Pulina

Keskusteluille tarkoitettu alue. Keskustelujen luonti on vapaata, mutta katsothan ennen keskustelun aloittamista, onko foorumilla jo samankaltainen ”töpö” olemassa.
Muistetaan hyvät käytöstavat, eikä pyritä loukkaamaan ketään tieten tahtoen, pidetään kiroilu ja herjaus minimissä, huomioidaan kaikki keskustelussa ja vältetään turhia konflikteja. Pidetään yhdessä yllä rento, ystävällinen ja leppoisa ilmapiiri.

Valvojat: Crimson, Ivy, Agna

Re: Pulina

ViestiKirjoittaja Ikane » 01 Heinä 2018, 22:01

Ikane nostaa pölyistä päätään! Hengissä ollaan vaikka kaikki lääkärireissujen määrä ei sitä ehkä kerro. Diagnooseja mummuassa aivotärähdys, välilevyn pullistuma, hermojuurikanavan ahtauma.
Olen kasaillut tässä uutta elämää vihdoin ikiomassa kämpässä koirulin kanssa, ja nyt alkaa asiat olla mallillaan. Tai siis, nin mallillaan kuin ne nyt voi tällä hetkellä olla, mutta ilo se on pieninkin ilo!
Pikkusen tekee tiukkaa vielä keskittyminen kirjoittamiseen ja tekstin lukeminen vähänkään väsyneenä mutta hei heinäkuuhan on ropekuu... :D Nautiskelen teidän kaikkien kirjoituksia parasta aikaa, ai että on ihana olla taas foorumilla.
Onnea kaikille joilla on jonkinlainen saavutus täytetty, ihan sama kuinka pieni tai suuri! Nautiskellaan valosta (heheh... se mun koira on Valo... see what I did there) ja syökää hyvin!!

Nyt häviän lukemaan omia viestejä ja vastailemaan ainakin osaan tällä istunnolla!
Ikane
 

Re: Pulina

ViestiKirjoittaja Mori » 01 Heinä 2018, 23:17

Ihanaa Ikane! Pelkäsin jo, että oot jääny jonnekin ojan pientaareelle roikkumaan, etkä ikin löydä tietäs takasi D: Mut hyvä, että oot kasassa ja kuuluu parempaa :)
Rauhassa kasaile vaan itseäsi, ainakin minä odotan kärsivällisesti (ja samalla käyn pyörimässä maassa, kun muutakaan ole).
WELCOME BACK ANYWAY! Voimia ja jaksamista heinäkuulle :333
Mori
 

Re: Pulina

ViestiKirjoittaja Ikane » 02 Heinä 2018, 02:00

Anteeksi, seuraavaksi seuraa herkkä hetki. No homo.

Mori kirjoitti:Ihanaa Ikane! Pelkäsin jo, että oot jääny jonnekin ojan pientaareelle roikkumaan, etkä ikin löydä tietäs takasi D: Mut hyvä, että oot kasassa ja kuuluu parempaa :)
Rauhassa kasaile vaan itseäsi, ainakin minä odotan kärsivällisesti (ja samalla käyn pyörimässä maassa, kun muutakaan ole).
WELCOME BACK ANYWAY! Voimia ja jaksamista heinäkuulle :333

MORI MY HOMIE, RAKKAANI IHANAA, OLET SIINÄ! Ikäväni oli suuri, ja tänne mä uin!! *heiluttelee käsiään dramaattisesti* Nyt uskon käyneeni niillä ojanpientareilla ihan tarpeeksi, on hyvä aika vain käpertyä huopaan ja asettua mukavasti takaisin foorumille. Ja kahlita ittensä samalla pöytään kiinni, etten vaan karkaa. TAAS Jaan voimia kaikelle kansalle! Mutta pidän itse osan, koska voi pyhä pietari sitä tarvitaan.
JA PSST KÄY KATTOO MORI MEIDÄN PELI MÄ OSASIN KIRJOTTAA SANOJA SINNE JA LAPIS ITKEE TAAS

Tulin heittelee unihiekkaa sille joka sitä tahtoo, kukkasia kaikkien aamuun ja nyt vetäydyn hetkeksi lataamaan aivot. Sanoja alkaa olla niin vaikea etsiä. :D Anteeksi lapsenomainen intoni, mutta on ihana olla taas täällä! Niin ja hei vielä kaikki joita en ole tavannut!!
Ikane
 

