Sharing is caring, cousin dear

Suuria ja pieniä, koreita ja hieman vaatimattomampia. Saleja löytyy jokaiseen käyttötarkoitukseen, kaiken kokoisia ja näköisiä.

Valvoja: Crimson

Sharing is caring, cousin dear

ViestiKirjoittaja Aksutar » 23 Syys 2017, 17:29

Aran, Darius


Haukankatseinen eliittikenraali tuijotti tyhjyyteen edessään, kuunnellen lähinnä sivukorvalla armeijavastaavan raporttia, jota vanhempi haltiamies luki ääneen salin jokaiselle kuulijalle. Eipä paikalla ollut kovinkaan monta tahoa, pari vastaavaa tahoa kuninkaan armeijasta, muutama kenraali ja taktikko, sekä itse kuninkaan lisäksi kaksi tuon eliittiä. Darius oli lähinnä muodonvuoksi paikalla, kuulemma oli jotain valittamista kuiskauksen teoista taas ja kaiken lisäksi jonkun heistä piti pysyä ajan tasalla siitä, mitä muu armeija touhusi. Se, miksi Argenteus paikalla oli, oli kysymys jota Darius ei välittänyt ääneen esittää. Sama se hänelle, olkoot pässi mukana tai ei. Kaiketi tuo jonkinlaisena tukena ja turvana oli Siniveriselle, joka koko tämän ajan oli koittanut saada telepaattisilla viesteillä jonkinlaista reaktiota irti Winderistä. Muistutellen kahdenviikontakaisesta kohtaamisesta Cúthalionin kartanolla. Kysellen, missä "suuren lohikäärmeratsastajan" lohikäärme nyt oli.
Darius ei reagoinut Araniin mitenkään, vaikka tuo piru niin tiiviisti pöydänpäästä häntä tuijotti ja itsekseen virnuili. Tummiin pukeutunut eliitti jatkoi vain eteensä tuijottamista, koittaen keskittyä edes jotenkuten itse asiaan jota käsiteltiin. Mutta sekin tuntui niin turhauttavan puuduttavalta. Ennemmin hän olisi tekemässä töitään tuvilla tai lähtemässä komennolle, kuin istuisi täällä käytännössä turhanpanttina. Ehkä hänen pitäisi hankkia vastuuhenkilö, joka näissä kokouksissa ravaisi hänen puolestaan. Mutta hän tiesi jo heti, ettei yksikään Kuiskauksesta suostuisi tänne istumaan Dariuksen puolesta, kun kaikki muutkin yhtälailla vihasivat tämänkaltaisia kokouksia ja tapaamisia.

Araniahan se tietenkin kismitti, ettei hän saanut haukkaeliitistään mitään irti täin sanoin, ei ainakaan tässä tilanteessa. Eikä siniverinen kyllä liikaa uskaltanut Dariusta kiusata, ties vaikka Taivaanturmelija paikalle pössähtäisi. Toisaalta, eipä sitä naarasta ollut näkynyt kartanolla, joten lienikö se lisko löytänyt jo jotain parempaa tekemistä, kuin Aranin asioihin sotkeutumisen.
Osin siniveristä kismitti myös se, ettei Darius vastannut hänen kysymyksiinsä Seyristä. Totta kai Aran halusi tietää, mitä sille piruparalle oli tapahtunut sen jälkeen, kun hän oli lähtenyt. Ei hän edes voinut lukea Winderin ajatuksia, jotta olisi saanut asiasta tietoa, kun tuo perkele kantoi yhä Taivaanturmelijan antamaa korua.

Siinä Dariusta kiusatessa ja muiden puheita kuunnellessa oli Aranilta jäänyt täysin huomaamatta, että joku tuttu, ei niin tervetullut, henkilö oli linnalle saapunut. Vasta kun siniverinen alkoi aistimaan toisen saman verisen auran, havahtui hän tilanteeseen ja ehätti hitaan rauhallisesti sijoiltaan nousta juuri, ennen kuin kokoussalin ovet kävivät avautumaan. Keskustelu pysähtyi ja kaikki katseet kääntyivät ovelle, eikä kukaan varsinaisesti ollut osannut odottaa itse kreiviä paikanpäälle, tuolla lailla ilmoittamatta!
"Mitä Sinä täällä teet?", Aran kysyikin heti ensitöikseen nyreänä, katse pistävänvaroittavasti Arethdrielissä, koittaen kuitenkin näin muiden seurassa pitää sen kiukkunsa ja kuvotuksensa aisoissa, ettei ihan heti kaikille kielisi heidän tulehtuneista väleistä.



// Crim hei ∠( ᐛ 」∠)_ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sharing is caring, cousin dear

ViestiKirjoittaja Crimson » 23 Syys 2017, 19:56

Atrevaux, Areth


Kulahtaneiden lukulasiensa takaa silmäpari seurasi tekstintynkää paperilla, toisen käden kirjatessa muistiinpanoja ylös niin koukeroisella ja kauniilla käsialalla, että hyvä jos siitä kukaan muu olisi saanut selvää nopealla vilkaisulla. Musteen alkaessa hiipua sulkakynän päästä, hymähti Argenteus omissa mietteissään itsekseen aina uudelleen, faunin kurottautuen siististi uittamaan kynän kärkeä jälleen musteessa, ennen kuin omia töitään jatkoi. Eivät armeijan kokoukset olleet koskaan hänelle mieluisia tapahtumia, ei hänellä ollut kiinnostusta kuunnella tuota jonninjoutavaa pölinää täällä paikanpäällä – ja siltä vanha pujoparta kirjaimellisesti näyttikin ollessaan keskittynyt omiin touhuihinsa. Kyllähän hän kuunteli tarkoin, vastasi kyllä täsmällisen tarkasti, jos joku häneltä jotain kysyi, mutta muuten tämä muistiinpanojen tekeminen ja kaikenmaailman poppaskonstien ja myrkkyjen, sekä lääkkeiden suunnittelu saivat pidettyä pukinsorkkaisen suhteellisen rauhallisena ja keskittyneenä tilaisuudessa.
Olipahan hän seurana omalla tavallaan myös Aranille, joskin… syystä tai toisesta, sen sijaan että olisi alati Parebrista häirinnyt tai muuten olisi ollut äänessä, vaikutti siniverinen olevan taas Winderin kimpussa. Kyllä fauni sen monarkin katseesta näki, vaikkei Haukansilmä itse näyttänytkään reagoivan mihinkään ainakaan noin pintapuolisesti. Kaiketi noilla oli vaihteeksi jotain kränää keskenään – maailmankirjoissa olisi ollut jotain todella hullusti, ellei olisi ollut.

Myös Parebris aisti jo kaukaa tutun auran lähestyvän, faunin siihen sen kummemmin kuitenkaan reagoimatta. Ainakaan ennen, kun salin ovet avautuivat tuon tulijan tieltä, vihreiden silmien kohotessa viimein ovien suuntaan omista papereista. Atrevaux laski lasit nenältään pöydälle, ilmeettömänä seuraillen kuinka vartijat päästivät Arethdrielin astelemaan peremmälle saliin. Aranin jokseenkin ärsyyntyneiden sanojen lisäksi sarvipään huomio kiinnittyi niihin häijynkin oloisiin jälkiin kreivin kasvoilla, jotka tuon oikeanpuoleista turpavärkkiä halkoivat. Siitä jäänsinisestä silmästä puhumattakaan, kreivin katseen tuijottaessa heidän pöydänpäätyynsä määrätietoisena ja päättäväisenä.

Areth oli todellakin päättänyt yllättää vierailullaan, ja lähtenyt vain piilopaikasta varhain aamulla matkaan muutaman luotettunsa kanssa. Vaikka tiesi että häntä ei sattuneista syistä kaupunkiin kaivattu – varsinkaan Aranin puolesta. Sen jälkeen mitä kartanolla oli sattunut, ei kreivi itsekään olisi halunnut monarkkia tavata henkilökohtaisesti juuri nyt. Mutta täytyihän hänen lähteä näyttämään erikoisemman ideansa kanssa naamaansa myös serkulleen! Naamaansa, jota nyt koristivat tummien silmärajauksien ja punertavan luomivärin lisäksi myös viisi arpea, ja eripariset silmät. Ei Arethdriel ollut halunnut Seyrin repimiä jälkiä piilottaa kasvoiltaan täysin, vaikkeivät ne turhan kauniilta näyttäneetkään. Oli niissä kuitenkin omanlaisensa viehätys, jonka Areth oli huomannut kiinnostavan toisia tahoja, etenkin Avalonia ja Loriania, joille kreivi sai jatkuvasti keksiä uusia satuja kerrottavaksi siitä mistä arvet oikein olivat hänen kasvoilleen tulleet. Nyt hänellä olisi vuorossa satuilla isoille miehille sattuneista, sillä eihän Areth halunnut Briarin kyläpäällikköä mustamaalata Aranin iloksi millään tavalla. Ei hänellä ollut siihen vieläkään syytä, ei senkään takia, että Erudessa oli yhä halunnut kaikesta huolimatta yrittää sukulaisensa suhteen. Tietysti hän pitäisi vaimonsa puolia tässä seikassa! Kenties niistä arvista olisi hänen asiayhteytensä suhteen hyötyäkin, enemmän kuin kreivi oli edes suunnitellut.

Minäkö? Osallistun kokoukseenne tietysti, serkku hyvä!”, Arethdriel henkäisi teatraalisen hämmentyneenä, kätensä rinnalleen painaen nopeasti sanojensa lomasta astellessaan peremmälle, ”Kenraali Argenteus ja Kenraali Winder, hyvät herrat”, Areth kävi nopeasti katseellaan läpi paikalla olevia tahoja, noteeraten noita pienin, elegantein kumarruksin.
Kerrankin kun olen täällä samaan aikaan tärkeiden tapahtumien aikaan, olen kyllästynyt lukemaan pelkkiä kirjeitä raporteistanne”, tummiin pukeutunut tummatukka hymyili seurueelle, oikeaa silmäkulmaansa napauttaen, ”Varsinkin nyt, kun en näe enää kunnolla – vaikka oli minulla myös muutakin mielessäni”.
Tuskin useamman taktikon läsnäolosta on haittaa”, Atrevaux huomautti lasinsa uudelleen nenälleen nostaen ja jatkaen kirjoittamistaan muina miehinä, sivuuttaen täysin itsevarman kreivin nyökkäävän eleen eliitille huokaistessaan ärähtäen taas palatessaan sulkakynäänsä musteeseen uittamaan. Tämä tästä nyt sitten vielä puuttuikin…
Niin, aivan! Pyydän keskeytystäni anteeksi, lukekaa toki raporttinne loppuun - voin esitellä oman asiani viimeisenä, alkuperäisen esityslistan päätteeksi”, pöydän ääreen istahtaen yhtälailla erillisiä lupia kaipaamaton kreivi jatkoi, tuoden koreiden sormussarjojen peittämät kätensä ristiin pöydälle.



//Käytkö sä usein täällä ヽ(・ˇ∀ˇ・ゞ) //
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Sharing is caring, cousin dear

ViestiKirjoittaja Aksutar » 23 Syys 2017, 20:37

Viimein kädet puuskassa istuvan eliitin kasvoilla näkyi jotain reaktioita, Dariuksen tuijottaen kysyvänvarovaisena kreiviä, joka paikalle oli täysin tyhjästä ilmestynyt. Tietenkin häntä hämmästytti toisen siniverisen läsnäolo, ei tuota koskaan näkynyt linnalla, ellei erillisiä juhlia ollut tiedossa. Mutta Haukansilmäistä hämmästytti myös ne muotopuoleksi jääneet kasvot. Miksi parantajat olivat jättäneet kreivin kasvot tuollaisiksi? Paikalla oli varmasti osaavia parantajamaageja, jotka olisivat voineet kasvot entiseen uskoonsa loihtia heti. Toisin kuin Dariuksella aikanaan, oli Arethdrielillä varmasti ollut mahdollisuus siihen! Mutta, syystä tai toisesta siniverinen oli antanut kasvojensa jäädä tuollaisiksi. Miksi, siihen varmasti saisi vastauksen kun vain kysyisi.
Sukulaisensa kasvot hämmästyttivät myös Arania, tuon läsnäolon lisäksi. Mitä ihmettä oli tapahtunut ja miksi ihmeessä kreivi tuolta halusi näyttää? Kuninkaan katse lipuikin pitkin tummatukan kasvoja, Aranin nyrpistäen nokkaansa näkemälleen, tuhahtaen vielä kaiken päälle kun Arethdriel turpansa avasi.

Darius sai hämmennykseltään nyökättyä pienesti kreivin tervehdykseen, jatkaen kuitenkin hiljaista linjaansa. Alati Haukansilmä kuitenkin tarkkaili kreiviä ja välistä kuningasta, pitämättä lainkaan tästä asetelmasta. Jotain nuoremmalla Cúthalionilla oli mielessään, ei tuo tänne olisi tullut vain huvikseen osallistumaan johonkin vähäpätöiseen päivityskokoukseen.
”Ehkä kenraali Winder voi auttaa sinua lukemisessa, nätisti kun eriparisilmäiset olette – mitä ihmettä sinulle edes on tapahtunut? Vaimosiko sinua jälleen simputti?”, Monarkki tuhahti, vilkaisten sitten vihaisesti jättiläisfaunin puoleen, tuon ollessa sitä mieltä ettei kreivin läsnäolosta mitään haittaakaan olisi. No, ei olisi, mutta Aran ei halunnut mokomaa tänne! Jotain Arethilla oli mielessään ja oli se mitä tahansa, osasi Aran sanoa, ettei tulisi siitä pitämään. Ei tuo muuten tänne olisi tuolla tavoin marssinut – mikäli Arethdriel anteeksi olisi tullut pyytämään, olisi tuo nöyrempi ja odottanut tapaamisvuoroa jossain!

”Ei, ei, olimme jo muutenkin loppusuoralla – mitä nyt kenraali Winderin joukkoja olisi tarkoitus taas soimaa kun eivät osaa leikkiä muiden kanssa nätisti”, yhä seisova kuningas kertoi, kättään heilauttamalla kehottaen jokaista unohtamaan nyt äskeiset keskustelunaiheet, ”Kerro ihmeessä, kreivi hyvä, mitä asiaa sinulla meille on?”.



// Aika usein joo ( ◞・౪・) //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sharing is caring, cousin dear

ViestiKirjoittaja Crimson » 23 Syys 2017, 23:44

Areth ei saattanut olla naurahtamatta monarkin tuhahdukseen, koittaen pidätellä sitä silkkaa himoaan vain virnistää kuninkaalleen ivallisesti. Ei se sopinut tähän tilanteeseen, sellainen tiuskinta ja epäkunnioittava käytös, kun ympärillä oli muitakin, ja lienipä Aran siitä samaa mieltä. Ei tuo muuten niin maltillisesti olisi käyttäytynyt ja sanojaan hillinnyt, ärtymyksensä suorastaan paistaen kuninkaasta hänen silmiinsä lävitse.
Eihän rakas kreivittäreni nyt sellaista harrasta, hänhän on varsin viehättävä nainen muista asemistaan huolimatta! Ja äidin rooli on kasvattanut hänestä vakaamman tahon huolehtimaan perheemme”, tietenkin Arethdrielin täytyi vaimoaan kehua muiden kuullen viekas hymy kasvoillaan, ”Hän nauttii suuresti ihastuttavan kuningattaremme seurasta - on sääli ettei Erudessa päässyt mukaani tällä kertaa näkemään kaupunkia ja ystäviään täälläpäin”.
Tummatukka malttoi kuitenkin hetken suunsa kanssa, silmäillen vain rauhallisesti pöydänkantta. Tai no, lähinnä omia käsiään, Arethdrielin ojentaessa sormiaan hetkeksi ja napauttaessa sormenpäillään pöytää vasten muutaman kerran tahdikkaasti. Kultakutrihan ei jaksanut odottaa serkkunsa asiaa selvästi, ilmoittaen vain tehtävälistalla olleen Kuiskauksen haukkumista. Oliko se sitten yleinenkin kokousaihe täälläpäin, eihän Areth sitä varsinaisesti tiennyt, mutta Parebriksen mörähdys sijoiltaan taisi kuitata senkin varmuudeksi.

Sittenhän satuin paikalle sopivasti, vai kuinka?”, hitaasti nuoremman siniverisen katse nousi takaisin kuninkaaseen, ja siitä valui viekkaasti Dariuksen puoleen, ”Jonninjoutavaa simputusta, kuka nyt sellaista jaksaisi kuunnella”.

No mutta, menkäämme asiaan sitten. Enhän tahdo tuhlata kallista aikaanne sen enempää kuin on tarve”, kättä heilautettiin vähätellen, jokseenkin nyrpeänä kreivin nousten uudemman kerran pöydän äärestä jaloilleen. Hän kun oli uskonut, että saisi istua hetken ja suunnitella sanojaan paremmin – mutta ei sitten.
Kädet aseteltiin alaselälle, tummatukan lähtiessä lipumaan määrätietoisesti pöydässä istuvien selkäpuolelta eteenpäin seuruetta piirittääkseen kuin mikäkin haikala. Kaikessa hiljaisuudessaan aluksi, ja katseensa pitäen vain edessään.
On totta että vihollinen on heikoilla toistaiseksi. Eivätkä tiedustelijat ole saaneet pohjoisesta käsin raportteja toimitettavaksi turhan usein. Mutta me kaikki tiedämme, ettei ole kuin ajan kysymys, milloin ihmiset keksivät piilopaikkamme sijainnin”, Areth puhui rauhalliseen ääneen, saaden jopa Argenteuksen silmäilemään nuorempansa perään yhä toistuvammin lappustensa ääreltä.
Viimeisin partio johdettiin harhaan ja tuhottiin vain joitain päiviä sitten - vihollinen alkaa olla turhan lähellä juuriamme, eivätkä he enää lähetä partioilleen ketä tahansa ja se alkaa hiljalleen näkyä sotilaskannassani. Milloin he eivät palaa lainkaan, milloin ruumiita tuodaan takaisin useampikin, ja jokainen kuollut korvataan nuoremmilla. Koulutetuilla, mutta kokemattomilla – osa metsästysmaistamme on jo viety, eikä kylän ulkopuolella ole turvallista liikkua ilman sotilaita tai osaavaa turvaa. Ilman resursseja, joiden käyttöön keksisin miljoona muutakin tapaa, kuin uhrata ja laskea tehtäville, joihin heitä ei ole tarkoitettu. Palkkasotilaatkin maksavat, eikä heihin voi koskaan luottaa täysin”.
Edes minä ja perheeni emme saa olla kotonanikaan enää rauhassa”, mitä terävin vilkaus suotiin Aranille, tummatukan kulkiessa pöydän ympäri kierrostaan ja askeliaan hidastaen siniverisen serkkunsa kohdalla, ”Kenties jäljet kasvoillani ovat pätevä todiste siitä, en voi olla enää varma milloin joku hyökkää nurkan takaa kimppuuni. Onneksi, minulla oli kuitenkin onni matkassa…”. Ei hän ollut antanut anteeksi vanhemman tunkeutumista tontilleen siten ja hänen vieraidensa häpäisemistä, ja sen saattoi kyllä tietävä nähdä kreivistä, joka kuitenkin matkaansa eteenpäin jatkoi. Seisahtuen sitten vuorostaan kenraali Winderin läheisyyteen, pöydän puoleen kääntyen arvokkaasti.

Tarvitsen sotilaita. Päteviä sellaisia. Jotka pelottavat vihollisen taas kauemmas nurkiltani ja takaavat turvan siviileille ja tilaisuuden käyttää armeijan sotilaita sellaisten tehtävien parissa, joihin nuo kuuluvatkin. Erudessallakaan ei ole aikaa toimia joukkojen pääsääntöisenä komentajana nyt, koska kavensin perheenlisäyksen myötä hänen vastuitaan piirun verran. Toisin sanoen…”, viekas hymy kohosi Arethdrielin kasvoille, katseen kohotessa pöydänkantta myöten Araniin, ”Tarvitsen oman eliitin”.
"Otaksun, että tarkoitatte jotakuta meistä jo olemassaolevista, herrani?", Atrevaux hymähti sijoiltaan mörähtäen, viimein luopuen täysin siitä sulkakynästä kädestään ja pamautti kirjasensa kiinni. Mietteliään hyminän kurkustaan päästäen kun kreivi vinosti hänelle nyökkäsi kysymykseen vastaukseksi.



// Otaks drinkin ehkä siinä tapauksessa (/ω\) //
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Sharing is caring, cousin dear

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Syys 2017, 00:35

Darius ei vastannut mitään kreivin puheisiin, tuijotti tuota vain pistäväntarkalla katseellaan. Jos totta puhuttiin, eliitti olisi mielellään vain poistunut paikalta, mihin häntä täällä enää tarvittiin? Tuskin mihinkään, mutta syystä tai toisesta Haukansilmä ei saanut itseään nousemaan saatikka sitten pyytämään anteeksi äkillistä poistumistaan. Ja hänellä oli sellainen kutina, ettei Aran soisi hänelle sitä iloa, varmasti tuo halusi pitää hänet paikalla ihan vain kiusallaan.
Sen pahemmin kuitenkaan vitkastelematta, lähti kreivi paremmin avaamaan asiaansa, siinä samalla lähtien lipumaan pitkin huonetta puheidensa ohessa. Aran tuijotti toista herkeämättä, katseellaan seuraten toisen siniverisen jokaista askelta. Turhaa tuo turisi, kertoen jo niitä asioita mitä kaikki tiesivät. Olihan se huolestuttavaa, että ihmiset olivat alueitaan laajentaneet ja yhä lähempänä piilopaikkaa käyneet – se tosiaan oli vain ajan kysymys, koska nuo löytäisivät viimein etsimänsä. Joten parempi oli pistää vauhtia tähän sotaan ja kukistaa viholliset, ennen kuin sinne ehtisivät! Tosin rumasti ajateltuna, sehän oli Arethin ongelma, näin Aranin mielestä...

”Ehkä kannattaisi harkita paremmin, ketä kotiinsa kutsuu”, Monarkki tuhahti Arethdrielille, tuon puhuessa, kuinka kotonaankaan ei saanut enää olla rauhassa. Ilmeisesti kasvojen arvet olivat Seyrin jäljiltä? Tai ainakin jotenkin liittyivät Seyriin?
”Ja ehkä kannattaisi repiä pedoilta kynnet irti, ennen kuin iskevät”, Siniverinen lisäsikin, pienesti virnistäen, saaden viimein Dariuksesta irti mieleisensä reaktion, kun Haukansilmä hänen puoleensa terävästi mulkaisi. Ja sekös huvitti Arania entistä enemmän.
Mutta huvittelut jäivät siihen, kuninkaan jatkaen kreivin kuuntelua, tuon viimein päästessä asiansa pointtiin. Arethdriel kuulemma tarvitsi oman eliitin. Aran tuhahti, siinähän menisi ja hankkisi? Näin kuningas oli aikeissa vastata, kunnes Artevaux jälleen suunsa avasi ja täsmensi kreivin sanoja. Arethdriel oli tarkoittanut jo olemassa olevista neljästä jotakuta.

Seurasi hetken hiljaisuus, jonka aikana Aran tuijotti nyreänhäkeltyneenä sukulaistaan, siinä missä Darius oli jähmettynyt paikoilleen sen myötä kun kreivi hänen lähelleen oli pysähtynyt. Haukansilmä tuijotti monarkkia, muiden vilkuillen molempiin siniverisiin – osan ollen selvästi sitä mieltä, että kreivin ehdotuksessa oli pointtinsa. Lopulta Aranin katse laskeutui sukulaisestaan Winderiin, joka lähes silmin nähden kavahti sitä katsetta. Ei tarvinnut kahdesti arvailla, mitä Arethilla oli mielessään.

”Ei!”, Aran lopulta karjahti, kätensä iskien pöydänkanteen. Sillä samalla sekunnilla myös Darius nousi sijoiltaan niin, että tuoli päästi ikävän äänen kivistä lattiaa vasten. Jostain syystä hänestä ei tuntunut nyt lainkaan turvalliselta enää istua tässä seurassa, vaikka huoneessa olikin tahoja, jotka olisivat katsoneet pahalla jos monarkki eliittiään olisi lähtenyt pahoinpitelemään. Sitä paitsi, Aran näytti siltä että piti Dariusta osallisena tähän juonikuvioon – ja niinhän Aran myös pitikin.
”Minulla on neljä eliitti, ei yhtään enempää tai vähempää ja kaikki ovat sidoksissa tänne, linnalle, minuun. Sinä et voi vain marssia tänne ja vaatia tuollaisia – mene ja hanki oma eliitti, lupaavia kenraaleita on jo riveissä, sen kun valitset! Mutta et yhtäkään minun eliittikenraaleistani!”, Syyttävä sormi nousi kuninkaan pauhatessa kohden kreiviä, ”ET. Varsinkaan. Winderiä”.
”Ja sinä, istu alas”
, kuului komento Dariuskelle välistä, Haukansilmäisen kuitenkin vain pudistaen päätään pienesti. Ja sekös raivostutti Arania entisestään, varsinkin kun hän ei voinut eliittiä näpäyttää tässä seurassa!
Seurassa, joka oli entistä hämmentyneempi tilanteesta, kenenkään varsinaisesti uskaltamatta sanoa mitään tähän väliin, vaikka selvästi yhdellä jos toisellakin oli mielipide jaettavana.

// No ehkä yhden voisin ottaa ೭੧(❛▿❛✿)੭೨ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sharing is caring, cousin dear

ViestiKirjoittaja Crimson » 24 Syys 2017, 01:43

Arethdriel hymähti, leukaansa aavistuksen nostaen Aranin karjahtaessa hänelle, vaikka samalla se taisi myös huvittaa kreiviä. Taisipa siinä yksi jos toinenkin hätkähtää sijoillaan siniverisen niin kiukkuiseksi heittäytyessään, katseiden kiertäessä salissa kysyvinä itse kussakin vuoronperään. Heillä oli jo neljä. Yksi lisää, ja vihollinen tekisi varmasti samoin. Puhumattakaan millainen voimavara kääpiöillä olisi, kun nuo vuoriltaan viimein alas laskeutuisivat… Puhumattakaan siitä, kuinka voimavarojen lisääminen piilopaikkaan siten lisäisi myös ylimääräistä huomiota heidän kylänsä ja Quinnin puoleen. Tunnettu rykmentti pitäisi huolen siitä, että lähestyminen haltioiden vehreille maille olisi turhaa taas – ja sen, ja monen muun henkilökohtaisen syyn lisäksi, Areth halusi ostaa Sinisen Kuiskauksen nyt itselleen. Hän halusi Winderin. Ja hän tiesi, kuinka viheliäisen viekas teko se olisi Aranille, joka jo nytkin käytti ja väsytti eliittijoukkoja kaikkeen mahdolliseen. Mutta jos Areth jotain halusi, olisi se ärsyttää Arania niin paljon kuin hän suinkin saattaisi. Etenkin tällaisissa tilanteissa, joissa monarkilla ei ollut sijaa heittäytyä turhan typeräksi.

Kenraali Argenteusko sitten?”, Areth esitti, viitaten kädellään pässinpäisen kenraalin puoleen, joka yksissä tuumin pudisti päätään kreivin sanoille.
Minua ja taitojani tarvitaan täällä, kaupungissa. Toimin monarkin läheisenä avustajana, enkä siitäkään syystä voisi astua täysin palvelukseenne, kreivini, vaikka mielisin”, pukinsorkkainen örisi pöydänäärestä, Winderiä epäillen silmäillessään siinä samalla. Mikä juoni tässä sitten oli takana, oli fauni siitä omalla tavallaan tyytyväinen. Nuo sinipukeiset tontut kun saataisiin muualle hetkeksi, saattaisi se varmaan rauhoittaa Araniakin – vaikka eihän tuo vaaleatukkainen ilmetys sitä tajunnut, siinä alkaessaan haastaa serkkuaan ärtyneenä ja osoittelemaan kuin mitäkin petturia.
Nardur on kaikessaan uskollinen kruunulle, sinulle ja perheellesi. Kenraali Tor taas sidottuna linnasi kivisiin muureihin”, Areth virnisti katalasti, ”Mikä sitten sitoo kenraali Winderin tänne? Joku outo päähänpinttymäsi, vai?”.
Voisin nimetä siihen kehen tahansa, siinä olet oikeassa. Mutta sopivan valitseminen ja uudelleen määrävaltaan kouluttaminen vie turhaa aikaa, enkä omista sellaisia rykmenttejä, jotka ovat pääsääntöisesti kulkeneet komennuksella aina vieri vieren. Sitä paitsi, päätösvalta siitä kuuluisi Erudessalle, joka valmiiksi on sotilaspiireissä luotettu. Minulla on jo kenraaleita – mutta tarvitsen toimivan ryhmän, joka tarvittaessa voi toimia esimerkkinä myös muille. Mobiilin ryhmän, joka voi toimia itsenäisesti ja hiljaa, ja on valmis siirtymään nopeastikin kartalla, jos tarve on”.

Jakaminen on kultaa, serkku hyvä. Anna yksi omistasi, ja minä saatan taata jälleen piilomme turvallisuuden. Niiden siviilien, kansamme jäsenten jotka halusivat yhä jäädä asuttamaan kyläämme”, tummatukka totesi rauhallisin sanoin, päätään aavistuksen kallistaen vinon hymyn kera, ”Anna Winder minulle. Johan heistä on harmia teille, jos kokouksissakin parjaatte heitä, kuten mainitsit. Kenties maiseman vaihdos ja erilaiset tehtävät muuttaisivat senkin asennoitumisen, ehkä saisin samalla pohjan sille, että voisin nimittää omani myöhemmin – vai mitä mieltä muut olette?”. Tummatukkaisen viekas, eripurainen katse kiersi huoneessa olevia, merkittävästi viipyen sitten Dariuksessa, ja jälleen siirtyen monarkkiin, ”Nimeä hintasi, ja minä maksan sen, jos se siitä on kiinni”.



//perfetto~ (。・ω・。) tilaan niin tujun lasillisen viskiä et johan pärähtää//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Sharing is caring, cousin dear

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Syys 2017, 02:23

Voi kuinka Arania kismitti. Monarkki suorastaan paloi raivosta, tuijottaessaan tummatukkaista kaksikkoa, varsinkin Arethdrielia, joka puhumistaan jatkoi. Ja toi totta kai ilmi joka ikisen hyvän pointin, johon kuninkaalla ei ollut mitään pätevää vastausta takaisin. Ei tässä seurassa ainakaan. Jos hän kieltäytyisi tai alkaisi väittämään vastaan, kyseenalaistaisivat muut hänen johtamiskykynsä, varsinkin sen, eikö kuningas välittänyt Piilopaikassa asuvasta kansasta.
Dariusta pelotti. Ainoa asia mikä esti Arania pieksemästä häntä maanrakoon, oli seura tässä huoneessa. Mutta pelotti myös, mitä ihmettä kreivi puuhasi. Ei Darius halunnut piilopaikkaan lähteä Kuiskauksen kera! Tai, siltä hänestä tuntui, tällä hetkellä – olisi nyt ensin edes tullut puhumaan hänelle ja kysynyt, olisiko Kuiskaus kiinnostunut tuollaisesta ”tarjouksesta”. Mutta. Ei se tainnut olla tarjous. He olivat kuninkaan eliittijoukko, he menivät minne käskettiin... Ja jos käsky kävisi siirtyä piilopaikkaan, kreivin alaisuuteen, tottelisi kuiskaus. Eihän heillä ollut sanavaltaa siihen, vaikka aivan varmasti joka ikinä tulisi mielipiteensä tästä siirrosta kertomaan.

”Arvon kreivi puhuu asiaa, Teidän Korkeutenne”, Lopulta yksi sivusta seuranneista kenraaleista kävi huomauttamaan, jonka myötä myös muut avasivat suunsa ja lähtivät tästä ehdotuksesta puhumaan ja teorioimaan, jokaisen ollen aikalailla sitä mieltä, että Arethdrielin ehdotus oli varteenotettava ja hyä toteuttaa. Muiden puhuessa Aran lähti askeltamaan lähemmäksi kreiviä, pysähtyen aivan tuon eteen, katsoen mitä murhaavimmin verisukulaistaan.
”En tiedä mitä juonitte. Mutta tämä ei jää tähän”, henkensä alta siniverinen mutisi, niin etteivät muut sitä kuulleet, ”Pistäkää raporttiin maininta Kuiskauksen siirtymisestä Arvon Kreivin alaisuuteen Piilopaikkaan, kunnes toisin määrätään”, kuului kuitenkin käsky kirjurille kovempaan ääneen.
”Kenraali Winder ja alaisensa myydään Kreiville, mutta Kuiskaus säilyttää asemansa eliittiryhmänä ja on velvoitettu vastaamaan linnan kutsuun ja käskyihin, jos tarve tulee”, Aran jatkoi, vilkaisten Dariuksen puoleen joka muutaman askeleen päässä seisoi, tuijottaen jokseenkin järkyttyneenä siniverisiä.
”Hinnasta neuvotelttakoot myöhemmin. Kokous on päättynyt”, Kuningas lopulta julisti, madaltaen jälleen ääntään, ”Pidä parin hopean huorasi. Ja ehkä voisit ottaa hänestä mallia, Winder sentään älyää peittää kuvottavat häpeäjälkensä kasvoillaan”.
Niiden sanojen myötä Aran lähti kävelemään ovelle, ohimennen hartiallaan, tahallaan tietenkin, törmäten Arethdrieliin. Hän ei jäänyt tänne enää hetkeksikään, Aranin piti päästä purkamaan kiukkuaan nyt johonkin ja äkkiä. Ja sen kiukun myötä oli myös muita oireita tulossa, monarkin yskähtäen muutaman kerran nyrkkiinsä, ovista ulos kävellessään. Myös muut niiden kuninkaan sanojen myötä alkoivat kasailla papereitaan ja pikkuhiljaa valua ulos kokoustilasta, Dariuksen kuitenkin seisten yhä paikallaan, kreiviä tuijottaen.

”Mitä sinä teet?”, Kuului lähes kuiskattu henkäys siniveriselle, Dariuksen viimein saadessa suunsa auki järkytykseltään.


// Sit se päättyy niin että me löydetään ittemme samasta sängystä aamulla, ilman minkäänlaista muistikuvaa edellisillasta //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sharing is caring, cousin dear

ViestiKirjoittaja Crimson » 24 Syys 2017, 03:32

Mitä mairein ilme nousi kreivin kasvoille muidenkin yhtyessä hänen sanoihinsa lopulta. Se oli omanlaisensa vaikutusvallan näyttäminen muille – ja siinähän Arethdriel oli tarpeen tullessa varsinainen mestari. Hän tiesi miten puhui toiset puolelleen. Hän tiesi täydelliset tilanteet siihen, kun hän saattoi lipevänkin kielensä ujuttaa keskelle mitä oudoimpia tilaisuuksia, vain voidakseen tehdä jotain tällaista. Ja siitähän kreivi oli mielissään, että sai Aranin puhuttua pussiin, josta mokoma ei enää pääsisi millään tavoin väittämään vastaan tai kiipeämään ylös ilman, että olisi aiheuttanut huoneessa kyseenalaistavia katseita ja puheita.
Katse seurasi tarkasti kultakutrin askeltamista hänen eteensä, nuoremman vastaten nenänvarttaan pitkin alemmas katsoen Arania. Samaan aikaan Parebris hörähti omissaoloissaan huvittuneena tilanteelle, ollessaan oikeastaan vain tyytyväinen siitä, että serkkupoika oli päättänyt viimein käydä aavistuksen nokkavaksikin Aranin edessä. Mies oli ovela, kyllä pujopartainen sen jo oli huomannut, muttei tietenkään ollut olettanut Cúthalioneiden alkavan nyt vielä kinastella keskenään millään tavalla. Kyllähän hän tiesi Aranin puolesta mitä piilopaikassa oli tapahtunut aikaisemmin, mutta sekin taisi olla vain osa totuutta – kuten tavallisestikin, kultakutrilla oli omanlaisensa tapa kertoa tarinoita hänelle viinilasillisten äärellä.

Kreivi ei monarkille vastannut, tyytyväisenä vain viimein rentouttaen olemuksensa ja hymyillen vanhemman ladellen mikä homman nimi olisi. Ja hänhän sai, mitä hän halusi. Sinisen Kuiskauksen. Sitä hän oli tänne tullut hakemaankin, ja tämän parempaa tilaisuutta hän tuskin olisi ikinä voinut saadakaan tälle kaikelle! Kaikki oli suorastaan kuin tarjottimella järjestetty valmiiksi, odottamaan milloin joku sen herkullisimman pullan kehtaisi siitä tarjottimelta tulla hakemaan.

Sopii, vallan mainiosti”, Arethdriel kuittasi nopeasti Aranille – kyllähän tämä tulisi maksamaan varmaan liiakseenkin, mutta toisaalta, hän oli valmis tekemään sen uhrauksen. Jos ei muuten, niin kansan puolesta. Heidän piti välittää piilopaikasta yhtälailla, kylää saatettaisiin vielä tarvita pahemminkin, joten he pitivät paikan siistinä ja arvokkaana. Turvallisena, ennen kaikkea. Ei heille kaikille ollut sijaa kaupungissa, eivätkä heistä kaikki edes halunneet täällä asua – kuten esimerkiksi Arethdriel itse.
Kannan niitä vain puolestasi näkösällä, sinullehan ne oikeasti kuuluisivat, minkä varmasti tiedätkin”, tummatukka hymähti matalalta vain kuninkaalle itselleen, kasvoilleen tuoden arvostelevan ilmeen kun Aran häntä tönäisi, ”Mieti sinä sitä, kun nyrpeänä istut märehtimässä tappiotasi jälkikäteen keskenäsi”, Areth sähähti vielä mokoman perään. Toinen niistä korujen peittämistä käsistä nousi hieromaan vaativasti kohtaa käsivarressa, johon monarkki oli mennyt törmäämään, katseen seuraten haudanvakavasti serkkunsa perään pitkän tovin.

Myös muiden tavoin Atrevaux kävi lasinsa taittelemaan kasaan ja pistämään punertavan kaapunsa rintataskuun talteen. Kaikessa rauhassa, vailla mitään kiirettä pukinsorkkainen oli jo tovin muutenkin tavaroitaan kasaillut sijoillaan ja seuraillen siniveristen kahinaa vierestä varautuneena tarkkaillen, mutta vasta nyt fauni sulki muistikirjansa ja kokosi luunsa ylös pöydän äärestä. Pinosi tavaransa syliinsä ja lähti askeltamaan tummatukkaisia variksia kohden, jotka taisivat kokouksen viimeisen näytöksen päätähtiä olla. Parahiksi kuullakseen jokseenkin järkyttyneenoloisen Haukansilmän henkäyksen kuullakseen, joka sai sarvipäisen kumartumaan haltian olan yli lähemmäs mokoman sokean pullasorsan korvanjuurta. Eikä Arethdrielin tarvinnut kuin rekisteröidä pässinpään lähemmäs askeltaminen, ja kreivi oli jo ottanut puolittaisen askeleen taemmas ja selvästi tarkkaillen silmäsi pujopartaisen tekemisiä sijoiltaan.
Hän juuri pelasti sinun ja miehistösi mielenterveyden ja takalistot pahimmalta, idiootti”, kenraali Argenteus naurahti matalalta Winderille, pienesti tuota takaraivoon vapaalla kädellään tökäten, ”Ja voihan kautta Vanhimpien, olen sinulle ja tuolle tuurillesi kerrankin kateellinen! Phah!”, sarvipää hymähti, naureskellen ryhtinsä hakien ja lähtien Aranin perään askeltamaan. Kyllä hän oli huomannut ettei kaikki täysin oikein ollut, ja kaiketi kultatukkainen halusi hänelle vuodattaa ärtymyksensä joka tapauksessa – kunhan Parebris saisi lasillisen viiniä ja luvan polttaa piippuaan samassa tilassa, olisi hän tyytyväinen ystäväänsä tukiessaan kuten nyt saattaisikaan.

No, kaiketi sen voi noinkin ilmaista. Ilmeisesti…”, kreivi mietti ääneen vuorostaan Argenteuksen ja muiden viimeisten lähtijöiden perään katsellen sen hetken, ennen kuin sen eripuraisen katseensa toi Dariukseen käsiään pienesti levittäen, ”Hei? Hyvää iltapäivää? Hauska nähdä taas? Olkaatte niin hyvä? Mitä haluat minun sanovan?”.



//No todellakin. Aamulla voidaan laskea monta lasillista ollaan juotu, ja montako tölkkiä on nurkissa lojumassa illan jäljiltä//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Sharing is caring, cousin dear

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Syys 2017, 04:02

Darius oli niin keskittynyt kreivin tuijottamiseen vastausta odotellessan, ettei edes huomannut jättiläisfaunin tulleen vierelleen. Vasta sitten, kun sarvipäinen suunsa avasi ja korvan vieressä mörisi, käänsi eliitti kateensa säpsähtäen virkatoverin puoleen. Harvinaisen nyreänä, näyttäen juurikin siltä että olisi valmis tinttaamaan pukinpartaista sillä sekunnilla. Varsinkin, kun tuo hänen takaraivoaan kävi tökkimään ja typeriä kommenttejaan jakamaan – Darius olisi enemmän kuin mielellään vaihtanut paikkaa Argenteuksen kanssa, jos tuo noin kovasti olisi hänen tuurinsa halunnut!
Mutta vaikka niin olisi ehkä mieli tehnyt, ei Haukansilmä sitä mielihalua käynyt toteuttamaan. Eihän hän Argenteuksen kanssa viitsinyt riidellä näin yleisesti ja muutenkin heidän välinsä olivat... Rauhoittuneet. Sitä paitsi hän tarvitsi yhä pukinkoipista N'drayerin suhteen. Siitä hänen olikin ollut tarkoitus puhua Argenteuksen kanssa, mutta taaskaan ei ollut hyvä väli ja ennen kuin Haukansilmä edes ehti asiasta mainita, oli pukinparta jo poistumassa paikalta.

Katse kääntyikin takaisin kreivin puoleen, joka häneltä nyt kyseli mitä eliitti olisi halunnut kuulla hänen sanovan. Yhä tyrmistyneen oloinen kenraali tuijotti hetken käsiään levittelevää siniveristä, kunnes sai ajatuksiaan taas paremmin kasaan.
”Ei”, Darius aloitti, muuttuen nyt vuorostaan nyreäksi ja otti muutaman harppaavan askeleen lähemmäksi kreiviä, ”Ei, et voi vain marssia tänne tuolla tavoin ja esittää typeriä vaatimuksiasi kaikkien kuullen – ajattelitko edes kysyä meiltä, haluammeko tulla pikku kylääsi nyhjöttämään ja tiloja jakamaan sotilaidenne kanssa?!”.
”Meillä on tuvat ja koti täällä – ja nyt Aran luulee minun juonineen kanssasi jotain!”
, yllättäen hätäisemmäksi käyvä eliitti parahti, lähtien siinä samalla Arethin edestä kävelemään pitkin huonetta, hiuksiaan haroen hermostuneena taakse kasvoiltaan, ”Nyt hän haluaa kostaa kaiken, takaisin, jotenkin. Ja juuri nyt en olisi kaivannut YHTÄÄN enempää tällaista – Mikä teitä Cúthalioneita vaivaa? Miksi teidän pitää piinata minua näin?!”, jos totta puhuttiin, oli Darius oikeasti kiitollinen, jopa mielissään, että pääsisi kauas Aranista. Mutta että Arethdrielin alaisuuteen? Oliko se sitten yhtään parempi? Tosin... Johan he olivat tästä keskustelleet viime kerralla. Ei kreivi vaikuttanut olevan yhtään enää sukulaisensa juonissa mukana, mutta oliko sekin vain näytelmää ja pian nuo iskisivät kahta kauheammin yhdessä takaisin?

Nopeasti ne hermostuneet askeleet psysähtyivät sijoilleen ja eliitti vilkaisi taas kreivin puoleen.
”Mitä sinä haluat minusta?”, Kuului seuraava kysymys, ”Teillä kaikilla on aina jotain taka-ajatuksia, älä nyt sano että sinäkin haluat suudelman siitä hyvästä että auttaisit muka?”.


// Tai sit jätetään vaan suosiolla laskematta ja sovitaan että vastaus on NELJÄ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sharing is caring, cousin dear

ViestiKirjoittaja Crimson » 24 Syys 2017, 18:06

Hetken Areth ehätti vain silmäillä Haukansilmää, nostaen kätensä kuitenkin puskaan syliinsä huomatessaan tämänkin naaman muuttuvan nyreäksi. No kiukutelkoot sitten, se taisikin olla Winderin perusominaisuuksista vahvin joka tapauksessa, eikä Arethdriel ollut olettanutkaan että kenraali jäisi vain hiljaa loppujen lopuksi vierelle seisomaan. Vaikka se ehkä olisi ollutkin paras vaihtoehto.
Katse seurasi tarkasti, ja korvat rekisteröivät jokaisen sanan, pitkätukkaisemman pitäen kuitenkin suunsa visusti kiinni yhtenä suorana totisena viivana ja vain seuraten kenraalin askellusta. Hetken kuluttua se katse kuitenkin siirtyi toisaalle, kreivin suoristaen koreaa sisätakkiaan ja asustustaan yllään muina miehinä, aivan kuin olisi muka jo silmäpuolen läsnäolon unohtanut. Siniset silmät kuitenkin nousivat yllättyneempinä taas eliitin puoleen tuon viimeisen huomautuksen myötä.
Suudelman?”, kreivi kohotti toista kulmaansa hämmentyneenä, ”Ehkä?”, siniverinen kohautti olkiaan vinosti hymyillen, vaikka mitäpä hän muka suudelmalla tekisi.

Johan minä tänne marssin, ja ”typerän” vaatimukseni läpi sain – tämän parempaa tilaisuutta en olisi voinut pyytää. Puhumattakaan siitä, ettei Aranilla ole mitään todisteita siitä että olisin koskaan käynyt puheillasi etukäteen, enkä minä pahastuisi vaikka hän haluaisi asian selvittää ajatuksiani lukien. Johan huomasit muiden olevan sanojeni puolella, jos hän nyt jaksaa vetää herneen nenäänsä siitä että ajattelen kansan parasta, luuletko että annan asian vain olla?”, Areth hymähti, ”Vaikka eiköhän sekin ole kostamisen arvoinen asia näinä päivinä, jos erehdyt pyytää häntä kaatamaan sinulle edes viiniä – oli miten oli…”.

Mitäpä jos emme miettisi sitä juuri nyt”, Cúthalion jatkoi, olemuksensa kääntäen paremmin Dariuksen puoleen. Kyllä Aran varmasti halusi näpäyttää takaisin, jos ei heitä molempia, niin vähintään kreiviä - mutta se olisi sen ajan murhe. Mutta sen murehdinnan aika ei ollut nyt, tuskin edes lähitulevaisuudessa varsinaisesti, ellei kultatukkainen halunnut suoriltaan heittäytyä serkkunsa kurkkuun kiinni kynsin ja hampain.
Hetken Arethdriel vain tuijotti kenraalia, odottaen kenties jonkinlaista reaktiota mieheltä.
Mieti tarkkaan kummalle puoliskolleni haluat puhua”, hän lausahti viimein, sormenpäällään ehjää kasvonpuoliskoaan näpäyttäen, ”Voin olla kuten Aran, ja polkea sinut pienimpään mahdolliseen maanrakoon ja jatkaa siitä mihin hän on jäänyt. Piinaan sinua ja rakkaitasi, ja välillä tulen läimäisemään pitkin kasvoja ja ripustaisin seinälle tikkataulukseni”.
Tai voin olla oma itseni, joka kokoaa sinut pala palalta taas jaloillesi takaisin, jos siihen annat minulle tilaisuuden. Sinussa on jotain, mikä inspiroi minua valtavasti – toisaalta, mitä kansa tekee rikkinäisillä sotilailla, jotka ovat äärirajoilleen revittyinä rikki”, isällinen, rauhallisempi hymy kohosi tummatukkaisen kasvoille, Arethdrielin askeltaen lähemmäs Dariusta, seisahtuen aivan Winderin eteen.
Sinä, saat mitä tahansa. Te, saatte nyt mitä tahansa – millin tarkalleen samanlaiset tilat kuin täällä, tehtävänannot joihin Kuiskaus on tarkoitettu, vapaa-aikaa… en välitä, niin pitkään kuin teette sen mitä haluan. Kuulutte minulle nyt, olette suojelukseni alaisina, ymmärrätkö edes kuinka paljon se maksaa minulle niin kultaa kuin julkista huomiota toimia tällä tavoin?”.

Voisin toki myös marssia serkkuni perään ja väittää vain vitsailleeni ärsyttääkseni häntä, esittää syvän anteeksi pyyntöni tapahtuneista, mistä mahdollisesti saisin myös pitkin turpaani ja muutaman ruoskaniskun kaikkien iloksi”, jälleen käsiään levittäen surkutellen kreivi hymähti, ”Inspiroisiko se sinua enemmän?”.



//NELJÄ. Meidän maailmankaikkeus pyörii neljän ympärillä, tuo jumalallinen luku//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Sharing is caring, cousin dear

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Syys 2017, 18:50

Ehkä se kysymys suudelmasta olisi pitänyt jättää pois, mutta siinä turhautumisen huipulla sitä tuli taas sanottua typeriä asioita. Eipä se ensimmäinen kerta ollut, jos joku suudelmaa – tai jotain suurempaa... - olisi halunnut palkkioksi avusta... tai kiristämällä. Mutta Kreivin vastaus sai nyreän kenraalin vain kohottamaan toista kulmaansa, hänen tietämättä oliko tuo nyt vitsaillut vain ihan tosissaan harkinnut sellaista kiitosta. Sitä tuo ei kyllä saisi.
Oli miten oli, sanojensa myötä Areth kehotti heitä olemaan miettimättä Arania ja tuon mahdollisia kostosuunnitelmia. Ne tulivat, sitten kun tulisivat – siitä ei ollut epäilystäkään. Se, mitä siniverinen keksisi, jäisi vain nähtäväksi.

Kenraalin ilme sen kun synkkeni, kun nuorempi tummatukkainen hänelle lähti varoittelemaan puolistaan. Jo pelkästään ne sanat, uhkaukset siitä että kreivi voisi halutessaan heittäytyä samanlaiseksi mitä Aran ja jatkaa siitä, mihin kuningas oli jäänyt, saivat ne pienetkin luottamuksenrippeet tipahtamaan Dariuksen harteilta pois. Arethdriel oli taas nollatilanteessa, kenraalin kykenemättä taaskaan luottamaan Cúthalionin vesaan lainkaan. Kaikki nuo olivat sairaita ja kieroja, näemmä. Kulmiensa alta eliitti jatkoi nyreänä siniverisen tuijottamista, liikahtamatta sijoiltaan mihinkään kun toinen lähemmäksi tuli, siinä samalla lupaillen olevansa se joka eliitin jaloilleen auttaisi ja kokoon kasaisi, mainiten kuinka silmäpuoli inspiroi häntä syystä tai toisesta. Ja se tuntui vain entistä ahdistavammalta. Varsinkin se, kun kreivi muistutti, että kuiskaus kuului nyt hänelle. Kuinka he, kuuluivat hänelle.

”No juokse, mene parantamaan välinne ja näytä minulle, millaisia te kaikki oikeasti olette”, Sanojaan pahemmin harkitsematta Darius sähähti heti kreiville, joka ehdotteli että Aranin perään olisi juossut, ”Leikit pelastajaa, mutta heti ensitöiksesi varoittelet minua uhkauksin – mikä saa sinut luulemaan, että luottaisin sinuun sekuntiakaan noiden sanojen jälkeen? Se on vain ajan kysymys, kunnes sinäkin puukon isket selkääni ja revit riekaleiksi”.
”Mutta. Ei minulla, meillä, ole muuta vaihtoehtoa, kuin totella”
, Eliitti jatkoi, ottaen yhden askeleen kauemmas siniverisestä ja polvistui tuon eteen, ”Teidän Armonne”, voi kuinka Darius olisi vain halunnut lähteä pois paikalta. Mutta se sotilaan kuuliaisuus esti Haukansilmää vain poistumasta paikalta, ellei lupaa siihen annettu tällaisissa tilanteissa.


// NELJÄ ON KAIKKIALLA. NELJÄ ON TOTUUS. Perustetaan uskonto neljälle //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sharing is caring, cousin dear

ViestiKirjoittaja Crimson » 24 Syys 2017, 19:54

Olisikin se niin yksinkertaista”, Areth hymähti kenraalin sanoihin päätänsä pudistellen, huulian mutristaen teennäisesti. Ei hän siten voisi vain marssia paikanpäälle, hänen olisi pitänyt harvinaisen pitkälinjaisesti lepytellä sukulaistaan aluksi, sopia tapaaminen ja teema myöhemmin. Se olisi omanlaisensa prosessi, johon Arethdriel ei juuri nyt jaksanut alkaa, eikä uskonut edes kykenevänsä, ennen kuin aika rauhoittelisi molempien siniveristen mieltä aavistuksen sille tasolle, ettei heti olisi täytynyt alkaa näytellä hampaitaan toiselle.
Päänsä kallistui hitaasti toiselle puolen Winderin sanoja kuunnellessa, kreivin vain pyöräyttäen turhautuneena silmiään ja jääden katsomaan kuitenkin toisaalle kenraalista. Ei hän olettanut luottamusta saavansa ensitöikseen keneltäkään, eiköhän koko rykmentinpahanen kiukuttelisi hänelle vuorostaan maailma hamaan loppuun saakka.
Eikö?”, kreivi totesi ykskantaan seuratessaan miten eliitti hänen eteensä polvistui lopulta. Seurasi pitkä hiljaisuus, jonka aikana Areth tutkaili Winderin olemusta.
Tämä on se kohta, jossa olisit ollut hiirenhiljaa Aranin edessä, suoltanut muutaman asiaan kuuluvan sutkautuksen kuuliaisesti ja se siitä”, siniverinen huomautti, salamyhkäisesti lipuen kevein askelin kenraalin selkäpuolelle, ”Ja hän, olisi todennäköisesti päättänyt polkaista sinut lattialle kaikesta huolimatta, ihan vain huvinvuoksi”.

Älä luule että minulta jäi huomaamatta mitään muutama viikko takaperin, tahtoisin jopa väittää että auranne olivat sillä hetkellä vahvemmat kuin kipu kasvoillani”, Areth huokaisi pitkään sitä tilannetta muistellessaan. Koko kartano oli tuntunut harvinaisen harmaalta ja hiljaiselta muutama päivä sen jälkeenkin, kun heidän vieraansa olivat poistuneet sen suuremmitta hyvästeittä. Kyllähän sitä oli jäänyt murehtimaan varmasti taho jos toinenkin, toisten ollessa jopa pyytänyt ylimääräisiä vapaapäiviä voidakseen poiketa perheittensä tykönä vain näyttämässä kasvojaan ja lausumassa muutaman rakastavan sanasen.
Kaikista mahdollisista odotuksista huolimatta, Areth kuitenkin polvistui Winderin vierelle, kasvojaan kääntäen aavistuksen paremmin eliittiin päin. Katseen tuijottaessa kuitenkin marmorisen lattian puoleen tutkailevana.
Tarvitset jonkun takomaan itsellesi muutaman selkänikaman lisää jotta ryhtisi pysyisi suorassa ja tunnustaisit oman arvosi uudelleen”, matalampi ääni totesi hiljempaa vanhemmalle tummatukalle, harvinaisen suorasukaisesti tietenkin kreivin tapaan, ”Tiedät itsekin ettet voi jatkaa tuolla tavalla, vaikka tuskin sitä myönnät itsellesi. Tai muille. Etenkään minulle, vaikka sitä erikseen vaatisin”.

Annan sinulle tilaisuuden valita korttisi uudelleen ja olla uskollinen minulle. Ja pelata ne eri tavalla, kuin olet tehnyt Hänen majesteettinsa kanssa, aivan sama mitä se minulle maksaa”, katseensa kiri viimein kenraalin kasvojen tasalle, Arethdrielin silmäten odottavasti toista, ”Jos annat minulle siihen mahdollisuuden. Yhden tilaisuuden. Ei enempää. Lupaan toteuttaa minkä tahansa toiveesi, vaikka kaksikin, jos se saa sinut ajattelemaan toisin – mutta jos haluat heittää ehdotukseni roskakoriin kylmiltään, Darius Daugion Caunidhrenon Winder, maineikas Haukansilmä, arvon lohikäärmeratsastajani, niin kerro se minulle nyt”.



//Jooooo! NELJÄ ON PARHAIN. PALVOKAAMME TUOTA LUKUA, JOKA NIIN YLVÄÄNÄ MEILLE LOISTAAAAAAA//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Sharing is caring, cousin dear

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Syys 2017, 20:34

Eliitti ei vastannut mitään kreiville, joka selkäpuolelle puheidensa lomasta askelsi. Siinä vaiheessa Darius jännittyi silmin nähden, mutta ei liikahtanut sijaltaan. Jatkoi vain alas katsomista ja siniverisen kuuntelua. Suorastaan odottaen sitä potkua päin takaraivoa tai kirjaimellisesti puukkoa kylkiluiden väliin, ei sekään olisi ollut yllätys Haukansilmälle tässä välissä. Mutta mitään sellaista ei tullut, vaan pahempaa, Arethdrielin käydessä muistuttelemaan kartanon tapahtumista. Olisi vain pysynyt hiljaa niistä, ei Darius tarvinnut ketään muistuttelemaan itseään siitä mitä oli tapahtunut, kyllä hän muisti itsekin ja ne muistot sekä painajaiset pitivät kenraalin hereillä pitkälle yöhön, joka ikinen ilta.

Eniten kuitenkin sattui se, että siniverinen oli oikeassa. Kaikesta, ei Darius voinut jatkaa näin, mutta sitähän kenraali ei halunnut ääneen myöntää viereensä polvistuneelle kreiville. Ei Darius kehdannut edes vilkaista Arethin puoleen, tuijottaen vain eteensä. Ei ollut kreivin arvolle sopivaa tuolla tavoin lattialla kyykkiä, mutta eiköhän tuo sen itsekin tiennyt.
Jälleen seurasi hiljaisuus, jonka aikana eliitti mietti, yhä lattiaa tuijottaen, tuntien olonsa jokseenkin kiusalliseksi kun Arethdriel siinä vierellä oli. Se hiljaisuus oli vähällä muuttua jo kiusalliseksi, kunnes Darius sai kuin saikin suunsa auki.

”Miksi?”, Oli kysymys, jonka myötä Darius käänsi kasvojaan paremmin siniverisen puoleen, ”Miksi teet tämän?”. Kai sen kykeni tulkitsemaan jonkinlaiseksi myöntymiseksi suunnitelman suhteen, sillä enää eliitti ei vaikuttanut lainkaan kiukkuiselta tai nyreältä. Ennemminkin taas kylmänrauhalliselta, osin jopa haikealta. Mutta se johtui vain ja ainoastaan Arethdrielin muistuteltua parin viikon takaisista tapahtumista.


// (DDDD Sit kirjotetaan kirja kuinka yhdestä hajamielisestä vastauksesta tulikin uskonto //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sharing is caring, cousin dear

ViestiKirjoittaja Crimson » 24 Syys 2017, 21:34

Katse pysyi vanhemmassa, kreivin yllä leväten tyynenvakavan ilmeen ja olemuksen. Huoneeseen laskeutunut hiljaisuus oli jopa aavistuksen piinaava, Arethdrielin miettiessä mistä seuraavaksi jatkaisi sanoissaan, mikäli kissa oli kenraalin kielen vienyt hänen viimeisten sanojensa päätteeksi. Mutta totesipa tuo silmäpuolinen hänelle jotain takaisin, kysyen miksi siniverinen halusi tehdä tämän.

Koska saatan”, olikin lyhyt toteamus aluksi, sinisten silmien seikkaillen tovin pitkin Haukansilmän kasvoja, ”Koska kukaan muu ei ole sitä tekemässä”.
Koska sinä et anna siihen kellekään tilaisuutta, ellei joku, muu kuin puolueettomat, alaisesi tai ulkopuoliset tahot, itseään aseta tällä tavoin vierellesi väkisin ja ala pitää puoliasi”, katse tipahti alas heidän jalkoihinsa mietteliäänä, ennen kuin kreivi ponnisti itsensä ylös siitä lattialta jälleen ja otti muutaman askeleen kenraalista kauemmas. Tämä vaatisi varmasti totuttelua heille jokaiselle, eikä muutosta saataisi aikaiseksi tuosta noin vain.

Meillä on melkoinen paperityövuori edessämme”, siniverinen naurahti lopulta rennommin, viittoen myös toista nousemaan ylös polviltaan, sikäli mikäli tuo sitä ei vielä ollut tehnyt, ”Suunnittelua, lähinnä kai. Jos todella haluat oman siiven joukoillesi sotilastuville kylään, paikan jota kutsua kodiksi, tarvitsen myös pätevän arkkitehdin osaamista toteuttamaan tarvittavat pohjapiirrokset ja laskelmat sitä varten – mikään ei ole mahdotonta, tarvitsen vain aavistuksen aikaa järjestääkseni kaiken”. Kaikki olisi pois hänen pussistaan, toki armeija varoineen tuli varmasti myös osin vastaan kuluissa, kun oli kyse eliittien siirtämisestä ja majoittamisesta toisaalle. Pitihän noille taata sija ja ravinto, eikä vain jättää lojumaan minnekään sattumanvaraisesti. Paljon olisi edessä, mutta ei sen kaiken tarvinnut myöskään tapahtua hetkessä.
Haluat varmasti kertoa muutoksesta myös omillesi”, Arethdriel arveli, puolittain Winderin puoleen kääntyessään ja hartiansa yli, rinnallaan olevia hiuksia sormiensa välissä pyöritellen, ”Haluatko tehdä sen samantien, kun olen vielä seurassasi vai vasta myöhemmin? Minulla ei ole kuin aikaa nyt, mutten voi myöskään viipyä täällä tuhottoman pitkään valmistelemattoman lähtöni tähden”.



//Voi apua :--D Sitä aina iltasaduksi sitten luetaan ja muistellaan henkeviä alkuaikoja//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Sharing is caring, cousin dear

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Syys 2017, 22:11

Darius, Theodluin


Kreivin vastaus siihen kysymykseen ei ollut jotain, mitä Darius oli odottanut... Eikä kyllä jotain, mihin hän täysin luottaisi. Liian monta kertaa hän oli saanut takkiinsa luotettuaan sokeasi johon kuhun. Joten tietenkään hän ei aikonut vain uskoa, että Arethdriel oli tässä vapaasta tahdostaan ilman, että jotain ennemmin tai myöhemmin tulisi kenraalilta haluamaan. Mutta, mitä ikinä tuo tulisi haluamaan, ei se kai voinut olla sen pahempaa, mitä Yliparantaja tulisi joskus pyytämään palkaksi palveluistaan...
Hetken Darius pysyi vielä polvellaan, vaikka Arethdrile jo vierestä nousikin, eliitin lopulta seuraten nuorempansa toimia. Ilme muuttui jälleen happamaksi, siniverisen mainitessa paperityöt. Darius ei millään olisi jaksanut katsoa mitään sellaisia, kun omastakin takaa oli ties mitä luettavana... Mutta kai se oli pakko. Kreivi kuitenkin indikoi sanoillaan osallistuvansa siihen, joten ehkä työt sujuisivatkin nopeammin ja Dariuksen ei tarvitsisi hirveästi ajatuksiaan panostaa moiseen. '

Mutta ei häntä huvittanut kyllä Kuiskauksellekaan tästä uutisesta kertoa. Hän tiesi, että siitä nousisi haloo ja kukapa muukaan siitä saisi kaikki valitukset kuulla, kuin Darius? Haukansilmä, joka ei päätökseen mitenkään voinut edes vaikuttaa.
”Minä en niinkään sitä halua, vaan he”, Darius vastasi kreivin arvuutellessa hänen haluavan Kuiskaukselle omat tuvat piilopaikkaan. Kuiskaus ei vain yksinkertaisesti toiminut niin nätisti muiden sotilaiden joukossa, joten kaikkien mielenterveyden ja yleisen rauhan nimissä oli parempi pitää eliittisotilaat erossa tavallisista. Aivan varmasti oli tiedossa sanallisia yhteenottoja, kun uusi joukko vanhojen ”tiluksille” tuli kukkoilemaan. Mutta se oli sen ajan murhe.
”Enkä niinkään halua kertoa tästä joukoilleni”, Eliitti jatkoi huokaisten, ”Mutta jos sinä haluat osallistua siihen paskamyrskyyn niin tule. En kuitenkaan lupaa, että he säästelisivät sanojaan, jos eivät tästä muutoksesta pidä”, hän selitti, lähtien viimein liikkeelle sijoiltaan. Hitaasti suunnaten kohden ovea, odottaen että kreivi matkaan lähtisi, jos kerta halusi.

Kokoussalilta matka kävikin sitten tupien suuntaan, Dariuksen johdattaen siniverisen linnan käytäviä pitkin pihamaalle ja sen poikki aina Kuiskauksen omille tuville. Suurin osa heistä olikin ”sopivasti” paikalla, jotta mahdollisimman moni saisi kuulla tästä uutisesta tuoreeltaan.
Tuvilla olikin väkeen nähden melua ja elämää, osan vielä ruokaillessa porukalla siinä missä muut tekivät mitä tekivät pitkin poikin tupia. Darius käveli suoriltaan ruokasalin ovelle, korottaen sitten ääntään.
”Kokoontuminen vartin sisään ruokasalissa, katsokaa että kaikki tietävät! Minulla on uutisia kokouksesta”, Yleensä muuten niin hiljainen Haukansilmä huusi nyt niin, että kaikki paikalla ja lähihuoneissa olevat sen kuulivat. Ja sen myötä ruokailijat pistivät vauhtia syömiseensä ja muutama tyhjänpanttina ollut sotilas lähti yläkertaan ilmoittamaan makuuhuoneesta toiseen tästä käskystä, siinä missä toiset kävivät tallien puolella ilmoittamassa. Ne jotka eivät olleet paikalla tai lähimain, saivat sitten kuulla myöhemmin tästä.

Pikkuhaukka oli tapansa mukaan jälleen tylsää päivää tullut viettämään tuville ja jo pidemmän tovin kuluttanut aikaa satunnaisen porukan kanssa korttia pelaten. Kukaan ei enää oikeastaan kyseenalaistanut Theodluinin läsnäoloa tuvilla, tuon pyörien siellä vähän väliä, vaikkei sotilaisiin lukeutunut. Mutta kerta tuo oli Haukansilmän sukulainen, ei tuota varsinaisesti kehdattu vaatia poistumaan – sitä paitsi pikkuhaukasta ei ollut kenellekään mitään haittaa, maagin alun ollen jopa toisinaan hyödyksi nurkissa.
Nyt kuitenkin kortinpelaaminen jäi kesken, Theodluinin, siinä missä muidenkin, kuullen Kenraalin käskyn, pikkuhaukan vilkaisten uteliaana vilkaisten oleskelutilojen leveille oville, josta näki suoraan ruokailutilojen ovelle, jolle Darius oli jäänyt jonkun toisen tummatukan kanssa seisomaan.
”Pitäisikö minun poistua...?”, Pikkuhaukka kysyi Velethuililta, joka yksi hänen seurassaan pelanneista oli.
”En usko. Haluaisit kuitenkin tietää, mistä hän puhui, joten samapa se oletko paikalla vai kuuletko joltakulta myöhemmin”, Vanha sotilas vastasi, laskiessaan korttinsa pöydälle.
”Kuka tuo kenraalin seurassa oleva henkilö on?”, Oli uteliaan enkelinpennun seuraava kysymys, johon ei ihan heti saanut vastausta, Velethuilin joutuen tuijottamaan pidempää tummatukkaa hetken, ennen kuin näin kauempaa katsoessa älysi ketä katsoi.
”Kreivi Arethdriel Cúthalion”, Jokseenkin vakavampana sotilas vastasi, saaden myös muut pöydän ääressä olevat mietteliään vakaviksi. Mitä tuo täällä teki? Ja Winderin seurassa vielä?, ”Sukua sinullekin”, Velethuil lisäsi matalammalla äänellä, saaden Pikkuhaukan katseen terävöitymään. Totta kai häntä kiinnosti kaikki mahdolliset sukulaiset, olivatpa kuinka kaukaisia tahansa! Joten, siinä missä muut sotilaat katselivat sivusilmillä vakavasti, epäillen Cúthalionia, oli Theodluin tarkkailemassa kreiviä harvinaisen kiinnostuneena, kun he muun massan mukana alkoivat valua ruokailutilan puolelle odottamaan, että Winder kertoisi uutisensa.



// Todellakin! Henkeviä alkuaikoja ja ensimmäistä kirjettä, jonka mukana tuli cock feather //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Salit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron