Kirjoittaja suskari » 17 Touko 2018, 11:37
Kalma, Jack
Jackin elämä oli juuri hetki sitten murrettu ja hajotettu. Hänet oli karkoitettu pois ihmisten kaupungista, eikä hänellä olisi enään paluuta vanhaan elämäänsä tai häntä odottaisi teloitus. Siitä oli jo päiviä, mutta Jack pyöri yhä kaupungin lähellä metsässä. Jack oli paennut metsänreunoille ja oletti olevansa siellä turvassa mahdollisilta jahtaajiltaan, eikä mies osannut muuallekkaan mennä.
Mies nojasi puunrunkoa vasten olkapäällään ja tärisi, mutta ei kylmästä. Oli kuitenkin jo kesä ja yöt eivät olleet enään niin kylmiä kuin keväällä tai talvella. Jack oli hukuttanut kasvonsa käsiinsä ja käden alta, ainoasta silmästä, valusi kyyneleitä ja mies oli shokissa tapahtumista.. Minne hän nyt menisi? Mitä hän nyt teksi? Kuolisiko hän nälkään? Mistä hän hankkisi edes ruokaa? Nämä kysymykset pyörivät karkoitetun miehen mielessä, joka oli tottunut elämään kaupungissa ja sen antimilla. Ei hän ollut mikään metsässä elävä eläin! Jack oli onnistunut löytämään lähistöltä pienen puron, josta oli saanut juotavaa, mutta ruokaa mies ei ollut nähnyt muutamaan päivään. Jack oli yrittänyt pyydystää jäniksiä tai edes pieniä lintuja, mutta hänellä ei ollut metsästys kokemusta ilman aseita. Eläimet lähtivät välittömästi karkuun.
"Sinä osaat sittenkin itkeä.." Takaa kuului ääni ja Jack kääntyi ympäri nähden metsän puiden välissä tumman hahmon. Tumman hahmon, joka oli liiankin tuttu miehelle. Jack olisi halunnut vihata tuota ilmestystä, mutta hän ei pystynyt. Hänellä ei ollut vihaansa ja raivoaan, joka oli pitänyt miehen hengissä tähän asti.
"Mutta krokotiilin kyyneleita nuo ovat.. Nyt kun olet hylkiö ja ajettu pois." Kalma puhui Jackille samalla kun lähestyi tuota varsijousi mukanaan. Kalmalla oli tarkoitus lähteä metsästämään, mutta huomannut ettei karkoitettava ollutkaan lähtenyt tarpeeksi kauas. Tallattu metsäpohja kuin tuttu haju olivat kertoneet Jackin yhä pyörivän lähistöllä ja sehän ei käynnyt. Hän halusi tuon olevan vähintäänkin toisella puolella mannerta, että kaikilla olisi hyvä olla.
"Sinun ei kuuluisi olla täällä." Kalma sanoi ja asetti yhden nuolen varsijouseen, tähtäsi ja päästi nuolen irti kotelostaan. Nuoli suhahti ilmassa ja kopsahti puunrunkoa vasten, jossa Jack oli ollut. Jack oli pyörähtänyt irti puunrungosta ja nyt vanha taistelu pari katsoi toisiaan. Jack enemmän peloissaan kuin Kalma, joka oli kylmä kuin kivi. Kalma asetti uutta nuolta varsijouseen, jolloin Jack katsoi parhaaksi ottaa jalkansa alle ja paeta metsään. Kalma katsoi Jackin perään ja asetti jalkajousensa pois asevyöllensä samalla kun lähti muutamalla juoksuaskeleella miehen perään. Kalma teleporttasi kesken juoksun ja ilmestyi Jackin eteen, joka sai miehen pysähtymään juoksustaan. Kalma veti vyöltään kaksi lyhyttä miekkaansa ja iski niillä Jackiä kohden. Jackin silmät laajenivat, mutta lähti vastaamaan Kalman hyökkäykseen voimalla joka yllätti Kalmankin. Jack tarrasi Kalman kädestä kiinni ja väänsi aavekoiran kättä ikävästi. Kalma parahti kivusta kun kättä väännettiin väkisin murtumis pisteeseen.
"Jättäkää minut rauhaan.." Jack sanoi, mutta siitä puuttui tunne joka olisi pitänyt olla mukana. "En halua taistella." Jack sanoi perään ja päästi Kalmasta irti. Kalma tuijotti Jackia, mutta eihän jääräpäistä aavekoiran päätä käännetty.
Typerä koira, ei ymmärtänyt omaa parastaan. Jack murahti hampaiden välistä ja astui askeleen jos toisenkin taaemmas rakista samalla kun riisui yllään olevan paitansa ja heitti sen maahan. Kalma katsoi sitä ja seuraavaksi silmät laajentuen kuinka Jack muutti muotoaan. Miehen käsien lihakset kasvoivat ja tuon olemus muuttui petomaisemmaksi, karvaisemmaksi, ja miehen silmä hohti punaisena. Sormien päissä olevat kynnet olivat kuin valtavat veitset, mutta kokonaan Jack ei muuttunut susi muotoonsa. Hän ei halunnut rikkoa vaatteitaan. Jack iski vasten Kalmaa, joka yritti puolustaa itseään ja iskeä, mutta voimalla päälle käynnyt Jack oli aavekoiralle aivan liikaa ja lopulta tilanne oli muuttunut aivan päinvastaiseksi. Jack seisoi Kalman yllä ja piti aavekoiraa jalkansa alla rintakehästä maahan painaen. Kalma oli täynnä kynsistä tulleita haavoja ja iskuja, jotka pulppusivat verta ulos. Jack huohotti ja oli ottanut itsekkin osumaa. Jalassa oli kaksi nuolta kiinni ja miekoista tulleita haavoja oli siellä täällä myös, mutta ne parantuivat hitaasti. Ilman hopeaa aavekoira ei voisi voittaa. Hän kantoi nyt aavekoiran kirousta.
"Varustaudu ensikerralla fiksummin, jos aiot jatkaa.." Jack sanoi kylmän rauhallisesti ja nosti jalkansa pois aavekoiran päältä pois samalla kun hänen ihmismäinen olemus palautui takaisin. Jack jätti aavekoiran siihen makaamaan. Ei hänellä ollut syytä tappaa aavekoiraa, ellei tuo lähtisi sitä tosiaan hakemaan. Hän oli jo voittanut sodan.
"JACK!" Kalma ärähti loittonevan hylkiön perään ja kampesi itsensä ylös, mutta rojahti polvillensa vuotavia haavojaan pidellen. Kalma katsoi täriseviä verisiä käsiään huohottaen ja tajusi vuotavan pahasti. Liiallinen liikkuminen vain tappaisi hänet nopeammin. Kalma kirosi ja raahasi itsensä lähintä puuta vasten nojaamaan samalla kun alkoi repimään takistaan suikaleita irti sitoakseen pahimpia haavoja jotenkin umpeen. Kädet tärisivät kun Kalma sitoi haavojaan ja lopulta kun takista ei ollut mitään ehjää oikeastaan jäljellä jäi aavekoira vain odottamaan.. rauhoittumaan, että haavat lopettaisivat vuotamisen. Kalma sulki silmänsä, mutta ei nukkunut vaan lepäsi. Kuunnellen luonnon ääniä.