Re: Pulina

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Heinä 2018, 12:13

IKANE OLET ELOSSA! IHANAA, mutta herran jumala mitä sä oot riehunu kun tommosia diagnooseja oot ittelles keränny 8| Nyt otat rauhallisesti ja kahlitte joo ittes siihen pöydän ääreen, siinä ei ainakaan telo itteensä. Kai.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Pulina

ViestiKirjoittaja Mori » 02 Heinä 2018, 17:46

Aksutar kirjoitti:IKANE OLET ELOSSA! IHANAA, mutta herran jumala mitä sä oot riehunu kun tommosia diagnooseja oot ittelles keränny 8| Nyt otat rauhallisesti ja kahlitte joo ittes siihen pöydän ääreen, siinä ei ainakaan telo itteensä. Kai.


Se on ihmissusi :ooooooo

Ikane kirjoitti:Anteeksi, seuraavaksi seuraa herkkä hetki. No homo.

Mori kirjoitti:Ihanaa Ikane! Pelkäsin jo, että oot jääny jonnekin ojan pientaareelle roikkumaan, etkä ikin löydä tietäs takasi D: Mut hyvä, että oot kasassa ja kuuluu parempaa :)
Rauhassa kasaile vaan itseäsi, ainakin minä odotan kärsivällisesti (ja samalla käyn pyörimässä maassa, kun muutakaan ole).
WELCOME BACK ANYWAY! Voimia ja jaksamista heinäkuulle :333

MORI MY HOMIE, RAKKAANI IHANAA, OLET SIINÄ! Ikäväni oli suuri, ja tänne mä uin!! *heiluttelee käsiään dramaattisesti* Nyt uskon käyneeni niillä ojanpientareilla ihan tarpeeksi, on hyvä aika vain käpertyä huopaan ja asettua mukavasti takaisin foorumille. Ja kahlita ittensä samalla pöytään kiinni, etten vaan karkaa. TAAS Jaan voimia kaikelle kansalle! Mutta pidän itse osan, koska voi pyhä pietari sitä tarvitaan.
JA PSST KÄY KATTOO MORI MEIDÄN PELI MÄ OSASIN KIRJOTTAA SANOJA SINNE JA LAPIS ITKEE TAAS


AAA YEA!!! MY BAE IS BACK! no homo ;---))) Asettele ittes sinne huopaa ja pidä huoli, ettet törmää jokaseen oveen, kerta aivotärähdyksiä sulle on jaeltu. Voitko vaan tehdä huoneistasi pehmustettuja? XD OTA VOIMIA RAKAS PIENI POLOINEN!!!
Mori
 

Re: Pulina

ViestiKirjoittaja Forte » 03 Heinä 2018, 23:46

Yay! Hyvä nähdä taas Ikanea ja Moria! Ja tietysti kaikkia muitakin. Ja no homo, tähänkin.

Also, tästä on pakko päästä avautumaan. Olin ystäväni kanssa tässä taannoin viihteellä, ja käyn aika harvoin missään. Mutta olimme tosiaan pienehköllä baarireissulla, ei mitään ihmeellistä, juttelimme niitä näitä. Sitten jossain vaiheessa pöytäämme uiskenteli joku miekkonen, joka ensin alkoi tivaamaan, että olemmeko lesboja, ja sen jälkeen kun kerroimme, ettemme kumpikaan ole, hän silti jatkoi jankkaamista, että olemmeko nyt kuitenkin, ja vaati melkein todistusta mahdollisista miesystävistämme. Ja kun lopulta hänen kaaliinsa upposi, ettemme ole (jos nyt siis ikinä uppoi, tiedä häntä..), hän alkoi jankkaamaan, että miksi olemme gootteja, kun emme vihaa maailmaa. Olimme liian hyväntuulisia. Ja, pari päivää myöhemmin kun olin töissä, yksi mies tuli jankkaamaan, että osaanko venäjää, että minun pitäisi osata. Mistä näitä aina tulee seuraani?
Forte
 

