Ivor naurahti väsyneesti kun Sil vertasi itseään lapseksi heidän rinnallaan. Noh, ehkä se oli totta kerta heidän koko eronsa olivat vähintäänkin melkoiset ja noh Sil oli vähintäänkin lapsi insan heyvanin kokoinen.
"Ihmiset itse aloittivat aikanaan taruolentojen vastaisen sodan, eivätkä juuri ole pahoitelleet sitä." Ivor huomautti Silille, joka kyllä oli oikeassa sen suhteen etteivät ihmiset olleet tehneet mitään aloitetta korjatakseen tekemiään vääryyksiä. Ei ainakaan ennen edesmenneen kuninkaan kuolemaa. Ivor oli kuullut huhuja että ihmisten uusi kuningas olisi isäänsä paljon lempeämpi ja katsoisi taruolentoja suotuisammin, mutta huhutkin saattoivat olla yksi suuri valhe totuuksien seassa. Vain tapa ohjata heikko uskoisia ansaan teloitettavaksi yksitellen.
"Ihmiset jahtasivat meitä niin kauan, kunnes he kyllästyivät tai vain unohtivat olemassa olomme kokonaan." Ivor selitteli. Hän ei itse ollut osallinen lajinsa menneisyyteen, sillä hän oli kasvanut ihmisten parissa orjana tai sotakoneena, mutta oli päällikkönä saanut yleis sivistävän katsauksen lajinsa menneisyyteen.
"Huvittavaa sinällänsä.. mekin olimme aikanaan ihmisiä." Ivor hymähti lähinnä itsekseen ja katsoi puujalkaista hoikkaa naista vierellään.
"Älä kuitenkaan syytä itseäsi, olet hyvä ihminen." Ivor sanoi vetäen hymyn väsyneille kasvoillensa.
Ivor tajusi ehkä kysyneen vaikean kysymyksen, etenkin kun ystävä oli vasta menetetty ja ruosteturkki saikin osakseen hyvin vaisun vastauksen. Sil ei tiennyt mitä tekisi nyt, kun tuon mies ystävä oli kuollut ja talo tontteineen olisi täysin ramman naisen vastuulla. Yhdelle ihmiselle.. tämä oli aivan liian suuri ja hyökätyksi joutuminen olisi todellinen uhka. Peikot tuntuivat kuitenkin viihtyvän täällä.
Ystäviäkin Silillä oli, mutta nuo olivat kiertelijöitä suurimmaksi osaksi, eikä nainen halunnut perhettään vaivata tälläisellä hetkellä. Olisi vain taakka. Ivor nyökkäsi pienesti sanomatta mitään. Se oli naisen oma päätös ja Sil alkoi kertomaan haaveestaan kiertää maailmaa. Ivor höristi hieman korviaan ja hymähti kevyesti.
"Ehkä.. voin auttaa sinua siinä? Pääsemään alkuun?" Ivor ehdotti Silille. "Voit matkata meidän kanssa, oppia taitojamme ja lähteä sitten kun tuntuu." Toisekseen Silin oleminen leirissä saattaisi auttaa muita insan heyvaneita hyväksymään ihmiset paremmin. Ivor tiesi omasta kokemuksestaan, etteivät kaikki ihmiset olleet pahoja, mutta kerro siitä nyt lajitovereille, jotka olivat elänneet virheellisten oppiensa kanssa ja näkivät vain sen.
Oveen koputettiin varovasti ja kun se avattiin, oven takana seisoi hyvin nuoren näköinen insan heyvan. Kuusi tai seitsemän vuotta vanha, joka oli hieman Siliä pidempi.. oikeastaan aikuisen miehen mitoissa. Lapsi näytti olevan hieman peloissaan Silin edessä ja hermostuneesti takerrellen pyysi päästä sisään lautasen kanssa, joka oli täytetty lohikäärmeen lihasta tehdystä paitsin palasta, kasviksia ja kastiketta ja leipä pala.
"Tule vain sisään Tomi!" Ivor huudahti hieman käheästi lapselle, joka höristi korviaan ja käveli peremmälle oleskelutilaan, jossa Ivor makasi. Tomi laski lautasen päällikkönsä viereen ja veti ehkä hieman pakotetun hymyn, ennenkuin Siliä väistäen siirtyi takaisin ulos omiensa luokse.
"Hän oli Tomi.. laumani nuorin." Ivor kertoi kun Sil palasi takaisin olohuoneeseen. Ivor itse otti käsillään tukea lattiasta ja nosti itsensä täristen puolittain istumaan seinää vasten, jotta hänen olisi helpompi syödä.