Kirjoittaja Sands » 06 Tammi 2018, 22:27
Garrett ei myöskään sanonut mitään – tosin ehkäpä tuo ei oikeastaan edes voinut pitää kunnollista keskustelua yllä. Tuuli tuiversi kasvoilla ja ujelsi korvissa. Lentäminen ei todellakaan antanut parhaita mahdollisuuksia keskustelulle! Mutta vaikka se olisi ollut mahdollista, ehkäpä mies ei sittenkään olisi mitään sanonut. Kun kielellä ei ollut puuhaa, silmät kyllä sitä keksivät. Meri välkehti alla ja edessä aina horisonttiin asti, hohkaten lievää kylmyyttä. Milloinkohan kreivi oli viimeksi ollut edes merellä? Siitä oli varmasti jo vuosiakin aikaa, mitäpä hän siellä tekisi, kun kaikki omistamansa oli maata…
Laivojakin oli liikkeellä, mutta kovin lähelle niitä ei päästy. Ja varmaan aivan syystäkin, kaukaa ei kukaan varmasti näkisi ratsastajaa selässä ja voisi olettaa liskon olevan pahanteossa! Se sai kyllä Garrettin miettimään, mitä kaikkia lisäyksiä heidän ratsastusasunsa tarvitsisikaan. Jotain näkyvää, jos muille piti heti tehdä selväksi, ettei heistä ollut mitään vaaraa!
Nekin mietteet jäivät nopeasti katseen taas kiinnittyessä maisemiin. Kreivi oli nähnyt elämässään paljon, eikä yllätyksiä enää ollut monia. Mutta lohikäärmeen selässä liitäminen meren yllä… Sitä tuo ei koskaan ollut vielä kokenut. Saisihan sellainen varmasti miehen kuin miehen sanattomaksi. Vaikka katse tarkkailikin kovasti ympäristöä, silti nuorella aatelisella meni jonkin aikaa ymmärtää, että hehän olivat jo kääntyneet takaisin ja Nahorhan se oli, mikä edessä siinsi! Hänen kylänsä, kaikki ne pienet rakennukset, jotka läheltä näyttivät niin valtavilta…
Garrett suoristui selässä ja vilkuttikin alapuolellaan oleville kyläläisille, jotka niin kovin uteliaina olivat seuranneet hänen ja liskon lentoa. Kreivi todellakin tuntui hieman rohkaistuneen itsekin, tottuen omituiseen ratsuunsa ja korkeuteen, josta pudottaessa kävisi todellakin pahasti. Intoa olisi varmasti ollut pidemmällekin matkalle, mutta lisko suunnisti kohti tuttua kartanoa, jonka pihalle se sitten viimein laskeutui. Vartijat olivat toki nähneet tuon lähestymisen myös, mutta sen kummempiin toimiin ei käyty – mitä nyt pari askelta piti ottaa lähemmäs, aivan varmuudenvaralta.
Olihan kreivi noussut monen hevosen selästä elämänsä aikana, mutta harvemminpa sama oltiin tehty lohikäärmeen kanssa! Hetken aikaa tuo pysyikin vielä selässä miettien, mikä olisikaan paras tapa. Katse kävi vilkaisemassa liskon kasvoja, kumisevan kysymyksen saadessa miehen hieman jännittymään.
"Hm… Niin. Ilmeisesti on aika," Garrett tuumasi, ennen kuin kävi aloittamaan laskeutumisensa. Hän oli tavallista korkeammalla, mutta hevosilla ei myöskään ollut siipiä. Jalat kyllä tuntuivat kovin oudoilta! Taisi käärmeen selkä olla niin erilainen hevoseen verrattuna – tai ehkäpä ne eivät vielä olleet toipuneet siitä jännityksestä, mitä korkeat paikat olivat aiheuttaneet.
Pieni horjahdushan siitä seurasi, mutta lisko oli hyvä järkäle, mihin tukeutua. Samalla sitä mokomaa suomukasaa pystyi myös taputtelemaan. Kreivi oli pitänyt siitä kyllä – jos lisko vain tulevaisuudessa olisi vähän kohteliaampi ja alistuvaisempi…
"…Lohikäärmeelle tuskin kelpaa kaura ja porkkanat…"
((Garrett on jo aikuinen! Hän on kreivikin! Ja sinä taidat vain haluta piiskaa rangaistukseksi.))