Ympäri käydään yhteen tullaan

Metsästä löytyy sieltä täältä jyrkkiä ja loivempiakin kallioita. Kalliot ovat vaarallinen paikka, varsinkin sateella. Osa kallioista tulee myös kovin arvaamattomasti vastaan metsässä, joten liikuthan varovaisesti! Varsinkin pohjoisempaan mentäessä kallioita ja kukkuloita alkaa olla yhä enemmän ja enemmän, puhumattakaan maahalkeamista...

Valvoja: Crimson

Ympäri käydään yhteen tullaan

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Joulu 2017, 21:54

//(äpäri päähän ja tukehdu pullaan) Jatkoa täältä //

Darius, Constantine


Kauaa ei kreiviä ja tuon sotilaita tarvinnut odottaa, kun mokomat jo paikalle astelivat. Eliitti katseli kuinka omat alaisensa ratsaille nousivat ja valmistautuivat lähtemään, ennen kuin haukankatse kääntyi Arethdrielin puoleen tuon avatessa suunsa.
"Kyllä", Oli lyhyt ja ytimekäs vastaus siniveriselle, kenraalin nousten lopulta itsekin ratsaille, "Mikäli teillä ei ole reittisuunnitelmaa, ehdotan, että annatte meidän johtaa", Haukansilmä lisäsi, antaen kreiville mahdollisuuden ottaa ohjat ja määrätä reitin. Otti Arethdriel sen tarjouksen vastaan tai ei, lähtivät he lopulta poistumaan linnalta.


Matkaan lähdettiin, saattueen poistuen rauhalliseen tahtiin kaupungista. Aroille päästessä matkavauhtia lisättiin, jotta päästäisiin nopeammin metsän suojiin, niin katseilta, pedoilta kuin myös kylmänviiltävältä tuulelta. Siinä vauhtia pidettäessä ei pahemmin puheltu, kaikkien keskittyen vain ympäristön tarkkailemiseen ja etenemiseen. Heidän onnekseen aroilla ei näkynyt pahemmin ketään, vain muutama kauppiaiden vankkuriryhmä ja nekin olivat kauempana. Minne lie olivat matkalla, se ei heitä kiinnostanut, ei vaikka kyse olisi ollut vihollisten kauppatavarasta.
Metsään päästyä vauhti hiljeni ja puhekin alkoi virrata, hiljaisena, Kuiskauksen sotilaiden lähinnä keskenään jutellen ja suunnitellen mitä aikoisivat tehdä kun perille päästäisiin. Darius lähinnä piti ympäristöä silmällä ja tuttuun tapaansa pysyi hiljaisena, vastasi korkeintaan jos häneltä jotain kysyttiin. Ei häntä haitannut, jos muut puhuivat, kunhan eivät häirinneet hänen keskittymiskykyä liikaa – Haukansilmä halusi aina olla perillä siitä, mitä ympärillä tapahtui. Muutenkin heidän piti olla varuillaan, ties vaikka ihmisiin törmäisivät tai joutuisivat yllätyshyökkäyksen kohteeksi. Toivoa tietenkin sopi, etteivät he kehenkään törmäisi. Kuka nyt tällaisella säällä, selvän enteilevän myrskyn tullessa, olisi metsässä vapaa-ehtoisesti partioimassa?

Myös Nárothe tuntui tarkkailevan ympäristöä normaalia kärkkäämmin. Vielä syndrae ei lauleskellut ja kujerrellut, kuten sillä oli tapana vaaran tai saaliin nähdessään, mutta selvästi kuusisarvinen oli kireänä. Ehkä se johtui säästä, enteilevästä myrskystä. Sen jälkeen kun Taivaanturmelija oli tuulenkiitäjää hoputtanut aroilla aikaisempana talvena, oli Nárosta tullut hieman säikympi paukkupakkasilla. Mikä sinällään oli hassua, kyseessä kun oli kuolematon olento, joka ei ennen sitä ollut pelännyt mitään – ei edes sitä kuolemista. Mutta ilmeisesti Yliparantaja oli liikaa jopa syndraelle.


--

Toisaalla, yhtälailla Quinn metsän siimeksessä, raskaspanssarinen sotilasjoukko oli matkalla kohti ihmisten kaupunkia. Eliittikenraali Fritz joukkoineen oli jälleen käynyt kaatamassa suuremman pedon, joka metsässä sijaitsevaa ihmistenkylää oli häirinnyt. Näin talven tullen suurpedot vetäytyivät yleensä omiin koloihinsa, jostain syystä kovin moni mokomista ei tuntunut pitävän talvesta – tai sitten se oli vain Fritzin kokemus – joten töitä heille ei ollut kylmillä keleillä hirveästi. Eipä se haitannut, harva halusi lähteä paukkupakkasissa haarniskan kanssa riehumaan pitkien matkojen päähän, vaikka olisikin villahousut ja sukat jalassa.

Päivä oli ollut uuvuttava heille, ryhmän hoitaen tappamisen aamuyöstä ja lähes saman tien lähtenyt taittamaan matkaa takaisin kaupunkiin. Kukaan ei varsinaisesti halunnut jäädä tuntemattomaan kylään viettämään aikaa. He olivat levänneet tovin ja syöneet vähän, ruokkineet ratsut, jonka jälkeen kaksikymmenpäinen joukko oli lähtenyt liikkeelle. Muutama heistä oli ottanut pahemmin osumaa, eikä täten ollut hyödyksi jos pitäisi uudemman kerran ottaa yhteen tahon tai toisen kanssa. Tästä johtuen reitiksi valittiin tunnetusti hiljaisempi tie, joka kiersi hieman kauempaa, mutta todennäköisesti he eivät siellä törmäisi kehenkään ja moisella polulla tuskin oli väijytyksiäkään odottamassa. Ja kuka sitä nyt tällaisella säällä jaksoi väijyskellä metsässä?

Pian kävi kuitenkin ilmi, etteivät he olleet ainoat liikkeellä. Tienristeystä lähestyttäessä huomasivat eliittisotilaat, että toisesta suunnasta oli saapumassa toinen joukko. Pienempi, mitä heidän, mutta yhtälailla ratsain liikkuva ja taisteluun varustautuneita sotilaita. Totta kai sellaisen näkeminen sai jokaisen varuilleen, mutta pian kävi selväksi, ettei mitään hätää ollut.
"Artania!", Fritz huudahti kun lähemmäksi päästiin, kiinnittäen toisen ryhmän huomion — Joskin aivan varmasti nuo olivat heidät jo huomanneet, kenties tunnistaneetkin.
Siitä oli pidempi aika, kun Constantine oli Noelin nähnyt saatikka tuon kanssa päässyt juttelemaan, paladiinin perkele kun tuntui häntä välttelevän. Mutta nyt tuo ei voinut paeta minnekään, ellei lapsellisesti halunnut ratsullaan karauttaa pakoon. Tosin, eipä Constantinekaan voinut tuon kanssa nyt puhua asioista, joihin olisi halunnut kuulla vastauksia. Tietenkin hän oli yhä näreissään temppeliherralle siitä, että tuo – hänen tietääkseen – oli pitkittänyt totuuden kertomista Henrylle ja ilmeisesti sen takia häntä vältellyt, mutta ei Fritz aikonut Artanian salaisuuksia tässä kaikkien kuullen lähteä puimaan. Johan hovissa oli muutenkin salaisuuksia ja kitkaa tahon jos toisenkin välillä, eliittien lieni parempi pitää hyvät välit, ainakin näin yleiseen tietoon. Muutenkin Constantine oli nyt hyvällä tuulella, joskin hieman uupunut, joten ei kotkannenäinen suotta jaksanut kiukutella ominaiseen tapaansa.

"Luostarilta palaamassa?", Fritz kävi utelemaan, kun joukot pääsivät puhe-etäisyydelle toisistaan, "Hullut, olisitte jääneet sinne vielä litkimään viinejänne päiväksi, kuka tällä säällä vapaaehtoisesti haluaa matkata?".



//No mutta Erun pitää päästä lyömään asioita. Muuten se turhautuu! SITTEN EI OLE ENÄÄ KELLÄÄN KIVAA //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ympäri käydään yhteen tullaan

ViestiKirjoittaja Crimson » 21 Joulu 2017, 00:48

Arethdriel, Iriador, Noel


"Olkoon menneeksi, tuskin siitä haittaakaan on", siniverinen nyökkäsi kenraalin ehdotukseen elegantisti ratsunsa selästä, Dariuksen ehdottaessa tilaisuutta antaa Kuiskauksen valita reitti. Samapa tuo hänelle oli kutakuinkin, "Kunhan ette turhan kaukaa päätä lähteä kiertämään - pilvet enteilevät sankempaa tuiskua. Mitä pikemmin metsän suojaan pääsemme sen parempi".
Siitä matka sitten alkoi, joukkion suunnatessa matkansa joutuin kohden Quinnia. Aroilla oli turhaa viipyä avarassa maastossa pitempään kuin oli tarve, tuulen puhaltaen esteittä päin ja palellutti väkisinkin kaiken mikä tielleen jäi. Niinpä myös huput pidettiin visusti päässä, ratsukkojen suotta pitämättä ääntä sen matkan aikana elleivät telepaattisesti halunneet keskenään jutella. Ääni tuskin olisi kaiken laukan ja tuulenujelluksen läpi edes kuulunut, kreivin keskittyessä lähinnä vain menosuuntaan päin katsomiseen, siinä missä Iriador aistimaan ympäristöään ja kuuntelemaan ääniä ympäristöstään.

Tovi siinä ehättikin kulua, kunnes viimein puut alkoivat ympärillä suojaa paremmin tuulelta ja hiljalleen yltyvältä tuiskuttamiselta. Vielä kaupungissa hiutaleet tuskin olivat pahaa saaneet aikaan, mutta lunta sai alkaa pyyhkiä harteiltaan alas toistuvasti mitä synkemmiksi pilvet taivaalla alkoivat muuttua. Toisten mieleen se ei välttämättä ollut, kreivin kuitenkin omalta osaltaan nauttien vielä lumisesta säästä ja hiljalleen kiristyvästä pakkasesta, kun siihen vielä oli mahdollisuus. Hän usein vietti päivänsä kartanolla, tai muuten sisätiloissa. Ratsastamaan lähteminen oli jo ilo itsessään, mutta kun sen sai vielä tehdä suhteellisen miellyttävässä kelissä, rentoutti se omalla tavallaan pitempijänteisesti mieltä. Miellyttävämpää tietysti olisi ollut, jos olisi tiennyt pääsevänsä lämpimään suojaan myrskyn yltyessä, joten sinällään matkassa oli mukana myös omanlaisensa jännite, joka piti varsinkin Cúthalionin sotilaita jännittyneenä vieraiden tahojen matkassa liikkuessa näin.

Arethdriel kävi huppunsa laskemaan päästään viimein kipatakseen päälleen kasautunutta lunta alas, hansikkaitten peittämällä kädellä pyyhkäisten tummilta höyheniltä valkean peitteen tiehensä. Olo tuntui samantien keveämmältä, kun ei märkää lumikerrosta tarvinnut vaatteillaan kantaa, ja siunaantuipa siinä samalla tilaisuus myös katsella ympärilleen paremmin. Lumi oli tiiviisti peittänyt kannot, kivet ja vehreyden alleen, eikä ympärillä olevissa puissakaan ollut kuin korkeintaan kuivuneita lehtiä muuten karuilla, lumisilla oksilla. Näystä olisi varmaan tehnyt kauniimman se, jos sää olisi ollut selkeämpi, eikä viistoon hiljalleen kääntyvä lumipyry olisi tehnyt eteenpäin näkemisestä valmiiksi hankalaa...
"Joko sait mielesi tyynnyteltyä viimeiltaisen keskustelumme jäljiltä?", kreivi äityi lopulta kysymään Winderiltä, jonka lähettyvillä tummajuovaisen yksisarvisensa kera ratsasti. Olipa silmäpuoli hiljaa ollutkin, todennäköisesti vain omaan toimenkuvaansa keskittyen, mutta siinä missä muut toistensa kanssa turisivat, ajatteli arpikasvoinen myös testata oliko Darius yhä syndraensa selässä hereillä.



