Maurus ei onneksi pitkästynyt, saatikka pistänyt pahakseen hänen puheidensa pituutta tai niiden sisältöä. Molemmat osapuolet olivat sillä tavalla tietoisia toistensa asemista, miehen kumminkin pyytäessä itselleen hetken, saaden papittaren huolestuneen katsahduksen osakseen... Hän ei tosin käynyt utelemaan, se ei olisi ollut kohteliasta ja olisi varmaan vaatinut ihan toisen keskustelun erikseen, miehen synkistyessä yks kaks kun hän oli ylemmät voimat maininnut. Ophelia pudisteli vain päätään, antaen tuolle sen hetken ennen kun he jatkoivat.
Maurus onneksi tuntui piristyvän pian hänen päästyä kattiloden paukutteluun ja kamarineitojen säikyttelyihin, saaden osakseen ymmärrystä. Onneksi linna oli kumminkin iso, ei noilta tila loppuisi vaikka hän useamman paikan kävisi pyhittämään ja silloinkin se ei kestäisi ikuisuuksiin, ellei se ollut paikka missä palvottiin.
Ihmistyttö hymähti, kääntäen sitten katseensa jälleen menosuuntaan mutta pysähtyi kuin seinään missä muutkin...
Totta kai vartija olisi nyt paikanpäällä kun tätä vähiten kaivattiin! Tuo varmasti myös tunnisti papittaren, papittaren joka oli käsikyykässä pitkän, tuntemattoman tumman pirulaisen kanssa kulkemassa keskellä linnankäytäviä pimeän aikaan. Lakananvalkoisen papittaren jonka hätääntynyt katse vaihteli vartijan ja demonin välillä, onnistumatta keräämään puolustuksen sanasta ajoissa kun häntä kehoitettiin sivummalle ja jätettiin muuttuneen Mayan kanssa kahden.
"Ah--!" Ophelia henkäisi kun näki Mauruksen astuvan vartijan puoleen, joka hädissään yritti sanoja löytää ja lopulta huutaa-- Kumminkaan tekemättä sitä? Papitar ei tiennyt mitä tapahtui ja sitä vähemmän ymmärsi ja katsahtikin kyselevän anovana Mayaan, joka kävi jotakin pahoittelemaan, tehden heti perään selväksi mitä. Samassa Ophelia peitti suunsa, ettei olisi yllätyksestä kiljahtanut, kun demoninainen hänet niin helposti vaan nosti! Läimäyttäen sitten samaisen kämmenensä maitolasinsa päälle, ettei se läikkynyt hänen saadessaan sellaisen kyydin että hiukset hulmusi!
Se otti vatsanpohjasta, mutta näky oli hieno, käytävien palavien soihtujen ja taiteiden vilahtaessa ohi sellaista vauhtia, että niitä tuskin edes erotti heidän kulkiessa pääasiallisesti pimeydessä.
He lopulta pysähtyivät ja hänet laskettiin alas. Papitar otti pari horjuvaa askelta Mayasta sivulle ennen, kuin vakaantui, maitolasinsa päällistä yhä visusti peittäen, sydämen tykyttäessä rinnassa.
Hän tunnusteli rintakehäänsä, rauhoitellen sydäntään ikävältä yllätykseltä ja äskeisestiä vauhdista, katsahtaen sitten poskilleen taittuvia kiehkuroita siistien Maurukseen, joka pahoitteli antamatta hänelle tilaisuutta selittää heidän kohtaamalle vartijalle mitään.
"Ei se mitään... Ymmärrän..." Ophelia vastasi, mietteliäänä mitä vartijalle oltiin tehty, mutta juuri nyt ennemminkin huolissaan kovin huonovointiseksi muuttuneen miehen vuoksi.
"Ei, olen kunnossa" Papitar kuiski sitten vuorostaan Mayalle, tuolle hymyillen ja olisi varmaan kehunut tuon vahvuutta mikäli tilanne vain olisi ollut sopivampi. Demonimiehen sisar kävikin lähelle katsomaan veljensä vointia siinä missä pyhyyttä huokuava papitar jäi suosiolla loitommaksi, voiden vain katsoa tapahtumia hetken sanatta. Oliko tuohon sattunut? Mutta missä vaiheessa? Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti hänen silmille. Maya kumminkin katsahti jälleen häneen, puhuen jotakin veljensä ihosta... Ja kuinka sen koskemisessa tuli varoa?
"Miksi? Mitä tapahtui? ...Eihän vartija vain ehtinyt satuttamaan?" Ophelia kysyi, tukkien sitten suunsa, tietenkin ollessa myös huolissaan vartijan kunnossa olosta, kerta tuo oli hiljentynyt ja oudoksi muuttunut Mauruksen kosketuksesta.
//*CRITICAL HIT, LOW HP* You have bested me... This time !//