Re: Pulina

ViestiKirjoittaja Wolga » 15 Heinä 2018, 09:37

Hey, hey, hey! Ja ihanaa kesää kaikille, pikkusen hikistä onkin ollut. Kunnon intiaanikesä, mutta en valita <3
Häitä kiivaasti järjestellään, viikon päästä sunnuntaina heräänkin sitten aviopuolison vierestä. Elämä on nyt ollut muutenkin täynnä kaikkea ihanaa, ihan käsittämätöntä suorastaan. Välillä pelottaa, että kohta iskee päin pläsiä jotain ikävää, mutta siihen asti täytyy nyt nauttia kyydistä (:

Ikanelle hurjasti voimia paranemiseen, tai ainakin kuntoutumiseen!
Wolga
 

Re: Pulina

ViestiKirjoittaja cardea » 19 Heinä 2018, 00:08

Forte: Ou mai.... Kuinka törkeitä ihmiset oikeen on? Jestas... Mä olen turvautunut joskus aikoinani feikki poikaystävään kun miehet luuli olevansa Casanovasta seuraavia kaljalta tuoksuvine henkineen, mutta ei kenenkään pitäisi joutua todistamaan kenestä tykkää. Mitäs se muille kuuluu. Oma kihlasormus on onneksi nykyään melkonen suoja, tosin jotkut on ottanut sen jostain syystä haasteena. En käsitä. Enkä kyllä sen suuremmin haluakkaan. :roll:

Mä oon halunnut ropettaa taas niin paljon, mutta jostain syystä kun olen koettanut kirjottaa vastauksia seinä on läjähtänyt vastaan. Ärsyttävää. Noh tänään sain sentään vastattua kaikille! Wohoo! Lupaan etten seuraavaksi vastaa jouluna. Tässä viimeisenä parina kuukautena tuntuu, että oma järki oli katoamassa kaiken keskellä. Olin töissä tehtaassa. Aivan jäätävä paikka. Siellä elettiin jollain 50-luvulla. Miesten työt ja naisten työt oli erikseen ja härre guuud jos kehtasit vitsailla miehelle mistään tai kyseenalaistaa mitään. Yllättäen kun mun soppari loputtua sitä ei uusittu. En voi sanoa, että olen mitenkään pahoillani. Mun ohjaaja oli ollut siellä lafkassa 24 VUOTTA ja ei ollut saanut yhden yhtä ylennystä. Me millenialistit ollaan jänniä kun meistä yritysten pitää myös arvostaa työntekijöitään ja kohdella heitä reilusti - tää oli kerrassaan aivan liian vaativaa tälle paikalle. Mut anyways, here I am!

Ja käyttääkö muuten kukaan muu discordia? Meinaan olisi kivaa sielläkin höpistä jonkun ropettajan kanssa, joka voisi joskus potkaista mun inspiraation takapuolta.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Pulina

ViestiKirjoittaja Michyy » 19 Heinä 2018, 02:42

Hienoa Cardea. Ja ihan ihme touhulta kuulostaa molemmat, hyvä ihme ei kihlattuja mennä iskemään, ei se oo mistään kotoisin. Onhan se muutenkin ikävää... Toisaalta taas humalaisia on baarissa, niin ikävästi kuin välillä käyttäytyvätkin. Mutta onneksi sinne ei kukaan pakota menemään, en koe jääneeni paljostakaan paitsi.

Ja kyllä täällä ihmiset discordia käyttää, TNF omaa jopa oman ryhmän, aksu varmaan sinulle invit heittää sinne. Ja kyl ryhmän lisäksi saa ihan yksityisestikkin tulla höpisemään, aina mielelläni ulisen yhdestä jos toisestakin asiasta. Kuten siitä kuinka paladiini welehot on ihanan rasittavin absurdeja silti kaikessa tehokkuudessaan, ei välttämättä menis se setti läpi täällä foorumin puolella, ei ainakaan ilman pitkiä katseita. Mikä on sääli koska yksi suosikki hahmoista jota koskaan pöytärope puolella pelannut. Ja tämän kaiken voi siis tulkita niin että yliopiston porukalla pelaaminen oli taas pitkästä aikaa melkoista nannaa, ei kovin vakavalla naamalla mutta miksi sen pitäisikään olla^^
Avatar
Michyy
Porvari
 
