Kirjoittaja Aksutar » 03 Helmi 2018, 18:55
Sigurd sai vastauksen, joka tosin ei hänelle sen pahemmin valaissut tilannetta. Jotakuta he etsivät, joka lieni tärkeä Behgille. Miksi tämä joku oli sitten jättänyt tytön yksin metsään ja lähtenyt livohkaan? Vai oliko tuo kidnapattu ja Behgin piti löytää ystävänsä — tai perheenjäsenensä — auttaakseen tuota? Kieltämättä pikkuhukan tilanne kiehtoi lohikäärmettä, hän olisi halunnut tietää paremmin mitä oli tekeillä, mutta kaiketi hänen täytyi tyytyä odottamaan ja katsomaan, mitä tapahtuisi. Olihan tämäkin tapa viettää aikaa, vähän kuin seuraisi pitkäkaavaista mysteeri näytelmää, johon sai jopa itse osallistua! Tosin sitä näkökantaa ei Behgille kerrottu, ties vaikka olisi suuttunut, sikäli mikäli olisi ymmärtänyt jotain siniharjaisen puheista.
Matkaan tuli kuitenkin stoppi, kun jostain puiden välistä lennähti nuoli, joka oli osua ennemmin Behgiin kuin Lounatuuleen. Lohikäärme pysähtyi niille sijoilleen, siinä missä pikkuhukka puikahti puun taakse piiloon. Sininen katse koitti nähdä puiden välistä kuka tai mikä nuolen oli ampunut, lohikäärmeen kuitenkaan kykenemättä kunnolla näkemään niin kauas tästä kohdin, että olisi ketään varsinaisesti erottanut. Mutta kun keskittyi, saattoi hän kyllä aistia väkeä... Hajun perusteella ihmisiä. Sigurd kurtisti kulmiaan pienesti, lopulta astahtaen lähemmäksi Behgiä ja kyykistyi tuon viereen.
"Odota. Pysy tässä, käyn vähän pelottelemassa niitä, niin eivät lähde perään", Sigurd koitti kertoa, käsillään pyytäen nuorta pysymään aloillaan ja matalana, piilossa.
Ymmärsi Behg tai ei, nousi Lounatuuli sijoiltaan ja lähti kävelemään suuntaan, mistä nuoli oli lennähtänyt. Siinä samalla muuttaen muotonsa tosimuotoon — jos joku ihminen heitä halusi pelotella, niin pelotellaan sitten takaisin!
Fritz odotti maltillisesti, että Aleiga nuolensa lähetti varoittavana viestinä muukalaiselle. Siinä samalla oli myös muutama sotilas valmistautunut karauttamaan mokoman perään, jos tuntematon päättäisikin lähteä karkuun. Oli kyse puolueettomasta tai ei, taruolennot hoidettaisiin pois päiviltä jos nuo erehtyisivät eliittijoukon tielle. Jokainen, joka ei ollut heidän puolellaan, oli potentiaalinen uhka. Niin karulta kuin se kuulostikin, mutta heillä ei ollut varaa antaa mokomien elää ja myöhemmin puukottaa selkään! Jos halusivat olla turvassa, niin liittykööt heidän riveihin, auttakoot kukistamaan vihollisen ja saakoot siten rauhan elää miten halusivat...
Aleiga ampui, hienosti, osumatta kohteeseen kuten pitikin. Mokoma sininen ilmestys pysähtyi sijoilleen, ainakaan tuo ei näyttänyt hetkeen mihinkään liikkuvan, kunnes yllättäen katosi, kyykistyen alas.
"Käykää katsomassa mikä se oli ja mitä se meinaa...", Constantine totesi parille sotilaalle, jotka ratsunsa käänsivät kohteen suuntaan ja ravaten lähtivät katsomaan, mitä oli meneillään.
Tosin se matka tyssäsi nopeasti, kun yllättäen kauempaa nousi esiin valtava lohikäärme — valkosuomuinen, siniharjainen serpentti. Fritz oli nähnyt tuon ennenkin, tannersodassa, tuo oli ollut haltioiden riveissä!
Lohikäärme päästi haastavan karjahduksen, rymistellessään eteenpäin puiden lomasta, kaataen siinä jopa muutaman tieltään. Vastaan lähtenyt sotilaskaksikko käänsi ratsunsa harvinaisen nopeasti, palaten takaisin muiden luokse, jotka puolestaan ratsailta laskeutuivat, Fritz mukaan lukien.
"Ota jonkun ratsu ja karauta kauemmas, ellet halua itseäsi satuttaa", Constantine huomautti Aleigalle. Tytön oli parasta poistua paikalta, ei Fritz halunnut tuon satuttavan itseään, mutta ei hänellä ollut aikaa jäädä paimentamaan pohjoisen perkelettä, kun lohikäärme jo kohden tuli. Hehän kaataisivat tuon samantien, kerta lisko kehtasi heidät haastaa!