Kirjoittaja Aksutar » 05 Syys 2018, 01:18
Oikeasti? Sillekin kysymykselle siniharjainen kävi nyökkäämään suurella olemuksellaan, lopulta sähähtäen kumisevanhuvittuneena, kun Ruldrogh ääneen kävi kiljumaan. Päätään pienesti kallistaen Sigurd katseli, kuinka Aaron lemmikiltään vastauksia tivasi.
"Hän ei ole kykenevä puhumaan fyysisesti, eikä tarpeeksi fiksu puhuakseen telepaattisesti. Aikanaan hän onnistui puhumaan velhon kautta, vanhan omistajan kyetessä lumouksella tulkkaamaan pienen lohikäärmeen puhetta", Sigurd selitti nopeasti, "Mutta, ehkä vielä joskus se oppii puhumaan teidän kieltänne fyysisesti tai telepaattisesti", lohikäärme lisäsi pienesti virnistäen, omalla tavalla huvittuneena pikkuliskon epäonnesta.
Mutta entä sinä? Lohikäärme naurahti pienesti, kohottaen päänsä lopulta ylös, katsoakseen merelle, aaltoilevalle ulapalle.
"Täällä minä suurimman osan kaiketi olen viettänyt... Löysin ystäviä, lauman, joiden kanssa menin meren takana oleville saarille", Lounatuuli aloitti, vilkaisten sitten haltiakaksikkoon, "Se on kuitenkin pitkä tarina... Joten, tekisimmekö leirin, asettuisimme aloillemme, ennen kuin tarinoita jakaisimme keskenämme?", lohikäärme ehdotti, ja se ehdotus kävi kaikille.
Lounatuuli lähti hakemaan polttopuuta lähistöltä, siinä missä Theodluin ja Aaron jäivät raivaamaan rantaviivalle, suuremman karikkokiven kupeeseen heille leiripaikkaa. Kaksikko tamppasi ja raivasi lunta pois paikalta, mikä ei ollut suuri homma näin rannikolla. Muutama metri kohden merta ja lumesta ei ollut merkkiäkään, kun merituuli ja aallokko pitivät huolen, ettei rannalle ehättänyt kertyä suuria kinoksia.
Sigurd palasi tovin päästä, mukanaan suuri kasa kuivia puita, jotka kävivät nuotioon erittäin hyvin. Palattuaan lohikäärme päätti viimein vaihtaa muotonsa humanoidiksi, jotta keskustelu ja kanssakäyminen haltiakaksikon kanssa olisi mieluisampaa. Valkeaihoinen, noin kaksimetrinen humanoidi auttoikin haltiakaksikkoa paikan raivaamisessa, ennen kuin tulisijaa lähdettiin asettelemaan yhdessä. Sinihiuksisella Sigurdilla ei ollut yllään humanoidimuodossa muuta kuin kevyt, valkea kaapu, mikä sai Theon ainakin miettimään, tarkeniko toinen tuossa muodossa. Mutta toisaalta, Sigurd oli lohikäärme, tuskin tuo heti oli paleltumassa, edes humanoidimuodossaan.
Kun kallioiden välistä oli raivattu mieluisa alue puhtaaksi, lähti Sigurd kasaamaan heille tulisijaa, siinä missä Theo ja Aaron vetivät puukasasta suurempia pölkkyjä ja runkoja tulisijan ympärille istuinsijaksi. Eikä aikaakaan, kun heillä oli mukava, lämmin sija karikkokallioiden suojassa tuulelta, jossa jatkaa keskustelua. Heti ensimmäiseksi pikkuhaukka pisti huomioon, kuinka heidän leiritulensa oli sininen. Sigurd kertoi, että hänen luontainen liekkinsä oli turkoosinsininen ja myöskin lämpimämpi, mitä normaali tuli, jonka johdosta niitä istuinsijoja vedettiin muutama metri kauemmaksi liekeistä, jotka kävivät kovin nopeasti todistamaan sen lämpönsä.
Ja sitten, oli aika istua alas ja kertoa tarinoita. Ensimmäisenä oli Lounatuuli, joka kertoi mitä oli tapahtunut. Hän kertoi, kuinka oli ollut haltioiden liittolainen, ystävä itse kuninkaalle, kunnes heidän mielipiteensä sodan ja vihollisen suhteen erkanivat ja Sigurd päätti poistua. Mutta sehän ei käynyt kuninkaalle, tuon lähettäessä sotilaansa lohikäärmeen perään. Sigurd olisi kuollut, ellei apuun olisi saapunut puolueeton lauma. Lauma muodonmuuttajia, joka kutsui itseään Metsän Oikeudeksi. Näiden tuntemattomien tahojen ansioista Sigurd oli saanut pitää henkensä, vaikka oli siinä samalla aiheuttanut Metsän Oikeudelle suuremman harmin — jos lauma aikoi suojella lohikäärmettä, olisivat nuo myös Aranin vihollislistalla. Tästä johtuen lauma oli paennus Manasses saarille, joskin osa laumasta oli jäänyt metsään.
Sigurd oli vannoutunut auttamaan laumaa, kun he hänen apuaan tarvitsivat, mutta muuten lohikäärme oli koittanut pitää hajurakoa kaikkiin mahdollisiin tahoihin. Sigurd ei halunnut kenenkään joutuvan vaikeuksiin hänen takiaan.
Metsässä samoillessaan oli hän törmännyt kuitenkin vihamieliseen tahoon jos toiseenkin. Lopulta saanut niin pahasti kuonoonsa, että oli lähellä kuolla, mutta hän oli onnistunut pakenemaan hyökkääjiään Aodhá järvelle. Järvelle, jossa oli tavannut vedenhaltijan ja auttanut tuon jokien läpi takaisin merelle. Ja se vedenhaltia, Sigmir, oli syy, miksi siniharja täällä rannikolla oli.
Jahka oman tarinansa oli kertonut, halusi lohikäärme tietää enemmän tästä Theosta. Puoliverinen ei voinut sanoa pitävänsä huomiosta itsessään, nyt kun oli pidemmän tovin seuraillut Aaronin ja lohikäärmeen turinointia, mutta ei hän myöskään aikonut mitään itsestään peitellä.
"Kerta sinä olit rehellinen, niin aion minäkin olla", Theodluin tokaisikin siniharjaiselle, ennen kuin aloitti kertomaan kuka oli. Hän kertoi suoriltaan olevansa sukua Winderille, mikä sai Sigurdin katseen terävöitymään, lohikäärmeen viimein ymmärtäen miksi nuorukainen niin tutulta näytti. Turhankin tutulta, olihan lohikäärme nähnyt myös Ferendirin elossa! Aluksi Sigurd oli tietenkin valmiina lähes niittaamaan puoliverisen, mutta mitä pidemmälle tuo ehti tarinassaan, sitä ymmärtäväisemmälle linjalle lohikäärme lipui. Theodluin ei ollut paha, näin lohikäärmeen mielestä, tuo oli puolueeton, puoliverinen reppana, joka oli syystä tai toisesta halunnut hankkiutua "väärään seuraan". Tosin, Aaron ei ollut väärää seuraa, jos Lounatuulelta kysyttiin.
Siinä se aika kuluikin, polttopuita siniseen tuleen lisäillen ja kaikesta keskustellen. Totta kai Lounatuuli myös kysyi Aaronilta tarkan päivityksen, haluten kuulla kaiken. Ja niinhän hän saikin, aina tähän tarinaan asti, jossa haltiakaksikko oli lähtenyt etsimään lohikäärmettä metsästä.
"En ole pitkään aikaan viettänyt aikaa metsissä... Pahoittelen, etten saapunut tapaamispaikallemme", Lounatuuli lopulta hymähti Aaronille, "En tietenkään pidä siitä, että teidän täytyi käydä Oraakkelin luona, jotta saitte tietoonne olinpaikkani... Mutta omalla tavallaan olen kiitollinen siitä. Kaipasin sinua, Aaron", sinihiuksinen mies jatkoi, samalla kun lootusasentoaan korjasi.
"Ehkä teidän pitäisi hankkia jonkinlainen kutsumuskoru... Tai taikaesine...?", Theodluin ehdotti yllättäen, "Voisitte pitää helpommin yhteyttä toisiinne... En tiedä mistä sellaisen saisi, tiedän vain, että tämä on yksi keino", pikkuhaukka jatkoi, kaivaen kauluksestaan esiin sen näkylasin hetkeksi, ennen kuin sujautti sen takaisin vaatekerraston suojiin.
"hm... Noista en tiedä, enkä haluakaan tietää... Demonit, musta magia, en halua siihen mitään kontaktia", Lounatuuli vastasi, samalla alkaen kaivamaan kaapunsa taskusta esiin jotain, "Mutta minulla on tällainen... Ehkä sen antaja osaa kertoa meille paremmin siitä ja sen voimista. Kenties myös soveltaa sen voimia meidän välillemme", Siniharja jatkoi, nostaessaan esiin suurehkon mustan helmen. Hetken hän piti helmeä kämmenellään, näyttäen sen niin Aaronille, kuin Theolle, ennen kuin nousi sijoiltaan ja käveli rantaviivalle, askeltaen muutaman metrin kuohuavaan rantaveteen. Hän laski helmen meriveteen, siinä samalla ajatellen ja osin mumisten kutsua helmienherralle. Kai tämä oli oikea aika kokeilla, toimiko helmi niin kuin vedenhaltija oli luvannut. Jos se ei toiminut, ei Sigurd kovin yllättynyt olisi. Ei se olisi ensimmäinen kerta, kun häntä huijattiin ja jätettiin oman onnensa nojaan...
// SJFKAFJKAWFGAGAWGA :D:DDDDDD LÖÖÖÖÖPS!!! i summon da Banshee //