Viestit: 407
Liittynyt: 28 Huhti 2013, 19:05
Paikkakunta: Kukkaruukku

Re: Pulina

ViestiKirjoittaja cardea » 19 Heinä 2018, 14:10

Uu jee! :D Mä laitoin aksulle mun tiedot niin löytää mut. Mä en valitettavasti tiedä MITÄÄN pöytä roolipeleistä. Juttelen kyllä kaikesta muusta suhteellisen sivistyneesti, mutta siinä mun vastaus on lähinnä hymy ja tyhjä katse. Mä voin höpistä kanoista. Meillä on nykyään pari lemmikki kanaa ja niiden jenginimi on höyhenpeffat. Yksi on nyt hautomassa tipuja!! Multa kun kuoli yksi kun ne tuli, koska taisi stressaantua liikaa vaikka mitä koetettiin hyväksi tehdä. Lisäksi haluan kanan, joka tykkää olla ihmisen lähellä ja aikuista kanaa on aika hankalaa kouluttaa siihen. Nää nykyset on oikeita herkkupeppuja ja uteliaita otuksia. Mun tarvii vaan vääähän ravistaa herkku siemeniä ja kuuluu tarhasta äkkiä: koooot? Ne on kyl ihania otuksia ja jokanen niin omanlaisensa. Plus meiän kukko on ihana herrasmies. Se varmistaa aina, että kanat saa herkkuja ennen häntä ja ottaa sitten vasta mun kädestä nätisti ruokaa. Näiden piti olla kesäkanoja, mutta mies on jo alkanut suunnittelee talvipaikkaa. Totesi, että eihän hän niitä voi tappaa kun en antaisi sitä ikinä anteeksi.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Pulina

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Heinä 2018, 15:36

Michyy kirjoitti: Kuten siitä kuinka paladiini welehot on ihanan rasittavin absurdeja silti kaikessa tehokkuudessaan, ei välttämättä menis se setti läpi täällä foorumin puolella, ei ainakaan ilman pitkiä katseita.


No onhan tuolla jos jonkin näköstä elämänmuotoa kera voimineen, siitä vaan kokeileen meneekö läpi vai ei (D
Muo harmittaa ku meidän pöytäroperyhmät on tauolla. Tahtoisin vaan päästä pelaamaan T_T

JA CARDEA SINÄKIN OLET ELOSSA! Ihanaa kuulla sustakin. Mulle saa tulla höpötteleen kanoista, ne on söpöjä 8) Höyhenpeffat on täydellinen jenginimi!
WOLGA KANS HEI! Kiva sustakin kuulla ja oonnee häiden järjestelyyn ja itse merkkipäivään! Tuu toki kertoon miten itte häät sitten meni.

Forte kirjoitti: hän alkoi jankkaamaan, että miksi olemme gootteja, kun emme vihaa maailmaa. Olimme liian hyväntuulisia.


En voi olla nauramatta tälle :D Ihanaa et ihmiset tietää toisten elämästä ja tavoista enemmän mitä henkilöt itte. Forte sul täytyy olla semmonen aura mikä käskee muita kinaamaan sun kanssa tyhjästä.

MUT HYH Mitkä helteet, vois jo loppua. "Ei saa valittaa ku kerrankin on lämmintä" mä en koskaan halunnukaan et ois lämmintä joten saan valittaa. Siskonkin koira oli saanu lämpöhalvauksen ku raukka ei ymmärtäny ettei helteessä kannata kauheesti peuhata auringonpaahteessa.
Mut mun koira täytti tänään yhdeksän vuotta <3 Niin se aika taas rientää, vasta eilenhän se oli pentu. Ostin sille lahjaks vinkulelun, mikä tais kyllä olla virhe mun korvien kannalta, mutta kerrankos sitä toisella on kivaa.

Niin ja tosiaan, kaikille jotka siitä Discord ryhmästä yhä on kiinnostunu niin Täällä on ihan ohjeet ja linkki sinne :D Ei tarvii multa erikseen kysellä, ellei linkki nyt jostain syystä oo rikki
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Pulina

ViestiKirjoittaja Forte » 05 Elo 2018, 23:21

Okei, tämä on pakko jakaa; https://www.youtube.com/watch?v=YzyeAh8Y7Xc
Uskon, että iso osa osaa samaistua tähän kanssani. Tämä ei liity mihinkään, halusin vain jakaa sen.