Samaan aikaan toisaalla lumipyryn uhreina olivat myös temppeliritarit. Noel oli joutunut kaikeksi murheekseen palaamaan viimeisimmän yhteenottonsa jäljiltä takaisin luostarille, noutamaan tavaransa ja pahoittelemaan yllättävää katoamistaan virkansa puitteissa. Eihän se ollut lähelläkään koko totuutta, mutta sen enempää luostarin tahojen ei tarvinnutkaan tietää. Kuten ei myöskään muiden, jotka Artania oli matkaansa ottanut. Kaiken varalta kymmenpäinen joukko eliittejä kävi tarkistamassa sen samaisen myllätyn sijan, jota tuore lumi ja tuuli oli jo ehättänyt osaltaan kuitenkin peittää. Jälkiä sieltä oli turhaa minnekään seurata, isompienkin petojen ollessa käynyt selvästi ihmettelemässä taistelukentän energioita ja hajuja – ja sekös Noelia ärsytti silminnähden.
Temppeliritarit olivat ehättäneet viipyä luostarilla muutamisen päivän, toisten ollessa vieraillut jopa Nahorissa tuttaviaan tervehtimässä, tai muuten vain paikallisista satama kapakoista käyden nauttimaan kun vapaa aikaa oli. Määrä lähteä takaisin kaupunkiin oli kuitenkin sattunut juuri tälle lumisateiselle päivälle, kun mereltäkin puhalsi luotaan hylkivä tuiverrus rannikkoa päin. Haarniskoidut ratsun kenraalinsa johdolla olivatkin lähteneet hyvissä ajoin aamusta mahdollista lumimyrskyä pakoon sisämaata kohti, josta suunta käännettäisiin suojaisampaa maastoa kohden heti kun vain kyettäisiin. Matka oli pitkä, joten satulalaukkuihin oli pakattu mukaan evästä ja juotavaa, joita ratsainkin olisi helppoa nauttia äkkiseltään jos hirvittävä ruokahalu iskisi. Kokeneet sotilaat kuitenkin tiesivät hyvin ennemmin säästää murkinoitaan sitä varten jos jotain sattuisikin, ja matkanteko tyssähtäisi syystä tai toisesta tyysti. Sitähän alkava myräkkä enteili, Artanian kuitenkin harvinaisen päättäväisenä johtaen joukkojaan eteenpäin ollessaan päättänyt, ettei takuulla jäisi myräkän alle tällä kertaa näillä main monestakin erinäisestä syystä.

Omanlaisenaan yllätyksenä kahden kenraalin valitsema tie kuitenkin risteytyi keskenään, muutaman noteeratessa Fritzin joukkojen lähestyvän kauempaa heitä. Eihän kolossaalista kenraalia voinut sekoittaa juuri kehenkään, saati sitten sitä ääntä, kun lohikäärmeentappaja mustalle enkelille kävi etäisyyden päästä huutamaan. Jokseenkin tympääntyneenä Noel vilkaisi äänen suuntaan, seisauttaen Casimirin sijoilleen, orin päästäessä kevyen pärskähdyksen kun se viimein sai hetkeksi seisahtaa aloilleen. Valkea ratsujoukko jäi sijoilleen odottamaan toisen eliittijoukon lähestymistä, Noelin käydessä siinä samalla laskemaan paksun huppunsa harteilleen, jolla turkisvuorinen viitta lepäsi lämmittämässä, aavistuksen märkänä rannikon kosteasta hyväilystä, joka jälkeen oli jo onneksi jäänyt ajat sitten.
"Tarkoituksemme ei ollut kuin pikaisesti vierailla paikanpäällä", Artania hymähti Constantinelle takaisin pedonkaatajien lähemmäs ehätettyä, "Reitit olisivat olleet tukossa jälleen huomenissa myrskyn jäljiltä - oli helpompi lähteä tuiskun edeltä takaisin kuin jäädä odottamaan, milloin taivas taas selkenisi...".
Noel ei voinut väittää välittävänsä lainkaan tästä yhteentörmäämisestä tähän hätään, minkä varmasti totisen kenraalin arpisilta kasvoilta näki selvästi. Mutta sen sijaan, että olisi alkanut Fritzin ääntä vältellä suotta - eihän järkälekään näyttänyt ensikäteen availevan hänelle päätään - päätti temppeliherra yrittää leikkiä mukavaa kaikkien vastoinkäymistensäkin jälkeen.

"Kaupunkiin matkalla? Sopiiko seuraanne liittyä - yhdessä matkaa lienee turvallisempaa taittaa joka tapauksessa näillä main".


//Erulle pitää rakentaa oma hirvee nyrkkeilykehä sinne kartanon puutarhan keskelle. Sieltä kuuluu vaan hirvee muiluttaminen ja rääkyminen sit joka kesä, eikä kukaan kehtaa käydä ees kurkkaamassa mikä siellä on meno//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Ympäri käydään yhteen tullaan

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Joulu 2017, 02:34

Pitkän tovin Winder sai olla omissa aatteissaan, antaen lumen keräytyä ylleen siinä eteenpäin kulkiessa, kunnes kreivi päätti häntä lähteä puhuttelemaan. Aluksi näytti siltä, ettei huppunsa suojissa piilotteleva eliitti aikonut edes vastata mitään siniveriselle, kunnes Haukansilmä sai kuin saikin suunsa auki.
"Sain", Eipä sitä puhetta paljon irronnut heti alkuunsa, Dariuksen edes vilkaisematta Arethdrieliin päin. Ei hän tiennyt oliko vieläkään valmis puhumaan asiasta, mutta toisaalta, tuntui kovin röyhkeältä ja rumalta olla keskustelematta siniverisen kanssa, nyt kun tuo itse aloitti keskustelun. Olihan kreivi jo tehnyt heidän hyväkseen paljon, odottamatta varsinaisesti mitään palkaksi siitä – ainakaan vielä. Mutta kaikki tuntui silti niin ristiriitaiselta, varsinkin ajatus siitä, että olisi pitänyt luottaa Cúthalioniin.

"Mietin myös ehdotustasi", Haukansilmä lopulta jatkoi, jättäen sen teitittelyn sikseen, ehkä jopa testaten missä kreivin raja meni tuttavallisuuden suhteen. Kerta nyt "omalla porukalla" oltiin, tuskin se haittasi? Ja jos haittasi, eiköhän Darius siitä saisi kuulla. Ainakaan yksikään kuiskauksen sotilas ei näyttänyt edes pahemmin kuuntelevan korkea-arvoisempien keskustelua. Tosin eipä tässä säässä tainnut kuulla edes kunnolla, ellei lähempänä toisia ratsastanut.
"Enkä ole siitä vieläkään mielissäni. En sen tähden, ettenkö luottaisi Iriadoriin tai arvostaisi ja ihailisi hänen taitojaan...", Eliitti kertoi, katseen pitäen menosuunnassa, heidän saapuen polulle joka muutaman jyrkänteen ohi kulki. Nyt tuulen huminan lisäksi pääsi ääneen jyrkänteiden alapäässä pujotteleva, hurjana pauhaava koski, joka ei edes näin pakkasilla ottanut jäätyäkseen tai rauhoittuakseen.


Fritz hymähti rohisevasti Artanian kertoessa heidän lähteneen ennemmin tänään, kuin koittanut huomenna myrskyn jäljiltä raivata tietä takaisin. Ajatus sekin kai, Constantine itse ei olisi lähtenyt tällä säällä vapaaehtoisesti minnekään. Mutta, mieltä lämmitti ajatus kotiin pääsemisestä ja lämpimän takkatulen ääreen istahtamisesta, vaikka matkaa olikin vielä jäljellä pidempi tovi. Kunhan he pääsisivät alta pois, ennen kuin myrsky kunnolla yltyisi, niin kaikki olisi hyvin!

"Sinnepä hyvinkin", Kotkannenäinen vastasi langenneelle, tarkkaillen uudempaa eliittiä hetken, "Emme halunneet jäädä pikkukylään yötä viettämään, osin samoista syistä olemme liikkeellä mitä te".
"Lähtekää matkaan vain, seurasta ei ole koskaan haittaa. Ehkä ehätät perille päästyä viskilasillisellekin", Fritz jatkoi, terävästi virnistäen vilkaisten Artanian kasvoihin, ennen kuin Hilden liikkeelle komensi, koko ryhmän siinä samalla liikkeelle lähtien. Varma askelinen tamma ei näyttänyt olevan moksiskaan nietoksista saatikka pakkasesta, sen vaikuttaen harvinaisen tyyneltä tilanteeseen nähden.
"Ajattelimme oikaista läheisen jyrkännepolun kautta. Siellä tuskin muita tällä säällä on", Eliitti jatkoi, kertoen reittisuunnitelmasta, "Pitää vain pysyä kauempana itse jyrkänteistä, ties vaikka lumi lähtisi liikkeelle alta jos liian lähelle reunaa eksyy".



// No todellakin! Oikeesti siellä nyrkkeilykehässä Eru ja Deli sparraa toisiaan ku Eru viimein löysi jätkän joka uskaltaa ja osaa olla vastukseks //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ympäri käydään yhteen tullaan

ViestiKirjoittaja Crimson » 21 Joulu 2017, 04:02

Olipa Winder paremmalla päällä, tai ainakin siltä tuo vaikutti. Tietty sää lannisti varmaan heistä osaa enemmän ja vähemmän, mutta ei Darius vaikuttanut niin kireältä, kuin tuo vielä eilisiltana oli ollut, vaikka vähäsanainen olikin. Hyvä niin sinällään, ainakin osin. Sentään toinen avasi suunsa kysymyksen myötä, eikä täysin vain ohittanut kreivin mainintaa ja ollut kuin ei olisi kuullut tai nähnyt mitään.

Kuulemma Haukansilmä oli ehättänyt miettiä myös Arethdrielin ehdotusta, joka sai tummatukan vilkaisemaan paremmin kenraalin puoleen ja kohottamaan toista kulmaansa. Ehkä se tuli jopa aavistuksen yllätyksenä, kreivin ollessa ollut kutakuinkin varma ettei kenraali olisi viime iltaisella uutisella vaivannut mieltään lainkaan ennen kuin olisi ehättänyt paremmin keskustella asiasta itse Iriadorin kanssa. Jälleen hän huomasi, kuinka vähän oikeastaan Dariusta tunsi - mikä tietty lisäsi omanlaistaan mielenkiintoa jälleen Winderiä kohtaan. Sinuttelu? Sen kreivi jätti kokonaan omaan arvoonsa, tuskin edes varsinaisesti mokomaa noteerasi. Joku toinen olisi voinut siitä napauttaa samantien, muttei hän itse jaksanut olla niin tarkka moisen suhteen varsinkaan tällaisessa seurueessa liikkuessa. Eiköhän jokainen tuntenut tavat yleisillä paikoilla, jos korkea-arvoisempien aatelien seurassa liikkui, mutta samaan aikaan metsikössä, lumisateen runtelemana? Hälläväliä, jos Arethdrieliltä kysyttiin.
"Ymmärränhän sen toki", kreivi totesikin pian Winderin puheiden jälkeen, katseensa kääntäen taas menosuuntaan paremmin kun se aluksi oli ympärille vilkuillut ja koskenpauhauksen suuntaan lukittunut, "Tuskin seikka niin oleellinen edes lienee ennen vakituista siirtymistänne - ehditte varmasti keskustella asiasta, ja sinä vaivata sillä päätäsi myöhemminkin".

Vaikkei sitä mitenkään osoittanutkaan, kuuli Iriador tuulenhuminan lävitse Dariuksen ja Arethin puhuvan jotain keskenään, siinä missä osa muu ympärillä turisi niin monesta aiheesta yhtä aikaa että se sai ajatukset osin jopa sekaisin. Joskin... ajatusten harhailu tähän hätään oli juuri se mitä punapää kaipasikin. Sattuneista syistä alempana erottuva veden pauhaaminen sai korkeahaltian jännittymään Nashiran selässä, naaraspeuran määkäistenkin itsevarmana isäntänsä ahdistuksen aistiessaan. Ei se minnekään punapäätä tipauttaisi. Ja jos tipauttaisi, hyppäisi varmaan itsekin perässä virheensä korjatakseen.


Kotia kohti Fritz miehineen oli myös matkalla, Constantinen vielä virkoen etteivät nuo olleet halunneet jäädä pikkukylään yöksi. Miltä tehtävältä mokomat olivatkaan tulossa, äkkiseltään Noel erotti muutaman nokkiinsa ottaneen toki, muttei vilkaisua pidempään ketään jäänyt toljottamaan. Kehtasipa kenraalin perkele pyytää temppeliherraa vielä lasillisellekin, Artanian korkeintaan kohauttaen hartioitaan ehdotukselle ennen kuin Casimirin ohjasti takaisin liikkeelle Constantinea seuraamaan. Kyllähän se lasillinen kelpasi, ehdottomasti, mutta lohikäärmeensurmasta kahdenkeskisenä seuranaan Noel ei osannut mielipidettään antaa... olihan Henry nyt hänen piilotellusta puolestaan tietoinen, joten Fritzillä ei olisi kuulunut olla syytä narista hänelle enempää. Ainakaan siitä asiasta... mutta sitä ehti pohtia myöhemmin lisää kaupungissa.

Niinpä paladiinien joukko kuitenkin sekoittui lohikäärmeentappajien kylkeen, Artanian miehien erityisesti lähtien kyselemään mistä päin ja millaiselta tehtävältä toiset olivat palaamassa. Eivät nuo näyttäneet kenraalien keskusteluun kiinnittävän kuinkaan huomiota, jakaessa kyllä suunnitelman korkeammalta kiertävästä polusta myös temppeliritareille, Noelin keskittyen kuulemaan samaisesta seikasta nyt Constantinelta.
Arpikasvoinen ei voinut väittää välittävänsä jyrkänteitten lähelle menemisestä, mietteliäänä hymähtäen virkaveljensa tuumintaan.
"Tuskinpa se voittaisi sitä yhtä talvea, kun ratsut repivät vuorilla koko maaston kahtia...", Noel muisteli, hyisevän viiman myötä viitan liepeitään paremmin toisella kädellään yhteen painaen, "Kuulostaa kuitenkin varteenotettavalta, pahin myrskyrintama tuskin on enää kaukana, joten reitillenne olisi parempi ehättää ennen kuin näkyvyys ja polku katoaa tyystin. Ties kuka jorpakkoon putoaa ja voit olla varma, että yksikään meistä ei teitä sieltä ylös nosta", Artania virnisti Fritzille. Tuskin kukaan minnekään hukkuisi kuitenkaan, jos porukka yhtä pitäisi, kuten tähänkin saakka oli tehnyt.

"Kuulin puhetta jostain kylää häiriköineestä pedosta ennen lähtöäni", Artania hymähti, kotkannokkaiseen vilkaisten, "Sitäkö olette olleet kaatamassa?".


//No niipä. Si niistä tuleeki hirvee taistelupari lopulta ja kaikkii itkettää kahta kauheemmin//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Ympäri käydään yhteen tullaan

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Joulu 2017, 15:54

Eliitin onneksi kreivi ei sen pahemmin ollut eilistä ehdotustaan tuputtamassa hänelle. Kyllä sen harkitsemiselle tulisi aikansa sitten, kun kuiskaus olisi piilopaikkaan asettunut. Tai silloin viimeistään Dariuksen pitäisi alkaa harkita jotain apukättä kuiskauksen suhteen, sillä saattoihan tulla hetkiä, jolloin häntä tarvittiinkin kaupungin joukkojen matkaan ja täten jonkun pitäisi jäädä katsomaan piilopaikan joukkojen perään. Ja se joku ei todellakaan tulisi olemaan kukaan ylempi taho piilopaikasta, Kuiskauksen sotilaat tuskin tottelisivat jos joku ulkopuolinen koittaisi heitä komennella paikasta toiseen.

”Niin uskoisin”, oli eliitin ainoa vastaus siniveriselle asiasta, Dariuksen selvästi miettien olisiko vielä jotain muuta pitänyt sanoa – tai jopa lähteä kyseisestä aiheesta paremmin juttelemaan itse Arethin kanssa, kysyä jopa tuon mielipidettä paremmin. Mutta sitä Haukansilmä ei ehtinyt toteuttaa, kun syndrae päästi ilmoille kepeän ujelluksen. Se aisti jotain edessä päin, jotain joka sai pedon malttamattomaksi. Ehkä siellä meni vain peura, tai muu riistaeläin, mitä syndrae olisi halunnut lähetä ajamaan takaa, mutta Darius ei aikonut ottaa riskiä sen suhteen.
”... Mennään kauemmas reunasta, pois polulta”, Kuului pian käsky, Dariuksen ohjaten Náron pois lumiselta polulta, kahlaamaan entistä syvempään hankeen. Eipä heillä hirveästi varaa ollut kauemmas polusta hankkiutua, kun toisella puolella polkua tuli vastaan jyrkkä ylämäki. Olisihan siitä ylös voinut kiivetä, ainakin jalan, mutta heikommat ratsut eivät siitä ylös nousisi. Mäessä oli liikaa puita joiden välistä piti pujotella, puhumattakaan mahdollisuudesta että lumi lähtisi liikkeelle alta tai lumen alla olisi jäätä, joka estäisi kiipeämisen täysin. Kaiken kaikkiaan mäen ja kallionkielekkeen välillä oli tilaa parhaimmillaan kaksikymmentä metriä, ehkä hieman enemmän. Ei siis hirveästi, mutta kyllä siitä ohi mahtui jos vastaan tulisikin joku. Tuskin, mutta silti kannatti varautua. Kuiskauksen sotilaat ainakin olivat hiljenneet ja jääneet tarkkailemaan paremmin ympäristöä ja menosuuntaa, kaikkien tuntuen yllättäen olevan varpaillaan. Varmaan turhan takia, mutta ei sitä koskaan voinut olla liian varuillaan näinä aikoina, näissä ympäristöissä.

”Nosta huppu päähäsi”, Darius kehotti – tai kenties komensi – siniveristä, samalla kun Nárothella asettui ratsastamaan tuon rinnalle, kielekkeen puolelle, täten toimien ensimmäisenä suojana mahdollisten vastaantulijoiden ja kreivin välillä.
”Iriador, aistitko ketään”, kuului telepaattinen kysymys korkeahaltialle, joka taisi olla ainoa joka kykeni tässä säässä ”näkemään” pidemmällekin, kiitos auransa. Haukankatse ei nähnyt lumipyryn takaa ketään, ainakaan vielä, mutta jos sieltä oli tulossa joku, eiköhän tuo kohta näkyviin ehättäisi. Sentään myrsky ei ollut vielä niin paha, etteikö muutaman metrin päähän olisi nähnyt ihan tavallisellakin katseella.


Artania sai olla varma, ettei tällä kertaa vain livahtaisi Fritziltä menemään. Jahka kaupunkiin, linnalle, päästäisiin, aikoi Constantine pysytellä temppeliherran kintereillä niin kauan, kunnes tuo suostuisi sanasen jos toisenkin vaihtamaan. Ei tuo voinut häntä ikuisuuksiin pakoilla! Sitä paitsi tuo alkoi olla jo lapsellista, ymmärtäisi jo perkele, ettei Fritz aikonut pahaa vaikka olikin kovasanainen ja äkkipikainen. Johan hän tiesi Noelin salaisuuksia, joista tuo parhaimmillaan joutuisi hirteen, eikä Fritz ollut yhdestäkään niistä kertonut kenellekään. Se kertoi jo, kuinka paljon kotkannenäinen omalla tavallaan ”välitti” ja kunnioitti Artaniaa, jos kyseessä olisi ollut joku muu noinkin painavien salaisuuksien kanssa, olisi Constantine ne jo julki tuonut ja vaatinut rangaistusta!

”Sitäpä juuri”, Eliitti vastasi toiselle, tuon kysellessä pedosta, ”En tiedä mikä perkele se oli, jonkinlainen jättiläislisko kera pesueensa. Karvaisia perkeleitä, pirun sitkeitä, mutta eipä niistä kovin paljoa vastusta ollut”, Fritz kertoi, samalla kun he saapuivat kielekepolun alkuun, koskenkohinan liittyen tuulen ujellukseen. Tosin, sen tuulen ulinan takaa kuulosti kantautuvan täysin toisenlainen ujellus. Tai sitten Fritz oli vain kuulevinaan omiaan, kenties se oli vain tuuli joka melodisemmin hetken ujelsi, kun tähän solamaiseen paikkaan saavuttiin. Mutta Hildekin tuntui siihen reagoivan, kuten muutama muukin ratsu, joten oliko sittenkin syytä epäillä jonkinlaista vaaraa? Vai olivatko hevosetkin vain turhan säikyllä päällä?

”Mitenkäs Nahorissa?”, Hetken ympäristöä silmäillyt kolossi päätti kysyä, katseen kääntyessä takaisin Noeliin.


// Todellakin! Siinä semmonen mahtipari ettei kukaan uskalla haastaa. Paitsi joku Consta joka saa heti turpaansa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ympäri käydään yhteen tullaan

ViestiKirjoittaja Crimson » 22 Joulu 2017, 01:35

Kreivi ehätti hymähtää tasaisenmatalalla sävelellä Dariuksen sanoihin, kun kenraalin ratsu päästi omituisen ujelluksen kidastaan. Areth vilkaisi syndraeen, aavistellen pedon kenties huomanneen jotain jostain lähettyviltä. Eipä tuo ihme olisi, näin metsässä kun liikuttiin – mutta toisaalta, eläimet lienivät jo piiloissaan myrskyä suojassa, eivätkä sankimpien pyryjen aikana varmastikaan missään käyskentelisi. Oliko joku tulossa heitä sattumalta vastaan kenties? Tunnelma alkoi vaikuttaa jännittyneeltä ja kireältä, ratsujen omalta osaltaan osoittaen levottomuuttaan, kun syvempään hankeen, pois selvemmältä polulta täytyi suunnistaa. Areth pysyi hiljaa ja maltillisella käsimerkillä viittasi myös omiaan pysymään vaiti – Winder hoitakoot tilanteen, kun ensimmäisenä äänessä oli, eikä kreivillä ollut syytä alkaa kukkoilla kenraalille, mikäli heidän oikeasti johonkin pahempaan täytyi varautua yllättäen.
Huppu nostettiinkin takaisin päähän mukisematta, osan pitkäntummista kutreista jäädessä liehumaan sen ulkopuolelle kreivin kasvoja kehystäen. Säyseä yksisarvinen ei ollut moksiskaan Nárothen asettuessa heidän vierelleen suojaksi, Nashirankin polkiessa hangessa aavistuksen lähemmäs muita ja se yhtälailla jäi silmäämään ympäristöään ja pitämään Nároa silmällä.

Punapää oli havahtunut paremmin tilanteen tasalle, kun tunnelma oli vaihtunut jännittyneemmäksi ja keskustelu vaiennut tyystin Dariuksen huomautuksen myötä. Winderin telepaattinen kysymys sai Iriadorin lähettämään punaisena palavan auransa tutkimaan ympäristöä paremmin, sokean keskittyen tunnistamaan niitä pienimpiäkin värähtelyjä kauempaa, mitä näkymättömäksi hiipuva aura itseensä poimi. Tietenkin lumisade haittasi sitä osin, muttei kuitenkaan kyennyt piilottamaan raskaampien ratsujen askelia alleen.
"Ratsukkoja, lähestyvät meitä kauempaa", Iriador ilmoitti telepaattisesti heidän joukolleen, "Monikymmenpäinen joukko. He eivät ilmeisesti ole tietoisia meistä, vielä...", punapää arvioi.

"Parempi antaa heidän kulkea ohitse, olivat ketä hyvänsä. Tällä joukolla emme ota kuin takkiimme, ja myrskyrintama pakottaisi meidät jäämään tänne odottamaan tuulen ja sateen tyyntymistä ennen kuin matkaa kannattaisi jatkaa", siniverinen hymähti huppunsa suojista muille, toivoen todellakin ettei tästä seuraisi yhteenottoa. Kyllähän hän taistelussa pärjäisi, mutta sää ja ryhmän koko ei todellakaan ollut tähän hätään heidän edukseen millään tasolla, jos isompi vihollisjoukko päättäisi käydä heidän kimppuunsa. Ja Areth toivoi myös Dariuksen ymmärtävän sen...


Jonkinlaista jättiliskoa mokomat olivat olleet lahtaamassa, Noelin hymähtäessä virkaveljensä kertomalle. Mahtoipa sekin olla ollut omanlaisensa taisto, mutta hyvä että mokomasta oli päästy, jos se kyläläisiä oli häirinnyt olemassaolollaan pentujensa kera.
Samassa tuulen ylitse ujelsi kummallinen ääni, joka kiinnitti Artanian huomion. Jos Fritz tai kuka tahansa muu olisi jotain sanonut samaan aikaan, olisi Noel sen todennäköisesti ohittanut ja hetken päästä kysellyt oliko joku kenties hänelle jotain sanonut. Siksi hetkeksi kenraali vaipui täysin omiin ajatuksiinsa ja mietteisiinsä, sillä hän oli varma että olisi tunnistanut sen äänen jostain, muttei vaan saanut heti mieleensä mistä. Ehkä niin oli parempi, vaikka se jäikin häiritsemään mieltä aivan uudella tavalla, ja sai Noelin pitämään entistäkin kärkkäämmin ympäristöä silmällä.

"Törmäsin viholliseen luostarin lähettyvillä lähemmäs viikko sitten", arpikasvoinen hymähti lopulta Constantinen kysymykseen, vilkaisten lohikäärmeensurman puoleen pikaisesti.
"Annoin heille varsin lähtemättömän vaikutuksen, etten sanoisi", Noel tuhahti aavistuksen huvittuneena ja kulmiaan kohauttaen, "Joskin tuntematon taho saapui auttamaan heitä. Vihollisen uusia liittolaisia kenties – en osaa sanoa. Haluaisin uskoa ettei kukaan selvinnyt sieltä elossa, muttemme löytäneet merkkiäkään mahdollisista ruumiista tai siitä että siellä olisi käynyt muita kuin suurempia petoja pyörimässä, joten mene ja tiedä". Tietenkin Artania halusi uskoa Kuiskauksen kapteenin menehtyneen vammoihinsa ja Exxacusin osumaan, mutta se Winderin äpärä ja tuntematon eukko tuskin olivat takkiinsa ottaneet yhtä pahasti. Olivatko nuo jääneet sinne hankeen, vai olivatko nuo onnistuneet pelastautumaan jonnekin kenties? Sitä tuskin hän saisi tietää koskaan.

Yllättäen Casimir heitti päätään muutaman kerran, jääden katselemaan kuljettavasta reitistä jonnekin aivan muualle, etäämmälle pyryn sekaan.
"Pidä silmät auki, emme taida olla yksin tässä pyryssä paraikaa", temppeliherra hymähti Constantinelle, "Kuulit sen ujelluksen myös... en usko että se oli pelkkä tuuli".



//Constan ko sinne istuttaa niin tulee pahemman kerran turpaan. Delin ei tartte ees hetkauttaa eväänsä ko Eru vetelee kuonoon niin kympillä. Siellä se sitten on Arethin kanssa litkimässä viiniä näteistä laseista kentän reunalla näytöstä seuraamassa//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Ympäri käydään yhteen tullaan

ViestiKirjoittaja Aksutar » 22 Joulu 2017, 02:33

Darius keskittyi tarkkailemaan ympäristöä, odottaen samalla Iriadorin varmistusta siitä olivatko he yksin vai ei. Valitettavasti eivät, sokean kertoen aistineensa ratsukkoja lähestyvän edeltä, eikä kyseessä ollut ihan pieni joukko. Darius hidasti syndraen vauhtia, jonka johdosta koko seurueen vauhti hidastui, eliitin nyt miettien tarkkaan kannattaisiko heidän jatkaa eteenpäin vai tehdä kenties täyskäännös. Saattoi olla jo liian myöhäistä kääntyä, vastaantulijat saattaisivat ravata heidät kiinni helposti, tässä säässä kun ei muutenkaan kannattanut turhan hätiköidysti edetä.

"Pitää siis toivoa, että he myös menevät ohi"
, Darius huomautti siniveriselle, "Tai että kyseessä on omia...", eihän sitä tiennyt, saattoi kyseessä olla haltioidenkin joukko, sen näkisi sitten kun lähemmäs päästäisiin, vaikka ei olisi huvittanutkaan. Tosin epäilyt omista joukoista jäivät unholaan, kun Nárothe valpastui silminnähtävästi ja kohotti päänsä, nyt kunnolla ujeltaen tuuleen suloisenvaroittavia sointujaan. Sointuja, jotka kertoivat siitä, että vastassa oli saalista – tuttua saalista. Darius kopautti ratsua kylkiin kantapäillä, hiljentäen pedon ulinat ainakin hetkeksi, samalla kun itse kirosi ääneen kaiken maan ja taivaan väliltä. Jos syndraea oli uskominen, tuli heitä vastaan "tuttuja". Ja niitä "tuttuja", jotka Nárothe tunnisti, oli hyvin, hyvin harvassa...


Vanhan eliitin kulmat kohosivat pienesti, Noelin kertoessa törmänneensä vihollisiin luostarin lähettyvillä. Kehtasivatkin nokkaansa siellä näyttää! Eikö haltioilla ollut mitään kunnioitusta luostareita kohtaan? Kai se olisi vain ajan kysymys, koska nuo uudelleen hyökkäisivät Nahoriin. Ties vaikka olisivat jo soluttaneet vakoojia luostarille, se paikka kun otti vastaan ties mitä hiippareita, korvanpituudesta viis...
No, Noel oli sanojensa mukaan antanut vihollisille lähtemättömän vaikutuksen, joka sai Constantinen naurahtamaan pienesti.
"No sitä en epäile", Kotkannenäinen hymisi, "Sinä kun olet persoona, jota on vaikea unohtaa".
"Eikä sekään olisi yllätys, jos vihollinen liittolaisia värväisi. Kuulemma koittaneet puolueettomia kyliä saada leireihinsä, tiedä sitten ovatko onnistuneet vai eivät", Fritz mutisi, vilkaisten sitten virkaveljensä ratsuun, joka päätään heitteli. Ratsusta katse kohosi takaisin Noeliin, joka varoitteli seurasta, huomauttaen myös ettei Fritz ollut ainoa, joka ujelluksen oli kuullut.

"Eivät ne tällä säällä liikkuisi, ei täällä päin", Constantine koitti vakuutella lähinnä varmaan itseään, kun tuulen kantamana se sama melodinen ujellus toistui, tällä kertaa voimakkaampana, niin ettei siitä voinut erehtyä. Ja sillä samalla sekunnilla käsky kävi miehille valmistautua mahdolliseen yhteenottoon. Kyllä Fritz Winderin ratsun muisti ja tunnisti, tiettävästi yksikään peto ei pitänyt tuollaista ääntä, ei ainakaan Constantinen mielestä. Ja mitä hän tiesi, ei sellaisia petoja myöskään ollut vapaana Cryptissä, mokomia oli nähty vain kaksi: Yksi eliittikenraali Winderillä, toinen itse haltioiden kuninkaalla. Joten oliko nyt kyseessä sitten Winderin vai Cúthalionin ratsu, joka jossain edessä ujelsi? Vai oliko se sittenkin joku toinen otus, joka kykeni samanlaiseen äännähtelyyn?

Vastaus näihin kysymyksiin tuli pian, kun lumen seasta erottui toinen saattue. Pienempi, mitä heidän, kulkemassa kauempana polusta. Mutta kyllä nuo huomasi helposti, kun lunta ei vielä tuhottoman paljon taivaalta tippunut. Ehkä jos myrsky olisi yltynyt jo täyteen mittaansa, olisivat nämä kaksi ryhmää kulkeneet toistensa ohi onnellisen tietämättöminä, kuinka läheltä vihollisia olikaan kävellyt. Ja sinällään se olisi kelvannut Fritzille, hänen miehensä kun eivät todellakaan olleet juuri nyt parhaimmassa kunnossa...
Matka pysähtyi. Fritzin joukoista perimmäisenä kulkeneet levittäytyivät hieman lähemmäs jyrkkää mäkeä, siten, etteivät haltiat siitä voineet vain ohi laukata. Mutta kukaan ei hyökännyt, ei ainakaan Fritzin joukoista, noiden tietäen odottaa käskyä. Ja heidän myös tunnistaen, kenen joukkoja vastaan tuli.
"Onko sinulla noin paha ikävä meitä, Winder, Kun tunnut aina samaan paikkaan ilmestyvän!", Fritz lopulta huudahti, niin kuuluvasti että se tuulenkin yli kantautui haltioiden korviin selvästi.
"Missä kunnossa miehesi ovat...?", Kuului sitten kysymys Noelille hiljaisemmalla äänellä, Fritzin arvioidessa tilannetta. Yhteenotto ei tuntunut kannattavalta, mutta piru vie, Hän halusi Winderin hengiltä. Aina kun siihen tarjoutui mahdollisuus, tahtoi hän sen yksisarvisen idiootin pois päiviltä!

Kuten Darius oli ehtinyt arvailla, oli vastaan tullut ihmisten eliittikenraali – kaksikin. Ilmeisesti Fritz ja... Artania liikkuivat usein yhdessä, sillä tämä oli jo toinen kerta kun Darius heihin törmäsi samassa porukassa. Eikä hän voinut sanoa olevansa kovinkaan mielissään tästä sattumasta.
Siinä missä ihmisten joukko, pysähtyivät myös haltiat. Totta kai sen hetken Darius harkitsi, että he olisivat vain pistäneet laukaksi ja karauttaneet nopeasti ohi, mutta ei se tulisi toimimaan nyt, kun ihmiset kävivät osin pakoteitä tukkimaan. Ensimmäiset heistä ehtisivät kyllä pakoon, mutta hännänpää jäisi sitten ihmisten armoille. Ja sellainen uhraus ei tullut kuuloonkaan.
"Koita olla mahdollisimman huomaamaton", Darius mutisi Arethille, samalla kun kävi oman huppunsa laskemaan päästään. Suotta hän itseään piilotteli, kun Fritz jo hänen nimeään huuteli. Mutta ehkä hän saisi pidettyä huomion itsessään, eikä kukaan alkaisi kreivin perään katsella. Tällä hetkellä vihollinen ei tainnut olla tietoinen, kuinka tärkeään henkilöön oli törmännyt eliittikenraalin lisäksi ja Darius aikoisi tehdä kaikkensa, ettei totuus siniverisen läsnäolosta paljastuisi viholliselle.

"Tai ehkä se olet sinä, Fritz, jolla on ikävä minua – tunnutte samoilevan metsissämme siinä toivossa, että törmäisitte meihin", Darius lopulta vastasi, kaikkien yllätykseksi, kääntäen samalla ratsuaan paremmin kohden muutamien metrien päässä olevaa eliittikaksikkoa. Syndrae hymisi lumoavasti, sen silmien ollen selvästi kiinnittynyt Artaniaan, jonka kohteekseen oli valinnut. Jos Darius ei olisi istunut sen selässä, olisi Nárothe varmasti jo hyökännyt.
"Hah! Teidän metsänne...", Constantine naurahti räkäisesti ja jatkoi, "Mitä jos hyppäisit alas ratsusi selästä ja tulisit tänne, antautuisit, ja me annamme muiden perkeleiden mennä. Tämän kerran", Fritz nosti esille ehdotuksen, jota tuskin kukaan ei osannut odottaa. Fritz kun ei ollut neuvottelija tyyppiä. Mutta se kertoi enemmän kuin tarpeeksi Dariukselle, ilmeisesti ihmiset eivät olleet kykeneviä tai halukkaita ottamaan yhteen nyt, ilman että menettäisivät omiaan liikaa. Mutta ennen kuin Darius ehätti tuohon ehdotukseen edes naurahtaa, olivat Kuiskauksen sotilaat huutelemassa vihollisen eliitille, että tuon oli turha edes unelmoida moisesta, siinä samalla lentäen myös herjan jos toisenkin haltiakielellä, kuin myös yleiskielellä Fritzille. Hehän eivät jättäisi kenraaliaan, vaikka se tarkoittaisi kuolemaa. Ja siihenhän Fritzin joukot vastasivat yhtä lailla herjoin, tilanteen alkaen kiristyä silmissä.


