Kirjoittaja Aksutar » 27 Loka 2018, 22:20
Theodluin hymähti naurahdellen, kun kuningatar häntä kutsui lintusekseen. Siitä oli pitkä aika, kun joku häntä oli moisilla nimillä kutsunut ja jos totta puhuttiin, ei Theodluin tiennyt, mitä siitä olisi pitänyt olla mieltä. Totta kai hän piti siitä! Mutta, oliko sellainen lempinimittely soveliasta kuningattarelta lähes ventovieraalle, puoliveriselle, sukulaiselle? Theodluin halusi hyvät, lämpimät välit tätiinsä, mutta vietettyään aikaansa haltioiden keskuudessa, oli pikkuhaukka tullut tietoiseksi myös yhteiskunnallisista arvoista. Arvoista, joita ei sopinut sivuuttaa tai vähätellä. Eihän hän edes tuntenut Deliaa kunnolla. Kenties kuningatar piti soveliaana antaa puoliveriselle lempinimiä, mutta jos Theodluin erehtyisi sinuttelemaan tätiään, olisiko se sitten liikaa?
Jokseenkin melankolinen hymy kohosi puoliverisen kasvoille, kun puheeksi tuli hänen edesmennyt isänsä ja tuon tapa olla niin tunnollinen. Ehkä se johtui sitten Ferendiristä, tai kenties siitä, että äiti oli kasvattanut puoliverisen tällaiseksi? Oli miten oli, ei Theo voinut olla virnistämättä pienesti, kun Delia kertoi suunnitelmistaan kertoa Dariukselle vasta huomenna matkasuunnitelmista. Olisihan sekin ollut vaihtoehto, mutta aika ilkeä sellainen...
"Haluan kertoa hänelle itse... Eiköhän olisi jo aika, että kykenisi keskustelemaan hänen kanssaan ilman Teidän apuanne", Pikkuhaukka naurahtikin pienesti, samalla kun katse lipui seurailemaan, mitä serkkupojat touhusivat.
Se katse palasi kuitenkin nopeasti Deliaan, puoliverisen jännittyen sijoilleen, kun kuningatar päätti kasvaneisiin hiuksiin koskea.
"Äh, en, kun siis... Ne vain ovat päässeet kasvamaan... Tarkoitukseni oli leikata ne jo kuunkierto sitten, mutta... En koskaan päätynyt tekemään niin", enkelinpentu kertoi naurahtaen, vilkaisten ylös pidentyneisiin hiuksiinsa. Ne olivat päässeet huomaamatta kasvamaan yli tutuksi käyneen hiustyylin, mutta niin kauan kun ne eivät olleet häiritsevästi tiellä, ei Theo nähnyt syytä leikata niitä heti. Tällä hetkellä sinimustat hiukset yltivät pisimmillään puoliverisen harteiden yli, nipin napin, yhä kuitenkin kaartuen latvoista, kuten lyhyemmilläkin hiuksilla.
Ennen kuin keskustelua ehätettiin jatkamaan, oli kruununprinssi kommentoimassa asiaa, mainiten, että puoliverinen serkku näytti tytöltä. Enkelinpentu hymähti naurahtaen, samalla kohottaen kulmiaan pienesti, siinä missä katse siirtyi seuraamaan siniveristä. Hänen ei tosin tarvinnut käydä kyseenalaistamaan keskenkasvuisen logiikkaa, kun kuningatar teki sen hänen puolestaan, Theon tyytyen seuraamaan sivusta perheenjäsenten sananvaihtoa niin hiuksien pituudesta, kuin myös taikaringistä, johon Anton oli pikkuveljensä teljennyt.
Niistä keskusteluista aihe kuitenkin vaihtui taikuuteen, josta ilmeisesti oli Antonille kerrottu. Tarkemmin sanottuna, Antonille oli kerrottu, että Pikkuhaukka osasi magiaa. Theodluin vilkaisi nopeasti Deliaan, samalla kun kuunteli yli-innokkaan — ja vaativan — kruununprinssin sepitystä siitä, mitä hän halusi nähdä.
"No jos arvon prinssi sitä vaatii, kuka minä olen pyyntöjänne uhmaamaan", Enkelinpentu lopulta totesi, nousten siitä sijoiltaan ylös, teatraalisesti, isoeleisesti kumartaen Antonille, ennen kuin lähti toteuttamaan näitä "toiveita".
Pian huoneen täytti niin suuret kuin huvittavan pienet kultasävyiset kuvajaiset kruununprinssin toiveista. Yksisarvisia, syndraeita, pieniä ja suuria, lentäviä pegasoksia ja ties mitä, mitä pikkuprinssi vain toivoi. Pienimmät kuvajaisista kävivät myös viihdyttämään nuorempaa prinssiä, joka kovasti koitti ottaa otteen kultaisista kuvajaisista, saaden ne vain hetkeksi hyppysiinsä, ennen kuin kuvajainen katosi, hajoten kultahippusiksi, jotka haihtuivat ilmaan.
Seuraava tovi kulukin niissä merkeissä. Theodluin viihdytti prinssejä, lähinnä tosin Anttonia, puoliverisen saaden samalla tutustua paremmin serkkupoikiin. Koko tuon ajan enkelinpentu pysyi kuitenkin asemassaan, hän oli vain serkku, puoliverinen äpärä prinsseille, lähinnä siis täällä viihdyttäjänä. Vaikka ei ehkä olisi pitänyt, teititteli pikkuhaukka nuorempiaan, joista lähinnä Anton vain ymmärsi teitittelyn ja sinuttelun eron, ainakin jotenkuten...
// BUT MOM !!! //