Also, helteet. Miksi?! Meitsi kypsyy tuolla, nukkuminen on ihan mahdotonta, ja joudun olemaan töissä ihmisten kanssa. Ihmisten! Eikä heille saa edes huutaa.
Forte
 

Re: Pulina

ViestiKirjoittaja Ikane » 13 Elo 2018, 14:17

Aksu, onnea koiran synttäreiden johdosta! :3 Koiramammana elämiseen kuuluu ajoittainen kärsimys juurikin vinkulelujen suhteen.
Valo-hauva se on oppinut jäljestämään, ja toiveena olisi saada tästä joskus ihan suoritusmerkintää papereihin, kunhan ikää tulee.

Forte, hymähtelin hyväntuulisesti tuolle videolle, vaikka olenkin turhan juniori kaikkia kohtia allekirjoittamaan. :D
Tänään jatkui taas koulu, ja kappas keppanaa, yhä edelleen yksi hiivatin piirtoheitin on luokassa. Kun ei ole kuin yksi dokumenttikamera koko laboratorioalalla... Opettaja iski siihen tavallisen paperin kalvon sijasta ja ihmetteli miksi ei näy mitään. Hänellä on kuulema univelkaa.

Anyway, tiedättekö (tai siis kyllähän te tiedätte, kunhan nyt avaudun) kuinka vaikeaa on suunnitella just se kiva vaatetus hahmolle. Siis, miten voi olla näin tuskaa. Kivoja kokonaisuuksia tulee mutta kun ei osaa päättää, mikä olisi sitten se kivoin, ettei ole turhan vaikea liikkua/helposti likaantuva/porno/täysin epätyypillinen asu hahmolle. Onneksi on nämä netin hahmogeneraattorit, joista saa inspiraatiota. ^^''
Ikane
 

Re: Pulina

ViestiKirjoittaja Forte » 20 Elo 2018, 22:34

Oho, jäljityskoira. Kuulostaa hienolta ja hauskalta harrastukselta koiran näkökulmasta. Also, kyllä. Asujen suunnittelu on niin hauskaa, mutta samalla niin työlästä, koska ei sitä hirveästi viitsisi mitään hirveää krumeluuria pistää pystyyn, vaikka fantasiamaailmassa ollaan. Koska, vaikka tämä on meille fantasiamaailma, hyypiöt täällä elävät normaalia elämää. Miksi pitäisi olla viisikerroksisia tyllihelvettihameita, tai haarniska 24/7? Luulen, että jopa kunkku haluaisi pistää joskus lökärit jalkaansa, jos voisi (#LökäritKunkuille), koska normaaleilla kansalaisilla on normaaleja vaatteita.

Also, viimeksi seikkailin vähän ihmeellisesti foorumilla, niin yritetään uudestaan; Jos joku haluaa vielä tulla Lintsille, vaikka Valokarnevaaliin tai IIK-wiikolle, minulla on vielä tarjolla muutama ranneke puoleen hintaan. Että näin.
Forte
 

Re: Pulina

ViestiKirjoittaja Aksutar » 23 Elo 2018, 02:09

Asujen suunnittelu on joo yks iso haaste! Tosin, itte haen aina inspiraatiota leffoista, videopeleistä, jne. Ylipäätään jos lähtee googletteleen kunnolla niin inspistä löytyy vaikka mistä 8) Harmi et en nyt voi tähän linkkaa yhtä sivustoo mis oli just hirveesti aikakausittain lajiteltuja asuja >:|

Forte kirjoitti:Luulen, että jopa kunkku haluaisi pistää joskus lökärit jalkaansa

No siis luuletko, ettei Aran ja Henry jo hypi pitkin hovia lökäreissä? :D Ikolokista en sano varmaks, mut jos Henryn kans tarpeeks viettää aikaa nii eiköhän sekin oo kohta lökäreissä. Et #LökäritKokoValtakunnalle.

Ja voi apua kun muo nii kiinnostais toi IIK-wiikko mut en oo yhtään varma et onko aikaa, rahaa saatikka sit kyytiä >:
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Keskustelut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron