Kirjoittaja Forte » 27 Tammi 2018, 22:44
Yhtä paljon mitä Darion piti visuaalisesti kauniista asioista, hän piti myös kauniista äänistä, mikä ei varmaan ollut yllätys. Ja Artin nauru oli kieltämättä miellyttävän kaunista, sitä oli hyvä kuunnella, ja se sai puolidemonin itsensäkin hymyilemään ja rentoutumaan enemmän. Arathetin seurassa oli jokseenin miellyttävää olla, rentoa ja vapautunutta, aivan kuin he olisivat tunteneetkin pidempään. Tai, kuten Darionin äiti oli aina sanonut; "Uusi tuttavuus on vain ystävä, jota et tunne vielä". Ja se, miten opetus oli jatkunut, Darion harvemmin halusi muistella. Se meni jotenkuten niin että "Tai vaihtoehtoisesti, uusi pariutumiskumppani tai sitten ateria. Valitse vapaasti.". No, oli miten tahansa, opetuksen alkuosa oli ihan sopiva tähän tilanteeseen.
"Todellakin olisin. Ja olisin myös häiritsevä kummitus. Tiedäthän sellainen, joka on enemmän ärsyttävä kuin vaarallinen. Piilottaisin tärkeitä papereita sekä vaatteita, ja tulisin väärillä hetkillä paikalle. Juuri kun sinulla olisi joku romanttinen kynttiläillallinen menossa, tulisin kilistelemään niitä kahleita, ehkä myös laulamaan aariaa. Joten, voit uskoa, olisin kummituksen paljon rasittavampi, mitä nyt."
Darion naureskeli hiljaa ajatukselle.
"Tai no jaa, ei siinä kummitus tarvitse olla. Veljeni on tuollainen ihan muutenkin."
Puolidemoni vetäisi itselleen taipuisalla hännällään yhden keksin lisää. Moneskohan se oikein mahtoi olla? Hän katsahti samalla Arathetia vähän mietteliäänä. Vai että kannatti varautua pahimaan, jotta saattaisi yllätyä positiivisesti. Tilanteen huomioon ottaen, tuo oli kieltämättä aika hyvä neuvo. Koska kun kyse oli aatelisen maalaamisesta, varsinkin prinssien, kenties oli hyvä, ettei laittanut odotuksiaan turhan korkealle. Sitähän saattaisi kompastua omaan ylpeyteensä, ja siitäkös riemu repeäisi, jos Darion tekisi huonoa työtä.
Vasta omien sanojensa jälkeen Darion oli pysähtynyt miettimään, oliko ollut järkevää pyytää haltiaa mukaan. Ei siksi, etteikö hän haluaisi, vaan siksi, että Arathetilla saattoi hyvinkin olla jotain oikeasti tärkeitä asioita hoidettavanaan. Darion ei missään nimessä halunnut olla hidaste. Mutta miellyttäväksi yllätykseksi, puolidemonin ei tarvinnut vetää sanojaan takaisin, Arathetin suostuessa kyllä tulemaan seuraksi.
"Todellako?"
Darion yritti olla kuulostamatta liian innostuneelta.
"Siis... jos sinulla vain on aikaa, se olisi mukavaa. Puutarha kuulostaa hyvältä, olin jo aikaisemmin ajatellut, että se pitäisi nähdä, mutten ollut täysin varma, onko minulla lupaa mennä sinne. Onko siellä mitään eläimiä?"
Kuulemma jotkut pitivät puutarhassaan jotain eksoottisia, kauniita eläimiä. Darion piti kyllä eläimistä, hän osasi käsitellä hevosia ja oli jokseenkin mieltynyt kissoihin. Oli erittäin mahdollista, että jossain kohtaa hänen äitinsä sukuhaaraa oli jonkinlaisia kissademoneja, ehkä, mutta oli tai ei, Darion piti niistä silti.
"Teetä, ehdottomasti. Meillä on koko pannullinen sitä, ja hyvin aikaa. En usko, että puutarha katoaa yhtään mihinkään."
Jonkin aikaa Darion oli hiljaa, juoden vain teetään, kunnes äkisti yllätti itsensäkin kysymyksellään.
"Oletko muuten nähnyt Periania lähiaikoina? Mietin, mitä hänelle kuuluu."
Oli Darion mitä mieltä satyyrista tahansa, Perian oli kuitenkin ensimmäinen kontakti, ja väistämättä jätti sen takia edes jonkinlaisen impaktin puolidemoniin. Joten oli kaiketi kohteliasta edes vähän kysyä hänestä, vaikkei Darion uskonutkaan heidän olevan tuttavia kummempia.