Kirjoittaja Aksutar » 28 Kesä 2017, 00:30
"Minun silmissäni olette mitä ihastuttavin neitokainen, ettekä iältännekään mitenkään vanha ole", Ryppyinen valkohapsi imarteli lipevästi noidalle, joka ei kenties oman rotunsa ikäpuulla enää niin "ihanteellisen nuori" ollut. Mutta Ajankiitäjän, vuosituhansien vanhan olennon silmissä tämä noita oli mitä kaunein kukkanen, varsinkin kun vanhuksella oli mieltymys ihmisenkaltaisiin humanoideihin. Haltiat saivat hänen puolesta painua äitimaan poveen narsissisuutensa kanssa.
Hymyillen vanhus odotti vastausta ehtoihinsa ja pianpa ne sai kuulla. Niketa suostui kestitsemään tuntematonta vanhusta, mikäli vieras pysyisi majatalon rajojen sisällä. Marduk virnisti nyökäten, ei noita todellakaan tyhmä ollut, kuten olettaa saattoi.
"Ehtonne ovat hyväksyttävät", valkohapsi hymisi. Eihän mikään estäisi häntä lähtemästä. Yksi silmänräpäys ja Ajankiitäjä olisi poissa, joko toisessa paikassa tai täysin toisessa ajassa. Tosin, saattoihan majatalo yllättääkin, olihan Oraakkelikin silloin tällöin heikommassa hapessa, jos sieluja ei ollut saanut. Mutta jos mikään uhkasi hänen henkeään, olisi itse Taivaanturmelija paikalla. Sillä Lohikäärmeiden äiti ei voinut elää ilman Ajankiitäjää ja ilman Pandemonaa Archelaus olisi tyhjä.
Pyyhe otettiin vastaan hymyillen, Vanhuksen käyden ostamaan sen hartioilleen.
"Vaatteet yötä varten kelpaisivat, kiitos, mutta nyt omani kelpaavat", Archelaus naurahti, eihän häntä märät kankaat haitanneet ja pikkuhiljaa – joskin luonnottoman nopeasti – ne rääsyt vanhuksen yllä kävivät kuivumaan, ettei hän vettä valuttanut sentään pitkin majataloa.
"Siveettömyyksistä teidän ei tarvitse olla huolissanne, emäntä hyvä. Olenhan vanha, kaiken nähnyt ja kokenut. Pitkän ja uuvuttavan vaelluksen jälkeen siveettömyydet eivät todellakaan ole ensimmäinen asia mielessäni", Hymisten vanhus vakuutteli Niketalle. Eikä siitä tosiaan ollut mitään huolta, ei Archelaus täällä ollut mitään rivouksia suorittamassa. Ei häntä yksinkertaisesti kiinnostaneet moiset asiat. Hän korkeintaan tykkäsi katsoa ja ihailla kauneutta, jota kuolevaiset – varsinkin naiset – kantoivat.
"Seuranne olisi mitä miellyttävintä, Neiti Aenor", Marduk vastasi kysymykseen, samalla kun kotoisaa ruokasalia ihaili. Vaikka olikin sokea ja silmiä peitti harso, käyttäytyi vanhus aivan kuin olisi koko ajan nähnyt kaiken. Normaalisti Archelaus olisi piilotellut tätä kykyään ja esittänyt tosissaan sokeaa, mutta tässä seurassa se lieni täysin turhaa. Emäntä ja Majatalo tiesivät, ettei kyseessä ollut täysin tavallinen, sokea vanhus.
"Päivänne kuulostaa olleen kovin kiireinen... Mutta sellaista se lienee Majatalon pitäjillä. Istukaa siis ihmeessä, nauttikaa hetken omasta ajasta seurassani", vanhus myhäili, samalla kun istahti alas tarjotulle sijalle ja nyökäten kohden toista istuinta, pyysi myös Niketaa istahtamaan alas, "Ruuan suhteen minulla ei ole toiveita, tämäkin on jo paljon enemmän mitä olisin voinut toivoa. Olette erittäin avokätinen, neiti Aenor".
"Ja majatalonne!", Valkohapsi jatkoi käsiään yhteen lyöden, ennen kuin kädet levitti hieman erilleen ja katsoi ympärilleen huoneeseen, "Miten mahtava luomus. Uniikki suorastaan. Mahdatte olla ylpeä siitä, ettekö vain?".