Kirjoittaja Crimson » 24 Elo 2017, 20:56
Syöjätär pisti nuorikon sanat merkille, ymmärtäen kyllä haukanpoikasen häpeän ja ahdingon tilanteeseen nähden. Hän oli kerran saapunut aikaisemmin varmistamaan Theon olevan kunnossa. Nyt toisen kerran pelastaakseen nuorikon ja tuon tummahipiäisen toverin nahan joltain, mitä Qira ei ollut kuuna päivänä aikaisemmin nähnyt. Jotain synkkää ja karua olennossa oli, mutta samalla tuon ympärillä huokui valtava pyhä aura, joka oli täydellisessä ristiriidassa ilmestyksen muun olemuksen kanssa. Demoni se ei voinut olla, siitä noita oli varma, mutta siihen se arvailu loppuikin.
"Yritäkin päästä ohitseni, ja revin sinut tuhannen silpuksi", kotkaemo puhui oman rakastajansa äänin, harpyijan levittäessä siipensä auki maata vasten, peittäen niiden valtavien höyheniensä taakse kaksikon. Haastavasti se lintumainen katse tuijotti kulmien alta ilmestykseen, seuraten tuon jokaisia liikettä ja elettä, Qiran kallistellessa korkeintaan päätään puolelta toiselle niiden liikkeiden mukana terävästi, kuin mikäkin haaskalintu konsanaan.
"Sillä ei ole mitään väliä kuinka moni teistä asettuu tielleni, otan sen mitä haluan!", Noel ärähti paikalle kuin tyhjästä saapuneelle haahkalle takaisin haltiakielellä, haihtuen tumman udun saattelemana taas näkyviltä, yrittäen näkymättömistä kiertää lähemmäs tummanpuhuvaa naista. Ehkä hän saattaisi ohimennen lopettaa äpäränkin ohimennen, nyt kun mikään ei tuota suojannut enää, paitsi harpyijankuvatus, joka selvästi syystä tai toisesta oli paikalle tullut haltioiden avuksi.
Qira hymähti, katseellaan seuraten pelkkää tyhjyyttä edessään, mutta silti se näytti siltä että noita seurasi selvästi jotakuta tiettyä. Vaikka katalasti olikin yrittänyt itsensä tasoilla kätkeä, näki Qira harvinaisen selvästi kuinka temppliritari yritti näkymättömissään heitä kiertää. Ja samoin taisi tehdä Xard, joka muutenkin maailmojen ja ulottuvuuksien välillä seikkaili minkä kerkesi, kykeni pikkupirukin yhtälailla seuraamaan katseellaan toista, voivotellen ja tepastellen sijoillaan malttamattomana.
"Jatka kilpeä", noita käski pirua, joka äkkiseltään vilkaisi naamansa vääntyen emäntäänsä, joka ei katsettaan laskenut kuitenkaan omasta vastustajastaan minnekään, mutta ilmeensä näytti juuri siltä, ettei Qira aikonut toista kertaa pirua käskeä.
"Mut emäntä!", kyllä Xard tiesi vastaanlaittamisen olevan harvinaisen turhaa, demonin käydessä luomaan sopivankokoisen kilven omalla magiallaan kolmikkoa suojaamaan toistaiseksi, "Voivoi, täs käy viel huonommin ku kuvittelin!".
"Et kuulu tähän maailmaan", noidan katse tasaantui tuon lausuessa sanansa temppeliritarille, joka paikoilleen oli jäänyt, niiden sinisten silmien palatessa koristamaan naisen kasvoja, lintumaisten jalkojenkin vaihtuen jälleen normaaleiksi. Siipensä Qira silti piti, siististi tuoden ne suojaamaan itseään kylmältä tuulelta, siinä samalla kätensä taas nostaen rinnalleen ja sormensa yhteen painaen, muodostaen niillä erikoisen kuvion jälleen. Lähtien demonien kielin sanailemaan jotain matalaan äänensävyyn, silmänsä sulkien ja omien merkkiensä ihossa lähtien hohtamaan lujemmin. Noidan oma aura lähti ottelemaan temppeliritarin pyhän kanssa, Artanian viimein iskien sijoiltaan kohti kovinkin itsensä alttiiksi kaikelle jättänyttä naista. Turhaan, sillä musta terä pysähtyi niille sijoilleen, kun enkeli sen lähestulkoon mustahaltian iholle ehätti lyömään, ja kimposi siitä sitten takaisin. Qira ei näyttänyt olevan hyökkäyksestä moksiskaan, eikä edes värähtänyt sijoillaan, jatkaen vain niitä outoja sanoja ja puheita, joita Noel ei ymmärtänyt lainkaan. Hyvä jos hän toisinaan ymmärsi haltiakieltäkään täysin, tämä oli jotain täysin uutta, eivätkä suuhun edes sopivat sanat olleet millään tavalla tuttuja hänelle.
"Niin pitkään kuin palvelen niitä jotka kuuluvat, sillä ei ole merkitystä", aave sähähti, yrittäen kädellään iskeä naista päin tai edes ottaa tuosta kiinni, mutta turhaan jälleen. Jokin synkkä voima suojasi noitaa. Jokin todella väkevä, sen kenraali kyllä osasi sanoa perääntyessään muutaman askeleen ensin, ennen kuin uudelleen yritti aseineen hyökätä eukon kimppuun raivokkaasti, saamatta mitään vieläkään aikaiseksi. Siitä aave kuitenkin loikkasi jälleen Xardin pitelemän kilven kimppuun, pikkupirun rääkyen lujaa ja korkealta, kun tumma utu kävi pyörimään pitkin suojakilpeä. Piruparka sai pistää kaikkensa peliin jaksaakseen ylläpitää kilpeä iskuilta, näennäisesti tutisten paikoillaan ja voivotellen minkä kerkesi. Mutta tehtävänsä se teki, eikä antanut temppeliherran pyhän aurankaan lannistaa itseään nyt – ei Xard olisi kehdannut tehdä niin emäntänsä, eikä uuden isäntänsä edessä.
Jokin kuitenkin kävi temppeliherraa repimään suojamuurin ulkopuolella, tummien käsien noustessa kuin tyhjästä kiskomaan niitä utuisia verhoja rikki, terävien kynsien saaden revittyä Noelin haarniskaa ja kankaitakin rikki. Se sai kirotun perääntymään jälleen suojan luota, mustan magian kuitenkin seuraten paladiinin perässä, jonkin suuremman lopulta tarratessa miestä kuitenkin valmiiksi vahingoitetusta jalasta ja paiskasi aaveen maahan mustan udun vain pölähtäen joka suuntaan siitä iskun voimasta. Leimauttaen tuleen kaiken mitä jäljelle jäi, kenraalin pyrkien mahdollisimman nopeasti pois siitä tulimyrskyn alta ja kauemmas koko tilanteesta, aaveen lipuen salamana takaisin mustahaltian luo.
"En ikinä antaisi kaltaisesi viedä rakkaitani...", mustahaltia sähisi silmänsä avaten, tuimasti tuijottaen enkelin kasvoille ja kämmenistään paineaallon kumoten olentoa päin, "En ikinä!", noita huusi.
Pyhä hohka olennon ympärillä sen kuin voimistui, Qiran iskiessä magiallaan kenraalia vasten viimein, kun Noel aseensa kera painoi sille energiaryöpylle vastaan. Siitä syntyi valtava jylinä, kun kaksi niin erilaista ja vastakkaista voimaa kohtasi toisensa, hiusten iskiessä ilmaa kuin ruoskat ja heikompien höyhenten irroten Qiran siivistä voimakkaan tuulen mukana lentelemään pitkin hankea. Siinä samalla jokin suurempi kuitenkin nousi varjon tavoin noidan ympärille, Daramin irtautuessa noidan suorittamasta manauksesta naisen kehosta osallistuakseen koitokseen, jättäen jälkeensa tumman verivanan valumaan Syöjättären suupielestä. Ja sehän sai Xardin taas kiljumaan aivan uudella tavalla, voimallisemman demonin antaessa metallinhohtoisena kiiltävän kehonsa ja tulisen harjansa paljastua, ennen kuin Daram kävi kenraaliin kiinni. Harvinaisen vaativasti kiskoen aaveen matkassaan kauemmas ja paiskasi jälleen vasten maata, päästämättä toista karkaamaan otteestaan enää missään välissä, lopulta kiskoen valtavan energiapurkauksen kera Artanian matkassaan sinne pimeään ulottuvuuteen, jonne yksikään kuolevainen ei olisi halunnut jalallaan astua. Jäljelle jäi vain hiljaa ympärillä puhaltava tuuli, sekä demonin ja temppeliherran sekoittuneet karjunnat. Ja Xardin kimakka valitus.
Se erikoisempi energian kulutus sai Qirankin lankeamaan alas polvilleen, terävän paineaallon puhaltaessa naisen vielä nurin älähtäen maahan, noidan olematta todellakaan valmistautunut millään tavoin tällaiseen enää tänä iltana. Saati lähitulevaisuudessa. Siivet tipahtavat alas hankea vasten levälleen, mustahaltian kavutessa itsensä takaisin polvilleen, jäädessä hetkeksi vain nojaamaan polttelevia käsiään vasten maata ja tasailemaan hengitystään, kämmenselkäänsä pyyhkäisten pikaisesti sen verinoron leualtaan myös pois.
Kyläpäällikkö ei enää aistinut pyhää auraa lähellä, Daramin ollessa siis onnistunut karkottamaan tuon jonnekin toisaalle. Enää ei pitäisi olla hätää, ellei mokoma mörkö tavalla tai toisella paikalle uudemman kerran sattuisi eksymään... mutta tuskin. He lienivät turvassa nyt, aina siihen saakka kunnes mahdolliset sivulliset tai raadonsyöjät paikalle saapuisivat erikoisien hajujen ja sattumien jälkeen ihmettelemään.
//Mäitsi vaan veis mut jonneki kissebileisiin, ei siihen voi luottaa ko se oli sitä anarkiaa harrastanut saunapenkin kanssa jo viimeyön aikana (DDD No eikö sinne muka mahu enempää! REKTUUMIN PITÄÄ OLLA KO MATKALAUKKU, KUIN PARASKIN KÄSIVESKA//