Henry nyökkäsi varmasti, nopeasti, Mauruksen varmistellen kysymyksellään, oliko siniverinen valmis kannettavaksi. Ei se olisi ensimmäinen kerta, tuskin viimeinenkään, eikä se varsinaisesti Henryn ylpeyden päälle ottanut. Sattuneista syistä hän saattoi toisinaan tarvita apua, oli se sitten vain tukemista tai kantamaista. Niin kauan kuin kantaja ei häntä nostellut ilman lupia ja kohdellut kuin avutonta lasta, olisi kaikki hyvin.
Uupunut katse kääntyi nuotion liekeistä Mayaan, Henryn syöden vielä muutaman palan paistettua lihaa, samalla kun kuunteli mitä tummahipiällä oli asianaan. Naisen kertoma sai siniverisen nostamaan kulmiaan pienesti, katseenkin muuttuvan kysyväksi Mayan mainitessa näiden ohjeiden olevan turvallisuussyistä tärkeitä.
"Eiköhän tuo onnistu", Henry hymähti lopulta pienesti, vilkaisten pitkähihaista vaatetustaan. Ainoa paljas pinta olivat kasvot ja kämmenet, jotka kylmästä kalpeammaksi olivat muuttuneet. Ei hän sen enempää lähtenyt kyseenalaistamaan ohjeita tässä, hän voisi kysellä asiasta myöhemmin, kun jaksaisi paremmin kuunnellakin. Nyt olo oli vain niin turta ja yllättäen väsynyt, hyvä jos Henry jaksoi keskittyä kaksikon kuuntelemiseen. Sen hän kuitenkin ymmärsi, että jos hän koskisi Maurukseen, saattaisi hän muistinsa menettää ja juuri nyt se ei kuulostanut kovin hauskalta sattumalta.
"Tuskin se sen epämukavampaa voi olla, kuin itse kävellen", Henry naurahti uupuneesti Mauruksen pahoitteluille, samalla kun sijoiltaan nousi ja valmistautui matkan jatkamiseen. Ehkä se kannetuksi tuleminen oli sittenkin hyvä idea, sillä jo pelkkä omilla tolpilla pysyminen tuntui yllättäen hankalalta. Eihän sitä äsken kävellessä ollut huomannut, mutta nyt kun oli hetkeksi asettunut aloilleen, alkoi kroppa ilmoittaa oireista ja energianpuutoksesta.
Varovaisesti Henry nousi Mauruksen selkään, varmistaen ettei vahingossakaan koskisi paljaalla iholla toista. Ainakin näin aluksi se vaikutti olevan helppo homma, mutta jotta voisi varmistaa, ettei niin tulisi tapahtumaan lainkaan, Henryn tulisi pysyä hereillä ja jotenkuten skarppina — ja se oli sitten täysin uusi haaste.
"Pyrin olemaan koskettelematta sinua, älä huoli", demonin selästä nuori kruunattu naurahti hymisten, lähinnä varmaan naureskellen itsekseen jollekin, ennemmin kuin omille sanoilleen.
Matka jatkui, tällä kertaa huomattavasti nopeammin. Eihän Henry varsinaisesti hahmottanut kuinka nopeasti he etenivät ja minne, siniverisen keskittyen lähinnä varmistamaan, ettei Mauruksen ihoon koskenut. Yllättävän hyvin hän siinä onnistui, demonin liikkuen muutenkin niin kovin tasaisesti.
Viimein he pysähtyivät, metsänreunalle, Henryn kiinnittäen lopulta huomionsa ympäristöön samalla kun Maya hänet alas auttoi.
"Kyllä muistan", Kuului vastaus naiselle, "Maya ja Maurus. Joskin joko osa matkasta meni minulta ohi tai unohdin sen täysin, en arvannut että näin nopeasti saapuisimme metsänreunalle", Henry jatkoi pienesti naurahtaen, "Mutta ehkä se on kuumeen syytä...".
"Jäämmekö kylään... Vai jatkammeko kaupunkiin?", kuului uupunut kysymys, Henryn tihrustaen kauempana näkyvää kylää. Äkkiseltään hän ei osannut sanoa mikä kylä se oli saatikka tiesikö hän edes sitä, mutta varmaa oli, ettei tuo ihmisten kaupunki ollut.
// LISÄÄ TULOSSA ASD //