// :----D Todellakin. Consta tulee kehään ja Eru on vaan et hold my beer ja Deli on et I'll hold it go get him sweetie //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ympäri käydään yhteen tullaan

ViestiKirjoittaja Crimson » 22 Joulu 2017, 22:08

"Ei olisi ensimmäinen kerta", Noel hymähti Constantinelle, jokaisen joukosta jääden varmasti omalta osaltaan kenraalien varovaisuuden tähden odottamaan jonkin suuremman loikkaavan tielle, kun seuraava väkevämpi ujellus kävi ilmoille kajahtamaan jostain lähistöltä. Mitään suurempaa lumen seasta ei kuitenkaan esille hypähtänyt, mikä sinällään tietysti oli temppeliritareille onni onnettomuudessa, mutta Artania itse ei voinut väittää sen häilyvän näyn olevan mieluisa. Winder, kera miehineen ilmeisesti. Noin vaihteenvuoksi...
"Et perkele vie edes harkitse että hyökkäisimme tuonne", langennut ärähti heti Fritzille kolossin kysellessä hänen miestensä kuntoa. Tämä muistutti jo ihan tarpeeksi sitä yhtä talvea, kun Artania oli ottanut yhteen Winderin kanssa vuorilla, eikä häntä todellakaan kiinnostanut alkaa painia hangessa tässä säässä tältä erää mistään hinnasta. Olkoot minkälainen tahansa virkavirhe jos viholliset tässä ja nyt ohitettaisiin – jos nuo eivät heitä alas saisi, voisi myrsky yhtähyvin ottaa loput päiviltä pahimmassa tapauksessa, ja sen suhteen Artania ei todellakaan olisi halunnut lähteä koettelemaan onneaan.
Mutta Fritz taisi olla tyypilliseen äkkinäiseen tapaansa toista mieltä asiasta, ollessaan jo huutanut haltioille sen sijaan että kaikessa hiljaisuudessa olisi vain marssittu ohi. Oliko sittenkin ollut virhe lyöttäytyä yhteen mokomien kanssa, vai onni onnettomuudessa?

Joukot kumminkin pysähtyivät puolin ja toisin. Areth vetäisi suosiolla huppua paremmin kasvojensa peitoksi, vilkaisten Dariukseen joka omat kasvonsa kävi jo paljastamaan ohikulkijoille.
Älä aloita mitään, mikä olisi mahdollista välttää”, siniverinen hymähti hiljaisempaan ääneen Winderille, toivoen todella kenraalin malttavan, kerta kyseessä oli vihollisia. Kyllä kreivi tunnisti noista kenraali Fritzin jo silkan ulkonäön perusteella, mutta noilla oli matkassa muitakin, selvästi joukosta poikkeavia tahoja valkeanhopeisilla ratsuilla, joista yksi oli muita koreammin pukeutunut ja muista poikkesi. Aivan kuten hänkin.

Siinäpä Winder ja Fritz lähtivät joukkoineen herjaa heittämään keskenään, kreivin sotilaiden pyrkien vain pysyttelemään sinipukeisten seassa kreivin lähettyvillä, jottei heihin niin suurta huomiota kuitenkaan puollettaisi. Ja toivoa sopi, ettei kukaan siniveristä saattueesta keksisi, tai muuten tilanne saattaisi kehkeytyä entistäkin ikävämmäksi. Tietenkin se omalla tavallaan karmaisi, mutta ei tämä ensimmäinenkään kerta ollut, kun Areth keskelle vastaavaa tilannetta joutui. Ainoa silmiinpistävä seikka tietty oli, että he olivat alakynnessä, jos vihollinen päättäisikin hyökätä, mutta ei sekään nopealla taktikoinnilla varmaa voittoa toisille tarkoittanut.
Siinä missä Cúthalionkin, oli myös Artania pistänyt pyryn seasta merkille Kuiskauksen joukossa kulkevan muutaman sotilaan, jotka kantoivat erilaisia haarniskoita. Eihän tuollainen väriyhdistelmä mitään heti hänelle kertonut, ja siinäpä Artania löysi itsensä käymässä läpi mahdollisia haltioiden edustustahoja ja rykmenttejä, joihin oli mahdollisesti törmännyt elämänsä aikana ja jotka olisivat vastaavaa haarniskaa saattaneet pukea. Mielessä kyllä kävivät Cúthalionitkin, mutta eivät kai vihollisen siniveriset noin minimaalisella saattueella minnekään liikkuisi. Ja tällaisessa säässä…
”Jatketaan matkaa”, Noel kehotti rauhalliseen ääneen, omilleen jo osoittaen että menisivät muiden ohitse varoen, temppeliritareiden lähtiessä kapeassa letkassa ohittamaan Constantinen joukkoja. Siitä mustan enkelin tulinen katse kuitenkin nousi Fritziin, ”Ja te myös. Turpa tukkoon ja eteenpäin!”, paladiini sähähti kolossille.

Jos he liikkuvat, niin liikumme mekin. Ei turhia yhteenottoja”, kreivi totesi telepaatti Dariukselle seuratessaan katseellaan kuinka osa vihollisen joukoista lähti syystä tai toisesta liikkeelle, jatkamaan matkaansa yksinkertaisesti eteenpäin. Osallistumatta millään tapaa selkkaukseen Fritzin ja Kuiskauksen välillä.


//:DDD Deli seuraa mielellään syrjästä kun Eru muiluttaa muita kehässä. Deli voi olla se manageri kato joka tulee hiet paineleen otalta sit kun väliaika koittaa//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Ympäri käydään yhteen tullaan

ViestiKirjoittaja Aksutar » 22 Joulu 2017, 23:22

Sattuneista syistä Darius saatikka sitten Constantine eivät kuunnelleet matkakumppaneitaan pahemmin. Winder kyllä tiesi, että olisi fiksumpaa vain mennä ohi jos vihollinen sen heille soisi, mutta se pieni koppavuus käski olemaan ottamatta käskyjä Arethilta nyt, kun liikkeellä oltiin. Sitä paitsi, Darius olisi enemmän kuin mielellään ottanut hengiltä ainakin Artanian, joka näytti olevan suhteellisen hyvässä kunnossa, vaikka noin viikko sitten oli N'drayerin ja A'daruilin kanssa ottanut yhteen. Tosin se ei enää edes yllättänyt Haukansilmää, johan se oli käynyt selväksi, ettei temppeliherra ollut tavallinen ihminen.
Herjojen heittely laantui, Artanian ollen se joka tilanteesta koitti ensimmäisenä pois lähteä. Fritz mulkaisi virkaveljeään murhaavasti, tuon käydessä komentamaan heitä – häntä! – tukkimaan turpansa ja lähtemään liikkeelle. Tosin... Oli temppeliherran aikeissa myös peräänsä, he eivät olleet valmiita ottamaan yhteen vihollisen eliittien kanssa, vaikka noita olikin vähemmän. Fritz tiesi tasan tarkkaan kuinka vaarallinen Kuiskaus osasi olla, joten hän ei todellakaan ollut niitä, jotka aliarvioivat eliittijoukon vain sen perusteella, kuinka monta jäsentä noilla oli mukana. Heidän ylivoimastaan ei kuitenkaan ollut hyötyä tässä tilanteessa, kun osa miehistä oli yksinkertaisesti joko niin uupuneita tai haavoittuneita, etteivät he voineet taistella.

"Mene kotiin, Fritz, kuten Artania käskee", Darius huudahti eliitille virnistäen, reagoimatta mitenkään kreivin telepaattiseen viestiin, "Ehdit vielä kuolla vanhuuteen, jos siihen jäätte seisomaan".
"Et sinä ole sen arvoinen, että ratsailta laskeutuisin ja sukkani kastelisin takiasi", Constantine vastasi suippokorvaiselle, täten ilmaisten myöntymystään Noelin suunnitelmaan, vaikka olikin vastahakoinen. Hän oli härkäpäinen, muttei tyhmä. Ei hän pistäisi miestensä henkeä linjalle, jos taistelu vaikutti niin epätoivoiselta, "Karkaisit kumminkin paikalta taas, jos alakynteen jäisit", Fritz jatkoi, saaden Dariuksen tuhahtamaan pienesti, kuivasti.
Hetken näytti siltä, että tilanne olisi ohi ja kaikki käyttivät kerrankin järkeään, eivätkä lähteneet hengellään leikkimään myrskyn alla. Mutta sitten Winder avasi suunsa, vielä kerran, tuntien tarvetta ottaa kontaktia myös toiseen vihollisen eliiteistä. Heille kun ei ollut siunaantunut näitä hetkiä yhtä paljon, mitä Fritzille ja Winderille.

"Artania!", Haukansilmä huudahti, kutsuen toista, saaden ainakin Fritzin huomion itseensä vaikka ihmiset lähtöä näyttivät tekevän, "Hyvä yritys, kirottu, mutta tarvitset enemmän, jotta saisit kaadettua kapteenini", kullankeltainen katse tuijotti pistävästi temppeliherraan, Dariuksen ollen jopa kiinnostunut siitä, kuinka helposti tuo oli provosoitavissa. Tosin selvää oli, että Artania oli huomattavasti kylmähermoisempi mitä Fritz.
"Toinen on laita eräiden kapteenien kanssa", Winder jatkoi, katseen palaten Fritziin joka nyt lähes pidätti hengitystään, odottaessaan että haltia jatkaisi, "Kai järjestitte Fortierille hautajaiset, vaikkei ruumista löydetty?".
"SE OLIT SINÄ?!", Constantine karjahti, kääntäen heti Hilden ympäri, takaisin paremmin Winderiä kohden.
"En minä. Kisällini. Keskenkasvuinen oppilaani. Kertoo paljon teidän tasostanne, jos kakarat saavat eliittikapteenisi hengiltä", Darius jatkoi toisen halveksimista, päästen selvästi sanoillaan Fritzin ihon alle, "Fortierista oli erittäin paljon iloa Nárothelle, oikein maukas illallinen", Haukansilmä lisäsi, toisella kädellään taputtaen syndraen kaulaa, joka niin itseriittoisesti kävi melodioitaan lurittelemaan.

Tosin ne lurittelut hautautuivat Fritzin huudon alle. Kotkannenäisellä napsahti, pahemman kerran, eliitin välittämättä lainkaan äskeisestä ohitussuunnitelmasta saatikka miestensä hengestä, kolossin lähtiessä ratsain laukkaamaan kohden Winderiä. Haukansilmä virnisti saadessaan haluamansa reaktion, joskin nyt sitä tuli mietittyä oliko se sittenkään tämän arvoista. Fritzin lisäksi kukaan muu ei ollut lähtenyt hyökkäämään haltioita kohden, vielä, mutta osa kotkannenäisen eliitin alaisista näytti siltä, että lähtisivät näillä sekunneilla auttamaan kenraaliaan – tai vastaavasti repimään tuon takaisin polulle.
Darius komensi Náron liikkeelle, syndraen lähtien enemmän kuin mielellään vastaamaan haasteeseen, kenraalin itsensä hypähtäen alas ratsunsa selästä kun tuo lähti Fritziä ja tuon ratsua haastamaan itsekseen...




// Kyllä! Palkinnoks Eru vie Delin aina kapakkaan ryyppään ja maksaa kaiken //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ympäri käydään yhteen tullaan

ViestiKirjoittaja Crimson » 23 Joulu 2017, 16:39

Tietenkään Constantine ei viitsinyt häntä noteerata, Artanian vain hymähtäen terävästi mokomalle vastaavasta huomioimattomuudesta. Saisi luvan juoda viskilasillisensa yksin, kun täältä päästäisiin!
Sen sijaan että hiljaiseksi, ainakin hetkeksi, rauennut tilanne olisi edennyt yhtään minnekään Noelin seuratessa muiden ohitse jo omiaan, kävi Winder aukomaan päätään pian hänellekin. Katse kohosi vihollisen eliitin katseen kohtaamaan jopa aavistuksen huvittuneena, kun tuliset silmät Winderin turpavärkkiin lukittuivat.
”Kaatui hankeen yhtä kepeästi mitä sinä aikanasi”, harmaahapsi hymähti kuuluvasti mokomalle leukojen vääntelijälle, kovin maltillisella äänellä tosin, ”Lähetä seuraavalla kerralla kaksi, niin voin piestä molemmat samalla kerralla”. Noel halusi vain lumipyrystä tiehensä ja tällainen tilanteen pitkitys ei auttanut lainkaan asiaa – olkoot se sitten Constantinen vika, kun heidän saapumisensa viivästyisi, tai jos he taivasalle joutuisivat jäämään myrskyn tähden.
Sivukorvalla Noel kuunteli toisilleen varmaan jo turhankin tutun kaksikon pauhaamista, Constantinen karjaisun saaden temppeliherran kääntämään päänsä terävämmin virkaveljensä puoleen. Kapteenin menehtymisestä Artania ei tietoinen ollutkaan, mutta jos hän jotain tiesi niin sen, ettei Fritz antaisi asian enää olla.

”FRITZ!”, paladiini ehätti korkeintaan huutaa lohikäärmeentappajan perään, kun tuo jo karautti ratsunsa kera kohden haltioita, ja siihen tyssäsi taas muidenkin matka, joukkojen jääden ihmettelemään toisen eliitin perään, osin myös kysyvästi katsoen Artanian puoleen. Eihän tuota pässiä voinut tuonne hylätä, sen he kaikki taisivat tietää, eikä Noelilla ollut myöskään tapana ketään taakse jättää. Vaikka tässä tilanteessa mieli olisi kyllä tehnytkin.

Siinä samassa kun Nárothe pinkaisi viereltä vauhtiin Dariuksen kannustamana, hätkähti kreivin yksisarvinen ja muut lainaratsut pedon äkkinäistä pinkaisua hirnahtaen ja oli vähällä hypähtää takajaloilleen säikähdystään. Eiväthän ne olleet tottuneet millään tavoin syndraen läsnäoloon, ja pelkkä Náron ujelluskin sai ne säikkynä kääntämään korviaan luimuun, siinä missä niitä taisi myös häiritä matkassa oleva peuralohikäärme, jonka selästä Iriador seurasi tilannetta huolestuneemmin. Toista olivat Kuiskauksen ratsut, ne eivät eväänsäkää hetkauttaneet petojen ollessa matkassa, ollen tottuneet kyllä isompiensa läsnäoloon ja äkkinäiseen käyttäytymiseen.
Arethdriel sai kaksin käsin tarrata ohjaksista kiinni kaiken varalta, joka tietenkin johti siihen, että luminen tuiskutus ja tuuli sai puhallettua sen hupun kreivin hartioille takaisin alas. Mitä murhaavin silmäys suotiin Winderille juovallisen ratsun rauhoituttua jälleen, ja siitä katse kohosi vilkaisemaan äkkiä vihollisen sotilaita, ja jo Fritzin joukoista hieman edemmäs polulla siirtyneitä temppeliritareita. Erityisesti kenraali Artaniaa, joka oli kääntynyt jo tovi sitten virkaveljensä puoleen huutamaan. Nyt harmaahapsi kuitenkin silmäsi yhtälailla tipahtavan huppunsa alta epäillen punaista kantavaa viisikkoa, joista hän pitkähiuksisimman tunnisti Cúthalioniksi. Ei pirulauta… Winderilläkö oli oikeasti siniverinen matkassaan?!
Omalla tavallaan Constantinen päälle syöksymisestä oli tässä tilanteessa hyötynsä, jota Fritz tuskin itse ymmärsi juuri tähän hätään. Kun kolossi pidättelisi Winderiä, eivät tuon miehet takuulla aikoneet perääntyä minnekään kenraalinsa luota, ja siinäkös siunaantuisi aukko päästä kreiviin käsiksi. Parhaimmassa tapauksessa he voisivat saada eliittikenraalin ja kreivin kiinni samalla kertaa, vangeiksi vietäväksi mukaansa kaupunkiin, ja siitäkös riittäisi ilakoitavaa hetkeksi. Vielä ei kuitenkaan kannattanut iloita mistään turhanpaljon, Noelin hetken laskelmoiden halusiko hän jakaa komentonsa muille ja kannattiko tässä sittenkään alkaa painia. Fritz oli kuitenkin aloitteensa jo tehnyt, joten sinällään tästä olisi helppo jatkaa muiden kanssa.

”Tukkikaa polku”, Artania komensi lopulta, osan omistaan lähtiessä ratsastamaan eteenpäin, josta nuo voisivat tukkia Kuiskauksen tulosuunnan, ”Osa jää tähän, tuuraatte Fritzin miehiä jos on tarve. Heillä on Cúthalion matkassa, kultaista haarniskaa kantavat miehet kuuluvat haltioiden kreiville”, Noel jakoi käskyn ja tiedon siniverisen läsnäolosta myös muille.
”Uupuneet pysyvät tässä, muut katsokaa ettei Fritz tapata itseään. Kaatakaa Winderin ratsu”, temppeliherra päätti, itse hypähtäen Casimirin selästä alas, orin ohjakset heittäen lähimmän sotilaan käteen, ”Yritän napata kreivin”. Muutaman juoksuaskeleen myötä, jotka poispäin muista veivät ihmisten tulosuuntaan päin, aavemainen ratsu karautti mustaa utua perässään kantaen jostain hetkeksi esille, langenneen lehahtaen sen mukana lumipyryn sekaan näkymättömiin, muutaman sotilaan jääden katsoen pienestä pelostakin jännittyneenä temppeliherran perään. Eivät nuo tienneet Noelin salaisuudesta. Eivät he tienneet esimiehensä olevan kirottu, maanpäälle laskettu enkeli… se häijynnäköinen ratsu oli kuitenkin kielinyt jo jostain häijymmästä, kenenkään uskaltamatta lähteä pidemmälle tuiskun sekaan kenraalinsa perään.

He piirittävät meidät tähän, jos emme lähde liikkeelle… Artania ilmeisesti huomasi siniverisen läsnäolon mukanamme”, lähemmäs Arethdrieliä ratsastava Iriador huomautti muille, toivoen etenkin että Darius pistäisi hänen sanansa merkille, vaikka kenraali varmasti oli yhtälailla asiasta tietoinen. Tilanne alkoi eskaloitua siihen, mitä ei todellakaan olisi tarvinnut tapahtua tähän hätään, Nashirankin muristen vaativasti Nárothen perään. Se olisi halunnut mennä avuksi, mutta se tiesi myös että sen piti pitää Iriador turvassa, ja jos se itse olisi osumaa ottanut, ei sarvikruunuinen olisi siitä syndraen tapaan enää eloon noussut kerran kuoltuaan...
Se taisi olla esimiehesi suunnitelma alunalkaenkin, onnitteluni siitä”, siniverinen hymähti terävästi, sarkastisesti, vihaisesti kenraalin päälle katsoen, ”Saat tasan yhden tilaisuuden todistaa arvosi minulle uudelleen Winder. Voit olla varma siitä että jos kukaan heistä koskee minuun, Erudessa pieksee kylään ehättävät henkilökohtaisesti henkihieveriin vihollisen ja tämän myrskyn puolesta”. Arethia kismitti, ja sen kyllä aisti ja näki kireästä kreivistä selvästi. Siniverinen olisikin ollut valmis karauttamaan omiensa kanssa matkoihinsa, jos se vielä olisi ollut mahdollista... Siinä missä muutama muu, oli kreivi myös seurannut toisen vihollisen eliitin nopeaa käskynjakoa ja kiirehtimistä heidän menosuuntaansa, eikä se kaiken valkeuden sekaan kadonnut mustanpaksu, varjomainen utu, lupaillut mitään hyvää...


//Täydellistä <3 Sit jokukerta Deli kokkaa hirveen kynttiläillallisen Erulle. Ja tarjoilee sen ofc vaan essu päällä pöytään ko Erukin on jo paikalla//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Ympäri käydään yhteen tullaan

ViestiKirjoittaja Aksutar » 23 Joulu 2017, 17:39

Nárothe ja Fritz ottivat ensimmäisenä kontaktia, kuusisarvisen pedon syöksyen suoraan itse eliitin kimppuun, välittämättä tuon ratsusta. Eipä Hildestä olisi ollut haastamaan petoa, vanhalta tammalta oli jo yllättävän rohkeaa ylipäätään lähestyä mokomaa. Joten tamma sai kai kiittää onneaan, ettei peto siihen hampaitaan iskenyt, vaan laukkasi ohi hevosen, tarraten itse ratsastajan käsivarresta kiinni ja kiskaisten tuon matkaansa. Nárolla oli ote Fritzistä, mutta edes snydrae ei kyennyt puremaan läpi lumotun haarniskan, saatikka edes murskaamaan sitä kidallaan. Näin ollen peto raahasi kolossia mukanaan muutaman metrin, kunnes heitti tuon hankeen ja kaarsi sivulle, pelottelemaan muita vihollisen ratsuja, joista osa oli vähällä hypätä alas kielekkeeltä paniikissaan. Tästä johtuen moni miehistä hyppäsi suosiolla alas ratsujensa selästä, he eivät halunneet ottaa sitä riskiä, että tippuisivat vauhkoontuneen konin selässä alas varmaan kuolemaan.
Constantine huudahti raivoissaan, Syndraen häneen tarratessa, eliitin ehättäen vain napata aseensa toiseen käteensä kun jo lennähti alas ratsailta. Siinä vauhdissa ja lumessa raahautuessa ei kyennyt tapparaansa heilauttamaan, mikä kismitti kahta kauheammin, hän kun olisi niin mielellään sivaltanut pedon kyljen auki saman tien! Mutta ei, sen sijaan että olisi ehättänyt mitään vahinkoa tehdä petoon, heitti tuo hänet hankeen ja jatkoi matkaansa. Fritz oli raivona ja sen myös näki eliitistä, joka ylös hangesta kampesi ja lähti heti marssimaan kohden Winderiä, joka yhä sijoillaan seisoi.

Darius seuraili ratsunsa menoa sijoiltaan, pitäen vihollisia koko ajan silmällä. Varsinkin Artaniaa, joka nyt syystä tai toisesta päätti voimiaan käyttää ja paikalta kadota. Ei tuo pois lähtenyt, se piru jäi paikalle kyllä, mutta piilotteli, iskisi aivan varmasti jostain kohta. Mutta miksi Artania näin radikaalisti mielipidettään muutti taistelun suhteen? Jotain tuo oli nähnyt, mikä sai mielen muuttumaan, mutta mitä?
Sekin selvisi pian, Dariuksen vilkaisten Iriadoriin ja siitä kreiviin, jonka huppu oli alas lentänyt – tai tuo oli sen laskenut. Oliko temppeliherra tunnistanut siniverisen? Jos näin oli, olisi Areth nyt suuremmassa vaarassa kuin kukaan muu tällä hetkellä.
”Tein mitä tahansa, et sinä minua arvostaisi”, Eliitti tuhahti siniveriselle, ”Ei sillä että minä sinun arvostustasi kaipaisin – minun ei tarvitse sinulle todistella mitään”, Haukansilmä jatkoi nokkaansa nyrpistäen Arethille, antaen tuon sitten jäädä omaan arvoonsa. Tässä tilanteessa heidän ei kannattanut tämän enempää alkaa toisiaan nälvimään ja riitelemään, huomio kun kannatti pitää vihollisessa.
”Henkivartijasi saattakoot sinut pois täältä, minä kaadan Fritzin nyt”, Kenraali kertoi, Kuiskauksen sotilaiden vetäen aseensa esille ja valmistautuen eliittinsä käskyihin, ”Järjestämme teille tien, yhden tilaisuuden, jos ette sitä osaa käyttää on se oma häpeänne. NÁROTHE!”, nimensä kuullessaan syndrae vilkaisi isäntäänsä, joka kädellään osoitti heidän menosuuntaansa, jota ihmiset osin tukkivat. Sen enempää ohjeita peto ei tarvinnut, Náron ymmärtäen että sen piti noiden perkeleiden kimppuun käydä. Ja niinhän se teki, ratsun rynnien vihollisten kimppuun, aiheuttaen näin kaaosta ja hätääntymistä heidän keskuudessa, täten myös avaten tien heille, hetkeksi, siinä riehuessaan ja pitäessään viholliset poissa pakoreitiltä.


”Voit mennä heidän mukaan tai jäädä”, Darius sanoi Iriadorille, vilkaisten kumppaninsa puoleen. Sinällään hän toivoi, että Iriador lähtisi, ei ollut varsinaisesti halunnut tilanteen eskaloituvan tähän, mitä nyt vain suutaan oli soittanut. Yhteenotto kun ei ollut kannattava, kenenkään kannalta, joten jos tässä kävisikin huonosti, olisi Iriador sentään turvassa kreivin ja tuon sotilaiden kanssa.
Päätti Iriador mitä tahansa, siirtyi Haukansilmän huomio puolestaan Fritziin, joka jo lähemmäs oli ehättänyt, silmäpuolen käyden riisumaan viittansa yltään ja vetämään keihäänsä esiin. Siinä samalla kuiskauksen sotilaista muutama lähti hyökkäykseen ratsuillaan kohden ihmisten sotilaita, ohi Fritzin, kiertäen tuon tietoisesti kauempaa – he olivat jo oppineet, ettei pedonkaatajan lähelle kannattanut mennä ratsain, ellei halunnut ratsuaan tapatuttaa.



// :DDD Eru on ihan hearteyesmothafucka. Areth tulee nokkaansa nyrpisteleen ja kyseleen että mitäs ja Eru on vaan et mee pois sanoit et saan pitää hauskaa muiden kans mene sinä sitä winderiä nylkyttään. Areth on vaan ENHÄN MINÄ SITÄ ja Eru on vaan et niin niin kyl mä nään miten kattelet sitä harjottelukentillä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ympäri käydään yhteen tullaan

ViestiKirjoittaja Crimson » 23 Joulu 2017, 23:46

Tietenkin Arethdriel näytti nyrpeää naamaa Dariukselle. Häntä suoraan sanottuna pänni Winderin tapa vääntää tilanne vastaavaksi, eikä kreivi voinut arvostaa Haukansilmän äkkinäistä päätöstä päättää kaataa Fritz. Älykääpiöt, mokomat leikkivät hengellään pahemman kerran, jos tähän jäisivät yhtään pidemmäksi toviksi ottamaan yhteen vihollisen kanssa. Mutta siihenpä siniverinen ei mitään todennut kääntäessään katseensa vain terävästi laskelmoimaan tilannetta paremmin, kun Winder komensi ratsunsa uuteen suuntaan aiheuttamaan häkellystä ja avaamaan heille reitin eteenpäin.
Kreivi viittasi suuntaan, ensimmäisen parin henkivartijoista raivaten ratsuineen reitin isäntänsä ohitse. He lähtisivät nyt, kuten kenraalikin oli nyrpeissään kehottanut, mutta heidän pitäisi odottaa Kuiskausta matkaan yhtä lailla – sen he voisivat kuitenkin tehdä hieman etäämmällä, jossa vihollinen ei heille enää harmiksi olisi. Pyryn sekaan alkoi olla entistäkin helpompi piiloutua, ja suojaisan paikan löytyessä heitä tuskin kukaan mistään äkkäisi samantien.
Ja jättäisin teidät muka? En ikinä…”, Iriador ehätti tuhahtaa Dariuksen sanoihin, kun sokea aisti jostain lähistöltä jonkun omituisen auran lähestyvän. Samoin taisi tehdä Nashira, naaraspeuran kohottaessa päätään suuntaan johon kreivi ja tuon sotilaat yrittivät, sarvikruunuisen päästäessä vaativanvaroittavan karjahduksen noiden perään, joka säikäytti Iriadorin, mutta sai myös osan muista sotilaista katsomaan punapäisen ratsun puoleen.

Lumituiskun seasta hahmottui aluksi pelkkä tumma hahmo, aavemaisen hirnunnan kyllä varmasti indikoiden kuka mahdollisesti viisikkoa päin rynnisti kuin mikäkin tuomiopäivän sanansaattaja. Valmiiksi palasina olevaa haarniskaa yllään kantava piikkihampainen, valtava hevosenkaltainen, kiiluvasilmäinen otus rynni lumen halki valtavan pyryn jälkeensä jättäen, säikäyttäen jo kaukaa ensimmäisen vartijaparin yksisarviset tyystin. Ne kirjaimellisesti rynnivät edestä pois jo valmiina sen hyytävän auran aistiessaan, toisen sotilaista joutuen vauhkoontuneen ratsun selästä vaivoin hypähtämään hankeen turvaan, kun se kirmasi huomaamattaan jyrkänteeltä alas peräänsä huutaen.
Siinä samassa se valtava elikko myös ponnahti tuiskun seasta esille kiljuen ratsastajansa kera, Noelin näyttäytyen luottavaisemmin täysissä voimissaan nyt muille, aivan kuten oli tehnyt viikko sitten lähempänä luostaria. Panssareineen päivineen se julmannäköinen ratsu kiilasi suoraa päin Nárothea, yrittäen kirjaimellisesti terävillä metallinpaloilla syndraeta haavoittaa, siinä missä se yksinkertaisesti tavoitteli pitkänomaisella päällään myös purrakseen mokomaa kaulaan. Myös Noel survaisi keihäällään Winderin ratsua kohden terävästi ohi ravatessa, oudon aseen päästäen nopeasta liikkeestään huokailevan äänen ilmaan, kun mustaa utua perässään kantava ratsukko lähti suunnistamaan syndraesta maassa olevan sotilaan niille sijoilleen seivästäen sitten muiden kreivin sotilaiden kimppuun. Eivät nuo kyenneet vauhkoontuneiden ratsujen selästä käsin tekemään juuri mitään, Arethdrielinkin ehättäen ratsunsa hädintuskin kääntämään sen häijyn pedon tiellä, kun se jo pienemmän yksisarvisen kylkeen jyräsi, kaataen kreivin ratsuineen lumihankeen nurin. Areth veti terävästi henkeä kaatumisen myötä, sen verran polkaisten itseään konin alta pois jottei täysin sen alle jäänyt. Mutta kyllä se tipahtaminen silti häijyltä tuntui vaikka vastassa oli pehmeä, tuore hanki, siniverisen yrittäessä räpiköidä äkkiä takaisin pystyyn jottei kenenkään muun alle enää jäisi, lähtien harvinaisen päättäväisesti pakittamaan takaisin Kuiskauksen luokse.

Te ette mene minnekään”, kaksisävyinen ääni sähähti ilmaan haltiakielellä korean kypärän takaa, sen katseen nauliutuen hetkeksi hyytävästi siniveriseen, joka poljetussa hangessa yritti kauemmas paladiinista. Tuo erikoinen olento tuntui tällä hetkellä vaarallisimmalta taholta ihmisten leiristä, ja kaiken lisäksi se taisi olla hänen kimpussaan, Arethdrielin vannoen ettei ikinä ollut nähnyt mitään vastaavaa omin silmin… eikä välttämättä olisi varmaan halunnutkaan, näyn karmaisten selkäpiitä ja saaden hengityksen lukkoon jo pelkästä vilkaisusta.
Välittämättä mahdollisesta vastaan vänkäämisestä, käänsi Iriador nopeasti sarvikruunuisen peuranaaraan langennutta kohden, Nashiran rynnäten sarvet tanassa Nároa haavoittanutta petoa kohti. Juuri ennen kuin haarniskoitu peuralohikäärme pamahti rytisten vasten Artanian ratsua, hyppäsi Iriador sen selästä alas lähemmäs Arethdrieliä. Sarvineen Nashira pysäytti kuin pysäyttikin viholliskenraalin aavemaisen ratsun kuin seinään – mutta sen ratsastajaa ei enää näkynytkään otuksen selässä. Se Fritziäkin korkeampi perkele tipahti lumisateen seasta aivan heidän eteensä, nostattaen lunta taas joka suuntaan laskeutumisensa myötä. Iriador ehätti tönätä kreiviä kauemmas ja aseensa iskeä mokomaan, kiitos aistiensa, mutta ei siitä hirveästi iloa ollut, kun Artania tarrasi häneen kiinni ja sukelsi hangen sekaan punapään matkaansa kiskaisten. Kadoten, hetkeksi tosin, kun palavasilmäinen hahmo nousi lumihangesta ja kirjaimellisesti nakkasi Iriadorin julmannäköisesti maahan, polkaisten vielä pienempäänsä, joka ei siitä äkkiseltään minnekään enää noussut. Kyllä Iriador tajuissaan oli, mutta helvettisoikoon, se kohtelu kyllä tuntui luissa ja ytimissä asti…

Punatukkaisen taakseen jättäen, oli seuraavana Artanian kohteena jälleen siniverinen. Arethdriel nielaisi raskaasti, tietäen kyllä ettei hänellä olisi minkäänlaista mahdollisuutta pärjätä – silti käsi valui omalle rautaviuhkalle jo valmiiksi, kreivin henkivartijoiden pyrkien lähemmäs hohtavia, säikeisiä siipiä selässään kantavaa Artaniaa isäntäänsä päästäkseen puolustamaan.


//:DDD ERU NOH. Eru tykkää vai mustastamakkarasta ;;DD;;D;D;D;D;D;DD//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Ympäri käydään yhteen tullaan

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Joulu 2017, 00:47

Eipä Iriador mihinkään ollut lähdössä, sanojensa mukaan, eikä se ollut yllätys Dariukselle. Tietenkin punatukkainen jäisi, vaikka toisin oli käsketty. Ei Haukansilmästä ollut korkeahaltiaa käskemäänkään muualle nyt, kun hänen piti keskittyä Fritziin, joka päälle rynni.
Kävi kuitenkin selväksi, ettei paikalta ollut poistumassa kukaan. Nárothe ehti hyvän tovin ratsukkoja pelotella ja sotilaita haavoittaa, kun nuo liian lähelle pedon kitaa tai kavioita eksyivät. Se leikki jäi kuitenkin lyhyeen, kun lumipyrystä esiin laukkasi mitä karmivimmannäköinen ratsukko – tosin Náro ei sitä ulkonäköä näyttänyt pelkäävän, pedon ollen tuttuun tapaansa turhankin uhkarohkea. Syndrae ei kuitenkaan ehtinyt ajoissa reagoimaan uuteen viholliseen, saaden niistä terävistä metallinpaloista osuman jos toisenkin, kuten myös ratsastajan keihäästä. Purra tuo uusi uhka ei ehtinyt, mutta osumat jota syndrae muuten sai, olivat suuret – ja sehän sai haavoittuneen kuolemattoman päästämään ilmoille mitä ilkeimmän, korvia riipivän huudon. Se huuto sai ihmisten ratsut menettämään viimeisenkin malttinsa, siinä missä muutama sotilaskin antoi pelon nousta pintaan. Sinällään hassua, Fritzin joukot kun olivat tottuneet tappamaan paljon isompia petoja, mitä Náshira, mutta nyt kun tilanne oli näin kaoottinen ja oma kenraali täysin raivon vallassa, kaipasivat he jonkinlaista järjestyneisyyttä jotta olisivat voineet toimia kunnolla. Ja siitäkös kuiskauksen sotilaat ottivat kaiken hyödyn irti, heidän pysyen kurissa ja pareina, niitaten saman tien yhden jos toisenkin ihmisten sotilaista alas tai toimintakyvyttömäksi.

Syndraen huuto sai Dariuksen vilkaisemaan pedon puoleen, keskittymisen herpaantuen hetkeksi omasta taistelusta – jossa Haukansilmä oli pärjännyt ongelmitta. Fritz oli raivona, eikä ajatellut loogisesti, koittaen vain parhaansa mukaan osua tapparallaan suurien liikeratojen kera nopeaan ja notkeaan haltiakenraaliin. Eihän siitä tullut mitään, Winderin ollen liian nopea ja pysytellen sen verran kaukana, ettei Fritz saanut edes kiinni hänestä käsin.
Nyt kuitenkin Haukansilmän pysähtyen hetkeksi katsomaan tilannetta, pääsi Fritz yllättämään. Tai niin tuo oletti, kolossin heilauttaen sotakirvestään kohden Haukansilmää, mutta vaikka muualle katsoi, onnistui haltia hänen hyökkäyksensä väistämään... ja sitten tuo lähtikin jo juoksemaan pois päin?
"TULE TAKAISIN SENKIN SAASTA!", Fritz huusi haltian perään, joka ei tietenkään totellut sitä käskyä.

Darius oli nähnyt kuinka Arethdriel ratsunsa kanssa oli kaatunut ja kuinka temppeliherra oli Iriadoriin käynyt käsiksi. Näiden tilanteiden todistaminen riitti eliitille hylätä kaksintaistelu "perivihollisen" kanssa ja mennä muiden avuksi. Aivan ensiksi Darius juoksi Iriadorin luokse, nopeasti katsoen että tuo oli sentään hengissä. Siinä samalla kävi telepaattinen käsky kahdelle Kuiskauksen sotilaalle katsoa, että Iriador pysyi elossa ja turvassa, noiden lähtien heti perääntymään omien vastustajien luota korkeahaltian avuksi.
Haukansilmä puolestaan jatkoi matkaa juosten kohden kreiviä ja tuota uhkaavaa kirottua. Hän olisi enemmän kuin mielellään jäänyt Iriadorin luokse – kuka nyt vapaaehtoisesti halusi tuollaista painajaista lähestyä – mutta ei hän voinut kreiviä jättää oman onnensa nojaan. Kaiken lisäksi tuon henkivartijoilla näytti olevan vaikeuksia päästä herransa luokse, ihmisten sotilaiden osin estäen noista. Mutta juuri nyt kukaan ei kiinnittänyt huomiota lähemmäs juoksevaan eliittikenraaliin. Haukansilmä pääsikin aivan likelle painajaista, heti ensitöikseen koittaen sivaltaa tuota keihäällään selkään, kohden niitä siipiä. Osui tai ei, jatkoi silmäpuoli hyökkäyksiään yllättävänkin kärkkäästi, selvästi hakien temppeliherran huomiota itselleen, antamatta tuolle mahdollisuutta keskittyä kreiviin, siinä samalla asettuen siniverisen ja vihollisen eliitin väliin. Ja siinä samalla huomaten, että Fritz marssi heidän peräänsä tasaisentuohtuneeseen tahtiin, Winderin ymmärtäen siinä vaiheessa minkälaiseen kuseen olikaan uppoamassa.



// ;D;D;D;D;D;D;D;D;D;DD;; ICY BITCH NEED SOME ICY DI-- eikun mitä nyt taas //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ympäri käydään yhteen tullaan

ViestiKirjoittaja Crimson » 24 Joulu 2017, 02:39

Ja niin Artania hyökkäsi, uudemman kerran maahan sataneen lumen sekaan kadoten ja pakottaen kreivin vetämään aseet käsiinsä viimein. Ei henkivartijoista ollut tässä vaiheessa enää iloa, kun joku saattoi lipua miten mieli ympäristössä. Noel iskikin siniverisen selkäpuolelta ylhäältä taas alas tipahtaen, saaden kuitenkin kolauttaa keihäänsä terän vasten rautaista viuhkaa, jonka voima pamautti aseen takaisin kenraalin puoleen. Sentään Cúthalion ei ollut mikään turha vastus, vaikka selvästikin puolustavalla kannalla pyrki pysymään. Mutta tuon katseesta näki, että jonkinlainen pelko ja jännitys pidätteli siniveristä, joka mielellään olisi tämän kaiken välttänyt ja vain ohitse kiitänyt vielä tilaisuuden ollessa suotuisa. Nyt hän joutuisi ensimmäisenä rautoihin, jos vihollisen kenraalit hänet kiinni saisivat…

Arethdriel oli kuitenkin keskittynyt vihollisen kenraaliin, kun Iriador työnsi itseään hangesta ylös. Isku oli hetkeksi ehättänyt lamaannuttaa koko kehon, mutta syystä tai toisesta, varmaankin suurimmalta osin siitä syystä että Haukansilmä oli luokse kiirehtinyt, oli punapäällä tarve osoittaa että oli kyllä kunnossa, vaikka ensimmäisen iskun kreivin puolesta olikin ottanut.
Olen kunnossa…”, punapää ähisi Dariukselle kammetessaan itseään istumaan, sokean jääden aurallaan seuraamaan kumppaninsa perään. Isku rintakehälle oli saattanut rikkoa luita, mutta ensimmäisenä kaiken päällä tuntui tietty se kuinka ilmat olivat paiskautuneet pihalle. Mutta kunnossa hän oli, eikä Iriadorilla hätää ollut, kunhan itsensä taas jaloilleen saisi ja pääsisi siitä omaa peliään paremmin jatkamaan. Kurjaltahan se tuntui, sokean kuitenkin ollen valmis jatkamaan taisteluaan siinä missä Nashira polki ja sarvillaan sohien hieman etäämmällä temppeliritarin kummallista ratsua maahan harvinaisen päättäväisenä, toisen kiljuessa ja näykkiessä peuralohikäärmeen kinttuja kohden. Siitähän naaraspeura kuitenkin innostui lisää, pitäen kyllä omalta osaltaan huolen ettei mokoma enää muiden kimppuun ehättäisi, etenkään Iriadorin, Dariuksen tai Nárothen.

Samaan aikaan Winder oli ehättänyt Arethdrielin avuksi, häijysti sähähtäen kenraalin iskiessä häntä selkään. Ei se niitä siipiä vahingoittanut varsinaisesti, kenraalin kuitenkin kiinnittäen huomionsa Dariukseen, kreivin ehättäen puolustautumiseltaan ottaa muutaman askeleen taemmas kun painajaismainen olento ei enää häntä niin kärkkäästi uhannut. Tilanne alkoi olla harvinaisen ikävä, kaikilla mahdollisilla tavoilla, Arethdrielin yrittäessä keksiä jotain tapaa jolla kaikki olisi saatu täällä elävinä turvaan. Mutta sellaista ei tainnut enää olla – liian monta ratsua oli menetetty, osa joutuisi väistämättäkin tekemään jalkapatikkaa, puhumattakaan sitten siitä, että heillä oli kaksi vihollisen kenraalia vastassa, eikä häivähdystäkään siitä että nuo aikoisivat niin vain luovuttaa.
Kun jo Winderkin enkelin kimpussa hääräsi, pamautti kreivi tuon kasvoja vasten toisen viuhkoistaan aukeamaan ohessa Dariuksen viereltä. Moinen isku repi repaleisen kypärän palasiksi kaistaleen verran, paljastaen altaan Noelin vihaiset kasvot, mutta se ajoi yhtälailla mustan enkelin kauemmas heistä, Dariuksen ehättäen asettua heidän väliinsä ja Arethin hengittää ahdistukseltaan.

”Ota Winder”, kirottu hymisi aavemaisella äänellä lähemmäs astelleelle Constantinelle, jonka vierelle siivekäs ilmestyi haljennutta kypäräänsä kokeilemaan, indikoiden selvästi kenet langennut halusi maahan polkea, vaikka kovasti Artania olisi halunnutkin silmäpuolen kimppuun käydä. Mutta heidän piti jakaa osat kahtia, tai muuten tästä ei tulisi mitään.
Voin olla kilpenäsi, jos pysyt tahdissani – osaan kyllä otella, etkä sinä hirveästi Erudessan tyylistä poikkea”, kreivi totesi Winderille, toisenkin viuhkoistaan esille pamauttaen ja suojakseen tuoden. Kyllä hän otella osasi, mutta hänen tyylinsä oli ennemmin väsyttämistä, kuin suoraa hyökkäämistä. Hän pelasi parhaiten yhteen nopeiden ottelijoiden kanssa, pitkään otellen. Tällä kertaa heidän kuitenkin pitäisi löytää rako, jota kautta paeta paikalta, sillä muuten tilanne kääntyisi ilkeäksi heitä kohtaan ja siitä ei enää paluuta olisi.
Meidän pitää paeta, mitä pidempään odotamme, sitä huonommaksi meidän osamme kääntyy. Voin siirtää osan kauemmas tilanteesta ja lähemmäs muita, mutta suurempaan taktikointiin ei ole enää aikaa”, siniverinen viesti telepaattisesti Winderille katseensa vihollisen eliiteissä pitäen.


//DI---- NONIIIN TULIHAN SE SIELTÄ. Eikun mitä nyt taas indeed. Deli on ihan up for dat, et voi estää, hän menee jo//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Ympäri käydään yhteen tullaan

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Joulu 2017, 03:23

Eliitin asettuessa painajaisen ja kerivin välille, siunaantui haltiakaksikolle tilaisuus kerätä itsensä ja harkita tilannetta. Darius piti katseensa vihollisessa ja keräili voimiaan, arvioiden alati kenraalikaksikkoa. Fritz ei kaatuisi näillä voimilla, tarvittiin jotain järeämpää ja sama taisi päteä Artaniaan. Jos Delathos oli kuolla langenneen jalkoihin, ei heillä ollut hirveästi saumaa tuota vastaan — eiväthän he edes tienneet pystyikö Artanian tappamaan!
Katse seuraili yhä vihollisia, kunnes Haukansilmä vilkaisi olkansa ylitse kreiviin joka yhteistyötä ehdotti. Siinä oli tietenkin puolensa, jos Winder saisi kumppanin joka kilpenä toimisi, olisi hänellä enemmän aikaa ja mahdollisuuksia toimia aseena. Mutta kyseessä oli siniverinen, ei Darius voinut tuota kilvekseen ottaa! Yksikin fataalimpi osuma Arethiin ja Darius saisi roikkua hirressä – tai tulla lahdatuksi kreivittären toimesta. Nárothekin oli kadonnut jonnekin, syndraen lurittelujen kuuluen kyllä tuiskun takaa jostain, mutta ilmeisesti se oli ottanut osumaa niin pahasti, ettei avuksi päässyt saatikka taisteluun halunnut osallistua. Olihan se kuolematon, mutta ei se välikuolema silti sen mielestä hauskaa ollut.
"Pysy vain lähellä...", Darius aloitti lopulta, "Fritz ensin, hän on huolimaton vihaisena".

Constantine raivasi tiensä hangen halki Artanian luokse, vilkaisten vain hirveää näkyä vierellään kun tuo hänelle ohjeita antoi oudolla, karulla äänellään. Oli tuo ruma näky, mutta ei Constantine aikonut siitä mitään sanoa tai toista pelätä – Artania oli heidän puolellaan, ei hänen tarvinnut kummitusta kauhistella. Ellei tuo nyt takkiaan aikonut kääntää.
"Mielelläni", Raivoissaan eliitti murahti, kuulostaen vihaiselta, mutta suostuvalta. Eihän hän Noelille vihainen ollut, vaan Dariukselle. Hän halusi tuon suippokorvan hengiltä, "Mutta kuka tuo toinen on?".
Kuullessaan, että kyseessä oli Cúthalion, itse kreivi, nousi Fritzin kasvoille omahyväinen virne. Heillä oli siis kaksi suurta kärpästä verkossa nyt! Hän halusi molemmat hengiltä, mutta jos nuo kutaleet saisi elävänä kiinni, voisivat he lypsää kaksin kerroin tietoa mokomista.

Sen enempää odottelematta, lähti Fritz hyökkäykseen, pelottavan kylmästi ja rauhallisesti lähestyen kaksikkoa suoraan edestä päin. Tappara nousi kahden käden varaan eteen, kolossin ottaen muutaman nopeamman askeleen kiriäkseen välimatkan kiinni ja kävi sitten hyökkäykseen.
Siitä lähti käyntiin intensiivinen yhteenotto kolmen eliitin ja kreivin kesken. Darius pyrki pitämään Constantinen etäällä Arethista, hyökäten välistä aina Artanian kimppuun jos tuo liian lähelle kreiviä yritti. Ylipäätään Haukansilmä tuntui olevan se liikkuvin osapuoli taistelussa, kenraalin tiedostaen vastuunsa siniverisen hengestä. Mutta, eihän hän kaikkialle ehtinyt koko ajan, joten vähän väliä oli Fritz tai Artania turhankin lähellä Cúthalionia. Constantine kuitenkin koitti tietoisesti välttää haavoittamasta siniveristä liian suuresti, lähinnä iskien tuota kirveen lapella, tai nyrkein ja potkuin koittaen toisen horjauttaa alas. Mutta vaikka olikin Winderiä kookkaampi, oli Kreivi yhtä nopea mitä kenraali, joten kolossi ei niin helposti kaksikkoon osunut – mutta kun osui, teki hän suurempaa vahinkoa.

Siinä otellessa he pikkuhiljaa ajautuivat kauemmas muista, sotilaiden keskittyen omiin henkiinsä. Myös lumipyry yltyi, eikä aikaakaan kun nelikko oli sen verran joutunut erilleen muista, ettei noita rankan lumisateen takaa nähnyt. Kyllä heidät kuuli, etäisesti, mutta pian ne äänetkin alkoivat hälvetä. Se ei ollut ollenkaan hyvä, Jos Dariukselta kysyttiin, heidän ei pitänyt ajautua näin kauas omista, mutta toisin oli nyt käymässä. Apuakaan ei voinut telepaattisesti kutsua, kenraalin joutuen keskittymään täysin yhteenottoon ja kreivin suojelemiseen.
Ennen kuin kukaan sitä huomasikaan, olivat he tulleet lähelle yhden jyrkänteen reunaa. Siitä indikoi silkka tumma tyhjyys haltioiden takana, sekä alhaalta kuuluva kosken humina. Darius kävi kiroamaan ääneen, ymmärtäessään että heillä ei ollut varaa enää perääntyä kauan. Jotain oli tehtävä, he eivät voineet jatkaa näin pitkään. Ja juuri kun siitä oli huomauttamassa Arethdrielille, sai Darius yllättäen Fritzin kirveen lappeesta päin rintakehäänsä, jonka johdosta eliitti lensi muutaman metrin kauemmas, kohden reunaa, ja ilmat lensivät pihalle, haltian jääden hetkeksi vain makaamaan hankeen...


// Nyt et anna mulle taas mitään ideoita koska kohta voi tulla "Kelaa hei, jos" :DDDDD //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Kalliot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron