Noel yritti hymyillä siitä eläimen epämiellyttävästä asennoitumisesta huolimatta, seuraillen miten Theodluin kävi koiraa rapsuttamaan ja rauhoittelemaan. Ymmärrettäväähän tuo, että karvaturri kävi vieraita haukkumaan. Kaiketi se tunsi nuorukaisen paremmin ja tunsi tarvetta suojella tuota laumansa jäsenenä, ken tiesi. Ei ainakaan Noel, joka ei muutenkaan lemmikeistä perustanut.
Theo jätti kuitenkin koiran äksyilyn osaltaan huomiotta ilmoittaessaan, ettei uros päälle kuitenkaan kävisi, lähtien sitten askeltamaan suuntaan minne kenraali oli osoittanut hetki sitten. Hetken temppeliherra tyytyi vielä tuijottamaan tuimasti tuota nelikoipista kohden kirkkaan purppuraisiksi värjäytyvillä silmillään, maata äkkiseltään polkien jolloin valkeaturkkinen varovaisuuttaan loikkasikin kauemmas epämiellyttävästä tahosta, jonka ympärillä pyhä energia tuntui yllättävän ryöpähtävän vahvemmaksi. Se kuitenkin soi Noelille sen verran tilaa, jotta hän saattoi turren ohittaa ja nuorukaisen perään astella - eipä hänen tarvinnut harppoa kuin muutama askel saadakseen Theon kiinni, paladiinin jäädessä kulkemaan pojan tahdissa, tuon vierellä. Jos piski kehtaisi häneen nyt selästä käydä kiinni, pistäisi kenraali kyllä mokoman maihin alta aikayksikön...
"Ei sinne kamala matka ole täältä. Ratsain matka taittuisi tietty nopeammin, mutten viitsisi vanhaa oriani enää pilttuusta herätellä pakkaseen kulkemaan", arpikasvoinen tuumi, "Kävely pitää olon lämpimämpänä, sitä paitsi", Artania vielä naurahti sanojensa perään. Theoa ilmeisesti kuitenkin kiinnosti satamakylässä monikin seikka, ei pelkästään rantaviivan näkeminen nyt kun siihen tilaisuus oli, joskin yksin tuon oli kyllä ihan turha lähemmäs Nahoria hiippailla. Niin pitkään kuin Theodluin eliitin seurassa liikkuisi, ei tuota mistään myöskään näillä main epäiltäisi - korkeintaan luultaisiin aseenkantajaksi tai Artanian palvelijaksi, eikä sitäkään tuskin ääneen kehdattaisi aatelin seurassa ilmi tuoda, Noelin ollessa harvinaisen tuttu kylmyydestään. Ei lainkaan tästä isällisen lämpimästä puolestaan, jota kenraali sattuneista syistä halusi nuorikolle näyttää tässä ja nyt.
"Nahor on... sattuneista syistä karu paikka haltioille", temppeliherra kävikin harmittelemaan kun luostarin portit olivat jo taakse jääneet ja he poikkesivat leveämmälle polulle, jota selvästi ratsuin oli poljettu tasaisemmaksi rannan suuntaan kiertämään.
"Täällä käytiin raskas taistelu jo vuosia sitten, olet kai kuullut siitä?", tummatukka vilkaisi ohimennen huppupäisen puoleen, "Se ei hirveän loisteliaasti teikäläisten kannalta kuitenkaan päättynyt".
"Hyviä miehiä menehtyi lukematon määrä... perheenjäseniä, ystäviä, vihollisia", Noel muisteli ääneen ajatuksiinsa vahingossa nojautuen vähän liiaksikin, katseensa laskien kuitenkin nuorikon puoleen varmasti hymyillen, "Nuoremmat usein villitsevät meitä vanhempia kertomaan niistä ajoista tarinoita, niillä on tapana kiertää sotilaspolvelta seuraaville, isiltä perheittensä jäsenill - teidän kulttuurinne varmaan noudattaa aivan samanlaisia periaatteita".
Rannikon suolaisen tuulen saattoi täältä asti jo haistaa selvästi ja tuntea, puhureiden käydessä rinteiden viivaa myöten puhaltamaan välillä turhankin voimakkaasti.
"Mutta mainitsit...", Noel napautti viittansa alla muutaman kerran jalkaansa, miettien viitsisikö edes kysyä seuraavaa, "Ettei setäsi pidä Nahorista... Yleinen kauna kenties? Ei sinällään olisi yllättävää...".
//NOH :DDDD Löysin sulle taulumatskuu sun uuteen kämppään, kehystän
tämän ja tuon sen sulle myöhäseks tupaantuliais lahjaks sitten seuraavalla kerralla//