimellisesti röykyttäen demonin maahan. Rikkoen nyt puolestaan Sethosin siivet, luiden rusahtaen ikävästi nahanläpi esille. Mutta demoni ei huutanut, ei ainakaan kivusta.

Hetken enkeli demonia muilutti, rikkoen tuon luita kilvellään, repien tuon ihoon haavoja aseellaan, kunnes langennut tarrasi kiinni epäpyhään ja valtavalla voimalla heilautti tuon kohden latoa. Unidemoni otti ja rysähti voimalla läpi ladon seinän, vain muutaman metrin päästä Azuresta ja Cecilistä, kierien sitten matkan ja lopulta tyssähtäen ladon takaseinään, nostattaen iskun voimasta kaiken läheisen irtaimiston ja pölyn ilmaan.
Shiloh katsoi hetken demonin perään, joka ei nyt heti käynyt nousemaan sijoiltaan heinän seasta, kunnes maskikasvoisen enkelin huomio kiinnittyi ihmisiin. Vakaanvarmoin askelin haarniskoitunut enkeli käveli lähemmäs kaksikkoa, pysähtyen muutaman metrin päähän ja kohotti miekkansa kohden heitä.
"Syntinen kuolee tänään. Palaa perheesi luo, kuolevainen, ja sinulle ei tapahdu mitään", moniääninen, rauhallinen käsky kävi, enkelin antaen näin Cecilille mahdollisuuden lähteä. Vain sen yhden mahdollisuuden.



// .... Eli onko... Tracer Slenderman?!?!?!?!? //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Minulla on ikävä

ViestiKirjoittaja Noitarinki » 23 Heinä 2017, 21:48

Azure ei sitä voinut huomata, mutta Cecil kyllä näki, kuinka enkeli vastauksensa demonin kysymyksiin osoitti. Ei aikonut neuvotella, lupasi säästää hänet ja hänen perheensä. Mies katsahti ohimennen tilan asuinrakennusta kohti huolissaan, mitä todennäköisimmin Elaine ja tytöt tulisivat heräämään ennen aikojaan ihan pian... Hänen sopi vain toivoa noiden olevan tarpeeksi viisaita olemaan tulematta ulos.
Huomionsa kiinnittyi kuitenkin taas edessä päin olevaan kaksikkoon vieraamman puhuessa, jäisen rauhallisesti vannoen Azurenkin kuolevan sinä iltana. Hän saattoi kuulla sisarensa henkäisevän terävästi. Enkelin ikäviksi niin Cecil kuin Sethoskaan ei aikonut antaa sen tapahtua.

Ja enkeli päätyi paljastamaan todellisen muotonsa, varsin vaikuttavan sellaisen. Täysin vaistonsa varassa Azure perääntyi sivumpaan muutaman askeleen, vaikkei mitään nähnytkään. Kyllä hänkin tiesi mitä oli tapahtunut, eikä hän pitänyt siitä - joka kerta kun hän oli ollut tätä muotoa todistamassa, oli jotakin pahaa tapahtunut.
Viljelijänpoika pysyi aloillaan, seuraten kaksikon kamppailua, ja tuli siihen tulokseen, että ehkäpä oli vain parempi ettei Azure ollut koskaan nähnyt kummankaan tosimuotoa, hän tiesi demonin olevan heidän puolellaan, mutta se ei juurikaan kaunistanut, ja enkeli... Saattoi olla enkeli mutta jokin oli vialla. Pian hän toivoi myös, ettei olisi itse ollut todistamassa tapahtumia, ainakin sen perusteella miten maskipäinen miekkamies kävi toista runnoman. Hän ei kovin helposta järkyttynyt, mutta...

Niskan päälle päässyt sotija lähetti hakatun demonin ilmalennolle päin hänen latoaan, ja samanaikaisesti Cecil kiiruhti takaisin sokean neidon luokse kuullakseen tämän kiljaisevan säikähtäneenä Sethosin lentäessä ryminällä läpi seinästä ja maahan. Hän haravoi katseellaan elonmerkkejä demonin suunnalta siskoaan pidellessään, mutta joutui kuitenkin jättämään tehtävänsä kesken enkelin puhuessa, kehottaessa häntä palaamaan perheensä pariin, jos halusi henkensä säästää. Maanviljelijä ymmärsi sanomattakin, ettei hänestä olisi minkäänlaista vastusta olennolle, jonka miekka oli silläkin hetkellä osoitettu heihin, mutta siitäkin huolimatta hän astui pystypäin vihollisen ja siskonsa väliin, päätään pudistaen.
Kylmän rauhallisesti hän sanoi: "Kävelet luvatta minun maillani aiheuttamassa tuhoa. Ikävä kyllä minun on pyydettävä sinua poistumaan."

//TRACER ON SLENDERMAN CONFIRMED//
... Kaikkia kinosti.

Naava
Avatar
Noitarinki
Porvari
 
Viestit: 753
Liittynyt: 14 Heinä 2012, 17:28

Re: Minulla on ikävä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Heinä 2017, 00:05

Sethos oli tajuissaan, mutta ei juuri sillä hetkellä saanut itseään liikkeelle. Liian moni luu oli murtunut tai sijoiltaan äskeisen lennon myötä, jotta demoni olisi kyennyt heti uudestaan hyökkäämään. Petomaisesti vaikeroiden, kaiken heinän ja lian seasta, unidemoni kuitenkin koitti keräillä itseään, toivoen että paranemiskykynsä olisivat olleet edes hieman nopeammat...

Shiloh puolestaan ei katsonut runneltua syöpäläistä vaaraksi tällä hetkellä, keskittyen vain kuolevaisiin. Ei noista kummastakaan ollut hänelle vaaraa saatikka vastusta, mutta sen verran järjissään langennut yhä oli, ettei ihmisiä mennyt tappamaan tuosta vain. Joskin, Azure oli poikkeus. Tyttö oli syntinen, enkelin pettänyt, demonienpalvoja. Tuollaisten ei sopinut elää, tuollaiset ryhtyivät noidiksi ja satuttivat viattomia, manasivat lisää piruja tälle maalle – tai mikä pahempaa, synnyttivät niitä.
Azuren veli oli kuitenkin asettumassa siskonsa ja maskikasvoisen enkelin väliin. Rauhallisesti pyytäen enkeliä poistumaan mailtaan. Seurasi hetken hiljaisuus, jonka rikkoi kuitenkin enkelin moniääninen naurahdus.
"Sinäkö asettuisit minun ja syntisen väliin? Sinäkö suojelisit syntistä ja tuon demonia?", enkeli uhosi, lähestyessään Ceciliä, "Annan sinulle vielä yhden, YHDEN, mahdollisuuden väistää, kuolevainen. Sen jälkeen sin––"
Pidemmälle enkeli ei sanoissaan ehättänyt, kun painajaispaimen oli jo jaloilleen päässyt ja kirjaimellisesti loikannut Azuren ja Cecilin yli langenneen kimppuun, jonka johdosta kaksikko oli kierinyt metrin jos toisenkin kauemmas sisaruskaksikosta. Sethos oli ensimmäisenä jaloillaan, perääntyen kera rumasti riippuvien, katkenneiden siipiensä kanssa takaisin kohden Ceciliä ja Azurea, jotta kykeni täten paremmin suojelemaan kaksikkoa, mikäli enkeli päättäisi noihin nyt huomionsa kohdistamaan.

"ETTE VOI VOITTAA!", Ylös kömpinyt enkeli karjui kumisevalla äänellään, "TEIDÄT ON TUOMITTU! TEILLÄ EI OLE SIJAA TÄÄLLÄ!".
"Tulta...", Sethos rohisi rumankarskilla tosimuotonsa äänellään, "Tarvitsemme tulta... Ehkä se palaa siinä missä muukin elollinen..".



// OH SHIET ei ihme et se on niin pelottava ku tulee lähelle!! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Minulla on ikävä

ViestiKirjoittaja Noitarinki » 25 Heinä 2017, 02:30

Pitkästä aikaa Cecil tapasi jonkun, jota olisi pituutensa puolesta kyennyt katsomaan suoraan silmiin - jos siis rautaisen naamion alle olisi nähnytkään. Se nyt ei ollut murheista ensimmäisenä enkelin astellessa lähemmäs heitä, kyseenalaistaen hänen tekosensa, antaen vielä yhden mahdollisuuden väistyä. Järki käski juoksemaan, mutta tahto oli sitäkin kovempi, eikä Cecil hievahtanutkaan paikoiltaan, vaikka vihamielinen mies monella äänellään niin käskikin. Ei, hän jäisi, suojelisi sisartaan ja haavoittunutta demonia parhaansa mukaan, vaikkei se mitään hyödyttäisikään.

Seuraavana hetkenä jaloilleen viimein päässyt Sethos kävi jälleen enkelin kimppuun, pysäyttäen tuon niin sanoissaan kuin liikkeissään, antaen täten lisää armonaikaa ihmisille, joista pienikokoisempi käänteli päätään ympäriinsä säikähdyksissään, yrittäen ottaa jonkinlaista selkoa tilanteesta, sitä kuitenkaan näkemättä. Nainen hätkähti Shilohin huutaessa heille, tuomitessaa heidät, mutta astui sisuskaluja repivästä kauhustaan huolimatta veljensä vierelle. "Siinä sinä olet väärässä! Jos aiot tuomita jonkun, tuomitse itsesi - Kuvittelin sinun olevan tällaisen vainon yläpuolella!" Azure hiljeni Sethosin kysellessä tulta avukseen, ja vilkaisi veljensä puoleen pikaisesti, Cecil tietäisi paremmin. Hän itse vain toivoi, ettei moisiin keinoihin olisi tarvinnut turvautua, mutta...

"Selvä on!" Maanviljelijä laski kätensä nuorempansa olalle. "Palaan pian, pysyttele kaukana heistä sillä välin", tuo sanoi ojentaessaan pitelemänsä talikon siskolle huolehdittavaksi ennen kuin kääntyi kannoillaan juoksuun kohti päätaloa, jossa tiesi tulisijan vielä vähintäänkin kytevän. Taakseen ei katsonut, mutta olisi niin tehdessään nähnyt Azuren haparoiden perääntyvän takaisin ladon suojiin.
Vahva askel kantoi ovelle, sisään, suoraan tupaan, jossa hän onnekseen huomasi olleensa täysin oikeassa, poltettu puu oli edelleen hehkuva ja kuuma. Mies etsi katseellaan jotakin soihduksi kelpaavaa huoneesta, ja päätyi tarttumaan seinään nojaavaan luutaan, jolla oli monet kerrat talon lattioita lakaistu. Sen harjaspäätä takkaan sohiessaan, kuuli hän erittäin hämmentyneen vaimonsa takaansa: "Mitä täällä oikein tapahtuu?" Cecil kääntyi katsomaan Elainea, joka näytti yhtä aikaa niin hämmentyneeltä kuin myös hyvin huolestuneelta. Mies soi tuolle hätäisen hymyn ennen kuin nosti iloiseen liekkiin leimahtaneen luudan pois tulipesästä. "Teen sinulle uuden", hän vastasi kotitekoiseen soihtuunsa vilkaisten, ennen kuin hiljeni hetkeksi, "... ja uuden ladon."

Vaimonsa avasi suunsa jatkaakseen asiaansa, hän huomasi kyllä pelon viljelijän katseessa, mutta Cecil ehti ensin, pudisti päätään rivakasti. "Selitän kaiken myöhemmin. Pysykää sisällä, rakastan sinua." Lähtiessään hän painoi hätäisen suukon naisen huulille, hymyili toivon mukaan tarpeeksi vakuuttavasti huolimatta sielua kalvavasta huolesta ja kiirehti palava luuta kädessään takaisin ulos.

//Cheer luv, the Slenderman's here! Tracer on Slender ja Winston on King Kong//
... Kaikkia kinosti.

Naava
Avatar
Noitarinki
Porvari
 
Viestit: 753
Liittynyt: 14 Heinä 2012, 17:28

Re: Minulla on ikävä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Heinä 2017, 03:42

"MINÄ OLEN KAIKKIEN TEIDÄN YLÄPUOLELLA!", moniääninen karjaisu kuului Azuren sanoihin, enkelin marssiessa lähemmäksi, samalla kun Cecil lähti paikalta toisaalle. Enkeli ei kaikkien onneksi kiinnittänyt mitään huomiota pakenevaan maatalonisäntään, kaiketi olettaen tuon vain perääntyvän suosiolla jotta oman nahkansa säästäisi. Maskikasvoisen huomio oli nyt kiinnittynyt talikon kanssa seisovaan sokeaan ja tuon edessä patsastelevaan demoniin, jonka kouramainen häntä vispasi edestakaisin kuin vihaisella kissalla konsanaan, ruman otuksen pitäen mitä hirveintä sähinää siinä samalla.

"Minä olen teidän pelastuksenne! Minä olen täällä päästämässä teidät pahasta, te syntiset moukat!", Sotiris jatkoi moniäänisellä huudollaan, yhä lähemmäksi astellen, "Kukaan ei sinua pelasta, paholaisen morsian, sinä olet tuomittu kadotukseen, muiden demonien kanssa!", enää sanat eivät olleet heille tarkoitettuja, vaan ja ainoastaan Azurelle, "Ja minä tule katsomaan, että sielusi päätyy syvimpään manalaan ja sinut poltetaan roviolla syntiesi tähden!".
Siinä vaiheessa Sethos ponnisti jälleen enkelin kimppuun, päästäen suustaan jälleen mitä hirveimpiä huutoja, Sotiriksen kuitenkin liikahtamatta mihinkään. Sen sijaan enkeli nosti kilpensä ylös, antaen demonin mätkähtää sitä kohti ja sen liikkeen myötä työnsi siipirikkoisen toisaalle, kohden asuinrakennusta – mutta mitä tärkeintä, pois hänen ja Azuren tieltä. Jälleen Sethos sai kieriä mutaisessa maassa kauemmas, jääden kasailemaan itseään ylös, kun Cecil paikalle pyyhälsi kera palavan luudan. Painajaispaimen kohosi jaloilleen heikosti, häntänsä kouraa ojentaen luudan puoleen.
"Hoidan tämän, katso Azure turvaan kun hyökkään", Ruma demoni sähisi maatalonisännälle, odottaen että tuo antoi luudan hänelle, ennen kuin uuteen hyökkäykseen lähti.

Sillä välin Shiloh oli Azuren luo astellut, tyhmyyttään siinä samalla kilpensä heittänyt maahan, jotta toisen käsistään saisi vapaaksi. Sillä vapaalla kädellä siivetön kävi rumanronskisti tarraamaan sokean kaulaan, nostaen tuon vasten ladon seinää, siten ettei Azuren jalat yltäneet maahan.
"Kaiken sen jälkeen, mitä tein sinulle. Annoin sinulle, tein vuoksesi. Rakastin sinua, Azure, ja sinä menit pettämään minut demonin kanssa", maskinsa takaa enkeli parisi, kuulostaen lähes itkevältä, "Sinä petit minut! Lähdit demonin matkaan, kirottu noita!", ne sanat muuttuivat entistä aggressiivisemmiksi, enkelin kiristäen otettaan sokean kaulalla, kohottaen samalla miekkaansa.
Mutta jälleen, sen pidemmälle siivetön ei touhuissaan päässyt, kun demoni oli jälleen tuon kimpussa, tällä kertaa kera tulen. Hetkeäkään empimättä Sethos iski palavan luudan vasten enkeliä, saaden pyhän miehen huudahtamaan niin kivusta kuin yllätyksestä. Tuli tietenkin tarttui osin hiuksiin ja kankaisiin, mutta harvinaisen nopeasti enkeli liekeistä eroon hankkiutui ja nappasi kiinni luudan varresta, pakottaen palavan pään demonin puoleen...



// OMFG EI :DDDDDDDDDD SLENDERMAN'S HERE EI :D Winston on alusta asti ollu King kong! mut onks Genji sit robocop? //

// 21.1.2018 vedän hahmoni pois ja pistän pelin omalta osalta jäihin kun on hiljasta ollu. Ota yhteyttä jos/kun haluat taas jatkaa peliä! .3. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Minulla on ikävä

ViestiKirjoittaja Noitarinki » 14 Helmi 2018, 13:57

14.2.2018 Pelin jatkamisesta sovittu taas o7

Mikä tahansa sanoista, jotka enkeli hänelle osoitti olisi yksinäänkin ollut tarpeeksi satuttamaan, joten kun mies kävi uhkausta ja syytöstä hänelle jyrisemän, ei Azure tiennyt enää lainkaan kuinka reagoida. Ehkä… Ehkä Shiloh oli oikeassa. Ehkä hän oli kuin olikin syntinen ja harhaan kulkenut. Ehkä hän ansaitsikin kaiken tämän kauheuden. Ehkä jos hän katuisi kaikkea tekemäänsä vääryyttä, pääsisikö hän eroon siitä sieluakalvavasta syyllisyyden tunteesta joka niin salakavalasti oli häntä seurannut enkelin ja demonin ensikohtaamisesta lähtien?
Mutta kun neidon korviin kantautui riipiviä huutoja, muistui hänen mieleensä se syy, jonka vuoksi hän oli enkelille niin paljon pahaa ja petosta aiheuttanut. Se sama olento, joka tälläkin hetkellä häntä niin yritti puolustaa huonommasta asemastaan huolimatta, oli se mies, joka ei vielä koskaan ollut nostanut sormeaankaan pahantahtoisesti häntä vastaan, kun taas Shiloh…

Ei hänellä ollut aikaa katua tekosiaan juuri nyt. Ei hänellä ollut tekoja, joita katua - enkeli heidän edessään ei selvästikään katunut omiaan, joten miksi hänenkään pitäisi? Kun hän kuuli Sethosin paiskautuvan maahan jonkin matkan päähän, Ei Azure voinut olla tuntematta entistäkin suurempaa pistoa sydämessään ja pelkoa sekä demonin että itsensä puolesta. Raivopäisen enkelin astellessa tasaista tahtia lähemmäksi, nosti sokea siniset silmänsä korkeammalle, etsien naamioituja kasvoja joita ei kuitenkaan näkisi. Sillä samaisella sekunnilla hän kuitenkin katui, ettei ollut vain juossut kun vielä oli mahdollista, Shilohin käsi kiristyi hänen kurkulleen nopeammin kuin hän ehti reagoida. Otteensa lipesi Cecilin jättämästä talikosta neidon tuntiessa maan katoavan jalkojensa alta ja hengityksensä salpautuvan, rikkinäisen ladon seinän selkäänsä vasten. Parhaansa mukaan Azure yritti taistella vastaan, sirot kädet tarrasivat kiinni enkelin käsivarteen, yrittäen tuloksetta vääntää sitä irti. Miehen lausumat syytökset kirvelivät jo ennestään avonaisia haavoja, rakkauttaan valittava siivetön kiristi otettaan ja sokea nainen oli valmis loppuunsa.

Paitsi että se ei seurannutkaan toisen toimia. Azurelta jäi näkemättä enkelin kimppuun soihdun kanssa syöksynyt Sethos, mutta hänen onnekseen demonin toimet saivat Shilohin irrottamaan otteensa ja pudottamaan järkyttyneen tytön maahan. Vaaleaverikkö tunsi jalkojensa pettävän altaan äkillisestä tärähdyksestä, mutta ei antanut sen häiritä tehtäväänsä kerätä keuhkonsa jälleen täyteen happea. Haparoiden hän nousi ylös, tällä kertaa suosiolla livahtaen kauemmas sotivasta kaksikosta, vain törmätäkseen veljeensä, joka oli häntä hakemaan tullut. Cecil kietoi vahvan käsivarren hänen ympärilleen, ohjasi häntä poispäin toiminnasta. “Täällä on aivan liian vaarallista, sinut on saatava pois täältä”, mies puhui kireästi, silmäten tarkasti taaksensa jättämiä olentoja, “en usko että siipiveikko aikoo luovuttaa ihan lähiaikoina.”

Sillä välin itsensä suunnilleen kerännyt Azure löi jalkansa maahan ja tarttui kiinni veljensä paidanhihaan. He olivat jo hyvän matkaa vaara-alueelta ja heidän olisi mahdollista paeta, mutta… ei. “Sethos olisi voinut paeta kun Shiloh ensimmäisen kerran minua uhkasi, mutta hän jäi ja on pysynyt siitä lähtien. En voi hylätä häntä nyt”, heikko äänensä ei ollut paljon kuiskausta kovempi, mutta Cecil kuuli silti varsin hyvin, eikä ehtinyt juurikaan estellä neidon irrottautessa hänen otteestaan ja kääntyessä takaisin Sethosin ja Shilohin puoleen. Tuo ei kuitenkaan mennyt kauas, pysähtyi askeleen parin päähän ja avasi suunsa, osoitti sanansa enkelille: “Ehkä sinun olisi pitänyt osoittaa sitä rakkauttasi silloin, kun sillä olisi ollut merkitystä!”

//robocop-Genji, kyllä, missä tää skini on 8’DDD//
... Kaikkia kinosti.

Naava
Avatar
Noitarinki
Porvari
 
Viestit: 753
Liittynyt: 14 Heinä 2012, 17:28

Re: Minulla on ikävä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Helmi 2018, 03:12

Shiloh huusi, moniäänisen mieskuoron voimin, kun demoni hänen päälleen puski kera uuden "hienon" aseensa. Tuli totta kai satutti fyysisen muodon omaavaa enkeliä, vaikkeivät liekit tuntuneet tuon kehossa kauaa vierailevan. Ne tyrehtyivät lähes heti, kun olivat syttyneet, Sethosin joutuen kerran jos toisenkin tuikkimaan siipensä menettänyttä palavalla luudalla. Se tietenkin kismitti demonia, mutta sentään hän sai härkittyä enkelin kauemmas Azuresta ja Cecil älysi käyttää tilaisuuden hyväkseen, hakien sisarensa turvaan. Se oli ainoa asia, mistä Atsunkhor tällä hetkellä välitti. Hän halusi Azuren turvaan ja kun sokea olisi jossain kaukana taistelusta, tekisi painajaispaimen kaikkensa, että pysyisi elossa ja kykenisi suojelemaan sokeaa ja tuon perhettä. Yhä hän halusi uskoa, ettei järkensä menettänyt enkeli Ceciliä tai tuon perhettä satuttaisi, mutta mistä sen loppujen lopuksi tiesi. Siipensä menettänyt ei enää ollut järjissään, se oli käynyt selväksi.

Painajaispaimen jatkoi hyökkäyksiään, enkelin käyden jälleen itseään puolustamaan, kahden hirviön ottaen jälleen yhteen kera rumien äänien. Huonostihan se päättyi jälleen, näin Sethosin kannalta, enkelin saaden aikaan suuremman haavan demoniin ja vapaalla kädellään kykeni nappaamaan kiinni rujosta pedosta, heittäen tuon taas uudemman kerran kauemmas mudan sekaan pyörimään.

Sotiris oli jo aikeissa lähteä unidemonin perään, kun yllättäen Azuren ääni kantautui siivettömän korviin. Ehkä sinun olisi pitänyt osoittaa sitä rakkauttasi—. Jäätävän hitaasti, kaikessa uhkaavassa olemuksessaan, enkeli kääntyi kohden sokeaa ja tuon veljeä, jättäen demonin taas omaan arvoonsa.
"Enkö sitä osoittanut?", Moniäänisesti Shiloh kysyi, puhutellen jälleen Azurea, "Enkö sinua suojellut, katsonut perääsi, huolehtinut sinusta. Päivästä toiseen? Katsonut, että pysyt turvassa, elossa? Eikö se riittänyt sinulle?! Olisitko tarvinnut enemmän?! Enemmän mitä kukaan muu?!", pikkuhiljaa enkelin ääni muuttui huutavaksi, raivoisaksi, Shilohin lähtien ottamaan askeleita kohden sokeaa. Eihän enkeli ymmärtänyt rakkautta, kuten kuolevaiset. Ei hän tiennyt, miten rakkautta osoitettiin, tietenkin olettaen tehneensä jo selväksi, että välitti Azuresta, silloin kun tuo vielä hänen suojattinsa oli ollut.


//NONIINPÄ! NEEDED. Also oon yhä sad ettet pelaa PCllä kun voisit olla meidän jengissä T_T //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Minulla on ikävä

ViestiKirjoittaja Noitarinki » 15 Helmi 2018, 04:23

Cecil seurasi edessään tapahtuvaa taistoa valppain silmin, edelleen täysin valmiina viemään sisarensa - ja mahdollisesti myös vaimonsa ja tyttärensä - turvaan jos tilanne moista vaatisi. Ja hyvinkin hälyttävästi näytti juurikin siltä, improvisoidusta tuliaseestaankin huolimatta demoni oli kaksikosta pahemmin haavoittunut, täten alakynnessä, ja parasta aikaa rymähti ties kuinka monennen kerran illan aikana maahan pyhänmiehen toimesta. Enkelin kääntäessä huomionsa jälleen takaisin Azuren puoleen neidon käytyä tuota provosoimaan, oli viljelijä jälleen salamana heidän välissään, välittämättä hetki hetkeltä raivostuneimmista sanoista joita maskipäinen suustaan syyti. Ei, sen sijaan hän yritti mahdollisimman nopeasti saada pikkusiskonsa kauas lähemmäs marssivasta vaarasta.

Jälleen kerran Azurella oli muita suunnitelmia. Kaikki ne toisiaan vastaan sotivat tunteet tuntuivat vaimenevan viimein siivettömän sanojen myötä, hengityksen salpauttava pelko, sydäntä puristava syyllisyys ja kaikki se pieneen rintaan mahtuva rakkaus tuota kohtaan sulkivat viimein suunsa sokean sen enempiä ajattelematta riepotellessa itsensä irti veljensä otteesta. Hän tiesi enkelin kulkevan lähemmäs, murhanhimoineen päivineen, mutta se ei siltikään estänyt häntä kulkemasta vähintäänkin yhtä varmoin askelin tuota kohden, kädet puristettuna nyrkkeihin sivuilleen. “En minä tarvitse yhtään sen enempää kuin kukaan muukaan”, hän aloitti, pitäen kiharaisen päänsä korkealla pienestä olemuksestaan huolimatta, “olen yhä kiitollinen kaikesta siitä, mitä olet minulle antanut ja vuokseni tehnyt”, nuoren naisen tyynet sanat vuosivat lähes yhtä suurta raivoa kuin enkelin omat Azuren pysähtyessä vastaparinsa eteen. “Sinä et kuitenkaan kyennyt ymmärtämään sitä, että minun elämäni on minun omani. Minä teen itse omat valintani riippumatta siitä, olisivatko ne sinun mielestäsi oikeita, ja jos olet koskaan todella minua rakastanut, tulisi sinun se ymmärtää.”

Sokea kohotti kätensä, seisoi aloillaan täysin avoimena miehen mahdolliselle hyökkäykselle. Katse sinisissä silmissä oli päättäväinen, äänensä edelleen yhtä rauhallinen kuin hetki sitten. “Joten tee pahimpasi, enkeli - teloita ja tuomitse. Kun minä luojani kanssa loput päiväni vietän, on sinun vuorosi katua virheitäsi ja syntejäsi. Minä en eläessäni niihin ole sortunut.”


//OH JUST YOU WAIT NOW 8’)))) OON REDI MILLON TEKI//
... Kaikkia kinosti.

Naava
Avatar
Noitarinki
Porvari
 
Viestit: 753
Liittynyt: 14 Heinä 2012, 17:28

Re: Minulla on ikävä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Helmi 2018, 06:59

Shiloh, Sethos, Ardashir


Siivetön enkeli kallisti päätään, Azuren hänet haastaessa, näin sanallisesti. Askeleet eivät kuitenkaan pysähtyneet, siinä missä sokea lähti itse Sotirista lähestymään. Joku fiksumpi olisi ehkä jo juossut, mutta toisaalta, eihän Azure nähnyt, mitä vastassa oli. Ehkä tuo uhkarohkea uho kohosi ylle juuri sen takia, ettei sokea tiennyt, minkälainen hirviö häntä lähestyi?
Ne sanat kuitenkin saivat panssaroituneen enkelin silminnähden suuttumaan, entisestään, Shilohin ollen selvästi erimieltä sokean kanssa tapahtuneista. Totta kai Azuren elämä oli tytön oma, totta kai tuo sai tehdä sillä mitä halusi — mutta enkelin silmiin tyttö oli tehnyt väärän valinnan, kun oli lähtenyt demonin matkaan, sen jälkeen kun kyseinen demoni oli repinyt enkelin siivet selästä. Azure oli yhtälailla syyllinen siihen menetykseen, mitä tuo muotopuolinen perkele! Tyttö saisi selittää mitä ikinä sylki suuhun toi, Sotiriksen silmissä tuo oli yhtä syntinen, mitä demoni, ellei jopa pahempi.

Miekkansa kera sokeaa lähestyvä enkeli oli viittä vaille valmis vain katkaisemaan Azuren kaulan, kun yllättäen se rujo demoni väliin loikkasi. Sethos oli jo siipensä menettänyt sijoiltaan ja nyt toinen takajaloista roikkui rujosti vain demonin matkassa, muotopuolen asettuessa vielä viimeisillä voimillaan Azuren ja enkelin väliin. Se olisi varmasti ollut demonin loppu, jos maskikasvoinen olisi saattanut hyökkäyksensä loppuun, mutta sitä ei koskaan tapahtunut.
Paikalle saapui kolmas osapuoli.
Ja se osapuoli oli valtava, yli nelimetrinen "hirviö".

Ardashir oli tuntenut outoa vetoa Aroja kohti jo muutaman tunnin, lähtien seuraamaan sitä viettiään viimein. Pitkän matkan ihmisilluusiossaan lymyilevä enkeli olikin saanut taittaa, saavuttaessaan viimein sen oudon tunteen lähteen. Se oli maskikasvoinen, siivetön olento, joka jostain syystä näytti ahdistelevan ihmisiä — se demoni ihmisten keskellä jäi täysin nelisiipiseltä huomaamatta, raivon ottaessa vallan, kun hän maskikasvoisen näki. Ei Ardashir sitä osannut selittää, eikä edes tiennyt, mikä hänet tänne oli vetänyt, mutta juuri nyt se alkukantainen raivo käski tuhoamaan tuon rikkosiipisen.
Näin ollen, ihmisilluusiossa lymyillyt Ardashir vaihtoi muotoaan yli nelimetriseksi "enkeliksi", kolmen leijonanpään karjuen kuorossa, kun valtava peto rynnisti rakennusten lomasta kohden maskikasvoista, vetäen esiin aseistaan kaksi, Angran ja Zigorin. Pitkä ruoska sivalsi heti ensimmäisenä kohden maskikasvoista, joka alta aikayksikön lähti perääntymään poispäin päälle pyrkivästä kolossista. Shiloh ei tiennyt, mikä tuo oli, selvästi mokoma omasi pyhän auran, joka jostain syystä tuntu kirvelevän häntä.

Myös Sethos huomasi sen kolossin, joka paikalle saapui — kuka tuota nyt ei olisi huomannut! Demoni vaistomaisesti kääntyi suurempaa uhkaa kohden, asettuen Azuren ja kolmipäisen väliin, mutta sen sijaan että tuo hirvitys olisi välittänyt ihmisistä, tai edes demonista, lähti se ajamaan siivetöntä enkeliä kauemmaksi, kaikella raivolla. Sethos katsoi osin hämmentyneenä nelisiipisen kolossin perään, tuon ahdistellessa maskikasvoista enkeliä ties minne, kaksikon lopulta kaikoten kauas jonnekin, aroja pitkin, kolossaalisen kolmipään tietenkin näkyen liekehtivän harjansa kerä kauas.

Sethos katsoi pitkään kaksikon perään, peläten, että jompikumpi noista palaisi. Ennemmin maskikasvoinen, kiitos, sillä kolmipäisen aura oli poltellut demonia niin pahasti, että Sethos olisi varmaan kuollut tuon läheisyydessä alta aikayksikön.
Kumpaakaan ei kuitenkaan kuulunut takaisin päin, ehkä nuo olivat jääneet ottamaan yhteen. Painajaispaimen käännähti lopulta Azuren ja tuon veljen puoleen, hetken kaksikkoa tuijottaen, kunnes romahti sijoilleen. Rujo otus päätti kuitenkin viimeisiä voimiaan käyttää siihen, että piilotti tosimuotonsa, vaihtaen sen hirvityksen takaisin humanoidisempaan muotoon, mustahiuksisen miehen omaten kuitenkin samat ruhjeet ja haavat, mitä demonimuotokin.



// OOH MAMI LETS GO HONEY //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Minulla on ikävä

ViestiKirjoittaja Noitarinki » 15 Helmi 2018, 17:06

Ja tottahan toki unidemoni tuli heidän väliinsä vielä viimeisen kerran. “Sethos--”, vaaleaverikkö oli aikeissa pyytää tuota väistymään, mutta sanansa katkesivat lyhyeen, nelikon saadessa seuraa. Azure saattoi kuulla jonkin suuren lähestyvän ja astui vaistomaisesti taaksepäin, kääntyen äänen suuntaan. Hetkellisesti hän tunsi tuosta huokuvan samankaltaisen olon, kuin Shilohista aikoinaan, mutta ei kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota. Sen sijaan hän kuuli isoveljensä kiroavan henkensä alta ennen kuin tunsi käsivarret ympärillään ja nousevansa jälleen kerran maankamaralta. Hämmentynyt neito tunsi tuon kiivaan sydämensykkeen selkäänsä vasten, ja saattoi päätellä miehen olevan vähintäänkin yhtä peloissaan kuin hän oli ollut. Mielessään hän antoi kiitoksen Cecilille kaikesta tästä.

Takaisin jaloilleen päästessään sokeampi tapaus tajusi uuden tulokkaan ajaneen Shilohin pois aroille päin. Hetken aikaa hän kuulosteli loittonevia ääniä ennen kuin kuuli Sethosin jalkojen viimein antaessa periksi. Pellavapäisistä sisaruksista kumpainenkin kiirehti pahoin haavoittuneen unensieppaajan luo, joskin vain vanhempi heistä kykeni visuaalisesti todistamaan tuon toista muodonmuutosta illan aikana. Ikävä kyllä tummanpuhuva demoni ei näyttänyt yhtään sen paremmalta miehenruikulana kuin nelijalkaisena kammotuksenakaan, verisine haavoineen ja ruhjeineen. Cecil vilkaisi vielä kerran pari ympärilleen, varmistaen etteivät he olleet enää välittömässä vaarassa, ennen kuin kumartui koppaamaan lyhyemmän miehen kantamuksikseen - tuo täytyisi saada sisälle ja hoidettavaksi mahdollisimman nopeasti.

Tuvassa heitä vastassa oli varsin järkyttynyt Elaine ja kuusi tytärtä, joista Cecil pyysi vaimoaan valmistelemaan tarvittavat välineet haavojen puhdistamiseen. Maajussi puolestaan suuntasi talon vierashuoneeseen laskemaan demonin pedille, sisarensa kannoillaan kipittäen. Samalta seisomalta perheenpää totesi palaavansa pian ja poistui huoneesta Elainen avuksi.

Ja niin Azure jäi kahden runnellun miehen kanssa. Värisevän hengenvedon saattelemana neito laskeutui istumaan lattialle sängyn vierelle, toinen sokean käsistä haparoiden etsimään demonin omaa. “... Anna anteeksi”, hän sanoi pienesti, nojasi päätään sängynreunaan, tyhjä katse eteensä päin. “Sinä riskeerasit henkesi vuokseni ja minä vain… Olin valmis tekemään siitä kaikesta turhaa.” Ajatuksensa palasivat lyhyesti siihen hetkeen, jona hän oli suorilta antanut enkelille mahdollisuuden suorittaa tehtävänsä päättää hänen päivänsä, eikä hän voinut väittää olevansa ylpeä moisesta. Sen sijaan hän huokaisi syvään. “Olen niin väsynyt tähän”, Azure jatkoi. Hän oli. Hän ei jaksaisi viettää loppuelämäänsä kuvainnollisesti vilkuilemalla olkansa ylitse Shilohin varalta ja elämään aikaansa piileskellen. Ei hän kykenisi siihen.

//LET’S GO LEHMÄT NAVETTA PALAA JA MEI AIHEUTTAA PASKAMYRSKYJÄ//
... Kaikkia kinosti.

Naava
Avatar
Noitarinki
Porvari
 
Viestit: 753
Liittynyt: 14 Heinä 2012, 17:28

Re: Minulla on ikävä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Helmi 2018, 12:33

Sethos ei jaksanut liikkua senttiäkään, tuijottaen mutaista maata edessään ja odottaen, että energiansa palautuisi. Ja sen odottelu lieni parinkin päivän prosessi, mutta demoni olisi enemmän kuin mielellään nukkunut vaikka tässä. Niin kauan kuin lähellä ei riehuisi mielipuolisia enkeleitä tai kolossaalisia hirviöitä, kaikki oli hyvin. Totta kai pessimistinä Sethos oletti jommankumman noista palaavan paikanpäälle ja sitten pitäisi taas jaksaa riehua. Eihän siinä voinut kuin miettiä, kuinka hän olikaan voinut kiintyä ihmiseen niinkin paljon, että oli valmis henkensä uhraamaan tuon puolesta?
Eipä se maassa makailu pitkään jatkunut, kun itse isäntä päätti rimpulan maasta nostaa, Sethosin pistämättä vastaan, vaikka sattuikin niin vietävästi — sekin oli tavallaan uutta, että demoni tunsi kipua näinkin paljon. Tosin, eipä hän ollut ottanut turpiinsa näin pahasti vuosisatoihin, jos siitä lähdettiin. Ei hän kuitenkaan valittanut, peittäen sen kaiken kivun silkalla hiljaisuudessa.

Kieltämättä sisätiloissa lepääminen oli parempi idea, eikä unidemoni pistänyt lainkaan pahaksi siitä suopeammasta sijasta levätä. Yhä kovin hiljaisena, raskaasti hengittäen, Sethos tuijotteli huoneen kattoon, kunnes kirkkaanoranssit silmät laskeutuivat Azuren puoleen, joka sängyn vierelle istahti. Väsynyt katse tarkkaili sokeaa, painajaispaimenen viimein liikahtaen pienesti, jotta sai kättään siirrettyä paremmin Azuren puoleen, kun sokea selvästi hänen käpälää etsi.
Heti ensitöikseen sokea pyyteli anteeksi. Sethos ei vastannut mitään, jatkaen vain sokean tuijottamista, antaen tuon puhua loppuun asti. Osasyy hiljaisuuteen oli myös se, ettei Sethos tiennyt, mitä sanoa. Puhuminen ei vieläkään ollut hänen vahvimpia alueitaan, mutta jotain hänen täytyi sanoa. Tai siltä hänestä ainakin tuntui.

"Jos hyvin käy... Hoiti se hirviö hänet päiviltä", Painajaispaimen lopulta hymähti, todellakin toivoen sen kolossaalisen olennon liiskanneen enkelin, "Ehkä se on ohi nyt...", demoni jatkoi hymähtäen, vakavoituen sitten.
"Oletko... koskaan miettinyt... että elämäsi voisi olla helpompaa, turvallisempaa, ilman minua?"



// OH GOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOD NOOOO //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Minulla on ikävä

ViestiKirjoittaja Noitarinki » 27 Marras 2018, 08:05

Hiljalleen alkoi suonissaan virrannut adrenaliini väistyä, jättäen jälkeensä vain väsyä ja uupumusta. Hänen täytyi vain uskoa, ettei enkeli olisi toivonmukaan tulossa enää takaisin viimeistelemään työtään, näin jälkikäteen neito tajusi jälleen olla kiitollinen hengestään - ei hänellä ollut kiire eikä mikään seuraavaan elämään.
Sethos siirsi kätensä helpommin hänen saatavilleen, sokea mutisi hiljaiset kiitokset ja tarttui siihen omallaan. Demoni ehdotti heidät pelastaneen… Hirviön mahdollisesti lopettaneen siivettömän kärsimyksen, sai Azuren nauramaan kuivakasti. “Kuinka kamala ajatus”, olisi varmaan ollut hänen reaktionsa vielä eilen, mutta nyt hän ei osannut vastata enää mitään. Hän oli toivonut mietteissään, salaa itsekkäästi toivonut, että Shiloh olisi voinut vielä jonain päivänä antaa hänelle anteeksi tekonsa, mutta viimeistään nyt oli selvää ettei niin tulisi tapahtumaan. Ellei se toinen tunkeilija olisi saapuut paikalle, ei heistä kumpikaan varmaan olisi enää tässä.

Enkelikään ei ollut ollut valmis armahtamaan häntä, joten miksi hänen olisi pitänyt tuntea olonsa pahaksi toisen puolesta?

Paitsi että hän oli itse tuon kostonhimoisen hirviön luonut, vaikka ehkä epäsuorasti.

Sängyllä makaava Sethos puhui jälleen ja tottumuksesta nainen nosti kasvonsa äänen suuntaan, miettien hetken. “... Ilman sinua olisin yhä kaupungissa hänen”, Azure viittoi vapaalla kädellään johonkin suuntaan Shilohia kuvatakseen, “kanssaan.” Hän vaikeni hetkeksi, pohtien seuraavia sanojaan ankarasti. “Ilman sinua elämäni varmasti olisikin turvallisempaa ja ellen olisi tavannut sinua, enkelillä olisi vielä siipensä, etkä sinä makaisi tässä nyt. Mutta minä itse valitsin elää sinun kanssasi, en hänen. Vaikka elämäni ehkä olisikin rauhallisempaa jos olisin valinnut toisin, jos minulle mahdollisuus tulisi valita toisin, en sitä tekisi.”

“Sinä olet minulle se tärkein. Se rakkain. Haluan pysyä kanssasi niin pitkään, ettet enää minua huoli.”


//EI TSIISUS HERÄSIN KESKEN YÖUNILTA PUOL KUUDELTA NIIN ROPEFIILIKSISSÄ ETTEN SAANU ENÄÄ UNTA AAAAAAAA OTA ÄLLÖILYÄ//
... Kaikkia kinosti.

Naava
Avatar
Noitarinki
Porvari
 
Viestit: 753
Liittynyt: 14 Heinä 2012, 17:28

Re: Minulla on ikävä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Maalis 2019, 18:53

Demonin väsynyt katse pysyi sokeassa, Sethosin ehättäen jo hetken katua kysymystään. Mitä jos Azure päättäisikin, että demoni olisi oikeassa ja jäisi ennemmin tänne ja passittaisi hänet pois? Ehkä se oli parempi, kaikille. Mutta ei painajaispaimen sitä halunnut. Ei hän halunnut vain kävellä pois Azuren elämästä. Niin vaikealta kuin se tuntuikin myöntää, kaikkien niiden satojen tunteettomien vuosien jälkeen, oli hän rakastunut kuolevaiseen. Sitä tunnetta Sethos ei uskonut kokevansa enää vuosisatojen takaisen menetyksen myötä, mutta tässä sitä oltiin. Ja pelkkä ajatus siitä, että hän menettäisi sen tunteen ja sen tuoman lämmön, pelotti. Ja se pelko nosti uudenlaisen ahdistuksen rintaan.

Sitten Azure avasi suunsa. Mainiten, että olisi yhä enkelin seurassa, ilman demonia. Arvaillen, että elämänsä olisi varmasti turvallisempaa ilman häntä. Ilman häntä, olisi moni muukin asia paremmin, toisin. Mutta se ei vaikuttanut kalvavan Azurea, tytön mainiten tehneen päätöksensä, valintansa, jonka takana pysyi.
Nyt vuorostaan Sethos pysyi hiljaa, pienen hetken vain tuijottaen sokeaa. Joku runollisempi ja tunnerikkaampi henkilö olisi ehkä kyennyt heti sutkauttamaan jotain kaunista vastaukseksi, mutta eihän painajaispaimenesta sellaiseen ollut. Joten sen sijaan, hiljaisuuttaan Sethos kävi vaivalloisesti kampeamaan itsensä ylös vuoteelle istumaan ja hivuttautumaan lähemmäksi Azurea, demonin kietaisten kivusta pakottavat käsivartensa sokean ympärille ja veti tuon halaukseensa.

"Ei tule koittamaan päivää, jolloin en sinua enää huolisi", Kipujaan sivuuttava demoni kuiskasi sokean korvaan, päätään uupuneesti painaen vasten toisen päänsyrjää, "Ei ikinä. Sillä rakastan sinua, Azure".
"Äläkä syytä itseäsi tapahtumista", Sethos jatkoi. Kyllä hän oli Azuren puheista lukenut sen syyllistävän sävyn, mitä ei voinut jättää huomioimatta, "Mikään tapahtuneista ei ole sinun syytäsi. Ei sinun tekojesi tulos".



// AKFJKADWGa JA MINNUU EI HÄVETÄ ETTÄ KESTI NÄIN KAUAN VASTATA JNE
11.2.2020 MIE KISKASEN HAHMONI POIS JA LUETTELEN PELIN JÄIHIN OMILTA OSILTANI, ota yhteyttä sitten jos/kun haluut jatkaa o7 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Edellinen

Paluu Laurina Arot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron